torstai 4. heinäkuuta 2013

Vaatekauppojen taivas!

Monta kuukautta oon suunnitellut hyökkäystä vaatekauppoihin, mutta kynnys on ollut liian korkea. Viimein tänään vhän extempore meiningillä päätin lähteä liikenteeseen ja kieltämättä aika shokkireissu siitä tuli.

Viimeksi olen ostanut jotain muita kuin jumppakuteita kaupasta joskus viime kesänä, joten ekassa kaupassa vanhasta tottumuksesta suunta isojen kokojen puolelle. Ennen kuin tajusin että eihän mun tarvii. Uusi sisääntulo kauppaan ja katselmuksena kaikki vaatteet. Oli kieltämättä aika järkyttävän ihanaa tajuta, että voin valita ihan minkä tahansa vaatteen ja se mahtuu päälle kyllä.

Tuntui aika ihmeelliseltä mennä kassalle kainalossaan M ja L koon vaatteita jotka oikeasti sopi päälle. Hassua, ihmeellistä, järkyttävää ja ihanaa!

Aloitin shoppailukierroksen vanhoista tutuista kaupoista, kuten lindexiltä, kappahlista ja seppälästä, mutta lopulta uskaltauduin kiertämään meidän kauppakeskuksen kaikki liikkeet läpi, joissa myytiin jotain naisten vaatetta. Tuntui kyllä niin uskomattomalta! Kuin olisin päässyt johonkin naisten taivaaseen, jossa kaikki on mahdollista!

Aikaisemmassa elämässä aletangoista ei löytynyt mitään sopivaa, mutta nyt jouduin ohittamaan monia ihan ok vaatteita koska ne olikin liian isoja :D Ihan hassu tunne! Ennen kokematon :) Ja jouduin kyllä juoksemaan puolikaan maratoonin siinä tankojen ja sovituskopin välillä, koska aina ensimmäisenä koppiin lähti liian iso vaate mukaan ;) Ehkä mä vielä joskus sisäistän tämän muutoksen ihan oikeasti! Asia josta on pitkään unelmoinut, konkretisoituu viimein.

Eikä kierros suinkaan ollut ihan turha, nyt on kesävaatteita täydennetty ja pärjää syksyn alkuunkin :)

Tämä tunne! Toivottavasti se säilyy pitkään!

Joskus tarvitsee kunnon "herätyksen" tajutakseen, että todella voi ihan mitä vain! Lainatakseni R. Kellyä

"There are miracles in life I must achieve. But first I know it starts inside of me. 
If I can see it, then I can be it. If I just believe it, there's nothing to it"



2 kommenttia:

  1. Tuo tunne on kyllä uskomattoman ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! ja väittäisin, ettei sellaiset ihmiset tajua tuota tunnetta, jotka löytää joka kaupasta joskus jotain... on se vaan ihana tunne :)

      Poista