Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokavalio. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Todellakin elossa!

Viime päivinä oon havahtunut ensimmäisen kerran tänä keväänä siihen, että olen todellakin elossa! Ja että se voikin tuntua hyvältä!

Sunnuntain endorfiinihumala on laantunut, mutta mieli on iloinen ja virkeä. Ihana kevätaurinko paistaa ja olo on mitä parhain! Ainoastaan keuhkot eikä kroppakaan ihan vielä ole palautuneet rankasta keväästä, mutta ees päin! Nyt on aika kuntouttaa niitä hiljalleen. Tarjota säännöllisesti niille työtä ja muistutella mieliin sitä, mistä se kuitenkin lopulta tykkää.

Maanantaiaamu kun valkeni, oli jokaisella askeleella säestyksenä pieni "au au au" kun joka paikkaan sattui. Mutta kipu ei tuntunut kuitenkaan pahalta, se vain kertoi että nyt on tehty taas jotain. Mieli halusi lisää.

Maanantaina kaivoin pyörän talviteloilta ja polkaisin 11km lenkin. Se teki hyvää ja keuhkotkaan ei ihan sanoneet sopimustaan irti. Suunta on siis todellakin oikea!

Eilen pidin lepopäivän, vaikka mieli olisikin tehnyt lähteä johonkin hikoilemaan. Saada tuota hyvääoloa lisää. Tänään oli kuitenkin tiedossa keinukallion mäkiä ja portaita, joten lepopäivät todellakin kunniaan!

Keinukalliossa todellakin hikoiltiin ja hengästyttiin. Vaikka taukoja joutui pitämään hiukan enemmän ja välillä himmaamaan tahtia, ei olo ollut ihan kuollut treenien päätteeksi. Päin vastoin, mieleen nousi jälleen ajatus ettei peli ole menetetty! Ja Mulla oli ihan mahtavat tsempparit mukana, ihana pt ja nelijalkainen kannustin, joiden voimalla jaksoi lyllertää niitä mäkiä ja portaita :)

Vaikka aina sanotaan, että liikunta on sivuseikka jos haluaa painoa pudottaa. Se pudottaminen tehdään oikeasti keittiössä, syömällä oikein, säännöllisesti ja monipuolisesti. Mulla liikunta sanelee kuitenkin paljon syömisiä. Opin silloin kun aktiivisesti painoa tiputin, että kun liikunta on kohdallaan, myös ruokailut asettuvat kohdalleen. Ja näin se on mennyt tälläkin kerralla. Heti kun liikunta on lisääntynyt, on syömiset monipuolistuneet ja rytmi tasoittunut. Myös ne valinnat on parantuneet. Eilen kun kävin jokaviikkoisella kahvila- käynnillä Fazerilla, katsoin kelloa ja totesin, että lounasaika on mennyt ilman lounasta. Joten valitsin pullan sijaan lämpimän ruoan. Pari viikkoa sitten olisin ajatellut, ettei yksi pulla maailmaa kaada. Ja eihän se kaadakaan. Jos se muu ruokailussa on kohdallaan. Mutta jos päivä menee parilla leivällä, litra tolkulla kahvia ja niillä pullilla, ollaan metsässä.

Nyt on kropassa mukava tunne. Mihinkään ei satu, mutta tuntee että jotain on tehnyt. Hiukan tuo auringonpaiste kutsuu ulos ja pohdinkin, pitäisikö rykäistä ja polkea naapurikuntaan uimahalliin uimaan muutama veto. Ei ehkä huono vaihtoehto sekään :)

Aurinkoa päivääsi ja puoliväliviikkoon! Se on kuulkaas kevät nyt! Nautitaan siitä, että ollaan elossa ja voidaan iloita kevätauringon paisteesta!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Totuuden edessä

Jestas. Mä olen lähes sanaton.

Ensimmäinen pt-tapaaminen siis takana ja selvät suunnitelmat edessä. Pari päivää meni tiedon sulattelussa ja totuuden sisäistämisessä. Peli ei ole menetetty ja se aiemmin saavutetun tuloksen ryssiminen ei ollutkaan ihan niin paha kuin luulin. Silti komeat miinuskilot ovat muisto ja tavoite. Sinne on matkaa, mutta ei niin pitkälti kuin koko ajan pelkäsin.

Kuitenkin se totuuden tajuaminen. Katsominen tilannetta silmästä silmään ja peilin eteen meneminen kolhaisee kovaa. Mieletön työ takana ja silti meinasin heittää hanskat tiskiin. Huh, onneksi niin ei ehtinyt käymään!

Pt-tapaamisen kuntotesti kaihertaa mieltä. Se todella korpeaa kovaa. Koska tajusin sen jälkeen, kuinka olemattomaksi lihaskunto on päässyt. Kun ei vaan jaksa enää niin kuin aiemmin. Tuosta testistä sain reidet niin kipeäksi että niitä on sitten pari päivää sulateltu. Eilen päädyin lumiseen keinukallioon lenkille ja vanhasta tottumuksesta kaikki ylämäet vedettiin jälleen kahteen kertaan. Hikeä ja kyyneliä, ei onneksi sentään verta... Kiukun voimalla pientä intervallijuoksua (joo, todellakin pientä...) kaiken keskelle. Onneksi oli lunta ja kaunis maisema, vaikka ei sitä maisemaa paljon ehtinyt ihastelemaan. Niin kovaa harmitti.

Jos aikaisemmin mun haasteeni oli sivulankku (joka on kyllä haaste sinänsä edelleenkin) niin uusi "haaste" on juoksumatto. Siitä etsitään nyt uusia nopeuksia ja katsotaan mihin päädytään.

Tänään sitten viimein salin puolelle. Mun kannalta onneksi illan suunniteltu tunti oli vaihtunut ja oli hyvä syy pysyä siellä rautatankojen keskellä. Ensimmäisen kerran koko projektin aikana tunsin jonkin asteista häpeää. En niinkään kiloista tai ulkonäöstä, vaan siitä ettei jaksanutkaan kuten ennen. Vaikka eihän ne muut salilla hikoilleet tienneet mihin aiemmin olen pystynyt. Mutta jännä tunne, ei se ole koskaan aiemmin mieleen edes tullut.

Näistä tuntemuksista on kuitenkin hyvä lähteä. Jos hävettää ettei rauta nouse, on siihen vain yksi apu. Mennä nostamaan sitä säännöllisesti.

Ensiviikon treeniohjelma on muodostunut hahmotelmaksi. Ihan varma en ole niiden toteutumisesta lähinnä aamusalien kohdalla. Yöunet on olleet taas vähän karkuteillä ja moni yö on ehtinyt aamun pikkutunneille ennen nukkumatin saapumista. Joten siinä kohtaa olen sallinut itselleni unta niin pitkään kuin työn puolesta onnistuu. Huomenna olisi kova tavoite päästä aamulla hikoilemaan, joten katsotaan kuinka käy. Jos vaikka hävettäisi vähemmän, kun porukkaakin on salilla vähemmän.

Vaikka se mun täytyy sanoa, että meidän keitaalla saa ihan rauhassa leikkiä vaikka kilon käsipainoilla, eikä se ketään kiinnosta huonossa mielessä. Siitä tuo paikka on ihana. Saat olla juuri sellainen kuin olet ja kannustusta ei puutu. Onneksi.

Nyt vielä tämän päivän merkinnät ruokapäiväkirjaan ja sitten metsästämään mattia. Vähän kyljissä tuntuu, että ehkä mä jotain tein ihan oikeinkin tänään :) Motivaatio alkaa siis hiljalleen taas heräämään. Se on aika ihana tunne!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusi alku

Täällä jälleen.

Elämä on heitellyt, aikaa on kulunut edellisestä päivityksestä. Paljon on tapahtunut ja silti voisi sanoa, ettei mikään ole muuttunut.

Jotain on kuitenkin "muuttunut", nimittäin minussa itsessäni. Sisällä ja ajatusmaailmassa. 

Pitkään yritin sinnitellä, yritin jaksaa myllerryksen keskellä. Yritin hokea itselleni, että "ehei, ei se punainen lanka ole mihinkään kadonnut" ja kyllä tässä vielä porskutetaan. Silti kaikki merkit olivat näkyvissä jo keväällä. Silloin suljin silmäni asioilta ja tilanteelta. En halunnut kuulla enkä halunnut nähdä. Vielä kesä mentiin huonossa hapessa kunnes se seinä tuli vastaan.

Oli aika ottaa selkeä aikalisä. Viheltää peli poikki ja antaa itselle aikaa. Kun lääkärissä istuessa ei ymmärtänyt enää tuon taivaallista diagnoosista ja lääkityksestä, ei tajunnut missä mennään eikä oikein ymmärtänyt miksi sairasloma oli niin pitkä. Pallo oli karannut liian kauas. 

Sairasloman aikana tilanne alkoi valottumaan ja arkea opeteltiin uudelleen. Liikunta ja syöminen jäivät todellakin taustalle, oli aika antaa itselle aikaa hyväksyä asiat ja tilanne. Aikaa opetella uudenlaista arkea ja elämää. Todellakin aikaa hyväksyä tilanne. Energia ei enää riittänyt blogin päivittämiseen, monesti se päivittäinen elämä vei kaikki mehut ja ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Monta kertaa ajattelin että pitäisi kirjoittaa, oli paljon sanottavaa ja jaettavaa. Silti koneen äärelle istuessa ne sanat katosivat. Ei vain saanut mitään ulos. Oli siis annettava edelleen vain aikaa.

Nyt töihin paluun jälkeen ja sairasloman loputtua tilanne on valoisampi. On jälleen aikaa ja energiaa miettiä muutakin. Arkeen mahtuu taas normaaleja asioita, niistä päällimmäisenä liikunta ja ravitsemus.

Pitkä tekemättömyys ja pallon karkaaminen saivat aikaan sen, että paino on noussut ja kunto romahtanut. 

sairasloman loppumetreillä tajusin, että tarvitsen boostin liikkumattomuuden lopettamiseen ja tarvitsen asiaan tukea. Jonkun joka ruoskii, mutta tekee sen kannustaen. Oli siis aika ottaa yhteys personal traineriin ja sopia "sotasuunnitelmasta".

Tänään on ensimmäinen pt-tapaaminen takana. Positiivista on se, että paino on kääntynyt jo laskuun ennen kuin edes kunnolla ehdimme aloittamaan. Negatiivista on tajuta se, että lihaskunto on romahtanut ja olematon. 

Tästä on kuitenkin suunta vain ylöspäin. Mulla on hyvä suunnitelma, hyvä pt :) 

Blogi päivittyy taas useammin, en ole teitä siis unohtanut :) Tästä jatketaan seuraavat kuukaudet valvovan silmän alla. Ja hyvä niin! Uskon että tästä tulee hyvä!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Polkupyöräilyn huumaa!

Lomalaisen arki on alkanut. Upeaakin upeammilla keleillä.

Mä olen jäänyt pyöräilyyn koukkuun. Ihan käsittämätöntä. Pari vuotta sitten en voinut kuvitella, että ajelisin enempää kuin pakolliset pyörällä. Ja enhän mä ajanutkaan. Ja nyt nälkä kasvaa syödessä, jokaisen ajon jälkeen on sellainen olo että olisi voinut ajaa vielä vähän lisää. Hassua...

Pääsiäisen vietin rauhaiseloa pidellen, sunnuntaina pohdittiin jälleen ruokavalion muutoksia ja heitettiin koko sabluuna uusiksi. Nyt sitten ihmettelen syömisiä ihan uudesta vinkkelistä. Toisaalta erittäin hyvä ravistella niitä totuttuja tapoja. Toivotaan että tämä puree ja kolauttaa rytmin kuntoon... Ruokavalion lisäksi lauantaina ja sunnuntaina kävin rääkkäämässä vatsalihaksia oikein olan takaa ja sen tunnen vielä tänäänkin. Kyllä mun omaohjaaja on tehnyt loistavan ohjelman, kun se sattuu useammankin päivän päästä. Sunnuntaina tyrkkäsin itseni myös extempore crossingtunnille, mikä tuntui ihanalta pitkästä aikaa. Kyllä noilla ohjatuilla tunneilla vaan saa hyvän mielen aikaiseksi!

Maanantain polkaisin Helsingin rajalle ja poikkesin ystävän luo kahville. Kahvi venyi sitten iltapäiväajeluksi, grillaukseksi ja mukavaksi jutusteluksi auringon paahteessa. Monta tuntia myöhemmin ja useita kokemuksia rikkaampana poljin kiertotietä kotiin. Että voi ihminen nauttia laskevan auringon kajosta, hiljaa heräävästä luonnosta, hiirenkorvista, valkovuokoista teiden varsilla. Ja se tuoksu, se heräävän luonnon huumaava tuoksu! Olin onnesta lähes juovuksissa kun pääsin kotiin. Nenä parka, otti hiukan nokkiinsa kevätauringosta ja nyt sitten punanenäisenä kuljen pari päivää.

Kuulin pääsiäisenä suru-uutisen, jonka toivoin olevan väärä. Tänään menin lomalla käymään töissä, koska tuosta temppuilevasta kädestä otettiin vähän lisätutkimuksia. Kun astuin työpaikan pihalle ja näin lipun puolitangossa, iski se tieto tajuntaan. Ei tuo uutinen huhua ollut. Iso menetys koko työpaikalle, vaikkei hän ollutkaan mulle lähimpiä työtovereita. Siinä lippua katsellessa sitä tajusi jälleen ihmisen pienuuden. Ei kukaan meistä tiedä päiviensä määrää, ei lähdön hetkeä.

Vaikka muistutus tulikin ihan väärällä tavalla, toivon että jälleen kerran muistaisin arvostaa ihmisiä joita lähelläni on. Arvostaa heitä nyt kun he vielä ovat täällä. Kritiikin ja negatiivisen palautteen voi antaa ensi kerrallakin, mutta se kiitos ja ne hyvät asiat, ne pitäisi sanoa nyt. Ei jättää siihen seuraavaan kertaan. Kun koskaan ei tiedä, tuleeko sitä seuraavaa kertaa enää.

Tällaisten tapahtumien jälkeen huomaan miettiväni omaa elämääni. Sen sisältöä ja niitä omia valintojakin. Joskus on hyvä pysähtyä peruskysymysten äärelle. Tehdä itsensä kanssa välit selviksi.

Elämä kuitenkin jatkuu. Mä tiedän missä menen ja mitä kohti kuljen. Mun päämäärä on selvä ja kristallin kirkas. Pyöräilyn nälkä on edelleen kasvava. Yhtäjaksoisesti olen nyt polkenut 30km, päivämatkana 35km, seuraava etappi näyttäisi olevan 50km (siis päivämatka, yhtäjaksoisesti 25km). Mistähän mä vielä löydän itseni... Mua houkuteltiin jo lomalla polkemaan hiukan pidempää matkaa, siinä olisi istumista 150km verran. Saas nähdä, olenko yllytyshullu ja otan haasteen vastaan ;)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Linjoilla jälleen!

Kulunut viikko on ollut hektinen töiden ja harrastusten parissa. Pitkiä, ympäripyöreitä päiviä, iltapolia ja harjoituksia. Ja liikuntaa vain nimeksi. No olen sentään polkenut töihin pyörällä, että hyötyliikuntaa olen saanut jonkin verran :) Mutta ohjattu on ollut nollassa. Toivottavasti siihen tulee muutos nyt kun olen taas kerran lomalla :)

Niin kauan kuin olen keravalla asunut, olen unelmoinut että jonain päivänä poljen Tuusulan järven ympäri. Muutama vuosi sitten kunto ei olisi riittänyt enkä olisi jaksanut sitä polkea. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Eilen, ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päätin ottaa ja polkaista. Ja sen jälkeen oli kyllä sellainen "I did it" olo!! 30km ja aikaa kului 1h 40 minuuttia. Oikeastaan muutama minuutti alle, kun unohdin pysäyttää trackerin kun pysähdyin kirjaamaan nimeni järvenkiertäjien kirjaan. Siellä se komeilee munkin nimi, sijalla 423. Aion mennä tuon lenkin vielä monta kertaa tämän kesän aikana! Se oli itseasiassa todella kiva reitti, maisemat upeita ja ihania iloisia ihmisiä molempiin suuntiin menossa.

Musiikki on vienyt mun sydämeni taas. Monen vuoden tauon jälkeen on ihana olla harjoituksissa joka viikko. Kiirastorstain esiintyminen sai ilon sydämeen. Olen päässyt ihanaan porukkaan mukaan! Himo kasvaa myös viulun pariin, pitäisi viimeinkin hakea siihen ne uudet kielet...

Ravintovalmennus on käynnissä ja tää ei vaan suju. Kirjoitan ruokapäiväkirjaa joka päivä, ja järkyttyneenä katson liian vähiä syömisiä tai aterioiden puutetta. Joka ikinen päivä. Paino on noussut hiukan, mutta niin se teki viimeksikin kun aloin syömään eri tavalla. Se tasoittuu kyllä, mutta ärsyttäähän se. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kun taas löytäisi sen vaihteen silmään, että tajuaisi mitä varten tässä nyt näitä asioita kerrataan. Itseä varten. Ei ketään muuta varten. Mutta johonkin sen hukkasin viime syksynä, kun elämä heitti kapuloita rattaisiin. Sitä motivaatiota ja energiaa etsitään taas, jolla tämä uudenlainen arki lähtisi rullaamaan yhtä sujuvasti kuin aikaisemminkin.

Täällä kuitenkin mennään. Vaikka nyt ei sujukaan niin kuin toivoisi, ei hanskat ole kokonaan naulassa. Nämä on niitä hetkiä, että pitää vain jatkaa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti!

Kaiken kaikkiaan en ehkä tajua edelleenkään itse, mihin asti olen päässyt. Kiirastorstaina sain useammalta kuoroystävältä ihania sanoja. Niiden sisäistäminen on vain niin kovin vaikeaa. Silti mieli on iloinen monista kauniista sanoista. Ei se peilikuva niin paha ole, mitä itse kuvittelee. Mutta pääkoppa, se ei vaan seuraa mukana sitä tahtia kuin toivoisi itse.

Torstaina kun olin jäämässä lomalle, sain mahtavia uutisia tulevaisuutta koskien :) Haluaisin niin kovin kuuluttaa sitä jo kaikkialle, mutta vielä hetki pitää malttaa :) Mutta tuo uutinen oli mulle iso ilo ja tulen iloitsemaan siitä monena päivänä vielä tulevien kuukausien aikana. Kerron kyllä kun sen saa julkisesti sanoa :)

Nyt nautin lomasta, jälleen kerran. Ja ihanasta kevätauringosta. Pyöräilystä ja liikunnasta. Ulkohommista ja jos ei muuta niin istun terassilla kuunnellen lintujen konserttia. Elämän pienet arkiset asiat saa hymyn huulille :) Ei siihen vaadita sen ihmeellisempiä asioita.

Aurinkoista ja ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kohti arkea

Viimeinen lomapäivä. Kerrankin mulla on osunut mielettömät ilmat lomalle. Yleensä mulla käy niin, että sataa vettä koko viikon (ja talvella sitten räntää) ja säät on sellaiset ettei tee mieli pistää nokkaansa ulos. Mutta toisin on ollut tämän viikon aikana. Ihanat aurinkoiset kelit on hellineet ja kutsuneet nautiskelemaan luonnosta ja auringonpaisteesta. Tänään sataa jo vettä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä, tulee asennoiduttua paremmin siihen että huomenna kutsuu työt ja arki.

Perjantaina se sitten taas alkoi. Ravintovalmennus. Ei se tilanne ehkä ihan niin pahalta näytä, kuin ensin luulin, mutta töitä tarvitsee tehdä taas seuraavat kuukaudet ihan eri tavalla. Ajatustyötä ja suunnittelua. Unohtaa ne projektit ja laihdutuskuurit, muistuttaa itselle että kyse on edelleenkin elämäntapojen muuttamisesta. Ei siitä projektista joka alkaa ja loppuu, jonka jälkeen palataan entiseen. Talven mittaan on tuo ajatus vähän päässyt sumentumaan, joten sitä kirkastetaan jälleen.

Ruokapäiväkirjaa olen täyttänyt nyt viikon verran. Ja se on kyllä järkytys itselle. Kalorit seilaavat alle 1000 ja 2300 välillä. Se tasainen energian saanti puuttuu. Jälleen. Toisaalta tuntuu että on aloittanut taas ihan alusta, mutta ei se onneksi niin ole. Mä tiedän jo aika paljon ja sen varaan on hyvä rakentaa uutta.

Tapaaminen ravintovalmentajan kanssa oli mielettömän hyvä. Mieli ja ajatukset täynnä niitä uusia asioita, vanhan kertausta ja paljon uutta pureskeltavaa. Ihan en vielä itsekään osaa pukea kaikkea sitä sanoiksi, joten en pohdi niitä vielä täällä ääneen.

Lomaviikolle on mahtunut paljon. Uuden pyörän kanssa on ajettu takapuoli ruvella, mutta se kulkee loistavasti! On ollut ilo ajaa ja toisaalta olen hiukan järkyttynyt siitä kuinka kevyesti pyörä voi kulkea. Ei maastopyörä ole oikeasti kaupunkiajoon tarkoitettu.... Sen olen saanut huomata nyt oikeasti. Juniori on ollut hoidossa tämän viikon ja olemme nauttineet ihanista pitkistä lenkeistä, aamuauringosta ja lintujen laulusta, upeista tähtitaivaista iltamyöhällä ja kirpakasta kevätilmasta. Viikkoon on mahtunut paljon ihania kohtaamisia, ystävän kanssa istuttuja iltoja ja sitä liikuntaakin jonkin verran. Viimeksi kun menin keitaalle, sain ihanat pinkit wrapit! Ne on mageet!! Pieniä ja silti niin suuria iloja!

Lomaviikko toi mukanaan myös ihania uutisia maailmalta ja nyt sitten on oma ajatustyö tehtävä ja pohdittava, mitä ratkaisuja itse tekee. Syksy näyttää mielenkiintoiselta, toivottavasti suunnitelmat toteutuvat. Kerron niistä lisää, kunhan muutamat avoimet asiat ensin selvenevät :)

Nyt suunnittelemaan ensi viikon ruokalistaa, tiedossa on taas pitkiä ja kiireisiä päiviä.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

U-käännöksen ajatelmia

Se karu totuus iski silmiin heti ensimmäisen päivän aikana kun ruokapäiväkirjaan tyrkin syömisiä... Toisaalta nauratti, toisaalta teki mieli itkeä. Ihan kamalaa katsottavaa, mutta totuutta pitää vain katsoa silmiin. Ei se muuten miksikään muutu. Toisaalta sitä miettii, että voiko ihminen oikeasti hairahtua näin pahasti metsään? Ja toisaalta sitä on iloinen, että tajuaa sen tässä kohtaa eikä sitten kun vaatekaappi on taas kerran täynnä niitä entisen kokoisia vaatteita.

Ongelmakohtia näkyy selvästi, ei riittävästi vettä, ei selkeitä aterioita ja ateriarytmi.... mikä se on? Ravintosisältöä ei ole, aamupalaksi leipää, lounaaksi leipää, päivälliseksi leipää, iltapalaksi .... puoli levyä suklaata. Jep. Onko yhtään ihme jos ei tee mieli sinne vaa'alle hypätä? Ei siitä vaa'asta vihollista ole tullut, mutta ei se nyt ihan paras kaverikaan ole. Ei enää. Ehkä me taas ystävystytään sen kanssa, mutta nyt ei kamalasti tee mieli katsella, mitä sillä on asiaa...

Mieli tekee liikkumaan. Tänään olisi ollut mun lempiaamutunnit ja loman vuoksi olisin sinne myös päässyt. Mutta onko se tämä oma ns. tukala olo, motivaation puute, kynnyksen nouseminen vai mikä, mutta niin vain menin ja taas kerran peruin ne tunnit. Ei pysty, ei kykene. Ja harmittaa ihan vietävästi. Muutenkin viime viikkoina liikkuminen on ollut vähäistä. osittain pitkien työpäivien vuoksi, osittain kai motivaation puutteen vuoksi, ehkä osa syy on se ettei tunneille pääse enää yhtä helposti, vaan matkan teko vie oman aikansa. En tiedä, jotain täytyy saada napsahtamaan kohdilleen tuolla pääkopassa.

Pelkkä ajatus siitä, että ravintovalmennus alkaa jälleen, sai pääkopan täyteen ajatuksia. Hyviä sellaisia. Sen teidostaminen että nyt palataan takaisin raiteille, sai mielen iloiseksi. Joskus siihen U-käännöksen tekemiseen tarvitsee apua, silloin pitää olla rehellinen itselleen ja myöntää tappio sekä hakea se apu.

Tänään aamu alkoi vähän paremmilla eväillä. Näen siellä heti korjattavia asioita, mutta on parempi palata pienin askelin todellisuuteen, kuin heittää koko homma uusiksi kerta rykäsyllä ja sitten parin viikon päästä palaa niihin vanhoihin tapoihin koska ei vain jaksa keskittyä jokaiseen uuteen asiaan. En tee mitään muutoksia ennen ensimmäistä tapaamista, silloin voi katsella sitten elämää uudelta kantilta.

Ehkä mä alan kesyttämään tota vaakaa.... vaikka aamupala onkin kitusissa, niin taidan kuitenkin käydä moikkaamassa sitä ja katsoa totuutta vähän tarkemmin. Tietääpähän sitten, mistä taas lähdetään liikkeelle.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tänään on hyvä päivä aloittaa

Ensimmäinen lomapäivä. Olen hemmotellut itseäni olan takaa, käynyt kasvohoidossa ja maannut nirvanan tuntumassa mömmöt poskilla. Ja rentoutunut. Huomenna aion pinkoa pyörän kumit savuten kampaajalle, korkea aika saada tästä peikosta taas vähän enemmän ihmisen näköinen... Keskiviikkona aion olla aamun ensimmäisten joukossa täydentämässä urheiluvaatevalikoimaani uuden XXL sports & outdoors - liikkeen avajaisissa. Ainakin mainoksissa on muutama houkutteleva juttu, kuten uusi pyörä.... Se todella tulisi tarpeeseen, joten se on numero ykkönen ostoslistalla. Ei se ehkä ihan tuonne urheiluvaatevalikoimaan kuulu, mutta lähelle kuitenkin ;)

Niin kuin olen monessa aiemmassa postissa jo sivunnut aihetta ravintovalmennus ja mahdollinen paluu takaisin oppien äärelle, niin viime päivinä olen päätynyt siihen että palattava on. Niinpä sitten sähköpostia ravintovalmentajalle, mä tahdon takaisin! Mä olen tyytyväinen siihen, mihin olen päässyt. Ja siihen, että olen saanut pidettyä kilot kurissa. Muutaman kilon heittelyt sinne tai tänne ei mun maailmaa kaada, olen todistanut itselleni että pystyn pitämään saavutetun painon. Mutta kun tässä kohtaa se ei vaan riitä. Ei tämä ole vielä se paino mihin haluan jäädä, koska ylikiloja on vielä turhan paljon. Villeimmät unelmat olisi, jos saisi pois vielä 20kg, mutta 15kg olisi ihan riittävä sekin... Ja lihas painaa enemmän, eli jos kuntoaan kohentaa ja sinnikkäästi kasvattaa lihaksia, niin toi 15kg riittää mainiosti.

Myönnän, että olin ajatellut että jos sitten toukokuussa alottaisi tai parin viikon  päästä. Mutta puhelu ravintovalmentajalta tuli jo tänään ja aloitus nyt saman tien. Wau! Nopeeta ja just sitä mitä mä tarviin. Hiukan syyllisenä katsoin juuri ostamaani lomapullaa, miksi ostin sen.... Myönnän, söin myös sen. Mutta siihen se sitten loppui. Nyt ei auta itku eikä tyhjät lupaukset siitä, että ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa, ehkä loman jälkeen... ehkä tämä on se viimeinen pulla. Katin kontit, se päätös on tehtävä nyt ja tässä eikä siirtää sitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Hassuinta oli, että heti puhelun loputtua mun iski kauhea veden jano. Puoli litraa vettä ja johan helpotti ;)

Tänään on siis hyvä päivä palata takaisin oppien äärelle ja aloittaa. Easyeat kutsuu täyttämään jälleen tyhjiä rivejään :) paluu on alkanut, joten tehdään se sitten kunnolla. Nyt lähtee se viimeinen rutistus jonka aikana todellakin hikoillaan vikat kilot pois! siitä en tingi!

Tämä katti on maannut liian kauan, nyt on aika laittaa se töihin. Täältä tullaan elämä!

ps. polkupyöräilyä takana tänään tunti.... Tarakka kipeenä, reidet tulessa, mutta yhtään ylämäkeä en taluttanut! Himputti, tää lusmuilu saa nyt luvan olla tässä!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Popsi popsi banaania

Kolme päivää paluuta takaisin... Vaa'asta on tullut hetkellisesti kaveri, sillä nesteet on lähteneet hyvin liikkeelle. Parissa päivässä tipahtanut 2kg. Joo-o, tiedän että se on sitä nestettä vain mutta kyllähän se kannustaa :)

Maanantai-iltana kun kirjoittelin edellistä päivitystä, söin iltapalaksi banaania ja rahkaa. Niin kuin kymmeniä kertoja ennenkin. Ainoa ero oli etten ole syönyt banaania moneen kuukauteen ns. raakana. Puolisen tuntia viimeisen suupalan katoamisesta olin jo nukkumassa, mutta olo kävi tukalaksi. Joka puolelta kutitti kuin olisin maannut muurahaispesässä. Ei auttanut kuin nousta ja katsoa peiliin. Melkein huuto pääsi kun näin itseni sieltä. Verkkarit päälle, pipo päähän ja päivystykseen. Lääkkeillä siitä selvisi ja onneksi myös vähän säikähdykselläkin. Allerginen reaktio banaanista. Paha sanoa, oliko aiheuttaja itse banaani vaiko jokin myrkky siinä kuoressa, joka on siirtynyt käsien kautta hedelmään ja siitä sitten kehoon. Mutta ihan heti ei tee mieli banaania kokeilla, vaikka se tohtori käskikin yrittämään uudestaan.

Puolikas yö ensiavussa ja vajaa 3h yöunet ja siitä töihin. Pakko sanoa että eilen olin aivan kuollut kun pääsin kotiin. Liekö jälkimaininkia vaiko mitä, mutta kuumeen nosti illalla joten tämä päivä on mennyt nukkuessa. Nyt alkaa viimein elämä jälleen voittamaan.

Mulla on aika harvoja hedelmiä, joita voin syödä. Banaani on ollut yksi niistä parhaista. se on niin helppo ottaa evääksi, aamupalaksi, valmistavaksi treeneihin yms. Lista on loputon. Se on vain niin äärettömän hyvä valinta. Nyt on sitten miettiminen, mitä tilalle.

Kaiken kaikkiaan paluu ruotuun ruokavalio osalta on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvin. Aterioita on päivän aikana vielä liian vähän, mutta proteiinit lähestyvät jo sitä 1,5g / kg, hiilarit heittelee mutta jää alle 200g /vrk, rasva on kohdallaan (jesh!!) mutta kuitua on liian vähän. Vettäkin kuluu ihan liian vähän. Mutta paremmin kuin viime viikolla. Ruokapäiväkirjaa täytän näppis savuten jälleen. Ja se on kyllä hyvä ruotuun palauttaja. Päivän kokonaiskalorit jää vielä liian vähiin, mutta sekin korjaantuu varmasti kun saan ateriamäärän siihen 5 kpl / vrk. Suunta on siis oikea.

Pakastin on jälleen kovassa käytössä. Olen täyttänyt sitä valmiilla annoksilla, jotta aina saa helposti ruokaa. Ettei voi seuraavien parin viikon aikana ainakaan turvautua tekosyyhyn, että oli kiire eikä mitään ruokaa. Nyt sieltä löytyy taas jos vaikka mitä :D

Näillä eväillä kohti viikonloppua. Jos keksit banaanille hyvän korvikkeen, niin vinkkaa ihmeessä! Kyllä mä sitä banskua vielä kokeilen, mutta ihan nyt lähipäivinä kuitenkaan... ei toisintoa maanantaiyöstä samalle viikolle, kiitos :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Mihin katosi se taistelija?

On aika kiillottaa peili ja katsoa sinne pitkään. Käydä kunnon keskustelu peilikuvan kanssa, puhua itselleen siitä missä mennään ja miksi mitään ei tapahdu. On turha odottaa tuloksia, jos ei tee töitä niiden tulosten eteen. On turha itkeä ja vaikeroida kun ahistaa ja puristaa ja henkeen ottaa, jos ei kuitenkaan tee mitään sen eteen että voisi paremmin.

Olen viime viikkojen aikana viimein kokenut kantapään kautta sen tosiasian, että liikkumien todellakin vain tukee painonpudotusta. Ne tulokset tehdään siellä keittiössä. Olen syönyt vapaasti kaikkea, siis ihan kaikkea. en ole mittinyt yhtään, mitä suustani olen alas tunkenut ja silti olen liikkunut keskimäärin 14 tuntia viikossa. Ja mitä silmäni näkevätkään kun menen vaa'alle (ihan liian) pitkästä aikaa. Hälytysraja on rikki komeasti.

Mä olen pitänyt tässä tasapainottelun aikana itselläni ns. hälytysrajaa painossa. En reagoi kilon tai kahden heittelyihin, mutta olen pitänyt takaraivolla kuitenkin mielessä lukeman, johon pitää reagoida jos se pamahtaa ruutuun. Ja nyt se pamahti sitten komeasti. Olihan aamu katsella sitä lukemaa. Myönnän että viime päivinä olo on ollut ns. tukalampi. Vaatteet on ahdistaneet ja olo on ollut tunkkainen. Sellainen, kuin olisi tukkinut jokaisen huokosen kaikella roskalla ja elimistössä ei olisi yhtään tilaa ajatuksille.

On oikeastaan turha kirjoittaa itselleenkään, että huomenna mä aloitan ja uhota että mä vielä näytän mistä tämä kana pissii, jos kuitenkin odottaa vain ihmettä tapahtuvaksi. Kuten aikaisemmassa elämässä, jolloin en ollut valmis tekemään asian eteen itse töitä.

Viimeiset päivät kun olen ollut vapaalla, olen pistänyt ihan itse itseni seinää vasten. Käynyt keskustelua itseni kanssa siitä, haluanko palata lähtökuoppaan takaisin. Haluanko vajota siihen suohon, mahdollisesti jopa syvemmälle. Vai haluanko näyttää itselleni että mä pystyn tähän. Haluanko todistaa itselleni, ettei tarvita leikkauksia tai ihmelääkkeitä, joilla saa sen oikotien onneen? Mihin oikeastaan kadotin sen taistelijan, jota kannoin sisälläni pitkään ja hartaasti, josta en halunnut luopua?

Maaliskuun alku ja maanantai. Tänään olen ottanut härkää sarvista jälleen. Etsinyt sen pyyhkeen, jonka heitin kehään jo tovi sitten, vaikken sitä uskaltanut ääneen sanoakaan. Olen katsonut sinne peiliin ja asettanut tavoitteet. Olen kaivanut ihanan ravintovalmentajani opit silmien alle ja lukenut ne moneen kertaan läpi. Olen aloittanut uudelleen sen sisäisen taistelijan etsimisen, jonka kadotin syksyn tuiverruksessa. Luin uudelleen Raxun remppa - kirjan, josta löytyi jälleen se iso annos motivaatiota (onneksi seuraava osa ilmestyy jo huomenna :) ) ja ennen kaikkea tein uudelleen ne samat päätökset jotka tein aikanaan kun tälle tielle lähdin. Yksi etappi kerrallaan. Yksi askel eteenpäin. Enempää ei tarvitse. Se riittää että etenee, vauhdilla ei ole väliä. Aikaa on koko elämä, mutta se aika loppuu kyllä jos jää odottamaan sitä ihmettä.

Tänään on täytetty ruokapäiväkirjaa jälleen ja ihmetelty lukemia. Ja heti ensisilmäys kertoi jo monta korjattavaa ongelmaa. Mä olen niin kiitollinen rakkaalle ravintovalmentajalleni saamistani opeista! Ilman niitä olisin pulassa! Mutta kun hänen kanssaan on veivattu asioita moneen kertaan edes ja takas, on ne iskostuneet syvälle ja on oppinut löytämään itsekin niitä kompastuskiviä.

Missä mä olisinkaan, jos en olisi astunut aikanaan keitaan ovista sisään? Todennäköisesti olisin siellä, missä olin 2 vuotta sitten.... Parempi kun ei edes mieti tarkemmin. Mä tiedän että se taistelija ja fitnesskissa elää tuolla jossain. Kevätaurinko voisi herätellä kattia unesta, mutta mistä kaivaa se taistelija takaisin peliin mukaan?

Katse eteenpäin. Kevät tulee ja juhannuksena voi vetää taas kokoa pienemmät vaatteet päälle :) Eikä niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä mä ostin alesta kaksi takkia, joita oon himoinnut. Ja molemmat kokoa, jota en olisi uskonut koskaan vetäväni päälleni. Toinen kiristää ja puristaa vielä vähän, mutta toinen on sopiva jo nyt. Eiköhän se toinenkin ole kesän alkaessa juuri passeli ;)

On aika hyväksyä tosiasia ja myöntää itselleen tappio. Mutta vain yhden erän tappio. Peli ei voi olla kokonaan vielä menetetty, mutta on korkea aika löytää se taistelija ja draivi, jolla tämä käännetään taas voitoksi. Jos omat keinot ei riitä, on mietittävä uutta ravintovalmennussessiota tai pt:n ottamista. Ihan mitä tahansa. Kunhan tämä ottelu ei pääty näihin lukemiin. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä U-käännöstä ja palata takaisin siihen pisteeseen, jossa mopo karkasi käsistä. Aina on mahdollista tehdä muutoksia. Onneksi.

torstai 27. helmikuuta 2014

Asenne ratkaisee

Helmikuu on kohta lusittu. Tämä talvi on mennyt hujauksessa ja aika lentää sellaista kyytiä, että melkein pelottaa kun kohta on jo juhannus.... No onneksi vielä tovin saa keskikesää odotella, mutta sieltä se tulee. Lumet on hujahtaneet pois, krookukset ja helmililjat tunkevat mullasta ylös, viime sunnuntaina näin leppäkertun!! Pakko oli siitä ottaa kuva, ei mua muuten uskoisi kukaan, luulisi pian että se näkee harhoja. Leskenlehdet on nupullaan, linnut laulavat ja aamu valkenee jo kuuden jälkeen. On tämä kevät aika ihanaa aikaa :) Valoa kohti mennään :)

Viikko ilman autoa. Vastahan mä siitä luovuin ja nyt tuntuu kuin olisi jo ikuisuuden kulkenut bussilla. Kaikkeen siis voi tottua. Vielä en uskalla luopua tuosta parkkiruudusta, jos vaikka tulen toisiin ajatuksiin.... Tänään töistä tullessa jarrutin naapurin oven takana, heillä kun on kaksi autoa ja meillä on pysäköintiongelmia kun ei ole parkkipaikkoja (ja sitten mä panttaan ruutua itselläni ;) ). Naapurille sitten sanoin että pysäköivät sen toisen siihen mun ruutuun ainakin ens kuun ajan. Oli niin onnellinen tuo naapuri :) Pienillä asioilla voi saada aikaan ison ilon. Ja parempi että siinä joskus on joku auto, ettei se ole ihan koko ajan tyhjillään. Uudet reitit töihin on löytyneet yllättävän kivuttomasti ja pääsen aika nopeasti molempiin suuntiin. Ei tämä siis niin paha ratkaisu ollut. Pari kertaa oon joutunut vähän miettimään, miten selviän kaupasta kotiin, mutta eilen sitten päätin että onhan sen toimittava. Ja hyvin sain 4 kassia ruokaa kotiin tuolta keskustasta. Kaikkeen tottuu, se on asenne kysymys.

Viime kesänä leikattu käsi on ollut ongelma koko syksyn ja alku talven. Nyt sitten kävi kutsu käsikirurgille takaisin ja hoito alkaa. Taas. Voi vimpula! En muuta voi sanoa. Leikkauksesta tullut hermovaurio, joten tutkimuksia tiedossa, hermokipulääkkeiden aloitus, passitus toimintaterapeutille ja myöhemmässä vaiheessa sitten muun lainen hoito (ei siitä vielä sen enempää, mutta ei siis uutta leikkausta ellei tutkimuksista jotain siihen viittaavaa selviä). Pieni kriisin paikka on edessä, sillä tiedän noista pillereistä turhan paljon oman ammatin vuoksi ja tämä lääkitys on sitten sellainen että sen yleinen haitta on painon nousu. Pitää pistää ruokavalio sellaiseksi, että se kestää pienen painonnousun tai tasapainottaa painon edes pysymään tässä. Muutaman kilon siedän kyllä, mutta en 20kg nousua. Toisaalta turha maalata piruja seinälle ennen kuin ne sinne itsestään ilmestyy. Vaikka se tulevaisuus ei nyt näytä kovin valoisalta käden suhteen, ei se estä kuitenkaan elämästä normaalia elämää. Edelleenkin voin tehdä lähes kaikkea ja aion jatkossakin tehdä. Toki kipu rajoittaa asioita ja tuntopuutokset estää esim. kahvakuulatunneille menon. Mutta tarjolla on paljon muutakin, ei se ole yhdestä eikä kahdesta tunnista kiinni. Asenne ratkaisee!

Ruokavalio on ollut mielessä viime päivinä paljon. Monesta eri syystä, mutta suurelta osin siksi että nyt oma energiataso on sellainen että jaksaa keskittyä muuhunkin kuin tähän perusarkeen, joka on vienyt kaiken energian viime kuukausina. Ruokavalio on ollut mielessä myös siksi, että nyt tämä tasapainotteluvaihe voisi loppua ja urakka taas jatkua. Paino on pysynyt siinä, mihin se jäi syksyllä. Toisaalta hyvä niin, sillä olen saanut pidettyä sen hyvin aisoissa miettimättä syömisiä. Ja kuitenkin arjen keskelle on mahtunut juhlaakin ja herkkuhetkiä. Olen saanut siis hyvät opit ihanalta ravintovalmentajaltani! Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä sen jälkeen, kun kävelin keitaalle sisään. Monesti olen ikävöinyt viikkoraportteja ja yhteisiä keskustelutuokioita, joista sai paljon. Mutta mä olen saanut kattavan opastuksen ja nyt on aika lentää omin siivin.

Ruokavaliolla on suuri merkitys myös mielialaan ja vireystasoon. Kun vertaan olotilaa viime kevään ja tämän kevään välillä, on siinä suuri ero. Ja yksi iso tekijä on tuo ruoka. Säännöllisyys ja ravintoaineiden oikea suhde pitää elimistön käynnissä ilman suuria heittelyitä. Ja tällä hetkellä heittelehditään aika lailla kun ruokailut on ajoittain mitä sattuu...

Kai se lopulta on tuo kevätaurinko joka alkaa herättelemään koomasta myös ruokavalion puolella. Tai tämän kokonaisuuden. Edelleenkään en puhu projektista, koska kiirehän mulla ei ole. Kyse on niistä elämäntapojen muutoksista. Ja se ottaa oman aikansa, että ne istuu toimintamalleiksi ja niistä tulee automaattisia tapoja.

Liikunnan suhteen on ollut matalalentoa. Kävelyä, kahvakuulaa ja pallojumppaa kotona. Siinä se on oikeastaan ollut. Antibiottikuuri on vieläkin päällä ja olo ei ole vielä ihan ns. normaali. Vaikka ei musta normaalia saa antibiotillakaan :D Joka päivä mietin, joko pystyy menemään tunneille. Vielä on kuitenkin tauko jatkunut ja on menty hiljaa eteenpäin. Huomenna olisi ihanat tunnit, mutta nyt peruin ne vielä. Katsotaan huomenna jos tilanne on parempi, vielä ei uskalla luvata.

Näillä siis mennään. Päivä kerrallaan ja tehdään suunnitelmia tulevien viikkojen eteen. Lähinnä se on tuo ruoka, minkä suhteen täytyy tehdä selkeitä toimintasuunnitelmia. On paljon helpompaa noudattaa ennalta laadittua ruokalistaa / suunnitelmaa, silloin tietää että tulee syötyä kun sen on laittanut valmiiksi ylös. Mutta lopulta tämäkin on vain asenteesta kiinni. Olen jo todistanut itselleni, että mä pystyn tähän ja se kaikki on ollut asenteen ansiota. Ei suinkaan helppoa, mutta ei mikään ylitsepääsemätönkään asia. Asenne ratkaisee, kaikki on mahdollista mihin päättää pystyä. Ja mä aikoinaan päätin että mä pystyn tähän. Tiedän sen ja uskon siihen edelleenkin!

Maaliskuu on siis jo ovella, se tarkoittaa että kevät on virallisesti täällä! Ihanaa ja aurinkoista kevättä juuri sulle, nautitaan jokaisesta auringonsäteestä, joka meille suodaan :) Asenne, se todellakin ratkaisee!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jutta on the road

Kävin perjantaina kuuntelemassa Jutta on the road - luennon ja hakemassa uutta motivaatiobuustia tulevaan kevääseen. Oikeastaan voisin sanoa, etten saanut mitään uutta tietoa, mutta se vanha muistui mieleen jälleen ja sai uudet mittasuhteet. Päällimmäisenä mieleen jäi lepopäivien merkitys. Olenhan mä aina tiennyt että ne on tärkeitä ja niitä pitää olla, mutta vasta kun Bull kertoi esimerkin voimalla, miten lihakset katoaa jos ne ei saa lepoa, tajusin itsekin mitä olen tekemässä. Joskus se pitää vain vääntää rautalangasta.... Tässä joitakin juttuja tiivistetysti.

Tavoite. Aseta konkreettisia tavotteita. Ei mitään "haluan laihtua vähän" vaan selkeitä mitattavissa olevia tavotteita. Mulla on ollut omalla matkalla selkeä päämäärä, mihin suunnistan ja siinä välissä sitten niitä etappeja. Muutoin matka on liian rankka, jos mennään vain pelkän lopullisen päämäärän varassa ilman välipisteitä.

Alitajunta sai uuden merkityksen meikäläisen ajatusmaailmassa. Kuka tätä laivaa ohjaa? Alitajunta on se meidän laivan kapteeni, mitä sinne alitajuntaan sitten syötetään, minkälaisia koordinaatteja sille kapteenille annetaan. Se on meistä itsestämme kiinni.

Terveellinen ravinto, säännöllinen syöminen, riittävä juominen. Ne proteiinitankkaukset ennen nukkumaan menoa, hiilihydraattitietoinen ruokavalio (kiitos Tutta!!! ), elimistön riittävä polttoaine ympäri vuorokauden. Kaikki niin tuttua kauraa ja silti unohtunut ja hautautunut jonnekin mielen perälle. Jos tuntuu, että siellä kaapilla käy koko ajan, kannattaa miettiä miksi syö. Jutta puhui lyhenteestä H.A.L.T (Hungry, Angry, Lonely, Tired) ja se jäi mulle hyvin mieleen. Muutamaan kertaan olenkin miettinyt noita kohtia myös muissa tilanteissa kuin pelkästään ruoan parissa. Toimii moneen eri tilanteeseen ja pistää miettimään omia toimintatapojaan.

Vetovoimanlaki. Hyvä vetää puoleensa hyvää, paha vetää puoleensa pahaa. Jos ajattelet positiivisesti, imet puoleesi niitä hyviä juttuja. Jos taas aina ajattelet negatiivisesti, niin ihan varmana kuraa tulee ovista ja ikkunoista. Ja tämä kannattaa muistaa myös niiden ystävienkin kanssa. Mä olen heittänyt ystäväpiiristäni pois ne perusnegatiiviseti tyypit enkä aio katsoa sellaisia mun lähellä enää yhtään. Ikävä kyllä, en aio tartuttaa sitä itseeni enempää kuin on pakko. Mä en vain jaksa kuunnella sitä kun kaikki on aina huonosti ja elämässä ei ole ikinä koskaan mitään hyvää. *burb* ei kiitos.

Lisäravinteetkin pääsivät ihan uuteen valoon. Ei, en aio leikkiä hormonimömmöillä ;) eikä mun päivän ruoka-annokset koostu lisäravinteista. Mutta ne ovat oiva lisä, nimensä mukaisesti, monipuoliselle ruokavaliolle silloin kun tavoitteena on saada sitä lihas/rasva-massan suhdetta muutettua toiseen suuntaan. Ja niistä saa nopeasti sen, mitä tarvitsee. Mulla nämä on käytössä lähinnä palautusjuomina treenien jälkeen  ja aamusalille myös valmistavana koska siihen aikaan en todella kykene syömään rahkaa ja banaania...

Kuntosalitreeni sai uuden merkityksen. Mä olen pitänyt kuntosalia vähän toisarvoisena juttuna, vaikka olen tiennyt sen merkityksen. Nyt se on ihan uudessa arvossaan ja toivon että motivaatio riittää pitämään kiinni aamusaleista :) Ja moni väittää ettei salilla tule hiki.... no ihan varmana tulee, jos tekee riittävillä painoilla, toistoilla ja kunnolla ne liikkeet ;)

Ja lopulta se on todellakin niin, että minä päätän! I love me! Siitä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kevättä, fitnesskissaa ja tähdätä korkealle! Tavoitteet pitää olla niin suuria, että ne vähän pelottaa. Ja ne välietapit siihen matkalle, niin tiedossa on loistava matka kohti tuntematonta!

Viikko on siis vierähtänyt viimeiseen iltaan. Olen ylpeä itsestäni, koska olen jo toisen viikon ajan saanut aamusalit ohjelmistoon. Herääminen on helpompaa joka kerralla ja himo päästä salin puolelle on ollut monena päivänä. Se on ollut uutta ja ihmeellistä, jotain ennen kokematonta. Tästä on hyvä jatkaa!

Tänään cx:ssä huomasin selkeän harppauksen omassa lihaskunnossa. Niitä extrataukoja ei tarvinnut niin montaa ja vaikka se sattui, pystyi puristamaan muutaman liikkeen enemmän kuin ennen. Ehkä se "en mä kuitenkaan pysty" - ajattelu alkaa vaipumaan taka-alalle. Askel kerrallaan!  Mä olin päättänyt ennen tunnille menoa, että kun tulee se olo että tarvii tauon, niin siitä jatketaan ainakin pari toistoa eteenpäin. Eihän sitä kehitystä muuten tule, jos ei puske vähän pidemmälle. Ja nyt kyllä huomasi, että vatsalihasten veivaamisesta on ollut hyötyä, koska niitä taukoja ei todella tarvinnut ollenkaan sitä määrää mitä aiemmin.

Fitballin toinen tunti takana. Oli ihana huomata että tasapaino löytyy paremmin ja ne viime sunnuntaina törkeän kipeäksi tulleet lihakset sai jälleen töitä. Ehkä mä vielä kaivan sen oman pallon tuolta jostain kaappien uumenista ja alan katselemaan telkkaa sen päältä. Harjottaen samalla syviä lihaksia ja sitä tasapainoa.

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava viikko takana! Toivotaan samanmoista myös tulevasta viikosta :)

ps. tulihan se talvi vihdoin!!! Ihana, ihana lumi :)

torstai 2. tammikuuta 2014

ryhtiä ruokavalioon

Joululoman aikana tein selkeitä suunnitelmia ruokavalion suhteen. Se on viime syksyn aikana ollut enemmän kuin pielessä. Mä olen aina ollut huono ottamaan pakkasesta ruokaa (miksi se on muka niin vaikeeta... ottaa sieltä ja heittää mikroon?) ja loppu vuoden aikana harjoittelin siitä uutta tapaa. Hiljalleen se alkaa istumaan osaksi hyväksi havaittua toimintamallia, mikä tietenkin helpottaa eväiden suunnitellua töihin.

Mä olen aikaisemmin miettinyt eväät vasta aamulla töihin lähtiessä, silloin ei paljon tehdä mitään ihmeellistä, jos valmista ei kaapista löydy. Nyt siihen on tulossa hiljalleen muutos. Joululoman aikana oon keitellyt kastikkeita ja soosseja, tehnyt laatikoita (siis muitakin kuin lanttu ;) ) ja muita helppoja ruokia ja pakastanut ne valmiina annoksina.

Aikaisemmin olen vain luskoinut ruoan kuppiin ja laittanut pakkaseen. Nyt haluan tietää, että annoksessa on tarpeeksi muttei liikaa. Eli ei mitään 3dl riisiä ja 40gr proteiinia. Kaikki annokset on siis säntillisesti punnittu ennen pakkaseen menoa. En mä jälkikäteen muista mitä ne sisältää, mutta suuntaa-antavat lukemat on mielessä. Ne kun on joka päivä samat.

Tämä uusi elämä ja uusi arki. Se ottaa oman aikansa, mutta valmistautumisen puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Hiljalleen koitan ottaa myös tavaksi katsoa edellisenä päivänä seuraavan päivän "ruokalistan" valmiiksi. Eli siis kaivella aamupalatarpeet ja välipalat esille. Ja jos aamu alkaa salin kautta, niin myös se valmistava ja palauttava laitetaan valmiiksi. Ettei käy niin että energia loppuu, iskee väsymys tai mielenkiinto lopahtaa siksi että ei saa tarpeeksi ravintoa.

Tää voi jonkun mielestä kuulostaa hankalalta, mutta mun on tehtävä selkeitä muutoksia entiseen. Ja jatkossa alan jälleen käyttää sitä kännykkää hälytyksenä, kun ruoka-aika lähestyy. Toki nykyisessä työssä on helppoa pitää kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista ja välipalat istuu kuvioon paremmin. Se on sikäli helpottanut syömisiä työpäivän aikana.

Tästä lähdetään hakemaan muutosta painoon, muutosta arkeen ja muutosta ennen kaikkea siihen elämäntapaan. Muutosta niihin vanhoihin huonoiksi havaittuihin toimintamalleihin. Ne vanhat toimintamallit, ne on hiipineet hiljalleen takaisin syksyn aikana. Ravintovalmennuksen aikana pääsin niistä jo hyvin eroon, mutta salakavalasti ne kuitenkin koittaa valua takaisin.

Onneksi siis tajusin ajoissa, vielä ehtii tekemään sen tarvittavan korjausliikkeen ja katsoa suuntaa uudelleen. Tarkistaa että laiva seilaa oikeassa kurssissa :)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Tasan 300

Tulipa se hetki. Yksi etappi jälleen tällä tiellä. 300. kirjautuminen Keitaalle :)

Muistan kun keväällä eräänä torstaiaamuna tuli se 150. kirjautuminen. Sen jälkeen on ollut tuskaa ja taukoa, pakkolepoa ja väliviikkoja. Ajattelin ettei tuo lukema koskaan tuosta lisäänny, mutta ehtihän se tämän vuoden puolelle. Ihan yrittämättäkin :)

Viimeiset neljä päivää on olleet liikuntaa. Koko kroppa on käyty läpi tehokkaasti. On ollut lihaskuntoa ja aerobista. Ja vatsalihaksia on rääkätty joka päivä. Mä olen päättänyt että toi "viidennellä kuulla raskaana" - maha katoaa tosta just nyt ja heti. Okei, se vaatii työtä. Sitä itseään ja kunnolla... Ja sitä se on todellakin saanut osakseen. Rääkkiä toinen toisensa perään. Alkaa hiukan jo ideat loppua vatsalihasliikkeiden kanssa... Onneksi on siis CXworks jossa tuo keskipilari saa kyytiä koko rahan edestä.

Usko on meinannut loppua moneen kertaan. Välillä se on loppunutkin. Ja silti on jatkettu. Tahti on ehkä hidastunut mutta eteenpäin on kuitenkin taivallettu. Ja tästä jatketaan huomennakin. Periksi ei anneta, se ei ole enää vaihtoehto.

Edellisten kolmen päivän treenit niin kuntosalin, crossingin kuin jumppasalin puolella on saaneet kropan todellakin kipeäksi. Hyvällä tavalla kipeäksi, sillä tätä kipua olen kaivannut koko syksyn. Se kertoo että jotain on mennyt perille ja elimistössä on hälytystila päällä. Shokkihoidolla eteenpäin joten tänään oli suuntana rakastamani combat ja cx (joista jälkimmäistä en kyllä voi sanoa rakastavani mitenkään päin :D ).

Eilinen vatsarääkki tuntui kehossa alusta asti ja muay thai jäi vajaaksi koska sain vatsalihakset niin kramppiin ettei tiennyt miten se helpottaa.... Oon siis viimeinkin oppinut miten liike menee oikeaan paikkaan. Jesh!! jossain jo alkupuolella tuntia iski hillitön hyvänolontunne ja endorfiinikänni, en tuntenut enää jalkojakaan kunnolla ja välillä oli ihan sellainen olo että leijuu puoli metriä lattian yläpuolella. En muista koska olisin saanut itsestäni irti samanmoista jalkatyötä ja kunnon lantionkierrot iskuihin! Whoop whoop! Tämä onnentunne, se lähtee pienistä asioista! Eilen hinkkasin myös sivulankkua ja oon niin onnellinen että pystyin tekemään sen ilman kevennystä ja asentokin pysyi yli 30 sekuntia (ihan hirveellä tärinällä) molempiin suuntiin! mä kesytän sen vielä, vaikka siihen menis loppuelämä!!

Näiden parin päivän aikana, kun liikunta on taas vienyt mennessään, olen uskaltanut päästää ajatuksiini takaisin sen yhden kauan sitten haudatun unelman. Ehkäpä jonain päivänä se on kuitenkin totta... Pitää ottaa puheeksi joku kerta ja vähän kysellä neuvoa, sitten sen voi kertoa julkisestikin :)

Liikunnan lisääntyminen on tuonut suotuisan korjausliikkeen myös jääkaapin sisältöön, ateriarytmiin ja valmistavaan/palauttavaan liikuntasuoritusten kohdalla. Ja tuntuu että ajatuskin juoksee taas vähän kirkkaammin kun syö säännöllisesti, vähän paremmin kuin viime viikkoina ja pitää huolen riittävästä ravinnon saannista. Tällä lomalla, joululla, elämänmuutoksella ja arjen muuttuneella sisällöllä on ollut lopulta erittäin hyvä vaikutus elämään :)

Nyt on aika venytellä. Ja tehdä se hyvin, että huomenna on taas iskussa. Combatissa, tietenkin :)

Ja niin. Se katti elää ja voi hyvin, ei sitä vielä fitnesskissaksi voi kutsua, mutta päivä päivältä lähempänä tavoitetta :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Aatonaaton ajatuksia

Heräsin tänä aamuna puoli seiskan pintaan siihen tunteeseen, että myöhästyn töistä ja pahasti. Hetken ehdin jo ihmetellä kunnes tajusin että olen lomalla. Siis ei kiire mihinkään ja lupa kääntää kylkeä uudelleen :)

Loma on siis alkanut ja vasta nyt pari päivää lomailtuani olen tajunnut kuinka sitä olenkaan tarvinnut. Rakastan työtäni, niin hassua kuin se onkin, mutta tämä muu arki on pistänyt selän seinää vasten. Välillä on todella tullut se tilanne että happi loppuu. Joulukuun viikot ovat olleet hektisiä ja tekemistä on ollut enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Niinpä nämä ensimmäiset lomapäivät olen vain nukkunut. Rakentanut joulua hiljalleen ja taas nukkunut. Haahuillut kotona yöpaita päällä ja syönyt liian hyvin...

Nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä syömisiä, ei kuntoilua, ei elämäntapamuutosta, ei haasteita. Nyt on aika miettiä itseä ja antaa sitä aikaa. Nauttia lomasta ja tasata hengitystä.

Lupasin ja vannoin pyhästi, että haaste grittiin ja bootcamppiin toteutetaan ennen joulua. Mutta toisin kävi. Ja tällä hetkellä se saa olla näin. Vielä olisin tänään ehtinyt grittiin, mutta jätin väliin erinäisistä syistä. Bootcamp.... Epäilen että se odottaa aikaansa seuraavassa elämässä. Asenneongelma sitä kohtaan ei ihan hevillä murene ja toisaalta tarvitseeko ihan kaikkea kokeillakaan?

Tässä viikolla olin ekan kerran kesän jälkeen vaatekaupassa. Tarvitsin kuumeisesti tähän ajanjaksoon sopivaa vaatetta, kesähepeneitä kun löytyy kaapin täydeltä. Sovittelin muutamia vaatteita ja yhden vaatteen kohdalla jäin tuijottamaan siihen sovituskopin peiliin. Ensimmäisenä mieleen nousi sanat "himputti sä näytät hyvältä, nainen!". En ole enää ihan niin yllättynyt siitä, ettei monet tunnista jos eivät ole nähneet vähään aikaan. En meinannut minäkään sitä peilikuvaa tunnistaa. Ja onhan se aika ihanaa valita vaatteita koko valikoimasta, eikä vain erikoismallistosta. Törmäsin samalla myös uuteen ilmiöön. Olin ostamassa samalla uusia housuja ja sovittaessa koko oli muuten hyvä, mutta jouduin ostamaan kokoa isommat koska siinä sopivassa koossa oli lahkeet liian lyhyet. Eipä ole koskaan ennen tullut tuo vastaan :) Eikä sillä ole mitään väliä, lukeeko kokolapussa M vai L.

Kolmas päivä ilman koiraa on alkanut. Juniori muutti perjantaina uuteen kotiin ja mä olen aloittanut opettelun siihen, ettei koiraa ole. Ensimmäiset pari päivää meni ihan siinä fiiliksessä, kuin se olisi jossain hoidossa. Mutta nyt se totuus alkaa viimein iskostua takaraivoon. Koira on poissa, uuden perheen ilona ja riemuna. Luopumistyötä on tehty koko syksy, joten luopumisen tuska ei ole niin suuri kuin yllättävässä luopumisessa. Suurempi totuttelu on siihen, ettei ketään ole kotona. Aamulla ensimmäiseksi ei tarvitse lähteä lenkille. Kaupassa ei tarvitse miettiä sitä, kuinka kauan koira on ollut yksin kotona. Töistä ei tarvitse ajaa suorinta tietä kotiin vaan voi mennä jumppaan /kauppaan / asioille ja tulla sieltä sitten kotiin. Totuttelua siis edessä. Juniori sai kuitenkin mielettömän hyvän kodin, joten sen suhteen olen levollisella mielellä.

Juttelin ystävän kanssa liikunnasta, sen merkityksestä ja arvosta elämässä, asenneongelmasta kuntosalia kohtaan sekä siitä mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Onko parempi mennä tuli hännän alla ja hengähtää vasta illalla myöhään, vai antaa sitä aikaa itselleen ja katsoa mihin rahkeet riittää. Mulla on selkeä syy, miksi en kuntosalille mene, sama syy liittyy mutkan kautta myös bootcamppiin. Toivon että aika helpottaa ja tasaa ajattelua. Nyt kun elän koiratonta elämää, koitan ottaa kuntosalin viikko-ohjelmaan muutamana aamuna ennen töihin menoa. Osaltaan korvaamaan aamulenkkien puutetta ja myöskin tuomaan hiukan monipuolisuutta viikon liikuntaan. Vaikka myönnän rehellisesti ettei hirveästi kiinnosta jyystää vanhaa kuntosaliohjelmaa, joka on tehty ennen kuin käden kanssa tuli ongelmia ja ennen kuin olkapää sanoi poks. Mutta korvaavia liikkeitä löytyy ja mielikuvitus on rajana. Kokeilemalla löytää uusia ulottuvuuksia.

Kohta on vuosi lopuillaan. Sitä ennen nautiskelen joulunrauhasta ja kiireettömyydestä, loman suomasta levosta ja ajasta itselle. Kohta on aika laittaa vuosi pakettiin, tehdä tilinpäätös itsensä kanssa ja miettiä tulevan vuoden haasteita.

Toivotan sinulle oikein ihanaa ja lämmintä joulunaikaa!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Levosta käsin

Nöyrimmät anteeksipyyntöni siitä, ettei uutta tekstiä ole tullut pitkään aikaan. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, on ollut hektiset viikot ja vielä tämä viikko mennään aika pitkälti kieli vyön alla roikkuen. Mutta sitten helpottaa viimeinkin :) Joulukuu on jo pitkällä, vuosi on lähes eletty loppuun ja on aika katsella kohti uutta vuotta ja uusia suunnitelmia.

Viimeiset pari viikkoa liikuntaa on ollut pyöreät 0 tuntia. Niin kaunis ympyrä kuin tuo nolla onkin, ei se paljon mieltä ylennä.... Toki siis koiran kanssa on menty pitkiä lenkkejä, mutta siinäpä se sitten onkin ollut. Ei pääse kehumaan, ei mitenkään päin. Nyt hiukan pelottaa, kuinka mun käy haasteen kanssa. Mä niin pyhästi lupasin ja vannoin meneväni ennen joulua sekä bootcampiin että grittiin. Ja arvata saattaa että ne on molemmat vielä kokematta... Himputti sentään, että korpeaa! miksei vuorokaudessa voisi olla vähän enemmän noita tunteja?

Viime viikolla vietin ruhtinaalisen  4 päivän vapaan. Vapaan ihan kaikesta. Niin liikunnasta kuin siitä normaalista arjestakin. Tapasin ystäviä, tein mitä tahdoin ja ennen kaikkea hemmottelin itseäni. Se pieni tärkeä juttu, antaa aikaa itselle. Hemmotella ja sallia hyviä asioita silloin tällöin. Lupasin itselleni, että syö mitä mielesi tekee, mutta terveellisestihän sitä tuli silti valittua. Saa olla taas ylpeä itsestään :)

Paino on elänyt ihan omaa elämäänsä. Mutta kuitenkin lukemat heittelee samoissa, +/- 2kg on aikalailla se haitari jossa on menty viimeiset kuukaudet. Toisaalta, vaikka niin paljon haluaisinkin sen laskevan, oon onnellinen siitä että olen pystynyt pitämään sen siinä mihin olen sen saanut. Se ei lähtenyt hurjaan nousuun, vaikka pelkäsinkin. Ja nyt jälleen huomaan kiinteytymistä tapahtuneen. Tästä matka jatkuu, hiljalleen, mutta jatkuu.

Ruokailut ei ole metsässä asti, mutta ei ne ihan kuosissakaan ole. Tähän kohtaa en kuitenkaan aio ottaa asiasta minkään laista stressiä, en sitä pienen pientä stressin poikastakaan. Pyrin syömään säännöllisesti, valinnat voisivat olla vähän parempiakin ja koitan pitää kiinni monipuolisesta ateriavalinnasta. Yllättävän hyvin siihen on päässyt, vaikka ajoittain tuntuukin ettei tästä tule yhtään mitään.

Vielä joitakin kuukausia sitten olisin vetänyt herneenpalon sieraimeen ja maailma olisi lähes romahtanut, kun syömiset ei toimi. Nyt ajattelen asiaa toisella tavalla. Kyllä, ravinto on tärkein asia koko prosessissa, mutta siitä ei saa tehdä mörköä jonka kanssa leikitään kissa ja hiiri leikkiä. Ei, se on osa jokapäiväistä elämää ja joskus asiat ei vain mene niin kuin toivoo. Levosta käsin. Ei stressaamalla eikä panikoimalla.

Oppi on siis istunut hiljalleen elämäntavaksi. Ei vielä niin toimivaksi kuin toivoisin, mutta yllättävän hyväksi kuitenkin. Päivä kerrallaan, se riittää :)

Viime viikot ovat olleet kovin hektisiä ja vuorokauden tunnit eivät vain riitä. Ei sitten millään. Ja mistä se lisäaika otetaan? Yöunesta tietenkin. Kun koittaa jaksaa 3-4 tunnin yöunilla, voin luvata ettei jaksa. Energia ei riitä liikkumiseen, syömisten miettimiseen eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Sitä on valmis kaatumaan puolikuolleena petiin töiden jälkeen, ja kuitenkin on pakko jaksaa. Kun on ruokavalio vähän pielessä, liikunta puuttuu, yöunet on vähissä ja stressi jyllää, niin tunteet astuvat peliin uudenlaisina. Mä olen saanut viime vuoden aikana elämääni uusia ystäviä ja ihmisiä enemmän kuin olen uskaltanut toivoa. Eräs ystävä on ilmestynyt ihan tyhjästä vierelle ja antanut mulle sitä, mitä olen tarvinnut. Olen saanut ladata akkuja ihan uudella tavalla, tunteiden myllerrys on ollut helpompaa ottaa vastaan, kun niistä on voinut puhua ja on ollut joku jonka kanssa jakaa asioita. Vuosi sitten en olisi ollut tähän valmis. En mitenkään päin. Mutta asiat tapahtuvat kun niiden aika on oikea. Muuta en voi sanoa kun katselen menneitä kuukausia taaksepäin. Asioilla on tapana järjestyä kun aika on kypsä.

Vuosi, vähän toista, on menty myllerryksessä. Niin sisäisessä kuin ulkoisessakin. Ja nyt viimeiset palaset alkavat loksahdella paikalleen. Juniori (tuo karvakorva) on saanut siis uuden kodin, johon se muuttaa jouluksi. Joulu on uuden alku monessa asiassa. Mun elämässä ihan uudenlaisen aikakauden alku. Millaiseksi elämä ja arki muodostuu, sitä en uskalla edes suunnitella. Mutta tähänkin kohtaan sopii tuo ajatus; Levosta käsin. On turha tehdä isoja suunnitelmia ja sitten pettyä kun ne menevät murusiksi. Yksi asia kerrallaan, päivä kerrallaan. Yksi etappi kerrallaan. Se maaliviiva on toki hyvä pitää mielessä eikä antaa kuljettavan matkan sumentaa sen loistoa. Mutta sinne maaliviivalle pääsee vain ottamalla yhden askeleen kerrallaan. Niin se vain menee.

Mä kaipaan liikuntaa. Mulla on mieletön ikävä mun rakkaita jumppakamuja ja ohjaajia. Ikävöin poltteen tuntua koko kehossa. Kaipaan sitä kunnon tärinää ja endorfiinikänniä. Kaipaan keitaalle. Kaipaan kotiin! Mutta tiedän että se on siellä, ne ihanat ihmiset ja ohjaajat, se tärinä, lihaskipu ja endorfiinit. Ne kaikki odottaa siellä kyllä. Nyt on aika elää levosta käsin. Antaa itselle aikaa, rauhoittaa arkea ja elää hetki kerrallaan. Se taistelija ei kuole, joka tuolla sisällä elää. Se tarvitsee vain välillä aikaa itselleen.

Vielä tämä viikko mennään siis minuuttiaikataululla, mutta sitten helpottaa. Joulua edeltävän viikon nautin vielä pitkistä lenkeistä juniorin kanssa ja joululoman alkaessa katson pää pystyssä eteenpäin ja otan vastaan sen, mitä annetaan. Uudenlaisen arjen, uuden elämäntilanteen ja ennen kaikkea uuden mahdollisuuden. On aika kääntää sivua elämässä ja katsoa mitä se uusi elämä tuo tullessaan. Mutta levosta käsin. Ilman paniikkia arjesta ja asioista. Kyllä ne sieltä tulee joka tapauksessa, pienemmälläkin paniikilla :)

Fitnesskissa kehrää siis edelleen, ei pidä vielä kovaa ääntä mutta hengittää ja voi tilanteeseen nähden hyvin :)

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kipinästä roihuksi

Joskus yksi sana riittää, yksi katse tai yksi ele. Mikä kenellekin toimii kipinän aiheuttajana ja saa reaktion aikaan. Toisilla reaktio on huono, toisilla hyvä. Riippuu ihmisestä ja asiasta. Mulla se reaktio oli juuri toivotunlainen, erittäin hyvä siis :) Monesti se lähes sammunut kipinä kaipaa jotain sytykettä palaakseen jälleen suuremmalla roihulla.

Motivaatio on ollut laskujohteinen ja on joutunut tekemään töitä saadakseen itsensä liikkeelle ja liikunnan pariin. Toisaalta se tauon pitäminen on hyvä juttu ja kroppa kaipaa lepoa. Mutta kun se tauko jää päälle ja pitkittyy, ei voi puhua enää hyvästä jutusta.

ruokarytmi ja ylipäätään syömiset kokonaisuudessaan on olleet ihan hukassa. On päiviä ettei ole aamupalaa eikä lounasta, on vain litratolkulla kahvia ja vähän pullaa tai jotain muuta yhtä epäterveellistä. On päiviä että aamupalan ehtii / muistaa syödä, mutta se on sitten siinä. On päiviä, että lounas uppoaa ja iltapala vasta juuri ennen nukkumaan menoa. Ei, ei ja ei. Ei näin! Ja mä tiedän sen, ettei se johda mihinkään.

Sunnuntaina raahasin itseni combattiin ja se tunne tuli jälleen. Se ihana tunne, kun olet rakkaiden ihmisten ympäröimänä salissa josta on tullut toinen koti. Se tunne kun ihana esimerkki ja loistava taistelija puskee sut antamaan vielä vähän enemmän, kokeilemaan ja venyttämään niitä rajoja vielä vähän pidemmälle. Se tunne kun tajuat olevasi elossa ja hengittäväsi. Se tunne. Sitä tunnetta on ollut ikävä ja pienen hetken se oli jälleen läsnä.

Mä tiedän, että mun tulee lähdettyä liikkumaan jos olen sopinut jonkun kanssa salitreffit tai yhteismenon jumppaan (ai että mä inhoan "jumppa" sanaa :D ). Varsinaisesti ja virallisesti ei oltu sovittu eilisaamulle salitreffejä, mutta tiesin siellä olevan hyvän porukan paikalla, joten suuntasin itsekin arkivapaan kunniaksi kuntosalin puolelle. Ehkä jopa historiallinen hetki, sillä edellisestä on aikaa..... öö, no ihan liian kauan... Mutta mä sain loistavan treenin ja jälleen joku jaksoi haastaa menemään vähän pidemmälle. Olin ihan onneni kukkuloilla siitä fiiliksestä, jonka salilla käynti sai aikaan. Iltapäivän aikana mehut katosi täysin, koska syömiset oli jälleen kerran hukassa. Niinpä potkunyrkkeily vaihtui ensin sohvalla makaamiseen, kunnes ryhdistäydyin ja lähes pakotin itseni illan crossingiin tuplatunnille. Se teki hyvää ja sai possunkin hikoilemaan jälleen ;)

Ja tästä päästään ensimmäisten lauseiden lupaamaan asiaan ;) Tuntien jälkeen mun ihana ravintovalmentaja huikkasi perään ja vaihdettiin muutama sana. Mutta ne ne muutamat lauseet riitti herättämään meikäläisen koomasta. Se häpeän tunne, kun vastaat kysymyksiin ja koitat kiertää ja kaartaa ettei tarvitsisi kertoa että metsässä muuten ollaan ja tietä ei edes näy. Ja kuitenkin ne sanat "sä osaat kyllä, sä tiedät mitä sun pitää tehdä". Miten voi joku olla niin kannustava ja hymyillä, kun toinen on heittänyt puolen vuoden työn menemään? Mä huutaisin ja polkisin jalkaa, mutta ei hän. Ja kuten mä hänellekin sanoin, peiliin on katsominen.

Kuitenkin nuo muutamat lauseet jotka ehdittiin vaihtamaan, aiheutti sen toivotun herätyksen mitä olen odottanut. Ryhdistäydy nainen ja ole oman elämäsi sankari! Kukaan muu ei voi tätä tehdä mun puolesta ja jos haluan jotain saada aikaan, on sen eteen tehtävä töitä persus verillä. On aivan turha itkeä niitä saavuttamatta jääneitä tuloksia jos ei ole tehnyt työtäkään niiden eteen.

Tänään syömiset on siis olleet paremmassa kuosissa. Virka-aikaa, muuttunutta työyhteisöä tai työnluonnetta ei voi syyttää. Kyllä se syyllinen istuu tässä ja kirjoittaa tätä tekstiä. Minä itse.

Suunnittelua, sitä se vaatii. Panostamista ja miettimistä, harkintaa ja myös sitä itsekuria. Niillä pääsee aika pitkälle. Jälleen olen ohjelmoinut puhelimen soimaan 4h välein muistuttamaan ruokailusta, jos se ei muuten sinne päähän iskostu. Töihin lähti tänään mukana sellainen säkki evästä, että ei ainakaan voi sanoa ettei ehtinyt tai ei ollut mistä valita. Tänään voin olla ylpeä ruokailuista, ihan nappiin ne ei menneet mutta kun vertaan edellisiin viikkoihin niin näistä sentään kehtaa jo vähän puhua.

Onnea on ihmiset, jotka saavat aikaan oikean laisen reaktion. Ihmiset jotka sytyttävät sussa sen kipinän, joka tarvitaan herättämään tähän hetkeen ja tajuamaan tilanne. Olen onnekas, kun mulla on sellaisia ihmisiä jotka haastaa, työntää ylittämään omia rajojaan ja ennen kaikkea muistuttaa siitä mikä on tärkeää tällä matkalla.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ravintoa, junnausta ja tekosyitä

Voi ruokavalio. Minne karkasit? Vai kadotinko minä sen muuten vain?

Periaatteessa voin sanoa ruokavalion olevan kunnossa. Pientä säätöä se kaipaa, mutta niinhän se on aina. Arkeen pitää mahtua vähän juhlaakin, kunhan se ei ole jokapäiväinen kahvipulla tms. herkku. Herkuttelu ei saa jäädä päälle, vaan arjen pitää jatkua siitä mihin se jäi.

Mä luulin että säännöllinen ruokarytmi on vaikeaa kolmivuorotyössä, mutta nyt virka-aikaa pari viikkoa tehneenä voin sanoa että se se vasta haaste onkin ollut. Treeneihin valmistautuminen ja palautuminen on mennyt ihan metsään, on päiviä jolloin lounasta ei ole. Puhumattakaan välipaloista. On päiviä, jolloin aamulla saat alas banaanin ja purkin rahkaa, juot litra tolkulla kahvia ja illalla kotiin päästyäsi haet pullan kaupasta pahimpaan huonoon oloon. Ja siis en puhu henkisestä huonosta olosta, jota hoitaisi sillä pullalla vaan ihan fyysisestä. Huonosta olosta, joka iskee kun elimistössä ei ole energiaa ja polttoaine on vääränlaista. Ja sitten sitä tukitaan vielä pullalla. Ei fiksua, mutta väsyneenä sitä näköjään alentuu mihin tahansa.

Henkinen niska-pers ote ja peilin eteen. Kaivamaan taas niitä ravintovalmennuksen ohjeita esiin. Kertaamaan välipaloja ja lounaita, suunnittelua. Oikeastaan sitä eniten. Suunnittelulla pääsee pitkälle. Jos on kiire, voi välipalat olla juotavia juomia tms. Eihän sen aina tarvitse olla se hitaiten kuorittava appelsiini, eikä sen lounaankaan tarvitse olla se kaikista vaikein töissä valmistettava.

Mä olen pyrkinyt käymään töissä ruokalassa syömässä lähes joka päivä. Ihan siksi, että tiedän saavani riittävän aterian (leipä ja jälkiruoka jää pois oikeastaan aina, joskus jälkkäriksi otan hedelmän jonka syön iltapäivällä), tarpeeksi proteiineja ja hiilareita. Ja niinä päivinä myöskin jaksan paremmin. Sekä uuden työn haasteita että sitten sitä muutakin. Myös niitä treenejä.

Parina päivänä oon suunnitellut ja tehnyt eväät mukaan sillä seurauksella että ne odottaa siellä jääkaapissa seuraavaa päivää. eli ei toimi. Tai eniten väittäisin että on vääränlaiset eväät mukana. Ja kiire, joka estää ottamasta aikaa lounaalle. Myöskin ruokarytmi / taukojen rytmittäminen tässä työssä on niin erilaista edelliseen verrattuna. Ehkäpä mun pitää alkaa harkitsemaan sen aamupalan syömistä jo kotona, ettei käy niin että aamupalan syöt vasta 10-11 välillä (ja töissähän on siis oltu jo klo 7:00 eli kello on soinut jo viiden jälkeen).

Haastetta siis riittää. Ei se mennytkään ihan niin, että olet kuukausia jonkun valvovan silmän alla ja sitten se olisi siinä. Ei ollenkaan. päin vastoin se alkaa siitä, kun valvonta loppuu. Joudut itse miettimään ja pähkäilemään, miten homma etenee.

Huonoista syömisistä johtuen olo on ollut kuin porsaalla. sormia myöten koko kroppa on niin nestelastissa että näkyihän se jo välillä vähän vaa'allakin. Nyt kuitenkin on syömisiä vähän katsellut uuteen uskoon, on turvotuskin vähentynyt ja samalla myös vaa'an lukemat inhimillisemmät. Kyllä se tästä. Mä jaksan uskoa siihen, että kaikki on mahdollista mihin itse lujasti uskoo. Silloinhan sitä tekee myös työtä sen unelmansa eteen :)

Nyt on siis aika ravistaa itsensä hereille, palata takaisin ruohonjuuritasolle ja miettiä, miksi tätä teen. Kenen vuoksi suunnittelen ruokailuja ja mitkä on ne perimmäiset syyt. Sillä monesti kun se motivaatio katoaa tai punainen lanka hukkuu, on helpompi saada itsensä takaisin raiteille kun palaa peruskysymysten ääreen. Ja minulla ne löytyy, kun katson peiliin ja vaatekaappiin.

Suuri ärsytys on ollut lähes joka aamu vaa'alla. Paino junnaa. Se todellakin vain junnaa. Viime keskiviikkona olisi ollut inbody mittaus tarjolla ja jätin menemättä. Ei siksi, etten olisi halunnut nähdä tarkempaa jaottelua tilanteesta, vaan siksi että muutos edelliseen mittaukseen ei olisi riittänyt mulle. Pudotusta olisi ollut liian vähän. Ja se korpeaa. Se ottaa päähän ja sieppaa syvältä. Miljoona kysymystä pyörii mielessä ja vaiennan ne samantien. Olen itse syypää siihen, että junnataan. Osittain voin ehkä syyttää muuttunutta rytmiä arjessa, mutta ei se selitä kuin hetkellisen heilahduksen. Ei sitä että viikko tolkulla mennään samoissa lukemissa. Toisaalta mun ei tarvii pudottamalla pudottaa, mutta matkaa on vielä jäljellä enkä halua alistua siihen, että se oli nyt tässä. Ehei, mä haluan pois vielä vähän. Toki nälkä kasvaa syödessä, mutta rehellisyyden nimissä vielä ei olla turvallisissa lukemissa. Kiirehän mulla ei ole mihinkään, mutta ei se hyvää tee että junnataan paikallaan ja samoissa lukemissa.

Voin siis vain ja ainoastaan jälleen mennä peilin eteen. Katsoa sinne ja kohdata sen katseen joka sieltä tuijottaa. En voi syyttää työpaikkaruokailua, en kiirettä enkä mitään muutakaan. Vain ja ainoastaan minä itse voin tehdä ne muutokset joilla homma pyörähtää käyntiin. Liikunta on vähentynyt, ihan pakon sanelemana koska aika on kortilla tällä hetkellä ja lepo on tullut tärkeäksi osaksi viikkoa. Mutta myöskään liikuntaa en voi syyttää siitä että junnataan. Ehei, ruokavalinnat ovat arvossa arvaamattomassa silloinkin. Liikuntahan vain tukee painonpudotusta, mutta se työ tapahtuu siellä keittiössä.

Lepopäiviä piti tulla tälle viikolle ensin vain se yksi. Sitten se muuttui kahdeksi, kolmeksi ja nyt on menossa jo neljäs lepopäivä. Ehkä tätä päivää ei voi enää laskea lepopäivän piikkiin, ei vain huvita. Ei jaksa, eikä kiinnosta. Mitä kauemmin olet poissa, sen vaikeampi on mennä. Vaikka tietää sen hyvän olon ja fiiliksen, jonka sieltä saa. Niin silti se kynnys kasvaa. Huomenna olisi tarkoitus mennä, mutta niin mun oli tarkoitus mennä tänäänkin. Ja eilenkin iltasalille. Vaan toisin kävi... Palikat on ehkä hivenen kumollaan, mutta hukassa ne ei vielä ole. Mulla on kaikki tarvittava tieto ja toisaalta myös välineet tavotteiden saavuttamiseksi. Mutta se oma motivaatio ei tällä hetkellä ihan anna myöten. Siihenkin on syynsä, miksi motivaatio heittelehtii. Ehkä siihenkin löytyy ratkaisu tässä viikkojen kuluessa... Tuo ratkaisu mahdollistaisi salille / jumppiin menon suoraan töistä. Aika näyttää, vaikka päätös ei tulekaan olemaan helppo.

Täällä siis taistellaan asian puolesta joka päivä. Niin ruokavalion kuin motivaationkin. Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Mutta toisaalta on helpompaa jatkaa kun tiedostaa omat kompastuskivet ja myöntää ne itselleen. Matka jatkuu ja kyllä se katti jossain lymyää ;) Mä olen päättänyt löytää sen! Ja sen eteen olen valmis tekemään työtä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

pyöritystä riittää

Uusi viikko, uudet kujeet. On ollut ihana seurata lukijamäärän tasaista kasvua :) Kiitos siis juuri sinulle kun käyt kurkkaamassa :)

On vasta keskiviikko ja väsymyksen määrää ei pysty sanoin kuvaamaan. Uusi työ, josta todellakin pidän, vie mehut ihan 6-0. Ei sitä muistakaan, miten kuluttavaa on kun joudut ajattelemaan kaiken minkä teet, etkä voi hoitaa mitään "tuosta vain ohi mennen". Mutta toisaalta se on myös ihanaa. Se saa miettimään omia toimintatapoja ihan uudella tavalla ja myös kyseenalaistamaan omat systeemit ja menetelmät.

Sunnuntaina telottu polvi on oikutellut hiukan ja maanantain KB:ssä jätin lämmittelyjuoksun ja hypyt väliin. Onneksi Delcio ymmärsi yskän ja sain ihan toisenlaisen lämmittelyn, siinä kyllä hikeä pukkasi :D Eli tehokkaasti lämpeni kroppa silläkin. Ja sitten koko tunti potkuja... etupotku, sivupotku, alapotku ja viimeinkin se mitä rakastan; hyppypotku :) Toisaalta oli hyvä, että kädet sai toipua, viikonlopun nyrkkeilysessiot verotti kiitettävästi käsiä, joten treeni meni kyllä ihan nappiin. Ja vielä tänäänkin on jalat kuin puuta, niin hyvin se kävi reisiin :D

Pidin eilen kiinni taukopäivästä, koska niin olin suunnitellut. Tänään töissä oli niin hektistä että koko päivä vedettiin aamupalan voimalla, josta johtuen ei ollut mitään toivoa jaksamisen suhteen, että olisi suunnannut pumppiin. Toisaalta ehkä ihan hyvä vähän antaa kropalle toipumisrauhaa. Eikä se tuolle polvellekaan tee hyvää, että hyppii joka päivä jossain.

Huomenna on tiedossa koulutusta "kirkonmäellä" eli Meilahdessa (mistähän toikin nimitys on aikanaan lähtenyt?) joten illan KB tunti jäänee välistä. Juniorille tulee liian pitkä aika olla kotona jos menen meikusta suoraan potkimaan ja kamojen raahaaminen ympäri etelä-suomea junassa ei hirveästi houkuttele. Ja sekin että koulutus loppuun ehkä jo neljältä, tarkoittaa että myöhästyisin vähintään. Joten ehkäpä mulle tulee huomennakin taukopäivä tai sitten menen omalle salille vain crossaamaan tms. Katsotaan huomenna. Tämä viikko on muutenkin hektinen, vain kaksi kokonaista työpäivää työyksikössä mutta viiden päivän hommat. Kaksi puolikasta työpäivää (molempina iltapäivä koulutusta) ja yksi koulutuspäivä. ensi viikolla yksi vapaapäivä ja yksi koulutuspäivä, eli kolmena päivänä tehdään viiden päivän hommat. kuulostaa siis houkuttelevalta :D Ainakaan ei voi sanoa, että tuossa yksikössä istutaan ja facetetaan päivät ja juodaan vain kahvia ;)

Syksy siis tulee, säät viilenee, illat pimenee ja ruokavalio... Noh, siitä ruokavaliosta taidan tehdä ihan oman postauksen, siitä on niin paljon pohdittavaa ja pähkäiltävää, ettei tähän perään enää viitsi sitä laittaa ;)

Ihanaa puoliväliviikkoa juuri sinulle!

ps. tulipas juuri mieleen, että jos sulla on kysymyksiä joihin haluat vastauksen, aiheita joista haluat kuulla tai jotain muuta ehdotettavaa  niin heitäpäs viestiä / kommenttia. En ole laihdutuksen tai elämäntaparemontin asiantuntija muuta kuin omalla kohdallani, joten voin vain kertoa miten jokin asia on minulla toiminut. ehkä siitä on kuitenkin apua jollekin toiselle :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Ahaa - elämyksiä

Vähän pelottaa tämä pilvissä liitely... sillä jossain kohtaahan sieltä on tapana rysähtää alas. Niin ei onneksi käynyt vaikka vähän pelkäsinkin. Eilen menin combattiin ja päätin että kokeilen myös cx:ää pitkästä aikaa. No eihän se mennyt ollenkaan niin kuin suunnitteli... Combat kyllä, voi sitä taistelun riemua ja endorfiinien makua. Mutta cx:ssä sain todeta heti että ei toimi käsi eikä liikkeet käy ollenkaan. Viisas ihminen olisi jättänyt tunnin kesken, mutta jos on yhtä tyhmä kuin minä, sitä vetää loppuun saakka vaikka sisulla ja hammasta purren :D

Tänään on sitten nuoltu haavoja ja palauteltu kuntosalin puolella mieleen nykyistä ohjelmaa myös käsien osalta ja korkattu viimein crossailukin.

Olen tässä viime päivien aikana saanut kymmeniä ahaa-elämyksiä. Yksi iso sellainen tuli juurikin eilen cx:ssä kun tajusin, kuinka tarpeeseen nuo sairaslomaviikot tuli koska oli pakko pitää enemmän lepoa kuntoilusta. Sitä on jotenkin alkanut tajuamaan pidempienkin taukojen merkityksen kropalle. Ja on ollut ihana huomata ettei kroppa olekaan taantunut kuukausien takaiselle tasolle vaan päin vastoin. Melkein voisin väittää että kunto on kasvanut lepäilystä huolimatta.

Paljon on siis tapahtunut sellaista, minkä tajuaminen vie aikansa ja varmasti tässä lähi viikkoina tulee paljon näitä ahaa-elämyksiä lisää. Tervetuloa vain :)

Meillä on tuolla keitaalla ihan mahtavat ohjaajat, siitä ei pääse mihinkään! mutta erityisesti yksi on kuukausi tolkulla jaksanut toitottaa mulle (ja muillekin ;) ) että katso sinne peiliin, se näyttää hyvältä! mutta jostain syystä se peiliin katsominen on vain niin kauheaa. Tänään jouduin vahingossa eturiviin crossingissa ja peilihän se siellä oli. Pitkän aikaa katselin muualle, mutta jossain kohtaa katse harhautui peiliin ja se näky kyllä pysäytti. Positiivisesti. Ja nyt voin kyllä itsekin myöntää, että se taisi näyttää ihan siedettävältä, melkein jopa hyvältä ;) en mä edelleenkään lupaa tuijotella sinne peiliin, mutta enää ei tarvitse ehkä niin kovin säikähtää jos katse sinne osuu. Ja viimeinkin sain crossingissa myös vatsalihakset kipeäksi! whoohoo! Mä olen niin odottanut tätä hetkeä :)

Viime päivät olen täyttänyt jälleen ruokapäiväkirjaa. Ihan siksi, että olen halunnut nähdä missä mennään ja kuinka hyvin mun luulot päivän syömisistä kohtaa todellisuuden. Ja pakko kyllä taputella itseään olkapäälle, sillä ei ne ole niin retuperällä kuin luulin. Kyllä, ne oli todella hukassa tässä kesän ja loman mittaan, mutta heti kun liikunta lisääntyi, napsahti syömisetkin paremmin kohdalleen. Ja ihmettelen eniten sitä että niin pienillä kaloreilla saan kaikki proteiinit, rasvat, kuidut ja hiilarit niin nappiin! Ja siis pienet kalorit ei tarkoita että vajetta jätettäisiin. Ei, kaloritkin on tulleet täyteen juuri sopivassa määrin. Hitsiläinen, en mä vissiin olekaan ihan niin hukassa kuin luulin :)

Voittajan on helppo hymyillä ja sitä se todella on! kohta tulee täyteen vuosi keitaan jäsenenä enkä antaisi päivääkään pois! Niin paljon olen saanut sieltä hyvää elämääni ja kuten monesti olen todennut, siellä tehdään uusia ihmisiä. Kirjaimellisesti!