Muistikuvia menneisyydestä

Tänään se viimein tapahtui! Uusi nurmikko on tehty ja kylvetty :)

Mulla oli viime vuonna vielä nurmikko. Ei se mikään loistava ollut, huonovointinen ja harva. Mutta vihreä kuitenkin. Kun tänä keväänä lumet suli pois, ei nurmikosta ollut tietoakaan. Pari hassua tupsua ja miljoona voikukkaa. Kun kaivoin voikukat pois, jäi jäljelle savinen, kuoppainen pelto. Sitä peltoa oon katsellut viikko tolkulla ja odottanut uuden laittoa.

Tänäaamuna se sitten tuli. Maksettu mies ;) kuulostaa pahalta, mutta se tuli jyrsimen kanssa, käänsi pellon perusteellisesti ja tasoitti. Näin oli sovittu, siitä jatkoin itse. Yksikätisenä homma oli mielenkiintoista, mutta tulipahan tehtyä. Nyt on kalkittu, lannoitettu, levitetty 500 litraa multaa, kylvetty siemenet ja haravoitu pinta. Huh! Onneksi taivas hoitelee kastelun, ettei tarvii vielä kantaa vettäkin :D On mennyt jumpasta tämä aamu, tehokasta hyötyliikuntaa! Mutta tulipahan tehtyä :)

Kädessä on viimein elämänmerkkejä. Eilen sormiin palasi tunto ja ranne liikkui vähän paremmin. Sain jopa kahvikupin nostettua (tyhjänä tosin) kun oikein keskityin. Tänään tilanne on parempi jälleen, yhtään painoa tai painetta ei käsi kestä mutta liikeradat on paremmat ja ihan kaikki liike ei enää satu. Jesh! Tästä voi todellakin selvitä säikähdyksellä! Kova hinku olisi päästä töihin, sillä kotona ei ole mitään tekemistä... Mutta eipä meillä oikein yksikätisenä pärjää.

Nyt kun on ollut vain aikaa, on tullut maattua sohvalla ja katsottua telkasta kaikki mahdollinen roska, sekin mitä en ikinä ole katsonut :D Maanantaina kanavasurffailun lomassa käänsin Avalle, josta tulee suurin pudottaja - ohjelma uusintana. Nuo samat jaksot katsoin viime kesänä.

Kuin taikaiskusta palautui jakson myötä viime kesän ajatukset ja tuntemukset mieleen. Muistan, että katsoin noita jaksoja viime kesänä joka päivä, nauhoitin ne jotta näin ne siitäkin huolimatta että olin töissä. Katsoin ja mietin. Imin itseeni Bobin ja Jillianin sanoja kilpailijoille. Tässä menneiden kuukausien mittaan oon välillä miettinyt, mikä sai sen lopullisen sysäyksen liikkeelle viime kesänä. Ja nyt se alullepanija muistui mielee.

Tiistaina muistin, että todellakin suurin pudottaja tulee tänäänkin. Joten kuudelta linnottauduin telkkarin ääreen katsomaan. Yksi noista kilpailijoista oli sellainen, johon mun oli hirveän helppo samaistua. Se, mistä hän puhui ja ne asiat joita hän koki, oli niin tuttuja. Liian tuttuja. Kun tuon kauden aikana näin, mihin hän pystyi, muistan että viime kesänä itselläkin alkoi herätä se ajatus että olisiko tuo sittenkin mahdollista. Jos nuo pystyy, niin pystyisinkö minäkin.

Mä muistan, kuinka noiden valmentajien sanat "sä sabotoit itseäsi" ja "sun on opittava rakastamaan ja arvostamaan itseäsi" kolahti. Niin totta myös omalla kohdallani.

En paljon perusta tuon tyyppisestä laihduttamisesta, sillä monet ovat ohjelman jälkeen keränneet painonsa takaisin. Mutta on tuossa ohjelmassa paljon hyvääkin. Ei tarvitse kilpailuja ja isoja rahapalkintoja porkkanaksi, jos ajankohta muutokselle on otollinen. Tiedän monia, jotka ovat saaneet kipinän yrittämiselle tuon ohjelman kautta, itse lukeudun myöskin heihin. Vaikka itsellä ei paino olekaan pudonnut 50kg parissa kuukaudessa, olen ylpeä siitä mihin olen päässyt. Ja tarkoitushan on saada pysyviä muutoksia aikaiseksi, ei mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Tästä on hyvä jatkaa. Pitää tavoite kirkkaana mielessä. Onneksi tuo ohjelma tulee jälleen kesällä, jos ei muuta niin pitää meikäläisen ruodussa ja mielessä kirkkaana sen ajatuksen "haluanko palata takaisin ja aloittaa alusta". En todellakaan halua.

Tänään on edessä Inbody-mittaus ja vähän kauhun sekaisin tuntein odottelen, mitä tulokset näyttävät. Vaa'an lukeman kutakuinkin tiedän, mutta kaikki se muu...