Elämän oppitunteja

Tää aika juoksee ihan liian nopeesti! Vastahan mä päivitin tänne kuulumisia ja siitäkin on hurahtanut melkein jo viikko. Monen monta kertaa on ollut aiheita mielessä, joista pitäisi kirjoittaa. Ainakin itseä varten. Niitä ahaa-elämyksiä, onnen tunteita, oivalluksia, vastoinkäymisiä. Ihan kaikkea, mitä tämä matka on tuonut mukanaan viime päivinä. Mutta se aika. Se on niin kortilla, että välillä ihmettelen itsekin, että joko taas on viikko puolivälissä?

Viime viikko on opettanut mulle taas paljon tästä matkasta. Kasvusta kohti sitä, mitä ehkä jonain päivänä olen tai ainakin haluan olla. Viikonloppuna lempituntini vaihtui lennossa combatista steppiin ja ensimmäisen kerran huomasin, etten edes ajatellut peruvani tuntia. Oppitunti numero yksi, ei sillä olekaan niin väliä mitä ohjelmassa on, kun haluaa päästä liikkumaan. Vielä joku aika taaksepäin olisi oma tuntivaraus peruuntunut myös. Sain loistavan stepin ja olen onnellinen että menin! Laudan pelko on hälventynyt kerta toisensa jälkeen ja nyt pystyin vähän keskittymään laudan lisäksi käsiin. Voisin sanoa, että kädet oli jopa enemmän mukana kuin levossa. Koska haluan edelleen kokeilla omia rajojani ja triploja yms. yhdistelmiä, pidin stepin perään pienen huilitauon jonka aikana tein uuden saliohjelman vatsoja. Sikäli tyhmää, että olin käynyt jo päivällä erikseen salilla tekemässä ohjelman kunnolla läpi ja saamassa itseni kipeäksi.

Pienen tauon jälkeen siis fitball ja perään balance. Palloilussa uudet moovit ja oli jälleen niin mielettömän hauskaa sekä tehokastakin. Itselleen sai hihitellä urakalla, mutta sehän se on tarkoituskin. Ei tarvitse aina mennä veren maku suussa, vaan oikeasti myös saada sitä hyvänolon tunnetta ohjatustikin. Ja sitähän ei meidän tunneilta puutu. Balancessa liikeradat oli jälleen paremmat, tasapaino alkaa löytymään entistä paremmin ja muutenkin tykkäsin. Kuten aina ennenkin! Huomaa saavansa liikkuvuutta eri tavalla kun pitää liikuntaviikon monipuolisena ja muistaa sen kehonhuollonkin.

Maanantai on edelleen taukopäivä liikunnasta. Se on siis pyhitetty musiikille nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin tämän kevään. Ja toisaalta sunnuntain session jälkeen on ihan hyvä levätä edes se yksi päivä...

Omia rajoja ja ulottuvuuksia pitää kokeilla urakalla.... Tänään aamu alkoi klo 06:00 uimahallin ovelta, vesijuoksua ennen töihin menoa. Kieltämättä virkisti, mutta kyllä mä olen aika väsynyt ollut. Myönnän sen. Yöunet tahtoo jäädä pariin tuntiin ja päivisin meno on hektistä. Mulla ei ole koskaan tullut silmäpusseja, mutta viime päivinä peilistä on katsonut takaisin väritön ja kalpea naama jossa on mahtavan mustat silmänaluset... Millähän niitäkin saisi vaalennettua? Onneksi on valokynät yms. keksitty.

Koska edelleen pohdin autosta luopumista ja mietin sen tuomia rajotteita, oon koittanut pitää kävelyä yllä ja kävellyt salille. Kyllä, hullu minä joka en saa liikunnasta kai tarpeeksi tai vuorokauden tunnit ei riitä... On pakko urakoida tuo 3,5km matka ennen ja jälkeen liikkumisen. Sunnuntaina pidin kävelyn lämmittelynä ja palautteluna kuntosalia ennen ja jälkeen ja lupasin itselleni että iltatunneille voin mennä autolla. Ja toisaalta tyhmäähän se olisi ollut kävellä kotiin, syödä jotain ja lähteä taas kävelylle, voidakseen kävellä 3 tunnin liikuntasuorituksen jälkeen taas kotiin.... Matkana toi on hyvä, mutta meneehän siihen aikaa ja vaatii asennoitumista. Löytyykö sitä asennetta silloin kun taivaalta tulee kuraa tai pakkanen paukkuu? Aika näyttää  miten mun käy.

Tänään töissä mietin itselleni asettamaani haastetta tälle vuodelle. Ja myöskin halua kokeilla tanssillisia tunteja. Aika extempore päätin että kunhan kotiin selviän, menen illan afro-tunnille ja venyttelyyn. Kehonhuoltoa ja samalla sitten sitä uutta liikuntaakin. Kun viimein pääsin töistä kotiin alkoi ulkoilu ja raitis ilma houkuttelemaan, joten auto vaihtui lenkkikamoihin ja niinpä nautiskelin pimeistä kotimaisemista mennen, tullen ja palatessa. Mutta hyvää se teki! Hyötyliikunta on oikeastaan ihan mukavaa, mutta vain jos se on vapaaehtoista....

Afro-tunti oli hauska. Siis todellakin hauska. Ei irtoa meikäläisen lantio keinutuksiin, mutta kivaa oli! Ja menen kyllä uudelleenkin :) Jos en vielä ensi viikolla niin seuraavalla tai sitten sen jälkeen.... Mutta uusia ulottuvuuksia löysin itsestäni kyllä, se on pakko myöntää. Venyttelyistä oon tykännyt aina, mutta niiden kanssa on samat ongelmat kuin balancen. Tulee mentyä ihan liian harvoin! En voi sanoin kuvata sen onnen määrää, kun venyin muiden mukana ja löysin itseni taipumasta niin paljon paremmin kuin ennen! Muistan kun joskus ajattelin, että taipuisipa sitä niin että otsan saisi polviin kun jalat on suorana lattialla ja itse istuu. Ja tänään se ihme tapahtui! Oon niin onnessani tästä pienestä ja silti niin isosta edistysaskeleesta :) Saan onnitella itseäni, jälleen :)

Viime päivinä mielessä on päällimmäisenä ollut viime lauantain naistenillan jutustelut. Kun liikunnasta innostuneita ihmisiä kokoontuu saman katon alle, sivuaa keskustelu aika ajoin myös liikuntaa. Erityisen hyvin mieleen on painuneet erään elämäntapojaan muuttaneen ystävän sanat. Kun puhuttiin liikunnasta ja omien rajojen kokeilusta ja hän kertoi omasta tämän hetkisestä suhtautumisestaan liikuntaan ja siitä ettei enää ole samanlaista tarvetta todistaa itselleen pystyvänsä johonkin. Jäin pohtimaan itse että niinhän se todella on. Jokainen käy sen saman tien läpi vaikka ne asiat tulevat vähän eri järjestyksessä. Kun itse on kantanut huolta omista monen tunnin sessioista hikisessä salissa, omasta jaksamisesta ja siitä kuinka järjetöntä se on. Mutta tämä on vain asia joka mun tarvitsee käydä läpi itseni kanssa. Kokeilla ja kokea ne omat rajat ja etsiä se mulle sopiva ja turvallinen tahti liikunnan parissa. Joku toinen kulkee edellä päin ja on jo käynyt ne läpi, enkä voi verrata itseäni muihin. Tämä tahti on jokaisella erilainen. Koin kuitenkin suurta helpotusta tuosta keskustelusta, sillä nyt voin antaa itselleni rauhan tämän asian suhteen. Mä etsin vielä niitä omia rajojani, mun täytyy saada näyttää itselleni mihin mä pystyn. Mun täytyy vain kokeilla, yrittää ja erehtyä eri tuntien puitteissa. Tajuta itse se, että pystyy paljon enemmän kuin luulee :)

Mä toivotan juuri Sinulle ihanaa ystävänpäivän viikkoa, talvilomaa ja kevättä. Mitä tämä viikko sitten sinulle tuokaan. Talitintit laulaa kovaa jo aamukuudelta, räystäistä tippuu vesi.... Mä olen ihan varma että mä olen nähnyt jo kevätauringon!