maanantai 4. maaliskuuta 2013

Uusi viikko

Uusi viikko jälleen edessä. Edellinen meni aikamoisen matalapaineen alla, osittain yövuorojen vuoksi ja osittain muiden asioiden vuoksi. Se on jännä, miten yksi pieni ele tai sana voi nostaa sut pilviin, mutta myös syöstä suohon.

Mutta nyt on uusi viikko, mennyt on mennyttä ja katse kohti uusia tavotteita :)

Liikunnasta ehti tulemaan lähes 1,5 viikon tauko ja se alkoi jo tuntumaan kropassa ja näkymään käytöksessä. on se jännä, miten säännöllinen liikunta pitää virkeänä ja samalla asiat saa ihan erilaiset mittasuhteet. Ja kun tuo liikunta puuttuu, tuntuu että näkemys kaventuu ja elämänrytmi muuttuu laiskaksi. Sitä kaipaa säännöllistä kropan kuormitusta mutta ennen kaikkea muuta ajateltavaa normaalin arjen keskelle.

Kun tätä muutosta tekee tietyllä tapaa yksin, oma näkemys hämärtyy jo saavutetuista tuloksista. Samoin sitä kuvittelee olevansa lähes lähtöpisteessä, vaikka näkee vaatteiden suurenevan päällä ja tuntee olonsa koko ajan paremmaksi.

Viime päivät on siis menty aika matalissa vesissä. Jos osaisin sanoa yhden syyn, kertoisin sen. Mutta se on niin monen asian summa. Sitä vaatii itseltään paljon ja kun ei saavuta vaatimuksiaan siinä ajassa kuin toivoisi, niin sitä pettyy itseensä. Mutta hei, maailma ei lopu tähän ja huomenna on uusi päivä :)

Tänään olin menossa ravintovalmennukseen ja törmäsin parkkipaikalla omaohjaajaani. Ei olla nähty pitkään aikaan joten muutama sana ehdittiin vaihtamaan. Se on jännä, miten joskus ihmiset tietämättään sanoo niitä oikeita asioita. Sain uutta ajateltavaa ja vastauksia kysymyksiin joita en ole tajunnut kysyä. En itseltäni, enkä keneltäkään toiseltakaan. Tuo muutaman minuutin ajatusten vaihto sai aikaan paljon. Herätti uusia kysymyksiä, mutta vastasi moneen itselle hämäränpeitossa olleeseen asiaan.

Ravintovalmennus etenee, uusia ajatuksia on pääkoppa täynnä. Pikkuhiljaa olen alkanut sisäistämään sen, mitä olen ääneen moneen kertaan sanonut. Tämä ei ole projekti vaan elämäntapojen muutos. Tästä ei voi sanoutua irti, koska kyse on loppuelämästä. Ei vain tästä viikosta, kuukaudesta tai 10 kilosta. Ei, vaan nyt rakennetaan sitä parempaa ja terveempää huomista.

Eespäin mennään, välillä vähän matalimmissa vesissä, välillä sitten taas liidellään pilvissä. Mutta pääasia on, että mennään eteenpäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti