Ensimmäinen lomapäivä. Olen hemmotellut itseäni olan takaa, käynyt kasvohoidossa ja maannut nirvanan tuntumassa mömmöt poskilla. Ja rentoutunut. Huomenna aion pinkoa pyörän kumit savuten kampaajalle, korkea aika saada tästä peikosta taas vähän enemmän ihmisen näköinen... Keskiviikkona aion olla aamun ensimmäisten joukossa täydentämässä urheiluvaatevalikoimaani uuden XXL sports & outdoors - liikkeen avajaisissa. Ainakin mainoksissa on muutama houkutteleva juttu, kuten uusi pyörä.... Se todella tulisi tarpeeseen, joten se on numero ykkönen ostoslistalla. Ei se ehkä ihan tuonne urheiluvaatevalikoimaan kuulu, mutta lähelle kuitenkin ;)
Niin kuin olen monessa aiemmassa postissa jo sivunnut aihetta ravintovalmennus ja mahdollinen paluu takaisin oppien äärelle, niin viime päivinä olen päätynyt siihen että palattava on. Niinpä sitten sähköpostia ravintovalmentajalle, mä tahdon takaisin! Mä olen tyytyväinen siihen, mihin olen päässyt. Ja siihen, että olen saanut pidettyä kilot kurissa. Muutaman kilon heittelyt sinne tai tänne ei mun maailmaa kaada, olen todistanut itselleni että pystyn pitämään saavutetun painon. Mutta kun tässä kohtaa se ei vaan riitä. Ei tämä ole vielä se paino mihin haluan jäädä, koska ylikiloja on vielä turhan paljon. Villeimmät unelmat olisi, jos saisi pois vielä 20kg, mutta 15kg olisi ihan riittävä sekin... Ja lihas painaa enemmän, eli jos kuntoaan kohentaa ja sinnikkäästi kasvattaa lihaksia, niin toi 15kg riittää mainiosti.
Myönnän, että olin ajatellut että jos sitten toukokuussa alottaisi tai parin viikon päästä. Mutta puhelu ravintovalmentajalta tuli jo tänään ja aloitus nyt saman tien. Wau! Nopeeta ja just sitä mitä mä tarviin. Hiukan syyllisenä katsoin juuri ostamaani lomapullaa, miksi ostin sen.... Myönnän, söin myös sen. Mutta siihen se sitten loppui. Nyt ei auta itku eikä tyhjät lupaukset siitä, että ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa, ehkä loman jälkeen... ehkä tämä on se viimeinen pulla. Katin kontit, se päätös on tehtävä nyt ja tässä eikä siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hassuinta oli, että heti puhelun loputtua mun iski kauhea veden jano. Puoli litraa vettä ja johan helpotti ;)
Tänään on siis hyvä päivä palata takaisin oppien äärelle ja aloittaa. Easyeat kutsuu täyttämään jälleen tyhjiä rivejään :) paluu on alkanut, joten tehdään se sitten kunnolla. Nyt lähtee se viimeinen rutistus jonka aikana todellakin hikoillaan vikat kilot pois! siitä en tingi!
Tämä katti on maannut liian kauan, nyt on aika laittaa se töihin. Täältä tullaan elämä!
ps. polkupyöräilyä takana tänään tunti.... Tarakka kipeenä, reidet tulessa, mutta yhtään ylämäkeä en taluttanut! Himputti, tää lusmuilu saa nyt luvan olla tässä!
maanantai 31. maaliskuuta 2014
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Loma!
"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin....". Se alkoi vihdoin. Loma. Ja olen todellakin tämän tarpeessa!
Lupasin, että kirjoittelen paremmin kun olen nukkunut kunnon yöunet. Viime yönä vetäsin viimeinkin 9h unet! Ja olo on sen mukainen. Levännyt, virkeä ja iloinen. Edelliset kaksi yötä nukuin 4-5.5h useammalla heräämisellä. Viime yönä heräsin vain kaksi kertaa. Ihan loistavaa!! Ehkä mä alan vain tulemaan vanhaksi, kun yöuni ei ole yhtenäistä. Mutta ei se haittaa menoa, jos saa nukuttua sen perään kuitenkin taas.
Viimeiset kolme viikkoa on mennyt melkoisessa koomassa ja mitään en ole tehnyt itseni eteen. En siis kertakaikkiaan mitään. Kevätauringon valossa olen vain uupuneena katsonut nurkissa pyöriviä pölyjä ja tekemättömiä töitä. Ja todennut, että en jaksa. Pidetään verhot kiinni, niin ei tarvitse katsella niin tarkkaan.
Eilen lomani alkajaisiksi hain rakkaan karvaisen ystävän viikoksi kylään "kotiin". Se on kotiutunut hyvin uuteen kotiin ja en olisi parempaa kotia voinut sille löytää. Mutta koiran kanssa aina eläneenä, huomasin itsekin virkistyväni koiraseurasta. Oma allergia ei hyvää tykkää, joten koiraelämä ei tule alkamaan uudelleen, mutta näitä lyhyitä jaksoja otan mielelläni junioria hoitoon.
osittain siis koiran läsnäolosta ja osittain lomasta johtuen viime yö meni niin loistavasti. Hyvin levänneenä virtaa on taas riittänyt eritavalla tänään. Aamu alkoi ennen seitsemää pitkällä lenkillä lintujen laulua kuunnellessa ja ihastellessa keväistä metsää joka on heräämässä uuteen loistoon. Nautin jokaisesta askeleesta, hiljaisuudesta ja tuoksuista jotka huumaavat meikäläisen joka vuosi uudelleen ja uudelleen!
Jotenkin energiaa on riittänyt tälle aamulle, joten pistin heti tuulemaan. Matot ulos, imurointi, lattioiden pesu, pölyjen pyyhkimistä. Verhotkin kaipasivat pesua, joten viimeiset pyörivät jo koneessa, meninpä samalla vaihtamaan järjestystäkin kun siirtelin sohvaa ja hyllyjä imurin tieltä. Jouluvalotkin sain viimein otettua pois tuolta ulkoa.... Hyvin ehdin ennen juhannusta :D Vielä ajattelin pestä ikkunat ja saunan tänään. Sitten voinkin ihmetellä, mitä seuraavaksi tekisin :D Ehkä mä käyn noita kaappeja taas läpi tai siivoan kellarinkin... Hihittelen itsekseni täällä, että onko mulla vihdoin lääkitys kohdallaan :D
Aloitin eilen viimeinkin sen kipulääkityksen jonka tohtori ehdotti aloitettavaksi kuukausi sitten. Ja pakko sanoa, että noin pienellä annoksella on jo iso vaikutus, sillä käsi on ollut selkeästi parempi tänään. Ehkä sekin on vaikuttanut siihen, että on saanut tehtyä enemmän kuin normaalisti täällä kotonakin.
Ensi viikolla on suunnitteilla liikuntaa sopivassa määrin. Aamu ja iltatunteja, kuntosalia ja jälleen kerran sitä juoksua. Unohtamatta pyöräilyä, jonka aloitin varovasti jo tässä kuluneella viikolla... Eilen kävin totuttelemassa itseäni juoksun saloihin puolen tunnin intervallijuoksulla koiran kanssa. Se teki kyllä hyvää!!
Tästä tämä loma siis käynnistyy, tehokkaasti kotia puunaten ja liikkuen. Ja nauttien sitä ettei ole kiire mihinkään! Aurinkoa keväiseen lauantaihin juuri sinulle!!
Lupasin, että kirjoittelen paremmin kun olen nukkunut kunnon yöunet. Viime yönä vetäsin viimeinkin 9h unet! Ja olo on sen mukainen. Levännyt, virkeä ja iloinen. Edelliset kaksi yötä nukuin 4-5.5h useammalla heräämisellä. Viime yönä heräsin vain kaksi kertaa. Ihan loistavaa!! Ehkä mä alan vain tulemaan vanhaksi, kun yöuni ei ole yhtenäistä. Mutta ei se haittaa menoa, jos saa nukuttua sen perään kuitenkin taas.
Viimeiset kolme viikkoa on mennyt melkoisessa koomassa ja mitään en ole tehnyt itseni eteen. En siis kertakaikkiaan mitään. Kevätauringon valossa olen vain uupuneena katsonut nurkissa pyöriviä pölyjä ja tekemättömiä töitä. Ja todennut, että en jaksa. Pidetään verhot kiinni, niin ei tarvitse katsella niin tarkkaan.
Eilen lomani alkajaisiksi hain rakkaan karvaisen ystävän viikoksi kylään "kotiin". Se on kotiutunut hyvin uuteen kotiin ja en olisi parempaa kotia voinut sille löytää. Mutta koiran kanssa aina eläneenä, huomasin itsekin virkistyväni koiraseurasta. Oma allergia ei hyvää tykkää, joten koiraelämä ei tule alkamaan uudelleen, mutta näitä lyhyitä jaksoja otan mielelläni junioria hoitoon.
osittain siis koiran läsnäolosta ja osittain lomasta johtuen viime yö meni niin loistavasti. Hyvin levänneenä virtaa on taas riittänyt eritavalla tänään. Aamu alkoi ennen seitsemää pitkällä lenkillä lintujen laulua kuunnellessa ja ihastellessa keväistä metsää joka on heräämässä uuteen loistoon. Nautin jokaisesta askeleesta, hiljaisuudesta ja tuoksuista jotka huumaavat meikäläisen joka vuosi uudelleen ja uudelleen!
Jotenkin energiaa on riittänyt tälle aamulle, joten pistin heti tuulemaan. Matot ulos, imurointi, lattioiden pesu, pölyjen pyyhkimistä. Verhotkin kaipasivat pesua, joten viimeiset pyörivät jo koneessa, meninpä samalla vaihtamaan järjestystäkin kun siirtelin sohvaa ja hyllyjä imurin tieltä. Jouluvalotkin sain viimein otettua pois tuolta ulkoa.... Hyvin ehdin ennen juhannusta :D Vielä ajattelin pestä ikkunat ja saunan tänään. Sitten voinkin ihmetellä, mitä seuraavaksi tekisin :D Ehkä mä käyn noita kaappeja taas läpi tai siivoan kellarinkin... Hihittelen itsekseni täällä, että onko mulla vihdoin lääkitys kohdallaan :D
Aloitin eilen viimeinkin sen kipulääkityksen jonka tohtori ehdotti aloitettavaksi kuukausi sitten. Ja pakko sanoa, että noin pienellä annoksella on jo iso vaikutus, sillä käsi on ollut selkeästi parempi tänään. Ehkä sekin on vaikuttanut siihen, että on saanut tehtyä enemmän kuin normaalisti täällä kotonakin.
Ensi viikolla on suunnitteilla liikuntaa sopivassa määrin. Aamu ja iltatunteja, kuntosalia ja jälleen kerran sitä juoksua. Unohtamatta pyöräilyä, jonka aloitin varovasti jo tässä kuluneella viikolla... Eilen kävin totuttelemassa itseäni juoksun saloihin puolen tunnin intervallijuoksulla koiran kanssa. Se teki kyllä hyvää!!
Tästä tämä loma siis käynnistyy, tehokkaasti kotia puunaten ja liikkuen. Ja nauttien sitä ettei ole kiire mihinkään! Aurinkoa keväiseen lauantaihin juuri sinulle!!
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Väsymys
Väsymys. Se on iskenyt mut kanveesiin 6-0. Kolmatta viikkoa mennään 1,5-3h yöunilla, eikä nekään ole putkeen. Voin sanoa, että väsymys on laajentanut olomuotonsa jokaiseen mahdolliseen kolkkaan tässä kehossa. Se on kirjaimellisesti muuttanut meille asumaan.
Päivitykset on siksi olleet heikoissa kantimissa. Ei vain jaksa kirjoittaa, vaikka olisi kuinka ja paljon asiaa. Täällä siis ollaan edelleen, kiitos kun olet käynyt kurkkimassa uusia tarinoita, vaikka oletkin joutunut kurkkimaan turhaan.
Ensi viikolla olen lomalla. Sanan virallisessa merkityksessä. Love of my life, pikku-W tulee yli viikoksi kylään entiseen kotiinsa, joten tiedossa on karvaisia hetkiä juniorin kanssa. Ihanaa aikaa, vaikka myönnän että ihan vähän olen kyllä nauttinut tästä koirattomuudestakin, kun siihen viimein tottui....
Lupaan päivittää kuulumisia paremmin lähiaikoina. Viimeistään sitten, kun viimeinkin olen nukkunut edes kuuden tunnin yöunet (vaikka ne olisi tunnin pätkissä).
Koitan siis sinnitellä vain töihin ja kotiin, jaksaa vielä muutaman päivän. Sitten en laita kelloa soimaan töiden vuoksi viikkoon!
Ensi viikolla siis lomaillaan ja aion nautiskella aamutunneista, hierojasta, kasvohoidosta yms. hömpästä. Kaikesta pienestä, joka saa hyvälle mielelle. Ehkä mennään juniorin kanssa kaivopuistoon kävelylle tai tehdään jotain muuta yhtä järjetöntä :) Pikku-W:n lisäksi odotan kuin kuuta nousevaa ensi viikon aamucombattia ja aamusaleja. Niitä kiireettömiä hetkiä itseni kanssa ja lihasten kidutusta.
Tänään aion kävellä vielä illan päätteeksi lähihuoltamolle ja pumpata pyörän kumit täyteen. Jos huomenna alottaisi pyöräilykauden töihin... Se olisi hyvä totuttaa takalisto satulaan jälleen, mutta hiukan mietin onko järkeä tämän väsymyksen kera pyöräillä 18km (siis 9km suuntaansa, ei onneksi yhteen suuntaan ). Toisaalta, hulluudesta ei sakoteta ja ehkä mä sitten nukun seuraavan yön...
Näillä siis mennään, henki kulkee vaikka väsyttääkin simona. Loma on oven takana ja kevät tulee. Palataan astialle pian vähän järkevämpien ajatusten kanssa (jos niitä voi meikäläiseltä odottaa :D )
Päivitykset on siksi olleet heikoissa kantimissa. Ei vain jaksa kirjoittaa, vaikka olisi kuinka ja paljon asiaa. Täällä siis ollaan edelleen, kiitos kun olet käynyt kurkkimassa uusia tarinoita, vaikka oletkin joutunut kurkkimaan turhaan.
Ensi viikolla olen lomalla. Sanan virallisessa merkityksessä. Love of my life, pikku-W tulee yli viikoksi kylään entiseen kotiinsa, joten tiedossa on karvaisia hetkiä juniorin kanssa. Ihanaa aikaa, vaikka myönnän että ihan vähän olen kyllä nauttinut tästä koirattomuudestakin, kun siihen viimein tottui....
Lupaan päivittää kuulumisia paremmin lähiaikoina. Viimeistään sitten, kun viimeinkin olen nukkunut edes kuuden tunnin yöunet (vaikka ne olisi tunnin pätkissä).
Koitan siis sinnitellä vain töihin ja kotiin, jaksaa vielä muutaman päivän. Sitten en laita kelloa soimaan töiden vuoksi viikkoon!
Ensi viikolla siis lomaillaan ja aion nautiskella aamutunneista, hierojasta, kasvohoidosta yms. hömpästä. Kaikesta pienestä, joka saa hyvälle mielelle. Ehkä mennään juniorin kanssa kaivopuistoon kävelylle tai tehdään jotain muuta yhtä järjetöntä :) Pikku-W:n lisäksi odotan kuin kuuta nousevaa ensi viikon aamucombattia ja aamusaleja. Niitä kiireettömiä hetkiä itseni kanssa ja lihasten kidutusta.
Tänään aion kävellä vielä illan päätteeksi lähihuoltamolle ja pumpata pyörän kumit täyteen. Jos huomenna alottaisi pyöräilykauden töihin... Se olisi hyvä totuttaa takalisto satulaan jälleen, mutta hiukan mietin onko järkeä tämän väsymyksen kera pyöräillä 18km (siis 9km suuntaansa, ei onneksi yhteen suuntaan ). Toisaalta, hulluudesta ei sakoteta ja ehkä mä sitten nukun seuraavan yön...
Näillä siis mennään, henki kulkee vaikka väsyttääkin simona. Loma on oven takana ja kevät tulee. Palataan astialle pian vähän järkevämpien ajatusten kanssa (jos niitä voi meikäläiseltä odottaa :D )
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Paluu areenalle
Tänään oli se hetki. Aika palata takaisin taisteluareenalle. Aika laittaa wrapit käsiin, aika katsoa peiliin ja aika kohdata se totuus. Totuus siitä, että kunto on lähes romahtanut menneiden viikkojen aikana.
Tämä päivä on ollut ihmeellinen ja ihana! Olen jälleen saanut todeta, että mulla on mahtava perhe ja ihania ystäviä lähellä! Ei se määrä vaan laatu! Voin olla paljosta kiitollinen!
Aamu alkoi ihanilla viesteillä puhelimessa ja naamakirjassa. Kun pääsin töihin, sain kauniin ruusun ja laulua äänissä useampaan kertaan. Kakkua ja herkkuja, syömistä syömisen peräänn (kiitos maanantai-tiimin esittelijänkin), lounas napaan ja taksilla kohti meilahtea. Ennen kokousta herkullinen kahvihetki ystävän ja kollegan kanssa. Hetken pysähdys arjen ja aherruksen keskellä.
Olin suunnitellut illaksi sekä combatin että crossingin, mutta päivä venähti ja pikainen puhelu peruuttamaan molemmat tunnit. Ehdin kuitenkin kotiin ja sain auton lainaksi, joten pääsin kuin pääsinkin taistelun tuoksinaan mukaan. Parhautta parhaan johdolla! Muuta en voi sanoa!
Combatista, siitä edellisestä on tovi aikaa. Sen jälkeen en ole paljon muuta tehnyt kuin uinut ja kävellyt (ja kävellyt ja kävellyt ja.....). Ja sen kyllä huomasi ensimmäisistä sävelistä alkaen. Hetken teki mieli höllätä ja tehdä kyykkyjä hyppyjen sijaan. Kuitenkin se pieni ääni pään sisällä käski jatkamaan. Ja se vähän kovempi ääni sieltä lavalta kannusti ylittämään itsensä, potkimaan ja iskemään, antamaan vähän enemmän kuin edellisellä iskulla / potkulla. Jossain vaiheessa tuntui että jalat ei enää tottele, mutta kyllä ne vain totteli :) Henki oli loppua moneen kertaan, mutta ei se loppunut. Enkä keventänyt ennen kuin vatsoissa ja punnerruksissa. Pelkän pullan ja kakun tankkaamisella ei panokset enää riittäneet puristamaan miestenpunnerruksia. Ja naistenpunnerruksellakin jätin välistä muutaman toiston. Myönnän... Nyt jännityksellä odotan, mitä olkapää sanoo tuosta punnertamisesta. Vähän se siinä ilmoitti olemassaolostaan, mutta ei suoranaisesti kipeytynyt niin kuin aikaisemmin. Mieli tekisi päästä pumppiin, mutta pieni pelko on siitä että siellä se ärtyy liikaa... Katsotaan kuinka tässä vielä käy.
Mutta combat. Olen onnellinen että annoin vähän enemmän kuin mitä olin ajatellut. Vaikka kunto on romahtanut viime viikkoina, ei tilanne ole ihan toivoton kuitenkaan. Ja siihen voi luottaa että kunto palautuu kyllä kun sitä alkaa taas tekemään kunnolla. Ja säännöllisesti. Ja vaikka olin ajatellut himmailla, nautiskella juhlapäivän kunniaksi parhaasta taistelusta, olen enemmän kuin onnellinen etten antanut itselleni lupaa mennä sieltä missä se aita on matalin.
Kotiin tullessa sain ihan mahtavan lahjan, hemmottelua itselle :) Huomenna heti varaamaan aikaa ja odottamaan tuota nautinnollista hetkeä :)
Kaiken kaikkiaan tämä päivä on ollut erityinen. Kiitos jokaiselle muistamisesta ja kaikesta siitä hemmottelusta jota sain :)
Olen onnellinen, että sain palata takaisin areenalle. Takaisin tuttuun saliin, rakkaiden ihmisten ympäröimäksi, nähdä ne monet tutut kasvot ja hymyt. Ja ennen kaikkea tajuta jälleen se, että aina voi todella tehdä sen U-käännöksen ja palata takaisin päin. Palata takaisin taistelemaan. Koskaan ei ole myöhäistä jatkaa siitä, mihin jäi. Hetken aikaa tänään tunsin sen taistelijan sisälläni heräävän. Tiedän, että se on siellä olemassa vieläkin. Ei se ole kadonnut. Kiitos toisen taistelijan esimerkin, tiedän että koskaan ei ole liian myöhäistä palata takaisin taisteluareenalle.
Tämä päivä on ollut ihmeellinen ja ihana! Olen jälleen saanut todeta, että mulla on mahtava perhe ja ihania ystäviä lähellä! Ei se määrä vaan laatu! Voin olla paljosta kiitollinen!
Aamu alkoi ihanilla viesteillä puhelimessa ja naamakirjassa. Kun pääsin töihin, sain kauniin ruusun ja laulua äänissä useampaan kertaan. Kakkua ja herkkuja, syömistä syömisen peräänn (kiitos maanantai-tiimin esittelijänkin), lounas napaan ja taksilla kohti meilahtea. Ennen kokousta herkullinen kahvihetki ystävän ja kollegan kanssa. Hetken pysähdys arjen ja aherruksen keskellä.
Olin suunnitellut illaksi sekä combatin että crossingin, mutta päivä venähti ja pikainen puhelu peruuttamaan molemmat tunnit. Ehdin kuitenkin kotiin ja sain auton lainaksi, joten pääsin kuin pääsinkin taistelun tuoksinaan mukaan. Parhautta parhaan johdolla! Muuta en voi sanoa!
Combatista, siitä edellisestä on tovi aikaa. Sen jälkeen en ole paljon muuta tehnyt kuin uinut ja kävellyt (ja kävellyt ja kävellyt ja.....). Ja sen kyllä huomasi ensimmäisistä sävelistä alkaen. Hetken teki mieli höllätä ja tehdä kyykkyjä hyppyjen sijaan. Kuitenkin se pieni ääni pään sisällä käski jatkamaan. Ja se vähän kovempi ääni sieltä lavalta kannusti ylittämään itsensä, potkimaan ja iskemään, antamaan vähän enemmän kuin edellisellä iskulla / potkulla. Jossain vaiheessa tuntui että jalat ei enää tottele, mutta kyllä ne vain totteli :) Henki oli loppua moneen kertaan, mutta ei se loppunut. Enkä keventänyt ennen kuin vatsoissa ja punnerruksissa. Pelkän pullan ja kakun tankkaamisella ei panokset enää riittäneet puristamaan miestenpunnerruksia. Ja naistenpunnerruksellakin jätin välistä muutaman toiston. Myönnän... Nyt jännityksellä odotan, mitä olkapää sanoo tuosta punnertamisesta. Vähän se siinä ilmoitti olemassaolostaan, mutta ei suoranaisesti kipeytynyt niin kuin aikaisemmin. Mieli tekisi päästä pumppiin, mutta pieni pelko on siitä että siellä se ärtyy liikaa... Katsotaan kuinka tässä vielä käy.
Mutta combat. Olen onnellinen että annoin vähän enemmän kuin mitä olin ajatellut. Vaikka kunto on romahtanut viime viikkoina, ei tilanne ole ihan toivoton kuitenkaan. Ja siihen voi luottaa että kunto palautuu kyllä kun sitä alkaa taas tekemään kunnolla. Ja säännöllisesti. Ja vaikka olin ajatellut himmailla, nautiskella juhlapäivän kunniaksi parhaasta taistelusta, olen enemmän kuin onnellinen etten antanut itselleni lupaa mennä sieltä missä se aita on matalin.
Kotiin tullessa sain ihan mahtavan lahjan, hemmottelua itselle :) Huomenna heti varaamaan aikaa ja odottamaan tuota nautinnollista hetkeä :)
Kaiken kaikkiaan tämä päivä on ollut erityinen. Kiitos jokaiselle muistamisesta ja kaikesta siitä hemmottelusta jota sain :)
Olen onnellinen, että sain palata takaisin areenalle. Takaisin tuttuun saliin, rakkaiden ihmisten ympäröimäksi, nähdä ne monet tutut kasvot ja hymyt. Ja ennen kaikkea tajuta jälleen se, että aina voi todella tehdä sen U-käännöksen ja palata takaisin päin. Palata takaisin taistelemaan. Koskaan ei ole myöhäistä jatkaa siitä, mihin jäi. Hetken aikaa tänään tunsin sen taistelijan sisälläni heräävän. Tiedän, että se on siellä olemassa vieläkin. Ei se ole kadonnut. Kiitos toisen taistelijan esimerkin, tiedän että koskaan ei ole liian myöhäistä palata takaisin taisteluareenalle.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Popsi popsi banaania
Kolme päivää paluuta takaisin... Vaa'asta on tullut hetkellisesti kaveri, sillä nesteet on lähteneet hyvin liikkeelle. Parissa päivässä tipahtanut 2kg. Joo-o, tiedän että se on sitä nestettä vain mutta kyllähän se kannustaa :)
Maanantai-iltana kun kirjoittelin edellistä päivitystä, söin iltapalaksi banaania ja rahkaa. Niin kuin kymmeniä kertoja ennenkin. Ainoa ero oli etten ole syönyt banaania moneen kuukauteen ns. raakana. Puolisen tuntia viimeisen suupalan katoamisesta olin jo nukkumassa, mutta olo kävi tukalaksi. Joka puolelta kutitti kuin olisin maannut muurahaispesässä. Ei auttanut kuin nousta ja katsoa peiliin. Melkein huuto pääsi kun näin itseni sieltä. Verkkarit päälle, pipo päähän ja päivystykseen. Lääkkeillä siitä selvisi ja onneksi myös vähän säikähdykselläkin. Allerginen reaktio banaanista. Paha sanoa, oliko aiheuttaja itse banaani vaiko jokin myrkky siinä kuoressa, joka on siirtynyt käsien kautta hedelmään ja siitä sitten kehoon. Mutta ihan heti ei tee mieli banaania kokeilla, vaikka se tohtori käskikin yrittämään uudestaan.
Puolikas yö ensiavussa ja vajaa 3h yöunet ja siitä töihin. Pakko sanoa että eilen olin aivan kuollut kun pääsin kotiin. Liekö jälkimaininkia vaiko mitä, mutta kuumeen nosti illalla joten tämä päivä on mennyt nukkuessa. Nyt alkaa viimein elämä jälleen voittamaan.
Mulla on aika harvoja hedelmiä, joita voin syödä. Banaani on ollut yksi niistä parhaista. se on niin helppo ottaa evääksi, aamupalaksi, valmistavaksi treeneihin yms. Lista on loputon. Se on vain niin äärettömän hyvä valinta. Nyt on sitten miettiminen, mitä tilalle.
Kaiken kaikkiaan paluu ruotuun ruokavalio osalta on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvin. Aterioita on päivän aikana vielä liian vähän, mutta proteiinit lähestyvät jo sitä 1,5g / kg, hiilarit heittelee mutta jää alle 200g /vrk, rasva on kohdallaan (jesh!!) mutta kuitua on liian vähän. Vettäkin kuluu ihan liian vähän. Mutta paremmin kuin viime viikolla. Ruokapäiväkirjaa täytän näppis savuten jälleen. Ja se on kyllä hyvä ruotuun palauttaja. Päivän kokonaiskalorit jää vielä liian vähiin, mutta sekin korjaantuu varmasti kun saan ateriamäärän siihen 5 kpl / vrk. Suunta on siis oikea.
Pakastin on jälleen kovassa käytössä. Olen täyttänyt sitä valmiilla annoksilla, jotta aina saa helposti ruokaa. Ettei voi seuraavien parin viikon aikana ainakaan turvautua tekosyyhyn, että oli kiire eikä mitään ruokaa. Nyt sieltä löytyy taas jos vaikka mitä :D
Näillä eväillä kohti viikonloppua. Jos keksit banaanille hyvän korvikkeen, niin vinkkaa ihmeessä! Kyllä mä sitä banskua vielä kokeilen, mutta ihan nyt lähipäivinä kuitenkaan... ei toisintoa maanantaiyöstä samalle viikolle, kiitos :)
Maanantai-iltana kun kirjoittelin edellistä päivitystä, söin iltapalaksi banaania ja rahkaa. Niin kuin kymmeniä kertoja ennenkin. Ainoa ero oli etten ole syönyt banaania moneen kuukauteen ns. raakana. Puolisen tuntia viimeisen suupalan katoamisesta olin jo nukkumassa, mutta olo kävi tukalaksi. Joka puolelta kutitti kuin olisin maannut muurahaispesässä. Ei auttanut kuin nousta ja katsoa peiliin. Melkein huuto pääsi kun näin itseni sieltä. Verkkarit päälle, pipo päähän ja päivystykseen. Lääkkeillä siitä selvisi ja onneksi myös vähän säikähdykselläkin. Allerginen reaktio banaanista. Paha sanoa, oliko aiheuttaja itse banaani vaiko jokin myrkky siinä kuoressa, joka on siirtynyt käsien kautta hedelmään ja siitä sitten kehoon. Mutta ihan heti ei tee mieli banaania kokeilla, vaikka se tohtori käskikin yrittämään uudestaan.
Puolikas yö ensiavussa ja vajaa 3h yöunet ja siitä töihin. Pakko sanoa että eilen olin aivan kuollut kun pääsin kotiin. Liekö jälkimaininkia vaiko mitä, mutta kuumeen nosti illalla joten tämä päivä on mennyt nukkuessa. Nyt alkaa viimein elämä jälleen voittamaan.
Mulla on aika harvoja hedelmiä, joita voin syödä. Banaani on ollut yksi niistä parhaista. se on niin helppo ottaa evääksi, aamupalaksi, valmistavaksi treeneihin yms. Lista on loputon. Se on vain niin äärettömän hyvä valinta. Nyt on sitten miettiminen, mitä tilalle.
Kaiken kaikkiaan paluu ruotuun ruokavalio osalta on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvin. Aterioita on päivän aikana vielä liian vähän, mutta proteiinit lähestyvät jo sitä 1,5g / kg, hiilarit heittelee mutta jää alle 200g /vrk, rasva on kohdallaan (jesh!!) mutta kuitua on liian vähän. Vettäkin kuluu ihan liian vähän. Mutta paremmin kuin viime viikolla. Ruokapäiväkirjaa täytän näppis savuten jälleen. Ja se on kyllä hyvä ruotuun palauttaja. Päivän kokonaiskalorit jää vielä liian vähiin, mutta sekin korjaantuu varmasti kun saan ateriamäärän siihen 5 kpl / vrk. Suunta on siis oikea.
Pakastin on jälleen kovassa käytössä. Olen täyttänyt sitä valmiilla annoksilla, jotta aina saa helposti ruokaa. Ettei voi seuraavien parin viikon aikana ainakaan turvautua tekosyyhyn, että oli kiire eikä mitään ruokaa. Nyt sieltä löytyy taas jos vaikka mitä :D
Näillä eväillä kohti viikonloppua. Jos keksit banaanille hyvän korvikkeen, niin vinkkaa ihmeessä! Kyllä mä sitä banskua vielä kokeilen, mutta ihan nyt lähipäivinä kuitenkaan... ei toisintoa maanantaiyöstä samalle viikolle, kiitos :)
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Mihin katosi se taistelija?
On aika kiillottaa peili ja katsoa sinne pitkään. Käydä kunnon keskustelu peilikuvan kanssa, puhua itselleen siitä missä mennään ja miksi mitään ei tapahdu. On turha odottaa tuloksia, jos ei tee töitä niiden tulosten eteen. On turha itkeä ja vaikeroida kun ahistaa ja puristaa ja henkeen ottaa, jos ei kuitenkaan tee mitään sen eteen että voisi paremmin.
Olen viime viikkojen aikana viimein kokenut kantapään kautta sen tosiasian, että liikkumien todellakin vain tukee painonpudotusta. Ne tulokset tehdään siellä keittiössä. Olen syönyt vapaasti kaikkea, siis ihan kaikkea. en ole mittinyt yhtään, mitä suustani olen alas tunkenut ja silti olen liikkunut keskimäärin 14 tuntia viikossa. Ja mitä silmäni näkevätkään kun menen vaa'alle (ihan liian) pitkästä aikaa. Hälytysraja on rikki komeasti.
Mä olen pitänyt tässä tasapainottelun aikana itselläni ns. hälytysrajaa painossa. En reagoi kilon tai kahden heittelyihin, mutta olen pitänyt takaraivolla kuitenkin mielessä lukeman, johon pitää reagoida jos se pamahtaa ruutuun. Ja nyt se pamahti sitten komeasti. Olihan aamu katsella sitä lukemaa. Myönnän että viime päivinä olo on ollut ns. tukalampi. Vaatteet on ahdistaneet ja olo on ollut tunkkainen. Sellainen, kuin olisi tukkinut jokaisen huokosen kaikella roskalla ja elimistössä ei olisi yhtään tilaa ajatuksille.
On oikeastaan turha kirjoittaa itselleenkään, että huomenna mä aloitan ja uhota että mä vielä näytän mistä tämä kana pissii, jos kuitenkin odottaa vain ihmettä tapahtuvaksi. Kuten aikaisemmassa elämässä, jolloin en ollut valmis tekemään asian eteen itse töitä.
Viimeiset päivät kun olen ollut vapaalla, olen pistänyt ihan itse itseni seinää vasten. Käynyt keskustelua itseni kanssa siitä, haluanko palata lähtökuoppaan takaisin. Haluanko vajota siihen suohon, mahdollisesti jopa syvemmälle. Vai haluanko näyttää itselleni että mä pystyn tähän. Haluanko todistaa itselleni, ettei tarvita leikkauksia tai ihmelääkkeitä, joilla saa sen oikotien onneen? Mihin oikeastaan kadotin sen taistelijan, jota kannoin sisälläni pitkään ja hartaasti, josta en halunnut luopua?
Maaliskuun alku ja maanantai. Tänään olen ottanut härkää sarvista jälleen. Etsinyt sen pyyhkeen, jonka heitin kehään jo tovi sitten, vaikken sitä uskaltanut ääneen sanoakaan. Olen katsonut sinne peiliin ja asettanut tavoitteet. Olen kaivanut ihanan ravintovalmentajani opit silmien alle ja lukenut ne moneen kertaan läpi. Olen aloittanut uudelleen sen sisäisen taistelijan etsimisen, jonka kadotin syksyn tuiverruksessa. Luin uudelleen Raxun remppa - kirjan, josta löytyi jälleen se iso annos motivaatiota (onneksi seuraava osa ilmestyy jo huomenna :) ) ja ennen kaikkea tein uudelleen ne samat päätökset jotka tein aikanaan kun tälle tielle lähdin. Yksi etappi kerrallaan. Yksi askel eteenpäin. Enempää ei tarvitse. Se riittää että etenee, vauhdilla ei ole väliä. Aikaa on koko elämä, mutta se aika loppuu kyllä jos jää odottamaan sitä ihmettä.
Tänään on täytetty ruokapäiväkirjaa jälleen ja ihmetelty lukemia. Ja heti ensisilmäys kertoi jo monta korjattavaa ongelmaa. Mä olen niin kiitollinen rakkaalle ravintovalmentajalleni saamistani opeista! Ilman niitä olisin pulassa! Mutta kun hänen kanssaan on veivattu asioita moneen kertaan edes ja takas, on ne iskostuneet syvälle ja on oppinut löytämään itsekin niitä kompastuskiviä.
Missä mä olisinkaan, jos en olisi astunut aikanaan keitaan ovista sisään? Todennäköisesti olisin siellä, missä olin 2 vuotta sitten.... Parempi kun ei edes mieti tarkemmin. Mä tiedän että se taistelija ja fitnesskissa elää tuolla jossain. Kevätaurinko voisi herätellä kattia unesta, mutta mistä kaivaa se taistelija takaisin peliin mukaan?
Katse eteenpäin. Kevät tulee ja juhannuksena voi vetää taas kokoa pienemmät vaatteet päälle :) Eikä niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä mä ostin alesta kaksi takkia, joita oon himoinnut. Ja molemmat kokoa, jota en olisi uskonut koskaan vetäväni päälleni. Toinen kiristää ja puristaa vielä vähän, mutta toinen on sopiva jo nyt. Eiköhän se toinenkin ole kesän alkaessa juuri passeli ;)
On aika hyväksyä tosiasia ja myöntää itselleen tappio. Mutta vain yhden erän tappio. Peli ei voi olla kokonaan vielä menetetty, mutta on korkea aika löytää se taistelija ja draivi, jolla tämä käännetään taas voitoksi. Jos omat keinot ei riitä, on mietittävä uutta ravintovalmennussessiota tai pt:n ottamista. Ihan mitä tahansa. Kunhan tämä ottelu ei pääty näihin lukemiin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä U-käännöstä ja palata takaisin siihen pisteeseen, jossa mopo karkasi käsistä. Aina on mahdollista tehdä muutoksia. Onneksi.
Olen viime viikkojen aikana viimein kokenut kantapään kautta sen tosiasian, että liikkumien todellakin vain tukee painonpudotusta. Ne tulokset tehdään siellä keittiössä. Olen syönyt vapaasti kaikkea, siis ihan kaikkea. en ole mittinyt yhtään, mitä suustani olen alas tunkenut ja silti olen liikkunut keskimäärin 14 tuntia viikossa. Ja mitä silmäni näkevätkään kun menen vaa'alle (ihan liian) pitkästä aikaa. Hälytysraja on rikki komeasti.
Mä olen pitänyt tässä tasapainottelun aikana itselläni ns. hälytysrajaa painossa. En reagoi kilon tai kahden heittelyihin, mutta olen pitänyt takaraivolla kuitenkin mielessä lukeman, johon pitää reagoida jos se pamahtaa ruutuun. Ja nyt se pamahti sitten komeasti. Olihan aamu katsella sitä lukemaa. Myönnän että viime päivinä olo on ollut ns. tukalampi. Vaatteet on ahdistaneet ja olo on ollut tunkkainen. Sellainen, kuin olisi tukkinut jokaisen huokosen kaikella roskalla ja elimistössä ei olisi yhtään tilaa ajatuksille.
On oikeastaan turha kirjoittaa itselleenkään, että huomenna mä aloitan ja uhota että mä vielä näytän mistä tämä kana pissii, jos kuitenkin odottaa vain ihmettä tapahtuvaksi. Kuten aikaisemmassa elämässä, jolloin en ollut valmis tekemään asian eteen itse töitä.
Viimeiset päivät kun olen ollut vapaalla, olen pistänyt ihan itse itseni seinää vasten. Käynyt keskustelua itseni kanssa siitä, haluanko palata lähtökuoppaan takaisin. Haluanko vajota siihen suohon, mahdollisesti jopa syvemmälle. Vai haluanko näyttää itselleni että mä pystyn tähän. Haluanko todistaa itselleni, ettei tarvita leikkauksia tai ihmelääkkeitä, joilla saa sen oikotien onneen? Mihin oikeastaan kadotin sen taistelijan, jota kannoin sisälläni pitkään ja hartaasti, josta en halunnut luopua?
Maaliskuun alku ja maanantai. Tänään olen ottanut härkää sarvista jälleen. Etsinyt sen pyyhkeen, jonka heitin kehään jo tovi sitten, vaikken sitä uskaltanut ääneen sanoakaan. Olen katsonut sinne peiliin ja asettanut tavoitteet. Olen kaivanut ihanan ravintovalmentajani opit silmien alle ja lukenut ne moneen kertaan läpi. Olen aloittanut uudelleen sen sisäisen taistelijan etsimisen, jonka kadotin syksyn tuiverruksessa. Luin uudelleen Raxun remppa - kirjan, josta löytyi jälleen se iso annos motivaatiota (onneksi seuraava osa ilmestyy jo huomenna :) ) ja ennen kaikkea tein uudelleen ne samat päätökset jotka tein aikanaan kun tälle tielle lähdin. Yksi etappi kerrallaan. Yksi askel eteenpäin. Enempää ei tarvitse. Se riittää että etenee, vauhdilla ei ole väliä. Aikaa on koko elämä, mutta se aika loppuu kyllä jos jää odottamaan sitä ihmettä.
Tänään on täytetty ruokapäiväkirjaa jälleen ja ihmetelty lukemia. Ja heti ensisilmäys kertoi jo monta korjattavaa ongelmaa. Mä olen niin kiitollinen rakkaalle ravintovalmentajalleni saamistani opeista! Ilman niitä olisin pulassa! Mutta kun hänen kanssaan on veivattu asioita moneen kertaan edes ja takas, on ne iskostuneet syvälle ja on oppinut löytämään itsekin niitä kompastuskiviä.
Missä mä olisinkaan, jos en olisi astunut aikanaan keitaan ovista sisään? Todennäköisesti olisin siellä, missä olin 2 vuotta sitten.... Parempi kun ei edes mieti tarkemmin. Mä tiedän että se taistelija ja fitnesskissa elää tuolla jossain. Kevätaurinko voisi herätellä kattia unesta, mutta mistä kaivaa se taistelija takaisin peliin mukaan?
Katse eteenpäin. Kevät tulee ja juhannuksena voi vetää taas kokoa pienemmät vaatteet päälle :) Eikä niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä mä ostin alesta kaksi takkia, joita oon himoinnut. Ja molemmat kokoa, jota en olisi uskonut koskaan vetäväni päälleni. Toinen kiristää ja puristaa vielä vähän, mutta toinen on sopiva jo nyt. Eiköhän se toinenkin ole kesän alkaessa juuri passeli ;)
On aika hyväksyä tosiasia ja myöntää itselleen tappio. Mutta vain yhden erän tappio. Peli ei voi olla kokonaan vielä menetetty, mutta on korkea aika löytää se taistelija ja draivi, jolla tämä käännetään taas voitoksi. Jos omat keinot ei riitä, on mietittävä uutta ravintovalmennussessiota tai pt:n ottamista. Ihan mitä tahansa. Kunhan tämä ottelu ei pääty näihin lukemiin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä U-käännöstä ja palata takaisin siihen pisteeseen, jossa mopo karkasi käsistä. Aina on mahdollista tehdä muutoksia. Onneksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)