torstai 27. helmikuuta 2014

Asenne ratkaisee

Helmikuu on kohta lusittu. Tämä talvi on mennyt hujauksessa ja aika lentää sellaista kyytiä, että melkein pelottaa kun kohta on jo juhannus.... No onneksi vielä tovin saa keskikesää odotella, mutta sieltä se tulee. Lumet on hujahtaneet pois, krookukset ja helmililjat tunkevat mullasta ylös, viime sunnuntaina näin leppäkertun!! Pakko oli siitä ottaa kuva, ei mua muuten uskoisi kukaan, luulisi pian että se näkee harhoja. Leskenlehdet on nupullaan, linnut laulavat ja aamu valkenee jo kuuden jälkeen. On tämä kevät aika ihanaa aikaa :) Valoa kohti mennään :)

Viikko ilman autoa. Vastahan mä siitä luovuin ja nyt tuntuu kuin olisi jo ikuisuuden kulkenut bussilla. Kaikkeen siis voi tottua. Vielä en uskalla luopua tuosta parkkiruudusta, jos vaikka tulen toisiin ajatuksiin.... Tänään töistä tullessa jarrutin naapurin oven takana, heillä kun on kaksi autoa ja meillä on pysäköintiongelmia kun ei ole parkkipaikkoja (ja sitten mä panttaan ruutua itselläni ;) ). Naapurille sitten sanoin että pysäköivät sen toisen siihen mun ruutuun ainakin ens kuun ajan. Oli niin onnellinen tuo naapuri :) Pienillä asioilla voi saada aikaan ison ilon. Ja parempi että siinä joskus on joku auto, ettei se ole ihan koko ajan tyhjillään. Uudet reitit töihin on löytyneet yllättävän kivuttomasti ja pääsen aika nopeasti molempiin suuntiin. Ei tämä siis niin paha ratkaisu ollut. Pari kertaa oon joutunut vähän miettimään, miten selviän kaupasta kotiin, mutta eilen sitten päätin että onhan sen toimittava. Ja hyvin sain 4 kassia ruokaa kotiin tuolta keskustasta. Kaikkeen tottuu, se on asenne kysymys.

Viime kesänä leikattu käsi on ollut ongelma koko syksyn ja alku talven. Nyt sitten kävi kutsu käsikirurgille takaisin ja hoito alkaa. Taas. Voi vimpula! En muuta voi sanoa. Leikkauksesta tullut hermovaurio, joten tutkimuksia tiedossa, hermokipulääkkeiden aloitus, passitus toimintaterapeutille ja myöhemmässä vaiheessa sitten muun lainen hoito (ei siitä vielä sen enempää, mutta ei siis uutta leikkausta ellei tutkimuksista jotain siihen viittaavaa selviä). Pieni kriisin paikka on edessä, sillä tiedän noista pillereistä turhan paljon oman ammatin vuoksi ja tämä lääkitys on sitten sellainen että sen yleinen haitta on painon nousu. Pitää pistää ruokavalio sellaiseksi, että se kestää pienen painonnousun tai tasapainottaa painon edes pysymään tässä. Muutaman kilon siedän kyllä, mutta en 20kg nousua. Toisaalta turha maalata piruja seinälle ennen kuin ne sinne itsestään ilmestyy. Vaikka se tulevaisuus ei nyt näytä kovin valoisalta käden suhteen, ei se estä kuitenkaan elämästä normaalia elämää. Edelleenkin voin tehdä lähes kaikkea ja aion jatkossakin tehdä. Toki kipu rajoittaa asioita ja tuntopuutokset estää esim. kahvakuulatunneille menon. Mutta tarjolla on paljon muutakin, ei se ole yhdestä eikä kahdesta tunnista kiinni. Asenne ratkaisee!

Ruokavalio on ollut mielessä viime päivinä paljon. Monesta eri syystä, mutta suurelta osin siksi että nyt oma energiataso on sellainen että jaksaa keskittyä muuhunkin kuin tähän perusarkeen, joka on vienyt kaiken energian viime kuukausina. Ruokavalio on ollut mielessä myös siksi, että nyt tämä tasapainotteluvaihe voisi loppua ja urakka taas jatkua. Paino on pysynyt siinä, mihin se jäi syksyllä. Toisaalta hyvä niin, sillä olen saanut pidettyä sen hyvin aisoissa miettimättä syömisiä. Ja kuitenkin arjen keskelle on mahtunut juhlaakin ja herkkuhetkiä. Olen saanut siis hyvät opit ihanalta ravintovalmentajaltani! Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä sen jälkeen, kun kävelin keitaalle sisään. Monesti olen ikävöinyt viikkoraportteja ja yhteisiä keskustelutuokioita, joista sai paljon. Mutta mä olen saanut kattavan opastuksen ja nyt on aika lentää omin siivin.

Ruokavaliolla on suuri merkitys myös mielialaan ja vireystasoon. Kun vertaan olotilaa viime kevään ja tämän kevään välillä, on siinä suuri ero. Ja yksi iso tekijä on tuo ruoka. Säännöllisyys ja ravintoaineiden oikea suhde pitää elimistön käynnissä ilman suuria heittelyitä. Ja tällä hetkellä heittelehditään aika lailla kun ruokailut on ajoittain mitä sattuu...

Kai se lopulta on tuo kevätaurinko joka alkaa herättelemään koomasta myös ruokavalion puolella. Tai tämän kokonaisuuden. Edelleenkään en puhu projektista, koska kiirehän mulla ei ole. Kyse on niistä elämäntapojen muutoksista. Ja se ottaa oman aikansa, että ne istuu toimintamalleiksi ja niistä tulee automaattisia tapoja.

Liikunnan suhteen on ollut matalalentoa. Kävelyä, kahvakuulaa ja pallojumppaa kotona. Siinä se on oikeastaan ollut. Antibiottikuuri on vieläkin päällä ja olo ei ole vielä ihan ns. normaali. Vaikka ei musta normaalia saa antibiotillakaan :D Joka päivä mietin, joko pystyy menemään tunneille. Vielä on kuitenkin tauko jatkunut ja on menty hiljaa eteenpäin. Huomenna olisi ihanat tunnit, mutta nyt peruin ne vielä. Katsotaan huomenna jos tilanne on parempi, vielä ei uskalla luvata.

Näillä siis mennään. Päivä kerrallaan ja tehdään suunnitelmia tulevien viikkojen eteen. Lähinnä se on tuo ruoka, minkä suhteen täytyy tehdä selkeitä toimintasuunnitelmia. On paljon helpompaa noudattaa ennalta laadittua ruokalistaa / suunnitelmaa, silloin tietää että tulee syötyä kun sen on laittanut valmiiksi ylös. Mutta lopulta tämäkin on vain asenteesta kiinni. Olen jo todistanut itselleni, että mä pystyn tähän ja se kaikki on ollut asenteen ansiota. Ei suinkaan helppoa, mutta ei mikään ylitsepääsemätönkään asia. Asenne ratkaisee, kaikki on mahdollista mihin päättää pystyä. Ja mä aikoinaan päätin että mä pystyn tähän. Tiedän sen ja uskon siihen edelleenkin!

Maaliskuu on siis jo ovella, se tarkoittaa että kevät on virallisesti täällä! Ihanaa ja aurinkoista kevättä juuri sulle, nautitaan jokaisesta auringonsäteestä, joka meille suodaan :) Asenne, se todellakin ratkaisee!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tautia pukkaa

Viikonloppu. Viimeinkin! Tämä viikko on menty aika äärirajoilla oman ammattitaidon ja osaamisen kanssa. Mutta selvisin, voin onnitella itseäni siitä, että selvisin.

Tauti rantautui sitten tännekin. Viime viikolla se koitti jo tulla, mutta katosi kuitenkin yhden päivän kuumeen jälkeen. Nyt se on ottanut uuden yrityksen ja taisi voittaa tämän erän. Päivä päivältä olo on ollut tukkoisempi ja aamulla kurkku niin tulessa, ettei nieleminen ole tehnyt hyvää. Eilen töistä lähtiessä kurkistin peiliin, kun sattui hengittäminenkin ja kurkussa komeili kunnon pilkut. Lääkärin kautta kotiin ab-kuurin kera. Tänään siis jo vähän parempi olo, alkoi puremaan tuo droppi heti. Onneksi. Jos töissä olisi ollut toisenlainen tilanne, olisin lepuuttanut kotona. Mutta aina ei voi voittaa, joten on vain koittanut pinnistellä kaiken keskittymiskykynsä siihen ettei tekisi pahoja mokia ja muistaisi asiat. Ehkä mä olen jotain muistanutkin.... Tai sitten löydän kivan pommin sieltä kun menen töihin maanantaina :D

Viime sunnuntain megaliikunta veti koko kropan hapoille. Maanantaina päätin poikkeuksellisesti vaihtaa musiikin liikuntaan ja menin tyhmänä vetämään cross+pumpin sekä combatin. Kaikki putkeen, tietenkin. Jatkossa toivottavasti muistan, ettei noita kahta vedetä peräkkäin. Ei ainakaan jos edellisenä päivänä on vedetty 7-8 tuntia liikuntaa. Olin sanalla sanoen kuollut tiistai aamuna. Kyllä, sain mielettömät kiksit noista tunneista, oli mahtavaa päästä kokeilemaan rajojaan. Mutta ne rajat kyllä löytyi... Tankkauskaan ei osunut kohdalleen, ei sunnuntaina eikä maanantaina joten elimistö on ollut todella kovilla ja toipuminen tuosta setistä on ottanut veronsa. Ehkä syytän tuota settiä myös vähän siitä, että tauti palaili takaisin.

Nyt siis mennään hyvin rauhallisesti. Kävellään ja otetaan iisisti. Niin, kävelyä onkin tiedossa enemmän jatkossa. Sain autosta loistavan tarjouksen ja menin näyttämään sitä tänään. Ja sehän jäi sitten sille tielleen. Hiukan naureskelin itselleni kun menin HSL:n palvelupisteeseen hakemaan matkakorttia ja koitin opetella niitä vyöhykkeitä ja painikkeita.... Edellisestä kerrasta kun on jo tovi aikaa :D Selvisin kuitenkin kotiin reissun päältä. Ja nyt sitten ihmettelen, miten tässä näin kävi. Eihän tämä ole mikään kiveen kirjoitettu juttu. Jos elämä käy hankalaksi, niin autoja saa uusia taas. Mutta otetaan tämä uutena mahdollisuutena ja seikkailuna. Asenne ratkaisee.

Huomisen liikunnat on peruttu mun osalta. Juurikin taudin vuoksi. Otan todellakin iisisti. Korkeintaan lähden kävelylle, paitsi jos se vesisade iskee jota ne vähän niin kuin lupailee saapuvaksi. Musta on tainnut tulla aika lailla mukavuuden haluinen. Tai sitten mä olen viimein oppinut antamaan itsellen myös luvan olla ja nauttia. Tänään sorruin ja vein itseni "ulos syömään", eli pakko oli päästä syömään burger kingiin. En tajunnut että aseman ravintola oli avannut ovensa tänään vain pari tuntia aiemmin, ennen kuin menin sinne. Jono eteni kyllä ripeästi, olivat varautuneet ruuhkaan. Ja olihan se hyvää. Voin jatkossakin sallia itselleni tuon herkun kerran - kaksi vuodessa :) Sen useammin ei tarvitse eikä kyllä tee mielikään. Mietin siellä istuessa, etten ole hampurilaiseen koskenut yli 2 vuoteen, jos omatekemiä ei lasketa. Aika kuluu ihan kauheaa kyytiä...

Kevät tekee tuloaan, mä olen iloinnut mustarastaan liverryksestä joka aamu ja kyllä mä olen kevätauringonkin nähnyt. Voisin vannoa että haistan kevään tulon jo, mutta oon niin tukossa ettei hajuaisti oikein pelitä just nyt. Mutta sieltä se tulee! Kohta voi siis kaivaa fillarin esille ja miettiä, josko polkee töihin tulevaisuudessa :) Ei huono vaihtoehto sekään. Enpä olisi uskonut vuosi - kaksi sitten että teen tällaisen ratkaisun. Vaikka enpä mä olisi uskonut pääseväni tähänkään tilanteeseen.
Paljon on tapahtunut ja hyvä niin :)

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jonnin joutavaa jorinaa

Kirmaus joukkuekisa etenee ja mä huomaan että mulla alkaa karata mopo käsistä tämän liikunnan kanssa.... Tiedän että tämä tasottuu kyllä, mutta voisihan tätä nyt jo hiljalleen alkaa järkeistämään. Mä olen saanut loistavia neuvoja ja ohjeita, kyse ei ole siitä. Mutta niiden ohjeiden ottaminen käytäntöön, siinä on se hankaluus.

Tänään kutsui ensimmäinen tanssillinen tunti. Lattareita ja hyvää musiikkia, mulla oli hauskaa vaikkei toi lantio notkeasti liikukaan. Menen uudelleenkin :) ei jäänyt traumoja, päin vastoin. Ja ehkä toi lantio alkaa irtoamaan hiljalleen kun sitä vain harjoittelee säännöllisesti. Toivotaan niin.

Jotain on tapahtunut pääkopassa jälleen. Kuten olen aiemmin jo muutamaan kertaan maininnut, niin olen miettinyt auton pois laittamista. Yhden hengen suurperhe ei kaipaa farmariautoa ja toisaalta hyötyliikuntaa tulisi vähän enemmän jos sitä autoa ei olisi. Meiltä on vaan turhan hankala matka kauppaan, jos pitää hakea isompi satsi kerrallaan. Mutta ehkä mä selviän siitäkin. Olenhan mä selvinnyt siitä aikaisemminkin.

Olen luvannut itselleni että ainakin näihin viikonlopun päivätunneille kävelen salille ja takaisin. Ihan vain juuri siksi, että tulisi raitista ilmaa, käveltyä enemmän ja sitä hyötyliikuntaa. Ja lisäksi opeteltua sitä elämää ilman autoa. Tänään kun kävelin aamulla salia kohti, mietin sitä että vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että kävelisin ton matkan. Siis vapaaehtoisesti menisin kävellen jumpalle. No way... Olisin jäänyt kotiin. Mutta nyt menen sinne ihan mielelläni kävellen. Mietin tässä kovasti jopa sitä, että kävelisin iltatunneillekin tänään.... Hullua, mutta totta :)

Jotain on siis napsahdellut taas oikeaan paikkaan ajatusmaailmassa. Ja hyvä niin :) Viime päivien aikana olen surffaillut kovasti erilaisia reittivaihtoehtoja töihin pääsyn vuoksi. Hassua että matka on suhteellisen lyhyt kyllä, mutta päästäkseen sinne, joutuukin tekemään töitä vähän enemmän. VR:ään en luota pätkääkään, joten se ei ole mun ykkösvaihtoehto. Ja junalle kävelyn päälle ei joudu paljon kävelemään lisää, jotta pääsee bussireitille, joka menee työpaikan ohi ja aikataulutkin natsaa hyvin. Ehkä mä päädyn siis siihen, että kävelen aamulla sen pari kymmentä minuuttia bussille ja illalla saman kotiin päin. Aika näyttää.

Olkapää on ollut muuten hiljaa viimeiset pari päivää. Kun viimeinkin olen suosiolla rauhoittanut treenit sellaisiksi, ettei olkapäähän tule rasitusta, on se lakannut huutamasta jatkuvasti. Öisin en herää enää kipuun, mikä on ihan loistava juttu! Myöskin uusi kuntosaliohjelma on olkapäälle ystävällinen ja se ei ole vielä ärsyyntynyt ohjelman teosta. Ehkäpä vähän voiton puolella siis sen kanssa :)

Itselleni asettama haaste etenee siis hyvin. Uusia "lajeja" on nyt takana 5 eli puolivälissä mennään sen osuuden kanssa. Kuntosalikäynnit on myös lisääntyneet syksyyn nähden ja siitä olen ihan iloinen. Mutta vielä tarvitaan roimasti lisää, että pääsen itselleni asettamiini tavotteisiin sen suhteen. Haaste etenee siis kohtalaisen mukavaa vauhtia. Lupasin myös kokeilla kaikkia tunteja, joita lukkarista löytyy tämän vuoden aikana. Sekin etenee mukavaa tahtia, ihan puolia en ole kokeillut mutta lähes kuitenkin. Rankimmat jätän suosiolla syksyyn, vielä ei kunto niihin riitä.... Ja pitäähän jotain jättää tuleville kuukausillekin.

Nyt on siis tankkausta ja lepoa hetken verran ennen uutta settiä. Kohta saa alkaa taas pukemaan, jos mielii ajoissa ehtiä tunnille :) Edessä olisi combat+fitball+balance ja ehkä vähän vatsoja siinä välissä olevan 40min tauon aikana :) Kuulostaa juuri mun jutulta! Tänään on jo jonkin verran vatsoja tehtynä, mutta sarjaa voi jatkaa koska se jäi vajaaksi.

Tästä siis jatketaan urakkaa. Nyt proteiinia kroppaan ja vähän hiilaria sekaan. Ja taas jaksaa :)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Elämän oppitunteja

Tää aika juoksee ihan liian nopeesti! Vastahan mä päivitin tänne kuulumisia ja siitäkin on hurahtanut melkein jo viikko. Monen monta kertaa on ollut aiheita mielessä, joista pitäisi kirjoittaa. Ainakin itseä varten. Niitä ahaa-elämyksiä, onnen tunteita, oivalluksia, vastoinkäymisiä. Ihan kaikkea, mitä tämä matka on tuonut mukanaan viime päivinä. Mutta se aika. Se on niin kortilla, että välillä ihmettelen itsekin, että joko taas on viikko puolivälissä?

Viime viikko on opettanut mulle taas paljon tästä matkasta. Kasvusta kohti sitä, mitä ehkä jonain päivänä olen tai ainakin haluan olla. Viikonloppuna lempituntini vaihtui lennossa combatista steppiin ja ensimmäisen kerran huomasin, etten edes ajatellut peruvani tuntia. Oppitunti numero yksi, ei sillä olekaan niin väliä mitä ohjelmassa on, kun haluaa päästä liikkumaan. Vielä joku aika taaksepäin olisi oma tuntivaraus peruuntunut myös. Sain loistavan stepin ja olen onnellinen että menin! Laudan pelko on hälventynyt kerta toisensa jälkeen ja nyt pystyin vähän keskittymään laudan lisäksi käsiin. Voisin sanoa, että kädet oli jopa enemmän mukana kuin levossa. Koska haluan edelleen kokeilla omia rajojani ja triploja yms. yhdistelmiä, pidin stepin perään pienen huilitauon jonka aikana tein uuden saliohjelman vatsoja. Sikäli tyhmää, että olin käynyt jo päivällä erikseen salilla tekemässä ohjelman kunnolla läpi ja saamassa itseni kipeäksi.

Pienen tauon jälkeen siis fitball ja perään balance. Palloilussa uudet moovit ja oli jälleen niin mielettömän hauskaa sekä tehokastakin. Itselleen sai hihitellä urakalla, mutta sehän se on tarkoituskin. Ei tarvitse aina mennä veren maku suussa, vaan oikeasti myös saada sitä hyvänolon tunnetta ohjatustikin. Ja sitähän ei meidän tunneilta puutu. Balancessa liikeradat oli jälleen paremmat, tasapaino alkaa löytymään entistä paremmin ja muutenkin tykkäsin. Kuten aina ennenkin! Huomaa saavansa liikkuvuutta eri tavalla kun pitää liikuntaviikon monipuolisena ja muistaa sen kehonhuollonkin.

Maanantai on edelleen taukopäivä liikunnasta. Se on siis pyhitetty musiikille nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin tämän kevään. Ja toisaalta sunnuntain session jälkeen on ihan hyvä levätä edes se yksi päivä...

Omia rajoja ja ulottuvuuksia pitää kokeilla urakalla.... Tänään aamu alkoi klo 06:00 uimahallin ovelta, vesijuoksua ennen töihin menoa. Kieltämättä virkisti, mutta kyllä mä olen aika väsynyt ollut. Myönnän sen. Yöunet tahtoo jäädä pariin tuntiin ja päivisin meno on hektistä. Mulla ei ole koskaan tullut silmäpusseja, mutta viime päivinä peilistä on katsonut takaisin väritön ja kalpea naama jossa on mahtavan mustat silmänaluset... Millähän niitäkin saisi vaalennettua? Onneksi on valokynät yms. keksitty.

Koska edelleen pohdin autosta luopumista ja mietin sen tuomia rajotteita, oon koittanut pitää kävelyä yllä ja kävellyt salille. Kyllä, hullu minä joka en saa liikunnasta kai tarpeeksi tai vuorokauden tunnit ei riitä... On pakko urakoida tuo 3,5km matka ennen ja jälkeen liikkumisen. Sunnuntaina pidin kävelyn lämmittelynä ja palautteluna kuntosalia ennen ja jälkeen ja lupasin itselleni että iltatunneille voin mennä autolla. Ja toisaalta tyhmäähän se olisi ollut kävellä kotiin, syödä jotain ja lähteä taas kävelylle, voidakseen kävellä 3 tunnin liikuntasuorituksen jälkeen taas kotiin.... Matkana toi on hyvä, mutta meneehän siihen aikaa ja vaatii asennoitumista. Löytyykö sitä asennetta silloin kun taivaalta tulee kuraa tai pakkanen paukkuu? Aika näyttää  miten mun käy.

Tänään töissä mietin itselleni asettamaani haastetta tälle vuodelle. Ja myöskin halua kokeilla tanssillisia tunteja. Aika extempore päätin että kunhan kotiin selviän, menen illan afro-tunnille ja venyttelyyn. Kehonhuoltoa ja samalla sitten sitä uutta liikuntaakin. Kun viimein pääsin töistä kotiin alkoi ulkoilu ja raitis ilma houkuttelemaan, joten auto vaihtui lenkkikamoihin ja niinpä nautiskelin pimeistä kotimaisemista mennen, tullen ja palatessa. Mutta hyvää se teki! Hyötyliikunta on oikeastaan ihan mukavaa, mutta vain jos se on vapaaehtoista....

Afro-tunti oli hauska. Siis todellakin hauska. Ei irtoa meikäläisen lantio keinutuksiin, mutta kivaa oli! Ja menen kyllä uudelleenkin :) Jos en vielä ensi viikolla niin seuraavalla tai sitten sen jälkeen.... Mutta uusia ulottuvuuksia löysin itsestäni kyllä, se on pakko myöntää. Venyttelyistä oon tykännyt aina, mutta niiden kanssa on samat ongelmat kuin balancen. Tulee mentyä ihan liian harvoin! En voi sanoin kuvata sen onnen määrää, kun venyin muiden mukana ja löysin itseni taipumasta niin paljon paremmin kuin ennen! Muistan kun joskus ajattelin, että taipuisipa sitä niin että otsan saisi polviin kun jalat on suorana lattialla ja itse istuu. Ja tänään se ihme tapahtui! Oon niin onnessani tästä pienestä ja silti niin isosta edistysaskeleesta :) Saan onnitella itseäni, jälleen :)

Viime päivinä mielessä on päällimmäisenä ollut viime lauantain naistenillan jutustelut. Kun liikunnasta innostuneita ihmisiä kokoontuu saman katon alle, sivuaa keskustelu aika ajoin myös liikuntaa. Erityisen hyvin mieleen on painuneet erään elämäntapojaan muuttaneen ystävän sanat. Kun puhuttiin liikunnasta ja omien rajojen kokeilusta ja hän kertoi omasta tämän hetkisestä suhtautumisestaan liikuntaan ja siitä ettei enää ole samanlaista tarvetta todistaa itselleen pystyvänsä johonkin. Jäin pohtimaan itse että niinhän se todella on. Jokainen käy sen saman tien läpi vaikka ne asiat tulevat vähän eri järjestyksessä. Kun itse on kantanut huolta omista monen tunnin sessioista hikisessä salissa, omasta jaksamisesta ja siitä kuinka järjetöntä se on. Mutta tämä on vain asia joka mun tarvitsee käydä läpi itseni kanssa. Kokeilla ja kokea ne omat rajat ja etsiä se mulle sopiva ja turvallinen tahti liikunnan parissa. Joku toinen kulkee edellä päin ja on jo käynyt ne läpi, enkä voi verrata itseäni muihin. Tämä tahti on jokaisella erilainen. Koin kuitenkin suurta helpotusta tuosta keskustelusta, sillä nyt voin antaa itselleni rauhan tämän asian suhteen. Mä etsin vielä niitä omia rajojani, mun täytyy saada näyttää itselleni mihin mä pystyn. Mun täytyy vain kokeilla, yrittää ja erehtyä eri tuntien puitteissa. Tajuta itse se, että pystyy paljon enemmän kuin luulee :)

Mä toivotan juuri Sinulle ihanaa ystävänpäivän viikkoa, talvilomaa ja kevättä. Mitä tämä viikko sitten sinulle tuokaan. Talitintit laulaa kovaa jo aamukuudelta, räystäistä tippuu vesi.... Mä olen ihan varma että mä olen nähnyt jo kevätauringon!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Haastetta koko kropalle

Puoliväliviikko ja mä olen jo loman tarpeessa. Tai ainakin viikonlopun. Edes yhden yön, että saisi nukkua kunnolla. Elämä heittelee hiukan kapuloita rattaisiin, mutta niin se tekee muillakin :) ihan varmasti. Eli ees päin!

Tällä viikolla liikuntakerrat on jaksottuneet vähän paremmin ja tasaisemmin. Suuri huoli on ollut siitä, että viikonloppuina mennään kieli vyön alla ja sitten viikolla taas levätään. Nyt kuitenkin jotain pientä tasoittumista ilmassa ja se kyllä tuntuukin ihan hyvältä.

Tänään oli uuden kuntosaliohjelman teko. Omaohjaajan kanssa päivitettiin muutenkin tilannetta ja oikeastaan tuntui ihan hyvältä puhua ääneen sitä omaa tyhmyyttä ja järjettömyyttä liikuntakertojen suhteen. Ja ehkä vähän sitä omaa turhautumistakin siihen, ettei homma vaan etene. Nyt olen ehkä astetta viisaampi ja uskoisin että tiedän vähän miten jatkossa teen. Tai periaatteessa ainakin tiedän, mihin suuntaan liikuntaviikkoa rakennan. Monesti niitä asioita pyörittelee omassa mielessä, eikä ehkä uskalla kysellä neuvoja vain yhteen asiaan. Kokonaisuus voi olla paljon ongelmallisempi joten oli hyvä istua alas ja puhua. Samalla sitä itsekin tajusi monia ongelmakohtia joita ei ole huomannut kun on pyöritellyt asioita vain oman päänsä sisällä joka suuntaan.

Uusi ohjelma on jälleen loistava. Sain sitä mitä halusin :) ja jos vedän ton ohjelman täysillä, teen liikkeet hyvin ja loppuun asti, enkä huijaa toistojen määrässä, niin lopputulemana pitäisi olla lähes fyysinen pahoinvointi :D kuulostaa pahalta, mutta siis tarkoitushan ei ole oksentaa kun pääsee kotiin (eikä ennen sitäkään). Vaan se, että mä halusin kunnon rääkin ja sain sitä mitä tilasin :) Halusin lihaskipua, haastetta, poistumista mukavuusvyöhykkeeltä ja työntää niitä rajoja kauemmas.  Nyt vain odotan että pääsen tekemään ohjelmaa. Vatsalihakset tulevat tykkäämään tuosta ja jos mitään ei tapahdu kropassa, niin peiliin saa katsoa. Ohjelmassa ei ainakaan vikaa ole. Muistan hyvin sen ajan, jolloin en olisi uskonut että pystyisin tekemään tuollaista ohjelmaa. Nyt sanoisin että pystyn ja kykenen, mutta haastetta siitä ei puutu. Uusia liikkeitä ja termejäkin opin ;) On tämä vaan ihmeellinen maailma, ihan omanlaisensa.

Suunnitelmissa olisi mennä huomenna töihin vähän myöhemmin ja aloittaa aamu salilta. Käydä liikkeet läpi heti kun ne vielä on tuoreessa muistissa ja haastaa se oma keho menemään mukavuusvyöhykkeeltä pois. Sain rakentavaa palautetta omasta tilanteesta ja se tuli tarpeeseen. Sitä sokeutuu omalle prosessilleen eikä kehitystä tule, jos ei saa kehityskohteistaan mitään palautetta. Tämä päivä oli siis loistava kuntoilun saralla :)

Muutoinkin kuntoilu sujuu kohtalaisen hyvin. Ainakin kun katson kirmauksen pistesaldoa. Kirmausta on takana nyt 5 päivää. Siinä ajassa oon ehtinyt liikkumaan noin 15 tuntia. Ihan mukavasti siis etenee omalla kohdallani :)

Koska elämä on tällä hetkellä liian hektistä siihen, että menisin kuntoilemaan sen mukaan kuin tuntuu, taidan ottaa käyttöön aikatauluttamisen. Tiedän sen sudenkuopat ja koitan pitää mielessä sen, ettei liikunnasta saa tulla sitä pakkoa joka suoritetaan koska se on kalenteriin kirjattu. Mutta muutoin tähän ei taida rytmiä löytyä (eikä sitä järkeäkään) jos en kirjoittele niitä ylös ihan kalenteriin. Ei siis mitään viikkosuunnitelmaa koko kevääksi, vaan viikko kerrallaan. Pari kuntosalia (aamu tai ilta, ihan sama) liikkuvaa, aerobista, lihaskuntoa ja sitten sitä kestävyyttä. Siihen päälle hyötyliikunta ja kävely / juoksu.

Tästä tämä helmikuu etenee, päivä kerrallaan :) Kohti kevättä mennään ja ehkäpä jo ensi juhannuksena tilanne on sellainen, josta nyt vain uskallan unelmoida.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sunnuntain mietteitä

Jestas! Enpä muista, koska viimeksi olen ollut näin kipeänä liikunnasta! Lihaskipua on toki ollut sillä lailla sopivasti. Mutta nyt olen tainnut siirtyä jonkun rajan yli omissa liikuntasuorituksissa, kun saan itseni näin mielettömän kipeäksi. Vai onko sitä oppinut laittamaan peliin vielä vähän enemmän? Tajunnut ettei ne omat rajat ole todellakaan siellä, missä niiden luulee olevan?

Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.

Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.

Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.

Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....

Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?

Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!

sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?

Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....

Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.

Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.

Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?

Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D  ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.