Auts, auts, auts... Jokainen pienikin liikahdus saa kivahtamaan ääneen. Sattuu, mutta kierona ihmisenä nautin tästä kivusta!
Jälleen on korkattu yksi potkunyrkkeilyviikko ja joka ikisen tunnin jälkeen rakastan tuota lajia entistä enemmän! Opettaja, Delcio, on ihan mahtimies! Enpä muista leikkineeni hippaa sitten lapsuuden, mutta viime viikolla leikitty hippa ei ollutkaan ihan tavallista. Jos sai osumia, joutui punnertamaan ja äkkiä sitä oppi kyllä väistelemään osumat. Asioita voi opetella niin monella tavalla.
Tänään tunnin aluksi mun "taisteluparini" esitteli komeita mustelmia, jotka olin saanut hänelle aikaan viime torstaina. Hivenen hävetti, osuinko niin kovaa? Ja toisaalta mieltä hiveli, että potkut ovat alkaneet löytää perille ja niihin on tullut voimaa!
Tänään sitten opeteltiin erilaisia potkuja ja sain uuden parin. No tuosta nuoresta naisen alusta lähtee sitten ytyä kuin pienestä kylästä, lopputuloksena se että nyt on vuorostaan mun kyljet ihan sinisen kukertavat. Molemmin puolin :D Tajusin potkujen lomassa kun jokainen tärähdys todellakin jo tuntui, että vuosi sitten olisi ollut paljon pehmustetta ja ei olisi tuntunut missään. Nyt alkaa luut olemaan "pinnassa" joten tuntuma on toisen lainen.
Siksi iloitsen jokaisesta iskusta ja potkusta joka aiheuttaa vähän tuntumaa kroppaan, se on kuulkaas mahtava tunne!
Mun juniori, siis koira, on ihan kamala kiipeämään syliin. Kokoa sillä on, niin kuin labradorilla kuuluukin ja painoa noin 40kg. Viikonloppuna erään kerran kun se oli kiivennyt syliin, nousin tuolista ja kannoin sen toiseen huoneeseen. Ensin ajattelin, että kamalaa miten se voikin painaa niin paljon, kunnes tajusin että sehän painaa vähemmän kuin mitä mulla oli vuosi sitten mukana ihan omasta takaa. Jotenkin se realisoitui taas tuonne jonnekin tajuntaan, mitä oikeasti olen kropastani saanut pois. Kamalan painolastin ainakin vähemmälle. Nivelet tykkää ihan varmasti, kuten koko mimmikin :)
Viime perjantain pumppi olikin sitten ihan "tappomeininkiä" kropalle. Perjantaina illalla kävely ei oikein enää luonnistunut, sisäreidet huusi hoosiannaa ja lauantaina en meinannut päästä sängystä ylös. Tuota lihaskipua olen kaivannut paljon, jotenkin välillä tuntuu että tekipä mitä tahansa niin ei saa tuntumaa. Nyt kuitenkin on alkanut taas löytymään se "tuntuma" jota on ollut ikävä.
Kai mä olen jotenkin kieroutunut, mutta mä nautin tästä kun sattuu. Kun tiedän, mistä kipu tulee ja tiedän itse tehneeni sen eteen jotain. Olen itse ansainnut sen kivun ahertamalla takapuoli verillä itseni eteen. Ja niin se on niiden mustelmienkin kanssa, ne on niitä voitonmerkkejä joita pieni ihminen haluaa nähdä edes joskus :) Niistä sietää olla ylpeä :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nyrkkeily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nyrkkeily. Näytä kaikki tekstit
maanantai 2. syyskuuta 2013
tiistai 20. elokuuta 2013
Potkuja ja nyrkkeilyä, potkunyrkkeilyä :)
Eilen se alkoi! mä olen vieläkin ihan pilvissä ja fiiliksissä! Nimittäin potkunyrkkeily :) mä olin jo luopunut siitä ajatuksesta, että saisin sen nyt syksyn ohjelmistoon. Olin ajatellut että ensi keväänä sitten uusi yritys... Mutta eilen sain puhelun, että mulle on paikka eilen alkavassa ryhmässä. Se oli mulle varattu jo silloin huhtikuussa mutta teknisten ongelmien vuoksi viesti ei tullut mulle asti koskaan perille. Onneksi kyselin asiaa viime viikolla :)
Hiukan on tänään ollut kroppa kipeä. Sen verran erilaista harjoitusta se on. Mutta ihanaa! mä olin jotenkin aatellut että ei me oteta kontaktia vielä pitkään aikaan ja mulle sanottiinkin että aloitetaan pehmeästi... No eipä muuta kuin ekalla tunnilla heti iskemään ja potkimaan paria :D Loistavaa!!!
Oli ihana ja positiivista huomata, että kunto on todella kasvanut, sillä mä pysyin raavaiden miesten juoksutahdissa mukana ja alkulämppä sujui ilman "10 punnerruksen rangaistusta" mutta kyllä me saatiin jokainen punnertaa senkin edestä :D jösses... Endorfiinit antoi kyllä ihan uskomattomat voimat ja osa meni varmaan näyttämisenkin halusta mutta miesten punnerruksia vedin muiden mukana koska käsky oli niitä tehdä ;)
Delcio on ihan mahtava opettaja! Ei sitä turhaan kehuta enkä ihmettele miksi se valmentaa parhaita tuolla muilla saleilla. Selkeät ohjeet ja näyttää miten homma toimii. Eikä combat ole mennyt ihan hukkaan mun kohdalla, koska asennot ja lantion kierrot löytyi heti.
Kaksi kertaa viikossa siis tätä ihanuutta parin kuukauden ajan! voi että, mä taidan olla koukussa yhden kerran jälkeen jo :)
Tänään oli hirveä himo mennä omalle salille iskemään säkkiä, mutta järki oli otettava käteen. Ei vielä. Ensi viikolla ehkä, mutta ei ihan vielä. Toisaalta pitäisi takoa kun rauta on kuumaa, mutta ranne ei kestä vielä enempää iskuja, mitä harjoituksissa tulee. On pakko vaan malttaa ottaa iisisti.
Uudelle salille meneminen ei ollut niin kamalaa kuin vuosi sitten, mutta sen sain kyllä heti todeta että siihen ensimmäiseen tunteeseen kannattaa luottaa. Silloin vuosi sitten kun menin Feeniksin ovista sisään, tunsin heti olevani tervetullut ja tulevani kotiin. Tämän toisen salin kanssa ei voi sanoa samaa... Eikä siitä sitten enempää. Mutta vahvistui itselle, että valitsin todellakin oikean paikan vuosi sitten enkä tuollaisesta keitaasta luovu ihan kevein perustein! Koti on koti, vieraissa on kiva käydä mutta kotiin on ihana palata! Sen sain todeta eilenkin kun tunnin jälkeen suuntasin omalle salille palauttelevaan crossingiin.
Mutta ihana iso ilo! Yksi unelma on jälleen toteutunut, jonka en uskonut koskaan tulevan todeksi!
Hiukan on tänään ollut kroppa kipeä. Sen verran erilaista harjoitusta se on. Mutta ihanaa! mä olin jotenkin aatellut että ei me oteta kontaktia vielä pitkään aikaan ja mulle sanottiinkin että aloitetaan pehmeästi... No eipä muuta kuin ekalla tunnilla heti iskemään ja potkimaan paria :D Loistavaa!!!
Oli ihana ja positiivista huomata, että kunto on todella kasvanut, sillä mä pysyin raavaiden miesten juoksutahdissa mukana ja alkulämppä sujui ilman "10 punnerruksen rangaistusta" mutta kyllä me saatiin jokainen punnertaa senkin edestä :D jösses... Endorfiinit antoi kyllä ihan uskomattomat voimat ja osa meni varmaan näyttämisenkin halusta mutta miesten punnerruksia vedin muiden mukana koska käsky oli niitä tehdä ;)
Delcio on ihan mahtava opettaja! Ei sitä turhaan kehuta enkä ihmettele miksi se valmentaa parhaita tuolla muilla saleilla. Selkeät ohjeet ja näyttää miten homma toimii. Eikä combat ole mennyt ihan hukkaan mun kohdalla, koska asennot ja lantion kierrot löytyi heti.
Kaksi kertaa viikossa siis tätä ihanuutta parin kuukauden ajan! voi että, mä taidan olla koukussa yhden kerran jälkeen jo :)
Tänään oli hirveä himo mennä omalle salille iskemään säkkiä, mutta järki oli otettava käteen. Ei vielä. Ensi viikolla ehkä, mutta ei ihan vielä. Toisaalta pitäisi takoa kun rauta on kuumaa, mutta ranne ei kestä vielä enempää iskuja, mitä harjoituksissa tulee. On pakko vaan malttaa ottaa iisisti.
Uudelle salille meneminen ei ollut niin kamalaa kuin vuosi sitten, mutta sen sain kyllä heti todeta että siihen ensimmäiseen tunteeseen kannattaa luottaa. Silloin vuosi sitten kun menin Feeniksin ovista sisään, tunsin heti olevani tervetullut ja tulevani kotiin. Tämän toisen salin kanssa ei voi sanoa samaa... Eikä siitä sitten enempää. Mutta vahvistui itselle, että valitsin todellakin oikean paikan vuosi sitten enkä tuollaisesta keitaasta luovu ihan kevein perustein! Koti on koti, vieraissa on kiva käydä mutta kotiin on ihana palata! Sen sain todeta eilenkin kun tunnin jälkeen suuntasin omalle salille palauttelevaan crossingiin.
Mutta ihana iso ilo! Yksi unelma on jälleen toteutunut, jonka en uskonut koskaan tulevan todeksi!
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Iloa, surua ja uusia suunnitelmia
Miksi se on niin vaikeaa keksiä hyvä ja mukaansa tempaava avaus uudelle kirjoitukselle :D olis monta asiaa mitä haluisi kertoa tai paremminkin jakaa, mutta ei keksi mitään millä aloittaa. Nytkin taas tuijottelin tyhjää ruutua tovin jos toisenkin, kävin syömässä iltapalan ja käyttämässä vanhemman koiran ulkona. ja palasin taas tyhjän ruudun ääreen. Siis en ole ottanut mitään stressiä blogin päivittelystä, varmaan sen on huomannutkin kun nyt tauot on olleet vähän pidempiä. Kun ei vain ole ollut mitään kerrottavaa eikä ole viitsinyt tulla sanomaan, että entiset kuviot menossa...
Noh tulipa nyt sitten aloitettua näin tällä kertaa. Maanantai oli ja meni. Eilen sain eteenpäin pienen osan mun liian isoista vaatteista ja loput odottaa tuossa seuraavaa ottajaa. Ja sen jälkeen on loppusijoitus jossain paikassa X... Harmi kun juhannuskin meni jo, niistä olis saanut hyvää kokon tilkettä ;)
Otin eilen extempore reissun Tampereelle. Kai nämä seinät alkavat tuntua liian tutuilta, koska oli pakko päästä tuulettumaan. Siis ei mikään paniikki "pakko päästä pois täältä" mutta mä olen aina tykännyt ajaa ja jotenkin ajaessa saa selviteltyä ajatuksia paremmin. Onhan mulla kotonakin vain aikaa, kukaan ei keskeytä koskaan ja saan keskittyä juuri siihen mitä oon tekemässä. silti joskus pitää vain saada uusia maisemia tms. joten siksi sitten suuntaus Tampereen sydämeen. ja oli siinä kyllä toinekin syy, miksi juuri Tampereelle. Halusin käydä Body Actionin kaupassa. Kauppa oli mulle pienoinen pettymys. Valtava määrä vaatteita mutta naistenvaatevalikoima oli yllättävän suppea ja uutuuksistakin tangossa vain kokoja xs ja s. Olisin toivonut laajempaa treenivaatevalikoimaa, mutta se oli kyllä sanalla sanoen surkea. onneksi peruskauppa stadium pelasti ja sain uusia vaatteita ja vähän sopivamman kokoisiakin. Ehkä suurin järkytys oli ostaa kaupasta tavoitehousuiksi kahdet koon 40 housut jotka olikin ihan sopivat! ihan käsittämätöntä... ja treenipaidoistakin otin sovittamatta 42 kokoa niin ne on nyt just hyvät ja kohta isot :D kai jotain kiinteytymistä sitten tapahtuu vaikka vaaka väittää kaikkea muuta.
Tänään heti aamutuimaan fysioterapeutille käden kanssa. Kolme viikkoa leikkauksesta ja huonosti menee. Siinä se oli tiivistetysti. Liikelaajuudet on surkeat eikä tulevaisuus näytä tällä hetkellä hyvältä. Tietenkään mitään ei pidä sanoa vielä näin heti leikkauksen jälkeen, mutta aika suoraa tekstiä se lääkäri jutteli, jonka fyssari pyysi paikalle katsomaan. *huoh* Lähes murheen murtamana suuntasin autonnokan kohti kaivarin rantaa ja kahvilaa, kahvikupin kera tuijottelemaan auringossa välkkyvää merta ja tekemään uusia suunnitelmia. Potkunyrkkeilyn valmennus on vaakalaudalla tai jos se on mahdollista, niin ei todennäköisesti vielä tänä syksynä. Se korpeaa paljon. Oon soittanut lapsesta asti pianoa ja viulua, joista ainakin viulu jäänee pölyttymään ja pianonkaan kohtalo ei näytä hyvältä. Siis en mä voi itseäni miksikään ihmeelliseksi soittajaksi sanoa, mutta ainakin omaksi iloksi on aina riittänyt taitoa. Aika näyttää kuinka niiden kanssa sitten käy.
Koska päivä oli vasta alussa, päätin katsastaa myös tänään alkaneen Tall Ships Racen laivoja ja pakko sanoa että hienon näköistä oli! satuin sopivasti paikalle kun ruotsalainen Götheborg laiva saapui hienon seremonian ja shown saattelemana. Muutamaan tuntiin en muistanut kättä enkä treenitaukoa.
Treenitauko siis jatkuu. Mun piti saada tänään vähän lisää lupia liikuttamiseen, mutta eipä tullut lupia vaan edellisetkin lähtivät. Ei siis combattia seuraavaan 2 viikkoon ainakaan... Tasan ei mene nämä nallekarkit, ei.
Tänään on ollut siis hivenen erilainen päivä. Iloa ja surua, juhlahumua ja sotkun munkkikahveja. Laitan pari kuvaa Götheborgin saapumisesta tähän teidänkin iloksi, vaikka tämä ei nyt mitenkään liity fitnesskissan etsimiseen :D Tai no joo, ehkä tämä meikäläisen laiva seilaa nyt tuntemattomilla vesillä ja on vähän eksyksissä. Mutta tämä laiva ei suinkaan ole uponnut. Se jatkaa kyllä, mutta se tarvitsee vain aikaa. Uudet suunnitelmat pitää katsella rauhassa ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Kompassi on kai hiukan sekaisin, mutta rikki se ei ole :) täältä kuitenkin tullaan vielä kunhan ensin nähdään mihin kaikeen tämän epäkeskon käpälän kera kykenee....
Noh tulipa nyt sitten aloitettua näin tällä kertaa. Maanantai oli ja meni. Eilen sain eteenpäin pienen osan mun liian isoista vaatteista ja loput odottaa tuossa seuraavaa ottajaa. Ja sen jälkeen on loppusijoitus jossain paikassa X... Harmi kun juhannuskin meni jo, niistä olis saanut hyvää kokon tilkettä ;)
Otin eilen extempore reissun Tampereelle. Kai nämä seinät alkavat tuntua liian tutuilta, koska oli pakko päästä tuulettumaan. Siis ei mikään paniikki "pakko päästä pois täältä" mutta mä olen aina tykännyt ajaa ja jotenkin ajaessa saa selviteltyä ajatuksia paremmin. Onhan mulla kotonakin vain aikaa, kukaan ei keskeytä koskaan ja saan keskittyä juuri siihen mitä oon tekemässä. silti joskus pitää vain saada uusia maisemia tms. joten siksi sitten suuntaus Tampereen sydämeen. ja oli siinä kyllä toinekin syy, miksi juuri Tampereelle. Halusin käydä Body Actionin kaupassa. Kauppa oli mulle pienoinen pettymys. Valtava määrä vaatteita mutta naistenvaatevalikoima oli yllättävän suppea ja uutuuksistakin tangossa vain kokoja xs ja s. Olisin toivonut laajempaa treenivaatevalikoimaa, mutta se oli kyllä sanalla sanoen surkea. onneksi peruskauppa stadium pelasti ja sain uusia vaatteita ja vähän sopivamman kokoisiakin. Ehkä suurin järkytys oli ostaa kaupasta tavoitehousuiksi kahdet koon 40 housut jotka olikin ihan sopivat! ihan käsittämätöntä... ja treenipaidoistakin otin sovittamatta 42 kokoa niin ne on nyt just hyvät ja kohta isot :D kai jotain kiinteytymistä sitten tapahtuu vaikka vaaka väittää kaikkea muuta.
Tänään heti aamutuimaan fysioterapeutille käden kanssa. Kolme viikkoa leikkauksesta ja huonosti menee. Siinä se oli tiivistetysti. Liikelaajuudet on surkeat eikä tulevaisuus näytä tällä hetkellä hyvältä. Tietenkään mitään ei pidä sanoa vielä näin heti leikkauksen jälkeen, mutta aika suoraa tekstiä se lääkäri jutteli, jonka fyssari pyysi paikalle katsomaan. *huoh* Lähes murheen murtamana suuntasin autonnokan kohti kaivarin rantaa ja kahvilaa, kahvikupin kera tuijottelemaan auringossa välkkyvää merta ja tekemään uusia suunnitelmia. Potkunyrkkeilyn valmennus on vaakalaudalla tai jos se on mahdollista, niin ei todennäköisesti vielä tänä syksynä. Se korpeaa paljon. Oon soittanut lapsesta asti pianoa ja viulua, joista ainakin viulu jäänee pölyttymään ja pianonkaan kohtalo ei näytä hyvältä. Siis en mä voi itseäni miksikään ihmeelliseksi soittajaksi sanoa, mutta ainakin omaksi iloksi on aina riittänyt taitoa. Aika näyttää kuinka niiden kanssa sitten käy.
Koska päivä oli vasta alussa, päätin katsastaa myös tänään alkaneen Tall Ships Racen laivoja ja pakko sanoa että hienon näköistä oli! satuin sopivasti paikalle kun ruotsalainen Götheborg laiva saapui hienon seremonian ja shown saattelemana. Muutamaan tuntiin en muistanut kättä enkä treenitaukoa.
Treenitauko siis jatkuu. Mun piti saada tänään vähän lisää lupia liikuttamiseen, mutta eipä tullut lupia vaan edellisetkin lähtivät. Ei siis combattia seuraavaan 2 viikkoon ainakaan... Tasan ei mene nämä nallekarkit, ei.
Tänään on ollut siis hivenen erilainen päivä. Iloa ja surua, juhlahumua ja sotkun munkkikahveja. Laitan pari kuvaa Götheborgin saapumisesta tähän teidänkin iloksi, vaikka tämä ei nyt mitenkään liity fitnesskissan etsimiseen :D Tai no joo, ehkä tämä meikäläisen laiva seilaa nyt tuntemattomilla vesillä ja on vähän eksyksissä. Mutta tämä laiva ei suinkaan ole uponnut. Se jatkaa kyllä, mutta se tarvitsee vain aikaa. Uudet suunnitelmat pitää katsella rauhassa ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Kompassi on kai hiukan sekaisin, mutta rikki se ei ole :) täältä kuitenkin tullaan vielä kunhan ensin nähdään mihin kaikeen tämän epäkeskon käpälän kera kykenee....
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Syksy, tule jo!
Vaikka tässä vasta odotellaan kevään saapumista ja lumien sulamista, on katse käännetty syksylle liikuntasuunnitelmissa.
Tammikuun alussa kyselin meidän kylän toiselta salilta, josko sinne pääsisi opettelemaan potkunyrkkeilyä. Silloin ryhmä oli täynnä eikä peruutuspaikkoja ollut tyrkyllä. Olin jälleen kerran myöhässä päähän pistoni kanssa. Siitä lievästi suivaantuneena pistin itselle muistutuksen kalenteriin, että kyselisin syksylle paikkoja ajoissa.
No mä olen todella ajoissa... Paikka Delcio Pereiran oppiin on nyt varauksessa syksylle :) Mä oon niin happy tuosta!
Ja hei, mulla ei edelleenkään ole mitään hajua siitä millaista se on :D Meidän salin säkki tuli alas telineineen päivineen tuossa päivänä eräänä ja säkin iskeminen on sitä myöten tietenkin ollut vähän hankalaa...
btw, Meidänkin salille on tulossa potkunyrkkeilyä, joten sinne on pakko päästä myös mukaan.
Mistä ihmeestä tämä into nyrkkeilyn pariin oikein nousee?
Kun vaan muistaisi nyt taas sitten sen monipuolisen liikunnan ja salin merkityksen. Vähän on suunnitelmissa tänään päästä raudan pariin, mutta mikä on oikeasti olo yövuorojen jälkeen... Aika siis näyttää tuleeko tästäkin taukopäivä. Selkä alkaa olemaan parempi, sitä ei tietty kannattais heti käydä katkomassa uudelleen. Minkäs teet kun mieli tahtoo vaikka kroppa ei pysy perässä.
ps. mä en missään nimessä ole vaihtamassa mun ihanaa Keidasta toiseen ja huonompaan vaihtoehtoon. Mä vaan noukin herkut toisaalla ;)
Tammikuun alussa kyselin meidän kylän toiselta salilta, josko sinne pääsisi opettelemaan potkunyrkkeilyä. Silloin ryhmä oli täynnä eikä peruutuspaikkoja ollut tyrkyllä. Olin jälleen kerran myöhässä päähän pistoni kanssa. Siitä lievästi suivaantuneena pistin itselle muistutuksen kalenteriin, että kyselisin syksylle paikkoja ajoissa.
No mä olen todella ajoissa... Paikka Delcio Pereiran oppiin on nyt varauksessa syksylle :) Mä oon niin happy tuosta!
Ja hei, mulla ei edelleenkään ole mitään hajua siitä millaista se on :D Meidän salin säkki tuli alas telineineen päivineen tuossa päivänä eräänä ja säkin iskeminen on sitä myöten tietenkin ollut vähän hankalaa...
btw, Meidänkin salille on tulossa potkunyrkkeilyä, joten sinne on pakko päästä myös mukaan.
Mistä ihmeestä tämä into nyrkkeilyn pariin oikein nousee?
Kun vaan muistaisi nyt taas sitten sen monipuolisen liikunnan ja salin merkityksen. Vähän on suunnitelmissa tänään päästä raudan pariin, mutta mikä on oikeasti olo yövuorojen jälkeen... Aika siis näyttää tuleeko tästäkin taukopäivä. Selkä alkaa olemaan parempi, sitä ei tietty kannattais heti käydä katkomassa uudelleen. Minkäs teet kun mieli tahtoo vaikka kroppa ei pysy perässä.
ps. mä en missään nimessä ole vaihtamassa mun ihanaa Keidasta toiseen ja huonompaan vaihtoehtoon. Mä vaan noukin herkut toisaalla ;)
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Hormonihirviö
Voi luoja. Mä alan ymmärtämään kun jotkut miehet joskus mainitsee puheissaan sanan hormonihirviö. Mä olen ollut juuri sellainen viime päivät. Mielialat juoksee ylös ja alas, kiihdyn nollasta sataan ilman syytä ja pieni vastoinkäyminen saa vedet valumaan silmistä.
En nyt selittele syytä sen laajemmin julkisesti, mutta mä lasken todellakin päiviä tämän lääkekuurin ja pistoshoidon loppuun. 2 viikkoa ja 3 päivää. Sitten tämä joka keväinen tuska on ohi. Välillä vähän itseäkin jopa naurattaa tilanteen koomisuus. Onneksi mä valvon tämän ja ensi viikon yövuoroissa joten ei paljon ihmisiä pääse näkemään, eikä sitä kautta myöskään pahoittamaan mieltään aivan turhista asioista. Luoja...
Tämä on myös onneksi viimeinen kevät kun 6 viikkoa menee kuin maanis-depressiivisen matkassa. Toisaalta onneksi ja toisaalta tähän päättyy yksi osa elämää, yksi unelma joka jää toteutumatta. Mielessä on käynyt, onko nämä viime vuodet olleet sen arvoisia, mutta entäs jos... Ainakaan yrityksen puutteesta ei voi syyttää.
Aikaisempina vuosina mielialat ei ole juosseet näin kovaa ja vaihtuneet ihan tähän tahtiin, mitä menneiden muutaman viikon aikana on ollut. Osa syy on ihan varmasti koko tällä prosessilla mikä on käynnissä. Kehon muutokset menee omia polkujaan, pää seuraa perässä hitaasti totutellen uusiin haasteisiin.
Lähes itkua pidätellen pakotin itseni eturiviin combatissa eilen. Eikä siinä paikkana ole mitään vikaa, mutta se peilikuva. Mä en tykkää siitä, koska näen itseni edelleen lähtötilanteessa. Eilen havahduin kesken capoeiran siihen ajatukseen, että mitä ihmettä mä sillä tunnilla teen. Ja kuitenkin kyse on mulle ihan rakkaimmasta ja tärkeimmästä, combatista. Noh, menihän se tunti siinä silmät kiinni iskiessä ;) Kyllä mä välillä pidin silmät auki mutta visusti tuijotin äänentoistolaitteistoa :D
Mun pitäisi rohkaista jälleen mieleni ja mennä muidenkin ohjaajien tunneille. Eikä suinkaan siksi, että nykyisessä valikoimassa olis jotain vikaa. Mutta mun alkaa käydä jo sääliksi joitakin ohjaajia, kun joutuvat katsomaan tätä pärstää tunti tolkulla joka viikko. Pahoittelut heille, mä koitan parantaa tapani ja työntää itseäni yli mukavuusrajojen uusien ohjaajien tunneille. Se on vaan niin helppoa mennä joidenkin tunneille, huomattavasti helpompaa kuin toisten.
Eilen jäin cx:ään combatin perään ja se oli virhe. Niin kuin tuolla aikaisemmassa postissa kirjottelinkin, selkä on valitellut cx-tunneilla. No nyt jo lämmittelyn aikana sain sellaisen kivun, että onneksi oltiin vaakatasossa, niin hyvin silmissä sumeni. Mutta keskenhän mä en jätä, joten hammasta purren vedettiin loppuun saakka ja kotona lääkettä ja lepoa. Loppuviikon tunnit on nyt peruttu kaikki mun osalta, mutta vähän mieli haikailee sunnuntain triplatunnille... Sairasta. Tiedän.
Ja se nyrkkeily. *huoh* Ehkä ensi elämässä. Tai sitten mä vaan uskaltaudun kokeilemaan sitä yksin.
En nyt selittele syytä sen laajemmin julkisesti, mutta mä lasken todellakin päiviä tämän lääkekuurin ja pistoshoidon loppuun. 2 viikkoa ja 3 päivää. Sitten tämä joka keväinen tuska on ohi. Välillä vähän itseäkin jopa naurattaa tilanteen koomisuus. Onneksi mä valvon tämän ja ensi viikon yövuoroissa joten ei paljon ihmisiä pääse näkemään, eikä sitä kautta myöskään pahoittamaan mieltään aivan turhista asioista. Luoja...
Tämä on myös onneksi viimeinen kevät kun 6 viikkoa menee kuin maanis-depressiivisen matkassa. Toisaalta onneksi ja toisaalta tähän päättyy yksi osa elämää, yksi unelma joka jää toteutumatta. Mielessä on käynyt, onko nämä viime vuodet olleet sen arvoisia, mutta entäs jos... Ainakaan yrityksen puutteesta ei voi syyttää.
Aikaisempina vuosina mielialat ei ole juosseet näin kovaa ja vaihtuneet ihan tähän tahtiin, mitä menneiden muutaman viikon aikana on ollut. Osa syy on ihan varmasti koko tällä prosessilla mikä on käynnissä. Kehon muutokset menee omia polkujaan, pää seuraa perässä hitaasti totutellen uusiin haasteisiin.
Lähes itkua pidätellen pakotin itseni eturiviin combatissa eilen. Eikä siinä paikkana ole mitään vikaa, mutta se peilikuva. Mä en tykkää siitä, koska näen itseni edelleen lähtötilanteessa. Eilen havahduin kesken capoeiran siihen ajatukseen, että mitä ihmettä mä sillä tunnilla teen. Ja kuitenkin kyse on mulle ihan rakkaimmasta ja tärkeimmästä, combatista. Noh, menihän se tunti siinä silmät kiinni iskiessä ;) Kyllä mä välillä pidin silmät auki mutta visusti tuijotin äänentoistolaitteistoa :D
Mun pitäisi rohkaista jälleen mieleni ja mennä muidenkin ohjaajien tunneille. Eikä suinkaan siksi, että nykyisessä valikoimassa olis jotain vikaa. Mutta mun alkaa käydä jo sääliksi joitakin ohjaajia, kun joutuvat katsomaan tätä pärstää tunti tolkulla joka viikko. Pahoittelut heille, mä koitan parantaa tapani ja työntää itseäni yli mukavuusrajojen uusien ohjaajien tunneille. Se on vaan niin helppoa mennä joidenkin tunneille, huomattavasti helpompaa kuin toisten.
Eilen jäin cx:ään combatin perään ja se oli virhe. Niin kuin tuolla aikaisemmassa postissa kirjottelinkin, selkä on valitellut cx-tunneilla. No nyt jo lämmittelyn aikana sain sellaisen kivun, että onneksi oltiin vaakatasossa, niin hyvin silmissä sumeni. Mutta keskenhän mä en jätä, joten hammasta purren vedettiin loppuun saakka ja kotona lääkettä ja lepoa. Loppuviikon tunnit on nyt peruttu kaikki mun osalta, mutta vähän mieli haikailee sunnuntain triplatunnille... Sairasta. Tiedän.
Ja se nyrkkeily. *huoh* Ehkä ensi elämässä. Tai sitten mä vaan uskaltaudun kokeilemaan sitä yksin.
Tunnisteet:
Aamutunnit,
Bodycombat,
CX,
Elämää,
Lepopäivä,
Nyrkkeily,
Ohjaajat
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Unelmia ja pettymyksiä
Elämä on niitä täynnä. Unelmia ja pettymyksiä. Molemmat kuuluvat tähän elämään yhtä kiinteästi kuin hengittäminen jos meinaa elossa olla. Ne kulkevat käsikädessä, ilman toista ei ole toistakaan. Sen on jälleen elämä opettanut.
Viikko on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen. Liikuntaa on ollut ylettömän paljon ja olen joutunut jälleen "kieltämään" itseäni menemästä jumppaan jotta lepopäiviä tulisi pidettyä. Keskiviikkona ja tänään on ollut siis taukopäivät, molempina olen melkein piilottanut auton- ja pyöränavaimet etten lähtisi. Toisaalta tajuaa lepopäivien merkityksen, mutta toisaalta kun paino junnaa ja tuntuu ettei homma etene, haluaisi lisätä liikunnan määrää entisestään. No kunhan maltan ensi yön nukkua, pääsen jälleen taistelemaan ja kiristelemään olemattomia vatsalihaksia cx:n parissa. Liikunnan himo sai eilen aikaiseksi sen, etten edes miettinyt tunnin perumista siksi, että ohjaaja vaihtui. En ole ihan varma, pitäisikö siitä huolestua vaiko ei....
Ruokailut ei ole sujuneet ollenkaan toivotun laisesti kuluneella viikolla. Kalorit täyttyy liikaa ja sisältö ei ole hyvä. Toisaalta liikuntaakin on ollut enemmän joten kaloreista ei pitäisi huolestua. Leivän syöminen on jälleen vähentynyt toivotusti mutta parina päivänä on sitten menty hienosti kielletyn hedelmän viemänä. Rytmi on hukassa ja ravintoarvot seilaa miten sattuu.
Pelkäsin pari viikkoa sitten että sohvan ja jääkaapin välinen ura alkaisi taas kulua enemmän ja osittain olin oikeassa. Mieli kaipaa tekemistä, taukoja ja nollausta. Jääkaappi tarjoaa siihen hyvän ratkaisun. Hetken helpotuksen ja muuta ajateltavaa. No ei sieltä onneksi ole kuitenkaan tullut syötyä, mutta ovea on tullut avattua turhan tiuhaan...
Viikko on ollut henkisesti hyvin raskas ja vaativa. Osasin odottaa vaikeaa viikkoa ja täyslaidallisen sitä myös sain. Torstaihin asti oli aikaa miettiä muutamiin asioihin ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Miettiä mihin resurssit riittää ja mitä itse haluaa. Kuitenkin jouduin sydän verta vuotaen luopumaan isosta unelmasta ja ilmoittamaan eräpäivänä etten olisi mukana. Tiedän että tulen katumaan päätöstä, mutta tässä elämäntilanteessa ei voi kaikkea saada, mitä haluaa.
Myöskin unelma nyrkkeilysäkin kanssa "leikkimisestä" siirtyi torstailta tulevaisuuteen. Toivon että se olisi unelma josta ei tarvitsisi luopua, mutta aika näyttää. Koitan pitää mielessä sen, että kaikki unelmat ei oikeasti ole tarkoitettu toteutettaviksi.
Runsaasta liikunnasta johtuen kroppa alkaa osoittamaan väsymisen merkkejä. Siinä missä mieli vetää matalaksi, ilmoittaa kroppakin kaipaavansa jo kevennystä. Oon pitänyt kiinni uuden combatin kohdalla, että kevennetyt versiot ei ole vaihtoehtoja mulle enää. niinpä olen hyppinyt muiden mukana tähän asti. Torstaina huomasin aamucombatissa että polveen sattuu ihan mielettömästi. en kuunnellut kipua vaan latasin combattia seuranneessa pumpissa tankoon vaan painot ja kyykkäsin kunnolla. Molemmista polvista kuului *ruts* ja nyt ei kyykyt tunnu hyvältä. Eilisessä pumpissa latasin jälleen isommat painot (siis nythän ei ole himmailu viikko, se oli edellisellä viikolla...) kyykkyihin, se meni vielä mutta yhden jalan kyykyt oli iso no-no. Hieman pelottaa tuo huominen combat, kuinka siinä käy. Ja nyt näyttää siltä että maanantaiaamuksi suunniteltu pump jää välistä, vaikka itse olen sitä tuntia siihen toivonut. Kyllä, harmittaa ihan vietävästi.
Mutta hei, on viikkoon mahtunut jotain hyvääkin. Vaikka elimistö muistuttelee siitä, että se kaipaa lepoa niin perjantaina töissä huomasin kauhukseni että leposyke on laskenut. Vuosi sitten mun leposyke oli 110 tienoilla, joskus enemmänkin. Joulun aikaan leposyke oli tippunut 95 tasolle enkä kertaakaan nähnyt sen menevän alle 90. Mutta nyt perjantaina leposyke näytti 72-74 väliä ja pitkään se oli myös 69 lukemissa. Olen aika ihmeissäni ja tietenkin iloinen! Jotain tapahtuu siis tuolla sisälmyksissä vaikka itse ei sitä näekään.
Mutta ne unelmat... ne aiheuttavat päänvaivaa, sydämentykytystä ja joskus ihan konkreettista kipua. Moni unelma on jäänyt toteutumatta ja monesta pitää luopua erinäisistä syistä. Asiat ei mene niin kuin suunnittelee, sille ei vain voi mitään. Jostain pitää luopua että saa tilalle jotain muuta. Haluan uskoa, että kun luopuu yhdestä unelmasta, saa ajanmittaan tilalle toisen. Paremman. Ehkä myös toteutuskelpoisemmankin. Haluan uskoa, että asiat järjestyy vaikka nyt joutuisi iskemään päätään seinään. Tiedän, että pettymyksiä tulee ja nitä tulee kaikille. Joskus sitä kuitenkin toivoisi... Ehkä helpompaa elämää?
Viikko on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen. Liikuntaa on ollut ylettömän paljon ja olen joutunut jälleen "kieltämään" itseäni menemästä jumppaan jotta lepopäiviä tulisi pidettyä. Keskiviikkona ja tänään on ollut siis taukopäivät, molempina olen melkein piilottanut auton- ja pyöränavaimet etten lähtisi. Toisaalta tajuaa lepopäivien merkityksen, mutta toisaalta kun paino junnaa ja tuntuu ettei homma etene, haluaisi lisätä liikunnan määrää entisestään. No kunhan maltan ensi yön nukkua, pääsen jälleen taistelemaan ja kiristelemään olemattomia vatsalihaksia cx:n parissa. Liikunnan himo sai eilen aikaiseksi sen, etten edes miettinyt tunnin perumista siksi, että ohjaaja vaihtui. En ole ihan varma, pitäisikö siitä huolestua vaiko ei....
Ruokailut ei ole sujuneet ollenkaan toivotun laisesti kuluneella viikolla. Kalorit täyttyy liikaa ja sisältö ei ole hyvä. Toisaalta liikuntaakin on ollut enemmän joten kaloreista ei pitäisi huolestua. Leivän syöminen on jälleen vähentynyt toivotusti mutta parina päivänä on sitten menty hienosti kielletyn hedelmän viemänä. Rytmi on hukassa ja ravintoarvot seilaa miten sattuu.
Pelkäsin pari viikkoa sitten että sohvan ja jääkaapin välinen ura alkaisi taas kulua enemmän ja osittain olin oikeassa. Mieli kaipaa tekemistä, taukoja ja nollausta. Jääkaappi tarjoaa siihen hyvän ratkaisun. Hetken helpotuksen ja muuta ajateltavaa. No ei sieltä onneksi ole kuitenkaan tullut syötyä, mutta ovea on tullut avattua turhan tiuhaan...
Viikko on ollut henkisesti hyvin raskas ja vaativa. Osasin odottaa vaikeaa viikkoa ja täyslaidallisen sitä myös sain. Torstaihin asti oli aikaa miettiä muutamiin asioihin ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Miettiä mihin resurssit riittää ja mitä itse haluaa. Kuitenkin jouduin sydän verta vuotaen luopumaan isosta unelmasta ja ilmoittamaan eräpäivänä etten olisi mukana. Tiedän että tulen katumaan päätöstä, mutta tässä elämäntilanteessa ei voi kaikkea saada, mitä haluaa.
Myöskin unelma nyrkkeilysäkin kanssa "leikkimisestä" siirtyi torstailta tulevaisuuteen. Toivon että se olisi unelma josta ei tarvitsisi luopua, mutta aika näyttää. Koitan pitää mielessä sen, että kaikki unelmat ei oikeasti ole tarkoitettu toteutettaviksi.
Runsaasta liikunnasta johtuen kroppa alkaa osoittamaan väsymisen merkkejä. Siinä missä mieli vetää matalaksi, ilmoittaa kroppakin kaipaavansa jo kevennystä. Oon pitänyt kiinni uuden combatin kohdalla, että kevennetyt versiot ei ole vaihtoehtoja mulle enää. niinpä olen hyppinyt muiden mukana tähän asti. Torstaina huomasin aamucombatissa että polveen sattuu ihan mielettömästi. en kuunnellut kipua vaan latasin combattia seuranneessa pumpissa tankoon vaan painot ja kyykkäsin kunnolla. Molemmista polvista kuului *ruts* ja nyt ei kyykyt tunnu hyvältä. Eilisessä pumpissa latasin jälleen isommat painot (siis nythän ei ole himmailu viikko, se oli edellisellä viikolla...) kyykkyihin, se meni vielä mutta yhden jalan kyykyt oli iso no-no. Hieman pelottaa tuo huominen combat, kuinka siinä käy. Ja nyt näyttää siltä että maanantaiaamuksi suunniteltu pump jää välistä, vaikka itse olen sitä tuntia siihen toivonut. Kyllä, harmittaa ihan vietävästi.
Mutta hei, on viikkoon mahtunut jotain hyvääkin. Vaikka elimistö muistuttelee siitä, että se kaipaa lepoa niin perjantaina töissä huomasin kauhukseni että leposyke on laskenut. Vuosi sitten mun leposyke oli 110 tienoilla, joskus enemmänkin. Joulun aikaan leposyke oli tippunut 95 tasolle enkä kertaakaan nähnyt sen menevän alle 90. Mutta nyt perjantaina leposyke näytti 72-74 väliä ja pitkään se oli myös 69 lukemissa. Olen aika ihmeissäni ja tietenkin iloinen! Jotain tapahtuu siis tuolla sisälmyksissä vaikka itse ei sitä näekään.
Mutta ne unelmat... ne aiheuttavat päänvaivaa, sydämentykytystä ja joskus ihan konkreettista kipua. Moni unelma on jäänyt toteutumatta ja monesta pitää luopua erinäisistä syistä. Asiat ei mene niin kuin suunnittelee, sille ei vain voi mitään. Jostain pitää luopua että saa tilalle jotain muuta. Haluan uskoa, että kun luopuu yhdestä unelmasta, saa ajanmittaan tilalle toisen. Paremman. Ehkä myös toteutuskelpoisemmankin. Haluan uskoa, että asiat järjestyy vaikka nyt joutuisi iskemään päätään seinään. Tiedän, että pettymyksiä tulee ja nitä tulee kaikille. Joskus sitä kuitenkin toivoisi... Ehkä helpompaa elämää?
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Katsaus menneeseen viikkoon
Kuukausi on vaihtunut ja yksi viikko jälleen takana. Viikkoon on mahtunut paljon tapahtumia, härdelliä, yms. Mutta ennen kaikkea viikkoon on mahtunut paljon ajatuksia. Moni asia alkaa ajatuksen tasolta ja vaatii monta mietintää ennen kuin se muuttuu teoiksi. Tekeminenkään ei vielä takaa menestystä ja onnistumista, vaan tarvitaan paljon tekoja, toistoja, itsensä tsemppaamista, lannistumista ja uudelleen yrittämistä. Siinäpä on oikeastaan viikko tiivistetysti.
Tämä viikko on ollut enemmän himmailua kuin koskaan aikaisemmin. Vain kolmena päivänä tuplatunnit, muina päivinä lepoa. Lisäksi kerran pääsin kokeilemaan säkin iskemistä, mihin on ollut hirveä himo ja se on tullut jo uniinkin. Säkki oli kiva kaveri ainakin yhden kerran perusteella, mutta oppimista ja ohjausta se tarvitsee. Yksinään ei pidä lähteä iskemään ilman oikeanlaista tekniikkaa, sattuu vaan haavereita.
Mutta jo sillä yhdellä nyrkkeilykerralla oli selkeästi vaikutusta. Tänään combatissa huomasin että iskuissa oli erilainen voima, potkut nousi kivasti, tuki jalka aukesi ihan eri tavalla, tasapaino on parantunut ja mikä parasta, keskikroppa oli kaikessa mukana ihan eri tavalla kuin ennen. Ihan huippua!! Siitä riemastuneena tänäänkin hypin kaikki saksi - yms. hypyt ja kokeilin pari kertaa myös uuden ohjelman polvihypyt (vai miksi ihmeeksi niitä sitten kutsutaankaan...). Joo-o, ei nouse meikäläisen jalka, mutta irtos ne sentään lattiasta :D
Pikku hiljaa, pikku hiljaa ;)
Ravintovalmennuksen tapaaminen oli myös tänään. Paljon uutta ja paljon kertausta. Hyvä ja tiivis setti jälleen. Mä suren jo valmiiksi, että tämä valmennus loppuu, vaikka onhan sitä vielä jonkin verran jäljellä. Sitä toivoo paljon tuloksia eikä aina muista kuinka iso työ niihin tuloksiin vaaditaan.
Viime viikon syömiset on olleet vähän hukassa. Erityistä syytä sille ei ole ollut, mutta välillä kalorit jää alle tuhanteen ja välillä sitten päästään hyvin kahden tuhannen pintaan. Siis liian isolla vaihteluvälillä mennään taas. Osittain syynä on pitkä lääkekuuri, joka aiheuttaa pahoinvointia. Se onneksi tasaantuu kyllä... On vieläkin tuoreessa muistissa viime vuodelta. Mutta se vaikuttaa ruoan maistumiseen ja samalla myös ruokahaluun. Ja samalla jättää niitä liian vajaita päiviä jälkeensä.
Leipä, tuo ihana keksintö joka vie kielen mennessään ihan liian usein... siitä on tullut melkein aterian korvike. Niinpä nyt sitten laitetaan leivän syönti jäihin tai ainakin rajoitetaan sitä rutkasti. Saas nähdä kuinka meikäläisen käy :D Toivotaan että tuloksena on haluttu muutos kohti kunnon aterioita joka päivä.
Uutta viikkoa kohti siis mennään. Haasteita on tuleva viikko täynnä, sen tiedän jo valmiiksi. Mutta yksi kerrallaan ne voitetaan ja valloitetaan maailmaa :)
Tämä viikko on ollut enemmän himmailua kuin koskaan aikaisemmin. Vain kolmena päivänä tuplatunnit, muina päivinä lepoa. Lisäksi kerran pääsin kokeilemaan säkin iskemistä, mihin on ollut hirveä himo ja se on tullut jo uniinkin. Säkki oli kiva kaveri ainakin yhden kerran perusteella, mutta oppimista ja ohjausta se tarvitsee. Yksinään ei pidä lähteä iskemään ilman oikeanlaista tekniikkaa, sattuu vaan haavereita.
Mutta jo sillä yhdellä nyrkkeilykerralla oli selkeästi vaikutusta. Tänään combatissa huomasin että iskuissa oli erilainen voima, potkut nousi kivasti, tuki jalka aukesi ihan eri tavalla, tasapaino on parantunut ja mikä parasta, keskikroppa oli kaikessa mukana ihan eri tavalla kuin ennen. Ihan huippua!! Siitä riemastuneena tänäänkin hypin kaikki saksi - yms. hypyt ja kokeilin pari kertaa myös uuden ohjelman polvihypyt (vai miksi ihmeeksi niitä sitten kutsutaankaan...). Joo-o, ei nouse meikäläisen jalka, mutta irtos ne sentään lattiasta :D
Pikku hiljaa, pikku hiljaa ;)
Ravintovalmennuksen tapaaminen oli myös tänään. Paljon uutta ja paljon kertausta. Hyvä ja tiivis setti jälleen. Mä suren jo valmiiksi, että tämä valmennus loppuu, vaikka onhan sitä vielä jonkin verran jäljellä. Sitä toivoo paljon tuloksia eikä aina muista kuinka iso työ niihin tuloksiin vaaditaan.
Viime viikon syömiset on olleet vähän hukassa. Erityistä syytä sille ei ole ollut, mutta välillä kalorit jää alle tuhanteen ja välillä sitten päästään hyvin kahden tuhannen pintaan. Siis liian isolla vaihteluvälillä mennään taas. Osittain syynä on pitkä lääkekuuri, joka aiheuttaa pahoinvointia. Se onneksi tasaantuu kyllä... On vieläkin tuoreessa muistissa viime vuodelta. Mutta se vaikuttaa ruoan maistumiseen ja samalla myös ruokahaluun. Ja samalla jättää niitä liian vajaita päiviä jälkeensä.
Leipä, tuo ihana keksintö joka vie kielen mennessään ihan liian usein... siitä on tullut melkein aterian korvike. Niinpä nyt sitten laitetaan leivän syönti jäihin tai ainakin rajoitetaan sitä rutkasti. Saas nähdä kuinka meikäläisen käy :D Toivotaan että tuloksena on haluttu muutos kohti kunnon aterioita joka päivä.
Uutta viikkoa kohti siis mennään. Haasteita on tuleva viikko täynnä, sen tiedän jo valmiiksi. Mutta yksi kerrallaan ne voitetaan ja valloitetaan maailmaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




