keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusi alku

Täällä jälleen.

Elämä on heitellyt, aikaa on kulunut edellisestä päivityksestä. Paljon on tapahtunut ja silti voisi sanoa, ettei mikään ole muuttunut.

Jotain on kuitenkin "muuttunut", nimittäin minussa itsessäni. Sisällä ja ajatusmaailmassa. 

Pitkään yritin sinnitellä, yritin jaksaa myllerryksen keskellä. Yritin hokea itselleni, että "ehei, ei se punainen lanka ole mihinkään kadonnut" ja kyllä tässä vielä porskutetaan. Silti kaikki merkit olivat näkyvissä jo keväällä. Silloin suljin silmäni asioilta ja tilanteelta. En halunnut kuulla enkä halunnut nähdä. Vielä kesä mentiin huonossa hapessa kunnes se seinä tuli vastaan.

Oli aika ottaa selkeä aikalisä. Viheltää peli poikki ja antaa itselle aikaa. Kun lääkärissä istuessa ei ymmärtänyt enää tuon taivaallista diagnoosista ja lääkityksestä, ei tajunnut missä mennään eikä oikein ymmärtänyt miksi sairasloma oli niin pitkä. Pallo oli karannut liian kauas. 

Sairasloman aikana tilanne alkoi valottumaan ja arkea opeteltiin uudelleen. Liikunta ja syöminen jäivät todellakin taustalle, oli aika antaa itselle aikaa hyväksyä asiat ja tilanne. Aikaa opetella uudenlaista arkea ja elämää. Todellakin aikaa hyväksyä tilanne. Energia ei enää riittänyt blogin päivittämiseen, monesti se päivittäinen elämä vei kaikki mehut ja ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Monta kertaa ajattelin että pitäisi kirjoittaa, oli paljon sanottavaa ja jaettavaa. Silti koneen äärelle istuessa ne sanat katosivat. Ei vain saanut mitään ulos. Oli siis annettava edelleen vain aikaa.

Nyt töihin paluun jälkeen ja sairasloman loputtua tilanne on valoisampi. On jälleen aikaa ja energiaa miettiä muutakin. Arkeen mahtuu taas normaaleja asioita, niistä päällimmäisenä liikunta ja ravitsemus.

Pitkä tekemättömyys ja pallon karkaaminen saivat aikaan sen, että paino on noussut ja kunto romahtanut. 

sairasloman loppumetreillä tajusin, että tarvitsen boostin liikkumattomuuden lopettamiseen ja tarvitsen asiaan tukea. Jonkun joka ruoskii, mutta tekee sen kannustaen. Oli siis aika ottaa yhteys personal traineriin ja sopia "sotasuunnitelmasta".

Tänään on ensimmäinen pt-tapaaminen takana. Positiivista on se, että paino on kääntynyt jo laskuun ennen kuin edes kunnolla ehdimme aloittamaan. Negatiivista on tajuta se, että lihaskunto on romahtanut ja olematon. 

Tästä on kuitenkin suunta vain ylöspäin. Mulla on hyvä suunnitelma, hyvä pt :) 

Blogi päivittyy taas useammin, en ole teitä siis unohtanut :) Tästä jatketaan seuraavat kuukaudet valvovan silmän alla. Ja hyvä niin! Uskon että tästä tulee hyvä!

4 kommenttia:

  1. Kiva, että olet täällä taas! :) Jokainen uusi päivä antaa uuden mahdollisuuden, onneksi. Valoisia talvipäiviä ja tsemppiä haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaneli :)
      Täällä siis käynnistellään taas ja jatketaan siitä, mihin joskus jäin :) Pyyhe ei suinkaan ole kehässä, joskus pitää vain nollata vähän pidemmän kaavan kautta että taas jaksaa ahertaa :)

      Poista
  2. Samat mietteet täällä: nyt olen ekan kerran miettimässä pt:n palkkaamista. 6kk rupeama tekisi ihmeitä. Saako vähän udella minkätyyppinen juttu teillä on, onko siis treenit + ruokavalio ja kuinka usein tapaatte? T. Lotte

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lotte!
      Mulla 15 tapaamisen setti. Ruokavalio, liikuntaohjelma sekä yhteiset treenit. pt-tapaaminen kerran viikossa ja loppu viikko sitten sitä omaa työskentelyä ohjeiden mukaan. Suosittelen kyllä, mulla tämä on ainakin se, mitä tarvitsen että pääsen takaisin "ruotuun" enkä ihan ryssi saavutettuja tuloksia :)

      Poista