Elämä on niitä täynnä. Unelmia ja pettymyksiä. Molemmat kuuluvat tähän elämään yhtä kiinteästi kuin hengittäminen jos meinaa elossa olla. Ne kulkevat käsikädessä, ilman toista ei ole toistakaan. Sen on jälleen elämä opettanut.
Viikko on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen. Liikuntaa on ollut ylettömän paljon ja olen joutunut jälleen "kieltämään" itseäni menemästä jumppaan jotta lepopäiviä tulisi pidettyä. Keskiviikkona ja tänään on ollut siis taukopäivät, molempina olen melkein piilottanut auton- ja pyöränavaimet etten lähtisi. Toisaalta tajuaa lepopäivien merkityksen, mutta toisaalta kun paino junnaa ja tuntuu ettei homma etene, haluaisi lisätä liikunnan määrää entisestään. No kunhan maltan ensi yön nukkua, pääsen jälleen taistelemaan ja kiristelemään olemattomia vatsalihaksia cx:n parissa. Liikunnan himo sai eilen aikaiseksi sen, etten edes miettinyt tunnin perumista siksi, että ohjaaja vaihtui. En ole ihan varma, pitäisikö siitä huolestua vaiko ei....
Ruokailut ei ole sujuneet ollenkaan toivotun laisesti kuluneella viikolla. Kalorit täyttyy liikaa ja sisältö ei ole hyvä. Toisaalta liikuntaakin on ollut enemmän joten kaloreista ei pitäisi huolestua. Leivän syöminen on jälleen vähentynyt toivotusti mutta parina päivänä on sitten menty hienosti kielletyn hedelmän viemänä. Rytmi on hukassa ja ravintoarvot seilaa miten sattuu.
Pelkäsin pari viikkoa sitten että sohvan ja jääkaapin välinen ura alkaisi taas kulua enemmän ja osittain olin oikeassa. Mieli kaipaa tekemistä, taukoja ja nollausta. Jääkaappi tarjoaa siihen hyvän ratkaisun. Hetken helpotuksen ja muuta ajateltavaa. No ei sieltä onneksi ole kuitenkaan tullut syötyä, mutta ovea on tullut avattua turhan tiuhaan...
Viikko on ollut henkisesti hyvin raskas ja vaativa. Osasin odottaa vaikeaa viikkoa ja täyslaidallisen sitä myös sain. Torstaihin asti oli aikaa miettiä muutamiin asioihin ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Miettiä mihin resurssit riittää ja mitä itse haluaa. Kuitenkin jouduin sydän verta vuotaen luopumaan isosta unelmasta ja ilmoittamaan eräpäivänä etten olisi mukana. Tiedän että tulen katumaan päätöstä, mutta tässä elämäntilanteessa ei voi kaikkea saada, mitä haluaa.
Myöskin unelma nyrkkeilysäkin kanssa "leikkimisestä" siirtyi torstailta tulevaisuuteen. Toivon että se olisi unelma josta ei tarvitsisi luopua, mutta aika näyttää. Koitan pitää mielessä sen, että kaikki unelmat ei oikeasti ole tarkoitettu toteutettaviksi.
Runsaasta liikunnasta johtuen kroppa alkaa osoittamaan väsymisen merkkejä. Siinä missä mieli vetää matalaksi, ilmoittaa kroppakin kaipaavansa jo kevennystä. Oon pitänyt kiinni uuden combatin kohdalla, että kevennetyt versiot ei ole vaihtoehtoja mulle enää. niinpä olen hyppinyt muiden mukana tähän asti. Torstaina huomasin aamucombatissa että polveen sattuu ihan mielettömästi. en kuunnellut kipua vaan latasin combattia seuranneessa pumpissa tankoon vaan painot ja kyykkäsin kunnolla. Molemmista polvista kuului *ruts* ja nyt ei kyykyt tunnu hyvältä. Eilisessä pumpissa latasin jälleen isommat painot (siis nythän ei ole himmailu viikko, se oli edellisellä viikolla...) kyykkyihin, se meni vielä mutta yhden jalan kyykyt oli iso no-no. Hieman pelottaa tuo huominen combat, kuinka siinä käy. Ja nyt näyttää siltä että maanantaiaamuksi suunniteltu pump jää välistä, vaikka itse olen sitä tuntia siihen toivonut. Kyllä, harmittaa ihan vietävästi.
Mutta hei, on viikkoon mahtunut jotain hyvääkin. Vaikka elimistö muistuttelee siitä, että se kaipaa lepoa niin perjantaina töissä huomasin kauhukseni että leposyke on laskenut. Vuosi sitten mun leposyke oli 110 tienoilla, joskus enemmänkin. Joulun aikaan leposyke oli tippunut 95 tasolle enkä kertaakaan nähnyt sen menevän alle 90. Mutta nyt perjantaina leposyke näytti 72-74 väliä ja pitkään se oli myös 69 lukemissa. Olen aika ihmeissäni ja tietenkin iloinen! Jotain tapahtuu siis tuolla sisälmyksissä vaikka itse ei sitä näekään.
Mutta ne unelmat... ne aiheuttavat päänvaivaa, sydämentykytystä ja joskus ihan konkreettista kipua. Moni unelma on jäänyt toteutumatta ja monesta pitää luopua erinäisistä syistä. Asiat ei mene niin kuin suunnittelee, sille ei vain voi mitään. Jostain pitää luopua että saa tilalle jotain muuta. Haluan uskoa, että kun luopuu yhdestä unelmasta, saa ajanmittaan tilalle toisen. Paremman. Ehkä myös toteutuskelpoisemmankin. Haluan uskoa, että asiat järjestyy vaikka nyt joutuisi iskemään päätään seinään. Tiedän, että pettymyksiä tulee ja nitä tulee kaikille. Joskus sitä kuitenkin toivoisi... Ehkä helpompaa elämää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti