Jumitusta

Viikko on vierähtänyt jälleen. Musta tuntuu että nämä viikot vain rynnivät eteenpäin nykyisin. Ennen ajan kulun jotenkin käsitti, mutta nyt tuntuu että aina on sunnuntai (ja huomenna se punnituspäivä).

Jos edellinen viikko hipoi ennätystä liikunnan parissa, niin tämä viikko on kulunut sitten aivan toisessa ääripäässä. Tiistain jälkeen en ole salin ovea avannut. Motivaatio karkasi jonnekin lomalle sen myötä kun selkä sanoi poks tiistain cx:ssä. kai sitä jotenkin vain taas sisäisti sen oman rapakunnon ja kuinka pitkä matka tästä on vielä sinne tavoitekuntoon. Edelleenkään en pysty sanomaan tavoitepainoon, koska sellaista ei oikeasti ole. Enemmänkin ajattelen tavoitekuntoa ja paino asettunee johonkin sitten vuosien päästä. '

Viime viikot on olleet ajatusmaailmassa haasteellisia. Isoja odotuksia ja suuria pettymyksiä, alamäkeä ja taas sitten tasaista. Ja siis kaikki tämän yhden pääkopan sisällä. Jotain tapahtui kolmisen viikkoa sitten, kun alitin ns. henkisen tavoiterajan. Painorajan, johon edellisellä kerralla homma jäi. Siis vuosia vuosia sitten. Tuo raja on alitettu nyt parilla kilolla, mikä on siis loistavaa. Mutta sen jälkeen on jääty junnaamaan. Seilataan edes takas, kerrytetään ja tiputetaan. Vaikka en söisi mitään, paino ei putoa. Vaikka söisin sen unelmapäivän 1800kcl, hh alle 180 ja proteiineja yli 1,5g/kg ja rasvoja yli 60gr niin ei mitään. Ei minkään sortin hievahdustakaan mihinkään päin. Vaikka vetäisin valmistavat ja palauttavat oppikirjan mukaan, treenejä olisi sopivasti ja samoin sitä taukoa. Niin ei mitään. Ei saakura yhtään mitään. Voit uskoa, että korpeaa kuin isoa sikaa joulun lähestyessä.

En ole heittämässä leikkiä kesken. Ei, tästä on vahingon kautta tullut liian julkista ja sekös se vasta hävettäisi. Tunnustaa että sorry kaiffarit, tää lähtee mäkkäriin vetämään listan läpi. Nou way. Mutta ottaa se päähän.

Hieman pelottaa, kuinka käy parin viikon päästä kun ravintovalmennus loppuu. Niin, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja sitten pitäisi osata taas elää yksin. Tai siis yksinhän mä olen tähänkin asti elänyt :D Mutta siis pärjätä ilman sitä taustatukea ja joka viikkoista "synninpäästöä" menneen viikon syömisistä. Ja ilman niitä neuvoja, mitä kannattaa muuttaa, mitä kannattaa kokeilla jos jumii.

Eli tässä sitä jumitetaan. Samassa painossa jo pari viikkoa. Tiedän, tiedän. Näitäkin viikkoja tarvitaan, muttei näin montaa peräkkäin!

Se että paino junnaa, on johtanut dominoefektinä syömisten vähentymiseen. Se on jännän sisäänrakennettu systeemi, että kun paino ei tipu, sitä vähentää automaattisesti syömisiä. Ei ehkä ravintoarvot ole olleet ne parhaimmat ja laadukkaimmat, mutta hyvä kun on 1500kcl päässyt päivittäin. Tämän piti olla leivätön viikko, mutta esim tänään oli pikku pakko ottaa aamupalaksi leipää koska muuten se olisi ollut vain kahvia. Kuten joskus ennen muinoin. Se, että tänään sain kalorit jopa 1200 tasolle, on melkein ihme. Näin se vain mieli toimii, ei ollenkaan hyvä. Tämähän tietää taas sitä, että kroppa alkaa varastoimaan sen vähänkin minkä se saa, eli paino alkaa taas nousemaan.

No, näillä mennään ja toivotaan parempaa ensi viikkoa. Siis painon laskun suhteen. Kuitenkin vaatteet lököttävät päällä joka päivä pahemmin ja kohta on ihan pakko uskaltaa ottaa uudet treenivaatteet käyttöön. Eli kyllä jossain näkyy myös vähän sitä kehitystäkin, kaikki ei aina näy siellä numeropuolella.

Silti, odottavan aika on vain pitkä...

Toivotaan että se motivaatiokin alkaa taas löytymään, en usko että se kovin kauas on karannut. Peruin huomisen aamun tunnit, josko saisin itseni salin puolelle. Taitaa jäädä taas haaveeksi, niin kuin eilen ja tänäänkin. Mutta jos.... Tai jos kävisin vain crossaamassa puolituntisen, cx:n pariin en vissiin uskalla lähteä. Huoh. Ehkä mä tarviin sen personaltrainerin joka potkii liikkeelle... Ei huono ajatus ollenkaan, eikä ensimmäinen kerta kuin se mieleen on juolahtanut... Ehkä syksyllä?