Välipäivä

Mieli kaipaa liikuntaa, kroppa huutaa rasitusta, lihakset kaipaa kuormitusta. Mutta vuorotyön ikävä puoli on se, ettei aina pääse kun tahtoisi. Eletään jo torstaita ja viimeksi pääsin rääkkäämään itseäni maanantaina. Siis jo kolmas taukopäivä edessä.

Toisaalta on ollut hyvä myös opetella näihin taukopäiviin, sillä niitä todella tarvitaan. Itselleni oli lievä järkytys katsoa tänään vaa'an lukemaa, joka oli humpsahtanut taas reippaasti alaspäin. Kiitos taukopäivien ja kropalle annetun levon. Se tarvitsee sitä voidakseen paremmin ja palautuakseen rääkistä.

Tämä viikko on ollut jotenkin erityinen. Tietenkin jo omassa mielessä sen vuoksi, että puoliväli on ylitetty. Mutta se palaute, mitä olen saanut niin monelta taholta, on ollut ihan käsittämätöntä. Ihan tuntemattomilta ihmisiltä, samasta työpaikasta (meitä on useita satoja, joten en tunne kaikkia :) ). Mutta suurin yllätys on ollut oman työyksikön ihmisten tuki ja kannustus. Myönnän, etten osannut odottaa sitä.

Näin taukopäivinä on hyvä kuitenkin pitää tavoite kirkkaasti mielessä ja suunnitella seuraavia treenejä ja kokonaisuuksia. Viimeiset viikot olen mennyt täysin ryhmäliikunnan imussa, nyt pitäisi ehkä tehdä muutos ja siirtyä kovan raudan pariin. Tiedän että lihakset tarvitsevat sitä oikeasti ja mulla on hyvä ohjelma, jolla saan koko kropan ihan varmana kipeäksi.

Mutta miksi se on niin vaikeaa lähteä sinne salille hikoilemaan yksin? Ryhmäliikunnassa on juuri se etu, että hyvä ohjaaja vie koko joukon mennessään ja saa ylittämään itsensä. Ja kun olet yksin kyykkäämässä voit tehdä vähän sinne päin jos et jaksa. Itsehän siinä kärsii, sehän on selvä. Mutta mistä saisi sen saman imun myös salin puolelle.

Muutenkin huomaan, että käyn vain muutaman ohjaajan ohjaamilla tunneilla. Vaikka tiedän muutkin ohjaajat erittäin hyviksi niin silti kynnys mennä heidän tunneilleen on jostain syystä korkea. Pitäisi opetella siitä pois. Mutta esimerkiksi eilen olisin loistavasti ehtinyt iltatunnille, mutta kun siellä oli eri ohjaaja, ajattelin että voin pitää taukopäivän. Ei ole sitä samaa intoa ja paloa lähteä. Toisaalta ne on niitä omia ajatusten haamuja ja pelkoja, jotka pitää vain kohdata.

Siinäpä siis haastetta tälle keväälle. Laajentaa ohjaajarepertuaaria ja etsiä intohimoa raudan kanssa taistelemiseen :)