lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kevätsiivousta ja kuntosaliharjoittelua

Jälleen takana useamman päivän liikuntatauko. Vastustuskyky on kokenut kolauksen viime kuukausina ja pienikin flunssa iskee voimalla päälle. Niinpä tohtoritädin käskystä on lepuuteltu kotona ja kasvatettu motivaatiota kuntosalia kohtaan.

Eilen suunnittelin kovasti vkl:n ryhmäliikuntatunteja, mille tyrkkäisin itseni mukaan. Eipä suunnittelun keskellä käynyt mielessäkään että vkl:na on myös yövuorot, jotka hiukan hidastaa osallistumista, suorastaan vähän haittaa...

Tänä aamuna heräsin ennen seitsemää virkeänä kuin mikä, tarkoituksena suunnata pumppiin ja cx:ään. Koirien kanssa käytiin lenkillä ja ihastelin jo puiden tasalle noussutta aurinkoa, kevät on jo ovella! Mutta tuo lenkki muistutti mieleen edessä olevat yövuorot, joten kipitin reipasta tahtia kotiin perumaan aamun jumpat. Aamukahvi sai siirtyä reippaasti puolen päivän tienoille, nukkumatin matkaan oli suunnattava ensin. Pitäisi opetella nuo päiväunien nukkumiset taas uudelleen, helpottaisi elämää ja varsinkin yövuorojen aloituspäiviä... Mutta tänään ei ollut vielä sen aika.

Kun viimein ryystin aamukahvia auringon lämmöstä nauttien, lähes säikähdin kun huomasin hinkuvani kuntosalille. Siis tuon raudan pariin, jota olen inhonnut ja välttänyt kaikin tavoin :D Niin se mieli muuttuu.

Kävin siis taistelemassa raudan kanssa lähes pari tuntisen. noh, aikaa meni kauan jo siksi että tavasin uusia ohjelmiani ja mietin, mitkä liikkeet teen ja mitkä jätän pois. Mulla on siis nyt uusi nelijakoinen ohjelma, aina yhtä lihasryhmää kohden. Tutut liikkeet jätin pois ja nuo uudet laitteet ja vähän vieraammat liikkeet kävin ajatuksen kera läpi. Ja loppuvenyttelyjen perään ihastuin uuteen laitteeseen, sitä pitää kokeilla uudelleen. Eikä mulla ole haisuakaan, mikä sen nimi on *wirn* mutta sivukankku sai kyytiä sen matkassa ;)

Ravintovalmennuksessa siirryttiin siis oikein kunnolla valmistavaan ja palauttavaan ateriointiin treenien kanssa. Tänään otin siis jauheet shakerissä mukaan ja join proteiini juomat ennen ja jälkeen treenin. Kieltämättä olo ei ole niin vetämätön, mitä se on ollut aikaisemmin. Ennen salitreenin jälkeen on ollut vetämätön fiilis, vaikka mieli onkin virkeä. Nyt tuntuu jotenkin erilaiselta.... Menin vain valitsemaan sitten mulle huonon maun palautusjuomasta, meinasi pyrkiä pois :D mutta ehkä siihen makuun tottuu tässä viikkojen varrella ;)

Tässä kun olen nyt pari päivää lepuutellut kotona, on ollut hyvää aikaa hiljalleen käydä läpi vaatekaappia ja siivota sieltä pois ne loputkin ylisuuret vaatteet. Mä olen aina valittanut ettei mulla ole mitään vaatteita, mutta 6 jätesäkillistä lähti kirppikselle ja kaappeissa kaikuu tyhjyyttään :D Että kai mulla jotain olikin... Auton takaboxi on vieläkin täynnä, koska perkasin kellarinkin saman tien, mutta ihan kaikkea ei voi kerralla viedä kirppikselle. Onneksi otin pöydän piiiiitkäksi aikaa ;)

koska kaapeissa on nyt taas tilaa reilusti, rohkaisin mieleni myös kevätvaatteiden suhteen ja ostin himoitsemani Torstain ulkoilutakin. Hypin tasajalkaa riemusta kun ei tarvinnut valita sitä isointa eikä D-mallistoa eikä mitään erityisjuttuja. Ihan tavallisesta rekistä sai valita ihan just sen, mikä silmää miellytti! arjen pieniä ja silti niin isoja iloja!! Se on jännä, miten paljon se vaikuttaa omaan olemukseen kun vedät päällesi pienemmät vaatteet. vaikka kanssaeläjät ei sitä tiedäkään, niin se huokuu itsestä läpi että on hyvä olla :) kai sitä jotenkin hymyilee enemmän ja kulkee vähän paremmassa ryhdissä ;)

Ja pakko mainita tähän loppuun vielä sekin, että järkytys oli suuri tänä aamuna vaa'alla, kun tiistaista on tipahtanut 1,2kg. ensimmäiseksi piti käydä läpi ruokapäiväkirjat ja syömiset... Noh, tuo noussee tuosta jonkin verran yövuorojen turvotusten myötä, mutta silti! Hitsin pimpulat, tää homma vaan toimii!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti