perjantai 30. elokuuta 2013

Rajoja ja uusia elämyksiä

Omia rajoja on hyvä rikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänään pienen yllytyksen voimalla uskaltauduin Sh'bam tunnille. Minä, joka olen syntymässä saanut kaksi vasenta jalkaa (ja erään ystävän sanontaa lainaten, nekin on väärin päin takapuolessa kiinni), menin tunnille ilman odotuksia. Tai odotin mä että pääsen nauramaan ja sitä kyllä sain koko tunnin edestä :) En voi sanoa, ettei ikinä enää, sillä tunti oli kyllä hauska ja aika kului nopeasti. Ehkä mä vielä toisenkin kerran uskaltaudun ko. tunnille ;) ja ehkä pienen harjoittelun jälkeen saattaa se lantion keikutus ja ballerinahypyt löytyä ;)

Tässä menneinä päivinä olen jälleen kokenut useita ahaa-elämyksiä. Oon saanut ihanaa palautetta töihin paluun jälkeen työkavereilta ja kolleegoilta, nuo ihanat kannustavat sanat auttavat jaksamaan tällä tiellä. Ehkä ensimmäisen kerran elämäni aikana alan ymmärtämään että mä pystyn ja voin. Ei oikeasti ole paljon niitä asioita joita en voisi tehdä esim. ylipainon vuoksi. Tai siksi etten jaksa. Ja sen tajuaminen on ollut vapauttavaa! 

Olen vieläkin vähän ihmeissäni ettei kunto ole loppunut kesken potkunyrkkeilyssä, päin vastoin olen mm. joutunut tekemään sellaisia vatsalihasliikkeitä joita en ole kuuna päivänä ajatellutkaan pystyväni. Saati kuullut niistä. Tai jaksanut juosta porukan mukana siinä missä muutkin. Ja ehkä se suurin ihmetys on ollut, että pakon edessä ne miesten punnerruksetkin onnistuu :D 

Tänään ja huomenna olisi Helsinki Workout johon olin ilmottautunut ja lippukin on olemassa. Kuitenkin viikko on ollut rankka henkisesti ja fyysisestikin ja ensi viikolla alkaa uusi työ, joten päädyin jäämään kotiin. Toisaalta harmittaa että rahat menee hukkaan, mutta tapahtumia tulee vielä. Joskus pitää laittaa itsensä etusijalle. Me ollaan nyt juniorin kanssa opeteltu elämää kahdestaan kun vanhus on poissa. Sekin on tärkeää, niin mun stressaamisen kannalta kuin naapureidenkin vuoksi.

Mä olen tehnyt itseni kanssa nyt sopimuksen. Koska ranne alkaa viimein kestämään vähän jo jotain, on aika lisätä haastetta myös koko keholle. Niinpä himmailut ja muu "vähän sinne päin" - tekeminen saa jäädä ja nyt laitetaan kaikki peliin. Siis ihan kaikki. Pumpissa olenkin alkanut lisäämään joka biisissä painoja vähintään ne kilon kiekot lisää joka kappaleessa ja esim kyykkyjä ei enää tehdä alle 10kg painoilla. Eräs ohjaaja onkin monta kertaa sanonut että ne pienet painot on pahimmat koska siinä ehtii keskittymään lihaskipuun mutta isommilla painoilla kaikki keskittyminen menee tekniikkaan eikä kipua huomaa. Ja sen sain todeta tänään kyllä täysin todeksi. Oli kroppa ihan hapoilla kappaleen jälkeen, mutta kipu iski vasta kun lopetti. Se ihana kipu :) Samoin crossingissa, joka kerran kun käsky käy lisätä vastusta, sitä lisätään. Vaikka vain se pari milliä, mutta sitä lisätään. Sitä vartenhan sinne on menty, että kunto kasvaa ja tapahtuu edistymistä! 

Mä olen aikaisemmassa elämässä ollut irtokarkkien orja ja suurkuluttaja. Lupasin täksi perjantaiksi itselleni herkkupäivän ja kaupasta mukaan tarttui lemppari irtokarkkeja, sipsejä ja dippiä. Karkeista söin puolet (ehkä noin 120gr) ja sipseistä pari kourallista. Dippi on koskematta, koska noi ei maistu millekään. Tai ei ainakaan hyvälle. Niin se makuaisti muuttuu, kun et jotain syö vuoteen :D 

Tutkailin tässä viikolla tämän vuoden liikuntamäärää ja oli itselle kyllä positiivinen yllätys, että 8 kuukauden aikana on kertynyt 226 tuntia liikuntaa. Entiselle sohvaperunalle se on paljon ja iso muutos edelliseen. Kun kuitenkin niitä taukoja on ollut about 8 viikon verran. Ja vieläkään mulle ei ole tullut sitä tunnetta, että mun olisi pakko mennä jollekin tunnille. Ei, aina lähden sinne omasta vapaasta tahdosta. Joskus vähän yllytettynä tai väsyneenä, mutten koskaan ole joutunut väkipakolla menemään. Eikä vieläkään ole hiipinyt sitä ajatusta että taas tänään on pakko mennä kun kerran siitä maksaa joka kuukausi. Into ei ole siis laantunut, vieläkään.

Syksyksi on heitetty haaste. Mä olen kertänyt bootcampin ja gritin aika kaukaa koska en koe että mun kunto riittäisi sinne. Mutta nyt mut on epävirallisen virallisesti haastettu molempiin ennen joulua. Eikä auttanut vaikka koitin, jos ei määriteltäis sitä vuotta vielä ;) Kyllä se kuulemma tänä syksynä tapahtuu :D siitä on siis hyvä lähteä tavoittelemaan uusia rajoja joita voi rikkoa... Apua :D 

Mutta hei, jos sen fitnesskissan haluaa vapauttaa, on sen eteen tehtävä myös töitä ja kokeiltava uusia juttuja :) Eikös vain :)

tiistai 27. elokuuta 2013

Elämän iloja ja suruja

Huomaa, että arki on kiireisempää kuin kesällä ja kirjoitusten väli pitenee. Vaikka en olekaan ehtinyt ihan sitä tahtia tänne kirjoittelemaan, mitä olisin halunnut niin täällä silti ollaan vielä :) Ja hanskat ei ole naulassa, ei missään nimessä! Päin vastoin, paino laskee hissuksiin mutta koko ajan laskee kuitenkin. Ja sehän on hyvä juttu :)

Potkunyrkkeilyä on takana kaksi tuntia ja mä olen ihan rakastunut siihen! Itselle on ollut yllätys että on pysynyt ryhmän mukana ja tähän asti ainoa mitä en ole pystynyt tekemään, on kuperkeikka taakse päin olkapään kautta (hmm, vähän huonosti selitetty :D ) ja suorilta jaloilta käsien päälle kaatuminen johon heti perään punnerrus ja hyppy ylös. Ja tuo jälkimmäinenkin vain siksi että käsi ei tykkää vielä noin kovasta paineesta. Torstain tunnilla potkittiinkin sitten jo ihan urakalla toisiamme ja mustelmia tulee :) Mutta se kuuluu jutun juoneen, niistä olen ollut suorastaan ylpeä :D

Ainoa huono puoli tässä on se, että potkunyrkkeilytreenit on sellaisina päivinä, jolloin haluaisin myös oman salin jumppiin ja sehän ei oikein onnistu. Seuraavat viikot mennään siis aika minimitunneilla omalla salilla, mutta täytyy taas aktivoida sitä kuntosalin puolta enemmän.

Lauantaina juhlittiin meidän keitaan 5 vuotista taivalta ja olihan ihanat juhlat :) Ja paljon ihania ihmisiä! Päivä alkoi Aurinkomäeltä jumpilla, joihin osallistuin vain katsojana tällä kertaa. mulle kun tuo zumbaaminen ei sovellu, ei sitten mitenkään päin :D Illalla siirryttiin salin tiloihin nautttimaan hyvästä ohjelmasta ja ihmisten seurasta. ei voi sanoa muuta kuin Wau, mikä päivä!! Olisi kiva laittaa muutama kuva mutta ei tainnut tulla yhtään julkaisukelpoista, edes itsestäni ;)

Syksy on tehnyt tuloaan ja aamut on olleet himputin kylmiä. Minä joka rakastan lämpöä ja aurinkoa, oon ollut ihan hätää kärsimässä kun sandaalit ja kaprit ei enää tunnu riittävän. Mun syysvarustus on vielä vähän hakusessa, eli mulla ei ole syysvaatteita lähes ollenkaan. Niinpä kiireesti etsin itselleni syystakkia ja olin ihan äimänä kun löysin aletangosta takin, kokoa 42 joka oli sopiva. Dreams come true!

Juhlien jälkeen arki alkoi liian pian. Mulla on ollut kaksi koiraa ja vanhempi on ollut sairas. Me ollaan oltu ns. jatkoajalla jo kaksi vuotta, se kun sai aikanaan elinaikaa max kuukauden kaksi. No pari vuotta saatiin, mutta nyt sen vointi meni su-ma yönä huonoksi että eilen se sitten pääsi ikiuneen. On ollut omituinen aloitus viikolle. Nuorempi kantaa vanhuksen hihnaa mulle koko ajan ja etsii, missä kaveri on. Joka väittää ettei koira ymmärrä, on kyllä väärässä. Kyllä koira ymmärtää yllättävän paljon. Juniori on siis aika hukassa, mutta on tämä itsellekin ollut rankka aloitus viikkoon. Ainahan sen tietää koiran ottaessaan, että jonakin päivänä se päätös on tehtävä. Mutta kyllä se tuli taas liian pian kun vanhus ei ollut kuin 7,5 vuotias. Ei siis vanhakaan vielä.

Elämä jatkuu ja suru helpottaa jonakin päivänä. Ja ne ihanat muistot pysyvät aina!

tiistai 20. elokuuta 2013

Potkuja ja nyrkkeilyä, potkunyrkkeilyä :)

Eilen se alkoi! mä olen vieläkin ihan pilvissä ja fiiliksissä! Nimittäin potkunyrkkeily :) mä olin jo luopunut siitä ajatuksesta, että saisin sen nyt syksyn ohjelmistoon. Olin ajatellut että ensi keväänä sitten uusi yritys... Mutta eilen sain puhelun, että mulle on paikka eilen alkavassa ryhmässä. Se oli mulle varattu jo silloin huhtikuussa mutta teknisten ongelmien vuoksi viesti ei tullut mulle asti koskaan perille. Onneksi kyselin asiaa viime viikolla :)

Hiukan on tänään ollut kroppa kipeä. Sen verran erilaista harjoitusta se on. Mutta ihanaa! mä olin jotenkin aatellut että ei me oteta kontaktia vielä pitkään aikaan ja mulle sanottiinkin että aloitetaan pehmeästi... No eipä muuta kuin ekalla tunnilla heti iskemään ja potkimaan paria :D Loistavaa!!!

Oli ihana ja positiivista huomata, että kunto on todella kasvanut, sillä mä pysyin raavaiden miesten juoksutahdissa mukana ja alkulämppä sujui ilman "10 punnerruksen rangaistusta" mutta kyllä me saatiin jokainen punnertaa senkin edestä :D jösses... Endorfiinit antoi kyllä ihan uskomattomat voimat ja osa meni varmaan näyttämisenkin halusta mutta miesten punnerruksia vedin muiden mukana koska käsky oli niitä tehdä ;)

Delcio on ihan mahtava opettaja! Ei sitä turhaan kehuta enkä ihmettele miksi se valmentaa parhaita tuolla muilla saleilla. Selkeät ohjeet ja näyttää miten homma toimii. Eikä combat ole mennyt ihan hukkaan mun kohdalla, koska asennot ja lantion kierrot löytyi heti.

Kaksi kertaa viikossa siis tätä ihanuutta parin kuukauden ajan! voi että, mä taidan olla koukussa yhden kerran jälkeen jo :)

Tänään oli hirveä himo mennä omalle salille iskemään säkkiä, mutta järki oli otettava käteen. Ei vielä. Ensi viikolla ehkä, mutta ei ihan vielä. Toisaalta pitäisi takoa kun rauta on kuumaa, mutta ranne ei kestä vielä enempää iskuja, mitä harjoituksissa tulee. On pakko vaan malttaa ottaa iisisti.

Uudelle salille meneminen ei ollut niin kamalaa kuin vuosi sitten, mutta sen sain kyllä heti todeta että siihen ensimmäiseen tunteeseen kannattaa luottaa. Silloin vuosi sitten kun menin Feeniksin ovista sisään, tunsin heti olevani tervetullut ja tulevani kotiin. Tämän toisen salin kanssa ei voi sanoa samaa... Eikä siitä sitten enempää. Mutta vahvistui itselle, että valitsin todellakin oikean paikan vuosi sitten enkä tuollaisesta keitaasta luovu ihan kevein perustein! Koti on koti, vieraissa on kiva käydä mutta kotiin on ihana palata! Sen sain todeta eilenkin kun tunnin jälkeen suuntasin omalle salille palauttelevaan crossingiin.

Mutta ihana iso ilo! Yksi unelma on jälleen toteutunut, jonka en uskonut koskaan tulevan todeksi!

lauantai 17. elokuuta 2013

pakko hehkuttaa :)

Ihan pakko tulla nyt hehkuttamaan tännekin yhtä saavutettua etappia :)

Mä oon odottanut että milloinkohan voisi töissä kokeilla taas pienempiä vaatteita. Eilen aamuvuorossa tuntui että L-koon paita on ihan hirveän iso ja pohdin uskaltaisiko sitä oikeasti kokeilla M:n vaatteita. Tänään töihin tullessa päädyin että otan riskin ja kokeilen. Ihan mahtava fiilis kun päälle solahti sekä M:n paita että housut!!!

En voi uskoa todeksi, kun ne näytti niin pieniltä. mutta totta se vaan on! Vuosi sitten tähän samaan aikaan hain xxl:n ja jopa kolmen X:n paitoja ja xxl:n housuja... Wau! Ihan mahtavaa! Ja en oikeasti ole koskaan uskaltanut edes unelmoida M:n vaatteista, joskus aattelin että kun edes joku päivä voisi käyttää L:n työvaatteita. Nyt nekin on historiaa ja liian isoja :) Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!

Nämä on niitä pieniä onnen hetkiä, joista pitää pitää kiinni ja jotka on pakko hehkuttaa kaikille :) Kyllä se fitnesskissa vaan on siellä jossain sisällä ja tulossa hiljalleen ulos kuorestaan ;)

perjantai 16. elokuuta 2013

iloja ja suruja

Arki on alkanut ja töihin paluu sujunut kohtuu rauhallisissa merkeissä. Käsi ei toimi ja töissä aiheuttaa hankaluuksia työnjaollisesti. Ja itseä ottaa päähän kun ei vain pysty tekemään kaikkea kuten ennen. Mutta onneksi tämä on väliaikainen tilanne ja päivä päivältä ahkera jumppaaminen alkaa tuottamaan tulosta kädenkin kanssa.

Tämä viikko on mennyt pienessä sumussa eläessä. Kyllähän mä tiesin että se pilvissä liitäminen kostautuu ja siihen pitäisi osata varautua. Mutta syyt palikkakasan romahdukseen tuli niin yllättäen ja puun takaa, että se iski meikäläisen hetkeksi hengettömäksi. Nyt sitten rakennellaan palikoita uuteen pinoon ja toivotaan parasta. Ei ole siis montaa hymyä irronnut taisteluiden keskellä, päin vastoin on joutunut miettimään useamman kerran, onko lähtijäksi tunnille. Kuitenkin sieltä on tullut aina paremmalla mielellä kotiin. Sellainen se on tuo keidas. Henkireikä ja voimaannuttaja.

Nyt on sitten kova miettiminen, miten arki jatkuu. Huonoin asia on se, että koirat on tulilinjalla. Ja ne on mulle arjen keskellä ne hengissä pitävät elukat. Toivotaan kuitenkin ettei meidän karvakasat joudu etsimään uutta kotia. Onneksi päätöksiä ei tarvitse tehdä ihan heti juuri nyt, mutta onhan se mielessä koko ajan. Aika ja syksy näyttää. Ei siis heitetä kirvestä kaivoon, eihän :)

Eilen mitein asioita jälleen turhan paljon. Palasin mielessä viime syksyyn ja syksyn tunnelmiin. Ja jostain sieltä ajatusten keskeltä nousi jälleen se lause "voit joko heittää pyyhkeen kehään tai käyttää sitä ja pyyhkiä hien pois kasvoilta". Ja niin se  vain on. Meidän on vain päätettävä jatkaa silloinkin kun ei tunnu siltä, ei voi olla niin että joku asia ajaa meidät tekemään päätöksiä ja lopettamaan unelmien toteuttaminen. Ei se vain mene niin.

Mä tarttin kuumeisesti uusia wrappeja hajonneiden tilalle, joten ennen illan taistelua suuntasin paikalliseen urheilukauppaan. Käsisiteet löytyi heti, mutta jäin sitten katselemaan syksyn uutuuksia ja aletankoja. Mulla on tasan yhdet housut jotka pysyy combatissa jalassa joten uudet housut olisi ollut kiva löytää. Kiersin ja katselin ja lopulta sitten myyjää pyysin avuksi. Hänen kanssaan käytiin puoli kauppaa läpi hyvällä menestyksellä :) Nyt mulla on kokonaan uudet treenikamat! juomapulloa myöten ;) Mä nauroinkin sille myyjälle, että naisille voi vissiin myydä mitä tahansa ihan mihin hintaan tahansa kunhan se on oikean värinen ja kyljessä lukee nike. No toi uus juomapullo on kyllä ihan loistava ja hiano ;)

Oli jännä siellä kaupassa huomata miten ihmiset arvioi mua. Siis positiivisessa mielessä. Mä halusin tietyn tyyppiset housut ja se myyjä niitä esitteli. Mun eka kysymys oli, että oisko noita isompana. Se myyjä oli hetken hiljaa ja sanoi sitten, että jos itsellesi olet ostamassa niin nääkin on sulle isot ja otti vielä kokoa pienemmät sieltä rekistä. Mun ilme varmaan kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, joten se kehotti kokeilemaan. Ja ihan mahtava fiilis oli kyllä vetää tota koko luokkaa olevat housut ja paita päälle. Tajuta että ne oikeesti on sopivat ja näyttääkin ihan hyvältä ;) Nyt sitä vasta tajuaa mikä on treenihousujen ja Treenihousujen ero. Noi kun laittaa jalkaan, pitää pari kertaa vilkaista että onhan sitä laittanut housut jalkaansa. On meinaan kuin ei olis housuja ollenkaan :D Kai se juomapuollo meni sitten ihan vain siihen hypetykseen ;)

Illalla siis combattiin ja oli vähän alaston olo ensimmäistä kertaa ilman teltaksi sopivaa paitaa. Tai ei kai ne ihan telttoja ole enää olleet, mutta melkein... Aika ihana fiilis, sen voimalla ne iskut ja potkut lähti vähän tehokkaammin :)

Summa summarum. Elämä jatkuu ja hanskoja ei laiteta naulaan. Joskus on hyvä heittäytyä myyjän vietäväksi kaupassa ja kokeilla jotain mitä ei tulisi pieneen mieleenkään kokeilla ilman jonkun toisen ehdotusta, sitä saattaa yllättyä todella iloisesti :)

Elämä ei ole kenelläkään helppoa, mutta joskus sitä miettii että se voisi olla helpompaakin. Toisaalta sieltä se meidän vahvuus nousee kun joudutaan sille pienelle paikalle elämässä. Niistä vastoinkäymisistäkin voi oppia. Pää pystyyn ja hymyä huuleen :)

Nyt nukkumatin matkaan, josko huomenna kykenisi viikon neljänteen bodypumppiin :D hiukan on jo vatsalihakset hellänä tämän illan rutistuksesta ;)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Syksy saapui...

... Omenapiirakan muodossa. On hassua, miten makuaisti muuttuu kun et syö makeaa tms. herkkuja. Tää viikonloppu on ollut yhtä mässäämistä, mutta terveellisemmin kuin entisessä elämässä. Itse tehtyjä hampurilaisia (naudanjauhelihaa 7%, ruisleipää, jotain kasvisrasvamajoneesikorviketta ja salaattia) pieni sipsipussi ja ulkona syömistä. Ja tänään tajusin että hetkinen mähän todellakin menen huomenna töihin joten jotain pitäisi leipoa. Omenapiirakka tuli ensimmäisenä mieleen joten sitä siis. Niin se saapui siis syksy hetkeksi meillekin. Ensimmäinen pelti uunista ulos ja tuoksu oli huumaava. Pakkohan sitä oli pala ottaa, mutta voi sitä pettymystä, kun se ei ollutkaan niin hyvää kuin muistin. Niin se vain maku muuttuu. Ei kaipaa sitä makeaa herkkua. Ja hyvä niin.

Mun sairaslomani on siis lopussa, vihdoinkin! vajaa 7 viikkoa on lusittu ja huomenna se arki sitten alkaa meikäläiselläkin. Ja kolmen viikon päästä se arki taas muuttuu uusien työkuvioiden myötä. Mielenkiintoista ja monella tapaa haastavaa. Se tuonee myös muutoksia tähän arkeen kotona, töiden ulkopuolella. Jumppa-aikataulut menee uusiksi ja suurin haaste onkin sitten jaksaa käydä salilla kun sopivia jumppia ei olekaan tarjolla. En uskalla stressata sitä vielä, sillä muitakin muutoksia voi olla tulossa ja ne stressaavat enemmän. Siitä kuitenkin tuonnempana, mikäli se tulee ajankohtaiseksi :)

Tänään ei kuitenkaan ajatukset olleet töissä. Ei ollenkaan. päin vastoin. Mä ylitin itseni jälleen kerran, lähdin pois mukavuusvyöhykkeeltä vapaaehtoisesti ilman suurta tuskaa. Mä nimittäin osallistuin elämäni ensimmäiseen "liikuntatapahtumaan" tänään. Joo-o, en olisi vuosi sitten lähtenyt mukaan ja nyt olin into piukkana ilmottautumassa :) Ihanaa ja erilaista. Tänään oli Hyvä Terveys - lehden Helsinki nordic walk - sauvakävelytapahtuma Helsingissä Töölönlahden ja Tokoinrannan ympäri. Oli aivan ihana olla mukana, seura oli loistavaa ja sää suosi meitä todella. Ja mun on kyllä taas kerran pakko hehkuttaa sitä tunnetta... Aina kun jossain tapahtumissa on ollut jaossa t-paitoja, oon jättänyt ne sinne ihan suosiolla koska eihän ne nakin kuoret ole mun päälle menneet. Mutta tänään tuli se ensimmäinen kerta eteen, kun jaossa ollut paita oli sopiva. En voi sanoin kuvailla sitä riemun tunnetta :) Ihan mahtavaa!

Tänään jotenkin taas tajuntaan hiipi se tietoisuus siitä, että kuinka moni juttu onkin nykyisin mahdollista. Vuosi sitten olin ajautunut sille radalle että oli paljon asioita jotka ei vain kuuluneet enää mulle. Mä olin jäänyt siitä junasta, ne ei olleet mua varten. Olin myös tyytynyt siihen, eihän ihmisen kaikkea pidä saada. Mutta tänään olin onnellinen siitä että tajusin kuinka monta ovea on auennut kuukausien kuluessa, kuinka monta uutta mahdollisuutta on käsien ulottuvilla.

Vuosi sitten olisin kuollut nauruun, jos mua olis yllytetty johonkin kokeilemaan uutta liikuntajuttua. Mutta en tänään :) Melkein omaksi yllätyksekseni huomasin sanovani kyllä haasteelle kohti uusia seikkailuja :D Jos vain työvuorot järjestyy niin mä olen ensi sunnuntaina kokemassa taas uutta. Ihan mahtavaa!

Näin se elokuu siis alkoi. Loistavalla säällä, ihanilla ystävillä, liikunnalla ja omenapiirakan kirpeydellä :) Tervetuloa syksy, mutta ihan vielä ei kuitenkaan syyskelejä, kiitos :)

Ohessa osa Raxun kävelytiimistä tältä päivältä. Kuva on Hyvä Terveys - lehden kuvaajan ottama. siellä se minäkin... Ei meinaa vieläkään uskoa :)


torstai 8. elokuuta 2013

Yksi vuosi uutta elämää :)

Sanotaan, ettei ihmeitä ole olemassa. Sanotaan, että muutos on mahdotonta. Olen kuullut myös sanottavan, että yrittäminen on turhaa. Voin omasta puolestani sanoa kuitenkin, ettei mikään näistä pidä paikkaansa.

Uskoin monta vuotta siihen, että näin nämä kortit on vain jaettu ja siihen on tyytyminen. Ettei yrittäminen kannata, koska muutosta ei voi saada aikaiseksi. Ja ne ihmeet... No ajattelin että tarvitaan iso ihme, että meikäläiselle tapahtuu yhtään mitään. Ja niin, eihän niitä ihmeitä tapahdu.

Kuitenkin tapahtui ihme tai herääminen, tai miksi sitä voisi sanoa. Jotain suurta kuitenkin, koska se sai aikaan ison muutoksen ja paljon hyvää!

Vuosi sitten en voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella tätä tilannetta jossa nyt olen. Voin rehellisesti sanoa, että elämä on muuttunut 110%  parempaan suuntaan. Välillä pelkään että tämä on vain unta, josta herään ja huomaan olevani viime kesän tilanteessa. Ja sitten tajuan jälleen, että hei tää on totta!

Vuosi sitten torstaina 9.8 (päivämäärällisesti siis huomenna ;) ) kävelin sisään Feeniksin ovista. Tarkoitus oli mennä vain katsomaan paikkaa ja vähän kuulostelemaan sopimuksia. Mutta muuta ei tarvittu kuin ovien avaaminen. Heti ensimmäisestä hetkestä alkaen koin olevani tervetullut porukkaan juuri sellaisena kuin olin. Koin heti tulleeni kotiin. Siispä nimi paperiin ja avainlätkän kanssa kohti ensimmäistä tuntia.

Ensimmäisestä päivästä lähtien jaksoin ihmetellä sitä, miten ihmiset otetaan Feeniksillä vastaan. Olin mykistynyt siitä, että jokainen ohjaaja tiesi kuka olin, mun nimi opeteltiin ja aina kun oven avasi, vastassa oli iloinen tervehdys. En ollut kokenut sitä koskaan edellisillä saleilla. Kaikkien ohjaajien tapa kannustaa oli myös mulle uutta. Aikaisemmin olin kuullut vain "et sä tätäkään osaa", "miten sä nyt noin teet" ja "anna mä näytän niin kuin sun pitää se tehdä" - tyyppisiä lauseita. Mutta Feeniksillä en koskaan. Liikunnasta tehtiin alusta asti iloinen asia ja kun korjattavaa tuli (ja sitähän on sitten riittänyt....), kannustettiin hakemaan oikeita liikeratoja tms. Ei koskaan negatiivisen kautta. Ja kun jossain kehityit, sait siitä heti palautetta. Se oli uskomatonta. Ja on edelleen :)

Aluksihan mun ei pitänyt muuttaa mitään. Mun piti vain koukuttaa itseni takaisin combatin saloihin, jota olin rakastanut vuosia sitten. Kuitenkin muutaman viikon kuluessa huomasin että paino lähti laskemaan hurjaa vauhtia ja oma jaksaminen koheni. Syksyn edetessä tajuntaan alkoi mahtua muutakin kuin keskittyminen joukon mukana pysymiseen ja oikean lainen ravitsemus kummitteli mielessä jokaisen tunnin jälkeen.

Ravintovalmennus alkoi tuntumaan entistä enemmän oikealta ratkaisulta kun kuuntelin puheita tankkaamisesta ja syömisestä treenin jälkeen. En ymmärtänyt siitä yhtään mitään, joten päätin ottaa hypyn tuntemattomaan ja katsoa mihin se johtaa.

Ja sillä tiellä olen vieläkin. En voi uskoa, mitä on vuodessa tapahtunut. Mittanauhasta ja vaa'asta on tullut lempikavereita, ne näyttävät päivä päivältä mukavempia lukuja. On vaikea tajuta että vaatekoko on pienentynyt 7-8 kokoa.

Matkalle on jäänyt paljon, mitä en halua takaisin.
Kuten 41kg kadotettua kiloa, tai senttejä seuraavasti
Rinta -26cm
Vyötärö -46cm (oikeesti!!! Melkein puoli metriä!?!)
Lantio -27cm
Reisi -20cm
Hauis -14cm

Ilmaiseksi tämä ei ole tullut, vaan se on vaatinut työtä. Silkkaa työtä. Sitä tämä on ollut. Niin fyysistä kuin sitä henkistäkin työtä. Monet itkupotkuraivarit on saanut huutaa ja paljon epäonnistumistakin on mahtunut matkalle. Mutta ne on olleet osa elämää joiden vuoksi matka ei saa jäädä kesken. Monta kertaa se on ollut lähellä, mutta onneksi vain ajatuksen tasolla eikä ole päässyt konkretisoitumaan. Siitä on kiittäminen mun ihanaa ja mahtavaa tukijoukkoa! En olisi päässyt tänne asti ilman hyvää tukiverkostoa, ihania ystäviä, Feeniksiä ja sen rakkaita jumppakamuja ja ennen kaikkea kolmea ihmistä jotka ovat tehneet tästä matkasta mahdollisen.

Nuo kolme ihanaa ohjaajaa on opettaneet mulle paljon, työntäneet yli mukavuusrajojen, tsempanneet kokeilemaan uutta. Moni asia on valjennut vuoden aikana ihan uudella tavalla ja paljon on saanut oppia itsestään ja liikunnan ihmeellisestä maailmasta. Olisin ollut pulassa ilman heitä, he ovat saaneet tämän valtamerilaivan kääntymään ympäri ja seilaamaan kohti uusia ulottuvuuksia. En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen siitä työstä mitä he ovat tehneet. Harva osaa tehdä työtään koko sydämellään, mutta he osaavat.

Rakkaat jumppakamut Feeniksillä! Te ootte rautaa ja teidän kanssa on ilo ja etuoikeus liikkua! Monta ihanaa uutta ystävää olen saanut viimeisen vuoden aikana teistä. Mä olen rikas, koska mulla on teidät :) Jos koskaan tulee tunne ettei haluaisi lähteä ja ei jaksaisi tulla, niin se tunne haihtuu kun ovista kävelee sisälle. Ja siitä kiitos kuuluu teille jokaiselle!

Niin. Pieni ihminen miettii onnellisena, miten on löytänyt tällaisen paikan. Oikean helmen, jota voi kodiksikin kutsua! Yhtäkään päivää en antaisi pois vaan jokaisesta olen kiitollinen! Takana on 235 kirjautumista järjestelmään ja tästä lähtee käyntiin uusi vuosi. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea se tuo tullessaan!

Tiedän että itse se työ täytyy tehdä, mutta ilman oikeanlaista opastusta ja hyvää porukkaa ei tästä matkasta olisi tullut mitään. Mä olen saanut paljon, olen saanut etuoikeuden kuulua Feeniks-perheeseen! Ja kiitos Feeniks-perheen, olen saanut elämäni takaisin!

Tämän juhlapäivän aloitan ja lopetan rakastamallani Combatilla ja siinä välissä huudan ilosta! Elämän ilosta :)


tiistai 6. elokuuta 2013

Katse kohti uutta

Ravintovalmennus osa 2 päättyi tänään virallisesti. Ja pakko myöntää että pilvissä liitely on jatkunut :) Hiukan hihittelin kun vaa'asta oli patterit vähissä ja se näytti noin 17kg vähemmän kuin oikea lukema. Joo se olis kelvannut mulle ilman muuta, mutta virallinenkin lukema kelpasi mennen tullen.

Viime päivinä on ollut ihana huomata, ettei ne syömiset ole enää niin hukassa. Herkuttelu kuuluu elämään, mutta kohtuudella ja joskus. Mä kokeilin keväällä sitä yhtä herkkupäivää per viikko ja se ei sopinut mulle. Jollekin se sopii, muttei mulle. Mun on parempi olla ilman ja sallia sitten joskus jotain hyvää.

kesä on mennyt herkutellen, mutta valinnat on olleet huomattavasti fiksumpia kuin aiemmin. sen sijaan että ottaa sen kahvin ja viinerin tai hakee mättöhampurilaisen, tuleekin ottaneeksi jotain terveellisempää. Ettei nyt kukaan kuvittele mitään, niin kyllä mä olen pullaa ja keksiä ja irtokarkkia ja sipsiä ja suklaata ja ja ja kaikkea muutakin hyvää syönyt tämän kesän aikana ;) en mä ilman ole jäänyt ;)

Toisaalta mieli on haikea koska yksi tärkeä osa tältä matkalta on ohi. Mutta jos mistään ei luovu, ei voi saada muuta tilalle. Sen sain todeta tänään :) Ruoka-asioihin paneudutaan jatkossakin, mutta siitä lisää myöhemmin :)

Vuosi sitten näinä päivinä elin ristiriitaisissa tunteissa, jotain pitäisi tehdä, onko musta siihen, entäs jos... Kysymysten määrä oli valtava ja se kamppailu jota kävin itseni kanssa, noh, se oli kyllä sellaista soutamista ja huopaamista että oksat pois. Onneksi pohjustustyötä oli tehty tarpeeksi ja tilanne oli muutokselle otollinen. Ilman sitä en olisi tässä.

voin sanoa olevani onnellinen. Tänäänkin :) niistä pienistä asioista on kasvanut suuri puro, jonka voimalla lähdetään valloittamaan seuraavaa kymppiä pudotuksessa :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Ahaa - elämyksiä

Vähän pelottaa tämä pilvissä liitely... sillä jossain kohtaahan sieltä on tapana rysähtää alas. Niin ei onneksi käynyt vaikka vähän pelkäsinkin. Eilen menin combattiin ja päätin että kokeilen myös cx:ää pitkästä aikaa. No eihän se mennyt ollenkaan niin kuin suunnitteli... Combat kyllä, voi sitä taistelun riemua ja endorfiinien makua. Mutta cx:ssä sain todeta heti että ei toimi käsi eikä liikkeet käy ollenkaan. Viisas ihminen olisi jättänyt tunnin kesken, mutta jos on yhtä tyhmä kuin minä, sitä vetää loppuun saakka vaikka sisulla ja hammasta purren :D

Tänään on sitten nuoltu haavoja ja palauteltu kuntosalin puolella mieleen nykyistä ohjelmaa myös käsien osalta ja korkattu viimein crossailukin.

Olen tässä viime päivien aikana saanut kymmeniä ahaa-elämyksiä. Yksi iso sellainen tuli juurikin eilen cx:ssä kun tajusin, kuinka tarpeeseen nuo sairaslomaviikot tuli koska oli pakko pitää enemmän lepoa kuntoilusta. Sitä on jotenkin alkanut tajuamaan pidempienkin taukojen merkityksen kropalle. Ja on ollut ihana huomata ettei kroppa olekaan taantunut kuukausien takaiselle tasolle vaan päin vastoin. Melkein voisin väittää että kunto on kasvanut lepäilystä huolimatta.

Paljon on siis tapahtunut sellaista, minkä tajuaminen vie aikansa ja varmasti tässä lähi viikkoina tulee paljon näitä ahaa-elämyksiä lisää. Tervetuloa vain :)

Meillä on tuolla keitaalla ihan mahtavat ohjaajat, siitä ei pääse mihinkään! mutta erityisesti yksi on kuukausi tolkulla jaksanut toitottaa mulle (ja muillekin ;) ) että katso sinne peiliin, se näyttää hyvältä! mutta jostain syystä se peiliin katsominen on vain niin kauheaa. Tänään jouduin vahingossa eturiviin crossingissa ja peilihän se siellä oli. Pitkän aikaa katselin muualle, mutta jossain kohtaa katse harhautui peiliin ja se näky kyllä pysäytti. Positiivisesti. Ja nyt voin kyllä itsekin myöntää, että se taisi näyttää ihan siedettävältä, melkein jopa hyvältä ;) en mä edelleenkään lupaa tuijotella sinne peiliin, mutta enää ei tarvitse ehkä niin kovin säikähtää jos katse sinne osuu. Ja viimeinkin sain crossingissa myös vatsalihakset kipeäksi! whoohoo! Mä olen niin odottanut tätä hetkeä :)

Viime päivät olen täyttänyt jälleen ruokapäiväkirjaa. Ihan siksi, että olen halunnut nähdä missä mennään ja kuinka hyvin mun luulot päivän syömisistä kohtaa todellisuuden. Ja pakko kyllä taputella itseään olkapäälle, sillä ei ne ole niin retuperällä kuin luulin. Kyllä, ne oli todella hukassa tässä kesän ja loman mittaan, mutta heti kun liikunta lisääntyi, napsahti syömisetkin paremmin kohdalleen. Ja ihmettelen eniten sitä että niin pienillä kaloreilla saan kaikki proteiinit, rasvat, kuidut ja hiilarit niin nappiin! Ja siis pienet kalorit ei tarkoita että vajetta jätettäisiin. Ei, kaloritkin on tulleet täyteen juuri sopivassa määrin. Hitsiläinen, en mä vissiin olekaan ihan niin hukassa kuin luulin :)

Voittajan on helppo hymyillä ja sitä se todella on! kohta tulee täyteen vuosi keitaan jäsenenä enkä antaisi päivääkään pois! Niin paljon olen saanut sieltä hyvää elämääni ja kuten monesti olen todennut, siellä tehdään uusia ihmisiä. Kirjaimellisesti!

lauantai 3. elokuuta 2013

Onnenmurusia!

Rakas päiväkirja, tämä on 100. kirjoitus jonka kirjoitan. Mahtava matka takana päin kun katselee mennyttä vuotta! Uskomatonta, mikä ero on lähtötilanteen ja tämän päivän välillä :)

Ihan vahingossa tuli sitten "juhlakirjoitus". Tämä ei ollut suunniteltua eikä laskettua, mutta joskus ne vain natsaa hyvin kohdilleen suunnittelematta. On ihan pakko hehkuttaa lyhyesti uutta kymppiä, alempaa sellaista!

Tänä aamuna vaaka näytti sellaista lukemaa, että hieroin silmiä enkä ymmärtänyt mitä siinä luki. Näin ne numerot ja mutta jotenkin ne ei mahtuneet mun ajatuksiin ollenkaan. Piti tulla vaa'alta pois, odottaa hetki ja yrittää sisäistää numerot ja kivuta sinne uudelleen. Ja taas. Samat numerot sieltä kajahti ilmoille.

Virallisesti siis 40kg pudotusta on nyt takana. Ihan mieletön olo! Toisaalta epäuskoinen, jos se vaaka vaikka olikin väärässä. ja silti niin 7. taivaassa! Ihanaa ihanaa ihanaa!!

Tällä siis korkataan uusi kuukausi ja uudet tekstit :) Ja matkahan jatkuu yhä edelleen :) Mutta tästä on hyvä jatkaa!

Oli ihan pakko tulla jakamaan tämä onnen tunne teidänkin kanssa :) Ja mikäpä olisikaan ollut parempi tapa juhlistaa tätä ihanaa lauantaita kuin brunssi ystävän kanssa ihanassa kahvilassa vanhan ruukin luona. Elämä on ihanaa ja ne pienet onnenmuruset on niitä kalleimpia!

Tämä fitnesskissa jatkaa kuoriutumistaan :)