Lomalaisen arki on alkanut. Upeaakin upeammilla keleillä.
Mä olen jäänyt pyöräilyyn koukkuun. Ihan käsittämätöntä. Pari vuotta sitten en voinut kuvitella, että ajelisin enempää kuin pakolliset pyörällä. Ja enhän mä ajanutkaan. Ja nyt nälkä kasvaa syödessä, jokaisen ajon jälkeen on sellainen olo että olisi voinut ajaa vielä vähän lisää. Hassua...
Pääsiäisen vietin rauhaiseloa pidellen, sunnuntaina pohdittiin jälleen ruokavalion muutoksia ja heitettiin koko sabluuna uusiksi. Nyt sitten ihmettelen syömisiä ihan uudesta vinkkelistä. Toisaalta erittäin hyvä ravistella niitä totuttuja tapoja. Toivotaan että tämä puree ja kolauttaa rytmin kuntoon... Ruokavalion lisäksi lauantaina ja sunnuntaina kävin rääkkäämässä vatsalihaksia oikein olan takaa ja sen tunnen vielä tänäänkin. Kyllä mun omaohjaaja on tehnyt loistavan ohjelman, kun se sattuu useammankin päivän päästä. Sunnuntaina tyrkkäsin itseni myös extempore crossingtunnille, mikä tuntui ihanalta pitkästä aikaa. Kyllä noilla ohjatuilla tunneilla vaan saa hyvän mielen aikaiseksi!
Maanantain polkaisin Helsingin rajalle ja poikkesin ystävän luo kahville. Kahvi venyi sitten iltapäiväajeluksi, grillaukseksi ja mukavaksi jutusteluksi auringon paahteessa. Monta tuntia myöhemmin ja useita kokemuksia rikkaampana poljin kiertotietä kotiin. Että voi ihminen nauttia laskevan auringon kajosta, hiljaa heräävästä luonnosta, hiirenkorvista, valkovuokoista teiden varsilla. Ja se tuoksu, se heräävän luonnon huumaava tuoksu! Olin onnesta lähes juovuksissa kun pääsin kotiin. Nenä parka, otti hiukan nokkiinsa kevätauringosta ja nyt sitten punanenäisenä kuljen pari päivää.
Kuulin pääsiäisenä suru-uutisen, jonka toivoin olevan väärä. Tänään menin lomalla käymään töissä, koska tuosta temppuilevasta kädestä otettiin vähän lisätutkimuksia. Kun astuin työpaikan pihalle ja näin lipun puolitangossa, iski se tieto tajuntaan. Ei tuo uutinen huhua ollut. Iso menetys koko työpaikalle, vaikkei hän ollutkaan mulle lähimpiä työtovereita. Siinä lippua katsellessa sitä tajusi jälleen ihmisen pienuuden. Ei kukaan meistä tiedä päiviensä määrää, ei lähdön hetkeä.
Vaikka muistutus tulikin ihan väärällä tavalla, toivon että jälleen kerran muistaisin arvostaa ihmisiä joita lähelläni on. Arvostaa heitä nyt kun he vielä ovat täällä. Kritiikin ja negatiivisen palautteen voi antaa ensi kerrallakin, mutta se kiitos ja ne hyvät asiat, ne pitäisi sanoa nyt. Ei jättää siihen seuraavaan kertaan. Kun koskaan ei tiedä, tuleeko sitä seuraavaa kertaa enää.
Tällaisten tapahtumien jälkeen huomaan miettiväni omaa elämääni. Sen sisältöä ja niitä omia valintojakin. Joskus on hyvä pysähtyä peruskysymysten äärelle. Tehdä itsensä kanssa välit selviksi.
Elämä kuitenkin jatkuu. Mä tiedän missä menen ja mitä kohti kuljen. Mun päämäärä on selvä ja kristallin kirkas. Pyöräilyn nälkä on edelleen kasvava. Yhtäjaksoisesti olen nyt polkenut 30km, päivämatkana 35km, seuraava etappi näyttäisi olevan 50km (siis päivämatka, yhtäjaksoisesti 25km). Mistähän mä vielä löydän itseni... Mua houkuteltiin jo lomalla polkemaan hiukan pidempää matkaa, siinä olisi istumista 150km verran. Saas nähdä, olenko yllytyshullu ja otan haasteen vastaan ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haaste. Näytä kaikki tekstit
tiistai 22. huhtikuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Jonnin joutavaa jorinaa
Kirmaus joukkuekisa etenee ja mä huomaan että mulla alkaa karata mopo käsistä tämän liikunnan kanssa.... Tiedän että tämä tasottuu kyllä, mutta voisihan tätä nyt jo hiljalleen alkaa järkeistämään. Mä olen saanut loistavia neuvoja ja ohjeita, kyse ei ole siitä. Mutta niiden ohjeiden ottaminen käytäntöön, siinä on se hankaluus.
Tänään kutsui ensimmäinen tanssillinen tunti. Lattareita ja hyvää musiikkia, mulla oli hauskaa vaikkei toi lantio notkeasti liikukaan. Menen uudelleenkin :) ei jäänyt traumoja, päin vastoin. Ja ehkä toi lantio alkaa irtoamaan hiljalleen kun sitä vain harjoittelee säännöllisesti. Toivotaan niin.
Jotain on tapahtunut pääkopassa jälleen. Kuten olen aiemmin jo muutamaan kertaan maininnut, niin olen miettinyt auton pois laittamista. Yhden hengen suurperhe ei kaipaa farmariautoa ja toisaalta hyötyliikuntaa tulisi vähän enemmän jos sitä autoa ei olisi. Meiltä on vaan turhan hankala matka kauppaan, jos pitää hakea isompi satsi kerrallaan. Mutta ehkä mä selviän siitäkin. Olenhan mä selvinnyt siitä aikaisemminkin.
Olen luvannut itselleni että ainakin näihin viikonlopun päivätunneille kävelen salille ja takaisin. Ihan vain juuri siksi, että tulisi raitista ilmaa, käveltyä enemmän ja sitä hyötyliikuntaa. Ja lisäksi opeteltua sitä elämää ilman autoa. Tänään kun kävelin aamulla salia kohti, mietin sitä että vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että kävelisin ton matkan. Siis vapaaehtoisesti menisin kävellen jumpalle. No way... Olisin jäänyt kotiin. Mutta nyt menen sinne ihan mielelläni kävellen. Mietin tässä kovasti jopa sitä, että kävelisin iltatunneillekin tänään.... Hullua, mutta totta :)
Jotain on siis napsahdellut taas oikeaan paikkaan ajatusmaailmassa. Ja hyvä niin :) Viime päivien aikana olen surffaillut kovasti erilaisia reittivaihtoehtoja töihin pääsyn vuoksi. Hassua että matka on suhteellisen lyhyt kyllä, mutta päästäkseen sinne, joutuukin tekemään töitä vähän enemmän. VR:ään en luota pätkääkään, joten se ei ole mun ykkösvaihtoehto. Ja junalle kävelyn päälle ei joudu paljon kävelemään lisää, jotta pääsee bussireitille, joka menee työpaikan ohi ja aikataulutkin natsaa hyvin. Ehkä mä päädyn siis siihen, että kävelen aamulla sen pari kymmentä minuuttia bussille ja illalla saman kotiin päin. Aika näyttää.
Olkapää on ollut muuten hiljaa viimeiset pari päivää. Kun viimeinkin olen suosiolla rauhoittanut treenit sellaisiksi, ettei olkapäähän tule rasitusta, on se lakannut huutamasta jatkuvasti. Öisin en herää enää kipuun, mikä on ihan loistava juttu! Myöskin uusi kuntosaliohjelma on olkapäälle ystävällinen ja se ei ole vielä ärsyyntynyt ohjelman teosta. Ehkäpä vähän voiton puolella siis sen kanssa :)
Itselleni asettama haaste etenee siis hyvin. Uusia "lajeja" on nyt takana 5 eli puolivälissä mennään sen osuuden kanssa. Kuntosalikäynnit on myös lisääntyneet syksyyn nähden ja siitä olen ihan iloinen. Mutta vielä tarvitaan roimasti lisää, että pääsen itselleni asettamiini tavotteisiin sen suhteen. Haaste etenee siis kohtalaisen mukavaa vauhtia. Lupasin myös kokeilla kaikkia tunteja, joita lukkarista löytyy tämän vuoden aikana. Sekin etenee mukavaa tahtia, ihan puolia en ole kokeillut mutta lähes kuitenkin. Rankimmat jätän suosiolla syksyyn, vielä ei kunto niihin riitä.... Ja pitäähän jotain jättää tuleville kuukausillekin.
Nyt on siis tankkausta ja lepoa hetken verran ennen uutta settiä. Kohta saa alkaa taas pukemaan, jos mielii ajoissa ehtiä tunnille :) Edessä olisi combat+fitball+balance ja ehkä vähän vatsoja siinä välissä olevan 40min tauon aikana :) Kuulostaa juuri mun jutulta! Tänään on jo jonkin verran vatsoja tehtynä, mutta sarjaa voi jatkaa koska se jäi vajaaksi.
Tästä siis jatketaan urakkaa. Nyt proteiinia kroppaan ja vähän hiilaria sekaan. Ja taas jaksaa :)
Tänään kutsui ensimmäinen tanssillinen tunti. Lattareita ja hyvää musiikkia, mulla oli hauskaa vaikkei toi lantio notkeasti liikukaan. Menen uudelleenkin :) ei jäänyt traumoja, päin vastoin. Ja ehkä toi lantio alkaa irtoamaan hiljalleen kun sitä vain harjoittelee säännöllisesti. Toivotaan niin.
Jotain on tapahtunut pääkopassa jälleen. Kuten olen aiemmin jo muutamaan kertaan maininnut, niin olen miettinyt auton pois laittamista. Yhden hengen suurperhe ei kaipaa farmariautoa ja toisaalta hyötyliikuntaa tulisi vähän enemmän jos sitä autoa ei olisi. Meiltä on vaan turhan hankala matka kauppaan, jos pitää hakea isompi satsi kerrallaan. Mutta ehkä mä selviän siitäkin. Olenhan mä selvinnyt siitä aikaisemminkin.
Olen luvannut itselleni että ainakin näihin viikonlopun päivätunneille kävelen salille ja takaisin. Ihan vain juuri siksi, että tulisi raitista ilmaa, käveltyä enemmän ja sitä hyötyliikuntaa. Ja lisäksi opeteltua sitä elämää ilman autoa. Tänään kun kävelin aamulla salia kohti, mietin sitä että vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan että kävelisin ton matkan. Siis vapaaehtoisesti menisin kävellen jumpalle. No way... Olisin jäänyt kotiin. Mutta nyt menen sinne ihan mielelläni kävellen. Mietin tässä kovasti jopa sitä, että kävelisin iltatunneillekin tänään.... Hullua, mutta totta :)
Jotain on siis napsahdellut taas oikeaan paikkaan ajatusmaailmassa. Ja hyvä niin :) Viime päivien aikana olen surffaillut kovasti erilaisia reittivaihtoehtoja töihin pääsyn vuoksi. Hassua että matka on suhteellisen lyhyt kyllä, mutta päästäkseen sinne, joutuukin tekemään töitä vähän enemmän. VR:ään en luota pätkääkään, joten se ei ole mun ykkösvaihtoehto. Ja junalle kävelyn päälle ei joudu paljon kävelemään lisää, jotta pääsee bussireitille, joka menee työpaikan ohi ja aikataulutkin natsaa hyvin. Ehkä mä päädyn siis siihen, että kävelen aamulla sen pari kymmentä minuuttia bussille ja illalla saman kotiin päin. Aika näyttää.
Olkapää on ollut muuten hiljaa viimeiset pari päivää. Kun viimeinkin olen suosiolla rauhoittanut treenit sellaisiksi, ettei olkapäähän tule rasitusta, on se lakannut huutamasta jatkuvasti. Öisin en herää enää kipuun, mikä on ihan loistava juttu! Myöskin uusi kuntosaliohjelma on olkapäälle ystävällinen ja se ei ole vielä ärsyyntynyt ohjelman teosta. Ehkäpä vähän voiton puolella siis sen kanssa :)
Itselleni asettama haaste etenee siis hyvin. Uusia "lajeja" on nyt takana 5 eli puolivälissä mennään sen osuuden kanssa. Kuntosalikäynnit on myös lisääntyneet syksyyn nähden ja siitä olen ihan iloinen. Mutta vielä tarvitaan roimasti lisää, että pääsen itselleni asettamiini tavotteisiin sen suhteen. Haaste etenee siis kohtalaisen mukavaa vauhtia. Lupasin myös kokeilla kaikkia tunteja, joita lukkarista löytyy tämän vuoden aikana. Sekin etenee mukavaa tahtia, ihan puolia en ole kokeillut mutta lähes kuitenkin. Rankimmat jätän suosiolla syksyyn, vielä ei kunto niihin riitä.... Ja pitäähän jotain jättää tuleville kuukausillekin.
Tästä siis jatketaan urakkaa. Nyt proteiinia kroppaan ja vähän hiilaria sekaan. Ja taas jaksaa :)
tiistai 11. helmikuuta 2014
Elämän oppitunteja
Tää aika juoksee ihan liian nopeesti! Vastahan mä päivitin tänne kuulumisia ja siitäkin on hurahtanut melkein jo viikko. Monen monta kertaa on ollut aiheita mielessä, joista pitäisi kirjoittaa. Ainakin itseä varten. Niitä ahaa-elämyksiä, onnen tunteita, oivalluksia, vastoinkäymisiä. Ihan kaikkea, mitä tämä matka on tuonut mukanaan viime päivinä. Mutta se aika. Se on niin kortilla, että välillä ihmettelen itsekin, että joko taas on viikko puolivälissä?
Viime viikko on opettanut mulle taas paljon tästä matkasta. Kasvusta kohti sitä, mitä ehkä jonain päivänä olen tai ainakin haluan olla. Viikonloppuna lempituntini vaihtui lennossa combatista steppiin ja ensimmäisen kerran huomasin, etten edes ajatellut peruvani tuntia. Oppitunti numero yksi, ei sillä olekaan niin väliä mitä ohjelmassa on, kun haluaa päästä liikkumaan. Vielä joku aika taaksepäin olisi oma tuntivaraus peruuntunut myös. Sain loistavan stepin ja olen onnellinen että menin! Laudan pelko on hälventynyt kerta toisensa jälkeen ja nyt pystyin vähän keskittymään laudan lisäksi käsiin. Voisin sanoa, että kädet oli jopa enemmän mukana kuin levossa. Koska haluan edelleen kokeilla omia rajojani ja triploja yms. yhdistelmiä, pidin stepin perään pienen huilitauon jonka aikana tein uuden saliohjelman vatsoja. Sikäli tyhmää, että olin käynyt jo päivällä erikseen salilla tekemässä ohjelman kunnolla läpi ja saamassa itseni kipeäksi.
Pienen tauon jälkeen siis fitball ja perään balance. Palloilussa uudet moovit ja oli jälleen niin mielettömän hauskaa sekä tehokastakin. Itselleen sai hihitellä urakalla, mutta sehän se on tarkoituskin. Ei tarvitse aina mennä veren maku suussa, vaan oikeasti myös saada sitä hyvänolon tunnetta ohjatustikin. Ja sitähän ei meidän tunneilta puutu. Balancessa liikeradat oli jälleen paremmat, tasapaino alkaa löytymään entistä paremmin ja muutenkin tykkäsin. Kuten aina ennenkin! Huomaa saavansa liikkuvuutta eri tavalla kun pitää liikuntaviikon monipuolisena ja muistaa sen kehonhuollonkin.
Maanantai on edelleen taukopäivä liikunnasta. Se on siis pyhitetty musiikille nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin tämän kevään. Ja toisaalta sunnuntain session jälkeen on ihan hyvä levätä edes se yksi päivä...
Omia rajoja ja ulottuvuuksia pitää kokeilla urakalla.... Tänään aamu alkoi klo 06:00 uimahallin ovelta, vesijuoksua ennen töihin menoa. Kieltämättä virkisti, mutta kyllä mä olen aika väsynyt ollut. Myönnän sen. Yöunet tahtoo jäädä pariin tuntiin ja päivisin meno on hektistä. Mulla ei ole koskaan tullut silmäpusseja, mutta viime päivinä peilistä on katsonut takaisin väritön ja kalpea naama jossa on mahtavan mustat silmänaluset... Millähän niitäkin saisi vaalennettua? Onneksi on valokynät yms. keksitty.
Koska edelleen pohdin autosta luopumista ja mietin sen tuomia rajotteita, oon koittanut pitää kävelyä yllä ja kävellyt salille. Kyllä, hullu minä joka en saa liikunnasta kai tarpeeksi tai vuorokauden tunnit ei riitä... On pakko urakoida tuo 3,5km matka ennen ja jälkeen liikkumisen. Sunnuntaina pidin kävelyn lämmittelynä ja palautteluna kuntosalia ennen ja jälkeen ja lupasin itselleni että iltatunneille voin mennä autolla. Ja toisaalta tyhmäähän se olisi ollut kävellä kotiin, syödä jotain ja lähteä taas kävelylle, voidakseen kävellä 3 tunnin liikuntasuorituksen jälkeen taas kotiin.... Matkana toi on hyvä, mutta meneehän siihen aikaa ja vaatii asennoitumista. Löytyykö sitä asennetta silloin kun taivaalta tulee kuraa tai pakkanen paukkuu? Aika näyttää miten mun käy.
Tänään töissä mietin itselleni asettamaani haastetta tälle vuodelle. Ja myöskin halua kokeilla tanssillisia tunteja. Aika extempore päätin että kunhan kotiin selviän, menen illan afro-tunnille ja venyttelyyn. Kehonhuoltoa ja samalla sitten sitä uutta liikuntaakin. Kun viimein pääsin töistä kotiin alkoi ulkoilu ja raitis ilma houkuttelemaan, joten auto vaihtui lenkkikamoihin ja niinpä nautiskelin pimeistä kotimaisemista mennen, tullen ja palatessa. Mutta hyvää se teki! Hyötyliikunta on oikeastaan ihan mukavaa, mutta vain jos se on vapaaehtoista....
Afro-tunti oli hauska. Siis todellakin hauska. Ei irtoa meikäläisen lantio keinutuksiin, mutta kivaa oli! Ja menen kyllä uudelleenkin :) Jos en vielä ensi viikolla niin seuraavalla tai sitten sen jälkeen.... Mutta uusia ulottuvuuksia löysin itsestäni kyllä, se on pakko myöntää. Venyttelyistä oon tykännyt aina, mutta niiden kanssa on samat ongelmat kuin balancen. Tulee mentyä ihan liian harvoin! En voi sanoin kuvata sen onnen määrää, kun venyin muiden mukana ja löysin itseni taipumasta niin paljon paremmin kuin ennen! Muistan kun joskus ajattelin, että taipuisipa sitä niin että otsan saisi polviin kun jalat on suorana lattialla ja itse istuu. Ja tänään se ihme tapahtui! Oon niin onnessani tästä pienestä ja silti niin isosta edistysaskeleesta :) Saan onnitella itseäni, jälleen :)
Viime päivinä mielessä on päällimmäisenä ollut viime lauantain naistenillan jutustelut. Kun liikunnasta innostuneita ihmisiä kokoontuu saman katon alle, sivuaa keskustelu aika ajoin myös liikuntaa. Erityisen hyvin mieleen on painuneet erään elämäntapojaan muuttaneen ystävän sanat. Kun puhuttiin liikunnasta ja omien rajojen kokeilusta ja hän kertoi omasta tämän hetkisestä suhtautumisestaan liikuntaan ja siitä ettei enää ole samanlaista tarvetta todistaa itselleen pystyvänsä johonkin. Jäin pohtimaan itse että niinhän se todella on. Jokainen käy sen saman tien läpi vaikka ne asiat tulevat vähän eri järjestyksessä. Kun itse on kantanut huolta omista monen tunnin sessioista hikisessä salissa, omasta jaksamisesta ja siitä kuinka järjetöntä se on. Mutta tämä on vain asia joka mun tarvitsee käydä läpi itseni kanssa. Kokeilla ja kokea ne omat rajat ja etsiä se mulle sopiva ja turvallinen tahti liikunnan parissa. Joku toinen kulkee edellä päin ja on jo käynyt ne läpi, enkä voi verrata itseäni muihin. Tämä tahti on jokaisella erilainen. Koin kuitenkin suurta helpotusta tuosta keskustelusta, sillä nyt voin antaa itselleni rauhan tämän asian suhteen. Mä etsin vielä niitä omia rajojani, mun täytyy saada näyttää itselleni mihin mä pystyn. Mun täytyy vain kokeilla, yrittää ja erehtyä eri tuntien puitteissa. Tajuta itse se, että pystyy paljon enemmän kuin luulee :)
Mä toivotan juuri Sinulle ihanaa ystävänpäivän viikkoa, talvilomaa ja kevättä. Mitä tämä viikko sitten sinulle tuokaan. Talitintit laulaa kovaa jo aamukuudelta, räystäistä tippuu vesi.... Mä olen ihan varma että mä olen nähnyt jo kevätauringon!
Viime viikko on opettanut mulle taas paljon tästä matkasta. Kasvusta kohti sitä, mitä ehkä jonain päivänä olen tai ainakin haluan olla. Viikonloppuna lempituntini vaihtui lennossa combatista steppiin ja ensimmäisen kerran huomasin, etten edes ajatellut peruvani tuntia. Oppitunti numero yksi, ei sillä olekaan niin väliä mitä ohjelmassa on, kun haluaa päästä liikkumaan. Vielä joku aika taaksepäin olisi oma tuntivaraus peruuntunut myös. Sain loistavan stepin ja olen onnellinen että menin! Laudan pelko on hälventynyt kerta toisensa jälkeen ja nyt pystyin vähän keskittymään laudan lisäksi käsiin. Voisin sanoa, että kädet oli jopa enemmän mukana kuin levossa. Koska haluan edelleen kokeilla omia rajojani ja triploja yms. yhdistelmiä, pidin stepin perään pienen huilitauon jonka aikana tein uuden saliohjelman vatsoja. Sikäli tyhmää, että olin käynyt jo päivällä erikseen salilla tekemässä ohjelman kunnolla läpi ja saamassa itseni kipeäksi.
Pienen tauon jälkeen siis fitball ja perään balance. Palloilussa uudet moovit ja oli jälleen niin mielettömän hauskaa sekä tehokastakin. Itselleen sai hihitellä urakalla, mutta sehän se on tarkoituskin. Ei tarvitse aina mennä veren maku suussa, vaan oikeasti myös saada sitä hyvänolon tunnetta ohjatustikin. Ja sitähän ei meidän tunneilta puutu. Balancessa liikeradat oli jälleen paremmat, tasapaino alkaa löytymään entistä paremmin ja muutenkin tykkäsin. Kuten aina ennenkin! Huomaa saavansa liikkuvuutta eri tavalla kun pitää liikuntaviikon monipuolisena ja muistaa sen kehonhuollonkin.
Maanantai on edelleen taukopäivä liikunnasta. Se on siis pyhitetty musiikille nyt ja tulevaisuudessa. Ainakin tämän kevään. Ja toisaalta sunnuntain session jälkeen on ihan hyvä levätä edes se yksi päivä...
Omia rajoja ja ulottuvuuksia pitää kokeilla urakalla.... Tänään aamu alkoi klo 06:00 uimahallin ovelta, vesijuoksua ennen töihin menoa. Kieltämättä virkisti, mutta kyllä mä olen aika väsynyt ollut. Myönnän sen. Yöunet tahtoo jäädä pariin tuntiin ja päivisin meno on hektistä. Mulla ei ole koskaan tullut silmäpusseja, mutta viime päivinä peilistä on katsonut takaisin väritön ja kalpea naama jossa on mahtavan mustat silmänaluset... Millähän niitäkin saisi vaalennettua? Onneksi on valokynät yms. keksitty.
Koska edelleen pohdin autosta luopumista ja mietin sen tuomia rajotteita, oon koittanut pitää kävelyä yllä ja kävellyt salille. Kyllä, hullu minä joka en saa liikunnasta kai tarpeeksi tai vuorokauden tunnit ei riitä... On pakko urakoida tuo 3,5km matka ennen ja jälkeen liikkumisen. Sunnuntaina pidin kävelyn lämmittelynä ja palautteluna kuntosalia ennen ja jälkeen ja lupasin itselleni että iltatunneille voin mennä autolla. Ja toisaalta tyhmäähän se olisi ollut kävellä kotiin, syödä jotain ja lähteä taas kävelylle, voidakseen kävellä 3 tunnin liikuntasuorituksen jälkeen taas kotiin.... Matkana toi on hyvä, mutta meneehän siihen aikaa ja vaatii asennoitumista. Löytyykö sitä asennetta silloin kun taivaalta tulee kuraa tai pakkanen paukkuu? Aika näyttää miten mun käy.
Tänään töissä mietin itselleni asettamaani haastetta tälle vuodelle. Ja myöskin halua kokeilla tanssillisia tunteja. Aika extempore päätin että kunhan kotiin selviän, menen illan afro-tunnille ja venyttelyyn. Kehonhuoltoa ja samalla sitten sitä uutta liikuntaakin. Kun viimein pääsin töistä kotiin alkoi ulkoilu ja raitis ilma houkuttelemaan, joten auto vaihtui lenkkikamoihin ja niinpä nautiskelin pimeistä kotimaisemista mennen, tullen ja palatessa. Mutta hyvää se teki! Hyötyliikunta on oikeastaan ihan mukavaa, mutta vain jos se on vapaaehtoista....
Afro-tunti oli hauska. Siis todellakin hauska. Ei irtoa meikäläisen lantio keinutuksiin, mutta kivaa oli! Ja menen kyllä uudelleenkin :) Jos en vielä ensi viikolla niin seuraavalla tai sitten sen jälkeen.... Mutta uusia ulottuvuuksia löysin itsestäni kyllä, se on pakko myöntää. Venyttelyistä oon tykännyt aina, mutta niiden kanssa on samat ongelmat kuin balancen. Tulee mentyä ihan liian harvoin! En voi sanoin kuvata sen onnen määrää, kun venyin muiden mukana ja löysin itseni taipumasta niin paljon paremmin kuin ennen! Muistan kun joskus ajattelin, että taipuisipa sitä niin että otsan saisi polviin kun jalat on suorana lattialla ja itse istuu. Ja tänään se ihme tapahtui! Oon niin onnessani tästä pienestä ja silti niin isosta edistysaskeleesta :) Saan onnitella itseäni, jälleen :)
Viime päivinä mielessä on päällimmäisenä ollut viime lauantain naistenillan jutustelut. Kun liikunnasta innostuneita ihmisiä kokoontuu saman katon alle, sivuaa keskustelu aika ajoin myös liikuntaa. Erityisen hyvin mieleen on painuneet erään elämäntapojaan muuttaneen ystävän sanat. Kun puhuttiin liikunnasta ja omien rajojen kokeilusta ja hän kertoi omasta tämän hetkisestä suhtautumisestaan liikuntaan ja siitä ettei enää ole samanlaista tarvetta todistaa itselleen pystyvänsä johonkin. Jäin pohtimaan itse että niinhän se todella on. Jokainen käy sen saman tien läpi vaikka ne asiat tulevat vähän eri järjestyksessä. Kun itse on kantanut huolta omista monen tunnin sessioista hikisessä salissa, omasta jaksamisesta ja siitä kuinka järjetöntä se on. Mutta tämä on vain asia joka mun tarvitsee käydä läpi itseni kanssa. Kokeilla ja kokea ne omat rajat ja etsiä se mulle sopiva ja turvallinen tahti liikunnan parissa. Joku toinen kulkee edellä päin ja on jo käynyt ne läpi, enkä voi verrata itseäni muihin. Tämä tahti on jokaisella erilainen. Koin kuitenkin suurta helpotusta tuosta keskustelusta, sillä nyt voin antaa itselleni rauhan tämän asian suhteen. Mä etsin vielä niitä omia rajojani, mun täytyy saada näyttää itselleni mihin mä pystyn. Mun täytyy vain kokeilla, yrittää ja erehtyä eri tuntien puitteissa. Tajuta itse se, että pystyy paljon enemmän kuin luulee :)
Mä toivotan juuri Sinulle ihanaa ystävänpäivän viikkoa, talvilomaa ja kevättä. Mitä tämä viikko sitten sinulle tuokaan. Talitintit laulaa kovaa jo aamukuudelta, räystäistä tippuu vesi.... Mä olen ihan varma että mä olen nähnyt jo kevätauringon!
lauantai 18. tammikuuta 2014
Kirmaus läpi menneen viikon
Tapahtumarikas ja hyvin tiivis viikko takana päin. Tämän viikon urheilut ovat olleet mitättömän pieniä pyrähdyksiä, mutta toisaalta nythän vasta etsin sitä tasapainoa työn ja liikunnan välille. Aamusaleja oli suunnitteilla ne kaksi tällekin viikolle, mutta lopulta oli pakko antaa itselle aikaa nukkua se tunti enemmän niinäkin aamuina kuin salit oli alustavasti suunniteltu. Väsymyksen määrää oli torstaina vaikea kuvailla, mutta reilut 3h päikkärit töiden jälkeen ja kunnon 12h yöunet siihen perään teki ihmeitä. Taas jaksoi painaltaa.
keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran vesijuoksemassa ties kuinka pitkän ajan jälkeen. Taitaa olla vuosi (?) edellisestä kerrasta... Mutta se oli ihanaa, hauskaa ja toisaalta niin erilaista muihin liikuntamuotoihin nähden. Vesijuoksusta suoraan ystävän luo parantamaan maailmaa. Ja kuinka onnellinen voikaan ihminen olla niin pienestä asiasta kuin valmiiseen ruokapöytään käymisestä ja toisen tekemästä ruoasta. Se on niin harvinaista herkkua. Ja kaiken lisäksi se ruoka oli taivallisen hyvää!!! Pieni hengähdystauko arjen kiireen keskellä.
Töissä tuli sähköpostilla haaste KIRmaus - kamppanjaan viikko pari sitten. Keräsimme joukkueen meidän yksiköstä ja olemme mukana. Haaste kestää helmikuun ajan ja tarkoituksena on kerryttää liikuntapisteitä. Mukavaa touhua siis tiedossa ja erittäin liikunnallinen helmikuu ;)
Vaikka painossa ei ole tapahtunut jälleen mitään, on jotain kuitenkin taas kerran havaittavissa. Ostin uuden vuoden jälkeen uudet lasketteluhousut, koska tarve on olemassa ja kaapista ei jostain kumman syystä sellaisia enää löydy.... No nuo housut saapuivat (kiitos kaikkien nettikauppojen ;) ) ja totesin että ne ei mene kiinni ja reisistä ottaa tiukkaan kiinni. Jätin housut kaappiin ja kuluneella viikolla tuli äkillinen tarve saada lämmintä ylle -20 pakkasessa tehdylle lenkille, joten kokeilemaan housuja uudelleen. Nyt ne olivat juuri sopivat ja alle mahtui lämpökerrasto. Ja vaa'alla ei ole siis tapahtunut mitään. Eli jonkin sortin kiinteytymistä taas kerran havaittavissa!! Tästä oon niin iloinen! Mutta täytyy sanoa, ettei mikään voita sitä onnen tunnetta kun kävelet lenkkiä metsäss ystävän kanssa kovassa pakkasessa täysikuun loisteessa! Luksusta!
Haastoin itseni kokeilemaan uusia lajeja tänä vuonna. Nyt on jo muutama uusi kokeilukerta takana ja olen onnellinen. Rajoja on ylitetty ja rikottu urakalla! Sieltä mukavuusvyöhykkeeltä on lähdetty pois. Sain ystävältäni kokeiluviikon toiseen kuntokeskukseen, kuin missä nyt käyn. Käytän tuon viikon mielelläni, sillä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa. Ja tuolla valikoimassa on hiukan toisenlaiset tunnit kuin meillä. Niitä oikeastaan lähden hakemaan ja kokeilemaan :) Ja toisaalta vaihtoehtoja on hyvä katsella hyvissä ajoin, elokuu on pian ja silloin pitää miettiä, mihin päin matkani jatkuu nykyisestä keitaasta. Vai jatkuuko... Aika näyttää. Tällä hetkellä myönnän että saliohjelma korpeaa kovaa, teen edelleenkin kohta 8 kk vanhaa kesäohjelmaa. Mutta ehkä se istuu noihin lihaksiin kun sitä jyystää vuoden? Mutta katsotaan, käyn kokeilemassa ja sitten olen taas astetta viisaampi.
Eilen tapahtui harvinainen tilanne mulle. Bodystep ei ole koskaan ollut mun lempituntini koska minä ja lauta ei olla kauhean hyviä kavereita.... Extempore mut saatiin houkuteltua steppiin ja olin kyllä ihan onnessani! No ne kädet, ne voin unohtaa vieläkin.... heti kun koitin saada käsiä mukaan niin eikös se lauta alkanut temppuilemaan... Mutta muutoin tunti oli loistava, hyppyjä oli havaittavissa ja en joutunut katsomaan sitä lautaa ollenkaan siinä määrin kuin aiemmin! Ja meinasin vain kerran tippua laudalta ja pari kertaa kompastua siihen. Eli kehitys jatkuu, koordinaatio alkanee löytymään pikku hiljaa! Kaiken lisäksi huomasin nauttivani tunnista, mä kun olen luullut inhoavani steppiä :D En mä sitten näköjään inhoakaan. Ja olen ilmottautunut jo seuraavalle steppitunnille. Tästä ne uusien lajien valloitukset jatkuu!
Tänään olin kuuntelemassa Päivi Räsäsen puhetta "elä ja vaikuta rohkeasti". Vaikka aihe ei nyt liittynytkään elämäntaparemontin tekemiseen, niin sieltä sai paljon työkaluja myös tälle matkalle. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että aina kun elämään tulee jotain uutta, jää vanha elämä menneisyyteen. Ne vanhan elämän ystävät katoavat osittain tai kokonaan. Se vain on osa prosessia. Ja toisaalta on hyväkin että ne jotka eivät pysty käsittelemään muutosta, katoavat. Yleensä juuri nuo edellä mainitut toimivat jarruna niihin meidän muutoksiin. Mielelläni mäkin olisin pitänyt kaikki vanhat ystävät vierellä, mutta en ollut valmis maksamaan sitä hintaa mikä multa vaadittiin. Jos vaakakupissa on oma elämänlaatu ja sisältö vs. ystävyys, valitsen itseni ja oman elämäni toisen ihmisen sijaan. Päivi puhui paljon hyvää ja sain itselleni paljon uusia eväitä tulevien päivien varalle. Paljon pureskeltavaa, paljon ajateltavaa ja niitä työkaluja arjen keskelle. Ja myönnän, että mulla on ollut mielenkiintoinen kuva Räsäsestä ja ainakin osittain mun on muutettava sitä tämän päivän jälkeen. Positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan.
Ensi viikko siintää jo tuolla edessä päin. Ensi viikolla taas kerran tavoitteena se kaksi aamusalia, yksi vesijuoksu, 1-2 combattia, yksi steppi, yksi pumppi ja toivottavasti yksi crossing sekä 1-2 cx:ää. Lopputulos voi olla kaikkea muuta :D Paitsi vesijuoksu, sen tiedän että se on todellakin siellä. Se on aikataulutettu niin hyvin työn perään ystävän kanssa, että sitä laatuaikaa en anna pois mistään hinnasta!!
keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran vesijuoksemassa ties kuinka pitkän ajan jälkeen. Taitaa olla vuosi (?) edellisestä kerrasta... Mutta se oli ihanaa, hauskaa ja toisaalta niin erilaista muihin liikuntamuotoihin nähden. Vesijuoksusta suoraan ystävän luo parantamaan maailmaa. Ja kuinka onnellinen voikaan ihminen olla niin pienestä asiasta kuin valmiiseen ruokapöytään käymisestä ja toisen tekemästä ruoasta. Se on niin harvinaista herkkua. Ja kaiken lisäksi se ruoka oli taivallisen hyvää!!! Pieni hengähdystauko arjen kiireen keskellä.
Töissä tuli sähköpostilla haaste KIRmaus - kamppanjaan viikko pari sitten. Keräsimme joukkueen meidän yksiköstä ja olemme mukana. Haaste kestää helmikuun ajan ja tarkoituksena on kerryttää liikuntapisteitä. Mukavaa touhua siis tiedossa ja erittäin liikunnallinen helmikuu ;)
Vaikka painossa ei ole tapahtunut jälleen mitään, on jotain kuitenkin taas kerran havaittavissa. Ostin uuden vuoden jälkeen uudet lasketteluhousut, koska tarve on olemassa ja kaapista ei jostain kumman syystä sellaisia enää löydy.... No nuo housut saapuivat (kiitos kaikkien nettikauppojen ;) ) ja totesin että ne ei mene kiinni ja reisistä ottaa tiukkaan kiinni. Jätin housut kaappiin ja kuluneella viikolla tuli äkillinen tarve saada lämmintä ylle -20 pakkasessa tehdylle lenkille, joten kokeilemaan housuja uudelleen. Nyt ne olivat juuri sopivat ja alle mahtui lämpökerrasto. Ja vaa'alla ei ole siis tapahtunut mitään. Eli jonkin sortin kiinteytymistä taas kerran havaittavissa!! Tästä oon niin iloinen! Mutta täytyy sanoa, ettei mikään voita sitä onnen tunnetta kun kävelet lenkkiä metsäss ystävän kanssa kovassa pakkasessa täysikuun loisteessa! Luksusta!
Haastoin itseni kokeilemaan uusia lajeja tänä vuonna. Nyt on jo muutama uusi kokeilukerta takana ja olen onnellinen. Rajoja on ylitetty ja rikottu urakalla! Sieltä mukavuusvyöhykkeeltä on lähdetty pois. Sain ystävältäni kokeiluviikon toiseen kuntokeskukseen, kuin missä nyt käyn. Käytän tuon viikon mielelläni, sillä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa. Ja tuolla valikoimassa on hiukan toisenlaiset tunnit kuin meillä. Niitä oikeastaan lähden hakemaan ja kokeilemaan :) Ja toisaalta vaihtoehtoja on hyvä katsella hyvissä ajoin, elokuu on pian ja silloin pitää miettiä, mihin päin matkani jatkuu nykyisestä keitaasta. Vai jatkuuko... Aika näyttää. Tällä hetkellä myönnän että saliohjelma korpeaa kovaa, teen edelleenkin kohta 8 kk vanhaa kesäohjelmaa. Mutta ehkä se istuu noihin lihaksiin kun sitä jyystää vuoden? Mutta katsotaan, käyn kokeilemassa ja sitten olen taas astetta viisaampi.
Eilen tapahtui harvinainen tilanne mulle. Bodystep ei ole koskaan ollut mun lempituntini koska minä ja lauta ei olla kauhean hyviä kavereita.... Extempore mut saatiin houkuteltua steppiin ja olin kyllä ihan onnessani! No ne kädet, ne voin unohtaa vieläkin.... heti kun koitin saada käsiä mukaan niin eikös se lauta alkanut temppuilemaan... Mutta muutoin tunti oli loistava, hyppyjä oli havaittavissa ja en joutunut katsomaan sitä lautaa ollenkaan siinä määrin kuin aiemmin! Ja meinasin vain kerran tippua laudalta ja pari kertaa kompastua siihen. Eli kehitys jatkuu, koordinaatio alkanee löytymään pikku hiljaa! Kaiken lisäksi huomasin nauttivani tunnista, mä kun olen luullut inhoavani steppiä :D En mä sitten näköjään inhoakaan. Ja olen ilmottautunut jo seuraavalle steppitunnille. Tästä ne uusien lajien valloitukset jatkuu!
Tänään olin kuuntelemassa Päivi Räsäsen puhetta "elä ja vaikuta rohkeasti". Vaikka aihe ei nyt liittynytkään elämäntaparemontin tekemiseen, niin sieltä sai paljon työkaluja myös tälle matkalle. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että aina kun elämään tulee jotain uutta, jää vanha elämä menneisyyteen. Ne vanhan elämän ystävät katoavat osittain tai kokonaan. Se vain on osa prosessia. Ja toisaalta on hyväkin että ne jotka eivät pysty käsittelemään muutosta, katoavat. Yleensä juuri nuo edellä mainitut toimivat jarruna niihin meidän muutoksiin. Mielelläni mäkin olisin pitänyt kaikki vanhat ystävät vierellä, mutta en ollut valmis maksamaan sitä hintaa mikä multa vaadittiin. Jos vaakakupissa on oma elämänlaatu ja sisältö vs. ystävyys, valitsen itseni ja oman elämäni toisen ihmisen sijaan. Päivi puhui paljon hyvää ja sain itselleni paljon uusia eväitä tulevien päivien varalle. Paljon pureskeltavaa, paljon ajateltavaa ja niitä työkaluja arjen keskelle. Ja myönnän, että mulla on ollut mielenkiintoinen kuva Räsäsestä ja ainakin osittain mun on muutettava sitä tämän päivän jälkeen. Positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan.
Ensi viikko siintää jo tuolla edessä päin. Ensi viikolla taas kerran tavoitteena se kaksi aamusalia, yksi vesijuoksu, 1-2 combattia, yksi steppi, yksi pumppi ja toivottavasti yksi crossing sekä 1-2 cx:ää. Lopputulos voi olla kaikkea muuta :D Paitsi vesijuoksu, sen tiedän että se on todellakin siellä. Se on aikataulutettu niin hyvin työn perään ystävän kanssa, että sitä laatuaikaa en anna pois mistään hinnasta!!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Uusia ulottuvuuksia
No niin. Tavoitteet on siis asetettu ja niiden tavoitteleminen on aloitettu :) On hyvä aloittaa heti vuoden alusta, ettei käy niin että aika loppuu kesken ja lopulta joulukuussa vetää kaiken irti jotta pystyy vain osoittamaan itselleen, että tavotteet toteutuivat.
Tänään ensimmäisenä uutena tuntina oli FitBall. Ja en voi muuta kuin nauraa. Siis se oli hauskaa ja sain nauraa itselleni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Moni asia, joita olen luullut etten pysty tekemään, tuli jälleen murennetuksi. Kropasta löytyy ihan uusia liikkeitä ja mikä parasta, tuo pallon kanssa leikkiminen saa tasapainon kehittymään. Alkuun tuntui että tippuu, mutta tunnin edetessä alkoi tasapainokin vähän jo löytymään ja uskalsi jopa päästää väähän irti. Ja kaikista suurin ylläri oli se, että ihan eri lihakset sai kyytiä kuin olin aatellut!! Selkä olikin ihmeen jumissa, mutta noiden ketkutusten jälkeen tuntui verikin virtaavan paremmin :) Tätä pitää ehdottomasti saada lisää!
Combat, rakastamani combat! Ihanaa taistelua, potkuja ja iskuja. Parhautta!! Vaikka kuntosalia ei vielä ole paljon takana, niin jo nyt huomaan selkeää kehitystä lihaskunnossa myös combatin puolella. Ja siitä voi kiittää vain kuntosalia, sillä jos se olisi jollain muulla tullut, olisi se ilmestynyt jo aikaisemmin. Kuntosalia on siis ehdottomasti jatkettava, jos sillä on näin suotuisa vaikutus combattiinkin!
Cx:ssä puhti loppui ihan totaalisesti. ylimääräisiä lepotaukoja piti pitää ihan liikaa. Toisaalta haluan ajatella kuitenkin että on parempi mennä sinne tunnille ja pitää niitä taukoja kuin jättää se tunti kokonaan välistä. silloin ei tulisi edes yritettyä... Tänään huomasin ihan uudenlaista kehonhallintaa cx:n parissa, ristiselkä ei kipeydy niin paljon kuin vielä viikko sitten. Ja uskon että tästäkin voin kiittää kuntosalia... Vatsalihaksia olen rääkännyt nyt joka kerta kun salin puolella oon ollut. Ja rääkännyt ihan todella lähes veren maku suussa. Mutta se kantaa hedelmää nopeasti, koska oikeastaan ekan kerran musta tuntui nyt että liikkeet meni sinne mihin niiden pitikin mennä. Ja varmaan siksi se tuntuikin tänään erityisen raskaalta.
Tästä on hyvä jatkaa kinkun kidutusta ;)
Tänään opin taas jotain itsestäni. Triplatunnit, niin ihania kuin ne ovatkin, niin järki pitää olla mukana. Huomasin että fitball:n kanssa jotkut liikkeet oli sula mahdottomuus, kun alla oli jo combat ja cx. Toisaalta lihakset sai kyytiä, sehän on kaiken tarkoitus kuitenkin... Mutta ihan kaikkia mehuja ei ehkä ole tarve imeä pois?
Tällä hetkellä mulla on suuri vaikeus pitää maltti liikunnan kanssa. Haluaisin mennä aamusalille joka ikinen aamu. Mutta miten saada energiat riittämään myös iltatunneille, varsinkin jos on tupla- ja triplatunteja tiedossa? Toisaalta triploja ei ole kuin la-su ja tupliakaan ei ihan joka päivä.... Tämä tulee olemaan hankalaa, saada kaikki minkä haluaa ja silti pitää pää kylmänä ja antaa niitä lepopäiviä kropalle.... Apua...
kaiken kaikkiaan tämän päivän setti oli loistava. Mulla on kipeänä sellaisetkin paikat, joita en voinut edes kuvitella saavani kipeäksi. Endorfiinit jyllää ja jälkihiki puski pitkään kotiutumisenkin jälkeen. Elämä voi olla ihanaa, mutta miten mä olen selvinnyt niin monta pitkää vuotta ilman kuntoilun tuomaa onnentunnetta! Tämä on parhautta!
Tänään ensimmäisenä uutena tuntina oli FitBall. Ja en voi muuta kuin nauraa. Siis se oli hauskaa ja sain nauraa itselleni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Moni asia, joita olen luullut etten pysty tekemään, tuli jälleen murennetuksi. Kropasta löytyy ihan uusia liikkeitä ja mikä parasta, tuo pallon kanssa leikkiminen saa tasapainon kehittymään. Alkuun tuntui että tippuu, mutta tunnin edetessä alkoi tasapainokin vähän jo löytymään ja uskalsi jopa päästää väähän irti. Ja kaikista suurin ylläri oli se, että ihan eri lihakset sai kyytiä kuin olin aatellut!! Selkä olikin ihmeen jumissa, mutta noiden ketkutusten jälkeen tuntui verikin virtaavan paremmin :) Tätä pitää ehdottomasti saada lisää!
Combat, rakastamani combat! Ihanaa taistelua, potkuja ja iskuja. Parhautta!! Vaikka kuntosalia ei vielä ole paljon takana, niin jo nyt huomaan selkeää kehitystä lihaskunnossa myös combatin puolella. Ja siitä voi kiittää vain kuntosalia, sillä jos se olisi jollain muulla tullut, olisi se ilmestynyt jo aikaisemmin. Kuntosalia on siis ehdottomasti jatkettava, jos sillä on näin suotuisa vaikutus combattiinkin!
Cx:ssä puhti loppui ihan totaalisesti. ylimääräisiä lepotaukoja piti pitää ihan liikaa. Toisaalta haluan ajatella kuitenkin että on parempi mennä sinne tunnille ja pitää niitä taukoja kuin jättää se tunti kokonaan välistä. silloin ei tulisi edes yritettyä... Tänään huomasin ihan uudenlaista kehonhallintaa cx:n parissa, ristiselkä ei kipeydy niin paljon kuin vielä viikko sitten. Ja uskon että tästäkin voin kiittää kuntosalia... Vatsalihaksia olen rääkännyt nyt joka kerta kun salin puolella oon ollut. Ja rääkännyt ihan todella lähes veren maku suussa. Mutta se kantaa hedelmää nopeasti, koska oikeastaan ekan kerran musta tuntui nyt että liikkeet meni sinne mihin niiden pitikin mennä. Ja varmaan siksi se tuntuikin tänään erityisen raskaalta.
Tästä on hyvä jatkaa kinkun kidutusta ;)
Tänään opin taas jotain itsestäni. Triplatunnit, niin ihania kuin ne ovatkin, niin järki pitää olla mukana. Huomasin että fitball:n kanssa jotkut liikkeet oli sula mahdottomuus, kun alla oli jo combat ja cx. Toisaalta lihakset sai kyytiä, sehän on kaiken tarkoitus kuitenkin... Mutta ihan kaikkia mehuja ei ehkä ole tarve imeä pois?
Tällä hetkellä mulla on suuri vaikeus pitää maltti liikunnan kanssa. Haluaisin mennä aamusalille joka ikinen aamu. Mutta miten saada energiat riittämään myös iltatunneille, varsinkin jos on tupla- ja triplatunteja tiedossa? Toisaalta triploja ei ole kuin la-su ja tupliakaan ei ihan joka päivä.... Tämä tulee olemaan hankalaa, saada kaikki minkä haluaa ja silti pitää pää kylmänä ja antaa niitä lepopäiviä kropalle.... Apua...
kaiken kaikkiaan tämän päivän setti oli loistava. Mulla on kipeänä sellaisetkin paikat, joita en voinut edes kuvitella saavani kipeäksi. Endorfiinit jyllää ja jälkihiki puski pitkään kotiutumisenkin jälkeen. Elämä voi olla ihanaa, mutta miten mä olen selvinnyt niin monta pitkää vuotta ilman kuntoilun tuomaa onnentunnetta! Tämä on parhautta!
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Uusi vuosi, uudet haasteet
Uusi vuosi, uudet haasteet. 365 päivää aikaa tehdä unelmista totta.
Katselin eilen heiaheiasta vuoden koostetta. Liikuntaa on ollut viime vuonna enemmän kuin koko mun elämässä yhteensä. Ja ihan mukava lisäys kun katsoo vuoden 2012 syksyyn. Nousujohteista on :)
Katselin eilen heiaheiasta vuoden koostetta. Liikuntaa on ollut viime vuonna enemmän kuin koko mun elämässä yhteensä. Ja ihan mukava lisäys kun katsoo vuoden 2012 syksyyn. Nousujohteista on :)
Molemmista vuosista puuttuu lähes kaikki koiran kanssa tehdyt lenkit. Lasken ne hyötyliikunnaksi... joka ikinen päivä vähintään 3 lenkkiä, se on monta tuntia viikossa. Siitäkin huolimatta että viime vuonna (2013) oli yhteensä noin 14 viikkoa taukoviikkoja, on liikunnan määrä päätä huimaava minulle. Ihmiselle joka ei entisessä elämässä liikkunut kuin sohvan ja jääkaapin väliä koiralenkkien lisäksi. Uskomaton määrä kokeiltuja lajeja, varsinkin kun vertaan entiseen elämääni :)
Mutta uusi vuosi on siis edessä. Sitä myöten uudet haasteet. En lupaa tehdä erityisesti mitään, koska en usko uuden vuoden lupauksiin. Mutta asetan tavoitteeksi itselleni:
1. Kokeilla Keitaan lukkarista jokaista tuntia kerran (mitkä on työn puolesta järjestettävissä)
2. Kokeilla vähintään 10 uutta lajia tänä vuonna (joko täysin uutta tai sitten sellaista, joita en ole tämän uuden elämän aikana kokeillut)
3. Lisätä sitä kuntosalin puolta treeniohjelmaan (otetaan alkuun tavoitteeksi 70 kuntosalikäyntiä. Se ei ole paljon, eihän?)
4. Astua pois siltä mukavuusalueelta ja mennä uusien ohjaajien tunneille (kompastuskivi nro 1)
5. Uskaltautua kokeilemaan tanssillisia tunteja (liittyy osittain kohtaan 1.)
ja se tärkein
6. Alkaa tekemään oikeasti töitä unelman eteen bodycombatin suhteen ;)
Kaikki em. tavoitteet on selkeästi mitattavissa. Lisäksi toki toivon, että löydän sitä armollisuutta itselle, treenin, työn ja vapaa-ajan sopivan balanssin ja ruokavalion kanssa "rauhan". Mutta niitä ei voi mitenkään mitata, joten niitä en laita edes tavoitteeksi. Ne kuitenkin on olemassa koko ajan. Toki toivon, että arjen nyt tasoittuessa ja treenimäärien lisääntyessä myös paino lähtisi jälleen putoamaan. Mutta en ota senkään kanssa mitään stressiä. Jos vielä elokuussa mennään samoissa lukemissa, käännyn rakkaan ravintovalmentajan puoleen jälleen kerran. Silloin mä teen jotain pahasti väärin, jos näillä nykyisillä ohjeilla ei homma pelitä ;)
Tästä on siis hyvä lähteä rakentamaan uutta vuotta ja uusia treenejä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä vuosi tuo tullessaan.
Fitnesskissa kehrää tyytyväisenä ja odottelee talviunen loppumista ;)
maanantai 23. joulukuuta 2013
Aatonaaton ajatuksia
Heräsin tänä aamuna puoli seiskan pintaan siihen tunteeseen, että myöhästyn töistä ja pahasti. Hetken ehdin jo ihmetellä kunnes tajusin että olen lomalla. Siis ei kiire mihinkään ja lupa kääntää kylkeä uudelleen :)
Loma on siis alkanut ja vasta nyt pari päivää lomailtuani olen tajunnut kuinka sitä olenkaan tarvinnut. Rakastan työtäni, niin hassua kuin se onkin, mutta tämä muu arki on pistänyt selän seinää vasten. Välillä on todella tullut se tilanne että happi loppuu. Joulukuun viikot ovat olleet hektisiä ja tekemistä on ollut enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Niinpä nämä ensimmäiset lomapäivät olen vain nukkunut. Rakentanut joulua hiljalleen ja taas nukkunut. Haahuillut kotona yöpaita päällä ja syönyt liian hyvin...
Nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä syömisiä, ei kuntoilua, ei elämäntapamuutosta, ei haasteita. Nyt on aika miettiä itseä ja antaa sitä aikaa. Nauttia lomasta ja tasata hengitystä.
Lupasin ja vannoin pyhästi, että haaste grittiin ja bootcamppiin toteutetaan ennen joulua. Mutta toisin kävi. Ja tällä hetkellä se saa olla näin. Vielä olisin tänään ehtinyt grittiin, mutta jätin väliin erinäisistä syistä. Bootcamp.... Epäilen että se odottaa aikaansa seuraavassa elämässä. Asenneongelma sitä kohtaan ei ihan hevillä murene ja toisaalta tarvitseeko ihan kaikkea kokeillakaan?
Tässä viikolla olin ekan kerran kesän jälkeen vaatekaupassa. Tarvitsin kuumeisesti tähän ajanjaksoon sopivaa vaatetta, kesähepeneitä kun löytyy kaapin täydeltä. Sovittelin muutamia vaatteita ja yhden vaatteen kohdalla jäin tuijottamaan siihen sovituskopin peiliin. Ensimmäisenä mieleen nousi sanat "himputti sä näytät hyvältä, nainen!". En ole enää ihan niin yllättynyt siitä, ettei monet tunnista jos eivät ole nähneet vähään aikaan. En meinannut minäkään sitä peilikuvaa tunnistaa. Ja onhan se aika ihanaa valita vaatteita koko valikoimasta, eikä vain erikoismallistosta. Törmäsin samalla myös uuteen ilmiöön. Olin ostamassa samalla uusia housuja ja sovittaessa koko oli muuten hyvä, mutta jouduin ostamaan kokoa isommat koska siinä sopivassa koossa oli lahkeet liian lyhyet. Eipä ole koskaan ennen tullut tuo vastaan :) Eikä sillä ole mitään väliä, lukeeko kokolapussa M vai L.
Kolmas päivä ilman koiraa on alkanut. Juniori muutti perjantaina uuteen kotiin ja mä olen aloittanut opettelun siihen, ettei koiraa ole. Ensimmäiset pari päivää meni ihan siinä fiiliksessä, kuin se olisi jossain hoidossa. Mutta nyt se totuus alkaa viimein iskostua takaraivoon. Koira on poissa, uuden perheen ilona ja riemuna. Luopumistyötä on tehty koko syksy, joten luopumisen tuska ei ole niin suuri kuin yllättävässä luopumisessa. Suurempi totuttelu on siihen, ettei ketään ole kotona. Aamulla ensimmäiseksi ei tarvitse lähteä lenkille. Kaupassa ei tarvitse miettiä sitä, kuinka kauan koira on ollut yksin kotona. Töistä ei tarvitse ajaa suorinta tietä kotiin vaan voi mennä jumppaan /kauppaan / asioille ja tulla sieltä sitten kotiin. Totuttelua siis edessä. Juniori sai kuitenkin mielettömän hyvän kodin, joten sen suhteen olen levollisella mielellä.
Juttelin ystävän kanssa liikunnasta, sen merkityksestä ja arvosta elämässä, asenneongelmasta kuntosalia kohtaan sekä siitä mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Onko parempi mennä tuli hännän alla ja hengähtää vasta illalla myöhään, vai antaa sitä aikaa itselleen ja katsoa mihin rahkeet riittää. Mulla on selkeä syy, miksi en kuntosalille mene, sama syy liittyy mutkan kautta myös bootcamppiin. Toivon että aika helpottaa ja tasaa ajattelua. Nyt kun elän koiratonta elämää, koitan ottaa kuntosalin viikko-ohjelmaan muutamana aamuna ennen töihin menoa. Osaltaan korvaamaan aamulenkkien puutetta ja myöskin tuomaan hiukan monipuolisuutta viikon liikuntaan. Vaikka myönnän rehellisesti ettei hirveästi kiinnosta jyystää vanhaa kuntosaliohjelmaa, joka on tehty ennen kuin käden kanssa tuli ongelmia ja ennen kuin olkapää sanoi poks. Mutta korvaavia liikkeitä löytyy ja mielikuvitus on rajana. Kokeilemalla löytää uusia ulottuvuuksia.
Kohta on vuosi lopuillaan. Sitä ennen nautiskelen joulunrauhasta ja kiireettömyydestä, loman suomasta levosta ja ajasta itselle. Kohta on aika laittaa vuosi pakettiin, tehdä tilinpäätös itsensä kanssa ja miettiä tulevan vuoden haasteita.
Toivotan sinulle oikein ihanaa ja lämmintä joulunaikaa!
Loma on siis alkanut ja vasta nyt pari päivää lomailtuani olen tajunnut kuinka sitä olenkaan tarvinnut. Rakastan työtäni, niin hassua kuin se onkin, mutta tämä muu arki on pistänyt selän seinää vasten. Välillä on todella tullut se tilanne että happi loppuu. Joulukuun viikot ovat olleet hektisiä ja tekemistä on ollut enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Niinpä nämä ensimmäiset lomapäivät olen vain nukkunut. Rakentanut joulua hiljalleen ja taas nukkunut. Haahuillut kotona yöpaita päällä ja syönyt liian hyvin...
Nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä syömisiä, ei kuntoilua, ei elämäntapamuutosta, ei haasteita. Nyt on aika miettiä itseä ja antaa sitä aikaa. Nauttia lomasta ja tasata hengitystä.
Lupasin ja vannoin pyhästi, että haaste grittiin ja bootcamppiin toteutetaan ennen joulua. Mutta toisin kävi. Ja tällä hetkellä se saa olla näin. Vielä olisin tänään ehtinyt grittiin, mutta jätin väliin erinäisistä syistä. Bootcamp.... Epäilen että se odottaa aikaansa seuraavassa elämässä. Asenneongelma sitä kohtaan ei ihan hevillä murene ja toisaalta tarvitseeko ihan kaikkea kokeillakaan?
Tässä viikolla olin ekan kerran kesän jälkeen vaatekaupassa. Tarvitsin kuumeisesti tähän ajanjaksoon sopivaa vaatetta, kesähepeneitä kun löytyy kaapin täydeltä. Sovittelin muutamia vaatteita ja yhden vaatteen kohdalla jäin tuijottamaan siihen sovituskopin peiliin. Ensimmäisenä mieleen nousi sanat "himputti sä näytät hyvältä, nainen!". En ole enää ihan niin yllättynyt siitä, ettei monet tunnista jos eivät ole nähneet vähään aikaan. En meinannut minäkään sitä peilikuvaa tunnistaa. Ja onhan se aika ihanaa valita vaatteita koko valikoimasta, eikä vain erikoismallistosta. Törmäsin samalla myös uuteen ilmiöön. Olin ostamassa samalla uusia housuja ja sovittaessa koko oli muuten hyvä, mutta jouduin ostamaan kokoa isommat koska siinä sopivassa koossa oli lahkeet liian lyhyet. Eipä ole koskaan ennen tullut tuo vastaan :) Eikä sillä ole mitään väliä, lukeeko kokolapussa M vai L.
Kolmas päivä ilman koiraa on alkanut. Juniori muutti perjantaina uuteen kotiin ja mä olen aloittanut opettelun siihen, ettei koiraa ole. Ensimmäiset pari päivää meni ihan siinä fiiliksessä, kuin se olisi jossain hoidossa. Mutta nyt se totuus alkaa viimein iskostua takaraivoon. Koira on poissa, uuden perheen ilona ja riemuna. Luopumistyötä on tehty koko syksy, joten luopumisen tuska ei ole niin suuri kuin yllättävässä luopumisessa. Suurempi totuttelu on siihen, ettei ketään ole kotona. Aamulla ensimmäiseksi ei tarvitse lähteä lenkille. Kaupassa ei tarvitse miettiä sitä, kuinka kauan koira on ollut yksin kotona. Töistä ei tarvitse ajaa suorinta tietä kotiin vaan voi mennä jumppaan /kauppaan / asioille ja tulla sieltä sitten kotiin. Totuttelua siis edessä. Juniori sai kuitenkin mielettömän hyvän kodin, joten sen suhteen olen levollisella mielellä.
Juttelin ystävän kanssa liikunnasta, sen merkityksestä ja arvosta elämässä, asenneongelmasta kuntosalia kohtaan sekä siitä mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Onko parempi mennä tuli hännän alla ja hengähtää vasta illalla myöhään, vai antaa sitä aikaa itselleen ja katsoa mihin rahkeet riittää. Mulla on selkeä syy, miksi en kuntosalille mene, sama syy liittyy mutkan kautta myös bootcamppiin. Toivon että aika helpottaa ja tasaa ajattelua. Nyt kun elän koiratonta elämää, koitan ottaa kuntosalin viikko-ohjelmaan muutamana aamuna ennen töihin menoa. Osaltaan korvaamaan aamulenkkien puutetta ja myöskin tuomaan hiukan monipuolisuutta viikon liikuntaan. Vaikka myönnän rehellisesti ettei hirveästi kiinnosta jyystää vanhaa kuntosaliohjelmaa, joka on tehty ennen kuin käden kanssa tuli ongelmia ja ennen kuin olkapää sanoi poks. Mutta korvaavia liikkeitä löytyy ja mielikuvitus on rajana. Kokeilemalla löytää uusia ulottuvuuksia.
Kohta on vuosi lopuillaan. Sitä ennen nautiskelen joulunrauhasta ja kiireettömyydestä, loman suomasta levosta ja ajasta itselle. Kohta on aika laittaa vuosi pakettiin, tehdä tilinpäätös itsensä kanssa ja miettiä tulevan vuoden haasteita.
Toivotan sinulle oikein ihanaa ja lämmintä joulunaikaa!
Tunnisteet:
Bootcamp,
Elämää,
Fitnesskissa,
Grit,
Haaste,
Kuntosali,
Loma,
Motivaatio,
ruokavalio
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Haastetta itselle
Mulla on pyörinyt viime päivinä taas ihan muut asiat mielessä, joista kirjoittaa mutta joka päivä se on vain jäänyt. Yhtäkkiä on huomannut että kello on jo vaikka mitä ja on aatellut että kirjoittaa huomenna. No nyt sitten lueskelin pitkästä aikaa muita blogeja ja huomasin että moni on haastanut itsensä. Osa on haastanut lankuttamaan, osa tekemään kyykkyjä, joku punnertamaan ja joku seinäistuntaan.
Koska mä en edelleenkään saa itseäni salille tekemään jalkatreeniä, aattelin laittaa haasteen itselleni myös. Jotain tarttis tehdä, joten otanpa myös ton kyykkyhaasteen ja samaan settiin sitten seinäistunnan. Nämä on nyt tulostettuna jääkaapin oveen, joten voin ruksia siitä sitten päiviä pois sitä mukaa kun ne etenee. Ja samalla sitten etenee tämä sairaslomakin...
Tässäpä siis meikäläisen seuraavat 30 päivää kotona:
Koska mä en edelleenkään saa itseäni salille tekemään jalkatreeniä, aattelin laittaa haasteen itselleni myös. Jotain tarttis tehdä, joten otanpa myös ton kyykkyhaasteen ja samaan settiin sitten seinäistunnan. Nämä on nyt tulostettuna jääkaapin oveen, joten voin ruksia siitä sitten päiviä pois sitä mukaa kun ne etenee. Ja samalla sitten etenee tämä sairaslomakin...
Tässäpä siis meikäläisen seuraavat 30 päivää kotona:
Näillä siis lähdetään liikkeelle vielä tänään. eli meikäläinen aloittaa sunnuntaista :) Vähän niinkuin ameriikan malliin, jossa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



