Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirmaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirmaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jonnin joutavaa jorinaa

Kirmaus joukkuekisa etenee ja mä huomaan että mulla alkaa karata mopo käsistä tämän liikunnan kanssa.... Tiedän että tämä tasottuu kyllä, mutta voisihan tätä nyt jo hiljalleen alkaa järkeistämään. Mä olen saanut loistavia neuvoja ja ohjeita, kyse ei ole siitä. Mutta niiden ohjeiden ottaminen käytäntöön, siinä on se hankaluus.

Tänään kutsui ensimmäinen tanssillinen tunti. Lattareita ja hyvää musiikkia, mulla oli hauskaa vaikkei toi lantio notkeasti liikukaan. Menen uudelleenkin :) ei jäänyt traumoja, päin vastoin. Ja ehkä toi lantio alkaa irtoamaan hiljalleen kun sitä vain harjoittelee säännöllisesti. Toivotaan niin.

Jotain on tapahtunut pääkopassa jälleen. Kuten olen aiemmin jo muutamaan kertaan maininnut, niin olen miettinyt auton pois laittamista. Yhden hengen suurperhe ei kaipaa farmariautoa ja toisaalta hyötyliikuntaa tulisi vähän enemmän jos sitä autoa ei olisi. Meiltä on vaan turhan hankala matka kauppaan, jos pitää hakea isompi satsi kerrallaan. Mutta ehkä mä selviän siitäkin. Olenhan mä selvinnyt siitä aikaisemminkin.

Olen luvannut itselleni että ainakin näihin viikonlopun päivätunneille kävelen salille ja takaisin. Ihan vain juuri siksi, että tulisi raitista ilmaa, käveltyä enemmän ja sitä hyötyliikuntaa. Ja lisäksi opeteltua sitä elämää ilman autoa. Tänään kun kävelin aamulla salia kohti, mietin sitä että vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että kävelisin ton matkan. Siis vapaaehtoisesti menisin kävellen jumpalle. No way... Olisin jäänyt kotiin. Mutta nyt menen sinne ihan mielelläni kävellen. Mietin tässä kovasti jopa sitä, että kävelisin iltatunneillekin tänään.... Hullua, mutta totta :)

Jotain on siis napsahdellut taas oikeaan paikkaan ajatusmaailmassa. Ja hyvä niin :) Viime päivien aikana olen surffaillut kovasti erilaisia reittivaihtoehtoja töihin pääsyn vuoksi. Hassua että matka on suhteellisen lyhyt kyllä, mutta päästäkseen sinne, joutuukin tekemään töitä vähän enemmän. VR:ään en luota pätkääkään, joten se ei ole mun ykkösvaihtoehto. Ja junalle kävelyn päälle ei joudu paljon kävelemään lisää, jotta pääsee bussireitille, joka menee työpaikan ohi ja aikataulutkin natsaa hyvin. Ehkä mä päädyn siis siihen, että kävelen aamulla sen pari kymmentä minuuttia bussille ja illalla saman kotiin päin. Aika näyttää.

Olkapää on ollut muuten hiljaa viimeiset pari päivää. Kun viimeinkin olen suosiolla rauhoittanut treenit sellaisiksi, ettei olkapäähän tule rasitusta, on se lakannut huutamasta jatkuvasti. Öisin en herää enää kipuun, mikä on ihan loistava juttu! Myöskin uusi kuntosaliohjelma on olkapäälle ystävällinen ja se ei ole vielä ärsyyntynyt ohjelman teosta. Ehkäpä vähän voiton puolella siis sen kanssa :)

Itselleni asettama haaste etenee siis hyvin. Uusia "lajeja" on nyt takana 5 eli puolivälissä mennään sen osuuden kanssa. Kuntosalikäynnit on myös lisääntyneet syksyyn nähden ja siitä olen ihan iloinen. Mutta vielä tarvitaan roimasti lisää, että pääsen itselleni asettamiini tavotteisiin sen suhteen. Haaste etenee siis kohtalaisen mukavaa vauhtia. Lupasin myös kokeilla kaikkia tunteja, joita lukkarista löytyy tämän vuoden aikana. Sekin etenee mukavaa tahtia, ihan puolia en ole kokeillut mutta lähes kuitenkin. Rankimmat jätän suosiolla syksyyn, vielä ei kunto niihin riitä.... Ja pitäähän jotain jättää tuleville kuukausillekin.

Nyt on siis tankkausta ja lepoa hetken verran ennen uutta settiä. Kohta saa alkaa taas pukemaan, jos mielii ajoissa ehtiä tunnille :) Edessä olisi combat+fitball+balance ja ehkä vähän vatsoja siinä välissä olevan 40min tauon aikana :) Kuulostaa juuri mun jutulta! Tänään on jo jonkin verran vatsoja tehtynä, mutta sarjaa voi jatkaa koska se jäi vajaaksi.

Tästä siis jatketaan urakkaa. Nyt proteiinia kroppaan ja vähän hiilaria sekaan. Ja taas jaksaa :)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Haastetta koko kropalle

Puoliväliviikko ja mä olen jo loman tarpeessa. Tai ainakin viikonlopun. Edes yhden yön, että saisi nukkua kunnolla. Elämä heittelee hiukan kapuloita rattaisiin, mutta niin se tekee muillakin :) ihan varmasti. Eli ees päin!

Tällä viikolla liikuntakerrat on jaksottuneet vähän paremmin ja tasaisemmin. Suuri huoli on ollut siitä, että viikonloppuina mennään kieli vyön alla ja sitten viikolla taas levätään. Nyt kuitenkin jotain pientä tasoittumista ilmassa ja se kyllä tuntuukin ihan hyvältä.

Tänään oli uuden kuntosaliohjelman teko. Omaohjaajan kanssa päivitettiin muutenkin tilannetta ja oikeastaan tuntui ihan hyvältä puhua ääneen sitä omaa tyhmyyttä ja järjettömyyttä liikuntakertojen suhteen. Ja ehkä vähän sitä omaa turhautumistakin siihen, ettei homma vaan etene. Nyt olen ehkä astetta viisaampi ja uskoisin että tiedän vähän miten jatkossa teen. Tai periaatteessa ainakin tiedän, mihin suuntaan liikuntaviikkoa rakennan. Monesti niitä asioita pyörittelee omassa mielessä, eikä ehkä uskalla kysellä neuvoja vain yhteen asiaan. Kokonaisuus voi olla paljon ongelmallisempi joten oli hyvä istua alas ja puhua. Samalla sitä itsekin tajusi monia ongelmakohtia joita ei ole huomannut kun on pyöritellyt asioita vain oman päänsä sisällä joka suuntaan.

Uusi ohjelma on jälleen loistava. Sain sitä mitä halusin :) ja jos vedän ton ohjelman täysillä, teen liikkeet hyvin ja loppuun asti, enkä huijaa toistojen määrässä, niin lopputulemana pitäisi olla lähes fyysinen pahoinvointi :D kuulostaa pahalta, mutta siis tarkoitushan ei ole oksentaa kun pääsee kotiin (eikä ennen sitäkään). Vaan se, että mä halusin kunnon rääkin ja sain sitä mitä tilasin :) Halusin lihaskipua, haastetta, poistumista mukavuusvyöhykkeeltä ja työntää niitä rajoja kauemmas.  Nyt vain odotan että pääsen tekemään ohjelmaa. Vatsalihakset tulevat tykkäämään tuosta ja jos mitään ei tapahdu kropassa, niin peiliin saa katsoa. Ohjelmassa ei ainakaan vikaa ole. Muistan hyvin sen ajan, jolloin en olisi uskonut että pystyisin tekemään tuollaista ohjelmaa. Nyt sanoisin että pystyn ja kykenen, mutta haastetta siitä ei puutu. Uusia liikkeitä ja termejäkin opin ;) On tämä vaan ihmeellinen maailma, ihan omanlaisensa.

Suunnitelmissa olisi mennä huomenna töihin vähän myöhemmin ja aloittaa aamu salilta. Käydä liikkeet läpi heti kun ne vielä on tuoreessa muistissa ja haastaa se oma keho menemään mukavuusvyöhykkeeltä pois. Sain rakentavaa palautetta omasta tilanteesta ja se tuli tarpeeseen. Sitä sokeutuu omalle prosessilleen eikä kehitystä tule, jos ei saa kehityskohteistaan mitään palautetta. Tämä päivä oli siis loistava kuntoilun saralla :)

Muutoinkin kuntoilu sujuu kohtalaisen hyvin. Ainakin kun katson kirmauksen pistesaldoa. Kirmausta on takana nyt 5 päivää. Siinä ajassa oon ehtinyt liikkumaan noin 15 tuntia. Ihan mukavasti siis etenee omalla kohdallani :)

Koska elämä on tällä hetkellä liian hektistä siihen, että menisin kuntoilemaan sen mukaan kuin tuntuu, taidan ottaa käyttöön aikatauluttamisen. Tiedän sen sudenkuopat ja koitan pitää mielessä sen, ettei liikunnasta saa tulla sitä pakkoa joka suoritetaan koska se on kalenteriin kirjattu. Mutta muutoin tähän ei taida rytmiä löytyä (eikä sitä järkeäkään) jos en kirjoittele niitä ylös ihan kalenteriin. Ei siis mitään viikkosuunnitelmaa koko kevääksi, vaan viikko kerrallaan. Pari kuntosalia (aamu tai ilta, ihan sama) liikkuvaa, aerobista, lihaskuntoa ja sitten sitä kestävyyttä. Siihen päälle hyötyliikunta ja kävely / juoksu.

Tästä tämä helmikuu etenee, päivä kerrallaan :) Kohti kevättä mennään ja ehkäpä jo ensi juhannuksena tilanne on sellainen, josta nyt vain uskallan unelmoida.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sunnuntain mietteitä

Jestas! Enpä muista, koska viimeksi olen ollut näin kipeänä liikunnasta! Lihaskipua on toki ollut sillä lailla sopivasti. Mutta nyt olen tainnut siirtyä jonkun rajan yli omissa liikuntasuorituksissa, kun saan itseni näin mielettömän kipeäksi. Vai onko sitä oppinut laittamaan peliin vielä vähän enemmän? Tajunnut ettei ne omat rajat ole todellakaan siellä, missä niiden luulee olevan?

Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.

Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.

Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.

Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....

Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?

Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!

sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?

Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....

Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.

Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.

Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?

Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D  ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Viimeinen päivä

Tammikuun viimeinen päivä ja perjantai-ilta. Ja mä olen ihan sanaton. Tämä viikko on ollut melkoista myrskyä meikäläisen mielessä. Tämä viikko iski ilmat pihalle ja laittoi jälleen peilin eteen. Sitä monesti tuudittautuu siihen uskoon, että kaikki on hyvin ja sitten huomaatkin tekeväsi asiat juuri niin kuin ei pitäisi ja koko konsepti leviää käsiin. Mutta siitäkin voi nousta, voihan?

Sunnuntain tappotuntien jälkeen olin aivan kuollut. Kuten edellisessä postissa kirjoittelin, niin tunneilla annoin enemmän kuin ennen. Pidin kiinni siitä, mitä olin luvannut itselleni. Ja siitä olen edelleen ylpeä. Maanantaina olin suunnitellut illaksi combattia ja crossingia, mutta tarjous joka heitettiin mulle jo viime syksynä vanhan harrastuksen henkiin herättämisestä oli hautunut siihen pisteeseen että otin askeleen siihen suuntaan. Niinpä jatkossa ainakin tämän kevään ajan maanantait on pyhitetty musiikille. Paluu rakkaan musiikin pariin on siis alkanut. Ja pakko sanoa, että päätös tuntuu edelleen ihan hyvältä. Joka toinen päivä olen myymässä tota viulua ja laittamassa pianoa polttopuuksi, joka toinen päivä ne on rakkaimmat asiat joista en voisi kuvitellakaan luopuvani. Ota tästä nyt sitten selvää....

Tällä viikolla oon paljon miettinyt tätä blogia. Sitä, mitä tänne kirjoittaa ja miten asiat pitäisi sanoa. Kun puuttuu ne äänenpainot ja ilmeet, moni asia saattaa saada merkityksen jota sen ei pitäisi saada. Rivien välistä voi lukea asioita, joita siellä ei oikeasti lue. Ja sitä myöten väärin ymmärrykset lisääntyvät. Tämä on ollut asia, joka on kummitellut mielessä päivällä ja vaeltanut niihin uniin öisin. Sitä miettii, pitäisikö pistää blogi tauolle, pitäisikö tästä tehdä kuitenkin suljettu sivu ja kirjoittaa vain itselleen. Mutta sitten mieleen nousee ne kaikki positiiviset asiat ja kommentit, kiitokset ja kannustukset. Ilman monia kannustuksia ja tsemppiviestejä en olisi nyt tässä. Ja toisaalta kun luen niitä viestejä joita saan monilta ihan tuntemattomiltakin, kuinka he ovat saaneet jotain uutta itselleen tämän kautta, en haluaisi sulkea sivua.

Ehkäpä siis koitan vaan kirjoittaa varovaisemmin. Miettiä tarkemmin, miten sanansa asettaa. Ja myös sen, mistä uskaltaa kirjoittaa. Toisaalta mietin, että tämä on mun matka. Siihen liittyy paljon hyvää ja ihan varmana paljon huonoakin. Mutta matka ei saa kuitenkaan tapahtua kenenkään kustannuksella. En tiedä, osaanko nyt ilmaista oikein sitä, mitä ajan takaa.... vaikea muotoilla ymmärrettäväksi sitä, mitä mielessä on.

Alkuviikon episodi, jos sitä voi siksi kutsua, sai mut pysähtymään. Ja pitämään tauon ohjatusta liikunnasta. Sen sijaan olen joka päivä vetänyt ulkokamat niskaan ja kävellyt ja juossut. Juossut sitä omaa epätietoisuutta karkuun ja jollakin tasolla myös sitä omaa pahaa oloa karkuun. Pahaa oloa siitä, kun tajuat tehneesi / sanoneesi asioita joita et olisi koskaan kuvitellut tekeväsi / sanovasi. Ja kun se totuus aukeaa siihen silmien eteen etkä voi muuta kuin yrittää hengittää syvään ja päästä kärryille itsekin. Olipas taas hienosti selitetty :D Mutta ehkä tiedät omalta kohdalta sen tilanteen kun luulet tekeväsi jotain ja totuus onkin ihan kaikkea muuta ja kun se totuus sitten valkenee sinullekin, kuinka se salpaa hengen ja pysäyttää. Meikäläisen se todella pysäytti. Valvoin kaksi yötä käyden blogia läpi ja miettien. En ole poistanut mitään, minkä olen julkaissut ja toistaiseksi en näe syytä poistaa mitään, mutta miettinyt olen. Ihan liian paljon.

No se siitä. Joka tapauksessa tällä viikolla olen siis ulkoillut. Talvisää on pitänyt posket punaisena ja saanut silmät vuotamaan. Vaikka aurinkoa en ole nähnyt kuin työpaikan ikkunasta käsin, olen nauttinut ulkoilmasta enemmän kuin pitkään aikaan. Ja juokseminenkin on ihan kivaa, vaikka  kyllä mä mietin että onko sitä pakko aloitella -15 pakkasessa? Talven ekan juoksulenkin jälkeen oli pakko ottaa buranat ja panadolit yöksi kun särki siihen tahtiin jalkoja että jotain oli tehty. Tällä massalla juokseminen ei ole ihan vieläkään se paras mahdollinen liikuntamuoto...

Tällä hetkellä teen jonkin sortin luopumistyötä autosta. Mä en oikeastaan tarvitsisi autoa enää, koska koiria ei ole ja metsään ei tarvitse päästä samalla tavalla (joo, selityksen makua.... mä en pärjää ilman autoa...). Olen siis lenkkeillyt paljon myös kodin ja keitaan väliä, miettinyt kuinka paljon kävely vie aikaa ja mihin tunneille on jatkossa mahdollisuus päästä, jos autoa ei ole. Jääkö aamusalit kokonaan pois, jos luovun autosta. Entäs uimiset ja kaikki muu oheistoiminta joka on tapahtunut muualla kuin tässä parin km:n säteellä. Matka keitaalle ei ole mahdoton, mutta aiheuttaa järjestelyjä. Lempitunnit jäävät pois ja käytännössä mahdollisuus on päästä vain töiden jälkeen oleville tunneille jos menen töistä suoraan. Jos tulen kotiin, tiedän etten täältä enää irtoa jumpalle. Elämä on hankalia päätöksiä täynnä.

Olin ilmottautunut tälle perjantaille pumppiin ja myönnän ettei motivaatiota ollut. Motivaatio on hiukan hukassa ohjatun liikunnan puolelle. Joskus kuitenkin pitää niellä se oma ylpeys ja kohdata asiat, joten menin tunnille ja palkaksi sain takareidet ihan solmuun. Kävely on kankeaa ja tietää tehneensä jotain. Mutta toisaalta sitähän sieltä lähdettiin hakemaan. Eli oikeastaan oli hyvä kun menin. Pumppi ei ole paras mahdollinen tunti mulle juuri nyt, mutta ei sieltä voi olla pois... Pakko päästä edes pari kertaa kuukaudessa ettei ihan tipu kärryiltä, missä mennään :)

Huomenna olisi edessä cx + crossing, ihan liian pitkästä aikaa tuo yhdistelmä :) Sunnuntaiksi olen jälleen varannut tappoyhdistelmän (combat + cx + fitball + balance) ja saa nähdä kuinka käy. Huomenna tekisi mieli mennä hiihtämään kun kerran on hankea ja jäätä ja ladutkin menee jo.... Mitä tästä elämästä tulee jos 5 päivänä et tee mitään ja sitten viikonloppuna koitat tehdä senkin edestä. Ei hyvää päivää...

Mutta huomenna on helmikuun ensimmäinen. Huomenna alkaa KIRmaus - joukkuekisa ja siihen sitten koitetaan kerryttää liikuntapisteitä oikein olan takaa koko helmikuun ajan. Monipuolista liikuntaa, se olisi tähtäyksessä. Totuus voi kuitenkin olla jälleen tarua ihmeellisempi ;)

Tammikuu on siis tässä. Se on paketissa. Tämän perjantain myötä se on historiaa johon ei ole paluuta. Mitä huominen tuo tullessaan, sen aika näyttää. Tänään on aika unohtaa se, mikä on ollut ja mihin ei voi enää vaikuttaa, olla kiitollinen siitä mitä vielä on olemassa ja katsoa eteenpäin mitä seuraavaksi on tulossa. Pää pystyyn ja katse eteenpäin.