Melkein viikko on päässyt vierähtämään edellisestä päivityksestä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut ja silti on tapahtunut ihan hurjan paljon.
Viikonloppuna teimme minireissun Kuopioon työkaveriporukalla ja oli jotenkin ihana saada pieni irtiotto arkeen. Toki kotonahan mä olen lusinut päivän toisensa perään, mutta oli ihana saada jotain ihan muuta ajateltavaa kuin toimimaton käsi, treenitauko, painon junnaus ja koko arki sen kaikkine asioineen.
Paino junnaa. Ja kun katson syömisiä, ei tarvitse edes ihmetellä, miksi se junnaa. On turha odotella seuraavan kympin rikkoutumista jos ei syö. Siinäpä se on tiivistetysti. Perskule, että ottaa päähän! Sen jälkeen kun ravintovalmennus loppui, meni meikäläisellä jotenkin pasmat sekaisin ja homma hajosi. Siitä pääsin yli ja rutiinit palautuivat hetkeksi. Kun sitten treenitauko tuli tietoisuuteen asti, katosi ruokahalu ja ilo liikunnasta. Ehkä hetkellisesti heitin hanskatkin tiskiin.
Nyt näiden parin viime viikon aikana olen joutunut oikeasti keskittymään sen ajatteluun, että ne tulokset tehdään ihan oikeasti siellä keittiössä ja liikunta vain tukee ruokavaliota. Ei kukaan voi syödä miten tahtoo (tai olla syömättä) vaikka liikkuisi kuinka ja miten. Kyllä se ravintokin vain merkitsee. se merkitsee ihan hirveän paljon! Mutta sitä on niin helppo hymistellä itselleen, että eihän sen nyt ole niin väliä mitä syöt kun et kerran pääse liikkumaankaan. Väärin!!! Niin väärin! kun juuri nyt sillä on todellakin suuri merkitys, mitä syö kun ei pääse kuluttamaan sitä vähääkään liikunnan pariin!
kai mä olen hiljalleen alkanut sisäistämään tuon treenitauon ja samalla sitten myös sen ruokailun merkityksen taas uudelleen. Nyt olen jotenkin asennoitunut siihen, että tämä on vain tämä hetki elämässä ja nyt pyritään pitämään paino siinä missä se on. Eli ei niitä hanskoja tiskiin ja elämäkään ei lopu tähän :) siis mulla on kuitenkin koko loppuelämä aikaa, ei mun tarvii saada kaikkea just nyt heti. Se ei ole tervettä eikä oikeasti kyllä mahdollistakaan ihan ns. kotikonstein. Tässä vain edetään välillä itselle turhan hidasta tahtia, mennään kaksi eteen ja yksi taakse. Toisaalta kun sitäkin katsoo positiivisesti niin eteenpäin kuitenkin mennään :)
Tässä siis mennään päivä kerrallaan. Oon pyrkinyt käymään pari kertaa viikossa tekemässä jalkatreenin, mutta viime käynnin jälkeen sain kunnon opetuksen lämmittelyn merkityksestä. Ja siitä, että liikkeet pitäisi tehdä molemmin puolin. Mä meinaan en lämmitellyt kunnolla ollenkaan, tein jalkatreenin läpi aika apinan raivolla ja sitten veivasin crossaria vielä yksikätisenä. no kiertoliike selälle jäi tietty vajaaksi kun toinen käsi heilui mukana, sillä seurauksella että seuraavana päivänä ilman mitään kummempaa sain kunnon noidannuolen selkään. Kipulääkkeiden ja relaksanttien kanssa pääsee onneksi taas vähän liikkumaan... *huoh* urheilija ei tervettä päivää näe, mutta ei se vanhuuskaan tule yksin *wirn*
Mutta siis. hanskat ei ole naulassa, käsi kuntoutuu hitaasti mutta varmasti ja joka päivä löydän uusia juttuja mitä pystyn tekemään ilman että jänne kiristyy tappiin saakka. Jumppaa, jumppaa ja jumppaa. Sitä on saanut tehdä kädelle annettujen ohjeiden mukaisesti kuormittamatta :)
11 kuukautta napsahti eilen mittariin, äkkiä tämä aika vain juoksee... En uskalla edelleenkään miettiä, saati unelmoida siitä, missä sitä on vuoden päästä. Aika näyttää. Mutta se fitnesskissa, se löytyy vielä jonakin päivänä. Jos ei jouluun tai ensi juhannukseen mennessä, niin onhan tässä aikaa. valmiissa maailmassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti