keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Eväitä muutoksen tielle

Sain ihanan paljon palautetta kesäkuussa kun kirjoittelin aiheesta "mistä muutos alkaa" ja tuo teksti löytyy täältä. Moni pyysi viesteissään, että kirjoittaisin aiheesta lisää ja se on ollutkin mielessä. Paljon on tullut muistiinpanoja tässä viikkojen varrella ja tässä taas jotain pientä purtavaa aihetta sivuten. Ja jälleen sanon, että nämä ovat niitä asioita jotka itse olen joutunut käymään läpi tavalla tai toisella. Asioita jotka on olleet mulle kompastuskiviä ja karikoita.

Luovuttaminen. Se tulee eteen väistämättä. Se ajatus siitä että ei tämä homma toimi, ei kertakaikkiaan vain onnistu. Silloin on tärkeää jatkaa sinnikkäästi eteenpäin vaikka mitään tuloksia ei näkyisi missään. Älä luovuta, älä anna periksi. Kukaan ei ole mestari syntyessään ja jokaisen pitää aloittaa jostain. Mikset siis aloita tänään siitä missä nyt olet.

Tunteet. Ne tulee ja menee, älä mene niiden mukana. Itse olen edennyt välillä aallon harjalla onneni kukkuloilla ja välillä on ryvetty ihan mahdottoman syvissä mutaojissa. Mutta tunteiden mukaan ei kannata lopettaa yrittämistä. Aallokot tasaantuu aina, niin hyvässä kuin pahassakin. Monta itkupotkuraivaria olen saanut huutaa metsän keskellä yksinäni ja päättää että homma jatkuu vaikka se ei tunnukaan kivalta. Ei tämän kuulukaan aina tuntua kivalta ja se siinä kai parasta onkin. Jos aina olisi kivaa ja ihanaa ja huippua niin ei osaisi arvostaa niitä pieniä hyvä asioita ja pieniä edistymisiä. En antaisi pois yhtäkään huonoa päivää, itkua enkä estettä, joita on taakse jäänyt. Niiden kautta olen oppinut kuitenkin hirveän paljon hyviä asioita. Ja kuitenkin ne kaikki tunteet kuuluvat tähän prosessiin ja helpoimmalla pääset kun käyt ne läpi  ja jatkat eteenpäin. Jossain vaiheessa tulee vastaan se hetki jolloin sun on vain kohdattava kaikki ne surkeat tuntemukset jotka sulla on itsestäsi ja elämästäsi. Kohdattava kaikki ne epävarmuudet ja se mikä valvottaa sua öisin.

Itsetunto. Älä pyydä anteeksi sitä, mitä olet. Koska olet arvokas sellaisena kuin olet! Kun aloitin, olin siinä tilanteessa ettei oikeasti ollut mitään menetettävää. Ja vasta nyt tajuan että niinhän se oli. Et menetä mitään, vaikka kokeilet jotain uutta. Mutta kun lähdet kokeilemaan, anna uusille asioille myös aikaa. Muutokset ei tapahdu hetkessä vaan tarvitset aikaa. Itselläni tärkein asia koko homman alottamisessa oli saada elämä takaisin. Itselläni itsetunto on kasvanut tämän prosessin myötä hurjasti. Voin sanoa etten ole sama ihminen, mitä olin vuosi sitten. Ja silti matka jatkuu yhä edelleen :)

Kenen vuoksi? Kun aloitat, mieti miksi aloitat. Älä tee muutosta toisten vuoksi. Monesti perimmäisten syiden selvittely auttaa ymmärtämään miksi tilanne on mennyt sellaiseksi kuin se on. Ja se helpottaa myös muutoksen tekemistä, kun olet rehellinen itsellesi ja tilanteellesi. Itse jouduin miettimään paljon sitä, miksi löin laimin itseäni niin monta vuotta. Miksi kaikki kuurit ja dietit loppui lyhyeen. Ja kyllä ne syytkin sitten löytyi kun uskalsi katsoa itseään peiliin ja kohdata itsensä. Mä olin vuosia laittanut muut ykköseksi ja unohtanut oman hyvinvoinnin. Jos aloitin jonkun kuurin, tein sen siksi että kelpaisin jollekin. Ja ikävä kyllä ne motiivit oli väärät eikä se kantanut hedelmää tarpeeksi pitkälle.

Valmistautuminen. Miten valmistautua muutokseen? Niin. siinäpä kysymys johon en osaa vastata. Itselläni tuli jossain vaiheessa pelko siitä, että asiat muuttuvat liian nopeasti enkä pysy kärryillä mukana. Mulla prosessi eteni välillä todella kovaa ja vauhti oli ajoittain jopa liian kova. Enkä aina pysynyt muutoksen mukana. Se aiheutti ajoittain jopa pelkoa koko muutosta kohtaan ja sitä myöten myös halua lopettaa homma kesken. Tuli hetkiä että oli pakko viheltää peli poikki ja tasata hengitystä. Käydä asioita läpi ja tehdä niitä välitilinpäätöksiä. Pelon ei koskaan saa kuitenkaan antaa lamaannuttaa, se on yksi tunne joka kuuluu prosessiin. osa peloista on meidän omia itse itsellemme luomia asioita, joten nekin on voitettavissa. Yksi kerrallaan!

Jokaisella on esikuvia ja innoittajia. Musta oli tärkeää oman edistymiseni kannalta tajuta se, etten voi innostaa muita jos en innosta itse itseäni. Ja taas palataan siihen, että tätä todellakin tehdään itseä varten, ei muiden vuoksi :)

Epäonnistuminen.  Epäonnistuminen kuuluu elämään. Se vain kuuluu eikä sitä voi välttää. Joten hanskoja ei kannata heittää tiskiin kun epäonnistuminen iskee. Jokainen epäonnistuu joskus ja se on inhimillistä. Myönnä itsellesi että näin kävi ja jatka eteenpäin. Itseään ei kannata jäädä ruoskimaan yhden tai kahden epäonnistumisen vuoksi. Ja hei, mä voin todella sanoa että epäonnistumisia on ollut ja paljon! niitä ei ole ollut vain yksi tai kaksi, vaan paljon! Mutta silti, elämä jatkuu ja muutos etenee :)

Onnellisuus. Uskalla olla onnellinen onnistumisestasi! Tulee ihmisiä jotka yrittää lannistaa ja lyödä sua maihin. Mutta älä anna heidän varastaa sun onneasi saavutetuista etapeista. Jokaisella on oikeus myös siihen onnellisuuteen ja aina on niitä joille toisen onni on myrkkyä. Mutta hymyile sitäkin leveämmin ja jatka matkaasi. Se ei ole sulta pois.Iloitse siis onnistumisestasi ja älä pelkää olla onnellinen!

Ystävät. Älä työnnä pois niitä ihmisiä jotka haluavat auttaa ja tukea sua sun matkalla. Itsellä oli aluksi se ajatus, että ihmiset jotka tarjosi apuaan olivat tyytymättömiä mun nykytilaan ja halusivat korjata sen. Kyllä, niitäkin ihmisiä oli, jotka oli tyytymättömiä. Mutta enemmän oli niitä jotka oikeasti halusivat kannustaa ja tsempata. Itsellä tuo avuntarjoaminen toi heti ajatuksen, että muut häpeävät sitä mitä minä olen. Ja varmasti niitäkin on / oli. Mutta sekään ei ole multa pois. Jos joku häpeää mua niin ei mun seurassa tarvii olla ;) se on heidän menetys, ei mun.

Ja lopuksi. Itse olen tajunnut tämän muutoksen myötä, että olen saanut takaisin jotain jota en ole edes tajunnut menettäneeni. Elämäni.

Kun aloitat jotain uutta, älä keskity miettimään sitä, mitä et voi tehdä vaan keskity siihen mitä voit tehdä. Me voimme paljon mutta usein me vaan mietitään enemmän sitä mitä me ei voida. Mäkin luulin etten mä voi laihtua, mutta mä pystyin siihen. Mä luulin etten voi liikkua ja osallistua ohjattuun liikuntaan, mutta mä voin. Mä luulin ettei musta ole tähän ja elämääni en voi muuttaa. Mutta mä voin. Ja niin voit sinäkin! Go fot it! unelmoi suuria ja muista että pieni askel kerrallaan riittää :)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Voittajan on helppo hymyillä

Tänään on jälleen voittaja fiilis! Sain itseni ylös kuuden jälkeen, olin päättänyt että aamutunti kutsuu. Meikäläisen suihkussa käyminen käden sitomisen kera ottaa hivenen tavallista enemmän aikaa, joten siksi kello oli soimassa hyvissä ajoin. Etten saisi siitä tekosyytä jättää tuntia välistä.

Mutta voi veljet, miten hyvältä voi combat tuntua tiistaiaamuna ihan parhaimman ohjaajan johdolla! Sitä huomasi jälleen, että vaikka jossain kohtaa oli pakko himmailla niin toisaalla laittoi peliin sen 110%.

on ollut järkyttävää ja kuitenkin niin mielettömän ihanaa huomata ettei lihakset ole kadonneet tässä tauon aikana ihan kokonaan. Vielä toukokuussa ajoittain lankku vaihtui kevyempään versioon polvet maassa. Nyt siinä en saa enää mitään tuntumaa mihinkään ja normi lankku tuntuu mahtavalta. Vaikka ei se lankku kestä kasassa vielä 4 minuuttia, niin jokainen sekunti enemmän kuin viime kerralla on plussaa. Ilmeisesti myös lihasten saama lepo on tullut tarpeeseen... Se tunne, kun joka paikkaan vähän koskee ja kirvelee! Tätä tunnetta on ollut niin ikävä!

Meidän salilla ei ole ketään ohjaajaa, jonka tunnille ei menisi. Mutta ohjaajalla on mieletön rooli, siitä ei pääse mihinkään! on ohjaajia, joiden combatista tulen tunnin jälkeen pois lähes täyden vesipullon kanssa ja kevyt puna poskilla. Ja sitten on ohjaajia, joiden tunnilla litra vettä ei riitä ja hikoilee kuin syöttöporsas. Se on taitolaji, että saa salillisen ihmisiä antamaan kaikkensa ja vähän vielä lisää. Onneksi on Helmiä hyvien ohjaajien joukossa!

Ja jälleen on pakko sanoa, että kyllä se päivä vaan lähtee ihan eri tavalla käyntiin, kun aamusta heti saa itsensä liikkeelle liikunnan pariin. Kello ei ole vielä mitään ja oon ehtinyt tekemään jo vaikka mitä!

Tänään olen kyllä jälleen niin iloinen tuosta ihanasta keitaasta, sen mahtavista ohjaajista ja ihanasta hymyilevästä jumppaporukasta! siihen sakkiin on etuoikeus kuulua enkä luopuisi siitä kuin pakon edestä :)

Vaikka välillä tämä matka on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta, olen onnellinen etten ole antanut periksi. Monta kertaa se on käynyt mielessä, mutta koskaan se ei ole ollut vaihtoehto. Ja miksi se olisikaan, kun tsemppareina on joukko ihania ihmisiä!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ihana elämä :)

Ihana viikko takana! Sikäli ihana, että tämä oli nyt viimeinen kokonainen viikko käsi paketissa ja samalla myöskin the viikko, jolloin pääsin takaisin rakastamani liikunnan pariin!

Torstaina kävin todella aamulla combatissa ja olin niin virtaa täynnä koko päivän, että menin iltatunnillekin. Kyllä, hullua ja myönnän sen rehellisesti. mutta se tunne! oi, sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla! Todellakin voi sanoa, että ilma kirkastui ja oli heti raikkaampaa hengittää :)

Olisin mennyt tänäänkin combattiin, mutta tunti peruuntui joten tuli välipäivä. Toisaalta se on ihan hyvä, ettei ihan lähde heti rehkimään kovaa ja korkealta nimittäin perjantaina kun pistin uuden paketin käteen, huomasin upeat mustelmat ranteessa. Jotain edellisen päivän tunneista oli saanut aikaiseksi kun niin mojovat jäljet oli ranteesta kämmenselkään saakka. Onneksi ei kipua kuitenkaan ;)

Ensi viikosta tulee hyvä viikko, mä olen päättänyt niin! edelleen odottelen koska se 40kg menee rikki, se on niin lähellä ja silti tuntuu että se on valovuoden päässä :D Sen lisäksi combattia tiedossa joka päivä kun sitä on tarjolla. Meinaan myös uskaltautua perjantaina steppiin, joskin aion keskittyä jalkatyöhön enemmän...

Vielä siis pari yötä kädettömänä ja sitten saa alkaa tekemään varovasti punnerruksia... odotan kuin kuuta nousevaa!!

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa, elokuu alkaa ja syksy lähestyy :)

ps. kyykkyhaaste jatkuu parin taukopäivän jälkeen. olin niin kipeä perjantaina että kykenin kyykkäämään 40 ja sitten ei kerta kaikkiaan onnistunut :D mutta toisaalta torstain kaksi tuntia combattia potkuineen ehkä korvasi muutaman kymmentä puuttuvaa kyykkyä ;)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Vihdoinkin!!

Se tunne, kun olet odottamalla odottanut jotain tulevaksi ja se päivä viimein koittaa, että tuo odotus palkitaan! Se tunne, kun olet sadatellut itseksesi kun et pääse mukaan ryhmäliikuntaan ja sitten viimeinkin ovi aukeaa ja tunti kutsuu. Tänään on sen tunteen päivä!

Endorfiinikännit on jälleen täällä. Ja pakko sanoa että ne maistuu erittäin hyvälle! Viisi viikkoa ja kaksi päivää, niin paljon on ehtinyt kulumaan edellisestä combat-tunnista ja viimeinkin tänään uskaltauduin takariviin mukaan.

Oli ihana huomata, ettei kunto ole ihan nollassa vaikka taukoa on ollut. Jonkin verran oli pakko vielä himmailla iskuissa, koska käsi ei suoristu kokonaan. Mutta yksikään isku ei sattunut ja rannekin kääntyy kivasti. Voin viimeinkin siis ottaa combatin mukaan viikko-ohjelmaan ja nauttia taistelusta itseäni vastaan! Sanat eivät riitä kertomaan tätä iloa!

Ainoa josta jouduin selkeästi luopumaan, oli punnerrukset mutta mä päätin lankuttaa sen aikaa kun muut punnertaa. Ja olin suorastaan ylpeä, koska pysyin oikeassa lankussa (siis ei polvet maassa) koko punnerrusten ajan. kerran jouduin korjaamaan asennon mutta muutoin mentiin niin kuin muutkin. Ihanaa!

Iloitsin keväällä siitä, kun hyppypotku onnistui ihan yhtäkkiä. Tänäänkin se vielä toimi, oli ihana huomata ettei jalat huutaneet hoosiannaa missään kohtaa. Mutta uusin suosikkini on nykyisen ohjelman matrix-potku! Ihanaa polttelua reisissä ja positiivista kipua! Suoranaista herkkua! Mä olen kuullut siitä paljon ja jollain tapaa vähän pelkäsin ja jännitin, kuinka kömpelön käy... Ja ihmeiden aika ei ole ohi, sillä ne sujui molemmin puolin suorastaan mallikkaasti! yksi horjahdus, muutoin mentiin mallin perässä. Ihanaa ihanaa ihanaa!

Ja tämän endorfiinimaistiaisen vuoksi päätin mennä uusimaan saman tunnin jo tänään illalla. Jep, hulluahan se on, mutta on taottava kun rauta on kuuma ;)

Mä olin ihan varma että eiliset painolukemat oli virheellisiä, mutta yllätyksekseni aamulla vaaka näytti sitä samaa kuin eilenkin. Eli suunta on oikea ja taas ollaan raiteilla. Paljon hyvää yhteen päivään :) Eikä tämä päivä ole edes vielä kovin pitkällä ;)

kaiken kaikkiaan olin ihan varma että tämä tauko vie lihakset ja joudun palaamaan paljon taakse päin. Yllätys oli suuri kun niin ei olekaan päässyt käymään. Eli jotain olen kuitenkin osannut tehdä oikein, eikä ne jalkatreenitkään ole ihan hukkaan siis menneet. Tästä on hyvä jatkaa, vaikkakin vielä mennään käsi paketissa.

Viikon päästä pitäisi saada paketti pois ja siitä hiljalleen lupa aloittaa punnerruksetkin ja pienillä käsipainoilla käsien jumppaaminen. Pitkä tie edessä, mutta se mennään askel kerrallaan :)

Aurinkoista päivää sinulle!

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Paluu arkeen alkaa

Haaste on lähtenyt käyntiin mukavasti. en malttanut pitää taukopäivää tänään, joten lisäsin 5 kyykkyä sarjaan. Seinäistuminen tuntuu mukavasti reisissä, ihana polte kun saa lihakset kipeiksi :)

Tänään oli myös mukava ylläri vaa'alla, paino on ottanut taas harppauksen alaspäin ja juhannuksen jälkeen kerrytetyt kilot on nyt poissa ja vähän sitä vanhempaakin kertymää taas saatu poistettua. Hyviä uutisia siis :)

Oli jännä huomata, että heti kun alkaa vähänkään tekemään jotain ja saa edes pientä liikuntaa mukaan arkeen, napsahtaa syömiset kohdalleen. Mä siis tarvitsen liikuntaa pysyäkseni raiteilla. Se kauhea makeanhimo ja mättäminen on mennyttä aikaa, ei tee mieli mitään herkkuja. Kaupassa on helppoa mennä herkkujen ohi koska ne ei enää huuda sieltä hyllystä "ota minut, ota minut" :D

Paluu arkeen on siis hiljalleen alkamassa. Eilen päätin, että ensi viikolla menen kokeilemaan combattia jälleen. Nyt alkaa ranteen liikkeet olemaan vähän paremmat ja kun olen kokeillut erilaisia iskuja kotona, on myös perus suoratkin onnistuneet lähes normaalisti. Silti pitää vielä olla varovainen, mutta jos aloittaisi siitä 30min combatista, jossa ei ole punneruksia eikä vatsoja... voi melkein mennä niin kuin muutkin :)

Täältä siis tullaan hiljalleen. Toivottavasti voin kohta hehkuttaa seuraavan kympin rikkoutumista niin painon numeroissa kuin pudotetuissa kiloissa... sinne ei ole matkaa enää kuin 200gr ;) ihan kohta siis...

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Haastetta itselle

Mulla on pyörinyt viime päivinä taas ihan muut asiat mielessä, joista kirjoittaa mutta joka päivä se on vain jäänyt. Yhtäkkiä on huomannut että kello on jo vaikka mitä ja on aatellut että kirjoittaa huomenna. No nyt sitten lueskelin pitkästä aikaa muita blogeja ja huomasin että moni on haastanut itsensä. Osa on haastanut lankuttamaan, osa tekemään kyykkyjä, joku punnertamaan ja joku seinäistuntaan.

Koska mä en edelleenkään saa itseäni salille tekemään jalkatreeniä, aattelin laittaa haasteen itselleni myös. Jotain tarttis tehdä, joten otanpa myös ton kyykkyhaasteen ja samaan settiin sitten  seinäistunnan. Nämä on nyt tulostettuna jääkaapin oveen, joten voin ruksia siitä sitten päiviä pois sitä mukaa kun ne etenee. Ja samalla sitten etenee tämä sairaslomakin...

Tässäpä siis meikäläisen seuraavat 30 päivää kotona:






Näillä siis lähdetään liikkeelle vielä tänään. eli meikäläinen aloittaa sunnuntaista :) Vähän niinkuin ameriikan malliin, jossa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä. 

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Iloa, surua ja uusia suunnitelmia

Miksi se on niin vaikeaa keksiä hyvä ja mukaansa tempaava avaus uudelle kirjoitukselle :D olis monta asiaa mitä haluisi kertoa tai paremminkin jakaa, mutta ei keksi mitään millä aloittaa. Nytkin taas tuijottelin tyhjää ruutua tovin jos toisenkin, kävin syömässä iltapalan ja käyttämässä vanhemman koiran ulkona. ja palasin taas tyhjän ruudun ääreen. Siis en ole ottanut mitään stressiä blogin päivittelystä, varmaan sen on huomannutkin kun nyt tauot on olleet vähän pidempiä. Kun ei vain ole ollut mitään kerrottavaa eikä ole viitsinyt tulla sanomaan, että entiset kuviot menossa...

Noh tulipa nyt sitten aloitettua näin tällä kertaa. Maanantai oli ja meni. Eilen sain eteenpäin pienen osan mun liian isoista vaatteista ja loput odottaa tuossa seuraavaa ottajaa. Ja sen jälkeen on loppusijoitus jossain paikassa X... Harmi kun juhannuskin meni jo, niistä olis saanut hyvää kokon tilkettä ;)

Otin eilen extempore reissun Tampereelle. Kai nämä seinät alkavat tuntua liian tutuilta, koska oli pakko päästä tuulettumaan. Siis ei mikään paniikki "pakko päästä pois täältä" mutta mä olen aina tykännyt ajaa ja jotenkin ajaessa saa selviteltyä ajatuksia paremmin. Onhan mulla kotonakin vain aikaa, kukaan ei keskeytä koskaan ja saan keskittyä juuri siihen mitä oon tekemässä. silti joskus pitää vain saada uusia maisemia tms. joten siksi sitten suuntaus Tampereen sydämeen. ja oli siinä kyllä toinekin syy, miksi juuri Tampereelle. Halusin käydä Body Actionin kaupassa. Kauppa oli mulle pienoinen pettymys. Valtava määrä vaatteita mutta naistenvaatevalikoima oli yllättävän suppea ja uutuuksistakin tangossa vain kokoja xs ja s. Olisin toivonut laajempaa treenivaatevalikoimaa, mutta se oli kyllä sanalla sanoen surkea. onneksi peruskauppa stadium pelasti ja sain uusia vaatteita ja vähän sopivamman kokoisiakin. Ehkä suurin järkytys oli ostaa kaupasta tavoitehousuiksi kahdet koon 40 housut jotka olikin ihan sopivat! ihan käsittämätöntä... ja treenipaidoistakin otin sovittamatta 42 kokoa niin ne on nyt just hyvät ja kohta isot :D kai jotain kiinteytymistä sitten tapahtuu vaikka vaaka väittää kaikkea muuta.

Tänään heti aamutuimaan fysioterapeutille käden kanssa. Kolme viikkoa leikkauksesta ja huonosti menee. Siinä se oli tiivistetysti. Liikelaajuudet on surkeat eikä tulevaisuus näytä tällä hetkellä hyvältä. Tietenkään mitään ei pidä sanoa vielä näin heti leikkauksen jälkeen, mutta aika suoraa tekstiä se lääkäri jutteli, jonka fyssari pyysi paikalle katsomaan. *huoh* Lähes murheen murtamana suuntasin autonnokan kohti kaivarin rantaa ja kahvilaa, kahvikupin kera tuijottelemaan auringossa välkkyvää merta ja tekemään uusia suunnitelmia. Potkunyrkkeilyn valmennus on vaakalaudalla tai jos se on mahdollista,  niin ei todennäköisesti vielä tänä syksynä. Se korpeaa paljon. Oon soittanut lapsesta asti pianoa ja viulua, joista ainakin viulu jäänee pölyttymään ja pianonkaan kohtalo ei näytä hyvältä. Siis en mä voi itseäni miksikään ihmeelliseksi soittajaksi sanoa, mutta ainakin omaksi iloksi on aina riittänyt taitoa. Aika näyttää kuinka niiden kanssa sitten käy.

Koska päivä oli vasta alussa, päätin katsastaa myös tänään alkaneen Tall Ships Racen laivoja ja pakko sanoa että hienon näköistä oli! satuin sopivasti paikalle kun ruotsalainen Götheborg laiva saapui hienon seremonian ja shown saattelemana. Muutamaan tuntiin en muistanut kättä enkä treenitaukoa.

Treenitauko siis jatkuu. Mun piti saada tänään vähän lisää lupia liikuttamiseen, mutta eipä tullut lupia vaan edellisetkin lähtivät. Ei siis combattia seuraavaan 2 viikkoon ainakaan... Tasan ei mene nämä nallekarkit, ei.

Tänään on ollut siis hivenen erilainen päivä. Iloa ja surua, juhlahumua ja sotkun munkkikahveja. Laitan pari kuvaa Götheborgin saapumisesta tähän teidänkin iloksi, vaikka tämä ei nyt mitenkään liity fitnesskissan etsimiseen :D Tai no joo, ehkä tämä meikäläisen laiva seilaa nyt tuntemattomilla vesillä ja on vähän eksyksissä. Mutta tämä laiva ei suinkaan ole uponnut. Se jatkaa kyllä, mutta se tarvitsee vain aikaa. Uudet suunnitelmat pitää katsella rauhassa ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Kompassi on kai hiukan sekaisin, mutta rikki se ei ole :) täältä kuitenkin tullaan vielä kunhan ensin nähdään mihin kaikeen tämän epäkeskon käpälän kera kykenee....









maanantai 15. heinäkuuta 2013

Maanantain ärsytys

Taas pari päivää vähemmän tätä sairaslomaa ja treenitaukoa jäljellä. Välillä tuntuu kyllä kierrokset nousevan korkealle kun ei pääse tekemään mitään liikunnan puolella. Ärsyttää ja ottaa päähän. Mutta eihän tälle minkään voi.

joka päivä tekee mieli mennä salille, mutta se tyssää. Motivaatio laskee päivä päivältä ja yksin on niin turhauttavaa mennä. Vaikka ei siellä nyt käsi kädessä kenenkään kanssa pysty menemäänkään :D Sitä huomaa tulevansa mökkihöperöksi ja kaipaavansa äksöniä elämään. Ja jotenkin tie kulkeutuu jääkaappia kohden aina vain helpommin ja helpommin. Combattiin olisi lupa mennä nyt kokeilemaan jos liikelaajuudet kädessä on hyvät. Mutta kun ne ei ole. ei vaikka kuinka ja miten jumppaan annetuilla ohjeilla ja vähän enemmänkin. Ei siis ole asiaa sinnekään vielä toviin jos toiseenkaan. Jos nyt menen rykäsemään suoran kovalla vauhdilla oikeaoppisesti, kuuluu *poks* ja homma alkaa alusta.

Lähes vuoteen en ole tv:tä katsonut ns. reaaliajassa vaan olen nauhoitellut sen mitä oon halunnut nähdä ja katsonut kun mulle on sopinut. nyt tuntuu että tossa sohvassa alkaa olemaan kuoppa, joka kutsuvasti huokailee ja kutsuu lempeän pehmeään syleilyynsä.

Ärsytyksen määrää ei siis voi sanoin kuvailla. Jep, tiedän ettei kukaan tule kotoa hakemaan eikä tarvitsekaan. Mutta silti joskus sitä toivoo... Parempi kun ei toivo mitään :D Olipas hienosti selitetty.

Tämän tauon aikana on ollut pakko käydä läpi asioita ja ajatuksia, kelata niitä alusta uudelleen ja uudelleen. Miettiä tulevaisuutta ja tehdä henkistä luopumista vanhoista tavoista, tottumuksista ja myös harrastuksistakin. Tohtoritäti oli sitä mieltä, ettei tällä kädellä todennäköisesti viulua enää soitella ja sekin ottaa päähän. En mä mikään viulisti ole ollutkaan, mutta on ollut ihana välillä omaksi iloksi soittaa ja pitää taitoa yllä. Nyt tuokin soitin pölyttyy nurkasssa, vähän niin kuin omistajansakin.

Ajatukset kiertää siis kehää ja palaa samaan alkuruutuun.

Energiaa on pitänyt purkaa johonkin ja mikäs muukaan olisi oivallisempi paikka kuin tuo takapiha, joska kaikki sai alkunsa. Oon riipinyt puskia matalaksi ja kyykännyt siellä kuin mikäkin perunanistuttaja. Ainakin kyykkyjä on tullut siis tehtyä... Vaatekaapista katoaa loputkin isot vaatteet pois nyt heti, ennen kuin mä alan katsomaan niitä sillä silmällä että nehän onkin taas sopivia... Ja pikkuhuone on kokenut karaistumisen, kaikki ylimääräiset huonekalut on kadonneet ja vielä on kaappeja käymättä läpi, joten tyhjennys jatkuu.

Tuntuu että on kulunut ikuisuus siitä kun viimeksi olin töissä, mutta eihän siitä ole kuin kolmisen viikkoa aikaa. Sen jälkeen on hoidettu yksi muuttorumba ja miljoona pientä asiaa.

Kaiken kaikkiaan tänne kuuluu hyvää, jos ei oteta huomioon ärsytyksen määrää ja painon junnausta. Josta jälkimmäisestä saan syyttää vain ja ainoastaan itseäni ja peilikuvaa. Ei, kiire ei ole mutta silti.

Että sellainen maanantai. onneksi se on ohi ihan pian!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

kaksi eteen, yksi taakse

Melkein viikko on päässyt vierähtämään edellisestä päivityksestä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja silti on tapahtunut ihan hurjan paljon.

Viikonloppuna teimme minireissun Kuopioon työkaveriporukalla ja oli jotenkin ihana saada pieni irtiotto arkeen. Toki kotonahan mä olen lusinut päivän toisensa perään, mutta oli ihana saada jotain ihan muuta ajateltavaa kuin toimimaton käsi, treenitauko, painon junnaus ja koko arki sen kaikkine asioineen.

Paino junnaa. Ja kun katson syömisiä, ei tarvitse edes ihmetellä, miksi se junnaa. On turha odotella seuraavan kympin rikkoutumista jos ei syö. Siinäpä se on tiivistetysti. Perskule, että ottaa päähän! Sen jälkeen kun ravintovalmennus loppui, meni meikäläisellä jotenkin pasmat sekaisin ja homma hajosi. Siitä pääsin yli ja rutiinit palautuivat hetkeksi. Kun sitten treenitauko tuli tietoisuuteen asti, katosi ruokahalu ja ilo liikunnasta. Ehkä hetkellisesti heitin hanskatkin tiskiin.

Nyt näiden parin viime viikon aikana olen joutunut oikeasti keskittymään sen ajatteluun, että ne tulokset tehdään ihan oikeasti siellä keittiössä ja liikunta vain tukee ruokavaliota. Ei kukaan voi syödä miten tahtoo (tai olla syömättä) vaikka liikkuisi kuinka ja miten. Kyllä se ravintokin vain merkitsee. se merkitsee ihan hirveän paljon! Mutta sitä on niin helppo hymistellä itselleen, että eihän sen nyt ole niin väliä mitä syöt kun et kerran pääse liikkumaankaan. Väärin!!! Niin väärin! kun juuri nyt sillä on todellakin suuri merkitys, mitä syö kun ei pääse kuluttamaan sitä vähääkään liikunnan pariin!

kai mä olen hiljalleen alkanut sisäistämään tuon treenitauon ja samalla sitten myös sen ruokailun merkityksen taas uudelleen. Nyt olen jotenkin asennoitunut siihen, että tämä on vain tämä hetki elämässä ja nyt pyritään pitämään paino siinä missä se on. Eli ei niitä hanskoja tiskiin ja elämäkään ei lopu tähän :) siis mulla on kuitenkin koko loppuelämä aikaa, ei mun tarvii saada kaikkea just nyt heti. Se ei ole tervettä eikä oikeasti kyllä mahdollistakaan ihan ns. kotikonstein. Tässä vain edetään välillä itselle turhan hidasta tahtia, mennään kaksi eteen ja yksi taakse. Toisaalta kun sitäkin katsoo positiivisesti niin eteenpäin kuitenkin mennään :)

Tässä siis mennään päivä kerrallaan. Oon pyrkinyt käymään pari kertaa viikossa tekemässä jalkatreenin, mutta viime käynnin jälkeen sain kunnon opetuksen lämmittelyn merkityksestä. Ja siitä, että liikkeet pitäisi tehdä molemmin puolin. Mä meinaan en lämmitellyt kunnolla ollenkaan, tein jalkatreenin läpi aika apinan raivolla ja sitten veivasin crossaria vielä yksikätisenä. no kiertoliike selälle jäi tietty vajaaksi kun toinen käsi heilui mukana, sillä seurauksella että seuraavana päivänä ilman mitään kummempaa sain kunnon noidannuolen selkään. Kipulääkkeiden ja relaksanttien kanssa pääsee onneksi taas vähän liikkumaan... *huoh* urheilija ei tervettä päivää näe, mutta ei se vanhuuskaan tule yksin *wirn*

Mutta siis. hanskat ei ole naulassa, käsi kuntoutuu hitaasti mutta varmasti ja joka päivä löydän uusia juttuja mitä pystyn tekemään ilman että jänne kiristyy tappiin saakka. Jumppaa, jumppaa ja jumppaa. Sitä on saanut tehdä kädelle annettujen ohjeiden mukaisesti kuormittamatta :)

11 kuukautta napsahti eilen mittariin, äkkiä tämä aika vain juoksee... En uskalla edelleenkään miettiä, saati unelmoida siitä, missä sitä on vuoden päästä. Aika näyttää. Mutta se fitnesskissa, se löytyy vielä jonakin päivänä. Jos ei jouluun tai ensi juhannukseen mennessä, niin onhan tässä aikaa. valmiissa maailmassa :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Vaatekauppojen taivas!

Monta kuukautta oon suunnitellut hyökkäystä vaatekauppoihin, mutta kynnys on ollut liian korkea. Viimein tänään vhän extempore meiningillä päätin lähteä liikenteeseen ja kieltämättä aika shokkireissu siitä tuli.

Viimeksi olen ostanut jotain muita kuin jumppakuteita kaupasta joskus viime kesänä, joten ekassa kaupassa vanhasta tottumuksesta suunta isojen kokojen puolelle. Ennen kuin tajusin että eihän mun tarvii. Uusi sisääntulo kauppaan ja katselmuksena kaikki vaatteet. Oli kieltämättä aika järkyttävän ihanaa tajuta, että voin valita ihan minkä tahansa vaatteen ja se mahtuu päälle kyllä.

Tuntui aika ihmeelliseltä mennä kassalle kainalossaan M ja L koon vaatteita jotka oikeasti sopi päälle. Hassua, ihmeellistä, järkyttävää ja ihanaa!

Aloitin shoppailukierroksen vanhoista tutuista kaupoista, kuten lindexiltä, kappahlista ja seppälästä, mutta lopulta uskaltauduin kiertämään meidän kauppakeskuksen kaikki liikkeet läpi, joissa myytiin jotain naisten vaatetta. Tuntui kyllä niin uskomattomalta! Kuin olisin päässyt johonkin naisten taivaaseen, jossa kaikki on mahdollista!

Aikaisemmassa elämässä aletangoista ei löytynyt mitään sopivaa, mutta nyt jouduin ohittamaan monia ihan ok vaatteita koska ne olikin liian isoja :D Ihan hassu tunne! Ennen kokematon :) Ja jouduin kyllä juoksemaan puolikaan maratoonin siinä tankojen ja sovituskopin välillä, koska aina ensimmäisenä koppiin lähti liian iso vaate mukaan ;) Ehkä mä vielä joskus sisäistän tämän muutoksen ihan oikeasti! Asia josta on pitkään unelmoinut, konkretisoituu viimein.

Eikä kierros suinkaan ollut ihan turha, nyt on kesävaatteita täydennetty ja pärjää syksyn alkuunkin :)

Tämä tunne! Toivottavasti se säilyy pitkään!

Joskus tarvitsee kunnon "herätyksen" tajutakseen, että todella voi ihan mitä vain! Lainatakseni R. Kellyä

"There are miracles in life I must achieve. But first I know it starts inside of me. 
If I can see it, then I can be it. If I just believe it, there's nothing to it"



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen viikko takana

Voi veljet, olis taas niin miljoona juttua joista haluais kirjoittaa mutta ei tiedä mistä aloittaa :) kaikkea ei saa yhteen postiin mitenkään päin, eikä sinä ole mitään järkeäkään. Ajatuksissa muodostuu hiljalleen "mistä muutos alkaa osa 2" mutta sen aika ei ole ihan vielä ;)

Kävin eilen aamusalilla tekemässä jalkatreenin ja voi että sitä tunnetta salin jälkeen! Ihana fiilis ja jalatkin tärisi kivasti! taidan mennä huomenna jälleen :) Oli myös niin ihana nähdä ihmisiä kun  on monta päivää katsellut vain telkkaria ja neljää seinää...

Ensimmäinen viikko sairaslomalla käden kanssa alkaa olemaan lusittu. Käsi alkaa toimimaan päivä päivältä paremmin ja välillä joudun jo muistuttelemaan ettei saanut nostaa tai kantaa mitään. Toisaalta kaikki käden käännöt tuntuu ja jänne kiristyy ei- niin- kivasti ja se muistuttaa olemassa olostaan. Tämä kirjoittelukin alkaa harjoittelun myötä sujumaan jo kahdella kädellä jos vasenta kättä ei siirrä yhtään. Jopa muutaman kirjaimen pystyy painamaan vasemman käden sormilla :) Hiljaa hyvä tulee, vastahan tässä on viikko menty :)

Nyt kun on ollut kotona on ollut aikaa ajatella asioita. Ensimmäinen shokki leikkauksen jälkeen tuli vaa'alla, kun paino nousi lähs 3kg. Tiedän että se oli turvotusta mutta kyllä se otti päähän katsella sitä lukemaa. Pari päivää meni kohmeessa, ei jaksanut keskittyä yhtään eikä miettiä mitään. Nyt kutenkin on taas päästy pieneen vauhtiin ja vähän jo tulee katsottua että A) syö riittävästi ja B) syö oikein.

Myös ajatukset on vieneet vuoden takaisiin fiiliksiin. Varmasti iso syy siihen on tv:stä tuleva suurin pudottaja. sehän se herätteli mun ajatuksia viime kesänä siihen, että jotain voisi tehdä. ja nyt sitä ohjelmaa katsoo jotenkin toisesta näkökulmasta.

Monesti se ajatus lopulta kiertyy siihen yhteen ja samaan kysymykseen: miksi laiminlöin itseäni niin monta vuotta. Mutta vastaus siihen tulee (ehkäpä) sitten siinä seuraavassa postissa jossa palataan muutoksen alkutaipaleelle ja siihen, mistä se muutos lähtee.

Niin. Sekalaista ajatuksen juoksua siis täällä. Paino on pudonnut leikkauksen nostattamista lukemista lähes leikkausaamun lukemaan ja toivon että se seuraava etappi menisi äkkiä rikki. Välillä tuntuu että junnataan samassa koko ajan, vaikka kuitenkin prosessi etenee ja jotain tapahtuu vaikkei itse sitä näekään :)

Tässä siis vähän kuulumisia ensimmäiseltä viikolta kotona. Lippu korkealla siitäkin huolimatta ettei aina siltä tunnu. Sekin on vain elämää!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

yksikätinen elämä

Ensimmäiset päivät yksikätisenä on takana ja arki alkaa jotenkin rullaamaan. unta riittää ihan kauheat määrät ja energiat on aika nollissa. Silti mieli haikailee koko ajan salille ja ehkäpä tässä jonain aamuna yllätän itseni ja menen tekemään alakroppatreenin.

Käsi ei onneksi ole niin rikki, mitä alkuun luultiin. kipsiä en saanut, vaikka vielä leikkausaamuun ukaasi oli 8 viikon kipsaus joista 3 ekaa viikkoa kulmakipsin kanssa. sidokset on valtavat ja ranne ei liiku yhtään. näillä siis mennään eteenpäin. saan kuitenkin poistaa sidokset kerran viikossa ja käydä kunnolla suihkussa, se on valtavan iso helpotus :)

hurjia tekstejä ei tänne siis tule ihan heti, koska kirjoittaminen yhdellä kädellä on hidasta ja hankalaa. mutta ees päin mennään :)

Painon suhteen en päässyt tavoitteeseen, osa syynä leikkauksesta johtuva koko kropan turvotus ja sen myötä lukemien nousu. tiedän, ettei ne ole sitä itseään koska parissa päivässä ei useita kiloja kerätä. mutta ottaahan se päähän. siksi siis suuntaus salille mahdollisimman pian.

ja onnen määrää ei voi sanoin kuvata kun tohtori antoi luvan combattiin heti ompeleiden poiston jälkeen, jos iskut ottaa varovasti :) paljon hyvää !!

tässä siis mennään hissuksiin vielä reilut 5 viikkoa... huh, nyt jo parin päivän jälkeen tuntuu että pää hajoaa kun ei pääse liikkumaan... mitä se onkaan elokuussa....