tiistai 22. huhtikuuta 2014

Polkupyöräilyn huumaa!

Lomalaisen arki on alkanut. Upeaakin upeammilla keleillä.

Mä olen jäänyt pyöräilyyn koukkuun. Ihan käsittämätöntä. Pari vuotta sitten en voinut kuvitella, että ajelisin enempää kuin pakolliset pyörällä. Ja enhän mä ajanutkaan. Ja nyt nälkä kasvaa syödessä, jokaisen ajon jälkeen on sellainen olo että olisi voinut ajaa vielä vähän lisää. Hassua...

Pääsiäisen vietin rauhaiseloa pidellen, sunnuntaina pohdittiin jälleen ruokavalion muutoksia ja heitettiin koko sabluuna uusiksi. Nyt sitten ihmettelen syömisiä ihan uudesta vinkkelistä. Toisaalta erittäin hyvä ravistella niitä totuttuja tapoja. Toivotaan että tämä puree ja kolauttaa rytmin kuntoon... Ruokavalion lisäksi lauantaina ja sunnuntaina kävin rääkkäämässä vatsalihaksia oikein olan takaa ja sen tunnen vielä tänäänkin. Kyllä mun omaohjaaja on tehnyt loistavan ohjelman, kun se sattuu useammankin päivän päästä. Sunnuntaina tyrkkäsin itseni myös extempore crossingtunnille, mikä tuntui ihanalta pitkästä aikaa. Kyllä noilla ohjatuilla tunneilla vaan saa hyvän mielen aikaiseksi!

Maanantain polkaisin Helsingin rajalle ja poikkesin ystävän luo kahville. Kahvi venyi sitten iltapäiväajeluksi, grillaukseksi ja mukavaksi jutusteluksi auringon paahteessa. Monta tuntia myöhemmin ja useita kokemuksia rikkaampana poljin kiertotietä kotiin. Että voi ihminen nauttia laskevan auringon kajosta, hiljaa heräävästä luonnosta, hiirenkorvista, valkovuokoista teiden varsilla. Ja se tuoksu, se heräävän luonnon huumaava tuoksu! Olin onnesta lähes juovuksissa kun pääsin kotiin. Nenä parka, otti hiukan nokkiinsa kevätauringosta ja nyt sitten punanenäisenä kuljen pari päivää.

Kuulin pääsiäisenä suru-uutisen, jonka toivoin olevan väärä. Tänään menin lomalla käymään töissä, koska tuosta temppuilevasta kädestä otettiin vähän lisätutkimuksia. Kun astuin työpaikan pihalle ja näin lipun puolitangossa, iski se tieto tajuntaan. Ei tuo uutinen huhua ollut. Iso menetys koko työpaikalle, vaikkei hän ollutkaan mulle lähimpiä työtovereita. Siinä lippua katsellessa sitä tajusi jälleen ihmisen pienuuden. Ei kukaan meistä tiedä päiviensä määrää, ei lähdön hetkeä.

Vaikka muistutus tulikin ihan väärällä tavalla, toivon että jälleen kerran muistaisin arvostaa ihmisiä joita lähelläni on. Arvostaa heitä nyt kun he vielä ovat täällä. Kritiikin ja negatiivisen palautteen voi antaa ensi kerrallakin, mutta se kiitos ja ne hyvät asiat, ne pitäisi sanoa nyt. Ei jättää siihen seuraavaan kertaan. Kun koskaan ei tiedä, tuleeko sitä seuraavaa kertaa enää.

Tällaisten tapahtumien jälkeen huomaan miettiväni omaa elämääni. Sen sisältöä ja niitä omia valintojakin. Joskus on hyvä pysähtyä peruskysymysten äärelle. Tehdä itsensä kanssa välit selviksi.

Elämä kuitenkin jatkuu. Mä tiedän missä menen ja mitä kohti kuljen. Mun päämäärä on selvä ja kristallin kirkas. Pyöräilyn nälkä on edelleen kasvava. Yhtäjaksoisesti olen nyt polkenut 30km, päivämatkana 35km, seuraava etappi näyttäisi olevan 50km (siis päivämatka, yhtäjaksoisesti 25km). Mistähän mä vielä löydän itseni... Mua houkuteltiin jo lomalla polkemaan hiukan pidempää matkaa, siinä olisi istumista 150km verran. Saas nähdä, olenko yllytyshullu ja otan haasteen vastaan ;)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Linjoilla jälleen!

Kulunut viikko on ollut hektinen töiden ja harrastusten parissa. Pitkiä, ympäripyöreitä päiviä, iltapolia ja harjoituksia. Ja liikuntaa vain nimeksi. No olen sentään polkenut töihin pyörällä, että hyötyliikuntaa olen saanut jonkin verran :) Mutta ohjattu on ollut nollassa. Toivottavasti siihen tulee muutos nyt kun olen taas kerran lomalla :)

Niin kauan kuin olen keravalla asunut, olen unelmoinut että jonain päivänä poljen Tuusulan järven ympäri. Muutama vuosi sitten kunto ei olisi riittänyt enkä olisi jaksanut sitä polkea. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Eilen, ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päätin ottaa ja polkaista. Ja sen jälkeen oli kyllä sellainen "I did it" olo!! 30km ja aikaa kului 1h 40 minuuttia. Oikeastaan muutama minuutti alle, kun unohdin pysäyttää trackerin kun pysähdyin kirjaamaan nimeni järvenkiertäjien kirjaan. Siellä se komeilee munkin nimi, sijalla 423. Aion mennä tuon lenkin vielä monta kertaa tämän kesän aikana! Se oli itseasiassa todella kiva reitti, maisemat upeita ja ihania iloisia ihmisiä molempiin suuntiin menossa.

Musiikki on vienyt mun sydämeni taas. Monen vuoden tauon jälkeen on ihana olla harjoituksissa joka viikko. Kiirastorstain esiintyminen sai ilon sydämeen. Olen päässyt ihanaan porukkaan mukaan! Himo kasvaa myös viulun pariin, pitäisi viimeinkin hakea siihen ne uudet kielet...

Ravintovalmennus on käynnissä ja tää ei vaan suju. Kirjoitan ruokapäiväkirjaa joka päivä, ja järkyttyneenä katson liian vähiä syömisiä tai aterioiden puutetta. Joka ikinen päivä. Paino on noussut hiukan, mutta niin se teki viimeksikin kun aloin syömään eri tavalla. Se tasoittuu kyllä, mutta ärsyttäähän se. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kun taas löytäisi sen vaihteen silmään, että tajuaisi mitä varten tässä nyt näitä asioita kerrataan. Itseä varten. Ei ketään muuta varten. Mutta johonkin sen hukkasin viime syksynä, kun elämä heitti kapuloita rattaisiin. Sitä motivaatiota ja energiaa etsitään taas, jolla tämä uudenlainen arki lähtisi rullaamaan yhtä sujuvasti kuin aikaisemminkin.

Täällä kuitenkin mennään. Vaikka nyt ei sujukaan niin kuin toivoisi, ei hanskat ole kokonaan naulassa. Nämä on niitä hetkiä, että pitää vain jatkaa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti!

Kaiken kaikkiaan en ehkä tajua edelleenkään itse, mihin asti olen päässyt. Kiirastorstaina sain useammalta kuoroystävältä ihania sanoja. Niiden sisäistäminen on vain niin kovin vaikeaa. Silti mieli on iloinen monista kauniista sanoista. Ei se peilikuva niin paha ole, mitä itse kuvittelee. Mutta pääkoppa, se ei vaan seuraa mukana sitä tahtia kuin toivoisi itse.

Torstaina kun olin jäämässä lomalle, sain mahtavia uutisia tulevaisuutta koskien :) Haluaisin niin kovin kuuluttaa sitä jo kaikkialle, mutta vielä hetki pitää malttaa :) Mutta tuo uutinen oli mulle iso ilo ja tulen iloitsemaan siitä monena päivänä vielä tulevien kuukausien aikana. Kerron kyllä kun sen saa julkisesti sanoa :)

Nyt nautin lomasta, jälleen kerran. Ja ihanasta kevätauringosta. Pyöräilystä ja liikunnasta. Ulkohommista ja jos ei muuta niin istun terassilla kuunnellen lintujen konserttia. Elämän pienet arkiset asiat saa hymyn huulille :) Ei siihen vaadita sen ihmeellisempiä asioita.

Aurinkoista ja ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Nettipimento

Pikainen päivitys puhelimen välityksellä...

Täällä ollaan ja porskutetaan. Ei aina niin loistavasti, mutta eteenpäin kuitenkin. Modeemi sanoi sopimuksensa irti ja nyt odottelen uutta modeemia saapuvaksi ennen pääsiäistä. Siispä paremmat päivitykset kunhan saan taas nettiyhteyden pelittämään :)

Aurinkoa pääsiäisen odotukseen!

ps. Työmatkapyöräily on käynnistynyt, uusi pyörä on loistava ja rullaa mieletöntä kyytiä! Keskinopeus on ollut noususuuntainen jokaisella matkalla, tänään sain jo "ennätyksellisen" 19.7km/h nopeuden keskiarvoksi. Tuo vajaa 9km matka vie 20 minuuttia, siis mielettömän nopeasti pääsee töihin! nopeammin kuin yhdelläkään kulkuvälineellä auton jälkeen :)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kohti arkea

Viimeinen lomapäivä. Kerrankin mulla on osunut mielettömät ilmat lomalle. Yleensä mulla käy niin, että sataa vettä koko viikon (ja talvella sitten räntää) ja säät on sellaiset ettei tee mieli pistää nokkaansa ulos. Mutta toisin on ollut tämän viikon aikana. Ihanat aurinkoiset kelit on hellineet ja kutsuneet nautiskelemaan luonnosta ja auringonpaisteesta. Tänään sataa jo vettä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä, tulee asennoiduttua paremmin siihen että huomenna kutsuu työt ja arki.

Perjantaina se sitten taas alkoi. Ravintovalmennus. Ei se tilanne ehkä ihan niin pahalta näytä, kuin ensin luulin, mutta töitä tarvitsee tehdä taas seuraavat kuukaudet ihan eri tavalla. Ajatustyötä ja suunnittelua. Unohtaa ne projektit ja laihdutuskuurit, muistuttaa itselle että kyse on edelleenkin elämäntapojen muuttamisesta. Ei siitä projektista joka alkaa ja loppuu, jonka jälkeen palataan entiseen. Talven mittaan on tuo ajatus vähän päässyt sumentumaan, joten sitä kirkastetaan jälleen.

Ruokapäiväkirjaa olen täyttänyt nyt viikon verran. Ja se on kyllä järkytys itselle. Kalorit seilaavat alle 1000 ja 2300 välillä. Se tasainen energian saanti puuttuu. Jälleen. Toisaalta tuntuu että on aloittanut taas ihan alusta, mutta ei se onneksi niin ole. Mä tiedän jo aika paljon ja sen varaan on hyvä rakentaa uutta.

Tapaaminen ravintovalmentajan kanssa oli mielettömän hyvä. Mieli ja ajatukset täynnä niitä uusia asioita, vanhan kertausta ja paljon uutta pureskeltavaa. Ihan en vielä itsekään osaa pukea kaikkea sitä sanoiksi, joten en pohdi niitä vielä täällä ääneen.

Lomaviikolle on mahtunut paljon. Uuden pyörän kanssa on ajettu takapuoli ruvella, mutta se kulkee loistavasti! On ollut ilo ajaa ja toisaalta olen hiukan järkyttynyt siitä kuinka kevyesti pyörä voi kulkea. Ei maastopyörä ole oikeasti kaupunkiajoon tarkoitettu.... Sen olen saanut huomata nyt oikeasti. Juniori on ollut hoidossa tämän viikon ja olemme nauttineet ihanista pitkistä lenkeistä, aamuauringosta ja lintujen laulusta, upeista tähtitaivaista iltamyöhällä ja kirpakasta kevätilmasta. Viikkoon on mahtunut paljon ihania kohtaamisia, ystävän kanssa istuttuja iltoja ja sitä liikuntaakin jonkin verran. Viimeksi kun menin keitaalle, sain ihanat pinkit wrapit! Ne on mageet!! Pieniä ja silti niin suuria iloja!

Lomaviikko toi mukanaan myös ihania uutisia maailmalta ja nyt sitten on oma ajatustyö tehtävä ja pohdittava, mitä ratkaisuja itse tekee. Syksy näyttää mielenkiintoiselta, toivottavasti suunnitelmat toteutuvat. Kerron niistä lisää, kunhan muutamat avoimet asiat ensin selvenevät :)

Nyt suunnittelemaan ensi viikon ruokalistaa, tiedossa on taas pitkiä ja kiireisiä päiviä.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

XXL

Tällä kertaa otsikko ei viittaa vaatekokoon tai omaan kokoon, vaikka olo onkin sen suuntainen. Tällä kertaa otsikko viittaa tänään auenneeseen uuteen XXL sports & outdoor - kauppaan. Pakkohan mun oli sinne mennä. Lomalla ja kaikkea, siis mullahan on vain ja ainoastaan aikaa.

Siispä kello soimaan viideltä, aamupala naamaan, koira lenkille ja jonon jatkoksi. Jonossa 06:30 ja siitä se sitten alkoi. Varpaat niin jäässä että jossain kohtaa ei enää tuntenut varpaita eikä jalkapohjia ja kävely oli hauskaa (not). Se varmaan näyttikin yhtä hauskalta. Mulla oli muutoin tarpeeksi päällä, mutta kengät, miksen laittanut talvikenkiä.... Oppia ikä kaikki. Hyppimistä, pomppimista, varvasjumppaa, gigantista kahvia ja taas jolkoteltiin eteenpäin. Jonotin sisään aika tasan 4 tuntia, mutta se kyllä kannatti!

Ruuhka oli melkoinen sisälläkin siinä kohden kun itse sinne pääsin. Ei tietoakaan väljistä vesistä, mutta onneksi kaikki ihmiset oli hyvällä tuulella. Se vielä olis puuttunut että olis joutunut kuuntelemaan muiden asiakkaiden ärhentelyä siitä, että joku tuote on loppu. Elämä on ja kaikki ei vain voi voittaa.

Mä sain sen mitä hain. Uuden hienon hybridipyörän, johon joudun vähän asentelemaan lisäosia (ja mulle myytiin väärät osat...), vaelluskengät sekä didriksonin takin. Toi takki. Se on ollut mun unelma vuosia. Tai ei just toi takki, mutta tuollainen. Sitä kun ei ole mahtunut aikanaan ns. merkkivaatteisiin, on mielen perukalla itänyt ajatus siitä että joskus vielä.... Ja nyt vetäsin päälleni hengarista just sopivan takin! Ja sehän lähti mukaan, niin kuin olin toivonut.

Kaupassa mulla ei mennyt aikaa kuin tunti, vähän päälle mutta sitten alkoi uusi jonotus, tällä kertaa ulos kaupasta. Siinä jonossa saikin aikaa kulumaan reilun 2 tuntia, joten tänään on oltu jalkojen päällä senkin edestä. Eräänlaista kuntoilua kai sekin.

Kotiin päin päätin oikaista saman pellon läpi, josta olin aamullakin oikaissut toiseen suuntaan. Ainoa ero oli se, että aamulla oli -8 pakkasta ja nyt aurinko oli paistanut siihen koko päivän. Lopputulemana uusi hieno pyörä oli aivan mudassa, samoin vaatteet meikäläiseltä. Ei muuta kuin jynssäämään mutapaakkuja pyörästä pois ja omat vaatteet pyörimään koneeseen. Saas nähdä, tuleeko noista kengistä enää kalua.

Hyppäsin eilen vaa'alle vaikka mieli ei tehnyt. Parempi kuitenkin katsoa kuin katua ja että tietää mistä sitä on lähtenyt liikkeelle. Tsiisus niitä lukemia! En mä muuta voi sanoa. Noh, tästä on suunta vain alaspäin. Ja jälleen ohjelmistossa on jokapäiväinen vaa'alla käynti, parempi kun näkee joka päivä ne muutokset kuin se, että käy kerran kuussa ja saa sydärin niistä lukemista.

Nyt kun olen taas täyttänyt ruokapäiväkirjaa, on itselle konkretisoitunut se missä mennään. Tai ei ehkä kokonaan, mutta ainakin sinne päin. Kalorit vaihtelee yli 2000 ja alle 1000 välillä joten en ihmettele yhtään painon heittelyä ja junnaamista. *huoh* ei tämä helppoa ole, mutta ei onneksi rakettitiedettäkään! Mutta kreivin aikaan pyysin apua. Mä olin ajatellut että vasta ensi syksynä, jos kesän aikana ei tapahdu mitään, mutta ihan hyvä kun en jää odottamaan sitä syksyä. se voisi olla myöhäistä jo silloin.

Huonosti nukutun ja lyhyen yön jälkeen, koko päivän jalkojen päällä olemisen ja huonojen syömisten varassa ei pitäisi yrittää asentaa pyörään mitään lisäosia. Teki mieli heitellä osat pitkin jorpakkoa, mutta todettava vain oli että en osaa. Piste. Nämä on niitä hetkiä, kun toivoisi että taloudessa olisi joku joka voisi tehdä sellaiset asiat joita itse ei osaa. Kuten laittaa lamput kattoon tai porata seinään kaapit. Mutta elämä ei vain mene niin ja that's it.

Nyt laitan lenkkikuteet niskaan ja lähden vaihteeksi lenkille, tällä kertaa koiran kanssa. Taidan laittaa saunan päälle, johon voin syöksyä kun palaan takaisin kotiin. Ehkä ensi yönä nukuttaa taas paremmin.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

U-käännöksen ajatelmia

Se karu totuus iski silmiin heti ensimmäisen päivän aikana kun ruokapäiväkirjaan tyrkin syömisiä... Toisaalta nauratti, toisaalta teki mieli itkeä. Ihan kamalaa katsottavaa, mutta totuutta pitää vain katsoa silmiin. Ei se muuten miksikään muutu. Toisaalta sitä miettii, että voiko ihminen oikeasti hairahtua näin pahasti metsään? Ja toisaalta sitä on iloinen, että tajuaa sen tässä kohtaa eikä sitten kun vaatekaappi on taas kerran täynnä niitä entisen kokoisia vaatteita.

Ongelmakohtia näkyy selvästi, ei riittävästi vettä, ei selkeitä aterioita ja ateriarytmi.... mikä se on? Ravintosisältöä ei ole, aamupalaksi leipää, lounaaksi leipää, päivälliseksi leipää, iltapalaksi .... puoli levyä suklaata. Jep. Onko yhtään ihme jos ei tee mieli sinne vaa'alle hypätä? Ei siitä vaa'asta vihollista ole tullut, mutta ei se nyt ihan paras kaverikaan ole. Ei enää. Ehkä me taas ystävystytään sen kanssa, mutta nyt ei kamalasti tee mieli katsella, mitä sillä on asiaa...

Mieli tekee liikkumaan. Tänään olisi ollut mun lempiaamutunnit ja loman vuoksi olisin sinne myös päässyt. Mutta onko se tämä oma ns. tukala olo, motivaation puute, kynnyksen nouseminen vai mikä, mutta niin vain menin ja taas kerran peruin ne tunnit. Ei pysty, ei kykene. Ja harmittaa ihan vietävästi. Muutenkin viime viikkoina liikkuminen on ollut vähäistä. osittain pitkien työpäivien vuoksi, osittain kai motivaation puutteen vuoksi, ehkä osa syy on se ettei tunneille pääse enää yhtä helposti, vaan matkan teko vie oman aikansa. En tiedä, jotain täytyy saada napsahtamaan kohdilleen tuolla pääkopassa.

Pelkkä ajatus siitä, että ravintovalmennus alkaa jälleen, sai pääkopan täyteen ajatuksia. Hyviä sellaisia. Sen teidostaminen että nyt palataan takaisin raiteille, sai mielen iloiseksi. Joskus siihen U-käännöksen tekemiseen tarvitsee apua, silloin pitää olla rehellinen itselleen ja myöntää tappio sekä hakea se apu.

Tänään aamu alkoi vähän paremmilla eväillä. Näen siellä heti korjattavia asioita, mutta on parempi palata pienin askelin todellisuuteen, kuin heittää koko homma uusiksi kerta rykäsyllä ja sitten parin viikon päästä palaa niihin vanhoihin tapoihin koska ei vain jaksa keskittyä jokaiseen uuteen asiaan. En tee mitään muutoksia ennen ensimmäistä tapaamista, silloin voi katsella sitten elämää uudelta kantilta.

Ehkä mä alan kesyttämään tota vaakaa.... vaikka aamupala onkin kitusissa, niin taidan kuitenkin käydä moikkaamassa sitä ja katsoa totuutta vähän tarkemmin. Tietääpähän sitten, mistä taas lähdetään liikkeelle.