Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treenikamat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treenikamat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

XXL

Tällä kertaa otsikko ei viittaa vaatekokoon tai omaan kokoon, vaikka olo onkin sen suuntainen. Tällä kertaa otsikko viittaa tänään auenneeseen uuteen XXL sports & outdoor - kauppaan. Pakkohan mun oli sinne mennä. Lomalla ja kaikkea, siis mullahan on vain ja ainoastaan aikaa.

Siispä kello soimaan viideltä, aamupala naamaan, koira lenkille ja jonon jatkoksi. Jonossa 06:30 ja siitä se sitten alkoi. Varpaat niin jäässä että jossain kohtaa ei enää tuntenut varpaita eikä jalkapohjia ja kävely oli hauskaa (not). Se varmaan näyttikin yhtä hauskalta. Mulla oli muutoin tarpeeksi päällä, mutta kengät, miksen laittanut talvikenkiä.... Oppia ikä kaikki. Hyppimistä, pomppimista, varvasjumppaa, gigantista kahvia ja taas jolkoteltiin eteenpäin. Jonotin sisään aika tasan 4 tuntia, mutta se kyllä kannatti!

Ruuhka oli melkoinen sisälläkin siinä kohden kun itse sinne pääsin. Ei tietoakaan väljistä vesistä, mutta onneksi kaikki ihmiset oli hyvällä tuulella. Se vielä olis puuttunut että olis joutunut kuuntelemaan muiden asiakkaiden ärhentelyä siitä, että joku tuote on loppu. Elämä on ja kaikki ei vain voi voittaa.

Mä sain sen mitä hain. Uuden hienon hybridipyörän, johon joudun vähän asentelemaan lisäosia (ja mulle myytiin väärät osat...), vaelluskengät sekä didriksonin takin. Toi takki. Se on ollut mun unelma vuosia. Tai ei just toi takki, mutta tuollainen. Sitä kun ei ole mahtunut aikanaan ns. merkkivaatteisiin, on mielen perukalla itänyt ajatus siitä että joskus vielä.... Ja nyt vetäsin päälleni hengarista just sopivan takin! Ja sehän lähti mukaan, niin kuin olin toivonut.

Kaupassa mulla ei mennyt aikaa kuin tunti, vähän päälle mutta sitten alkoi uusi jonotus, tällä kertaa ulos kaupasta. Siinä jonossa saikin aikaa kulumaan reilun 2 tuntia, joten tänään on oltu jalkojen päällä senkin edestä. Eräänlaista kuntoilua kai sekin.

Kotiin päin päätin oikaista saman pellon läpi, josta olin aamullakin oikaissut toiseen suuntaan. Ainoa ero oli se, että aamulla oli -8 pakkasta ja nyt aurinko oli paistanut siihen koko päivän. Lopputulemana uusi hieno pyörä oli aivan mudassa, samoin vaatteet meikäläiseltä. Ei muuta kuin jynssäämään mutapaakkuja pyörästä pois ja omat vaatteet pyörimään koneeseen. Saas nähdä, tuleeko noista kengistä enää kalua.

Hyppäsin eilen vaa'alle vaikka mieli ei tehnyt. Parempi kuitenkin katsoa kuin katua ja että tietää mistä sitä on lähtenyt liikkeelle. Tsiisus niitä lukemia! En mä muuta voi sanoa. Noh, tästä on suunta vain alaspäin. Ja jälleen ohjelmistossa on jokapäiväinen vaa'alla käynti, parempi kun näkee joka päivä ne muutokset kuin se, että käy kerran kuussa ja saa sydärin niistä lukemista.

Nyt kun olen taas täyttänyt ruokapäiväkirjaa, on itselle konkretisoitunut se missä mennään. Tai ei ehkä kokonaan, mutta ainakin sinne päin. Kalorit vaihtelee yli 2000 ja alle 1000 välillä joten en ihmettele yhtään painon heittelyä ja junnaamista. *huoh* ei tämä helppoa ole, mutta ei onneksi rakettitiedettäkään! Mutta kreivin aikaan pyysin apua. Mä olin ajatellut että vasta ensi syksynä, jos kesän aikana ei tapahdu mitään, mutta ihan hyvä kun en jää odottamaan sitä syksyä. se voisi olla myöhäistä jo silloin.

Huonosti nukutun ja lyhyen yön jälkeen, koko päivän jalkojen päällä olemisen ja huonojen syömisten varassa ei pitäisi yrittää asentaa pyörään mitään lisäosia. Teki mieli heitellä osat pitkin jorpakkoa, mutta todettava vain oli että en osaa. Piste. Nämä on niitä hetkiä, kun toivoisi että taloudessa olisi joku joka voisi tehdä sellaiset asiat joita itse ei osaa. Kuten laittaa lamput kattoon tai porata seinään kaapit. Mutta elämä ei vain mene niin ja that's it.

Nyt laitan lenkkikuteet niskaan ja lähden vaihteeksi lenkille, tällä kertaa koiran kanssa. Taidan laittaa saunan päälle, johon voin syöksyä kun palaan takaisin kotiin. Ehkä ensi yönä nukuttaa taas paremmin.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tänään on hyvä päivä aloittaa

Ensimmäinen lomapäivä. Olen hemmotellut itseäni olan takaa, käynyt kasvohoidossa ja maannut nirvanan tuntumassa mömmöt poskilla. Ja rentoutunut. Huomenna aion pinkoa pyörän kumit savuten kampaajalle, korkea aika saada tästä peikosta taas vähän enemmän ihmisen näköinen... Keskiviikkona aion olla aamun ensimmäisten joukossa täydentämässä urheiluvaatevalikoimaani uuden XXL sports & outdoors - liikkeen avajaisissa. Ainakin mainoksissa on muutama houkutteleva juttu, kuten uusi pyörä.... Se todella tulisi tarpeeseen, joten se on numero ykkönen ostoslistalla. Ei se ehkä ihan tuonne urheiluvaatevalikoimaan kuulu, mutta lähelle kuitenkin ;)

Niin kuin olen monessa aiemmassa postissa jo sivunnut aihetta ravintovalmennus ja mahdollinen paluu takaisin oppien äärelle, niin viime päivinä olen päätynyt siihen että palattava on. Niinpä sitten sähköpostia ravintovalmentajalle, mä tahdon takaisin! Mä olen tyytyväinen siihen, mihin olen päässyt. Ja siihen, että olen saanut pidettyä kilot kurissa. Muutaman kilon heittelyt sinne tai tänne ei mun maailmaa kaada, olen todistanut itselleni että pystyn pitämään saavutetun painon. Mutta kun tässä kohtaa se ei vaan riitä. Ei tämä ole vielä se paino mihin haluan jäädä, koska ylikiloja on vielä turhan paljon. Villeimmät unelmat olisi, jos saisi pois vielä 20kg, mutta 15kg olisi ihan riittävä sekin... Ja lihas painaa enemmän, eli jos kuntoaan kohentaa ja sinnikkäästi kasvattaa lihaksia, niin toi 15kg riittää mainiosti.

Myönnän, että olin ajatellut että jos sitten toukokuussa alottaisi tai parin viikon  päästä. Mutta puhelu ravintovalmentajalta tuli jo tänään ja aloitus nyt saman tien. Wau! Nopeeta ja just sitä mitä mä tarviin. Hiukan syyllisenä katsoin juuri ostamaani lomapullaa, miksi ostin sen.... Myönnän, söin myös sen. Mutta siihen se sitten loppui. Nyt ei auta itku eikä tyhjät lupaukset siitä, että ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa, ehkä loman jälkeen... ehkä tämä on se viimeinen pulla. Katin kontit, se päätös on tehtävä nyt ja tässä eikä siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hassuinta oli, että heti puhelun loputtua mun iski kauhea veden jano. Puoli litraa vettä ja johan helpotti ;)

Tänään on siis hyvä päivä palata takaisin oppien äärelle ja aloittaa. Easyeat kutsuu täyttämään jälleen tyhjiä rivejään :) paluu on alkanut, joten tehdään se sitten kunnolla. Nyt lähtee se viimeinen rutistus jonka aikana todellakin hikoillaan vikat kilot pois! siitä en tingi!

Tämä katti on maannut liian kauan, nyt on aika laittaa se töihin. Täältä tullaan elämä!

ps. polkupyöräilyä takana tänään tunti.... Tarakka kipeenä, reidet tulessa, mutta yhtään ylämäkeä en taluttanut! Himputti, tää lusmuilu saa nyt luvan olla tässä!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Paluumatkalla kotiin

Ihan rikollisen kauan on mennyt aikaa taas edellisestä päivityksestä. Pahoittelut siitä! Täällä kuitenkin ollaan ja homma jatkuu. Hitaasti mutta varmasti :)

Töissä on menossa melkoinen myllerrys. Enempää en sitä julkisesti avaa, mutta se on vienyt voimat aika loistavasti. Jotenkin on ollut ihan veto pois kun on tullut kotiin, sitä on vain kävellyt ympäri kylää koiran kanssa ja antanut ajatuksen tuulettua. Ei ole ollut energiaa kuntoilla eikä kyllä päivittää tännekään kuulumisia. Arjessa tapahtuu myös isoja muutoksia, sillä mun ihana ja rakas juniori on saanut uuden kodin. Kun olet elänyt lähes 30 vuotta koiran kanssa, tulee elämä olemaan todella omituista kun sitä ainuttakaan ei ole. Mutta ratkaisuna tämä on oikeastaan ainoa oikea, vaikka helppo se ei ole ollut.

Edelleen on kynnys mennä ryhmäliikuntaan mukaan. Yksi syy on se, että tauko on venynyt niin pitkäksi että on sellainen tunne ettei kunto riitä. Tuosta sain kuitenkin tänään päinvastaisen kokemuksen. Ei se kunto ihan hevillä rapistu :)

Ihana ystävä ja jumppatoveri on jaksanut houkutella mua mukaan liikkumaan, siitä olen ihan sanattoman kiitollinen hänelle! Tänään aika extempore lähdin mukaan combattiin ja olen jälleen onnellinen että menin! Monestakin syystä :) Suuri syy on tietenkin se, että se oli loistavan Taistelijan tunti, takuuvarmasti siis hyvä tunti. Ja parhautta oli saada olla siellä ystävien seurassa. Kuinka paljon ne akut taas latautuivatkaan pelkästään niistä hymyistä ja siitä tunteesta kun olet kotona. Kun muistaisi tuon taas seuraavalla kerralla kun jättää menemättä...

Kropassa on tapahtunut paljon viime viikkojen aikana ja tällä hetkellä hyppiminen ei ole hyväksi, samoin cx:ään ei ole vielä mitään asiaa. Olin siis ajatellut aamulla, että menen combattiin mutta kyykkään hyppyjen tilalla. Niin varmaan.... Nälkä kasvaa syödessä ja pakko oli päästä hyppimään. Pelkästään jo hyppimisen riemusta mutta myös siksi, että halusin nähdä riittääkö kunto vai onko keuhkot lattialla ja henki pois. Eikä ollut kumpaakaan. Kunto kesti, ihme kyllä :) eka kosketus nykyiseen ohjelmaan ja hivenen olin kyllä pihalla. Mutta ei se ohjelma pahalta tunnu, vaikka haastetta riittää kyllä mulle. Kroppa rajoittaa vielä aika paljon tekemästä täysillä, mutta sopiva hiki tuli pintaan. Jossain kohtaa harmitti ettei voinut täysillä ladata, mutta maltti on valttia ja sekin päivä koittaa vielä :) Hyvää kannattaa odottaa.

Tänään vedin siis ensimmäistä kertaa päälle combat tunneille hankitut vaatteet. Mulla ei ole erikseen jumppa-asuja tietyille tunneille, mutta tällä hetkellä on vain yhdet housut jotka pysyy jalassa noilla liikkuvammilla tunneilla. Ja enää en rakasta telttamaisia paitoja joissa helmat liehuu... Oli yllätys ettei paita ollutkaan niin nakinkuori mitä se on ollut ja suuri positiivinen järkytys oli kesken tunnin kun nuokin housut meinasi tippua :D Mietin kyllä, että ehkä niissä on nyt jousto kadonnut tai jotain, mutta niin vähän ne on käytössä olleet että ei se sitäkään voi olla. Jotain siis tapahtuu koko ajan :)

Kunhan tämä elämä asettuu ja kroppa antaa merkkejä siitä, että voisi alkaa taas kunnolla liikkumaan, palaan salille ja ryhmäliikuntaan kunnolla. Tämä kerran viikossa ei ole mulle sopiva tahti ja huomaan kaipaavani enemmän. Mutta energia ei vain riitä. Pitää siis odotella että elämä tasottuu.

Viime viikot on menty hyvin pitkälti päivä kerrallaan ja hengitellen. Elämä on heittänyt aikamoisia kivenjärkäleitä eteen, mutta niistä on menty yli yksitellen. Iloitsen kuitenkin siitä, missä tänä päivänä olen. Mä olen hengissä ja saan olla terve, pystyn liikkumaan ja mulla on ihania ystäviä elämässäni.

Pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä... Ei sentään :) Pää pystyssä kohti uusia seikkailuja, niin se on ja siitä pidetään kiinni! Se mikä ei tapa, se vahvistaa (vaikka sattuukin ihan hitsin paljon) ja nekin kokemukset muovaavat meistä jotain uutta. Jos mistään ei luovu, ei voi saada tilalle uutta.

Itse voisin sanoa, että tällä hetkellä olen paluumatkalla takaisin kotiin. Keidas, tuo paikka jossa koen olevani kotona, on siellä olemassa :) Riittää että avaan ovet ja astun sisään. On ihanaa kun voi luottaa siihen, että siellä se on. Matka takaisin ei aina ole niin helppo kuin toivoisi. Mutta kaikki ne mutkat ovat tarpeellisia tällä tiellä, sen olen oppinut huomaamaan. Myös kaikki kohtaamiset ovat jättäneet ajatuksen pureskeltavaksi ja saaneet näkemään asioissa erilaisia puolia. Myös sellaisia puolia, joita ei aina tahtoisi nähdä. Monesti se paluumatka tyssää omiin ajatuksiin ja ennakkoluuloihin. Ja voin vakuuttaa että niitä on läjäpäin myös minulla... Suurelta osin ne koskee kyllä vain ja ainoastaan minua itseäni, ei muita. Ei siis liity ohjaajiin tai jumppatovereihin millään tavalla. Sitä vain rakentaa itselleen korkean kynnyksen olemattomista asioista ja ihmettelee sitten, miten tässä näin kävi.

Mun onneni on olleet ystävät jotka ovat ravistelleet hereille ja purkaneet sitä mun rakentamaa kynnystä vähän matalammaksi. Onnea on tuollaiset aarteet ystävänä!

Aurinkoa tulevaan viikkoosi, rakasta itseäsi ja arvosta ihmisiä lähelläsi! Sen olen viime viikkoina oivaltanut kunnolla. You are worth it!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Lihaksia, mulla on lihaksia!!!

En voi uskoa tätä todeksi, mutta totta se on :) Mä löysin pari päivää sitten ensimmäisen näkyvän lihaksen. Siis sellaisen, että siitä voi sanoa että se on oikeasti muokkautumassa joksikin mitä sen kuuluukin olla. Ihan käsittämätöntä :) Sieltä niitä alkaa viimein pulpahdella, kovan työn tuloksena, mutta sieltä ne tulee :) Kuin suppilovahverot, joita kävin juuri keräämässä.

Suppiksia oli metsässä mutta ne oli niin kamalan pieniä, että jätin ne vielä kasvamaan. Jotenkin siellä kyykkiessä tuli juuri sellainen olo, että täähän on kuin mun lihakset. Siellä ne on, ne suppikset. Sammalen alla ja sitten ne alkaa viimein tulemaan näkyviin. Ensin ihan vähän ja vaikeasti havaittavissa olevina, mutta hiljalleen ne sieltä kasvaa. Ihan varmasti kasvaa kun saavat oikean laista ravintoa. Ja kohta niitä on joka paikassa ja ne kukoistaa :)

Sama se on meikäläisen lihasten kanssa. Siellä ne on, hiljalleen ne kehittyy tuolla jossain kaiken alla. Ja kun aika on oikea, ne alkaa näkymään. Ensin ihan vain vähän, mutta sitten hiljalleen enemmän ja näkyvämpinä. Vielä en uskalla ajatella että ne kukoistaisi jonain päivänä, mutta kyllä ne sieltä tulee. Ihan varmana tulee!

Ei näitä lihaksia vielä pääse esittelemään julkisesti, ei pelkoa siis että alkaisin pullistelemaan hauista jota en omista ;) mutta pienet asiat saavat aikaan ison ilon :) Tässä taannoin ihmettelin kovaa kohtaa vatsassa ja mietin jo, mikä se on, ennen kuin tajusin että sielläkin vatsamakkaran alla on lihas joka on jo palpoitavissa. whuup whuup! Siihen, että toi vatsalihas johonkin näkyisi, on vielä ihan tajuttoman pitkä matka, mutta siellä sekin kehittyy ;) että en mä ihan heti vielä heitä paitaa pois ja esittele sikspäkkiä ;) sitäkin joutuu tovin odottamaan.

Olin tänään CX:ssä ihan liian pitkästä aikaa ja jälleen sain kokea sen, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Elokuussa kävin pari kertaa kokeilemassa, mutta kättä joutui varomaan vielä niin paljon ettei kunnolla päässyt tekemisen makuun. Eli oikeastaan keväällä viimeksi kävin säännöllisesti cx:ssä. Ja mikä onkaan ollut se ajatus, johon olen tuudittautunut... Tänään sai kyllä todella todistaa itselleen, että joka ikisen gramman eteen on tehtävä töitä vaikka se sattuisi kuinka paljon tahansa. Ja kyllähän se sattui. Siis sillä hyvällä tavalla... Toisaalta tuli sellainen turhautunut fiilis, että onko kesän ja sairasloman aikana kadonnut kaikki se, minkä keväällä saavutti. Toisaalta lihasmuisti palautuu kyllä, kun säännöllisesti jatkaa harjottelua.

Sivulankku, tuo murheenkryyni. Se ei sujunut jälleen, ei sitten mitenkään päin. Tärisytti, sattui, oli pakko vaihtaa kevyempään ja silti 5 sekuntia tais olla ennätys... jep jep. Mitä teen jälleen kuntosalin puolella? Harjoittelen sivulankkua :D Mä olen viime viikot keskittynyt ranteen kuntoutumiseen ja tavalliseen lankkuun polvet ilmassa sekä punnerruksiin, että koko sivulankku on jäänyt ihan unholaan. Mutta tästä voi jälleen oppia. Kehosta pitää pitää huolta ja sitä täytyy kuormittaa sopivasti ja monipuolisesti. Eli ei pelkkää nyrkkeilyä tai combattia, ei pelkkää crossingia. Kuntosalia ja rautaa, vatsalihastreeniä core-harjoittelua. Joskus tämä tuntuu sellaiselta sillisalaatilta jossa ei ole mitään tolkkua... ehkä mä vielä jonain päivänä osaan yhdistellä sopivasti monipuolisen harjoitusohjelman itselleni :D

Cx:n perään pumppiin ja lihasrääkkäys jatkukoon. Maanantain kuntosaleilu tuntuu vieläkin kropassa ihanasti ja lähdin hakemaan siihen lisää tuntumaa. Ja sitä myös sain. Muutamassa kappaleessa teki mieli vähentää painot lähes olemattomiksi, mutta pidin pintani enkä luovuttanut. Uuden pumpin selkäbiisi on mulle jotenkin haaste. Siinä tempo on ehkä asteen liian nopea mulle, joten siihen vähensin painoja suosiolla normaalista. Edellisellä kerralla ei tuntunut hyvältä kun liike meni pieleen ja painot oli normaalit, joten nyt sitten keskittymään siihen tekniikkaan. Yksi kappale on mulle ns. kompastuskivi ohjelmasta toiseen. On ollut aina ja edelleenkin on. Nimittäin olkapäät. vaikka mä tekisin pelkällä tangolla ilman painoja, voimat loppuu ihan täysillä kesken ja saan toisen olkapään pirun kipeäksi. Ja se ei ole sitä mukavaa kipua. Joskus sitä miettii, että pitäskö sitä näyttää jollekin, mutta mitä se asiaa muuttaa? jokaiseltahan löytyy jotain "korjattavaa" mitä enemmän tutkitaan. Ja paljolti uskon johtuvan ihan siitä, että siellä ne lihakset on ihan olemattomat ja tarvitsevat sitä kuntosalitreeniä... Jos sieltä hakisin nyt kuitenkin sen avun ensin.

Mutta niin. Lihaksia alkaa viimein löytymään :) Se on kuulkaas aika mahtifiilis, kun tajuat ettei työ ole mennyt hukkaan vaikka siellä metsässä onkin oltu ihan kunnolla ;) ja jotain on kuitenkin kropassa tapahtunut, koska treenivaatteet jotka keväällä ostin, tippuu nyt päältä ja kuukausi sitten ostetut treenivaatteet alkaa tuntumaan löysiltä ;)

ps. syömiset on ruodussa paremmin ja sen tuntee olossakin heti, että nyt ollaan oikealla tiellä. Painohan otti rivakan nousun kunnon syömisistä, mutta tiedän sen laskevan ja tasoittuvan kunhan ravintoa tulee tasaisesti päivän aikana joka päivä...

Näiden kuvien myötä toivotan tsemppiä juuri sinun viikkoosi! Usko itseesi, sillä kaikki on mahdollista ja muista että moni asia on oikeasti vain sinusta itsestäsi kiinni :)



perjantai 16. elokuuta 2013

iloja ja suruja

Arki on alkanut ja töihin paluu sujunut kohtuu rauhallisissa merkeissä. Käsi ei toimi ja töissä aiheuttaa hankaluuksia työnjaollisesti. Ja itseä ottaa päähän kun ei vain pysty tekemään kaikkea kuten ennen. Mutta onneksi tämä on väliaikainen tilanne ja päivä päivältä ahkera jumppaaminen alkaa tuottamaan tulosta kädenkin kanssa.

Tämä viikko on mennyt pienessä sumussa eläessä. Kyllähän mä tiesin että se pilvissä liitäminen kostautuu ja siihen pitäisi osata varautua. Mutta syyt palikkakasan romahdukseen tuli niin yllättäen ja puun takaa, että se iski meikäläisen hetkeksi hengettömäksi. Nyt sitten rakennellaan palikoita uuteen pinoon ja toivotaan parasta. Ei ole siis montaa hymyä irronnut taisteluiden keskellä, päin vastoin on joutunut miettimään useamman kerran, onko lähtijäksi tunnille. Kuitenkin sieltä on tullut aina paremmalla mielellä kotiin. Sellainen se on tuo keidas. Henkireikä ja voimaannuttaja.

Nyt on sitten kova miettiminen, miten arki jatkuu. Huonoin asia on se, että koirat on tulilinjalla. Ja ne on mulle arjen keskellä ne hengissä pitävät elukat. Toivotaan kuitenkin ettei meidän karvakasat joudu etsimään uutta kotia. Onneksi päätöksiä ei tarvitse tehdä ihan heti juuri nyt, mutta onhan se mielessä koko ajan. Aika ja syksy näyttää. Ei siis heitetä kirvestä kaivoon, eihän :)

Eilen mitein asioita jälleen turhan paljon. Palasin mielessä viime syksyyn ja syksyn tunnelmiin. Ja jostain sieltä ajatusten keskeltä nousi jälleen se lause "voit joko heittää pyyhkeen kehään tai käyttää sitä ja pyyhkiä hien pois kasvoilta". Ja niin se  vain on. Meidän on vain päätettävä jatkaa silloinkin kun ei tunnu siltä, ei voi olla niin että joku asia ajaa meidät tekemään päätöksiä ja lopettamaan unelmien toteuttaminen. Ei se vain mene niin.

Mä tarttin kuumeisesti uusia wrappeja hajonneiden tilalle, joten ennen illan taistelua suuntasin paikalliseen urheilukauppaan. Käsisiteet löytyi heti, mutta jäin sitten katselemaan syksyn uutuuksia ja aletankoja. Mulla on tasan yhdet housut jotka pysyy combatissa jalassa joten uudet housut olisi ollut kiva löytää. Kiersin ja katselin ja lopulta sitten myyjää pyysin avuksi. Hänen kanssaan käytiin puoli kauppaa läpi hyvällä menestyksellä :) Nyt mulla on kokonaan uudet treenikamat! juomapulloa myöten ;) Mä nauroinkin sille myyjälle, että naisille voi vissiin myydä mitä tahansa ihan mihin hintaan tahansa kunhan se on oikean värinen ja kyljessä lukee nike. No toi uus juomapullo on kyllä ihan loistava ja hiano ;)

Oli jännä siellä kaupassa huomata miten ihmiset arvioi mua. Siis positiivisessa mielessä. Mä halusin tietyn tyyppiset housut ja se myyjä niitä esitteli. Mun eka kysymys oli, että oisko noita isompana. Se myyjä oli hetken hiljaa ja sanoi sitten, että jos itsellesi olet ostamassa niin nääkin on sulle isot ja otti vielä kokoa pienemmät sieltä rekistä. Mun ilme varmaan kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, joten se kehotti kokeilemaan. Ja ihan mahtava fiilis oli kyllä vetää tota koko luokkaa olevat housut ja paita päälle. Tajuta että ne oikeesti on sopivat ja näyttääkin ihan hyvältä ;) Nyt sitä vasta tajuaa mikä on treenihousujen ja Treenihousujen ero. Noi kun laittaa jalkaan, pitää pari kertaa vilkaista että onhan sitä laittanut housut jalkaansa. On meinaan kuin ei olis housuja ollenkaan :D Kai se juomapuollo meni sitten ihan vain siihen hypetykseen ;)

Illalla siis combattiin ja oli vähän alaston olo ensimmäistä kertaa ilman teltaksi sopivaa paitaa. Tai ei kai ne ihan telttoja ole enää olleet, mutta melkein... Aika ihana fiilis, sen voimalla ne iskut ja potkut lähti vähän tehokkaammin :)

Summa summarum. Elämä jatkuu ja hanskoja ei laiteta naulaan. Joskus on hyvä heittäytyä myyjän vietäväksi kaupassa ja kokeilla jotain mitä ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla ilman jonkun toisen ehdotusta, sitä saattaa yllättyä todella iloisesti :)

Elämä ei ole kenelläkään helppoa, mutta joskus sitä miettii että se voisi olla helpompaakin. Toisaalta sieltä se meidän vahvuus nousee kun joudutaan sille pienelle paikalle elämässä. Niistä vastoinkäymisistäkin voi oppia. Pää pystyyn ja hymyä huuleen :)

Nyt nukkumatin matkaan, josko huomenna kykenisi viikon neljänteen bodypumppiin :D hiukan on jo vatsalihakset hellänä tämän illan rutistuksesta ;)