Totuuden edessä

Jestas. Mä olen lähes sanaton.

Ensimmäinen pt-tapaaminen siis takana ja selvät suunnitelmat edessä. Pari päivää meni tiedon sulattelussa ja totuuden sisäistämisessä. Peli ei ole menetetty ja se aiemmin saavutetun tuloksen ryssiminen ei ollutkaan ihan niin paha kuin luulin. Silti komeat miinuskilot ovat muisto ja tavoite. Sinne on matkaa, mutta ei niin pitkälti kuin koko ajan pelkäsin.

Kuitenkin se totuuden tajuaminen. Katsominen tilannetta silmästä silmään ja peilin eteen meneminen kolhaisee kovaa. Mieletön työ takana ja silti meinasin heittää hanskat tiskiin. Huh, onneksi niin ei ehtinyt käymään!

Pt-tapaamisen kuntotesti kaihertaa mieltä. Se todella korpeaa kovaa. Koska tajusin sen jälkeen, kuinka olemattomaksi lihaskunto on päässyt. Kun ei vaan jaksa enää niin kuin aiemmin. Tuosta testistä sain reidet niin kipeäksi että niitä on sitten pari päivää sulateltu. Eilen päädyin lumiseen keinukallioon lenkille ja vanhasta tottumuksesta kaikki ylämäet vedettiin jälleen kahteen kertaan. Hikeä ja kyyneliä, ei onneksi sentään verta... Kiukun voimalla pientä intervallijuoksua (joo, todellakin pientä...) kaiken keskelle. Onneksi oli lunta ja kaunis maisema, vaikka ei sitä maisemaa paljon ehtinyt ihastelemaan. Niin kovaa harmitti.

Jos aikaisemmin mun haasteeni oli sivulankku (joka on kyllä haaste sinänsä edelleenkin) niin uusi "haaste" on juoksumatto. Siitä etsitään nyt uusia nopeuksia ja katsotaan mihin päädytään.

Tänään sitten viimein salin puolelle. Mun kannalta onneksi illan suunniteltu tunti oli vaihtunut ja oli hyvä syy pysyä siellä rautatankojen keskellä. Ensimmäisen kerran koko projektin aikana tunsin jonkin asteista häpeää. En niinkään kiloista tai ulkonäöstä, vaan siitä ettei jaksanutkaan kuten ennen. Vaikka eihän ne muut salilla hikoilleet tienneet mihin aiemmin olen pystynyt. Mutta jännä tunne, ei se ole koskaan aiemmin mieleen edes tullut.

Näistä tuntemuksista on kuitenkin hyvä lähteä. Jos hävettää ettei rauta nouse, on siihen vain yksi apu. Mennä nostamaan sitä säännöllisesti.

Ensiviikon treeniohjelma on muodostunut hahmotelmaksi. Ihan varma en ole niiden toteutumisesta lähinnä aamusalien kohdalla. Yöunet on olleet taas vähän karkuteillä ja moni yö on ehtinyt aamun pikkutunneille ennen nukkumatin saapumista. Joten siinä kohtaa olen sallinut itselleni unta niin pitkään kuin työn puolesta onnistuu. Huomenna olisi kova tavoite päästä aamulla hikoilemaan, joten katsotaan kuinka käy. Jos vaikka hävettäisi vähemmän, kun porukkaakin on salilla vähemmän.

Vaikka se mun täytyy sanoa, että meidän keitaalla saa ihan rauhassa leikkiä vaikka kilon käsipainoilla, eikä se ketään kiinnosta huonossa mielessä. Siitä tuo paikka on ihana. Saat olla juuri sellainen kuin olet ja kannustusta ei puutu. Onneksi.

Nyt vielä tämän päivän merkinnät ruokapäiväkirjaan ja sitten metsästämään mattia. Vähän kyljissä tuntuu, että ehkä mä jotain tein ihan oikeinkin tänään :) Motivaatio alkaa siis hiljalleen taas heräämään. Se on aika ihana tunne!

Uusi alku

Täällä jälleen.

Elämä on heitellyt, aikaa on kulunut edellisestä päivityksestä. Paljon on tapahtunut ja silti voisi sanoa, ettei mikään ole muuttunut.

Jotain on kuitenkin "muuttunut", nimittäin minussa itsessäni. Sisällä ja ajatusmaailmassa. 

Pitkään yritin sinnitellä, yritin jaksaa myllerryksen keskellä. Yritin hokea itselleni, että "ehei, ei se punainen lanka ole mihinkään kadonnut" ja kyllä tässä vielä porskutetaan. Silti kaikki merkit olivat näkyvissä jo keväällä. Silloin suljin silmäni asioilta ja tilanteelta. En halunnut kuulla enkä halunnut nähdä. Vielä kesä mentiin huonossa hapessa kunnes se seinä tuli vastaan.

Oli aika ottaa selkeä aikalisä. Viheltää peli poikki ja antaa itselle aikaa. Kun lääkärissä istuessa ei ymmärtänyt enää tuon taivaallista diagnoosista ja lääkityksestä, ei tajunnut missä mennään eikä oikein ymmärtänyt miksi sairasloma oli niin pitkä. Pallo oli karannut liian kauas. 

Sairasloman aikana tilanne alkoi valottumaan ja arkea opeteltiin uudelleen. Liikunta ja syöminen jäivät todellakin taustalle, oli aika antaa itselle aikaa hyväksyä asiat ja tilanne. Aikaa opetella uudenlaista arkea ja elämää. Todellakin aikaa hyväksyä tilanne. Energia ei enää riittänyt blogin päivittämiseen, monesti se päivittäinen elämä vei kaikki mehut ja ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Monta kertaa ajattelin että pitäisi kirjoittaa, oli paljon sanottavaa ja jaettavaa. Silti koneen äärelle istuessa ne sanat katosivat. Ei vain saanut mitään ulos. Oli siis annettava edelleen vain aikaa.

Nyt töihin paluun jälkeen ja sairasloman loputtua tilanne on valoisampi. On jälleen aikaa ja energiaa miettiä muutakin. Arkeen mahtuu taas normaaleja asioita, niistä päällimmäisenä liikunta ja ravitsemus.

Pitkä tekemättömyys ja pallon karkaaminen saivat aikaan sen, että paino on noussut ja kunto romahtanut. 

sairasloman loppumetreillä tajusin, että tarvitsen boostin liikkumattomuuden lopettamiseen ja tarvitsen asiaan tukea. Jonkun joka ruoskii, mutta tekee sen kannustaen. Oli siis aika ottaa yhteys personal traineriin ja sopia "sotasuunnitelmasta".

Tänään on ensimmäinen pt-tapaaminen takana. Positiivista on se, että paino on kääntynyt jo laskuun ennen kuin edes kunnolla ehdimme aloittamaan. Negatiivista on tajuta se, että lihaskunto on romahtanut ja olematon. 

Tästä on kuitenkin suunta vain ylöspäin. Mulla on hyvä suunnitelma, hyvä pt :) 

Blogi päivittyy taas useammin, en ole teitä siis unohtanut :) Tästä jatketaan seuraavat kuukaudet valvovan silmän alla. Ja hyvä niin! Uskon että tästä tulee hyvä!