keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Epätoivo ja epäusko

Kun se iskee, siihen ei auta mikään. Se vie hetkellisesti mennessään ja sumentaa näkökyvyn. Se tiputtaa korkealta ja upottaa syvälle. Tunnelin päässä ollut valo sammuu ja sumu syvenee. Ehkä sitä voisi kutsua epätoivoksi ja epäuskoksi.

Viime viikot on mennyt taas kovaa ja korkealla, olen liidellyt 7. taivaassa, saanut mieletöntä tukea joka suunnasta ja sellaista palautetta, jota en koskaan uskonut saavani. En edes niissä syvimmissä toiveissa ja unelmissa. Silti lähes päivittäin saan fb:n kautta viestejä, kuinka olen toiminut tsempparina ja motivaattorina toiselle. Kuinka minusta, rumasta ankanpoikasesta on alkanut kuoriutumaan jotain kaunista. Se pysäyttää hetkeksi vaikka vauhti olisi kova. Mutta kun se jysähtää tuonne tajunnan perälle, hiipii epäusko perässä.

Koskaan. Siis ei koskaan. Kukaan ei ole sanonut mua kauniiksi (no tottakai mun vanhemmat on sanonut :) ). Ja kun yhtäkkiä joku sanoo kuulumisten vaihdon yhteydessä "että susta on tullut kaunis!", se pysäyttää. Toisaalta mikään ei ole muuttunut ja kuitenkin kaikki on. Se mitä olin vuosi sitten, sitä ei ole enää. Ja se mitä olen vuoden päästä, sitä ei tiedä vielä.

Moni on sanonut, että olen nykyisin iloisempi kuin ennen. Nauran enemmän. Maailma murjoo, mutta vastustuskyky on kasvanut paremmaksi. Vastoinkäymiset ei lyö maihin samalla lailla kuin ennen. Kestävyys on siis lisääntynyt. Mutta silti sanotaan, että vahvimpia ovat ne joiden taisteluista emme  tiedä mitään. Moni on myös sanonut sitä, kuinka helppoa on laihduttaa. Ja silti ylipaino on kasvava ongelma, ota voisi kutsua kansantaudiksi. Jos se on niin helppoa, miksi se onkin ongelma.

Kolmivuorotyö antaa silloin tällöin mahdollisuuden itsetutkiskelulle yöaikaan ja jostain syystä ne "viisaat" ajatukset tulevat aina yöllä... tai niinhän sitä itse luulee ;) Viimeiset kolme yötä olen siis yrittänyt tasata tilejä itseni kanssa, hyvällä ja huonolla menestyksellä. Olen koittanut tsempata itseäni eteenpäin, lempeästi mutta päättäväisesti. Olen koittanut haudata ruoskan, jolla olen piiskannut itseäni monta kuukautta. Ja silti epätoivo kaivaa sen aina uudelleen esille.

Vuorotyö tekee myös sen, että kuntoiluun tulee pakostakin taukoja. aamu- ja iltavuoropäivinä pääsen kuntoilun pariin jos vain haluan. Mutta yövuorojen väliin jäävä hereilläoloaika on niin lyhyt, ettei siinä paljon ehdi tekemään mitään. Siksi nämä mun rakastamat yövuorot on pahasta kuntoilulle. Pääkoppa kaipaa selvästi tekemistä, mieli haluaa endorfiineja, lihakset kaipaa kuormitusta ja itse kaipaan sosiaalisia kontakteja.

Ehkäpä tuossa tulikin se tärkein. Sosiaaliset kontaktit. Tai oikeastaan niiden puute. Kun vuosikausia olet ollut se, jota ei haluta mukaan kuvioihin, välttämätön paha, joka on pakko kutsua mukaan, tai riippakivi, on elinpiiri kaventunut. Elämänsisältö on ollut kutakuinkin työ ja koirat, muuri muiden ihmisten pariin on vain kasvanut kasvamistaan. Ja nyt kun yhtäkkiä olenkin se, jolle voi puhua kuin ihmiselle, jonka seurassa kehtaa näyttäytyä julkisella paikalla, jolla saattaakin olla jotain ajatuksia pääkopassa.

Kun on oppinut elämään ilman ystäviä, on ristiriita aika suuri kun ihmisiä onkin vierellä ihan yllättäen. Tähän väliin on pakko sanoa, että iloitsen jokaisesta teistä vilpittömästi koko sydämestäni! Omassa mielessä käy kuitenkin aika ajoin kysymys, miksi yhtäkkiä juuri nyt kelpaankin? Miksen kelvannut sellaisena kuin olen? miksi vaaditaan isoja muutoksia ennen kuin se riittää, mitä olen.

En ehkä osaa pukea sanoiksi sitä tunnetilaa, mikä mieltä kaihertaa tällä hetkellä. Tai ristiriitaa, epäuskoa, ja vähän sitä epätoivoakin. Jos joku kysyisi minulta nyt, miten menee ja kuinka projekti etenee, vastaisin varmasti että luovuttaminen on sentin päässä. Mutta ei se ole. Tiedän ja tunnen itseni niin hyvin. Periksi ei anneta. Tämä tunteiden myräkkä helpottaa hyvien unien jälkeen. Ja kun pääsen taas liikunnan pariin. Tiedän sen.. Mutta yksinään on niin helppo pyöritellä asioita ja itsensä kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Ehkä pitäisi joskus puhua asioita ääneen, mutta kuuleeko kukaan... Siinäpä vasta kysymys.

Epätoivoon ei saa vaipua eikä epäuskolle antaa tilaa. Itseensä pitää uskoa ja itseään rakastaa, huolimatta siitä mitä muut sanovat ja ajattelevat! Vaikka minulla ei olisikaan sitä ihmistä, joka kuulee ja kuuntelee, toivon että sinulla on joku joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet!

Maailma pyörii radallaan, se valo siellä tunnelin päässä kirkastuu kyllä ja sumu hälvenee :) Jaksa uskoa itseesi silloinkin kun kukaan muu ei sitä tee!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Pieniä onnistumisen hetkiä

Taas kerran tänään sain konkreettisen todistuksen siitä, että välipäivien pito kannattaa. Eihän se kivaa ole, kun mieli ja kroppa huutaa endorfiinien puutteesta, mutta on se itsensä henkinen kiduttaminen näinkin päin todella tarpeellista.

Kolmen välipäivän jälkeen päätin, että tänään menen pumppiin, olipa siellä kuka hyvänsä ohjaamassa. Ohjaajaksi sattui oikein mukava ja erittäin hyvä vetäjä, jonka combatissa olen pari kertaa käynyt. Olin päättänyt jo päivällä, että tänään on painojen noston vuoro. Ettei enää mennä niillä samoilla pikkupainoilla. Lupasin kyllä itselleni, että ihan jokaiseen sarjaan ei tarvitse ympätä lisää rautaa, riittää jos suurimpaan osaan laittaa lisäystä. Edes sen kilon.

No niinpä aloitin suvereenisti tuplaamalla lämmittelyn painot, joten ennen lämmittelybiisin puolta väliä kroppa tärisi ja tutisi. Ja tiesin, että sitä olisi edessä koko tunti. Pidin kuitenkin kiinni siitä, että painoja ei himmata yhtään alaspäin, päin vastoin. Suorastaan voisin sanoa olevani ylpeä itsestäni.

Mutta painojen lisääminen ei ollut tämän jumpan kohokohta. Ehei, vaan sivulankut ja lankut. Nuo ihanan kauheat keskikropan kiduttajat, jotka on tuottaneet mulle ainakin sata harmaata karvaa päähän ja tuskan hikeä otsalle kerta toisensa jälkeen. Tänään, ensimmäisen kerran mun "historian" aikana, sivulankku kesti niin kauan kuin sen pitikin kestää ja tavallinen lankku samoin! Tuo tavallinen lankku ei ole ollut mulle ihan niin suuri haaste kuin sivulankut, mutta niitä olen treenannut enemmän. Tähän asti sivulankun asennon löytymiseen on mennyt aikaa ja kun muut kääntää rintamasuuntaa lattiaa kohti, mä vajoan matolle ja aloitan alusta. Tänään niin ei känyt!! Mä olen niin iloinen tuosta pienestä onnistumisesta jota olen odottanut! Tänään jaksoin molemmin puolin sivulankut alusta loppuun asti, asento löytyi heti eikä olkapäät huutaneet vääränlaisesta kivusta.

Nyt on siis aika pistää äkkiä tavoitteita lisää, ettei juurru tähän. Seuraavaksi sivulankut alkaa kääntymään muiden mukana ja tavallisen lankun askellus käsien varassa onnistuu. Tuo jälkimmäinen on onnistunut vahingossa kerran ja melkein säikähdin sitä itsekin :D Nyt siitä tulee tavoite, että se onnistuu aina.

Kropassa tuntuu vieläkin heikkoa tärinää, monta tuntia pumpin jälkeen. Mutta tietää tehneensä jälleen jotain enemmän kuin viimeksi, olevansa vähän lähempänä tavoitettaan. Ja ennen kaikkea se endorfiinien aiheuttama hyvä olo on jälleen täällä :)

torstai 21. helmikuuta 2013

Välipäivä

Mieli kaipaa liikuntaa, kroppa huutaa rasitusta, lihakset kaipaa kuormitusta. Mutta vuorotyön ikävä puoli on se, ettei aina pääse kun tahtoisi. Eletään jo torstaita ja viimeksi pääsin rääkkäämään itseäni maanantaina. Siis jo kolmas taukopäivä edessä.

Toisaalta on ollut hyvä myös opetella näihin taukopäiviin, sillä niitä todella tarvitaan. Itselleni oli lievä järkytys katsoa tänään vaa'an lukemaa, joka oli humpsahtanut taas reippaasti alaspäin. Kiitos taukopäivien ja kropalle annetun levon. Se tarvitsee sitä voidakseen paremmin ja palautuakseen rääkistä.

Tämä viikko on ollut jotenkin erityinen. Tietenkin jo omassa mielessä sen vuoksi, että puoliväli on ylitetty. Mutta se palaute, mitä olen saanut niin monelta taholta, on ollut ihan käsittämätöntä. Ihan tuntemattomilta ihmisiltä, samasta työpaikasta (meitä on useita satoja, joten en tunne kaikkia :) ). Mutta suurin yllätys on ollut oman työyksikön ihmisten tuki ja kannustus. Myönnän, etten osannut odottaa sitä.

Näin taukopäivinä on hyvä kuitenkin pitää tavoite kirkkaasti mielessä ja suunnitella seuraavia treenejä ja kokonaisuuksia. Viimeiset viikot olen mennyt täysin ryhmäliikunnan imussa, nyt pitäisi ehkä tehdä muutos ja siirtyä kovan raudan pariin. Tiedän että lihakset tarvitsevat sitä oikeasti ja mulla on hyvä ohjelma, jolla saan koko kropan ihan varmana kipeäksi.

Mutta miksi se on niin vaikeaa lähteä sinne salille hikoilemaan yksin? Ryhmäliikunnassa on juuri se etu, että hyvä ohjaaja vie koko joukon mennessään ja saa ylittämään itsensä. Ja kun olet yksin kyykkäämässä voit tehdä vähän sinne päin jos et jaksa. Itsehän siinä kärsii, sehän on selvä. Mutta mistä saisi sen saman imun myös salin puolelle.

Muutenkin huomaan, että käyn vain muutaman ohjaajan ohjaamilla tunneilla. Vaikka tiedän muutkin ohjaajat erittäin hyviksi niin silti kynnys mennä heidän tunneilleen on jostain syystä korkea. Pitäisi opetella siitä pois. Mutta esimerkiksi eilen olisin loistavasti ehtinyt iltatunnille, mutta kun siellä oli eri ohjaaja, ajattelin että voin pitää taukopäivän. Ei ole sitä samaa intoa ja paloa lähteä. Toisaalta ne on niitä omia ajatusten haamuja ja pelkoja, jotka pitää vain kohdata.

Siinäpä siis haastetta tälle keväälle. Laajentaa ohjaajarepertuaaria ja etsiä intohimoa raudan kanssa taistelemiseen :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Urakan puoliväli on virallisesti saavutettu

Eilen se viimein tapahtui. Vaaka napsahti miinuskilojen kohdalla lukemiin -30.2kg. Hypin ja pompin, olin niin riemuissani tuosta lukemasta! Aikaa siihen meni 6 kuukautta ja 1 viikko.

Pari viikkoa on haettu tuota lukemaa, vaaka on seilannut edes takas ja on junnattu samoissa lukemissa. Epätoivo ehti hiukan jo hiipiä ajatuksiin ja usko onnistumiseen heikkeni päivä päivältä. Mutta missään vaiheessa se ei kadonnut. Onneksi :)

En kuitenkaan uskaltanut vielä eilen hehkuttaa asiasta täällä, koska pieni pelko oli mittavirheestä. Niinpä päätin odottaa tähän aamuun ja katsoa mitä vaaka nyt näyttää. Ja kappas, samoissa lukemissa ollaan! Ihan loistavaa!

Keskiviikon ravintovalmennuksessa tehtiin taas hiukan muutoksia syömisiin. Kalorit laitettiin vastaamaan tämän hetken kroppaa ja samalla käytiin läpi myös ravintosisältöä. Tällä hetkellä hiilarit ja rasvat on epätasapainossa ja ne pitäisi saada kohdilleen.

Niinpä heti torstaina pistin päivän ruoat uusiksi ja nyt myönnän olevani vähän ylpeä itsestäni, sillä päivien sisällöt on huomattavasti parempaa katseltavaa kuin aiemmin. Hyvä minä :) Haluan lapsellisesti uskoa, että nuo muutokset ruoan sisällössä vaikuttivat heti ja paino lähti jälleen laskuun junnaamisen jälkeen.

Tänään aion nauttia tästä tuloksesta,puolivälin saavuttamisesta. Ja illalla Combattiin taistelemaan!

Ihanaa sunnuntaita juuri sinulle!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Välimittoja

Lupasin edellisessä postauksessa laittaa lähipäivinä väliaikatietoja mittojen suhteen. Otinpa siis tuon mittanauhan käteen ja kävin kropan läpi. Aika mukavaa katseltavaa nuo sentit jotka ovat matkalle jääneet. Ilmankos vaatteet tuntuu aina vaan isommilta :)

Rinta -20 cm
vyötärö -26 cm
lantio - 21 cm
Reisi -14 cm
Hauis/allit -10 cm

Kieltämättä on aika uskomaton fiilis!

Ihanaa viikonloppua :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Pienen sydämen iso ilo

Pienestä voi ihmislapsen sydän olla sykkyrällään, pienistä asioista se onni lopulta koostuu! Tiedäthän sen tunteen, kun sydän melkein pakahtuu onnesta ja kiitollisuudesta?

Maanantain tuntien keskeytys harmitti ihan vietävästi ja tiistain pidin selkeästi lepopäivänä. Myönnän rehellisesti, että korpesi ja kovaa, tiistaina olisin halunnut tehdä vaikka mitä ja mennä jos jonkin näköiseen jumppaan. Mutta ei, kehoa on kuunneltava joten lepoa ja ravintoa sydänlihaksellekin.

Keskiviikkona koitti sitten jännitysten päivä. Monen monta asiaa :) Ensinnäkin paljon hyviä jumppia tiedossa, ravintovalmennuksen osa 1 loppuisi ja edessä olisi viimeinen tapaaminen. Lisäksi inbody-mittaus ja loma loppui, eli yövuorot olisi edessä, miten ihmeessä sitä osaa taas syödä oikein kun se syöminen on koko loman ajan ollut vähän hukassa....

Aamu alkoi siis loistavalla jumppasessiolla, ensin cx ja perään 45min crossing. Sitähän sanotaan, että jos tippuu hevosen selästä, on sinne kivuttava pikimmiten takaisin. Kieltämättä vähän jännitti, miten mun kävisi crossingissa, alkaisiko taas tykyttää ja joutuisin jättämään leikin kesken. Otin siis vähän varovaisemmin ja kevyemmällä tahdilla / vastuksella. Lopputulos oli hyvä, lihakset kertoi että jotain oli tehty, hiki virtasi ja kuitenkin olo oli loistava! Hieno aloitus keskiviikkoon :)

Olin suunnitellut selkeän ohjelman päiväksi, jumppien jälkeen ruokaa ja nukkumaan. Nukkumatti vain oli karannut muualle, joten ei tullut uni. Yövuoro koittaisi siis 5 tunnin yöunilla edelliseltä yöltä.

Ilta koitti ja Inbody mittaus. Tuo mittaus, johon mulla on suloisen katkera suhtautuminen :D Toisaalta mua harmittaa hirveästi etten viime elokuussa, projektin alussa, uskaltanut mennä mittaukseen koska nyt olisi nähnyt jo tulosten suunnan. Se olisi siis ensimmäinen kerta tuon laitteen päällä... Ja mun täytyy sanoa, että vaikka tulos ei monien mielestä ole ollenkaan hyvä, päin vastoin, niin mulle se oli loistava! Mä olin niin onnessani tuosta tuloksesta ja mukaan saamastani raportista! Ihanaa!! Ja suunta on niin loistava, että tästä on todellakin hyvä jatkaa matkaa :)

Inbodyn perään ravintovalmennukseen. Tapaaminen olisi tällä erää viimeinen. Mutta. Sieltä tulee aina se mutta. Pari viikkoa sitten päätin, että ravintovalmennus jatkuisi vielä toiset 3 kuukautta, koska se pitää mut ruodussa ja oikealla tiellä. Niinpä siis eka ravintovalmennus laitettiin pakettiin ja samalla käynnistettiin seuraava. Nyt kun tätä kirjoitan, ei ole mahdollista laittaa väliaika mittoja, mutta laitan lähipäivinä vähän päivitystä mittojenkin suhteen.

Ja mikäpä kruunaisi täydellisen päivän paremmin, kuin BodyPump ja ihana aurinkoinen ohjaaja sitä vetämässä :) Sieltä oli ihana hakea virtaa yövuoroihin ja nautiskella lihasten huudosta. Perskankku on kyllä iloinen jumpista, siihen sattuu vieläkin :D

Pienessä on ne ihmisen ilot. Mä olen viime päivien aikana taas kerran saanut todeta, kuinka onnellinen olen. Mulla ei ehkä ole kaikkea sitä, mistä olen unelmoinut, mutta mulla on paljon muita asioita joista iloitsen. Jotka tuovat elämääni sisältöä ja auttavat jaksamaan arjessa eteenpäin.

Suurin asia, mistä pieni sydämeni iloitsee tänään, on ihmiset, eritoten nuo kolme, joihin olen saanut tutustua viimeisen 6 kuukauden aikana. Tämän matkan aikana! Ilman heitä, tämä matka olisi pysähtynyt jo kauan sitten.

Ja koska Ystävänpäivän puolelle meni tämäkin päivitys toivotan oikein ihanaa ystävänpäivää jokaiselle blogissa vierailevalle! Toivon että sinulla on ihmisiä ympärilläsi, iloitsethan heistä :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kun kroppa sanoo seis

Tänään se sitten iski. kroppa sanoi seis eikä siinä auttanut itku, keskeytettävä oli. Rytmihäiriöt sai silmissä sumentumaan ja vatsan kääntymään ylösalaisin. Ei auttanut. Ei vaikka mitä olisi tehnyt. Pois oli lähdettävä.

Vanha vaiva, joka ei ole ilmoittanut olemassa olostaan vuosiin. Olisiko siitä ehkä 4-5 vuotta ainakin, kun viimeksi on moisia tuntemuksia ollut ja silloinkin ne ilmestyi yövuoroissa aamuyön pikkutunneilla. Mutta nyt, kun kroppaa on jo rasitettu kunnolla kuukausia, mistä ne nyt keksi ilmestyä?

Myönnän, että eilinen triplatunti illalla painoi kropassa mutta jätin suosiolla tämän aamun tuplatunnin pois, koska halusin antaa lepoa lihaksille (ja nukkua pitkään, loma loppuu juuri). Mutta ajattelin, että kyllähän sitä jo tänään illalla vedetään neljä ohjattua tuntia perätysten. Ennen kuin kahvit menee väärään kurkkuun, niin tunneista kolme oli 30min sessioita ja vain yksi 60min. Eli ajallisesti ei mitään sellaista, mitä en olisi tehnyt aiemminkin.

Cx meni hyvin, iloitsin itsekseni takarivissä sivulankusta ja lankusta. combatissa huomasin että meno hyytyy ja olo on nihkeä, ajoittain silmissä sumeni, mutta ajattelin sen olevan nesteen puutetta. Combatin jälkeen 10min tauko, jolloin puoli litraa vettä ja proteiinijuoma, jotta jaksaisi 1,5h crossingin. Mutta toisin kävi. Crossingissa ensimmäiset 10 minuuttia oli tuskaa, huimaa ja heikottaa eikä katsetta pysty kohdistamaan. Hittolainen, sieltä se sitten tuli. ja rytmit meni sekaisin, kirjaimellisesti.

Pakko oli siis luovuttaa. ei todellakaan ole voittajafiilis tänään. Itku pitkästä ilosta, sanotaan. Tänään se pitää paikkansa.