sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Haasteita

Pääsiäisen myötä on tullut liikuntaan automaattisesti pientä taukoa. Olen koittanut kovasti etsiä motivaatiota salille, mutta se on ollut tyystin hukassa. Niinpä olen antanut kropan levätä, vieläkin pieniä tuntemuksia on torstain pumpista, joka iski ihan uusiin lihaksiin.

Olin ilmottautunut normi sunnuntain tuplatunnille, niin kuin aina kun se on mahdollista. Kuitenkin päivällä huomasin että ohjaaja oli vaihtunut mulle täysin tuntemattomaan ja kävin kovaa kamppailua siitä, uskaltaudunko hänen tunnilleen vai jäänkö combatista pois. Pitkän itseni ripityksen jälkeen päädyin kuitenkin lähtemään, koska en halua välipäiviä liikaa ettei ne jää päälle.

Ja jälleen voin sanoa että kannatti mennä. Uusi combat kokonaisuudessaan vedetty nyt läpi ja voi hyvää päivää, mikä ohjelma... Ainahan se uusi tuntuu erilaiselta, mutta tässä on niin miljoona hyppyä että polvet tulee olemaan koetuksella. Hammasta purren päätin jo lämmittelyn aikana, että kevennetyt versiot ei ole tänään mun vaihtoehto, vaan joka ikinen hyppy hypitään ja jos se on vain mahdollista. Oikeasti saan olla aika ylpeä itsestäni että jaksoin kaikki haara- saksi yms. hypyt. Huomasin myös että jotkut potkut nousee yllättävän korkealle. Se, onko tekniikka oikea, siitä en uskalla sanoa mitään :D mutta ainakin jalka on alkanut nousemaan ;)

Cx:ssä oli myös uusi ohjelma ja se haastaa taas kroppaa eri tavalla. Osa liikkeistä yllätti mut, että pystyin tekemään, mutta osassa ristiselkä oli niin tulessa että tekniikka petti heti alkuunsa. Harjoituksella siitä pääsee eteenpäin. Tekemällä oppii, toivottavasti ;)

Ainoa pieni pettymys näiden kahden uuden ohjelman kohdalla on se, ettei niissä ole sivulankkuja :D Joo, niistä on tullut mulle pakkomielle ;) Voinhan mä harjoitella niitä ihan itsekseni, ei siinä mitään. Mutta kun sinne salille meno on muutenkin haasteellista, niin tuleeko mun oikeasti tehtyä niitä lankkujakaan.... Epäilen suuresti.

Tästä siis kohti uutta kuukautta. Maaliskuu on eletty ja uudet haasteet odottavat oven takana. Yhden kerran perusteella en Combattia lopeta, mutta voi olla että se vähenee seuraavien kuukausien aikana. Aika näyttää miten polvet kestää hyppelyn ;) Mutta cx, niin ihanan kamala laji, joka on koukuttanut mut täysin... Se pysyy ohjelmistossa jatkossakin!

Niin ja mun on pakko tähän loppuun kertoa vielä sekin, että mä olen alkanut himoitsemaan nyrkkeilyä :D ihan kauheeta :D Mutta joka päivä mulla käy mielessä, että se vois olla kivaa... siis ihan oikeasti iskeä säkkiä. Oon jo koittanut vähän ottaa selvää, missä vois päästä perehtymään asiaan enemmän. Mitähän seuraavaksi? Sitä tankotanssiako?

Aurinkoista viikkoa sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti