sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Totuuden edessä

Jestas. Mä olen lähes sanaton.

Ensimmäinen pt-tapaaminen siis takana ja selvät suunnitelmat edessä. Pari päivää meni tiedon sulattelussa ja totuuden sisäistämisessä. Peli ei ole menetetty ja se aiemmin saavutetun tuloksen ryssiminen ei ollutkaan ihan niin paha kuin luulin. Silti komeat miinuskilot ovat muisto ja tavoite. Sinne on matkaa, mutta ei niin pitkälti kuin koko ajan pelkäsin.

Kuitenkin se totuuden tajuaminen. Katsominen tilannetta silmästä silmään ja peilin eteen meneminen kolhaisee kovaa. Mieletön työ takana ja silti meinasin heittää hanskat tiskiin. Huh, onneksi niin ei ehtinyt käymään!

Pt-tapaamisen kuntotesti kaihertaa mieltä. Se todella korpeaa kovaa. Koska tajusin sen jälkeen, kuinka olemattomaksi lihaskunto on päässyt. Kun ei vaan jaksa enää niin kuin aiemmin. Tuosta testistä sain reidet niin kipeäksi että niitä on sitten pari päivää sulateltu. Eilen päädyin lumiseen keinukallioon lenkille ja vanhasta tottumuksesta kaikki ylämäet vedettiin jälleen kahteen kertaan. Hikeä ja kyyneliä, ei onneksi sentään verta... Kiukun voimalla pientä intervallijuoksua (joo, todellakin pientä...) kaiken keskelle. Onneksi oli lunta ja kaunis maisema, vaikka ei sitä maisemaa paljon ehtinyt ihastelemaan. Niin kovaa harmitti.

Jos aikaisemmin mun haasteeni oli sivulankku (joka on kyllä haaste sinänsä edelleenkin) niin uusi "haaste" on juoksumatto. Siitä etsitään nyt uusia nopeuksia ja katsotaan mihin päädytään.

Tänään sitten viimein salin puolelle. Mun kannalta onneksi illan suunniteltu tunti oli vaihtunut ja oli hyvä syy pysyä siellä rautatankojen keskellä. Ensimmäisen kerran koko projektin aikana tunsin jonkin asteista häpeää. En niinkään kiloista tai ulkonäöstä, vaan siitä ettei jaksanutkaan kuten ennen. Vaikka eihän ne muut salilla hikoilleet tienneet mihin aiemmin olen pystynyt. Mutta jännä tunne, ei se ole koskaan aiemmin mieleen edes tullut.

Näistä tuntemuksista on kuitenkin hyvä lähteä. Jos hävettää ettei rauta nouse, on siihen vain yksi apu. Mennä nostamaan sitä säännöllisesti.

Ensiviikon treeniohjelma on muodostunut hahmotelmaksi. Ihan varma en ole niiden toteutumisesta lähinnä aamusalien kohdalla. Yöunet on olleet taas vähän karkuteillä ja moni yö on ehtinyt aamun pikkutunneille ennen nukkumatin saapumista. Joten siinä kohtaa olen sallinut itselleni unta niin pitkään kuin työn puolesta onnistuu. Huomenna olisi kova tavoite päästä aamulla hikoilemaan, joten katsotaan kuinka käy. Jos vaikka hävettäisi vähemmän, kun porukkaakin on salilla vähemmän.

Vaikka se mun täytyy sanoa, että meidän keitaalla saa ihan rauhassa leikkiä vaikka kilon käsipainoilla, eikä se ketään kiinnosta huonossa mielessä. Siitä tuo paikka on ihana. Saat olla juuri sellainen kuin olet ja kannustusta ei puutu. Onneksi.

Nyt vielä tämän päivän merkinnät ruokapäiväkirjaan ja sitten metsästämään mattia. Vähän kyljissä tuntuu, että ehkä mä jotain tein ihan oikeinkin tänään :) Motivaatio alkaa siis hiljalleen taas heräämään. Se on aika ihana tunne!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusi alku

Täällä jälleen.

Elämä on heitellyt, aikaa on kulunut edellisestä päivityksestä. Paljon on tapahtunut ja silti voisi sanoa, ettei mikään ole muuttunut.

Jotain on kuitenkin "muuttunut", nimittäin minussa itsessäni. Sisällä ja ajatusmaailmassa. 

Pitkään yritin sinnitellä, yritin jaksaa myllerryksen keskellä. Yritin hokea itselleni, että "ehei, ei se punainen lanka ole mihinkään kadonnut" ja kyllä tässä vielä porskutetaan. Silti kaikki merkit olivat näkyvissä jo keväällä. Silloin suljin silmäni asioilta ja tilanteelta. En halunnut kuulla enkä halunnut nähdä. Vielä kesä mentiin huonossa hapessa kunnes se seinä tuli vastaan.

Oli aika ottaa selkeä aikalisä. Viheltää peli poikki ja antaa itselle aikaa. Kun lääkärissä istuessa ei ymmärtänyt enää tuon taivaallista diagnoosista ja lääkityksestä, ei tajunnut missä mennään eikä oikein ymmärtänyt miksi sairasloma oli niin pitkä. Pallo oli karannut liian kauas. 

Sairasloman aikana tilanne alkoi valottumaan ja arkea opeteltiin uudelleen. Liikunta ja syöminen jäivät todellakin taustalle, oli aika antaa itselle aikaa hyväksyä asiat ja tilanne. Aikaa opetella uudenlaista arkea ja elämää. Todellakin aikaa hyväksyä tilanne. Energia ei enää riittänyt blogin päivittämiseen, monesti se päivittäinen elämä vei kaikki mehut ja ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Monta kertaa ajattelin että pitäisi kirjoittaa, oli paljon sanottavaa ja jaettavaa. Silti koneen äärelle istuessa ne sanat katosivat. Ei vain saanut mitään ulos. Oli siis annettava edelleen vain aikaa.

Nyt töihin paluun jälkeen ja sairasloman loputtua tilanne on valoisampi. On jälleen aikaa ja energiaa miettiä muutakin. Arkeen mahtuu taas normaaleja asioita, niistä päällimmäisenä liikunta ja ravitsemus.

Pitkä tekemättömyys ja pallon karkaaminen saivat aikaan sen, että paino on noussut ja kunto romahtanut. 

sairasloman loppumetreillä tajusin, että tarvitsen boostin liikkumattomuuden lopettamiseen ja tarvitsen asiaan tukea. Jonkun joka ruoskii, mutta tekee sen kannustaen. Oli siis aika ottaa yhteys personal traineriin ja sopia "sotasuunnitelmasta".

Tänään on ensimmäinen pt-tapaaminen takana. Positiivista on se, että paino on kääntynyt jo laskuun ennen kuin edes kunnolla ehdimme aloittamaan. Negatiivista on tajuta se, että lihaskunto on romahtanut ja olematon. 

Tästä on kuitenkin suunta vain ylöspäin. Mulla on hyvä suunnitelma, hyvä pt :) 

Blogi päivittyy taas useammin, en ole teitä siis unohtanut :) Tästä jatketaan seuraavat kuukaudet valvovan silmän alla. Ja hyvä niin! Uskon että tästä tulee hyvä!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Elon merkkejä

Tuhannesti anteeksi sinulle, joka olet käynyt kurkkimassa uuden tekstin toivossa ja olet joutunut pettymään. Blogi on ollut tauolla, vaikken päättänyt pitää erityisesti taukoa. Se vain tuli ihan itsestään.

Edellisen päivityksen jälkeen olen moneen kertaan istunut koneen ääreen, miettinyt kuinka paljon olisi kerrottavaa. Ja silti sanojen saaminen näppäimistön kautta tähän ruudulle on ollut toivotonta. Ei vain ole sanat irronneet.

Niinpä olen antanut ajan kulua. Olen ottanut hengitystaukoa kirjoittamisesta. Nyt kuitenkin paluu ruotuun on alkanut kun on saanut asiat itsensä kanssa taas vähän selkeämmiksi. Ei ne selviä kai vieläkään ole, mutta nyt tietää mihin suuntaan jatkaa. Punainen lanka ei ole kadonnut vaikka siltä onkin ajoittain tuntunut.

Täällä siis ollaan :)

Lupaan kirjoittaa lähipäivinä ihan oikeasti. Olen löytänyt uuden ihanan harrastuksen ja kokeillut SUP:a. Ihan mielettömän kivaa ja hei, mä en ole kastunut kertaakaan :D se on siis jo paljon :)

Palaan lähipäivinä ja lupaan taas aktivoitua kirjoittamisen suhteen. Olen nähnyt kurkkauksenne sivuille, kiitos niistä!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Pakko laihtua

Kun on pakko laihtua. Vielä yksi kilo. Vielä muutama sentti. Vielä ainakin yksi vaatekoko. Vielä vähän.... On pakko. Pakko olla pienempi.

Mistä se pakko tulee? Kuka sen määrittelee? Miksi on pakko olla pienempi tai mahtua siihen vähän pienempään puseroon / housuihin? Miksi on pakko laihtua?

Nämä kysymykset on olleet mielessä viime päivinä päällimmäisenä. Miksi mun on pakko laihtua, kuka määrittelee sen pakon? Onko tämä prosessi itseäni varten, vai haluanko olla jotain mitä en ole? Luulenko olevani jotain muuta jos olen sen 5kg kevyempi tai mahdun kokoa pienempiin vaatteisiin?

Ravintovalmennuksessa mietittiin miksi paino ei laske. Olenko stressaantunut työstä tai ruoan miettimisestä. Jäin pohtimaan stressiä ja tajusin että olen stressaantunut. Mutten arjesta tai työstä. Vaan siitä että takaraivolla on tuo ajatus koko ajan. Pakko laihtua.

Kun ei ehdi tekemään kaikkea sitä, mitä pitäisi jotta laihtuu, stressitaso nousee. Ei ehdi salille, ei ehdi jumppaan ei ehdi.... Ja kuitenkin mulla on ihan yhtä paljon tunteja vuorokaudessa kuin aiemminkin, miksi nyt yhtäkkiä en enää ehdi? Motivaatio ei ole kadonnut mihinkään, sitä on kyllä.

Kun edellinen ravintovalmennus loppui syksyllä, loin itselleni stressin siitä että nyt on pakko onnistua yksin. Pakko jatkaa samaa tahtia. Pakko päästä siihen tavoitteeseen nopeasti. Enkä edes tiedostanut sitä, se vain tuli itsekseen ja hiipi salaa takaraivolle. Mun on pakko onnistua.

Nyt mietin, miksi mun on pakko. Kyllä, elimistö voi paremmin ja nivelet tykkää kun on vähemmän kuormaa mukana. Mutta mikään pakko mun ei ole. Se, että saan kiloja pois, ei muuta sitä mitä mä olen. Kyllä se muuttaa ulkokuorta, tottakai, mutta ei sitä mikä siellä sisällä on.

Kukaan ei ole vaatinut mua muuttumaan. Kukaan ei vaadi mua olemaan 10kg kevyempi. Ei mun ole pakko. Nyt siis olen jälleen niiden peruskysmysten äärellä. Ties kuinka monennen kerran. Miksi lähdin tähän prosessiin, ketä varten teen tätä. Miksi haluan olla pienempi ja mitä sitten tapahtuu kun saavutan sen tavotteen? Teenkö itseäni varten, ehkä terveempää tulevaisuutta ajatellen ja siksi että mun olisi parempi olla. Vai siksi, että voin sanoa laihtuneeni XX määrän ja ylpeillä lukemilla? Siksi, että pystyn näyttämään muille (kenelle??) että mä pystyn tähän, kykenen muuttumaan.

Ei mulla ole vastauksia. Tällä hetkellä mulla on vain satoja kysymyksiä ilman vastauksia. Ne selviää kyllä, mutta olen onnellinen siitä, että mulla on edes nyt ne kysymykset joihin voin etsiä itsestäni vastauksia. Miettiä syitä ja seurauksia.

On siis se hetki, että on annettava aikaa. Unohtaa se pakko. Olla itselleen armollinen ja unohtaa stressi siitä että tänäänkään en ehdi salille. Huomenna on uusi päivä ja jos huomennakaan en ehdi, niin mitä sitten? Enkä tarkoita nyt välinpitämättömyyttä kuntoilua kohtaan, vaan sitä että asiasta ei pidä tehdä suurempaa numeroa kuin se on. Se on yksi osa elämää, välillä ehtii enemmän ja välillä vähemmän. Mutta jos ei ehdi, ei siitä saa tulla paniikinomainen asia joka on pakko suorittaa.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Polkupyöräilyn huumaa!

Lomalaisen arki on alkanut. Upeaakin upeammilla keleillä.

Mä olen jäänyt pyöräilyyn koukkuun. Ihan käsittämätöntä. Pari vuotta sitten en voinut kuvitella, että ajelisin enempää kuin pakolliset pyörällä. Ja enhän mä ajanutkaan. Ja nyt nälkä kasvaa syödessä, jokaisen ajon jälkeen on sellainen olo että olisi voinut ajaa vielä vähän lisää. Hassua...

Pääsiäisen vietin rauhaiseloa pidellen, sunnuntaina pohdittiin jälleen ruokavalion muutoksia ja heitettiin koko sabluuna uusiksi. Nyt sitten ihmettelen syömisiä ihan uudesta vinkkelistä. Toisaalta erittäin hyvä ravistella niitä totuttuja tapoja. Toivotaan että tämä puree ja kolauttaa rytmin kuntoon... Ruokavalion lisäksi lauantaina ja sunnuntaina kävin rääkkäämässä vatsalihaksia oikein olan takaa ja sen tunnen vielä tänäänkin. Kyllä mun omaohjaaja on tehnyt loistavan ohjelman, kun se sattuu useammankin päivän päästä. Sunnuntaina tyrkkäsin itseni myös extempore crossingtunnille, mikä tuntui ihanalta pitkästä aikaa. Kyllä noilla ohjatuilla tunneilla vaan saa hyvän mielen aikaiseksi!

Maanantain polkaisin Helsingin rajalle ja poikkesin ystävän luo kahville. Kahvi venyi sitten iltapäiväajeluksi, grillaukseksi ja mukavaksi jutusteluksi auringon paahteessa. Monta tuntia myöhemmin ja useita kokemuksia rikkaampana poljin kiertotietä kotiin. Että voi ihminen nauttia laskevan auringon kajosta, hiljaa heräävästä luonnosta, hiirenkorvista, valkovuokoista teiden varsilla. Ja se tuoksu, se heräävän luonnon huumaava tuoksu! Olin onnesta lähes juovuksissa kun pääsin kotiin. Nenä parka, otti hiukan nokkiinsa kevätauringosta ja nyt sitten punanenäisenä kuljen pari päivää.

Kuulin pääsiäisenä suru-uutisen, jonka toivoin olevan väärä. Tänään menin lomalla käymään töissä, koska tuosta temppuilevasta kädestä otettiin vähän lisätutkimuksia. Kun astuin työpaikan pihalle ja näin lipun puolitangossa, iski se tieto tajuntaan. Ei tuo uutinen huhua ollut. Iso menetys koko työpaikalle, vaikkei hän ollutkaan mulle lähimpiä työtovereita. Siinä lippua katsellessa sitä tajusi jälleen ihmisen pienuuden. Ei kukaan meistä tiedä päiviensä määrää, ei lähdön hetkeä.

Vaikka muistutus tulikin ihan väärällä tavalla, toivon että jälleen kerran muistaisin arvostaa ihmisiä joita lähelläni on. Arvostaa heitä nyt kun he vielä ovat täällä. Kritiikin ja negatiivisen palautteen voi antaa ensi kerrallakin, mutta se kiitos ja ne hyvät asiat, ne pitäisi sanoa nyt. Ei jättää siihen seuraavaan kertaan. Kun koskaan ei tiedä, tuleeko sitä seuraavaa kertaa enää.

Tällaisten tapahtumien jälkeen huomaan miettiväni omaa elämääni. Sen sisältöä ja niitä omia valintojakin. Joskus on hyvä pysähtyä peruskysymysten äärelle. Tehdä itsensä kanssa välit selviksi.

Elämä kuitenkin jatkuu. Mä tiedän missä menen ja mitä kohti kuljen. Mun päämäärä on selvä ja kristallin kirkas. Pyöräilyn nälkä on edelleen kasvava. Yhtäjaksoisesti olen nyt polkenut 30km, päivämatkana 35km, seuraava etappi näyttäisi olevan 50km (siis päivämatka, yhtäjaksoisesti 25km). Mistähän mä vielä löydän itseni... Mua houkuteltiin jo lomalla polkemaan hiukan pidempää matkaa, siinä olisi istumista 150km verran. Saas nähdä, olenko yllytyshullu ja otan haasteen vastaan ;)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Linjoilla jälleen!

Kulunut viikko on ollut hektinen töiden ja harrastusten parissa. Pitkiä, ympäripyöreitä päiviä, iltapolia ja harjoituksia. Ja liikuntaa vain nimeksi. No olen sentään polkenut töihin pyörällä, että hyötyliikuntaa olen saanut jonkin verran :) Mutta ohjattu on ollut nollassa. Toivottavasti siihen tulee muutos nyt kun olen taas kerran lomalla :)

Niin kauan kuin olen keravalla asunut, olen unelmoinut että jonain päivänä poljen Tuusulan järven ympäri. Muutama vuosi sitten kunto ei olisi riittänyt enkä olisi jaksanut sitä polkea. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Eilen, ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päätin ottaa ja polkaista. Ja sen jälkeen oli kyllä sellainen "I did it" olo!! 30km ja aikaa kului 1h 40 minuuttia. Oikeastaan muutama minuutti alle, kun unohdin pysäyttää trackerin kun pysähdyin kirjaamaan nimeni järvenkiertäjien kirjaan. Siellä se komeilee munkin nimi, sijalla 423. Aion mennä tuon lenkin vielä monta kertaa tämän kesän aikana! Se oli itseasiassa todella kiva reitti, maisemat upeita ja ihania iloisia ihmisiä molempiin suuntiin menossa.

Musiikki on vienyt mun sydämeni taas. Monen vuoden tauon jälkeen on ihana olla harjoituksissa joka viikko. Kiirastorstain esiintyminen sai ilon sydämeen. Olen päässyt ihanaan porukkaan mukaan! Himo kasvaa myös viulun pariin, pitäisi viimeinkin hakea siihen ne uudet kielet...

Ravintovalmennus on käynnissä ja tää ei vaan suju. Kirjoitan ruokapäiväkirjaa joka päivä, ja järkyttyneenä katson liian vähiä syömisiä tai aterioiden puutetta. Joka ikinen päivä. Paino on noussut hiukan, mutta niin se teki viimeksikin kun aloin syömään eri tavalla. Se tasoittuu kyllä, mutta ärsyttäähän se. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kun taas löytäisi sen vaihteen silmään, että tajuaisi mitä varten tässä nyt näitä asioita kerrataan. Itseä varten. Ei ketään muuta varten. Mutta johonkin sen hukkasin viime syksynä, kun elämä heitti kapuloita rattaisiin. Sitä motivaatiota ja energiaa etsitään taas, jolla tämä uudenlainen arki lähtisi rullaamaan yhtä sujuvasti kuin aikaisemminkin.

Täällä kuitenkin mennään. Vaikka nyt ei sujukaan niin kuin toivoisi, ei hanskat ole kokonaan naulassa. Nämä on niitä hetkiä, että pitää vain jatkaa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti!

Kaiken kaikkiaan en ehkä tajua edelleenkään itse, mihin asti olen päässyt. Kiirastorstaina sain useammalta kuoroystävältä ihania sanoja. Niiden sisäistäminen on vain niin kovin vaikeaa. Silti mieli on iloinen monista kauniista sanoista. Ei se peilikuva niin paha ole, mitä itse kuvittelee. Mutta pääkoppa, se ei vaan seuraa mukana sitä tahtia kuin toivoisi itse.

Torstaina kun olin jäämässä lomalle, sain mahtavia uutisia tulevaisuutta koskien :) Haluaisin niin kovin kuuluttaa sitä jo kaikkialle, mutta vielä hetki pitää malttaa :) Mutta tuo uutinen oli mulle iso ilo ja tulen iloitsemaan siitä monena päivänä vielä tulevien kuukausien aikana. Kerron kyllä kun sen saa julkisesti sanoa :)

Nyt nautin lomasta, jälleen kerran. Ja ihanasta kevätauringosta. Pyöräilystä ja liikunnasta. Ulkohommista ja jos ei muuta niin istun terassilla kuunnellen lintujen konserttia. Elämän pienet arkiset asiat saa hymyn huulille :) Ei siihen vaadita sen ihmeellisempiä asioita.

Aurinkoista ja ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Nettipimento

Pikainen päivitys puhelimen välityksellä...

Täällä ollaan ja porskutetaan. Ei aina niin loistavasti, mutta eteenpäin kuitenkin. Modeemi sanoi sopimuksensa irti ja nyt odottelen uutta modeemia saapuvaksi ennen pääsiäistä. Siispä paremmat päivitykset kunhan saan taas nettiyhteyden pelittämään :)

Aurinkoa pääsiäisen odotukseen!

ps. Työmatkapyöräily on käynnistynyt, uusi pyörä on loistava ja rullaa mieletöntä kyytiä! Keskinopeus on ollut noususuuntainen jokaisella matkalla, tänään sain jo "ennätyksellisen" 19.7km/h nopeuden keskiarvoksi. Tuo vajaa 9km matka vie 20 minuuttia, siis mielettömän nopeasti pääsee töihin! nopeammin kuin yhdelläkään kulkuvälineellä auton jälkeen :)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kohti arkea

Viimeinen lomapäivä. Kerrankin mulla on osunut mielettömät ilmat lomalle. Yleensä mulla käy niin, että sataa vettä koko viikon (ja talvella sitten räntää) ja säät on sellaiset ettei tee mieli pistää nokkaansa ulos. Mutta toisin on ollut tämän viikon aikana. Ihanat aurinkoiset kelit on hellineet ja kutsuneet nautiskelemaan luonnosta ja auringonpaisteesta. Tänään sataa jo vettä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä, tulee asennoiduttua paremmin siihen että huomenna kutsuu työt ja arki.

Perjantaina se sitten taas alkoi. Ravintovalmennus. Ei se tilanne ehkä ihan niin pahalta näytä, kuin ensin luulin, mutta töitä tarvitsee tehdä taas seuraavat kuukaudet ihan eri tavalla. Ajatustyötä ja suunnittelua. Unohtaa ne projektit ja laihdutuskuurit, muistuttaa itselle että kyse on edelleenkin elämäntapojen muuttamisesta. Ei siitä projektista joka alkaa ja loppuu, jonka jälkeen palataan entiseen. Talven mittaan on tuo ajatus vähän päässyt sumentumaan, joten sitä kirkastetaan jälleen.

Ruokapäiväkirjaa olen täyttänyt nyt viikon verran. Ja se on kyllä järkytys itselle. Kalorit seilaavat alle 1000 ja 2300 välillä. Se tasainen energian saanti puuttuu. Jälleen. Toisaalta tuntuu että on aloittanut taas ihan alusta, mutta ei se onneksi niin ole. Mä tiedän jo aika paljon ja sen varaan on hyvä rakentaa uutta.

Tapaaminen ravintovalmentajan kanssa oli mielettömän hyvä. Mieli ja ajatukset täynnä niitä uusia asioita, vanhan kertausta ja paljon uutta pureskeltavaa. Ihan en vielä itsekään osaa pukea kaikkea sitä sanoiksi, joten en pohdi niitä vielä täällä ääneen.

Lomaviikolle on mahtunut paljon. Uuden pyörän kanssa on ajettu takapuoli ruvella, mutta se kulkee loistavasti! On ollut ilo ajaa ja toisaalta olen hiukan järkyttynyt siitä kuinka kevyesti pyörä voi kulkea. Ei maastopyörä ole oikeasti kaupunkiajoon tarkoitettu.... Sen olen saanut huomata nyt oikeasti. Juniori on ollut hoidossa tämän viikon ja olemme nauttineet ihanista pitkistä lenkeistä, aamuauringosta ja lintujen laulusta, upeista tähtitaivaista iltamyöhällä ja kirpakasta kevätilmasta. Viikkoon on mahtunut paljon ihania kohtaamisia, ystävän kanssa istuttuja iltoja ja sitä liikuntaakin jonkin verran. Viimeksi kun menin keitaalle, sain ihanat pinkit wrapit! Ne on mageet!! Pieniä ja silti niin suuria iloja!

Lomaviikko toi mukanaan myös ihania uutisia maailmalta ja nyt sitten on oma ajatustyö tehtävä ja pohdittava, mitä ratkaisuja itse tekee. Syksy näyttää mielenkiintoiselta, toivottavasti suunnitelmat toteutuvat. Kerron niistä lisää, kunhan muutamat avoimet asiat ensin selvenevät :)

Nyt suunnittelemaan ensi viikon ruokalistaa, tiedossa on taas pitkiä ja kiireisiä päiviä.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

XXL

Tällä kertaa otsikko ei viittaa vaatekokoon tai omaan kokoon, vaikka olo onkin sen suuntainen. Tällä kertaa otsikko viittaa tänään auenneeseen uuteen XXL sports & outdoor - kauppaan. Pakkohan mun oli sinne mennä. Lomalla ja kaikkea, siis mullahan on vain ja ainoastaan aikaa.

Siispä kello soimaan viideltä, aamupala naamaan, koira lenkille ja jonon jatkoksi. Jonossa 06:30 ja siitä se sitten alkoi. Varpaat niin jäässä että jossain kohtaa ei enää tuntenut varpaita eikä jalkapohjia ja kävely oli hauskaa (not). Se varmaan näyttikin yhtä hauskalta. Mulla oli muutoin tarpeeksi päällä, mutta kengät, miksen laittanut talvikenkiä.... Oppia ikä kaikki. Hyppimistä, pomppimista, varvasjumppaa, gigantista kahvia ja taas jolkoteltiin eteenpäin. Jonotin sisään aika tasan 4 tuntia, mutta se kyllä kannatti!

Ruuhka oli melkoinen sisälläkin siinä kohden kun itse sinne pääsin. Ei tietoakaan väljistä vesistä, mutta onneksi kaikki ihmiset oli hyvällä tuulella. Se vielä olis puuttunut että olis joutunut kuuntelemaan muiden asiakkaiden ärhentelyä siitä, että joku tuote on loppu. Elämä on ja kaikki ei vain voi voittaa.

Mä sain sen mitä hain. Uuden hienon hybridipyörän, johon joudun vähän asentelemaan lisäosia (ja mulle myytiin väärät osat...), vaelluskengät sekä didriksonin takin. Toi takki. Se on ollut mun unelma vuosia. Tai ei just toi takki, mutta tuollainen. Sitä kun ei ole mahtunut aikanaan ns. merkkivaatteisiin, on mielen perukalla itänyt ajatus siitä että joskus vielä.... Ja nyt vetäsin päälleni hengarista just sopivan takin! Ja sehän lähti mukaan, niin kuin olin toivonut.

Kaupassa mulla ei mennyt aikaa kuin tunti, vähän päälle mutta sitten alkoi uusi jonotus, tällä kertaa ulos kaupasta. Siinä jonossa saikin aikaa kulumaan reilun 2 tuntia, joten tänään on oltu jalkojen päällä senkin edestä. Eräänlaista kuntoilua kai sekin.

Kotiin päin päätin oikaista saman pellon läpi, josta olin aamullakin oikaissut toiseen suuntaan. Ainoa ero oli se, että aamulla oli -8 pakkasta ja nyt aurinko oli paistanut siihen koko päivän. Lopputulemana uusi hieno pyörä oli aivan mudassa, samoin vaatteet meikäläiseltä. Ei muuta kuin jynssäämään mutapaakkuja pyörästä pois ja omat vaatteet pyörimään koneeseen. Saas nähdä, tuleeko noista kengistä enää kalua.

Hyppäsin eilen vaa'alle vaikka mieli ei tehnyt. Parempi kuitenkin katsoa kuin katua ja että tietää mistä sitä on lähtenyt liikkeelle. Tsiisus niitä lukemia! En mä muuta voi sanoa. Noh, tästä on suunta vain alaspäin. Ja jälleen ohjelmistossa on jokapäiväinen vaa'alla käynti, parempi kun näkee joka päivä ne muutokset kuin se, että käy kerran kuussa ja saa sydärin niistä lukemista.

Nyt kun olen taas täyttänyt ruokapäiväkirjaa, on itselle konkretisoitunut se missä mennään. Tai ei ehkä kokonaan, mutta ainakin sinne päin. Kalorit vaihtelee yli 2000 ja alle 1000 välillä joten en ihmettele yhtään painon heittelyä ja junnaamista. *huoh* ei tämä helppoa ole, mutta ei onneksi rakettitiedettäkään! Mutta kreivin aikaan pyysin apua. Mä olin ajatellut että vasta ensi syksynä, jos kesän aikana ei tapahdu mitään, mutta ihan hyvä kun en jää odottamaan sitä syksyä. se voisi olla myöhäistä jo silloin.

Huonosti nukutun ja lyhyen yön jälkeen, koko päivän jalkojen päällä olemisen ja huonojen syömisten varassa ei pitäisi yrittää asentaa pyörään mitään lisäosia. Teki mieli heitellä osat pitkin jorpakkoa, mutta todettava vain oli että en osaa. Piste. Nämä on niitä hetkiä, kun toivoisi että taloudessa olisi joku joka voisi tehdä sellaiset asiat joita itse ei osaa. Kuten laittaa lamput kattoon tai porata seinään kaapit. Mutta elämä ei vain mene niin ja that's it.

Nyt laitan lenkkikuteet niskaan ja lähden vaihteeksi lenkille, tällä kertaa koiran kanssa. Taidan laittaa saunan päälle, johon voin syöksyä kun palaan takaisin kotiin. Ehkä ensi yönä nukuttaa taas paremmin.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

U-käännöksen ajatelmia

Se karu totuus iski silmiin heti ensimmäisen päivän aikana kun ruokapäiväkirjaan tyrkin syömisiä... Toisaalta nauratti, toisaalta teki mieli itkeä. Ihan kamalaa katsottavaa, mutta totuutta pitää vain katsoa silmiin. Ei se muuten miksikään muutu. Toisaalta sitä miettii, että voiko ihminen oikeasti hairahtua näin pahasti metsään? Ja toisaalta sitä on iloinen, että tajuaa sen tässä kohtaa eikä sitten kun vaatekaappi on taas kerran täynnä niitä entisen kokoisia vaatteita.

Ongelmakohtia näkyy selvästi, ei riittävästi vettä, ei selkeitä aterioita ja ateriarytmi.... mikä se on? Ravintosisältöä ei ole, aamupalaksi leipää, lounaaksi leipää, päivälliseksi leipää, iltapalaksi .... puoli levyä suklaata. Jep. Onko yhtään ihme jos ei tee mieli sinne vaa'alle hypätä? Ei siitä vaa'asta vihollista ole tullut, mutta ei se nyt ihan paras kaverikaan ole. Ei enää. Ehkä me taas ystävystytään sen kanssa, mutta nyt ei kamalasti tee mieli katsella, mitä sillä on asiaa...

Mieli tekee liikkumaan. Tänään olisi ollut mun lempiaamutunnit ja loman vuoksi olisin sinne myös päässyt. Mutta onko se tämä oma ns. tukala olo, motivaation puute, kynnyksen nouseminen vai mikä, mutta niin vain menin ja taas kerran peruin ne tunnit. Ei pysty, ei kykene. Ja harmittaa ihan vietävästi. Muutenkin viime viikkoina liikkuminen on ollut vähäistä. osittain pitkien työpäivien vuoksi, osittain kai motivaation puutteen vuoksi, ehkä osa syy on se ettei tunneille pääse enää yhtä helposti, vaan matkan teko vie oman aikansa. En tiedä, jotain täytyy saada napsahtamaan kohdilleen tuolla pääkopassa.

Pelkkä ajatus siitä, että ravintovalmennus alkaa jälleen, sai pääkopan täyteen ajatuksia. Hyviä sellaisia. Sen teidostaminen että nyt palataan takaisin raiteille, sai mielen iloiseksi. Joskus siihen U-käännöksen tekemiseen tarvitsee apua, silloin pitää olla rehellinen itselleen ja myöntää tappio sekä hakea se apu.

Tänään aamu alkoi vähän paremmilla eväillä. Näen siellä heti korjattavia asioita, mutta on parempi palata pienin askelin todellisuuteen, kuin heittää koko homma uusiksi kerta rykäsyllä ja sitten parin viikon päästä palaa niihin vanhoihin tapoihin koska ei vain jaksa keskittyä jokaiseen uuteen asiaan. En tee mitään muutoksia ennen ensimmäistä tapaamista, silloin voi katsella sitten elämää uudelta kantilta.

Ehkä mä alan kesyttämään tota vaakaa.... vaikka aamupala onkin kitusissa, niin taidan kuitenkin käydä moikkaamassa sitä ja katsoa totuutta vähän tarkemmin. Tietääpähän sitten, mistä taas lähdetään liikkeelle.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tänään on hyvä päivä aloittaa

Ensimmäinen lomapäivä. Olen hemmotellut itseäni olan takaa, käynyt kasvohoidossa ja maannut nirvanan tuntumassa mömmöt poskilla. Ja rentoutunut. Huomenna aion pinkoa pyörän kumit savuten kampaajalle, korkea aika saada tästä peikosta taas vähän enemmän ihmisen näköinen... Keskiviikkona aion olla aamun ensimmäisten joukossa täydentämässä urheiluvaatevalikoimaani uuden XXL sports & outdoors - liikkeen avajaisissa. Ainakin mainoksissa on muutama houkutteleva juttu, kuten uusi pyörä.... Se todella tulisi tarpeeseen, joten se on numero ykkönen ostoslistalla. Ei se ehkä ihan tuonne urheiluvaatevalikoimaan kuulu, mutta lähelle kuitenkin ;)

Niin kuin olen monessa aiemmassa postissa jo sivunnut aihetta ravintovalmennus ja mahdollinen paluu takaisin oppien äärelle, niin viime päivinä olen päätynyt siihen että palattava on. Niinpä sitten sähköpostia ravintovalmentajalle, mä tahdon takaisin! Mä olen tyytyväinen siihen, mihin olen päässyt. Ja siihen, että olen saanut pidettyä kilot kurissa. Muutaman kilon heittelyt sinne tai tänne ei mun maailmaa kaada, olen todistanut itselleni että pystyn pitämään saavutetun painon. Mutta kun tässä kohtaa se ei vaan riitä. Ei tämä ole vielä se paino mihin haluan jäädä, koska ylikiloja on vielä turhan paljon. Villeimmät unelmat olisi, jos saisi pois vielä 20kg, mutta 15kg olisi ihan riittävä sekin... Ja lihas painaa enemmän, eli jos kuntoaan kohentaa ja sinnikkäästi kasvattaa lihaksia, niin toi 15kg riittää mainiosti.

Myönnän, että olin ajatellut että jos sitten toukokuussa alottaisi tai parin viikon  päästä. Mutta puhelu ravintovalmentajalta tuli jo tänään ja aloitus nyt saman tien. Wau! Nopeeta ja just sitä mitä mä tarviin. Hiukan syyllisenä katsoin juuri ostamaani lomapullaa, miksi ostin sen.... Myönnän, söin myös sen. Mutta siihen se sitten loppui. Nyt ei auta itku eikä tyhjät lupaukset siitä, että ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa, ehkä loman jälkeen... ehkä tämä on se viimeinen pulla. Katin kontit, se päätös on tehtävä nyt ja tässä eikä siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hassuinta oli, että heti puhelun loputtua mun iski kauhea veden jano. Puoli litraa vettä ja johan helpotti ;)

Tänään on siis hyvä päivä palata takaisin oppien äärelle ja aloittaa. Easyeat kutsuu täyttämään jälleen tyhjiä rivejään :) paluu on alkanut, joten tehdään se sitten kunnolla. Nyt lähtee se viimeinen rutistus jonka aikana todellakin hikoillaan vikat kilot pois! siitä en tingi!

Tämä katti on maannut liian kauan, nyt on aika laittaa se töihin. Täältä tullaan elämä!

ps. polkupyöräilyä takana tänään tunti.... Tarakka kipeenä, reidet tulessa, mutta yhtään ylämäkeä en taluttanut! Himputti, tää lusmuilu saa nyt luvan olla tässä!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Loma!

"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin....". Se alkoi vihdoin. Loma. Ja olen todellakin tämän tarpeessa!

Lupasin, että kirjoittelen paremmin kun olen nukkunut kunnon yöunet. Viime yönä vetäsin viimeinkin 9h unet! Ja olo on sen mukainen. Levännyt, virkeä ja iloinen. Edelliset kaksi yötä nukuin 4-5.5h useammalla heräämisellä. Viime yönä heräsin vain kaksi kertaa. Ihan loistavaa!! Ehkä mä alan vain tulemaan vanhaksi, kun yöuni ei ole yhtenäistä. Mutta ei se haittaa menoa, jos saa nukuttua sen perään kuitenkin taas.

Viimeiset kolme viikkoa on mennyt melkoisessa koomassa ja mitään en ole tehnyt itseni eteen. En siis kertakaikkiaan mitään. Kevätauringon valossa olen vain uupuneena katsonut nurkissa pyöriviä pölyjä ja tekemättömiä töitä. Ja todennut, että en jaksa. Pidetään verhot kiinni, niin ei tarvitse katsella niin tarkkaan.

Eilen lomani alkajaisiksi hain rakkaan karvaisen ystävän viikoksi kylään "kotiin". Se on kotiutunut hyvin uuteen kotiin ja en olisi parempaa kotia voinut sille löytää. Mutta koiran kanssa aina eläneenä, huomasin itsekin virkistyväni koiraseurasta. Oma allergia ei hyvää tykkää, joten koiraelämä ei tule alkamaan uudelleen, mutta näitä lyhyitä jaksoja otan mielelläni junioria hoitoon.

osittain siis koiran läsnäolosta ja osittain lomasta johtuen viime yö meni niin loistavasti. Hyvin levänneenä virtaa on taas riittänyt eritavalla tänään. Aamu alkoi ennen seitsemää pitkällä lenkillä lintujen laulua kuunnellessa ja ihastellessa keväistä metsää joka on heräämässä uuteen loistoon. Nautin jokaisesta askeleesta, hiljaisuudesta ja tuoksuista jotka huumaavat meikäläisen joka vuosi uudelleen ja uudelleen!

Jotenkin energiaa on riittänyt tälle aamulle, joten pistin heti tuulemaan. Matot ulos, imurointi, lattioiden pesu, pölyjen pyyhkimistä. Verhotkin kaipasivat pesua, joten viimeiset pyörivät jo koneessa, meninpä samalla vaihtamaan järjestystäkin kun siirtelin sohvaa ja hyllyjä imurin tieltä. Jouluvalotkin sain viimein otettua pois tuolta ulkoa.... Hyvin ehdin ennen juhannusta :D Vielä ajattelin pestä ikkunat ja saunan tänään. Sitten voinkin ihmetellä, mitä seuraavaksi tekisin :D Ehkä mä käyn noita kaappeja taas läpi tai siivoan kellarinkin... Hihittelen itsekseni täällä, että onko mulla vihdoin lääkitys kohdallaan :D

Aloitin eilen viimeinkin sen kipulääkityksen jonka tohtori ehdotti aloitettavaksi kuukausi sitten. Ja pakko sanoa, että noin pienellä annoksella on jo iso vaikutus, sillä käsi on ollut selkeästi parempi tänään. Ehkä sekin on vaikuttanut siihen, että on saanut tehtyä enemmän kuin normaalisti täällä kotonakin.

Ensi viikolla on suunnitteilla liikuntaa sopivassa määrin. Aamu ja iltatunteja, kuntosalia ja jälleen kerran sitä juoksua. Unohtamatta pyöräilyä, jonka aloitin varovasti jo tässä kuluneella viikolla... Eilen kävin totuttelemassa itseäni juoksun saloihin puolen tunnin intervallijuoksulla koiran kanssa. Se teki kyllä hyvää!!

Tästä tämä loma siis käynnistyy, tehokkaasti kotia puunaten ja liikkuen. Ja nauttien sitä ettei ole kiire mihinkään! Aurinkoa keväiseen lauantaihin juuri sinulle!!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Väsymys

Väsymys. Se on iskenyt mut kanveesiin 6-0. Kolmatta viikkoa mennään 1,5-3h yöunilla, eikä nekään ole putkeen. Voin sanoa, että väsymys on laajentanut olomuotonsa jokaiseen mahdolliseen kolkkaan tässä kehossa. Se on kirjaimellisesti muuttanut meille asumaan.

Päivitykset on siksi olleet heikoissa kantimissa. Ei vain jaksa kirjoittaa, vaikka olisi kuinka ja paljon asiaa. Täällä siis ollaan edelleen, kiitos kun olet käynyt kurkkimassa uusia tarinoita, vaikka oletkin joutunut kurkkimaan turhaan.

Ensi viikolla olen lomalla. Sanan virallisessa merkityksessä. Love of my life, pikku-W tulee yli viikoksi kylään entiseen kotiinsa, joten tiedossa on karvaisia hetkiä juniorin kanssa. Ihanaa aikaa, vaikka myönnän että ihan vähän olen kyllä nauttinut tästä koirattomuudestakin, kun siihen viimein tottui....

Lupaan päivittää kuulumisia paremmin lähiaikoina. Viimeistään sitten, kun viimeinkin olen nukkunut edes kuuden tunnin yöunet (vaikka ne olisi tunnin pätkissä).

Koitan siis sinnitellä vain töihin ja kotiin, jaksaa vielä muutaman päivän. Sitten en laita kelloa soimaan töiden vuoksi viikkoon!

Ensi viikolla siis lomaillaan ja aion nautiskella aamutunneista, hierojasta, kasvohoidosta yms. hömpästä. Kaikesta pienestä, joka saa hyvälle mielelle. Ehkä mennään juniorin kanssa kaivopuistoon kävelylle tai tehdään jotain muuta yhtä järjetöntä :) Pikku-W:n lisäksi odotan kuin kuuta nousevaa ensi viikon aamucombattia ja aamusaleja. Niitä kiireettömiä hetkiä itseni kanssa ja lihasten kidutusta.

Tänään aion kävellä vielä illan päätteeksi lähihuoltamolle ja pumpata pyörän kumit täyteen. Jos huomenna alottaisi pyöräilykauden töihin... Se olisi hyvä totuttaa takalisto satulaan jälleen, mutta hiukan mietin onko järkeä tämän väsymyksen kera pyöräillä 18km (siis 9km suuntaansa, ei onneksi yhteen suuntaan ). Toisaalta, hulluudesta ei sakoteta ja ehkä mä sitten nukun seuraavan yön...

Näillä siis mennään, henki kulkee vaikka väsyttääkin simona. Loma on oven takana ja kevät tulee. Palataan astialle pian vähän järkevämpien ajatusten kanssa (jos niitä voi meikäläiseltä odottaa :D )

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Paluu areenalle

Tänään oli se hetki. Aika palata takaisin taisteluareenalle. Aika laittaa wrapit käsiin, aika katsoa peiliin ja aika kohdata se totuus. Totuus siitä, että kunto on lähes romahtanut menneiden viikkojen aikana.

Tämä päivä on ollut ihmeellinen ja ihana! Olen jälleen saanut todeta, että mulla on mahtava perhe ja ihania ystäviä lähellä! Ei se määrä vaan laatu! Voin olla paljosta kiitollinen!

Aamu alkoi ihanilla viesteillä puhelimessa ja naamakirjassa. Kun pääsin töihin, sain kauniin ruusun ja laulua äänissä useampaan kertaan. Kakkua ja herkkuja, syömistä syömisen peräänn (kiitos maanantai-tiimin esittelijänkin), lounas napaan ja taksilla kohti meilahtea. Ennen kokousta herkullinen kahvihetki ystävän ja kollegan kanssa. Hetken pysähdys arjen ja aherruksen keskellä.

Olin suunnitellut illaksi sekä combatin että crossingin, mutta päivä venähti ja pikainen puhelu peruuttamaan molemmat tunnit. Ehdin kuitenkin kotiin ja sain auton lainaksi, joten pääsin kuin pääsinkin taistelun tuoksinaan mukaan. Parhautta parhaan johdolla! Muuta en voi sanoa!

Combatista, siitä edellisestä on tovi aikaa. Sen jälkeen en ole paljon muuta tehnyt kuin uinut ja kävellyt (ja kävellyt ja kävellyt ja.....). Ja sen kyllä huomasi ensimmäisistä sävelistä alkaen. Hetken teki mieli höllätä ja tehdä kyykkyjä hyppyjen sijaan. Kuitenkin se pieni ääni pään sisällä käski jatkamaan. Ja se vähän kovempi ääni sieltä lavalta kannusti ylittämään itsensä, potkimaan ja iskemään, antamaan vähän enemmän kuin edellisellä iskulla / potkulla. Jossain vaiheessa tuntui että jalat ei enää tottele, mutta kyllä ne vain totteli :) Henki oli loppua moneen kertaan, mutta ei se loppunut. Enkä keventänyt ennen kuin vatsoissa ja punnerruksissa. Pelkän pullan ja kakun tankkaamisella ei panokset enää riittäneet puristamaan miestenpunnerruksia. Ja naistenpunnerruksellakin jätin välistä muutaman toiston. Myönnän... Nyt jännityksellä odotan, mitä olkapää sanoo tuosta punnertamisesta. Vähän se siinä ilmoitti olemassaolostaan, mutta ei suoranaisesti kipeytynyt niin kuin aikaisemmin. Mieli tekisi päästä pumppiin, mutta pieni pelko on siitä että siellä se ärtyy liikaa... Katsotaan kuinka tässä vielä käy.

Mutta combat. Olen onnellinen että annoin vähän enemmän kuin mitä olin ajatellut. Vaikka kunto on romahtanut viime viikkoina, ei tilanne ole ihan toivoton kuitenkaan. Ja siihen voi luottaa että kunto palautuu kyllä kun sitä alkaa taas tekemään kunnolla. Ja säännöllisesti. Ja vaikka olin ajatellut himmailla, nautiskella juhlapäivän kunniaksi parhaasta taistelusta, olen enemmän kuin onnellinen etten antanut itselleni lupaa mennä sieltä missä se aita on matalin.

Kotiin tullessa sain ihan mahtavan lahjan, hemmottelua itselle :) Huomenna heti varaamaan aikaa ja odottamaan tuota nautinnollista hetkeä :)

Kaiken kaikkiaan tämä päivä on ollut erityinen. Kiitos jokaiselle muistamisesta ja kaikesta siitä hemmottelusta jota sain :)

Olen onnellinen, että sain palata takaisin areenalle. Takaisin tuttuun saliin, rakkaiden ihmisten ympäröimäksi, nähdä ne monet tutut kasvot ja hymyt. Ja ennen kaikkea tajuta  jälleen se, että aina voi todella tehdä sen U-käännöksen ja palata takaisin päin. Palata takaisin taistelemaan. Koskaan ei ole myöhäistä jatkaa siitä, mihin jäi. Hetken aikaa tänään tunsin sen taistelijan sisälläni heräävän. Tiedän, että se on siellä olemassa vieläkin. Ei se ole kadonnut. Kiitos toisen taistelijan esimerkin, tiedän että koskaan ei ole liian myöhäistä palata takaisin taisteluareenalle.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Popsi popsi banaania

Kolme päivää paluuta takaisin... Vaa'asta on tullut hetkellisesti kaveri, sillä nesteet on lähteneet hyvin liikkeelle. Parissa päivässä tipahtanut 2kg. Joo-o, tiedän että se on sitä nestettä vain mutta kyllähän se kannustaa :)

Maanantai-iltana kun kirjoittelin edellistä päivitystä, söin iltapalaksi banaania ja rahkaa. Niin kuin kymmeniä kertoja ennenkin. Ainoa ero oli etten ole syönyt banaania moneen kuukauteen ns. raakana. Puolisen tuntia viimeisen suupalan katoamisesta olin jo nukkumassa, mutta olo kävi tukalaksi. Joka puolelta kutitti kuin olisin maannut muurahaispesässä. Ei auttanut kuin nousta ja katsoa peiliin. Melkein huuto pääsi kun näin itseni sieltä. Verkkarit päälle, pipo päähän ja päivystykseen. Lääkkeillä siitä selvisi ja onneksi myös vähän säikähdykselläkin. Allerginen reaktio banaanista. Paha sanoa, oliko aiheuttaja itse banaani vaiko jokin myrkky siinä kuoressa, joka on siirtynyt käsien kautta hedelmään ja siitä sitten kehoon. Mutta ihan heti ei tee mieli banaania kokeilla, vaikka se tohtori käskikin yrittämään uudestaan.

Puolikas yö ensiavussa ja vajaa 3h yöunet ja siitä töihin. Pakko sanoa että eilen olin aivan kuollut kun pääsin kotiin. Liekö jälkimaininkia vaiko mitä, mutta kuumeen nosti illalla joten tämä päivä on mennyt nukkuessa. Nyt alkaa viimein elämä jälleen voittamaan.

Mulla on aika harvoja hedelmiä, joita voin syödä. Banaani on ollut yksi niistä parhaista. se on niin helppo ottaa evääksi, aamupalaksi, valmistavaksi treeneihin yms. Lista on loputon. Se on vain niin äärettömän hyvä valinta. Nyt on sitten miettiminen, mitä tilalle.

Kaiken kaikkiaan paluu ruotuun ruokavalio osalta on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvin. Aterioita on päivän aikana vielä liian vähän, mutta proteiinit lähestyvät jo sitä 1,5g / kg, hiilarit heittelee mutta jää alle 200g /vrk, rasva on kohdallaan (jesh!!) mutta kuitua on liian vähän. Vettäkin kuluu ihan liian vähän. Mutta paremmin kuin viime viikolla. Ruokapäiväkirjaa täytän näppis savuten jälleen. Ja se on kyllä hyvä ruotuun palauttaja. Päivän kokonaiskalorit jää vielä liian vähiin, mutta sekin korjaantuu varmasti kun saan ateriamäärän siihen 5 kpl / vrk. Suunta on siis oikea.

Pakastin on jälleen kovassa käytössä. Olen täyttänyt sitä valmiilla annoksilla, jotta aina saa helposti ruokaa. Ettei voi seuraavien parin viikon aikana ainakaan turvautua tekosyyhyn, että oli kiire eikä mitään ruokaa. Nyt sieltä löytyy taas jos vaikka mitä :D

Näillä eväillä kohti viikonloppua. Jos keksit banaanille hyvän korvikkeen, niin vinkkaa ihmeessä! Kyllä mä sitä banskua vielä kokeilen, mutta ihan nyt lähipäivinä kuitenkaan... ei toisintoa maanantaiyöstä samalle viikolle, kiitos :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Mihin katosi se taistelija?

On aika kiillottaa peili ja katsoa sinne pitkään. Käydä kunnon keskustelu peilikuvan kanssa, puhua itselleen siitä missä mennään ja miksi mitään ei tapahdu. On turha odottaa tuloksia, jos ei tee töitä niiden tulosten eteen. On turha itkeä ja vaikeroida kun ahistaa ja puristaa ja henkeen ottaa, jos ei kuitenkaan tee mitään sen eteen että voisi paremmin.

Olen viime viikkojen aikana viimein kokenut kantapään kautta sen tosiasian, että liikkumien todellakin vain tukee painonpudotusta. Ne tulokset tehdään siellä keittiössä. Olen syönyt vapaasti kaikkea, siis ihan kaikkea. en ole mittinyt yhtään, mitä suustani olen alas tunkenut ja silti olen liikkunut keskimäärin 14 tuntia viikossa. Ja mitä silmäni näkevätkään kun menen vaa'alle (ihan liian) pitkästä aikaa. Hälytysraja on rikki komeasti.

Mä olen pitänyt tässä tasapainottelun aikana itselläni ns. hälytysrajaa painossa. En reagoi kilon tai kahden heittelyihin, mutta olen pitänyt takaraivolla kuitenkin mielessä lukeman, johon pitää reagoida jos se pamahtaa ruutuun. Ja nyt se pamahti sitten komeasti. Olihan aamu katsella sitä lukemaa. Myönnän että viime päivinä olo on ollut ns. tukalampi. Vaatteet on ahdistaneet ja olo on ollut tunkkainen. Sellainen, kuin olisi tukkinut jokaisen huokosen kaikella roskalla ja elimistössä ei olisi yhtään tilaa ajatuksille.

On oikeastaan turha kirjoittaa itselleenkään, että huomenna mä aloitan ja uhota että mä vielä näytän mistä tämä kana pissii, jos kuitenkin odottaa vain ihmettä tapahtuvaksi. Kuten aikaisemmassa elämässä, jolloin en ollut valmis tekemään asian eteen itse töitä.

Viimeiset päivät kun olen ollut vapaalla, olen pistänyt ihan itse itseni seinää vasten. Käynyt keskustelua itseni kanssa siitä, haluanko palata lähtökuoppaan takaisin. Haluanko vajota siihen suohon, mahdollisesti jopa syvemmälle. Vai haluanko näyttää itselleni että mä pystyn tähän. Haluanko todistaa itselleni, ettei tarvita leikkauksia tai ihmelääkkeitä, joilla saa sen oikotien onneen? Mihin oikeastaan kadotin sen taistelijan, jota kannoin sisälläni pitkään ja hartaasti, josta en halunnut luopua?

Maaliskuun alku ja maanantai. Tänään olen ottanut härkää sarvista jälleen. Etsinyt sen pyyhkeen, jonka heitin kehään jo tovi sitten, vaikken sitä uskaltanut ääneen sanoakaan. Olen katsonut sinne peiliin ja asettanut tavoitteet. Olen kaivanut ihanan ravintovalmentajani opit silmien alle ja lukenut ne moneen kertaan läpi. Olen aloittanut uudelleen sen sisäisen taistelijan etsimisen, jonka kadotin syksyn tuiverruksessa. Luin uudelleen Raxun remppa - kirjan, josta löytyi jälleen se iso annos motivaatiota (onneksi seuraava osa ilmestyy jo huomenna :) ) ja ennen kaikkea tein uudelleen ne samat päätökset jotka tein aikanaan kun tälle tielle lähdin. Yksi etappi kerrallaan. Yksi askel eteenpäin. Enempää ei tarvitse. Se riittää että etenee, vauhdilla ei ole väliä. Aikaa on koko elämä, mutta se aika loppuu kyllä jos jää odottamaan sitä ihmettä.

Tänään on täytetty ruokapäiväkirjaa jälleen ja ihmetelty lukemia. Ja heti ensisilmäys kertoi jo monta korjattavaa ongelmaa. Mä olen niin kiitollinen rakkaalle ravintovalmentajalleni saamistani opeista! Ilman niitä olisin pulassa! Mutta kun hänen kanssaan on veivattu asioita moneen kertaan edes ja takas, on ne iskostuneet syvälle ja on oppinut löytämään itsekin niitä kompastuskiviä.

Missä mä olisinkaan, jos en olisi astunut aikanaan keitaan ovista sisään? Todennäköisesti olisin siellä, missä olin 2 vuotta sitten.... Parempi kun ei edes mieti tarkemmin. Mä tiedän että se taistelija ja fitnesskissa elää tuolla jossain. Kevätaurinko voisi herätellä kattia unesta, mutta mistä kaivaa se taistelija takaisin peliin mukaan?

Katse eteenpäin. Kevät tulee ja juhannuksena voi vetää taas kokoa pienemmät vaatteet päälle :) Eikä niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä mä ostin alesta kaksi takkia, joita oon himoinnut. Ja molemmat kokoa, jota en olisi uskonut koskaan vetäväni päälleni. Toinen kiristää ja puristaa vielä vähän, mutta toinen on sopiva jo nyt. Eiköhän se toinenkin ole kesän alkaessa juuri passeli ;)

On aika hyväksyä tosiasia ja myöntää itselleen tappio. Mutta vain yhden erän tappio. Peli ei voi olla kokonaan vielä menetetty, mutta on korkea aika löytää se taistelija ja draivi, jolla tämä käännetään taas voitoksi. Jos omat keinot ei riitä, on mietittävä uutta ravintovalmennussessiota tai pt:n ottamista. Ihan mitä tahansa. Kunhan tämä ottelu ei pääty näihin lukemiin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä U-käännöstä ja palata takaisin siihen pisteeseen, jossa mopo karkasi käsistä. Aina on mahdollista tehdä muutoksia. Onneksi.

torstai 27. helmikuuta 2014

Asenne ratkaisee

Helmikuu on kohta lusittu. Tämä talvi on mennyt hujauksessa ja aika lentää sellaista kyytiä, että melkein pelottaa kun kohta on jo juhannus.... No onneksi vielä tovin saa keskikesää odotella, mutta sieltä se tulee. Lumet on hujahtaneet pois, krookukset ja helmililjat tunkevat mullasta ylös, viime sunnuntaina näin leppäkertun!! Pakko oli siitä ottaa kuva, ei mua muuten uskoisi kukaan, luulisi pian että se näkee harhoja. Leskenlehdet on nupullaan, linnut laulavat ja aamu valkenee jo kuuden jälkeen. On tämä kevät aika ihanaa aikaa :) Valoa kohti mennään :)

Viikko ilman autoa. Vastahan mä siitä luovuin ja nyt tuntuu kuin olisi jo ikuisuuden kulkenut bussilla. Kaikkeen siis voi tottua. Vielä en uskalla luopua tuosta parkkiruudusta, jos vaikka tulen toisiin ajatuksiin.... Tänään töistä tullessa jarrutin naapurin oven takana, heillä kun on kaksi autoa ja meillä on pysäköintiongelmia kun ei ole parkkipaikkoja (ja sitten mä panttaan ruutua itselläni ;) ). Naapurille sitten sanoin että pysäköivät sen toisen siihen mun ruutuun ainakin ens kuun ajan. Oli niin onnellinen tuo naapuri :) Pienillä asioilla voi saada aikaan ison ilon. Ja parempi että siinä joskus on joku auto, ettei se ole ihan koko ajan tyhjillään. Uudet reitit töihin on löytyneet yllättävän kivuttomasti ja pääsen aika nopeasti molempiin suuntiin. Ei tämä siis niin paha ratkaisu ollut. Pari kertaa oon joutunut vähän miettimään, miten selviän kaupasta kotiin, mutta eilen sitten päätin että onhan sen toimittava. Ja hyvin sain 4 kassia ruokaa kotiin tuolta keskustasta. Kaikkeen tottuu, se on asenne kysymys.

Viime kesänä leikattu käsi on ollut ongelma koko syksyn ja alku talven. Nyt sitten kävi kutsu käsikirurgille takaisin ja hoito alkaa. Taas. Voi vimpula! En muuta voi sanoa. Leikkauksesta tullut hermovaurio, joten tutkimuksia tiedossa, hermokipulääkkeiden aloitus, passitus toimintaterapeutille ja myöhemmässä vaiheessa sitten muun lainen hoito (ei siitä vielä sen enempää, mutta ei siis uutta leikkausta ellei tutkimuksista jotain siihen viittaavaa selviä). Pieni kriisin paikka on edessä, sillä tiedän noista pillereistä turhan paljon oman ammatin vuoksi ja tämä lääkitys on sitten sellainen että sen yleinen haitta on painon nousu. Pitää pistää ruokavalio sellaiseksi, että se kestää pienen painonnousun tai tasapainottaa painon edes pysymään tässä. Muutaman kilon siedän kyllä, mutta en 20kg nousua. Toisaalta turha maalata piruja seinälle ennen kuin ne sinne itsestään ilmestyy. Vaikka se tulevaisuus ei nyt näytä kovin valoisalta käden suhteen, ei se estä kuitenkaan elämästä normaalia elämää. Edelleenkin voin tehdä lähes kaikkea ja aion jatkossakin tehdä. Toki kipu rajoittaa asioita ja tuntopuutokset estää esim. kahvakuulatunneille menon. Mutta tarjolla on paljon muutakin, ei se ole yhdestä eikä kahdesta tunnista kiinni. Asenne ratkaisee!

Ruokavalio on ollut mielessä viime päivinä paljon. Monesta eri syystä, mutta suurelta osin siksi että nyt oma energiataso on sellainen että jaksaa keskittyä muuhunkin kuin tähän perusarkeen, joka on vienyt kaiken energian viime kuukausina. Ruokavalio on ollut mielessä myös siksi, että nyt tämä tasapainotteluvaihe voisi loppua ja urakka taas jatkua. Paino on pysynyt siinä, mihin se jäi syksyllä. Toisaalta hyvä niin, sillä olen saanut pidettyä sen hyvin aisoissa miettimättä syömisiä. Ja kuitenkin arjen keskelle on mahtunut juhlaakin ja herkkuhetkiä. Olen saanut siis hyvät opit ihanalta ravintovalmentajaltani! Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä sen jälkeen, kun kävelin keitaalle sisään. Monesti olen ikävöinyt viikkoraportteja ja yhteisiä keskustelutuokioita, joista sai paljon. Mutta mä olen saanut kattavan opastuksen ja nyt on aika lentää omin siivin.

Ruokavaliolla on suuri merkitys myös mielialaan ja vireystasoon. Kun vertaan olotilaa viime kevään ja tämän kevään välillä, on siinä suuri ero. Ja yksi iso tekijä on tuo ruoka. Säännöllisyys ja ravintoaineiden oikea suhde pitää elimistön käynnissä ilman suuria heittelyitä. Ja tällä hetkellä heittelehditään aika lailla kun ruokailut on ajoittain mitä sattuu...

Kai se lopulta on tuo kevätaurinko joka alkaa herättelemään koomasta myös ruokavalion puolella. Tai tämän kokonaisuuden. Edelleenkään en puhu projektista, koska kiirehän mulla ei ole. Kyse on niistä elämäntapojen muutoksista. Ja se ottaa oman aikansa, että ne istuu toimintamalleiksi ja niistä tulee automaattisia tapoja.

Liikunnan suhteen on ollut matalalentoa. Kävelyä, kahvakuulaa ja pallojumppaa kotona. Siinä se on oikeastaan ollut. Antibiottikuuri on vieläkin päällä ja olo ei ole vielä ihan ns. normaali. Vaikka ei musta normaalia saa antibiotillakaan :D Joka päivä mietin, joko pystyy menemään tunneille. Vielä on kuitenkin tauko jatkunut ja on menty hiljaa eteenpäin. Huomenna olisi ihanat tunnit, mutta nyt peruin ne vielä. Katsotaan huomenna jos tilanne on parempi, vielä ei uskalla luvata.

Näillä siis mennään. Päivä kerrallaan ja tehdään suunnitelmia tulevien viikkojen eteen. Lähinnä se on tuo ruoka, minkä suhteen täytyy tehdä selkeitä toimintasuunnitelmia. On paljon helpompaa noudattaa ennalta laadittua ruokalistaa / suunnitelmaa, silloin tietää että tulee syötyä kun sen on laittanut valmiiksi ylös. Mutta lopulta tämäkin on vain asenteesta kiinni. Olen jo todistanut itselleni, että mä pystyn tähän ja se kaikki on ollut asenteen ansiota. Ei suinkaan helppoa, mutta ei mikään ylitsepääsemätönkään asia. Asenne ratkaisee, kaikki on mahdollista mihin päättää pystyä. Ja mä aikoinaan päätin että mä pystyn tähän. Tiedän sen ja uskon siihen edelleenkin!

Maaliskuu on siis jo ovella, se tarkoittaa että kevät on virallisesti täällä! Ihanaa ja aurinkoista kevättä juuri sulle, nautitaan jokaisesta auringonsäteestä, joka meille suodaan :) Asenne, se todellakin ratkaisee!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tautia pukkaa

Viikonloppu. Viimeinkin! Tämä viikko on menty aika äärirajoilla oman ammattitaidon ja osaamisen kanssa. Mutta selvisin, voin onnitella itseäni siitä, että selvisin.

Tauti rantautui sitten tännekin. Viime viikolla se koitti jo tulla, mutta katosi kuitenkin yhden päivän kuumeen jälkeen. Nyt se on ottanut uuden yrityksen ja taisi voittaa tämän erän. Päivä päivältä olo on ollut tukkoisempi ja aamulla kurkku niin tulessa, ettei nieleminen ole tehnyt hyvää. Eilen töistä lähtiessä kurkistin peiliin, kun sattui hengittäminenkin ja kurkussa komeili kunnon pilkut. Lääkärin kautta kotiin ab-kuurin kera. Tänään siis jo vähän parempi olo, alkoi puremaan tuo droppi heti. Onneksi. Jos töissä olisi ollut toisenlainen tilanne, olisin lepuuttanut kotona. Mutta aina ei voi voittaa, joten on vain koittanut pinnistellä kaiken keskittymiskykynsä siihen ettei tekisi pahoja mokia ja muistaisi asiat. Ehkä mä olen jotain muistanutkin.... Tai sitten löydän kivan pommin sieltä kun menen töihin maanantaina :D

Viime sunnuntain megaliikunta veti koko kropan hapoille. Maanantaina päätin poikkeuksellisesti vaihtaa musiikin liikuntaan ja menin tyhmänä vetämään cross+pumpin sekä combatin. Kaikki putkeen, tietenkin. Jatkossa toivottavasti muistan, ettei noita kahta vedetä peräkkäin. Ei ainakaan jos edellisenä päivänä on vedetty 7-8 tuntia liikuntaa. Olin sanalla sanoen kuollut tiistai aamuna. Kyllä, sain mielettömät kiksit noista tunneista, oli mahtavaa päästä kokeilemaan rajojaan. Mutta ne rajat kyllä löytyi... Tankkauskaan ei osunut kohdalleen, ei sunnuntaina eikä maanantaina joten elimistö on ollut todella kovilla ja toipuminen tuosta setistä on ottanut veronsa. Ehkä syytän tuota settiä myös vähän siitä, että tauti palaili takaisin.

Nyt siis mennään hyvin rauhallisesti. Kävellään ja otetaan iisisti. Niin, kävelyä onkin tiedossa enemmän jatkossa. Sain autosta loistavan tarjouksen ja menin näyttämään sitä tänään. Ja sehän jäi sitten sille tielleen. Hiukan naureskelin itselleni kun menin HSL:n palvelupisteeseen hakemaan matkakorttia ja koitin opetella niitä vyöhykkeitä ja painikkeita.... Edellisestä kerrasta kun on jo tovi aikaa :D Selvisin kuitenkin kotiin reissun päältä. Ja nyt sitten ihmettelen, miten tässä näin kävi. Eihän tämä ole mikään kiveen kirjoitettu juttu. Jos elämä käy hankalaksi, niin autoja saa uusia taas. Mutta otetaan tämä uutena mahdollisuutena ja seikkailuna. Asenne ratkaisee.

Huomisen liikunnat on peruttu mun osalta. Juurikin taudin vuoksi. Otan todellakin iisisti. Korkeintaan lähden kävelylle, paitsi jos se vesisade iskee jota ne vähän niin kuin lupailee saapuvaksi. Musta on tainnut tulla aika lailla mukavuuden haluinen. Tai sitten mä olen viimein oppinut antamaan itsellen myös luvan olla ja nauttia. Tänään sorruin ja vein itseni "ulos syömään", eli pakko oli päästä syömään burger kingiin. En tajunnut että aseman ravintola oli avannut ovensa tänään vain pari tuntia aiemmin, ennen kuin menin sinne. Jono eteni kyllä ripeästi, olivat varautuneet ruuhkaan. Ja olihan se hyvää. Voin jatkossakin sallia itselleni tuon herkun kerran - kaksi vuodessa :) Sen useammin ei tarvitse eikä kyllä tee mielikään. Mietin siellä istuessa, etten ole hampurilaiseen koskenut yli 2 vuoteen, jos omatekemiä ei lasketa. Aika kuluu ihan kauheaa kyytiä...

Kevät tekee tuloaan, mä olen iloinnut mustarastaan liverryksestä joka aamu ja kyllä mä olen kevätauringonkin nähnyt. Voisin vannoa että haistan kevään tulon jo, mutta oon niin tukossa ettei hajuaisti oikein pelitä just nyt. Mutta sieltä se tulee! Kohta voi siis kaivaa fillarin esille ja miettiä, josko polkee töihin tulevaisuudessa :) Ei huono vaihtoehto sekään. Enpä olisi uskonut vuosi - kaksi sitten että teen tällaisen ratkaisun. Vaikka enpä mä olisi uskonut pääseväni tähänkään tilanteeseen.
Paljon on tapahtunut ja hyvä niin :)

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jonnin joutavaa jorinaa

Kirmaus joukkuekisa etenee ja mä huomaan että mulla alkaa karata mopo käsistä tämän liikunnan kanssa.... Tiedän että tämä tasottuu kyllä, mutta voisihan tätä nyt jo hiljalleen alkaa järkeistämään. Mä olen saanut loistavia neuvoja ja ohjeita, kyse ei ole siitä. Mutta niiden ohjeiden ottaminen käytäntöön, siinä on se hankaluus.

Tänään kutsui ensimmäinen tanssillinen tunti. Lattareita ja hyvää musiikkia, mulla oli hauskaa vaikkei toi lantio notkeasti liikukaan. Menen uudelleenkin :) ei jäänyt traumoja, päin vastoin. Ja ehkä toi lantio alkaa irtoamaan hiljalleen kun sitä vain harjoittelee säännöllisesti. Toivotaan niin.

Jotain on tapahtunut pääkopassa jälleen. Kuten olen aiemmin jo muutamaan kertaan maininnut, niin olen miettinyt auton pois laittamista. Yhden hengen suurperhe ei kaipaa farmariautoa ja toisaalta hyötyliikuntaa tulisi vähän enemmän jos sitä autoa ei olisi. Meiltä on vaan turhan hankala matka kauppaan, jos pitää hakea isompi satsi kerrallaan. Mutta ehkä mä selviän siitäkin. Olenhan mä selvinnyt siitä aikaisemminkin.

Olen luvannut itselleni että ainakin näihin viikonlopun päivätunneille kävelen salille ja takaisin. Ihan vain juuri siksi, että tulisi raitista ilmaa, käveltyä enemmän ja sitä hyötyliikuntaa. Ja lisäksi opeteltua sitä elämää ilman autoa. Tänään kun kävelin aamulla salia kohti, mietin sitä että vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että kävelisin ton matkan. Siis vapaaehtoisesti menisin kävellen jumpalle. No way... Olisin jäänyt kotiin. Mutta nyt menen sinne ihan mielelläni kävellen. Mietin tässä kovasti jopa sitä, että kävelisin iltatunneillekin tänään.... Hullua, mutta totta :)

Jotain on siis napsahdellut taas oikeaan paikkaan ajatusmaailmassa. Ja hyvä niin :) Viime päivien aikana olen surffaillut kovasti erilaisia reittivaihtoehtoja töihin pääsyn vuoksi. Hassua että matka on suhteellisen lyhyt kyllä, mutta päästäkseen sinne, joutuukin tekemään töitä vähän enemmän. VR:ään en luota pätkääkään, joten se ei ole mun ykkösvaihtoehto. Ja junalle kävelyn päälle ei joudu paljon kävelemään lisää, jotta pääsee bussireitille, joka menee työpaikan ohi ja aikataulutkin natsaa hyvin. Ehkä mä päädyn siis siihen, että kävelen aamulla sen pari kymmentä minuuttia bussille ja illalla saman kotiin päin. Aika näyttää.

Olkapää on ollut muuten hiljaa viimeiset pari päivää. Kun viimeinkin olen suosiolla rauhoittanut treenit sellaisiksi, ettei olkapäähän tule rasitusta, on se lakannut huutamasta jatkuvasti. Öisin en herää enää kipuun, mikä on ihan loistava juttu! Myöskin uusi kuntosaliohjelma on olkapäälle ystävällinen ja se ei ole vielä ärsyyntynyt ohjelman teosta. Ehkäpä vähän voiton puolella siis sen kanssa :)

Itselleni asettama haaste etenee siis hyvin. Uusia "lajeja" on nyt takana 5 eli puolivälissä mennään sen osuuden kanssa. Kuntosalikäynnit on myös lisääntyneet syksyyn nähden ja siitä olen ihan iloinen. Mutta vielä tarvitaan roimasti lisää, että pääsen itselleni asettamiini tavotteisiin sen suhteen. Haaste etenee siis kohtalaisen mukavaa vauhtia. Lupasin myös kokeilla kaikkia tunteja, joita lukkarista löytyy tämän vuoden aikana. Sekin etenee mukavaa tahtia, ihan puolia en ole kokeillut mutta lähes kuitenkin. Rankimmat jätän suosiolla syksyyn, vielä ei kunto niihin riitä.... Ja pitäähän jotain jättää tuleville kuukausillekin.

Nyt on siis tankkausta ja lepoa hetken verran ennen uutta settiä. Kohta saa alkaa taas pukemaan, jos mielii ajoissa ehtiä tunnille :) Edessä olisi combat+fitball+balance ja ehkä vähän vatsoja siinä välissä olevan 40min tauon aikana :) Kuulostaa juuri mun jutulta! Tänään on jo jonkin verran vatsoja tehtynä, mutta sarjaa voi jatkaa koska se jäi vajaaksi.

Tästä siis jatketaan urakkaa. Nyt proteiinia kroppaan ja vähän hiilaria sekaan. Ja taas jaksaa :)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Elämän oppitunteja

Tää aika juoksee ihan liian nopeesti! Vastahan mä päivitin tänne kuulumisia ja siitäkin on hurahtanut melkein jo viikko. Monen monta kertaa on ollut aiheita mielessä, joista pitäisi kirjoittaa. Ainakin itseä varten. Niitä ahaa-elämyksiä, onnen tunteita, oivalluksia, vastoinkäymisiä. Ihan kaikkea, mitä tämä matka on tuonut mukanaan viime päivinä. Mutta se aika. Se on niin kortilla, että välillä ihmettelen itsekin, että joko taas on viikko puolivälissä?

Viime viikko on opettanut mulle taas paljon tästä matkasta. Kasvusta kohti sitä, mitä ehkä jonain päivänä olen tai ainakin haluan olla. Viikonloppuna lempituntini vaihtui lennossa combatista steppiin ja ensimmäisen kerran huomasin, etten edes ajatellut peruvani tuntia. Oppitunti numero yksi, ei sillä olekaan niin väliä mitä ohjelmassa on, kun haluaa päästä liikkumaan. Vielä joku aika taaksepäin olisi oma tuntivaraus peruuntunut myös. Sain loistavan stepin ja olen onnellinen että menin! Laudan pelko on hälventynyt kerta toisensa jälkeen ja nyt pystyin vähän keskittymään laudan lisäksi käsiin. Voisin sanoa, että kädet oli jopa enemmän mukana kuin levossa. Koska haluan edelleen kokeilla omia rajojani ja triploja yms. yhdistelmiä, pidin stepin perään pienen huilitauon jonka aikana tein uuden saliohjelman vatsoja. Sikäli tyhmää, että olin käynyt jo päivällä erikseen salilla tekemässä ohjelman kunnolla läpi ja saamassa itseni kipeäksi.

Pienen tauon jälkeen siis fitball ja perään balance. Palloilussa uudet moovit ja oli jälleen niin mielettömän hauskaa sekä tehokastakin. Itselleen sai hihitellä urakalla, mutta sehän se on tarkoituskin. Ei tarvitse aina mennä veren maku suussa, vaan oikeasti myös saada sitä hyvänolon tunnetta ohjatustikin. Ja sitähän ei meidän tunneilta puutu. Balancessa liikeradat oli jälleen paremmat, tasapaino alkaa löytymään entistä paremmin ja muutenkin tykkäsin. Kuten aina ennenkin! Huomaa saavansa liikkuvuutta eri tavalla kun pitää liikuntaviikon monipuolisena ja muistaa sen kehonhuollonkin.

Maanantai on edelleen taukopäivä liikunnasta. Se on siis pyhitetty musiikille nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin tämän kevään. Ja toisaalta sunnuntain session jälkeen on ihan hyvä levätä edes se yksi päivä...

Omia rajoja ja ulottuvuuksia pitää kokeilla urakalla.... Tänään aamu alkoi klo 06:00 uimahallin ovelta, vesijuoksua ennen töihin menoa. Kieltämättä virkisti, mutta kyllä mä olen aika väsynyt ollut. Myönnän sen. Yöunet tahtoo jäädä pariin tuntiin ja päivisin meno on hektistä. Mulla ei ole koskaan tullut silmäpusseja, mutta viime päivinä peilistä on katsonut takaisin väritön ja kalpea naama jossa on mahtavan mustat silmänaluset... Millähän niitäkin saisi vaalennettua? Onneksi on valokynät yms. keksitty.

Koska edelleen pohdin autosta luopumista ja mietin sen tuomia rajotteita, oon koittanut pitää kävelyä yllä ja kävellyt salille. Kyllä, hullu minä joka en saa liikunnasta kai tarpeeksi tai vuorokauden tunnit ei riitä... On pakko urakoida tuo 3,5km matka ennen ja jälkeen liikkumisen. Sunnuntaina pidin kävelyn lämmittelynä ja palautteluna kuntosalia ennen ja jälkeen ja lupasin itselleni että iltatunneille voin mennä autolla. Ja toisaalta tyhmäähän se olisi ollut kävellä kotiin, syödä jotain ja lähteä taas kävelylle, voidakseen kävellä 3 tunnin liikuntasuorituksen jälkeen taas kotiin.... Matkana toi on hyvä, mutta meneehän siihen aikaa ja vaatii asennoitumista. Löytyykö sitä asennetta silloin kun taivaalta tulee kuraa tai pakkanen paukkuu? Aika näyttää  miten mun käy.

Tänään töissä mietin itselleni asettamaani haastetta tälle vuodelle. Ja myöskin halua kokeilla tanssillisia tunteja. Aika extempore päätin että kunhan kotiin selviän, menen illan afro-tunnille ja venyttelyyn. Kehonhuoltoa ja samalla sitten sitä uutta liikuntaakin. Kun viimein pääsin töistä kotiin alkoi ulkoilu ja raitis ilma houkuttelemaan, joten auto vaihtui lenkkikamoihin ja niinpä nautiskelin pimeistä kotimaisemista mennen, tullen ja palatessa. Mutta hyvää se teki! Hyötyliikunta on oikeastaan ihan mukavaa, mutta vain jos se on vapaaehtoista....

Afro-tunti oli hauska. Siis todellakin hauska. Ei irtoa meikäläisen lantio keinutuksiin, mutta kivaa oli! Ja menen kyllä uudelleenkin :) Jos en vielä ensi viikolla niin seuraavalla tai sitten sen jälkeen.... Mutta uusia ulottuvuuksia löysin itsestäni kyllä, se on pakko myöntää. Venyttelyistä oon tykännyt aina, mutta niiden kanssa on samat ongelmat kuin balancen. Tulee mentyä ihan liian harvoin! En voi sanoin kuvata sen onnen määrää, kun venyin muiden mukana ja löysin itseni taipumasta niin paljon paremmin kuin ennen! Muistan kun joskus ajattelin, että taipuisipa sitä niin että otsan saisi polviin kun jalat on suorana lattialla ja itse istuu. Ja tänään se ihme tapahtui! Oon niin onnessani tästä pienestä ja silti niin isosta edistysaskeleesta :) Saan onnitella itseäni, jälleen :)

Viime päivinä mielessä on päällimmäisenä ollut viime lauantain naistenillan jutustelut. Kun liikunnasta innostuneita ihmisiä kokoontuu saman katon alle, sivuaa keskustelu aika ajoin myös liikuntaa. Erityisen hyvin mieleen on painuneet erään elämäntapojaan muuttaneen ystävän sanat. Kun puhuttiin liikunnasta ja omien rajojen kokeilusta ja hän kertoi omasta tämän hetkisestä suhtautumisestaan liikuntaan ja siitä ettei enää ole samanlaista tarvetta todistaa itselleen pystyvänsä johonkin. Jäin pohtimaan itse että niinhän se todella on. Jokainen käy sen saman tien läpi vaikka ne asiat tulevat vähän eri järjestyksessä. Kun itse on kantanut huolta omista monen tunnin sessioista hikisessä salissa, omasta jaksamisesta ja siitä kuinka järjetöntä se on. Mutta tämä on vain asia joka mun tarvitsee käydä läpi itseni kanssa. Kokeilla ja kokea ne omat rajat ja etsiä se mulle sopiva ja turvallinen tahti liikunnan parissa. Joku toinen kulkee edellä päin ja on jo käynyt ne läpi, enkä voi verrata itseäni muihin. Tämä tahti on jokaisella erilainen. Koin kuitenkin suurta helpotusta tuosta keskustelusta, sillä nyt voin antaa itselleni rauhan tämän asian suhteen. Mä etsin vielä niitä omia rajojani, mun täytyy saada näyttää itselleni mihin mä pystyn. Mun täytyy vain kokeilla, yrittää ja erehtyä eri tuntien puitteissa. Tajuta itse se, että pystyy paljon enemmän kuin luulee :)

Mä toivotan juuri Sinulle ihanaa ystävänpäivän viikkoa, talvilomaa ja kevättä. Mitä tämä viikko sitten sinulle tuokaan. Talitintit laulaa kovaa jo aamukuudelta, räystäistä tippuu vesi.... Mä olen ihan varma että mä olen nähnyt jo kevätauringon!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Haastetta koko kropalle

Puoliväliviikko ja mä olen jo loman tarpeessa. Tai ainakin viikonlopun. Edes yhden yön, että saisi nukkua kunnolla. Elämä heittelee hiukan kapuloita rattaisiin, mutta niin se tekee muillakin :) ihan varmasti. Eli ees päin!

Tällä viikolla liikuntakerrat on jaksottuneet vähän paremmin ja tasaisemmin. Suuri huoli on ollut siitä, että viikonloppuina mennään kieli vyön alla ja sitten viikolla taas levätään. Nyt kuitenkin jotain pientä tasoittumista ilmassa ja se kyllä tuntuukin ihan hyvältä.

Tänään oli uuden kuntosaliohjelman teko. Omaohjaajan kanssa päivitettiin muutenkin tilannetta ja oikeastaan tuntui ihan hyvältä puhua ääneen sitä omaa tyhmyyttä ja järjettömyyttä liikuntakertojen suhteen. Ja ehkä vähän sitä omaa turhautumistakin siihen, ettei homma vaan etene. Nyt olen ehkä astetta viisaampi ja uskoisin että tiedän vähän miten jatkossa teen. Tai periaatteessa ainakin tiedän, mihin suuntaan liikuntaviikkoa rakennan. Monesti niitä asioita pyörittelee omassa mielessä, eikä ehkä uskalla kysellä neuvoja vain yhteen asiaan. Kokonaisuus voi olla paljon ongelmallisempi joten oli hyvä istua alas ja puhua. Samalla sitä itsekin tajusi monia ongelmakohtia joita ei ole huomannut kun on pyöritellyt asioita vain oman päänsä sisällä joka suuntaan.

Uusi ohjelma on jälleen loistava. Sain sitä mitä halusin :) ja jos vedän ton ohjelman täysillä, teen liikkeet hyvin ja loppuun asti, enkä huijaa toistojen määrässä, niin lopputulemana pitäisi olla lähes fyysinen pahoinvointi :D kuulostaa pahalta, mutta siis tarkoitushan ei ole oksentaa kun pääsee kotiin (eikä ennen sitäkään). Vaan se, että mä halusin kunnon rääkin ja sain sitä mitä tilasin :) Halusin lihaskipua, haastetta, poistumista mukavuusvyöhykkeeltä ja työntää niitä rajoja kauemmas.  Nyt vain odotan että pääsen tekemään ohjelmaa. Vatsalihakset tulevat tykkäämään tuosta ja jos mitään ei tapahdu kropassa, niin peiliin saa katsoa. Ohjelmassa ei ainakaan vikaa ole. Muistan hyvin sen ajan, jolloin en olisi uskonut että pystyisin tekemään tuollaista ohjelmaa. Nyt sanoisin että pystyn ja kykenen, mutta haastetta siitä ei puutu. Uusia liikkeitä ja termejäkin opin ;) On tämä vaan ihmeellinen maailma, ihan omanlaisensa.

Suunnitelmissa olisi mennä huomenna töihin vähän myöhemmin ja aloittaa aamu salilta. Käydä liikkeet läpi heti kun ne vielä on tuoreessa muistissa ja haastaa se oma keho menemään mukavuusvyöhykkeeltä pois. Sain rakentavaa palautetta omasta tilanteesta ja se tuli tarpeeseen. Sitä sokeutuu omalle prosessilleen eikä kehitystä tule, jos ei saa kehityskohteistaan mitään palautetta. Tämä päivä oli siis loistava kuntoilun saralla :)

Muutoinkin kuntoilu sujuu kohtalaisen hyvin. Ainakin kun katson kirmauksen pistesaldoa. Kirmausta on takana nyt 5 päivää. Siinä ajassa oon ehtinyt liikkumaan noin 15 tuntia. Ihan mukavasti siis etenee omalla kohdallani :)

Koska elämä on tällä hetkellä liian hektistä siihen, että menisin kuntoilemaan sen mukaan kuin tuntuu, taidan ottaa käyttöön aikatauluttamisen. Tiedän sen sudenkuopat ja koitan pitää mielessä sen, ettei liikunnasta saa tulla sitä pakkoa joka suoritetaan koska se on kalenteriin kirjattu. Mutta muutoin tähän ei taida rytmiä löytyä (eikä sitä järkeäkään) jos en kirjoittele niitä ylös ihan kalenteriin. Ei siis mitään viikkosuunnitelmaa koko kevääksi, vaan viikko kerrallaan. Pari kuntosalia (aamu tai ilta, ihan sama) liikkuvaa, aerobista, lihaskuntoa ja sitten sitä kestävyyttä. Siihen päälle hyötyliikunta ja kävely / juoksu.

Tästä tämä helmikuu etenee, päivä kerrallaan :) Kohti kevättä mennään ja ehkäpä jo ensi juhannuksena tilanne on sellainen, josta nyt vain uskallan unelmoida.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sunnuntain mietteitä

Jestas! Enpä muista, koska viimeksi olen ollut näin kipeänä liikunnasta! Lihaskipua on toki ollut sillä lailla sopivasti. Mutta nyt olen tainnut siirtyä jonkun rajan yli omissa liikuntasuorituksissa, kun saan itseni näin mielettömän kipeäksi. Vai onko sitä oppinut laittamaan peliin vielä vähän enemmän? Tajunnut ettei ne omat rajat ole todellakaan siellä, missä niiden luulee olevan?

Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.

Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.

Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.

Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....

Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?

Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!

sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?

Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....

Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.

Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.

Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?

Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D  ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Viimeinen päivä

Tammikuun viimeinen päivä ja perjantai-ilta. Ja mä olen ihan sanaton. Tämä viikko on ollut melkoista myrskyä meikäläisen mielessä. Tämä viikko iski ilmat pihalle ja laittoi jälleen peilin eteen. Sitä monesti tuudittautuu siihen uskoon, että kaikki on hyvin ja sitten huomaatkin tekeväsi asiat juuri niin kuin ei pitäisi ja koko konsepti leviää käsiin. Mutta siitäkin voi nousta, voihan?

Sunnuntain tappotuntien jälkeen olin aivan kuollut. Kuten edellisessä postissa kirjoittelin, niin tunneilla annoin enemmän kuin ennen. Pidin kiinni siitä, mitä olin luvannut itselleni. Ja siitä olen edelleen ylpeä. Maanantaina olin suunnitellut illaksi combattia ja crossingia, mutta tarjous joka heitettiin mulle jo viime syksynä vanhan harrastuksen henkiin herättämisestä oli hautunut siihen pisteeseen että otin askeleen siihen suuntaan. Niinpä jatkossa ainakin tämän kevään ajan maanantait on pyhitetty musiikille. Paluu rakkaan musiikin pariin on siis alkanut. Ja pakko sanoa, että päätös tuntuu edelleen ihan hyvältä. Joka toinen päivä olen myymässä tota viulua ja laittamassa pianoa polttopuuksi, joka toinen päivä ne on rakkaimmat asiat joista en voisi kuvitellakaan luopuvani. Ota tästä nyt sitten selvää....

Tällä viikolla oon paljon miettinyt tätä blogia. Sitä, mitä tänne kirjoittaa ja miten asiat pitäisi sanoa. Kun puuttuu ne äänenpainot ja ilmeet, moni asia saattaa saada merkityksen jota sen ei pitäisi saada. Rivien välistä voi lukea asioita, joita siellä ei oikeasti lue. Ja sitä myöten väärin ymmärrykset lisääntyvät. Tämä on ollut asia, joka on kummitellut mielessä päivällä ja vaeltanut niihin uniin öisin. Sitä miettii, pitäisikö pistää blogi tauolle, pitäisikö tästä tehdä kuitenkin suljettu sivu ja kirjoittaa vain itselleen. Mutta sitten mieleen nousee ne kaikki positiiviset asiat ja kommentit, kiitokset ja kannustukset. Ilman monia kannustuksia ja tsemppiviestejä en olisi nyt tässä. Ja toisaalta kun luen niitä viestejä joita saan monilta ihan tuntemattomiltakin, kuinka he ovat saaneet jotain uutta itselleen tämän kautta, en haluaisi sulkea sivua.

Ehkäpä siis koitan vaan kirjoittaa varovaisemmin. Miettiä tarkemmin, miten sanansa asettaa. Ja myös sen, mistä uskaltaa kirjoittaa. Toisaalta mietin, että tämä on mun matka. Siihen liittyy paljon hyvää ja ihan varmana paljon huonoakin. Mutta matka ei saa kuitenkaan tapahtua kenenkään kustannuksella. En tiedä, osaanko nyt ilmaista oikein sitä, mitä ajan takaa.... vaikea muotoilla ymmärrettäväksi sitä, mitä mielessä on.

Alkuviikon episodi, jos sitä voi siksi kutsua, sai mut pysähtymään. Ja pitämään tauon ohjatusta liikunnasta. Sen sijaan olen joka päivä vetänyt ulkokamat niskaan ja kävellyt ja juossut. Juossut sitä omaa epätietoisuutta karkuun ja jollakin tasolla myös sitä omaa pahaa oloa karkuun. Pahaa oloa siitä, kun tajuat tehneesi / sanoneesi asioita joita et olisi koskaan kuvitellut tekeväsi / sanovasi. Ja kun se totuus aukeaa siihen silmien eteen etkä voi muuta kuin yrittää hengittää syvään ja päästä kärryille itsekin. Olipas taas hienosti selitetty :D Mutta ehkä tiedät omalta kohdalta sen tilanteen kun luulet tekeväsi jotain ja totuus onkin ihan kaikkea muuta ja kun se totuus sitten valkenee sinullekin, kuinka se salpaa hengen ja pysäyttää. Meikäläisen se todella pysäytti. Valvoin kaksi yötä käyden blogia läpi ja miettien. En ole poistanut mitään, minkä olen julkaissut ja toistaiseksi en näe syytä poistaa mitään, mutta miettinyt olen. Ihan liian paljon.

No se siitä. Joka tapauksessa tällä viikolla olen siis ulkoillut. Talvisää on pitänyt posket punaisena ja saanut silmät vuotamaan. Vaikka aurinkoa en ole nähnyt kuin työpaikan ikkunasta käsin, olen nauttinut ulkoilmasta enemmän kuin pitkään aikaan. Ja juokseminenkin on ihan kivaa, vaikka  kyllä mä mietin että onko sitä pakko aloitella -15 pakkasessa? Talven ekan juoksulenkin jälkeen oli pakko ottaa buranat ja panadolit yöksi kun särki siihen tahtiin jalkoja että jotain oli tehty. Tällä massalla juokseminen ei ole ihan vieläkään se paras mahdollinen liikuntamuoto...

Tällä hetkellä teen jonkin sortin luopumistyötä autosta. Mä en oikeastaan tarvitsisi autoa enää, koska koiria ei ole ja metsään ei tarvitse päästä samalla tavalla (joo, selityksen makua.... mä en pärjää ilman autoa...). Olen siis lenkkeillyt paljon myös kodin ja keitaan väliä, miettinyt kuinka paljon kävely vie aikaa ja mihin tunneille on jatkossa mahdollisuus päästä, jos autoa ei ole. Jääkö aamusalit kokonaan pois, jos luovun autosta. Entäs uimiset ja kaikki muu oheistoiminta joka on tapahtunut muualla kuin tässä parin km:n säteellä. Matka keitaalle ei ole mahdoton, mutta aiheuttaa järjestelyjä. Lempitunnit jäävät pois ja käytännössä mahdollisuus on päästä vain töiden jälkeen oleville tunneille jos menen töistä suoraan. Jos tulen kotiin, tiedän etten täältä enää irtoa jumpalle. Elämä on hankalia päätöksiä täynnä.

Olin ilmottautunut tälle perjantaille pumppiin ja myönnän ettei motivaatiota ollut. Motivaatio on hiukan hukassa ohjatun liikunnan puolelle. Joskus kuitenkin pitää niellä se oma ylpeys ja kohdata asiat, joten menin tunnille ja palkaksi sain takareidet ihan solmuun. Kävely on kankeaa ja tietää tehneensä jotain. Mutta toisaalta sitähän sieltä lähdettiin hakemaan. Eli oikeastaan oli hyvä kun menin. Pumppi ei ole paras mahdollinen tunti mulle juuri nyt, mutta ei sieltä voi olla pois... Pakko päästä edes pari kertaa kuukaudessa ettei ihan tipu kärryiltä, missä mennään :)

Huomenna olisi edessä cx + crossing, ihan liian pitkästä aikaa tuo yhdistelmä :) Sunnuntaiksi olen jälleen varannut tappoyhdistelmän (combat + cx + fitball + balance) ja saa nähdä kuinka käy. Huomenna tekisi mieli mennä hiihtämään kun kerran on hankea ja jäätä ja ladutkin menee jo.... Mitä tästä elämästä tulee jos 5 päivänä et tee mitään ja sitten viikonloppuna koitat tehdä senkin edestä. Ei hyvää päivää...

Mutta huomenna on helmikuun ensimmäinen. Huomenna alkaa KIRmaus - joukkuekisa ja siihen sitten koitetaan kerryttää liikuntapisteitä oikein olan takaa koko helmikuun ajan. Monipuolista liikuntaa, se olisi tähtäyksessä. Totuus voi kuitenkin olla jälleen tarua ihmeellisempi ;)

Tammikuu on siis tässä. Se on paketissa. Tämän perjantain myötä se on historiaa johon ei ole paluuta. Mitä huominen tuo tullessaan, sen aika näyttää. Tänään on aika unohtaa se, mikä on ollut ja mihin ei voi enää vaikuttaa, olla kiitollinen siitä mitä vielä on olemassa ja katsoa eteenpäin mitä seuraavaksi on tulossa. Pää pystyyn ja katse eteenpäin.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hulluudella ei ole rajoja

Tänään se totesin ihan omakohtaisesti. Hulluudella, sillä ei ole minkään sortin rajoja. Tai sitten multa puuttuu itsesuojeluvaisto ja kaikki järki, kun kyse on liikunnasta ja lempitunneista....

Taisin luvata jotain sen suuntaista, että tänä sunnuntaina jätän cx:n välistä jotta jaksan fitballissa tehdä paremmin. Ja kuinkas sitten kävikään.... Menin katsomaan tuntivarauksia ennen kuin lähdin combattiin. Vielä perjantaina olin cx:ään varasijalla 15 (mulla oli sinne jo kerran paikka, mutta oon soutanut ja huovannut sen kanssa joka suuntaan ja päädyin varasijalle) ja peruin senkin. Päätin silloin että otan iisisti ja ei kaikkea herkkua kerralla. Kuinka ollakaan cx:ään oli tilaa!! Ja noin minuutin ajan mietin "varaan, en varaa, varaan...." ja lopulta varasin senkin. Olen myös ollut varasijalla balanceen, johon eilen illalla aukesi paikka. Tiedossa oli siis ihan tapporääkki ja järjetön ilta. Combat + cx + fitball + balance. Ei hyvää päivää...

Viime päivinä oon mietiskellyt paljon sitä, missä seison tällä hetkellä. Missä kohtaa mun juna menee ja olenko edes kyydissä. Paljon olen miettinyt sitä, mistä pyytää apua kun itse ei selviä liikuntaviidakon keskellä. Kuinka sitä pitäisi pyytää, vai mennäkö sen oman tiedon varassa (joka ei todellakaan näytä olevan hääppöistä kun katselee näitä yhdistelmiä). Vai päättääkö sitä vain pärjätä, nostaa päänsä pystyyn ja survoa menemään eteenpäin.

Mä olen aina ollut sellainen, etten halua tehdä itsestäni suurta numeroa. Jotenkin sitä on aina ajatellut että jos kerran pyydät jotain, se riittää. Ettei tarvitse asiasta puhua ja muistuttaa jatkuvasti. Tai ehkä mua vaan ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka jauhaa samaa levyä päivästä toiseen, muistuttelee samoista asioista yms. Mä muistan yleensä mitä olen luvannut ja hoidan sen, minkä lupaan. Ja kai sitä sitten olettaa muidenkin toimivan niin. Ja kun asiat venyy, ne mutkistuu ja monesti menee entistä enemmän solmuun. Ja huomaan että turhaudun. Varsinkin kun puhutaan liikunnasta. Ja kai siinä jollakin lailla sitten se motivaatiokin laskee, kun olet turhautunut itseesi ja siihen ettet saa irti sitä mitä haluat.

Näiden mietteiden jälkeen, olin päättänyt että tänään pistetään peliin enemmän kuin ennen. Ei ylimääräisiä lepotaukoja, jos mihinkään ei oikeasti satu. Siis sillä lailla satu, että pitää suojella jo kroppaansa. Niinpä combatissa vaihtoehtona ei ole enää kyykyt (no ei ne kyllä ole enää pitkään aikaan olleetkaan, onneksi) ja polvissa pitää edes yrittää saada se päkiä irtoamaan lattiasta. Mun ikuinen mysteeri on rainman, mun koordinaatio ei riitä siihen heilutukseen :D onkohan siinä mun seuraava tavoite combatin suhteen... ei käsitä, miten se tehdään. Ei sitten ollenkaan.

Cx:ssä olen iloinnut viime tuntien aikana siitä, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja ei tarvitse juuri ollenkaan. Vielä niitä muutama tulee, muttei enää niissä kohdissa joissa aikaisemmin on tarvinnut paljon taukoa. Suuri ilonaihe on ollut alavatsan lihakset ja lonkan koukistajat, ne on löytyneet ihan uudella tavalla ja liikkeet alkavat menemään niin kuin ohjeistus lavalta tulee. Polven kulmat on pysyneet paremmin kasassa ja liike on todellakin lähtenyt lonkasta. Ristiselkä ei vieläkään oikein tykkää koko cx:stä mutta sekin on kai turtunut valittamiseen, kun se ei enää niin paljon muistuta olemassaoloaan. Niin paljon kuin mä cx:ää inhoankin, en aio sitä jättää pois. Ja oikeastaan en mä sitä inhoa, se vaan saa aina vedet silmiin ja kropan huutamaan. Eli oikeastaan mulla on sellainen viha-rakkaus suhde siihen.

Fitball.... Huh hei ja sillä lailla :D Pallon päällä pomppiminen on kivaa, paitsi jos se liike pitää pysäyttää ja takapuoli pitää siinä pallossa kiinni.... Tasapaino löytyy kerta toisensa jälkeen paremmin. Minä joka oon aina kuvitellut olevani yhdestä puusta veistetty, taipumaton pölkky, alan löytämään jotain ihme liikettä lantiosta.... Se yllättää, vaikkei se liike silmiä kauheasti hivelekään. Hauska tapa harjoittaa lihaksia ja kyllä tuollakin todella voi saada kroppansa kipeäksi. Muutama extratauko oli pakko pitää, reidet on ihan hapoilla perjantaista ja jalat meinasi pettää alta :D On tää liikunta vaan kivaa....

Olen ollut viimeksi balancessa 28.4.13. Siis ihan hirveän kauan sitten. Muistan että jokaisen balancen jälkeen olen ajatellut että tätä pitäisi tehdä säännöllisesti. Ja sama ajatus tuli tänäänkin mieleen. Olin kuitenkin hurjan onnellinen siitä, että kroppa taipuu paremmin kuin ennen. Tärinä löytyi lihaksiin hyvin, joskin myös alla olevat tunnit vaikuttivat siihen varmaan myös... Ja kyllä mä tosta balancesta vaan tykkään. Aina yhtä paljon. Josko siitä nyt viimeinkin saisi sellaisen säännönmukaisen tunnin viikko-ohjelmaan, saisi kroppaa venymään vähän paremmin ja liikelaajuudetkin kasvaisi tässä pölkyssä....

Mutta kuten sanoin. Hulluudella ei ole rajaa. Ei tämä ole järkevää liikuntaa, että lähes koko viikko ollaan tekemättä mitään ja sitten viimeisenä päivänä vedetään kieli vyön alla kaikki herkut. Eikä tuo huominenkaan iltasessio näytä yhtään sen järkevämmältä, mutta jos tämä tuleva liikuntaviikko käynnistyisi vähän paremmin...

Vajaa neljätuntinen siis vietetty salissa tänään. Useamman kerran katse hakeutui peiliin ja meinasin kyllä tippua pallon päältä pari kertaa sen peilikuvan vuoksi. Mutta toisaalta, mitä sinne katsomaan. Loppujen lopuksi mulle on aivan sama miltä se näyttää, kun meikäläinen koittaa pysyä muiden mukana. Pääasia on että oon siellä salissa, annan kaikkeni ja vähän enemmän. Eihän se välttämättä ulospäin näy, että sisällä poltaa ja kirvelee ;) Tänään on rajoja kuitenkin ylitetty rytinällä. Annettu enemmän kuin uskoinkaan, vaikka olinkin päättänyt antaa paljon. En tiennyt että pystyn siihen myös käytännössä. Opin itsestänikin taas uutta.

Se unelma. Unelman katista. Se elää vieläkin, vaikka välillä mietinkin mihin soppaan olen pääni pistänyt. Pitkästä aikaa myös endorfiinejä on ollut ilmassa. Välillä tuntuu ettei pääse siihen pisteeseen tekemälläkään, mutta tänään sitä on vähän ilmassa. Ei kännejä sentään, mutta edes vähän jotain pientä.

Tästä siis jatketaan, kipu kuolee huutamalla.... Ja jos se kipu meinaa loppua (sieltä lihaksista) niin sitä saa lisää Keitaalta. Paikasta jota voin edelleen kutsua kodiksi <3

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ajatuksen virtaa

Luulin että tämä viikko on helpompi ja kiireettömämpi. Väärässä olin. Viikko on mennyt niin kauhealla kyydillä, että välillä on ollut vaikeuksia pysyä kyydissä. Tuntuu että vasta oli maanantai ja koko viikko edessä. Ja sitten yhtäkkiä elettiinkin jo perjantaita. Ihan kuin olisi jäänyt pari päivää välistä... Tätä menoa mä pääsen eläkkeelle siis aika pian :D Jos tää aika juoksee näin nopeasti.

Viikon liikuntasuunnitelmat menivät aika totaalisesti uusiksi, mutta onneksi ihan ilman liikuntaa ei kuitenkaan ole oltu. Salille en ole päässyt tällä viikolla, ja ohjatuille tunneillekin huonosti. Kun viimein eilen pääsin tehomuokkaukseen ja steppiin, jouduin lähtemään tehomuokkauksen jälkeen kotiin migreenin vuoksi. Tiedä sitten onko tauti iskemässä, koska ilta meni niin voipuneena ja kuumemittarin lukemat oli nousujohteisia. Tänään olo kuitenkin parempi, eli olisikohan vain ollut stressin ja väsymyksen yhteissummaa tuo eilinen olo. Toivotaan niin! Tauti ei nyt sopisi kuvioihin ollenkaan.

Kuluneella viikolla liikunta on ollut kävelypainotteista ja vedessä puljaamista. Vaikka pakkasta on ollut turhan paljon lenkkeilyyn, on tehnyt hyvää hiippailla hitaasti talvisessa luonnossa. Ja toisaalta uiminen / vesijumppa / vesijuoksu on ollut ihanaa pitkästä aikaa. Vanhat lapsuuden maisemat on tulleet samalla tutuiksi jälleen. Muistoihin on hyvä palata joskus :) Olen myös päässyt opettelemaan uusia työmatkareittejä. Oli ihana huomata, että töistä pääsee bussilla suoraan keitaalle. Tämä pitää pitää mielessä, jos jonakin päivänä tuota autoa ei ole. Ettei jää liikkuminen sen vuoksi, ettei ehdi junalta kävelemään.

Ensi viikon liikunnasta en uskalla sanoa vielä mitään... Suunnitelmat on tehty, mutta niiden toteutuminen voi olla sitten ihan eri juttu... Ainoa varma asia on vesijuoksu jälleen :) Kerran viikossa on sovittu treffit halliin, joten siitä haluan pitää kiinni. Se on samalla sellaista ajatusten tuulettumista :)

Tuplatunnit on edelleen mulla hakusessa, samoin kuin koko liikuntaviikko. Koitan etsiä kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä, jotka jaksaisi tehdä täysillä ja kuitenkaan virta ei loppuisi ihan kesken. Huomenna on edessä combat+fitball, jätin tuosta yhdistelmästä pois cx:n ja kokeilen jos noin jaksaisi fitballissakin tehdä vähän paremmin ja korsetti ei leviäisi jo puolivälissä. Ehkä tämä on vain toiveajattelua.... :D Mutta erilaisia yhdistelmiä pitää vaan kokeilla. Vaikka mä tykkään cx:n aiheuttamasta poltteesta ja harmillisesti jätän sen nyt väliin. Combat on kuitenkin se mistä mä en luovu. Elämän muka niin vaikeita päätöksiä :D

Selasin ravintovalmennuksen papereita tässä päivänä eräänä ja löysin sieltä ihan ekan tapaamisen kyselykaavakkeen, jossa oli myös tavotteet tuleville kuukausille /vuosille. Tajusin että silloin asettamani lopullinen tavoite ja määräaika menee umpeen reilun kuukauden päästä. Muistan jo silloin sanoneeni että tavoite on epärealistinen. Toki silloin eri syistä, olin lähes varma etten onnistu tässä hommassa. Sitä ei silloin tajunnut ollenkaan, että kyse on oikeasti koko elämän muutoksista eikä dietistä tai lyhyestä projektista.

No tuo aika täyttyy ja tavoitteeseen on matkaa vielä niin paljon, ettei se kuukaudessa tapahdu. Toisaalta olen oppinut nauttimaan tästä matkasta. Helppoahan se ei ole ollut, joka päivä on joutunut päättämään että eteen päin mennään. Kuitenkin se on ollut sen arvoista. Ja lopulta sillä ei ole mitään väliä, täyttyykö tavoite maaliskuussa vai kesäkuussa. Pääasia on että olen onnistunut jo nyt. Ja matka on ollut elämäni parhainta aikaa!

Nyt siis katse eteenpäin ja yksi etappi kerrallaan tämä matka jatkuu. Määräaika saa tulla ja mennä, uusia tulee :) Se ei tarkoita etteikö homma jatkuisi, se tarkoittaa vain sitä että nyt haetaan niitä pysyviä muutoksia eikä vain nopeita ratkaisuja. Ja kai opin hiljalleen löytämään sen oikean rakenteen liikuntaviikolle. Kokeilemalla jos ei muutoin.

Tämä päivä on mennyt lähes levon kannalta. Eilinen tehomuokkaus tuntuu erittäin hyvin kropassa ja kävelylenkki kauppaan sai tuntuman entistä paremmaksi... Mutta on oikeasti ihanaa kun kropassa tuntuu ja sitä kautta tietää myös tehneensä jotain.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tienristeys(kö?)

Okei. Eilinen tripla vei voiton musta 6-0. Combat+cx+fitball. Ja mä olin niin tasaraha, että hyytyi koneisto ihan täysin. Olisin voinut kontata salista ulos jo kesken fitballin, niin lujaa maitohapot jylläsi ja selkä oli tulessa. Ei vaan saanut sitä olematonta korsettia enää kursittua kasaan että olisi saanut selkänsä suojeltua. Höh ja pöh!

Tänään oli tarkoitus mennä viikon ensimmäiseen combattiin. No eilisen jäljiltä kroppa oli niin seis, että aamu alkoi venyttelyllä kotona jotta pääsi liikkeelle. Kyllä meinasi itku päästä kun koitti sängystä ylös :D Mutta toisaalta en valita tuosta lihaskivusta, se tulee nykyisin niin harvoin vieraaksi että jokaisesta kyläilystä on onnellinen.

Koska aamu alkoi ei-niin-valoisasti, lähti työpaikalle salikassin sijaan uimakassi. Vielä töistä lähtiessä mietin, että mennäkö kotiin vaiko uimaan. Päädyin kuitenkin hallille ja kyllä se uinti vaan teki hyvää :) Huomenna on vuorossa vesijuoksua ystävän kanssa, joten jotain liikuntaa heti alkuviikkoonkin tiedossa.

Tämän viikon liikunnat menee hiukan uusiksi edelliseen postaukseen nähden. Ja kaikki johtuu pitkälti siitä, että olen autoton loppuviikosta, joten joutuu oikeasti miettimään mihin ehtii kävellen. Aamusalien sovittaminen aikatauluun on suurin haaste, joten jos vain kykenen, kutsuu sali huomenna heti 05:30 takomaan rautaa. Keskiviikko ja torstai on pois laskuista, mutta jos auton saan takaisin nopeammin kuin alustava arvio oli, niin sitten perjantaina aamusalin kautta töihin.

Huomaan että heti kun saliin tulee pieni tauko, tuntuu kynnys taas korkeammalta lähteä. Mutta tiedän myös kuinka ihanan energialatauksen siitä saa työpäivään, joten koitan pitää niistä saleista kiinni. Annan toki itselleni armoa niiden suhteen, enkä koe huonoa omaatuntoa jos jonain viikkona ei kertakaikkiaan saa salia mahtumaan aikatauluun. Kuten viime viikolla. Tämä viikko on huomattavasti helpompi aikataulullisesti, ensi viikolla mennään taas erilaisella tahdilla...

Kaiken kaikkiaan tähän triplatuntien viidakkoon ja liikuntaviikkoon pitäisi saada jonkin sortin järki. Mutta kun oma ymmärrys ei riitä, eikä oikein tiedä keneltä kysyä neuvoa. Voisin oikeastaan sanoa, että on vähän sellainen tunne, että seisoskelen tienristeyksessä tämän mun liikuntani kanssa. Siis vaihtoehdot eivät ole liikkua tai lopettaa. Ei suinkaan. Mutta mutta.... Haluaisin päästä eteenpäin ja kuitenkaan en saa sitä ohjausta jota tarvitsisin. Ehkä mun pitää alkaa miettimään personal trainerin hommaamista. Mutta mistä, se onkin sitten ihan pimennossa. Aika näyttää. Mutta näissä yhdistelmissäkään ei ole mitään järkeä. Ei ole oikeasti järkeä käydä fiilistelemässä ja tekemässä vähän sinne päin 2-3 tuntia putkeen. Olisi paljon tehokkaampaa antaa se yksi tunti 120% ja vielä vähän enemmän. On tää vaan niin vaikeeta.... Toistaiseksi siis fiilistellään ja huidotaan vähän sinne ja tänne. Ja koitetaan itsekseen pähkäillä, mikä olisi järkevä kombinaatio jolla ei tuhoa niitä pieniä lihaksen alkuja ja samalla homma etenisi johonkin. Nyt junnataan täysin paikallaan (tai ehkä musta vain tuntuu siltä....).

Mihin tämä elämä siis vie. Olen koittanut pitää työasiat poissa tästä blogista, mutta nyt ne vaikuttavat paljon myös siihen omaan arkeen ja vapaa-aikaan. Ainakin ajatuksen tasolla. Mahdolliset muutokset tulevan vuoden aikana saattavat ajaa mut toteuttamaan unelmaa, jonka jätin toteuttamatta vuonna 2008. Silloin olin lähdössä ulkomaille ja sopimus oli allekirjoitusta vaille valmis. Silloinen elämäntilanne ei kuitenkaan sallinut lähtemistä. Mutta onko sen aika nyt? Aika näyttää. Hurjasti en sen eteen vielä tee töitä, mutta rekisteröinnin laitoin eteenpäin ja vähän olen heitellyt koukkuja veteen. Tämä ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen siitä, mitä mä haluan. Tässä on monen monta muutakin seikkaa, jotka tulevat vaikuttamaan päätöksiin. Molempiin suuntiin, lähteäkö vaiko jäädä. Ainoa mitä voin varmaksi sanoa, on se että elämäntilanne sallisi lähtemisen nyt.

Monessa mielessä siis tienristeys. Nyt kaipaisin sitä kristallipalloa, josta voisi edes vähän kurkistaa ja saada jotain suuntaa, mihin venettä luotsata. Aika näyttää. Mun motto on aina ollut, että koskaan ei tiedä mistä itsensä vuoden päästä löytää. Nyt se todellakin pitää paikkansa :D

Näillä mietteillä vaelletaan tätä viikkoa eteenpäin. Ja huomenna taivutetaan rautaa aamusta ja veivataan juosten vedessä illalla :)  Ihanaa viikkoa juuri sinulle!