Yli kolme kuukautta on kulunut edellisestä tekstistä. Paljon olisi ollut sanottavaa, mutta se on jäänyt sanomatta. Monesta syystä. Mutta olen elossa edelleen. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin ja suunnata katse uuteen vuoteen.
Syksy on ollut melkoista pyöritystä. Muutto ja pitkä sairasloma veivät voimat. Vasta nyt alkaa elämä ja arki jotenkin soljumaan normaaliin tapaan.
Kuntoileminen on jäänyt kokonaan. Tai ainakin se extra-liikkuminen. Jonkin verran kävelylenkkejä toki olen tehnyt ja nykyisin kävelen töihin (no joo, matka ei nyt päätä huimaa, taitaa omalta parkkipaikalta olla melkein sama matka töihin kuin työpaikan parkkipaikalta...).
Positiivista on kuitenkin se, että mieli tekee jo palata takaisin liikunnan pariin. Olen voiton puolella siis! Kuitenkaan en ole vielä palannut salille, sillä aika on se mitä eniten vielä tarvitsen. Ja tiedostan sen liian hyvin. En halua ajaa itseäni takaisin siihen tilanteeseen mikä elo-syyskuussa oli. Vältän sitä kaikin keinoin, joten annan aikaa. Positiivista on kuitenkin että mieli heräilee koomasta pikku hiljaa.
Oikeastaan näin vuoden lähetessä loppuaan, on hyvä katsella mennyttä vuotta. Se on ollut melkoinen. Tammi-maaliskuusta mulla ei ole mitään muistikuvaa, ensimmäiset selkeät mielikuvat on vasta huhtikuulta. Onneksi on fb, josta voi katsella mitä on tehnyt ja keitä on tavannut. Elämä ei mene aina niin kuin haluaa ja joskus vastaan tulee vastoinkäymisiä, jotka saavat elimistön hälytystilaan. Ehkä surullisinta kevättä ajatellessa on se, etten uskonut lääkäriä silloin enkä nähnyt hälytysmerkkejä.
Liikuntaa on siis tälle vuodelle tullut melkoisen vähän. Salin vaihto ei sitä ainakaan lisännyt, ikävä on treenimimmejä ja sitä joukkoa, johon keitaalla sain tutustua. Ja isoin ikävä on niitä ihania ohjaajia, jotka saivat aikaan mussa muutoksen halun ja opettivat mut uskomaan itseeni.
Mutta elämä jatkuu senkin suhteen, ihmiset vaihtavat paikkaa ja salit omistajaa. Nyt on tämä hetki ja elämän päätöksiä on tehtävä niiden asioiden pohjalta, jotka nyt ovat käytettävissä. Ei voi elää menneessä, eikä voi oikeastaan elää sitä huomistakaan näin ennalta.
Syksystä opin sen, etten tee lupauksia. En lupaa uuden vuoden kynnyksellä parantaa tapojani tai muuttaa elämäntapoja radikaalisti. Ainoa asia mitä lupasin itselleni jo syksyllä, on se että kuuntelen itseäni herkemmin. En jousta oman jaksamisen kustannuksella. Pysyn poissa harrastuksista, jotka eivät tuota iloa. Pysyn pois kokoontumisista, joissa koen olevani vieraalta planeetalta tai toivomaton vieras. Kuuntelen itseäni. Osallistun vain sellaiseen, mikä tuottaa mielihyvää ja antaa iloa.
Ehkä se on mun lupaukseni. Katsoa peiliin, kuunnella mitä peilikuva sanoo ja hyväksyä se, ettei kaikki pidä tästä "uudesta linjasta". Ja ikävä kyllä, se on jo vienyt ystäviä viereltä. Toisaalta, onko se ystävyyttä jos aina olet vain antajan roolissa, etkä saa enää mitään? Enkä puhu nyt konkreettisesta antamisesta. Enkä viittaa tällä kehenkään :) kunhan mietin.
Elämä siis jatkuu. Ehkä olen astetta itsekkäämpi, mutta tähän ikään tullessa voi hiljalleen alkaa elää itselleen. Kuunnella mitä itse haluaa ja sanoa hyvällä omalla tunnolla "ei" jos siltä tuntuu.
Näihin sanoihin. Blogi on ja pysyy, en lupaa päivittää sitä useammin, mutta uskon niin käyvän. Nyt kun viimein olen kahden vuoden tietokoneettoman elämän jälkeen päätynyt ostamaan uuden koneen :p aika aikansa kutakin....
Rauhaisaa joulunaikaa itse kullekin. Muistutuksena itselleni (ja muillekin) että joulusta voi tehdä juuri oman näköisen. Ei sen tarvitse olla sellainen, mitä elokuvat ja naisen lehdet ovat pullollaan. On ihan ok grillata ulkona ja katsoa leffoja pyjama päällä, jos se tuntuu omalta. Ei joulu tule kinkusta, laatikoista eikä siitä lahjavuoresta. Se tulee siitä, mikä itselle on hyvä. Vietä siis juuri sellainen joulu, mikä sinulle sopii! Ja vietitpä sen miten tahansa, mukavaa juhlaa :)