tiistai 29. tammikuuta 2013

Vatsalihasten metsästystä

Loma on siis alkanut ihan toden teolla. Normaalisti mä olen kovin aamu-uninen ja mielelläni nukun pitkään. Silloin kun on iltavuoro edessä, en saa itseäni aamutunnille kuin hyvin harvoin. Mistähän se johtuu, että lomalla on kuitenkin helppoa herätä reilusti ennen seitsemää ja mennä tuplatunnille heti aamusta? Ihan käsittämätöntä!

Eilen sitten päätin loman alun kunniaksi mennä aamulla crossing-tunnille ja sen perään muistutella CX:n saloja. Edellisestä cx:stä on kulunut aikaa pari kuukautta ja muistan sen tunteen silloin kun vatsojen tekeminen oli tuskaa ja lapaluut ei irronneet läheskään lattiasta. Nyt pari kk myöhemmin oli suuri iloinen yllätys, kuinka paljon oma kroppa on kehittynyt! Vaikka paino laskeekin tällä hetkellä hitaanlaisesti ja junnaa paikallaan, tapahtuu tuolla sisällä paljon. Sen sain huomata eilen kun jaksoinkin koko ohjelman hyvin läpi. Ainoastaan sivulankut kävi kipeästi olkapäihin, joten ne jäi tekemättä. Mutta muutoin olin positiivisesti yllättynyt siitä, mihin oma kroppa jo pystyy.

Siitä ilostuneena menin illalla uudelleen crossaamaan tunnille ja täytyy kyllä myöntää, että mehut oli aika pois kun kotiin valuin.

Jälleen kerran sain hyvän muistutuksen itselleni, kuinka tärkeää on venyttely. Siis kunnolla venyttely, eikä vain se 5 minuuttia tunnin lopulla yhteisesti. Tänään pohkeet on niin jumissa ja vatsalihakset kipeänä. En olisi voinut uskoa, että crossaamisestakin voi vatsa tulla kipeäksi...

Mutta kipu, sehän lähtee sillä millä se on tullutkin, eikö niin? Aamu alkoi combatilla ja cx:llä jälleen. Influenssan jälkitautien vuoksi vielä ei voi kunnolla hyppiä (no joo, tällä massalla hyppiminen on muutenkin vähän kyseenalaista...) joten jouduin combatissa himmailemaan ihan kunnolla. Mutta tuo niin rakas combat, viimein pääsin jälleen taistelun makuun! liian monen viikon tauon jälkeen! Se tunne kun hikoilee kuin pieni sika ja endorfiinit jyllää :) Oijoijoi :)

Meillä on kyllä upeat ohjaajat meidän salilla! En voi kuin ihmetellä sitä sitoumusta, jolla he työtään tekevät. Siinä on mukana koko sydän! Eilen illalla viestittelyn lomassa cx:n ohjaaja ehdotti että katsotaan tänään sivulankku yhdessä, kun ei sen kuulu sattua sinne olkapäähän. No asentohan oli mulla pielessä ja uutta asentoa hakemaan. Tämän aamuun combatin perään siis cx ja nyt onnistui sivulankkukin paremmin. Kovalla tärinällä tosin ;)

Vatsalihakset kiittää tästä rääkistä, mutta olen onnellinen siitä kivusta. Minulla on vatsalihakset, jotka voivat tulla kipeäksi :)

Ettei loma menisi ihan kuntoilun puolelle, pitää muistaa hemmotella itseään. Tänään hierojalle ja loppuviikoksi varasin kasvohoidon. koko kroppa kuntoon, sisältä ja ulkoa :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Latujen viemää

Talviloma alkoi ja lunastin itselleni antamani lupauksen. Menin suksikauppaan. Olin surffaillut netistä erilaisia suksia ja vaihtoehtoja, koittanut vähän perehtyä siihen, mikä olisi edessä. Henkisesti varauduin monen tunnin "näyryytykseen" kun eihän tän kokoiselle mitään suksia löydy.

Sain kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä myyjä oli huipputyyppi! Esitteli, kertoi ja jaksoi vastata kysymyksiin. Lopulta sukset joihin mä päädyin oli myyjänkin mielestä loistava valinta, kun niitä testattiin sen paperinpalan kanssa. Löytyi siis helpolla hyvät ja tarpeeksi jämäkät.

Ja myyjä perehdytti vielä voitelunkin saloihin.

On se vaan jännä, miten aika muuttaa asioita. Sukset on muuttuneet vuosien saatossa hurjasti kuten myös monot. Muistan lapsuudesta sen, että varpaat oli aina jäässä vaikka olisi kuinka paljon ollut tilkettä varpaiden ympärillä. Sitä ongelmaa ei ollut tänään.

Niinpä uusien suksien kanssa kotiin, voiteet pohjaan ja koirat suksien kaveriksi autoon. Auton nokka merenjäälle iltapimeässä ja kokeilemaan, miltä se tuntuu vuosien tauon jälkeen.

Täytyy myöntää, että oli kyllä voittajafiilis! En kaatunut kertaakaan, voitelu oli kohdillaan ja hiihtäminen oli kivaa! Tätä lisää :)

Loman alun kunniaksi siivosin jälleen vaatekaappia ja totesin ettei mulla ole kuin yhdet istuvat housut ja pari paitaa, muut on isoja tai liian pieniä vielä. Viime kesänä ostin kaverilta säkillisen vaatteita, jotka suurin osa oli kokoa 42-44, eli ihan liian pieniä vielä silloin. Nyt suurin osa noista vaatteista on sopivia tai asteen verran kireitä. Jäi sinne vielä muutamat vaatteet odottamaan mun pienentymistä valmiina käytettäväksi.

Mutta se tunne, mikä tuli tavoitehousujen kanssa. Elokuussa ne housut ei nousseet kuin hätäsesti polven yläpuolelle. Nyt ne housut nousee ylös asti! Siis mahtavaa! Eihän ne kiinni mene, ei lähellekään eikä vyötärö ole oikealla kohdalla. Mutta nousee takapuolen yläpuolelle eikä purista reisistä! Paljon on tapahtunut siis viime kuukausien aikana! Taas sai tuntea sen, ettei tehty työ ole mennyt hukkaan! päin vastoin!

Ihanaa alkavaa viikkoa! Mulla on parin viikon talviloma, joka kuluu kuntoilun parissa ja inventaariota tehden kotona. Nyt on aika pistää kaikki turha pois :)

Ja uskon, että ladulle tähtään heti huomenna uudelleen, kyllä se vaan niin kivaa oli!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Latujen kutsun kuulen

Edellisestä kerrasta, kun olen sukset jalkaani laittanut, on kulunut ainakin 18 vuotta. Saattaa olla jopa 20 vuotta, en ole ihan varma enää... Mutta joskus yläasteella se kuitenkin oli. Ja muistot on kantaneet monta vuotta, tuo mukava laji koki suuren inflaation ja siitä tuli niin vihattu, että sukset meni roskiin aikanaan.

Aika kuitenkin kultaa muistot, niin ne viisaat väittää. Jotain sen suuntaista on päässyt tapahtumaan, sillä tässä viikon verran, ehkä jopa pidempäänkin, on tehnyt mieli päästä hiihtämään. Ensin naureskelin itsekseni, että tämä on jotain flunssan aiheuttamaa harhaa, mutta flunssan mentyä tuo "harha" jäi.

Nyt olen surffaillut erilaisia suksia netistä ja henkisesti valmistautunut suksikauppaan. Huomenna kun yövuorot loppuu, alkaa 2,5 viikon talviloma jonka kunniaksi ostan sukset. Se on päätetty.

Toisaalta voisin lainata jostain kokeilumielessä sukset, sillä onhan se aika iso hankinta jos ne jää varaston täytteeksi. Mutta toisaalta tämä urheiluinnostus on sitä luokkaa, että ladulle pitää päästä silloin kun siltä tuntuu, eikä silloin kun välineet saa lainaksi.

Ensi viikolle on jo sovittu hiihtotreffit jäälle, ei mäkiä, ei nousuja eikä laskuja, vain suoraa ja tasaista jään pintaa. Ja toisaalta tuo on myös hyvä liikuntamuoto, johon voi yhdistää koirien liikunnankin. Välillä kun omatunto soimaa niin kovaa, kun itse menee salille ja jumppaan ja koirat jää kotiin. Tuossa voi yhdistää tehokkaan liikunnan itselleen ja samalla myös koirille.

Meillä on myös avattu koiralatu ihan tuohon lähelle. Nuoremman hurtan kanssa voisi hyvin kokeilla sitäkin joskus, kunhan se nyt ensin tottuu siihen että mammalla on jotkut omituiset vekottimet jalassa ja se menee kovempaa kuin ennen :D

On se siis vain uskottava. Liikunta on vienyt mukanaan ja lajien määrä lisääntyy pikku hiljaa. Ladut voivat kutsua melko kovaa, jos minäkin kuulen sen kutsun jo :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

Paluu arkeen

Influenssa alkaa olemaan muisto elettyjen päivien joukossa. Joskin se jätti jälkeensä ikävän yskän, joka hivenen hidastaa tahtia vielä.

Eilen ravintovalmennukseen mennessäni odottelin hetken aikaa kuntosalin aulassa ja se mieletön hyvänolon tunne, mikä valtasi sisimmän kun kuunteli tasaisesti hyrräävää juoksumattoa. Hiukan naureskelin itsekseni, että pienessä ne ihmisen ilot todella on :) Mutta liikunnasta on tullut hiljalleen elämäntapa, hyvänolon lähde ja akkujen lataustapa.

Ravintovalmennuksessa unohdettiin hetkeksi kalorit, proteiinit ja rasvat. Tällä kertaa paneuduttiin muutoksen tuomiin ongelmiin, niihin "peikkoihin" joita kohtaa matkalla uuteen minään. Ehkä itselle se suurin peikko onkin ollut juuri se, että entäs jos elämä muuttuu huonommaksi laihtumisen myötä, entäs jos ei enää kelpaakaan. ja lista "entäs jos" - asioita on loputon. Ihminen kyllä keksii itselleen jos jonkin näköistä syytä lopettaa tai ainakin hidastaa tahtia. Mutta valmentajaani lainatakseni, vain sinä itse tiedät mitkä asiat aiheuttavat pelkoa ja vain sinä itse ne pystyt voittamaan. Ei kukaan pysty tekemään tätä minun puolestani. Ja toisaalta en haluakaan. Olisiko se muutos pysyvää, jos sen voisi tuosta vain ottaa kaupan hyllyltä. Ei, kyllä siihen tarvitaan koko prosessi jotta uudet tavat ja toimintamallit istuvat osaksi arkea.

Tänään siis aloitan onnellisuuspäiväkirjan :) pieniä asioita, joista onni koostuu. Ja kuitenkin jotain konkreettista, johon voi palata vaikka kolmen kuukauden kuluttua kun tuntuu että homma tökkii.

Mutta siis, takaisin radalle. Tänään oli se päivä kun sain taas kirjata itseni ryhmäliikunnan ihanaan maailmaan. Minä, joka inhoan yhdessä hikoilua ja joukkohypetystä, olen siellä nyt ensimmäisten joukossa menossa tunnille. Omituista ja silti niin ihanaa!

Lääkärin ohjeita oli kuitenkin kuunneltava ja aloitettava pienillä painoilla. Että tuntui turhauttavalta heilutella niitä kilon ja kahden painoja ja nostella max. 5kg painavaa tankoa. ensimmäisen kerran tuli se ajatus mieleen, että eihän kukaan vain katso :D Hyvin on kuitenkin flunssa vienyt lihaksistosta voimat, sillä noilla pienilläkin painoilla sai loistavan tärinän aikaiseksi ja ihan ilman hikeä ei selvitty.

Tästä on hyvä aloittaa jälleen lihasten totuttaminen normaaliin arkeen. Into liikunnan pariin on niin kova, että lupasin itselleni puolen tunnin crossingin tälle illalle. Mielelläni menisin koko tunniksi, mutta tiedän sen olevan vielä liian aikaista, joten hiljaa hyvä tulee :)

torstai 17. tammikuuta 2013

treenitauon kuulumisia

Viikko on hurahtanut ihan itsekseen. Kuume ja influenssa vei voiton, liikuntakielto iski päälle ja siihen on ollut totutteleminen. Mieli tekee kuntoilun pariin niin kovaa, että pari kertaa on ollut ihan pakko ajaa kuntosalin kautta. Parkkipaikkaa pidemmälle en ole tohtinut mennä, ettei kiusaus käy ylivoimaikseksi.

Minä, entinen sohvaperuna ja ruoan mättäjä. Nykyisin katson tarkkaan, mitä suuhuni laitan ja suunnittelen seuraavan viikon treeniohjelmaa. Kummallista, miten mieli voi muuttua ihan yhtäkkiä.

Kotona potiessa on ollut hyvä tehdä pientä välitilinpäätöstä itsensä kanssa. Mistä on lähdetty, mihin on tultu ja mikä on seuraava tavoite. Mihin olisi tarkoitus vielä päästä. Ja missä ajassa.

Olen maannut nyt sohvalla, mutta eri syistä kuin ennen. Aikaisemmin olisin syönyt ja syönyt ja vielä kerran syönyt, nyt olen ahminut sporttilehtiä, ihastellut uusia treenivaatteita kuvastosta ja pitänyt kiinni ruoka-ajoista. toki mikään ei juuri maistu miltään kipeänä, mutta se on hyvä niin. Mieli ei tee irtokarkkeja, sipsejä, jäätelöä yms. muuta höttöä.

Flunssa on samalla saanut mielen myös matalaksi. Onko se sitä, kun et näe treenikavereita säännöllisesti ja sosiaaliset kontaktit puuttuvat sairastelun vuoksi, vai onko se vain tuo kuume kun sumentaa ajatukset. en tiedä. Kuluneella viikolla olen huomannut monen monta kertaa miettiväni, ettei musta ole tähän, ei tämä kuitenkaan onnistu ja metsään ollaan menossa kovaa kyytiä. Onneksi nuo ajatukset ovat vain ajatuksia ja ne helpottavat kyllä ajan kanssa.

Nyt voin myös sanoa, että onneksi on facebook. Se tsemppaus ja kannustus, mitä olen sitä kautta saanut, on kantanut hurjan pitkälle! Se auttaa jaksamaan silloin kun itse ei tahdo jaksaa uskoa, että homma toimii. Suurimpana tukena ovat  kuitenkin olleet ihanat ja rakkaat ravintovalmentajani sekä omaohjaajani! Ravintovalmentajan kanssa on käyty tiivistä sähköpostikeskustelua ja päivitetty tavoitteita. Mulla on ihan mahtava tukiverkosto ammattilaisia, jotka ei päästä tippumaan kyydistä silloinkaan kun itse on valmis heittämään ne hanskat naulaan :)

Eilen lääkärissä kyselin varovasti, koska voisin aloittaa treenaamisen. ihan varovasti vaikka. lupa heltisi ensi viikolla jos takana on vähintään 4 kuumeetonta päivää. Siitä riemastuneena aloin jo suunnittelemaan paluuta kuntoilun pariin, mutta kevyesti on pakko ottaa.

Vaatekaapissa alkaa olemaan väärän kokoisen ihmisen vaatteita ja sairasloman jatkuessa mutta energian hiljalleen palatessa, olen tehnyt tutkimusmatkaa kaappiini. tuloksena on pari jätesäkillistä ihan liian isoja vaatteita, joiden kohtalo tulee olemaan kirpputorilla hyvin pian. On vissiin aika varata pöytä jostain, jos pääsisi edes osasta helposti eroon :)

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kuuntele kroppaasi...

... Se kyllä kertoo, mitä sopii tehdä ja mitä ei. Ihmettelin eilen, miten se crossing vei niin mehut. On helppoa uhota itselleen  (ja vähän muillekin) että joo joo, kipu kuuluu elämään ja se mikä ei tapa, se vahvistaa. No niinpä niin...

Eilen lihakset oli jotenkin erityisen kipeät crossingin jälkeen ja jalka valitti vanhaa vammaa. Aattelin että kyllä tämä tästä. yöllä heräsin siihen, ettei henki kulje ja yskittää niin että keuhkoihin sattuu. Buranaa naamaan ja takaisin nukkumaan. Aamusta töihin ihan normaalisti, mutta kun edelleen sattuu niin pirusti ja liikkeet on hitaat. Pää tuntuu pehmeältä ja ajatus ei kulje, eihän se voi johtua crossaamisesta!

työpäivän aikana kuume alkaa nousemaan ja ei muuta kuin päivän päätteeksi lääkärin kautta apteekkiin. Kotiin tuomisina antibiottikuuri ja keuhkoputken tulehdus. hyvästi viikonlopun jumpat ja tämän päivän pumppi! Korpeaa niin kuin pientä sikaa...

toivotaan että kuuri tepsii nopeasti ja pääsee pian takaisin kuntoilun pariin. Vaikka se on kyllä myönnettävä, että niin paljon kuin mieli kaipaa salille ja ihanien ihmisten pariin, ei kroppa anna myöten. Ei vain jaksa. Pakko lepoa tiedossa. Pahus!

torstai 10. tammikuuta 2013

Rajojen ylittämistä

Yksi päivä vähemmän töitä ennen lomaa. Olen odottanut tulevaa talvilomaani kuin kuuta nousevaa. Aluksi olin lähdössä reissuun, mutta suunnitelmat muuttuivat joulukuun uutisten myötä ja ensin ajattelin etten tarvitse koko lomaa tässä kohtaa kun ei reissukaan onnistu. Jotenkin tuo ajatus lomasta kuitenkin virkistää mieltä ja eihän niitä lomia niin vain siirrellä, joten sieltä se on tulossa. Ja vaikka reissu ei nyt onnistukaan, niin tuon kaksiviikkoisen voin kuntoilla paremmilla tehoilla.

Tarkoitus ei suinkaan ole rääkätä kroppaa aamusta iltaan vaan enemmänkin jakaa saliharjotteet ja jumpat aamu- ja iltapäiviin. Ei koko kroppaa kerralla vaan tehokas puolituntinen esim vatsoja / pakaraa /selkää aamupäivällä ja sitten iltapäivällä jotain aerobista tms. Oikeastaan tuo "kuntoloma" on tervetullut breikki menneen vuoden härdellin jälkeen.

Tänään töissä menin pitkästä aikaa ruokalaan syömään. Pakko sanoa, että oli aika mieltäylentävää kun eräs työtoveri jonka kanssa harvemmin törmätään totesi, että "eihän sua meinaa enää tunnistaa". Ne pienet positiiviset sanat, joita ihmisiltä kuulee, kantaa niin kamalan pitkälle.

Mulla on ollut siis ennätyksenä crossaamisessa se tunti. Nyt tänään asetin tavoitteeksi 75min. Tiedossa oli special-crossing johon tietenkin oli pakko nimensä tyrkätä. Vaikka valinta olikin vaikea kun samaan aikaan meni lempituntini combat. Näitä erikoistunteja kun on vaan harvoin ja combatia joka viikko, päädyin kuitenkin crossaamaan.

olen todennut että mun tarvii sopivin väliajoin koetella rajojani jollakin sellaisella, mitä en ole ennen tehnyt. kuten lisätä ohjelmaan joku uusi jumppa tai nostaa suoritusaikaa. Viime viikolla erehdyin super body tunnille ja kyllä tuli olo, että kuolema korjaa kohta pois. Mutta illalla fiilis oli ihan toinen. Olin jälleen ylittänyt itseni ja raahannut takapuoleni johonkin tuntemattomaan! Tällä viikolla siis tavoitteena oli crossing-ajan lisääminen vartilla.

Ilmeisesti on ollut liian rankat treenit tässä männä päivinä, koska ensimmäisen kerran crossatessa sain toisen jalkani kipeäksi. enkä tarkoita mitään pientä lihaskipua, vaan voisin verrata plantaarifaskiitin kipuun. Kun jalalle ei voi astua ilman että tähdet vilisee silmissä. Puolivälissä olin valmis luovuttamaan kun vesi valui silmistä. Mutta päätin että mä en luovuta vaikka kroppa sanois mitä. Jos annan periksi aina kun kroppa huutaa armoa, en milloinkaan pääse mukavuusvyöhykkeeltä eteenpäin. ihan hullua itsensä kiduttamista, niin olisin ajatellut vielä viime kesänä. Nyt pidin koko ajan mielessä sen tunteen, mikä tulee tunnin jälkeen. Sen voimalla saavutin tavoitteeni, crossasin 75min ja melkein pysyin muiden vauhdissakin koko ajan. Se, oliko tämä kivun arvoista, selviää ajan kanssa :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tasan 5 kuukautta takana ja elämä edessä!

Tänään on kulunut tasan 5 kuukautta siitä kun avasin tuon paratiisin ovet! Paratiisin, jossa ensimmäistä kertaa vuosiin koen olevani hyväksytty sellaisena kuin olen. Paratiisin, jossa saan hikoilla ja puuskuttaa naama punaisena, mutta samalla iloita siitä mihin on tultu.

Olin eilen omaohjaajani kanssa taas päivittämässä saliohjelmaa. Ensimmäistä kertaa toivoin jotain liikettä ohjelmaan mukaan ja kun sitä sitten veivattiin siinä, olin häkeltyneen järkyttynyt siitä että tuo liike onnistui. Voisin sanoa tänään, että rakastan vatsalihasten tekoa kahvakuulan kanssa. Niin ihanan kauheaa se on!

Vielä pari kuukautta sitten ei lapaluut irronneet lattiasta kun koitin saada itseni ylös lattiasta vatsalihasten voimalla. Muistan sen tunteen, kun toivoin ettei kukaan tunnilla kiinnittäisi mitään huomiota siihen etten pysty enkä kykene. Mutta eilen se soljui kuin vettä vain. Ihan uskomaton tunne, kun huomaat oman kehityksen ja osaat iloita siitä!

Tänään kävin vapaapäivän kunniaksi aamucrossingissa ja jäin tekemään vatsoja tunnin perään. Olin ihan ihmeissäni kun jaksoin ja ennen kaikkea pystyin tekemään nuo sarjat ongelmitta. Näitä päiviä on ihana muistella silloin kun tuntuu ettei homma etene ja paino junnaa paikallaan.

Paljon on tapahtunut siis 5 kk:ssa. matkan varrelle on jäänyt 27kg ja monta senttiä kropasta. Vaatekaupassa on kiva katsella normiosastoilta vaatteita ja kokea kuinka koon 44 paita meneekin päälle (eikä se edes jousta  yhtään). Töissä työvaatteet on pienentyneet taas koolla ja olo on lähes kuin voittajalla konsanaan :)

Mittoja:
Rinta -14cm
vyötärö -20cm
lantio -16cm
Reisi -13,5cm

Fitnesskissa, mistä tuo nimi oikein blogille tuli...

Niin. Monen monta kuukautta olen miettinyt, että tästä matkasta pitäisi tehdä itselleen jonkin lainen muisto. kirjoittaa niitä asioita mitä mielessä pyörii ja ehkä saada sitä kautta myös itselleen jonkinlaista kannustusta kun tuntuu ettei homma etene.

Ravintovalmentajani kanssa käydään  viikottain sähköpostitse kirjeenvaihtoa siitä, missä mennään ja miten viikko on sujunut. Tämän viikon raportissa tuskailin sitä, kuinka toisaalta haluaa laihtua mutta toisaalta kuitenkin pitää kiinni siitä mitä nyt on. Ylipaino on kuitenkin jollain lailla suojamuuri, se antaa luvan ottaa vähän rennommin jumpassa, pitää ylimääräisiä taukoja ja jättää joitakin juttuja tekemättä.

ravintovalmentajaltani sain ihanan postin takaisin :) ja siellä sitten erään ajatuksen lopussa oli nuo sanat, että meikäläisessä on todennäköisesti fitnesskissa sisällä joka on nyt vain puettu jonkun muun asuun.

sitä siis etsitään. Sitä fitnesskissaa :)

Joulukuu 2012

Joulukuu. Tuo kuukausi jonka olisin voinut jättää elämättä kokonaan. Alku lähti käyntiin hyvin, asetin itselleni tavotteeksi itsenäisyyspäivän finhits-crossingin joka pituudeltaan oli 60min. En muista, olenko koskaan ikinä milloinkaan crossannut yhtäjaksoisesti tuntia, vaikka se on ollutkin unelma.

Niin koitti itsenäisyyspäivä ja tuo tunti... Alkuun ajattelin että ei tule mitään, enhän mä voi jaksaa. Mutta kummasti kappale kappaleelta askel oli kevyempi ja crosseri kulki kuin itsestään! Se voittajafiilis, mikä siitä tuli! uskomatonta että tein sen! ja vain 4kk siitä kun aloitin nollasta. Ihan käsittämätöntä, että jaksoin koko tunnin ja pysyin porukassa mukana!

Voittajafiilis loppui kuitenkin muutaman päivän päästä. Voisin sanoa että mulla tulee olemaan monta vuotta käsitys "elämä ennen ja jälkeen" 13.12.12.

Tuo päivä vei mennessään kaiken, mihin olin uskonut ja luottanut. Samalla vajosin semmoiseen henkiseen koomaan, jota en osannut ollenkaan odottaa. Päivät takkusin töissä jotenkin ja koitin hymyillä. yöt valvoin ja itkin ja mietin, miten tästä eteenpäin.

Onneksi ravintovalmennus oli meneillään, koska se piti mut jotenkin kiinni kuntoilussa. vaikka kuntoiluun tulikin useamman viikon tauko, niin joka viikko koitin edes puoli tuntia käydä salilla hakemassa sitä motivaation kipinää, minkä menetin muutamassa sekunnissa yhden puhelun aikana.

Vaikka sitä kuinka ajattelee, että elämä jatkuu ja kaikilla on vaikeaa ja ja ja  niin silti se lamaannuttaa kun omalle kohdalle tulee semmoinen isku joka todella saa keuhkot tyhjenemään ilmasta ja silmät näkemään tähtiä kivusta.

Joulu itsessään ei kuitenkaan aiheuttanut niin suurta ongelmaa esim. syömisten suhteen, kuin olin odottanut. Suklaa ja makeat ei houkuttele ja muutkin jouluruoat sai olla aika rauhassa meikäläiseltä. osasyynä toki ravintovalmennus mutta suuri tekijä myös joulun yövuorot töissä. ei ollut paljon mahdollisuuksia mässäillä :)

9.12.2012

Tämä päivitys facebookista kertonee kaiken :)

"Uutta "elämää" takana tasan 4kk, 68 käyntiä Feeniksillä ja matkalle kadotettu 24kg. saa olla tyytyväinen itseensä :)" 


Todellakin olen iloinen siitä, mihin olen päässyt. Matka on vasta alussa sillä pois pitäisi saada about 60kg. Vaikka voinkin sanoa kohta olevani puolivälissä, ei loppumatka tule olemaan yhtään sen helpompaa. päin vastoin, aluksihan se paino laskee loistavasti ja nopeaa tahtia, mutta sitten se varsinainen työ alkaa kun saavutetut tulokset pitäisi myös pitää. Ja painon edelleen laskea.

Marraskuu 2012

Niin se pimeä marraskuu tuli viimein. Salilla oli halloween pippalot ja minä joka olen aina inhonnut A) keskipisteenä oloa ja yleistä huomiota ja B) koittanut välttää kaikki juhlat yms. päätin repästä ja lähteä mukaan. Asuvalinta oli aluksi vaikea, mutta lopulta kuitenkin löytyi loistoasu jolla sitten jaettu ensimmäinen sija sekä 2 kk ilmaista treeniaikaa lohkesi. Kannatti panostaa ja kannatti laittaa itsensä likoon.

marraskuu toi myös muutoksen syömisiin, sillä päädyin ravintovalmennukseen ja niinpä sitä sitten käynnisteltiin hiljalleen. Tai ei voi sanoa että hiljalleen, koska kunnon aloituksella ja rytinällä se laitettiin käyntiin.

Ravintovalmentajani on loistotyyppi! ihan Helmi! jaksaa selittää, etsiä uutta tietoa ja kannustaa. Itselle oli suurin järkytys se, etten oikeasti syö juuri mitään. Mutta eipä näitä kiloja ole parissa kuukaudessa kasvatettu, joten parin kuukauden olematon syöminen ei niitä mihinkään vie.

Hiljaa hyvä tulee...

Mutta hei, mun ensimmäiset tavoitefarkut mahtuvat jalkaan!! Siis oikeesti kokoa 46 ja menee kuin vettä vain :) Nyt saa tuulettaa!! Myös työvaatteet on vaihtuneet kokoa pienempään,

lokakuu 2012

toinen kuukausi menossa. Tää on kivaa, elämä maistuu ja fiilis on korkealla. ensimmäiset merkit tuloksista alkaa näkymään pikkuhiljaa, niin uskomatonta kuin se onkin. Olo on sellainen, että mä siirrän vaikka vuoria ja mä pystyn mihin vain.

olen ollut ihan ihmeissäni meidän salilla, ohjaajat joita en tunne, on opetelleet mun nimen alusta asti. Aina kun ovista menee sisälle, niin sua tervehditään iloisesti. kanssa-jumppaajat moikkailee ja kyselee kuulumisia. ihan ihmeellinen paikka.

tai oikeastaan ei tota voi sanoa vain kuntosaliksi, se on jollakin lailla oma yhteisönsä. ihmiset välittää aidosti kavereistaan, se tekee jumppaan menon aina vain helpommaksi.

Ajatus ravintovalmennuksesta on herännyt hiljalleen mielessä. ehkä se voisi olla hyvä lisä tähän muutokseen, koska ravinnolla on kuitenkin niin suuri merkitys kokonaistilanteeseen. liikkuminen ei yksistään saa aikaan painonpudotusta ja pysyviä tuloksia.

ehkä otan vielä senkin tähän alkurysäykseen mukaan.

Syyskuu 2012

uskomaton fiilis. Takana on kuukausi uutta elämää. Kuntoilu maistuu ihan ihmeellisen hyvälle, paino laskee mukavasti ja elämä tuntuu jotenkin niin paljon kivemmalta. on energiaa tehdä kaikenmoista kotona työpäivän jälkeenkin.

Tapasin oman ohjaajani ensimmäistä kertaa. ensimmäinen ajatus oli, että hitto tästä ei tule mitään. mutta ohjaajani on loistava, kärsivällinen ja kuitenkin "ruoskii" sopivasti. Kyllä homma etenee kun oikea rytmi löytyy.

Ruokavaliosta on jäänyt liikkumisen myötä kaikki turha pois. Välillä suu pyöreänä kuuntelen ohjaajien neuvoja oikeanlaisesta ravitsemuksesta, mutta se kuulostaa niin heprealta että se menee ohi korvien. Mä elän combatin ja pumpin voimalla :D

Kävin ensimmäistä kertaa 5 vuoteen crossaamassa yhden puolituntisen. tai no joo, olin tunnilla kyllä mukana mutta crossailin ehkä vartin siitä tunnista ja muuten keskityin hengittämiseen :D

Kun joskus jaksaisi crossata tunnin putkeen niin, että se tuntuu kivalta ja pysyy vauhdissa mukana sekä pystyy lisäämään vastuksia ohjeiden mukaan. Siinäpä siis ensimmäinen tavoite.

mä en yleensä tee heräteostoksia ja jos ostan vaatteen, sen on todellakin mahduttava päälle nyt eikä joskus. Nyt tein poikkeuksen. Ostin itselleni koon 46 farkut ja 3 x koon 42 farkut. Tähän asti kaupasta on tarttunut mukaan epämääräisesti päällä istuvat 50-52 farkut, joten nyt siihenkin tulisi muutos! Tavotepaitoja on myös muutamat jo olemassa, paidat ennen kokoa 52-54, nyt kaapissa roikkumassa porkkanana 44-46 paitoja.

Elokuu 2012

Mitä tapahtui kesällä. Sitä en tiedä, mutta jotain jäi kytemään ajatuksiin elämäntaparemontista. Se jokin sai aikaan sen, että elokuun 9. päivä kävelin sisälle Kuntokeskus Club Feeniksin ovista ja liityin jäseneksi. Enkä halunnut tehdä poispääsyä helpoksi, joten laitoin nimeni 2 vuoden sopimukseen. Tämä oli tehtävä heti tai muuten se jäisi taas tekemättä.

Edellisestä kuntosalista oli jäänyt mieleen päällimmäisenä vain se, kuinka vaikeaa sinne oli mennä. Kuinka kukaan ei koskaan tervehtinyt ja aina olit ilmaa. Omaohjaaja ei oppinut 6 vuoden aikana nimeäsi, eikä häntä muutenkaan oikein kiinnostanut ohjata.

Salin valinta oli lopulta helppoa. Aikanaan noin 9 vuotta sitten olin koukussa LessMils - jumppiin ja se oli ainoa kriteeri; Salilta pitäisi löytyä tuo konsepti. Meidän alueella ei muita saleja ole, josta tuo löytyy, joten valinta oli siinä.

Nimi paperissa, avainlätkä taskussa ja jännitystä ilmassa. Mihin ihmeeseen olin pääni pistänyt.

sitä pääset seuraamaan tämän blogin kautta, mihin matka lopulta vie :)

lähtötilanteen mittoja:

Rinta 132cm
vyötärö 133cm
lantio 138 cm
Reisi 79cm
Hauis/allit 48cm