Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Rakasta elämää

Puoli vuotta on mennyt edellisestä kirjoituksesta. Ja kuinka paljon mahtuukaan noihin kuukausiin!?

Mutta nyt olen taas tässä. Ja olen siitä itsekin niin valtavan onnellinen!

Alkuvuosi on mennyt täysin sumun peitossa, elämä ei todellakaan mene aina niin kuin haluaa ja unelmien lomamatka muuttui painajaiseksi. Antibiottihoitojen ja labrassa juoksemisen lisäksi ei ole paljon ollut energiaa eikä kyllä kiinnostustakaan tehdä yhtään mitään muuta. Omaa pahaaoloa ja vihaa on heitellyt syyttömien niskaan ja työntänyt ihmisiä pois elämästään. Ehkä suojellakseen itseään, ehkä heitä.

Viikko sitten lauantaina koin jonkin laisen herätyksen. Tajusin missä menen ja silmät aukesi näkemään asiat uudella tavalla. Enkä puhu nyt vain elämäntapamuutoksesta, vaan koko elämäntilanteesta ja olosuhteista. Tajusin, että se ruoska jolla olen ruoskinut itseäni, on aika jättää syrjään. En voi syyttää itseäni tapahtumista, joihin en ole syyllinen. En voi kantaa taakkaa mukanani. Tajusin, että se mitä tänään olen, se riittää. Ei tarvitse olla enempää. Ei millään elämän osa-alueella.

Koska kevät on vienyt voimat ja kiinnostuksen, on urheilu ollut lähes jäissä. Mulla on ollut ihana PT, jonka kanssa ollaan treffattu kerran viikossa kevään ajan. Se on pitänyt mut kiinni liikunnassa. Siitä olen niin onnellinen! En tiedä, olisiko liikunnan ilo ja riemu kadonnut kokonaan, jos tätä mahdollisuutta ei olisi ollut. Vaikka toisaalta, turha on kai jossitella....

Eilen fb:n muistojen seasta löytyi blogipäivitys kolmen vuoden takaa. Sitä lukiessa tajusin, mitä haluan. Muistin jälleen, mikä on se tavoite joka mulla oli. Mihin olin matkalla. Eilen ajattelin, että nyt oikeasti on aika laittaa elämän perusasiat kuntoon.

Niinpä tänään päädyin vaa'alle. Lukema ei miellyttänyt, mutta totesin että tämä on siis lähtötilanne nyt. Ok, hyväksyn sen ja jos luku ei miellytä, sille on tehtävä jotain. Täysin extempore ja jonkin laisessa "mä haluan aloittaa nyt heti täysillä" - fiiliksen vallassa päädyin lähtemään ohjatun liikunnan pariin. Ja ehei, ei vain yhtä tuntia. Vaan kaikki kolme. Hulluutta, mutta ah, niin ihanaa!

Combatissa huomasin, että keuhkot ei oikein tykkää ja sydän jyskyttää eikä henkikään kulje. Vaan se ryhmän imu, se vaan vei mennessään. Unohtamatta ihania vanhoja kunnon kappaleita, jotka saivat olkapäät huutamaan hoosiannaa. CX:ssä totesin, että kyllä on meikäläinen ottanut takapakkia ja melkoisella urakalla. Välillä olin sen kuminauhan kanssa melkein solmussa, kun ei tiennyt enää mistä se alkaa ja mihin se loppuu. CrossHiit oli mulle uusi tuttavuus ja myönnän, että puhti oli poissa. Ei pystynyt menemään 110 lasissa, hyvä kun välillä jaksoi pitää vaan jalat liikkeellä. Silti on aivan mahtavaa että lähdin.

Mutta se mikä oli ihana huomata, niin en missään vaiheessa alkanut soimaamaan itseäni. Aikaisemmin olisin motkottanut itselleni, että oliko pakko päästää itses taas tähän jamaan, oliko ihan pakko olla liikkumatta. ja niin edelleen. Kyllähän sä tiedät. Jokaisella meillä niitä kuuluisia iskulauseita on. Sen sijaan totesin itselleni, että ok, tää on nyt sun lähtötilantees. Se on parempi, mitä se oli silloin 3,5 vuotta sitten. Kaikkea ei ole menetetty ja huomaatkos kun vatsalihaksissa tuntuu. Kyllä sä osaat ja pystyt, sä tiedät kuinka tää homma hoidetaan kotiin. Olin niin ylpeä siitä että lähdin. Siitä, että tein sen minkä pystyin ja annoin kaikkeni. Enempää ei tarvitse. Onneksi!

Tiedän, mitä pitää tehdä. On rakennettava niitä lankkuja ja sivulankkuja uudelleen, on haettava hermotuksia uudelleen ja annettava lihasmuistille työtä.On rasitettava kehoa tasapainoisesti ja annettava sydämelle työtä, jotta se jaksaa vielä vuosia tehdä omaa työtään.

Nyt, useampi tunti triplan jälkeen, on olo edelleen mahtava! Sanoisin että endorfiinikänni hiipi ihan salakavalasti kylään. On meinaan melkoinen pössis!

Koskaan ei tiedä, mitkä vaikeudet kääntyvät voitoksi. Eikä sitä tiedä, milloin. Mutta sen tiedän, että mikään ei tapahdu ilman, että sillä on jokin merkitys meidän elämässä. Mä ehkä tarvitsin tuon sumuisen kevään, jotta löysin takaisin kotiin. Että sain rauhan itseni kanssa. Sanotaan, että myrskyn jälkeen paistaa aurinko ja talven jälkeen tulee aina uusi kevät. Näin se vain on. Sen olen saanut omassa elämässäni kokea.

Tänään, nyt ja tässä. On helppo hengittää ja hyvä olla. Olen rakastunut elämään, olen löytänyt rauhan ja tasapainon itseni kanssa. Sitä ei kilot eikä mittanauhat määrittele. Ja kuitenkin, työ jatkuu itseni kanssa kohti sitä päämäärää joka edelleen on olemassa.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Täällä taas

Linjoilla jälleen!

Kulunut viikko on ollut hektinen töiden ja harrastusten parissa. Pitkiä, ympäripyöreitä päiviä, iltapolia ja harjoituksia. Ja liikuntaa vain nimeksi. No olen sentään polkenut töihin pyörällä, että hyötyliikuntaa olen saanut jonkin verran :) Mutta ohjattu on ollut nollassa. Toivottavasti siihen tulee muutos nyt kun olen taas kerran lomalla :)

Niin kauan kuin olen keravalla asunut, olen unelmoinut että jonain päivänä poljen Tuusulan järven ympäri. Muutama vuosi sitten kunto ei olisi riittänyt enkä olisi jaksanut sitä polkea. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Eilen, ensimmäisen lomapäivän kunniaksi päätin ottaa ja polkaista. Ja sen jälkeen oli kyllä sellainen "I did it" olo!! 30km ja aikaa kului 1h 40 minuuttia. Oikeastaan muutama minuutti alle, kun unohdin pysäyttää trackerin kun pysähdyin kirjaamaan nimeni järvenkiertäjien kirjaan. Siellä se komeilee munkin nimi, sijalla 423. Aion mennä tuon lenkin vielä monta kertaa tämän kesän aikana! Se oli itseasiassa todella kiva reitti, maisemat upeita ja ihania iloisia ihmisiä molempiin suuntiin menossa.

Musiikki on vienyt mun sydämeni taas. Monen vuoden tauon jälkeen on ihana olla harjoituksissa joka viikko. Kiirastorstain esiintyminen sai ilon sydämeen. Olen päässyt ihanaan porukkaan mukaan! Himo kasvaa myös viulun pariin, pitäisi viimeinkin hakea siihen ne uudet kielet...

Ravintovalmennus on käynnissä ja tää ei vaan suju. Kirjoitan ruokapäiväkirjaa joka päivä, ja järkyttyneenä katson liian vähiä syömisiä tai aterioiden puutetta. Joka ikinen päivä. Paino on noussut hiukan, mutta niin se teki viimeksikin kun aloin syömään eri tavalla. Se tasoittuu kyllä, mutta ärsyttäähän se. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kun taas löytäisi sen vaihteen silmään, että tajuaisi mitä varten tässä nyt näitä asioita kerrataan. Itseä varten. Ei ketään muuta varten. Mutta johonkin sen hukkasin viime syksynä, kun elämä heitti kapuloita rattaisiin. Sitä motivaatiota ja energiaa etsitään taas, jolla tämä uudenlainen arki lähtisi rullaamaan yhtä sujuvasti kuin aikaisemminkin.

Täällä kuitenkin mennään. Vaikka nyt ei sujukaan niin kuin toivoisi, ei hanskat ole kokonaan naulassa. Nämä on niitä hetkiä, että pitää vain jatkaa, tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti!

Kaiken kaikkiaan en ehkä tajua edelleenkään itse, mihin asti olen päässyt. Kiirastorstaina sain useammalta kuoroystävältä ihania sanoja. Niiden sisäistäminen on vain niin kovin vaikeaa. Silti mieli on iloinen monista kauniista sanoista. Ei se peilikuva niin paha ole, mitä itse kuvittelee. Mutta pääkoppa, se ei vaan seuraa mukana sitä tahtia kuin toivoisi itse.

Torstaina kun olin jäämässä lomalle, sain mahtavia uutisia tulevaisuutta koskien :) Haluaisin niin kovin kuuluttaa sitä jo kaikkialle, mutta vielä hetki pitää malttaa :) Mutta tuo uutinen oli mulle iso ilo ja tulen iloitsemaan siitä monena päivänä vielä tulevien kuukausien aikana. Kerron kyllä kun sen saa julkisesti sanoa :)

Nyt nautin lomasta, jälleen kerran. Ja ihanasta kevätauringosta. Pyöräilystä ja liikunnasta. Ulkohommista ja jos ei muuta niin istun terassilla kuunnellen lintujen konserttia. Elämän pienet arkiset asiat saa hymyn huulille :) Ei siihen vaadita sen ihmeellisempiä asioita.

Aurinkoista ja ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kohti arkea

Viimeinen lomapäivä. Kerrankin mulla on osunut mielettömät ilmat lomalle. Yleensä mulla käy niin, että sataa vettä koko viikon (ja talvella sitten räntää) ja säät on sellaiset ettei tee mieli pistää nokkaansa ulos. Mutta toisin on ollut tämän viikon aikana. Ihanat aurinkoiset kelit on hellineet ja kutsuneet nautiskelemaan luonnosta ja auringonpaisteesta. Tänään sataa jo vettä, mutta se on oikeastaan ihan hyvä, tulee asennoiduttua paremmin siihen että huomenna kutsuu työt ja arki.

Perjantaina se sitten taas alkoi. Ravintovalmennus. Ei se tilanne ehkä ihan niin pahalta näytä, kuin ensin luulin, mutta töitä tarvitsee tehdä taas seuraavat kuukaudet ihan eri tavalla. Ajatustyötä ja suunnittelua. Unohtaa ne projektit ja laihdutuskuurit, muistuttaa itselle että kyse on edelleenkin elämäntapojen muuttamisesta. Ei siitä projektista joka alkaa ja loppuu, jonka jälkeen palataan entiseen. Talven mittaan on tuo ajatus vähän päässyt sumentumaan, joten sitä kirkastetaan jälleen.

Ruokapäiväkirjaa olen täyttänyt nyt viikon verran. Ja se on kyllä järkytys itselle. Kalorit seilaavat alle 1000 ja 2300 välillä. Se tasainen energian saanti puuttuu. Jälleen. Toisaalta tuntuu että on aloittanut taas ihan alusta, mutta ei se onneksi niin ole. Mä tiedän jo aika paljon ja sen varaan on hyvä rakentaa uutta.

Tapaaminen ravintovalmentajan kanssa oli mielettömän hyvä. Mieli ja ajatukset täynnä niitä uusia asioita, vanhan kertausta ja paljon uutta pureskeltavaa. Ihan en vielä itsekään osaa pukea kaikkea sitä sanoiksi, joten en pohdi niitä vielä täällä ääneen.

Lomaviikolle on mahtunut paljon. Uuden pyörän kanssa on ajettu takapuoli ruvella, mutta se kulkee loistavasti! On ollut ilo ajaa ja toisaalta olen hiukan järkyttynyt siitä kuinka kevyesti pyörä voi kulkea. Ei maastopyörä ole oikeasti kaupunkiajoon tarkoitettu.... Sen olen saanut huomata nyt oikeasti. Juniori on ollut hoidossa tämän viikon ja olemme nauttineet ihanista pitkistä lenkeistä, aamuauringosta ja lintujen laulusta, upeista tähtitaivaista iltamyöhällä ja kirpakasta kevätilmasta. Viikkoon on mahtunut paljon ihania kohtaamisia, ystävän kanssa istuttuja iltoja ja sitä liikuntaakin jonkin verran. Viimeksi kun menin keitaalle, sain ihanat pinkit wrapit! Ne on mageet!! Pieniä ja silti niin suuria iloja!

Lomaviikko toi mukanaan myös ihania uutisia maailmalta ja nyt sitten on oma ajatustyö tehtävä ja pohdittava, mitä ratkaisuja itse tekee. Syksy näyttää mielenkiintoiselta, toivottavasti suunnitelmat toteutuvat. Kerron niistä lisää, kunhan muutamat avoimet asiat ensin selvenevät :)

Nyt suunnittelemaan ensi viikon ruokalistaa, tiedossa on taas pitkiä ja kiireisiä päiviä.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Tasan 300

Tulipa se hetki. Yksi etappi jälleen tällä tiellä. 300. kirjautuminen Keitaalle :)

Muistan kun keväällä eräänä torstaiaamuna tuli se 150. kirjautuminen. Sen jälkeen on ollut tuskaa ja taukoa, pakkolepoa ja väliviikkoja. Ajattelin ettei tuo lukema koskaan tuosta lisäänny, mutta ehtihän se tämän vuoden puolelle. Ihan yrittämättäkin :)

Viimeiset neljä päivää on olleet liikuntaa. Koko kroppa on käyty läpi tehokkaasti. On ollut lihaskuntoa ja aerobista. Ja vatsalihaksia on rääkätty joka päivä. Mä olen päättänyt että toi "viidennellä kuulla raskaana" - maha katoaa tosta just nyt ja heti. Okei, se vaatii työtä. Sitä itseään ja kunnolla... Ja sitä se on todellakin saanut osakseen. Rääkkiä toinen toisensa perään. Alkaa hiukan jo ideat loppua vatsalihasliikkeiden kanssa... Onneksi on siis CXworks jossa tuo keskipilari saa kyytiä koko rahan edestä.

Usko on meinannut loppua moneen kertaan. Välillä se on loppunutkin. Ja silti on jatkettu. Tahti on ehkä hidastunut mutta eteenpäin on kuitenkin taivallettu. Ja tästä jatketaan huomennakin. Periksi ei anneta, se ei ole enää vaihtoehto.

Edellisten kolmen päivän treenit niin kuntosalin, crossingin kuin jumppasalin puolella on saaneet kropan todellakin kipeäksi. Hyvällä tavalla kipeäksi, sillä tätä kipua olen kaivannut koko syksyn. Se kertoo että jotain on mennyt perille ja elimistössä on hälytystila päällä. Shokkihoidolla eteenpäin joten tänään oli suuntana rakastamani combat ja cx (joista jälkimmäistä en kyllä voi sanoa rakastavani mitenkään päin :D ).

Eilinen vatsarääkki tuntui kehossa alusta asti ja muay thai jäi vajaaksi koska sain vatsalihakset niin kramppiin ettei tiennyt miten se helpottaa.... Oon siis viimeinkin oppinut miten liike menee oikeaan paikkaan. Jesh!! jossain jo alkupuolella tuntia iski hillitön hyvänolontunne ja endorfiinikänni, en tuntenut enää jalkojakaan kunnolla ja välillä oli ihan sellainen olo että leijuu puoli metriä lattian yläpuolella. En muista koska olisin saanut itsestäni irti samanmoista jalkatyötä ja kunnon lantionkierrot iskuihin! Whoop whoop! Tämä onnentunne, se lähtee pienistä asioista! Eilen hinkkasin myös sivulankkua ja oon niin onnellinen että pystyin tekemään sen ilman kevennystä ja asentokin pysyi yli 30 sekuntia (ihan hirveellä tärinällä) molempiin suuntiin! mä kesytän sen vielä, vaikka siihen menis loppuelämä!!

Näiden parin päivän aikana, kun liikunta on taas vienyt mennessään, olen uskaltanut päästää ajatuksiini takaisin sen yhden kauan sitten haudatun unelman. Ehkäpä jonain päivänä se on kuitenkin totta... Pitää ottaa puheeksi joku kerta ja vähän kysellä neuvoa, sitten sen voi kertoa julkisestikin :)

Liikunnan lisääntyminen on tuonut suotuisan korjausliikkeen myös jääkaapin sisältöön, ateriarytmiin ja valmistavaan/palauttavaan liikuntasuoritusten kohdalla. Ja tuntuu että ajatuskin juoksee taas vähän kirkkaammin kun syö säännöllisesti, vähän paremmin kuin viime viikkoina ja pitää huolen riittävästä ravinnon saannista. Tällä lomalla, joululla, elämänmuutoksella ja arjen muuttuneella sisällöllä on ollut lopulta erittäin hyvä vaikutus elämään :)

Nyt on aika venytellä. Ja tehdä se hyvin, että huomenna on taas iskussa. Combatissa, tietenkin :)

Ja niin. Se katti elää ja voi hyvin, ei sitä vielä fitnesskissaksi voi kutsua, mutta päivä päivältä lähempänä tavoitetta :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Kinkun sulattelua

Joulunpyhät ovat sisältäneen paljon pieniä ja suuria iloja. Tänään päädyin tapaninpäivän kunniaksi crossaamaan ja sulattelemaan kinkkua salille. Sali tuntui pitkästä aikaa hyvältä, kunhan muisti jättää olkapään rauhaan. Kiitettävä kuhina kävi salilla, moni muukin oli todennut kinkun kaipaavan vähän extraliikettä ;)

Edellisestä crossingista on aikaa kauan ja välillä tuntui puolituntisen aikana happi loppuvan ja henki salpautuvan. Ihan viimeisin kiihdytys jäi tekemättä, mutta hikivana oli kyllä sitäkin hienompi :D Tuli niin elävästi mieleen Sami Hedbergin "pumppipamppipumppipumppi" ja hihittelin itsekseni siellä takarivissä. Sali oli niin täynnä kuin olla ja saattaa, että ohjuskin luopui pyörästään kinkunsulattelijan vuoksi. Mitäpä ei meidän ohjukset tekisi, että asiakkaat ovat tyytyväisiä :) Ihana, ihana Keidas!!

Kotiin palasin siis vaihtovaatteetkin litimärkänä, ihana jälkihiki pukkasi kotimatkalla... Suihkun virvoittamana ja proteiinitankkauksen jälkeen päädyin vaatekaapille. Edellisestä kaapin siivouksesta on kulunut tovi. Tai onhan se ihan siisti (harvinaista kyllä...) mutta siellä on jälleen paljon liian isoja vaatteita. Taas on yksi säkillinen vaatetta vailla uutta kotia... Sain kesällä ystävältäni kassillisen hänelle isoja vaatteita, jotka oli mulle silloin aivan liian pieniä. Mutta jätin ne tavoitevaatteiksi itselleni. Tuossa kassissa oli myös ihana perustakki, joka ei silloin mennyt päälle mitenkään päin. Nyt tuo koon 38 takki menee päälle ja kiinnikin! uskomatonta, mutta totta! Ei se päällä vielä ihmistenilmoille mennä, mutta pieniä etappeja tämän pitkän urakan varrella. Nähdä, kuinka vaatteet eivät ensin mene päälle mitenkään päin ja sitten yhtäkkiä ne alkaakin lähestymään käyttöönottoa. Ihan mahtava tunne!

Nyt on kaapista siivottu pois (taas kerran) kaikki liian isot vaatteet. Ja taas mahtuu kaappiin vaikka mitä :) Hihittelin vanhoille housuille, jotka löysin kaapin perältä. Ne ei suinkaan ole lähtötilanteen housut mutta hyvin hukun niihinkin.... Ehkäpä saan jonkin sortin vertailukuvaa lisättyä tänne myöhemmin niistä ;)

Näinä joulunpyhinä on ajatukset palanneet tuon tuostakin vuoden takaiseen. Viime jouluna en syönyt suklaan suklaata, en torttua, piparia enkä kinkkua tai laatikoita. Tänä vuonna on ollut toisin. Olen viimein oppinut että sinne arjen keskelle mahtuu sitä juhlaakin. Suklaata ei ole mennyt laatikkotolkulla, ja muunkin herkun määrä on pysynyt kohtuullisena. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, koska tiedän että se näyttää enemmän kuin viimeksi. Mutta se luku ei määrittele sitä, missä kohtaa matka on menossa. Hiljaa hyvä tulee.

Tänään mietin jälleen, miksi inhoan kuntosalia niin paljon. Kuitenkin se ihana lihastutina ja tärinä syntyy siellä niin helposti. Ja mieli virkistyy kummasti. Eihän se liikunta aina voi olla sitä hypetystä ja ryhmän imussa menoa? Joitakin liikkeitä en ole tehnyt kuukausiin ja oli toisaalta ihana huomata, ettei ko. liikkeen teko tuntunut enää niin vaikealta. Ja samalla herättelin jälleen vatsalihaksia lankun, miestenpunnerrusten ja sivulankun kautta. Tuo sivulankku on ja pysyy vissiinkin meikäläisellä sellaisena kompastuskivenä, mutta toisaalta muistan että sen kanssa meni helpommin kun sitä harjoitteli säännöllisesti... Tänään asento löytyi heti, tärinä ilmestyi kuin tyhjästä ja mikä ihaninta, olkapäähän ei sattunut kertaakaan! Ei se asento siis ihan pielessä ole ollut, pikkaisen vain metsän puolella silloin tällöin...

Tämän loman ja pyhien aikana on ajatukset juosseet niin menneessä kuin tulevassakin vuodessa. tuntuu että ensimmäisen kerran koko syksynä olen pysähtynyt ja antanut itselle tilaa hengittää. Univelat on kuitattu ja mieli on huomattavasti virkeämpi kunnon yöunien jälkeen. Samalla olen hahmotellut ensi vuodelle tavotteita, haasteita ja ehkä myös vähän niitä unelmiakin miettinyt, mitä uskaltaa lähteä toteuttamaan ja minkä aika ei ole vielä.

Nyt kuitenkin nautitaan vielä joulusta, lomasta, omasta ajasta ja kiireettömyydestä. Työt kutsuvat vasta viikon päästä, joten nyt on hyvä hetki olla ja antaa asioiden edetä omalla painollaan :)

Ja tähän loppuun on ihan pakko laittaa tuo Sami Hedbergin pätkä, josta aiemmin mainitsin. Vatsalihakset on muutenkin hellänä päivän urakasta, mutta tämän tahdissa ne ei lepoa saa *wirn*


Ps. Jouluillan ihana ylläri oli kun avasin blogin ja huomasin lukijamäärän pyörähtävän seuraavalle tuhannelle :) kiitos jokaiselle lukijalle tsemppiviesteistä niin täällä vieraskirjassa, sähköpostitse kuin fb:ssäkin. Olette kultaakin kalliimpia ja jokainen kannustus on tullut tarpeeseen! Kiitos.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Aatonaaton ajatuksia

Heräsin tänä aamuna puoli seiskan pintaan siihen tunteeseen, että myöhästyn töistä ja pahasti. Hetken ehdin jo ihmetellä kunnes tajusin että olen lomalla. Siis ei kiire mihinkään ja lupa kääntää kylkeä uudelleen :)

Loma on siis alkanut ja vasta nyt pari päivää lomailtuani olen tajunnut kuinka sitä olenkaan tarvinnut. Rakastan työtäni, niin hassua kuin se onkin, mutta tämä muu arki on pistänyt selän seinää vasten. Välillä on todella tullut se tilanne että happi loppuu. Joulukuun viikot ovat olleet hektisiä ja tekemistä on ollut enemmän kuin vuorokaudessa tunteja. Niinpä nämä ensimmäiset lomapäivät olen vain nukkunut. Rakentanut joulua hiljalleen ja taas nukkunut. Haahuillut kotona yöpaita päällä ja syönyt liian hyvin...

Nyt ei kuitenkaan ole aika miettiä syömisiä, ei kuntoilua, ei elämäntapamuutosta, ei haasteita. Nyt on aika miettiä itseä ja antaa sitä aikaa. Nauttia lomasta ja tasata hengitystä.

Lupasin ja vannoin pyhästi, että haaste grittiin ja bootcamppiin toteutetaan ennen joulua. Mutta toisin kävi. Ja tällä hetkellä se saa olla näin. Vielä olisin tänään ehtinyt grittiin, mutta jätin väliin erinäisistä syistä. Bootcamp.... Epäilen että se odottaa aikaansa seuraavassa elämässä. Asenneongelma sitä kohtaan ei ihan hevillä murene ja toisaalta tarvitseeko ihan kaikkea kokeillakaan?

Tässä viikolla olin ekan kerran kesän jälkeen vaatekaupassa. Tarvitsin kuumeisesti tähän ajanjaksoon sopivaa vaatetta, kesähepeneitä kun löytyy kaapin täydeltä. Sovittelin muutamia vaatteita ja yhden vaatteen kohdalla jäin tuijottamaan siihen sovituskopin peiliin. Ensimmäisenä mieleen nousi sanat "himputti sä näytät hyvältä, nainen!". En ole enää ihan niin yllättynyt siitä, ettei monet tunnista jos eivät ole nähneet vähään aikaan. En meinannut minäkään sitä peilikuvaa tunnistaa. Ja onhan se aika ihanaa valita vaatteita koko valikoimasta, eikä vain erikoismallistosta. Törmäsin samalla myös uuteen ilmiöön. Olin ostamassa samalla uusia housuja ja sovittaessa koko oli muuten hyvä, mutta jouduin ostamaan kokoa isommat koska siinä sopivassa koossa oli lahkeet liian lyhyet. Eipä ole koskaan ennen tullut tuo vastaan :) Eikä sillä ole mitään väliä, lukeeko kokolapussa M vai L.

Kolmas päivä ilman koiraa on alkanut. Juniori muutti perjantaina uuteen kotiin ja mä olen aloittanut opettelun siihen, ettei koiraa ole. Ensimmäiset pari päivää meni ihan siinä fiiliksessä, kuin se olisi jossain hoidossa. Mutta nyt se totuus alkaa viimein iskostua takaraivoon. Koira on poissa, uuden perheen ilona ja riemuna. Luopumistyötä on tehty koko syksy, joten luopumisen tuska ei ole niin suuri kuin yllättävässä luopumisessa. Suurempi totuttelu on siihen, ettei ketään ole kotona. Aamulla ensimmäiseksi ei tarvitse lähteä lenkille. Kaupassa ei tarvitse miettiä sitä, kuinka kauan koira on ollut yksin kotona. Töistä ei tarvitse ajaa suorinta tietä kotiin vaan voi mennä jumppaan /kauppaan / asioille ja tulla sieltä sitten kotiin. Totuttelua siis edessä. Juniori sai kuitenkin mielettömän hyvän kodin, joten sen suhteen olen levollisella mielellä.

Juttelin ystävän kanssa liikunnasta, sen merkityksestä ja arvosta elämässä, asenneongelmasta kuntosalia kohtaan sekä siitä mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Onko parempi mennä tuli hännän alla ja hengähtää vasta illalla myöhään, vai antaa sitä aikaa itselleen ja katsoa mihin rahkeet riittää. Mulla on selkeä syy, miksi en kuntosalille mene, sama syy liittyy mutkan kautta myös bootcamppiin. Toivon että aika helpottaa ja tasaa ajattelua. Nyt kun elän koiratonta elämää, koitan ottaa kuntosalin viikko-ohjelmaan muutamana aamuna ennen töihin menoa. Osaltaan korvaamaan aamulenkkien puutetta ja myöskin tuomaan hiukan monipuolisuutta viikon liikuntaan. Vaikka myönnän rehellisesti ettei hirveästi kiinnosta jyystää vanhaa kuntosaliohjelmaa, joka on tehty ennen kuin käden kanssa tuli ongelmia ja ennen kuin olkapää sanoi poks. Mutta korvaavia liikkeitä löytyy ja mielikuvitus on rajana. Kokeilemalla löytää uusia ulottuvuuksia.

Kohta on vuosi lopuillaan. Sitä ennen nautiskelen joulunrauhasta ja kiireettömyydestä, loman suomasta levosta ja ajasta itselle. Kohta on aika laittaa vuosi pakettiin, tehdä tilinpäätös itsensä kanssa ja miettiä tulevan vuoden haasteita.

Toivotan sinulle oikein ihanaa ja lämmintä joulunaikaa!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Levosta käsin

Nöyrimmät anteeksipyyntöni siitä, ettei uutta tekstiä ole tullut pitkään aikaan. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, on ollut hektiset viikot ja vielä tämä viikko mennään aika pitkälti kieli vyön alla roikkuen. Mutta sitten helpottaa viimeinkin :) Joulukuu on jo pitkällä, vuosi on lähes eletty loppuun ja on aika katsella kohti uutta vuotta ja uusia suunnitelmia.

Viimeiset pari viikkoa liikuntaa on ollut pyöreät 0 tuntia. Niin kaunis ympyrä kuin tuo nolla onkin, ei se paljon mieltä ylennä.... Toki siis koiran kanssa on menty pitkiä lenkkejä, mutta siinäpä se sitten onkin ollut. Ei pääse kehumaan, ei mitenkään päin. Nyt hiukan pelottaa, kuinka mun käy haasteen kanssa. Mä niin pyhästi lupasin ja vannoin meneväni ennen joulua sekä bootcampiin että grittiin. Ja arvata saattaa että ne on molemmat vielä kokematta... Himputti sentään, että korpeaa! miksei vuorokaudessa voisi olla vähän enemmän noita tunteja?

Viime viikolla vietin ruhtinaalisen  4 päivän vapaan. Vapaan ihan kaikesta. Niin liikunnasta kuin siitä normaalista arjestakin. Tapasin ystäviä, tein mitä tahdoin ja ennen kaikkea hemmottelin itseäni. Se pieni tärkeä juttu, antaa aikaa itselle. Hemmotella ja sallia hyviä asioita silloin tällöin. Lupasin itselleni, että syö mitä mielesi tekee, mutta terveellisestihän sitä tuli silti valittua. Saa olla taas ylpeä itsestään :)

Paino on elänyt ihan omaa elämäänsä. Mutta kuitenkin lukemat heittelee samoissa, +/- 2kg on aikalailla se haitari jossa on menty viimeiset kuukaudet. Toisaalta, vaikka niin paljon haluaisinkin sen laskevan, oon onnellinen siitä että olen pystynyt pitämään sen siinä mihin olen sen saanut. Se ei lähtenyt hurjaan nousuun, vaikka pelkäsinkin. Ja nyt jälleen huomaan kiinteytymistä tapahtuneen. Tästä matka jatkuu, hiljalleen, mutta jatkuu.

Ruokailut ei ole metsässä asti, mutta ei ne ihan kuosissakaan ole. Tähän kohtaa en kuitenkaan aio ottaa asiasta minkään laista stressiä, en sitä pienen pientä stressin poikastakaan. Pyrin syömään säännöllisesti, valinnat voisivat olla vähän parempiakin ja koitan pitää kiinni monipuolisesta ateriavalinnasta. Yllättävän hyvin siihen on päässyt, vaikka ajoittain tuntuukin ettei tästä tule yhtään mitään.

Vielä joitakin kuukausia sitten olisin vetänyt herneenpalon sieraimeen ja maailma olisi lähes romahtanut, kun syömiset ei toimi. Nyt ajattelen asiaa toisella tavalla. Kyllä, ravinto on tärkein asia koko prosessissa, mutta siitä ei saa tehdä mörköä jonka kanssa leikitään kissa ja hiiri leikkiä. Ei, se on osa jokapäiväistä elämää ja joskus asiat ei vain mene niin kuin toivoo. Levosta käsin. Ei stressaamalla eikä panikoimalla.

Oppi on siis istunut hiljalleen elämäntavaksi. Ei vielä niin toimivaksi kuin toivoisin, mutta yllättävän hyväksi kuitenkin. Päivä kerrallaan, se riittää :)

Viime viikot ovat olleet kovin hektisiä ja vuorokauden tunnit eivät vain riitä. Ei sitten millään. Ja mistä se lisäaika otetaan? Yöunesta tietenkin. Kun koittaa jaksaa 3-4 tunnin yöunilla, voin luvata ettei jaksa. Energia ei riitä liikkumiseen, syömisten miettimiseen eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Sitä on valmis kaatumaan puolikuolleena petiin töiden jälkeen, ja kuitenkin on pakko jaksaa. Kun on ruokavalio vähän pielessä, liikunta puuttuu, yöunet on vähissä ja stressi jyllää, niin tunteet astuvat peliin uudenlaisina. Mä olen saanut viime vuoden aikana elämääni uusia ystäviä ja ihmisiä enemmän kuin olen uskaltanut toivoa. Eräs ystävä on ilmestynyt ihan tyhjästä vierelle ja antanut mulle sitä, mitä olen tarvinnut. Olen saanut ladata akkuja ihan uudella tavalla, tunteiden myllerrys on ollut helpompaa ottaa vastaan, kun niistä on voinut puhua ja on ollut joku jonka kanssa jakaa asioita. Vuosi sitten en olisi ollut tähän valmis. En mitenkään päin. Mutta asiat tapahtuvat kun niiden aika on oikea. Muuta en voi sanoa kun katselen menneitä kuukausia taaksepäin. Asioilla on tapana järjestyä kun aika on kypsä.

Vuosi, vähän toista, on menty myllerryksessä. Niin sisäisessä kuin ulkoisessakin. Ja nyt viimeiset palaset alkavat loksahdella paikalleen. Juniori (tuo karvakorva) on saanut siis uuden kodin, johon se muuttaa jouluksi. Joulu on uuden alku monessa asiassa. Mun elämässä ihan uudenlaisen aikakauden alku. Millaiseksi elämä ja arki muodostuu, sitä en uskalla edes suunnitella. Mutta tähänkin kohtaan sopii tuo ajatus; Levosta käsin. On turha tehdä isoja suunnitelmia ja sitten pettyä kun ne menevät murusiksi. Yksi asia kerrallaan, päivä kerrallaan. Yksi etappi kerrallaan. Se maaliviiva on toki hyvä pitää mielessä eikä antaa kuljettavan matkan sumentaa sen loistoa. Mutta sinne maaliviivalle pääsee vain ottamalla yhden askeleen kerrallaan. Niin se vain menee.

Mä kaipaan liikuntaa. Mulla on mieletön ikävä mun rakkaita jumppakamuja ja ohjaajia. Ikävöin poltteen tuntua koko kehossa. Kaipaan sitä kunnon tärinää ja endorfiinikänniä. Kaipaan keitaalle. Kaipaan kotiin! Mutta tiedän että se on siellä, ne ihanat ihmiset ja ohjaajat, se tärinä, lihaskipu ja endorfiinit. Ne kaikki odottaa siellä kyllä. Nyt on aika elää levosta käsin. Antaa itselle aikaa, rauhoittaa arkea ja elää hetki kerrallaan. Se taistelija ei kuole, joka tuolla sisällä elää. Se tarvitsee vain välillä aikaa itselleen.

Vielä tämä viikko mennään siis minuuttiaikataululla, mutta sitten helpottaa. Joulua edeltävän viikon nautin vielä pitkistä lenkeistä juniorin kanssa ja joululoman alkaessa katson pää pystyssä eteenpäin ja otan vastaan sen, mitä annetaan. Uudenlaisen arjen, uuden elämäntilanteen ja ennen kaikkea uuden mahdollisuuden. On aika kääntää sivua elämässä ja katsoa mitä se uusi elämä tuo tullessaan. Mutta levosta käsin. Ilman paniikkia arjesta ja asioista. Kyllä ne sieltä tulee joka tapauksessa, pienemmälläkin paniikilla :)

Fitnesskissa kehrää siis edelleen, ei pidä vielä kovaa ääntä mutta hengittää ja voi tilanteeseen nähden hyvin :)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pieniä etappeja

Ehdin pitämään vajaan kahden viikon tauon liikunnasta ennen viime perjantaita. Työt on vienyt ajan niin hyvin, että aika ei oikeasti ole vain riittänyt. Ja sitten on koittanut kompensoida liikunnan puutetta pitkillä lenkeillä koiran kanssa.

Vaa'alla käymisessäkin on ollut tovin tauko. Oikeastaan ehti jo pieni paniikki iskeä, sillä syömiset ei ole olleet ollenkaan sitä, mitä olisi toivonut.... kakkua, piparia, pullaa, juustoja ja suolakeksejä, ihan kaikkea mahdollista mikä ei siihen ruokavalioon normaalisti kuulu. Kuitenkin positiivista on se, että kohtuus kaikessa on todella löytynyt. Eilen hyppäsin vaa'alle ja olin kyllä onnesta soikeana, koska lukema oli laskenut pikkaisen. Suunta elämäntapojen muutoksessa on edelleen siis oikea.

Perjantaina oli tarjolla pitkästä aikaa mun lempi tuplatunti. Ensin bodypump ja perään bodycombat. Voin vannoa, että tiukkaa teki! Jossain vaiheessa combatin aikana mietin oikeasti, miten vuosi sitten pystyin vetämään nuo molemmat tunnit ihan kivuttomasti läpi. Mutta tekniikka ei ollut sillon ihan sitä, mitä se nyt on. Enkä osannut laittaa peliin kaikkea silloin, nyt panos on paljon korkeampi ja tuskan hiki valuu pelkästä ajatuksesta. Nämä on niitä arjen pieniä muistutuksia siitä, mihin on päästy. Myöskin ne miestenpunnerrukset... Vaikka ne onkin vielä vain niitä puolikkaita, niin nyt meni jo vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. Pikkuhiljaa!!

Talvi tekee tuloaan ja on ollut jälleen aika käydä vaatekaappia läpi. Löysin vanhan jemman liian pieniä vaatteita, jotka aikanaan olen saanut. Nyt kokeilin niitä läpi ja kauhukseni huomasin, että suurin osa oli liian isoja! Ihanaa!!! Voin laittaa nekin kiertoon :) Varsinkin eräs yöpuku, jonka olen saanut joululahjaksi vuonna keppi ja kivi, joka on aina roikkunut siististi hengarissa odottamassa sitä päivää, että se olisi sopiva. Nyt se on kuin teltta :) Ihanaa, ihanaa!! En ole edes lappuja siitä ehtinyt poistaa ja aikaa on oikeasti kulunut 4-5 vuotta ainakin....

pari päivää on veto ollut niin poissa kuin olla voi, perjantaina jumppien jälkeen palelin ja totesin ettei se ole ihan normaalia lihastärinää. Kuumemittari antoikin bingolukemat joten päätin rauhoittaa viikonlopun ihan vain itselle. En tiedä, oliko kyse vain univelasta ja väsymyksestä, huonosta tankkauksesta ja tuplatuntien aiheuttamasta elimistön vastareaktiosta. Lauantaina kuume ei enää noussut, mutta vietin koko päivän sohvalla leviten joka suuntaan. Tänään olo on ollut normaali ja energiaa on taas kuin pienessä kylässä.

Tänään on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Varsinkin sisäreidet. Kiitos perjantain tuplatuntien. Ihana polte kun tietää että sen on ihan itse saanut aikaan! Koska energiaa on, päätin uskaltautua tämän illan tuplatunnille, combat + cx odottaa hikoilijaansa. Ehkä otan vähän kevyemmin (niin varmaan ja seli seli....) ettei kuume nouse uudelleen :) Mutta kun on ihan pakko päästä, niin minkäs teet :) Ja toisaalta myös se sivulankku, mä niin inhoan sitä ja kuitenkin mä haluan voittaa sen :D Sitä pääsen tänään taas harjottelemaan ihan urakalla.

Tästä siis katse kohti uutta viikkoa. Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta on aika alkaa miettimään joulua. Perjantaina 20.12 mä aloitan ruhtinaalisen 4 viikon "kesäloman" koska en ehtinyt kesällä lomaa pitämään. Aika luksusta ja ajankohta on mitä parhain! Tammikuussa sitten hetkeksi afrikan auringon alle, sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!