perjantai 31. toukokuuta 2013

Ajatusten juoksua

Toukokuu on juuri vaihtumassa kesäkuuksi. Ihana kesä edessä, luonto on kauneimmillaan ja säät hellii! Mulla on menossa yövuorourakka ja nukkumisen lisäksi koitan päivällä ehtiä ahertamaan viikonlopun kakkujen kimpussa. Mukavaa vaihtelua elämään tuo leipominen, siinä saa ajatukset juosta ihan omaa rataansa.

Mieli kaipaa liikkumaan, mutta tunteja pitäisi olla vuorokaudessa enemmän, että ehtisin tekemään jotain muuta yövuorojen vuoksi. Mutta nämä yöputket sallivat taas ne kaivatut lepopäivät, joita elimistö kuitenkin tarvitsee.

Kun ravintovalmennus alkoi viime vuonna, alkutapaamiseen kuului mm. tavotteiden asettaminen tulevaisuuteen. No minähän asetin itselleni tavoitteita mm. painon suhteen, mikä ei varmaan yllätä ketään :) Keväällä tuo ensimmäinen tavoite täyttyi lähes aikataulussaan, vajaa viikko meni yliajalle. Seuraava tavoite oli 1.6.13, eli huomiselle. Se tavoite ei myöskään toteudu ihan aikataulussa, mutta paljon ei puutu. Uskoisin että juhannukseen mennessä olen siinä tavotteessa myös. Olen aika ihmeissäni, että nuo alkuun liian epärealistisilta tuntuvat tavoitteet voivat oikeasti toteutua.

Olen lueskellut viime päivinä paljon kuukausien aikana kertyneitä papereita ravintovalmennuksesta. Moni paperi on nostanut hurjasti ihania muistoja mieleen. Ja nyt kun katson aikaa taaksepäin, en edelleenkään pysty kunnolla uskomaan että olen todella päässyt näin pitkälle. Se että ne unelmat toteutuvat, että ne omat välitavotteet toteutuvat yksi kerrallaan vaikka niitä kirjoittaessani olin hyvin skeptinen asian suhteen.

Alkuviikon endorfiinihumala on laskenut ja tasoittunut, mutta elämä on edelleen ihanaa :) Se ei kadonnut endorfiinien laimentuessa, päin vastoin :)

Nyt on viikko menty ilman peräänkatsomista syömisten suhteen. En ole palannut päiväkirjan pitoon, mutta yllättävän hyvin sitä osaa nykyisin hahmottaa, mitä mikäkin ruoka pitää sisällään. Huomaan myös että nämä lämpöiset ilmat tekevät sen, ettei ruoka maistu ja on joutunut vähän tarkemmin huolehtimaan syömisistä. Niin aterioista kuin välipaloistakin. Olisi niin hirveän ihanaa ja helppoa mennä vain kahvin ja leivän voimalla, mutta siihen ei ole paluuta :)

Pelastukseksi on nousseet nuo Fitnesgurun jauheet. En halua korvata aterioita jauheilla, mutta smoothien yms. sekaan olen heittänyt proteiinilisät. Siinä tulee samalla vähän kuitua ja muitakin ravintoaineita mukana. Ja saa vähän jotain muuta makua pirtelöille ;) Taitaa olla aika laittaa kohta taas uutta tilausta menemään, sillä nuo jauheet on aika mahtava keksintö!

Näillä ajatuksilla kohti uutta kuukautta. Odotan kesälomaa, jota vielä muutama viikko pitää odotella. Ja tietenkin liikuntaa! Onneksi ensi viikolla pääsee jälleen tosi toimiin :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Mahtava maanantai!

Niin loistava viikon aloitus!! Endorfiinikänni jatkuu, taitaa olla joku kestopuudute päällä, kun hymyilyttää vain koko ajan :D

Tänään tapasin uuden tulevan esimieheni ja työtovereita myös. Työtoverit ovat tuttuja, mutta esimies on ihan uusi tuttavuus. Oli mukava aamupäivä heidän kanssaan, on ihana aloittaa syksyllä uusien haasteiden keskellä joukossa, joka kyselee jo nyt, koska mä tulen :) Ihania ihmisiä! Nyt kun nimet ovat papereissa, voi asiasta enemmän jo puhua. eihän se mikään salaisuus sikäli ole. En ole vaihtamassa työpaikkaa lopullisesti mutta lähden vuodeksi toiseen yksikköön töihin. Se tuo omat uudet haasteet niin arkeen kuin työhönkin. Suurin muutos on päivätyö. Nykyisin teen vuorotyötä joten arkivapaiden puuttumiseen on vain totutteleminen. Odotan innolla sinne pääsyä, sillä työ on sellaista josta todella pidän.

Tuon tapaamisen jälkeen ajoin aivan fiiliksissä salille ja päätin heti kokeilla juoksumattoa. Mulla on nyt pari päivää ollut ihan mieletön halu juosta, joten ei muuta kuin askel rullaamaan ja lähes 10 minuuttia hölkkäsin. Olin iloinen, että jaksoin ja polvet ei valittaneet yhtään. Tuon "lämmittelyn" perään sain vedettyä melkein kokonaan saliohjelman läpi, ainoastaan käsien kanssa piti olla varovainen, koska toi ranne ei vieläkään tykkää toimia kunnolla. koska kaikki liikkeet ei sopineet, kokeilin ihan uusia laitetuttavuuksia ja löysin uuden lempilaitteen joka kohdistuu selän lihaksiin. Sain mä sillä tuntuman hyvin myös hauikseenkin, mutta ekan kerran voin sanoa että selkälihakset on kipeät kunnolla.

Mun liikunnan piti olla siinä tältä päivältä, mutta fiilis oli niin loistava että päädyin illalla crossailemaan 90 minuutin setin. Ja se oli kuulkaas niin loistava setti, että oksat pois! En malta odottaa seuraavaa yhdistelmää! Ennen crossingia lämmittelin jälleen juoksumatolla ja otin uudelleen vajaa 10 minuutin juoksusetin. Endorfiineistä johtuen, kenties, kotiin päästyäni totesin että mun on päästävä juoksemaan. Siis ihan oikeasti ulos ja antaa tien viedä. Oli meidän karvakorvilla ihmeteltävää, kun ne joutui narunperässä juoksemaan. Mutta niin uskomatonta kuin se onkin, niin mä juoksin!!! 33minuuttia ja 2.7km! Vain muutaman tolpan pätkän kävelin alussa, about puolivälissä ja lopussa. Edes aikanaan armeijassa en suostunut juoksemaan, vaikka sinne muuten vapaaehtoisesti meninkin. Ja nyt mä juoksin ihan omasta vapaasta tahdostani!

Voit kuvitella, että tunnelma on katossa, jos asuisin kerrostalossa niin se olis jo yläkerrassa asti! niin iloinen mä olen :)

Ja ei se riemu siihenkään vielä loppunut, tämän päivän kruunasi 200. kirjautumiskerta salin järjestelmään. En voi uskoa, että mä olen todella päässyt näin pitkälle. Liikkunut yli 200 kertaa alle 10 kuukauden aikana. Juossut elämäni ensimmäisen lenkin. Ja paljon paljon muuta!

Oikeasti, se missä päätät onnistua, siinä onnistut! Mä olen ainakin omalla kohdallani saanut todeta, että se pitää paikkansa. Pitää uskaltaa unelmoida suuria, sillä ne unelmat kyllä toteutuu! Mun unelmani siitä Fitnesskissasta on taas askelta lähempänä!

lauantai 25. toukokuuta 2013

7. taivas

Elämä on mennyt kuin 7. taivaassa viimeiset pari päivää. Olo on uskomaton, mieli iloinen ja tuntuu ettei mikään voi ryövätä tätä fiilistä :)

Nämä viime päivät olen ihmetellyt, ihastellut ja hämmästellyt asioita ja elämää. Joka päivä tuntuu tulevan uusia asioita tajuntaan, jotka konkretisoituu ihan uudella tasolla. Jotenkin olen alkanut näkemään itseäni ihan uudella tavalla sekä peilistä että muutenkin. Moni asia alkaa tuntumaan mahdolliselta ja tuntuu että ovet ovat auki joka suuntaan.

Eilen iltalenkillä olin yhtä aikaa kauhistunut ja innostunut, kun ensimmäisen kerran elämässäni tuli himo lähteä juoksmaan. Siis minä, joka en ikimaailmassa ole tykännyt juosta, saati jaksanut. Nyt hinku olisi kova. Harmittelin lenkin aikana, että tulin lähteneeksi farkuissa ja crocseissa ulos, ei niillä paljon juosta. Mutta täytynee käydä kokeilemassa joku ilta, miltä se tuntuu. Juokseminen. En oikeasti vielä pysty näkemään itseäni juoksemassa, mutta onhan tässä menneinä kuukausina ollut paljon muutakin, jota en ole pystynyt kuvittelemaan ja silti olen kyennyt sen tekemään. Jostain se pitää aloittaa, kyllä se pääkoppa seuraa perässä ja tottuu ajatukseen.

Vaikka olo on tällä hetkellä mitä mahtavin, tuntuu että elän monta päivää kestävässä endorfiinikännissä, niin silti tunnen itseni hyvin. En voi luvata, etten koskaan enää heitä kirvestä kaivoon, mutta lupaan käydä hakemassa sen sieltä kaivosta takaisin kun se päivä koittaa.

Ravintovalmennuksen loppuminen aiheutti jännän ajatusreaktion. Huomasin, että ajatuksiin tulvi vanhoja toimintamalleja ja huomasin jossain vaiheessa ajattelevani että eihän se nyt ole enää niin väliä, kun ei tarvitse raportoida kenellekään eikä kukaan seuraa syömisiä. Onneksi havahduin noihin ajatuksiin, sillä niinhän asia ei ole. Uudet toimintatavat ja mallit on nyt opeteltu ja nyt se vaikea osuus alkaa. Omillaan pärjääminen siitäkin huolimatta, ettei kukaan katso perään. Sitä varten on nyt opeteltu kuukausi toisensa perään ja haettu uusia tapoja ja ajattelumalleja. Toisaalta oli hienoa huomata omat ajatukset ja tunnistaa niitä sudenkuoppia.

Pari päivää sitten tapahtui myös se, mitä en olisi koskaan uskonut. Erään ystäväni kanssa ei olla nähty marraskuun jälkeen, vaikka yhteyksissä toki ollaan oltu. Törmättiin sattumalta kaupassa ja hän ei tunnistanut mua. Ensin aattelin, ettei hän nähnyt mua, mutta kun moikkasin niin hän oli ihan äimänä. Totesi siinä sitten, että ei tajunnut kuka olin. Jotain muutosta on siis tapahtunut :)

Pieniä asioita joista tulee iso ilo :) Pelkästään niillä monilla ihanilla sanoilla ja palautteilla, joita oon viime päivinä saanut, jaksan taas monta viikkoa eteenpäin. Mulla on ihanat tsempparit ja tukijoukot, jotka kannustaa jaksamaan ja jatkamaan :)

Tänään en mieti liikuntaa enkä syömisiä. Tänään on juhlapäivä ilman erityistä juhlan syytä. Minä aion juhlia itseäni, elämää, ystäviäni, onnellisuutta ja sitä että tänään elämä on ihanaa! Olen viimein oppinut, että minä olen sen arvoinen!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Historian havinaa

Voi että mikä riemu syntyy ihan pienistä asioista :)

Mä olen miettinyt koko tämän uuden kuntoilukauden ajan, mitkä ohjelmat oli menossa silloin 2003 kun viimeksi olin koukussa bodycombattiin. Ja vasta tänään tajusin kysyä asiaa oikeilta ihmisiltä.

Ei sillä ole mitään väliä oikeasti, mutta kyllähän sitä tietenkin on utelias. Tai mä ainakin olen... Ja tietty sitä miettii, kultaako aika muistot.

Sain parissa minuutissa vastauksen kysymykseeni Les Mills:n foorumilta, ne tietää kaiken :) Mä olen siis aikanaan aloittanut "urani" BC16 ohjelman loppupuolella. Eli BC17 on ollut mun eka kokonainen ohjelma jonka olen ollut mukana julkaisusta lähtien. Siitä vielä pari ohjelmaa, ennen kuin 10 vuoden tauko alkoi.

Mä kuuntelin youtubesta biisejä läpi ja hyvä ettei itku päässyt. Mieleen tulvi niin paljon muistoja, ihania sellaisia! mä muistan salin tuoksut, sen tunteen, ohjaajan innon ja paljon paljon muuta! Tarmo oli taistelija joka teki hyvää työtä ja sai ihmiset koukkuun combattiin. Ja synnytti mussa sisäisen palon joka kyti pitkään, muttei koskaan sammunut. Ja nyt oikeiden ihmisten kohtaaminen herätti sen palon jälleen henkiin.

Mä odotan uutta tuoretta BC56 ohjelmaa ihan kieli pitkänä ja kuolaten, niin hyvältä sizzler näytti. tai ainahan sitä on odotukset korkealla, mutta jotenkin on tullut uudenlainen tuntuma liikuntaan. Ehkä siksi, että ymmärtää siitä vähän enemmän kuin ennen.

Pakko liittää tähän mukaan tuo BC17 lämmittelybiisi. Kun kuuntelin sitä, niin joitakin liikkeitä muistui mieleen ja mä muistan kuinka oon harjotellut tuon ohjelman potkuja sellaisessa kohdassa salia, että siinä oli tolppa aina tiellä kun oikealle potki. Hassuja asioita muistuu mieleen :)


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kun positiivinen todellisuus iskee

Mä olen ihan onnesta sekaisin ja sanaton. Toisaalta kauhuissani ja silti niin super iloinen. Tiedätkö sen tunteen, kun olet aina, koko ikäsi halunnut jotain joka on ollut saavuttamattomissa? Josta ihmiset toinen toisensa perään sanoo, että älä unelmoi, se on mahdotonta? Ja kuitenkin salaa haaveilet siitä ja toivot että jonain päivänä... Että jonain päivänä se voisi olla totta. Voisit näyttää itsellesi ja samalla ehkä vähän muillekin, että pystyt mahdottomiin (tai ainakin sellaiseen, jonka joku toinen väittää olevan mahdotonta). Että kaikki on mahdollista kun teet työtä unelmasi eteen.

Tänään oli ravintovalmennuksen treffit. Periaatteessa viimeiset jos mukaan ei lasketa seurantatapaamista heinäkuussa. Edellisestä tapaamisesta on pari viikkoa aikaa ja olin henkisesti niin valmistautunut sihen, että mitään ei ole tapahtunut. Varsinkin kun takana on pari viikkoa liikuntaa minimillä. Vaikka tiedän, että liikunta tukee painonpudotusta ja tulokset tehdään siellä keittiössä, on sen sisäistäminen ollut kuitenkin oma haasteensa. Hiljalleen mun tajuntaan alkaa iskea se totuus, että näin todella on. Ihan oikeasti.

Kuitenkin kahdessa viikossa on vyötäröstä lähtenyt 6cm. Siis 6cm !?!?! Ja mä en ole mielestäni tehnyt mitään! Mutta jotain mä olen tehnyt oikein. Nimittäin syönyt. Pitänyt kiinni siitä että kalorit tulee täyteen, että proteiinit, hiilarit, kuitu ja se tärkein rasvat, tulee joka päivä syötyä. Mennyt orjallisesti annettujen ohjeiden mukaan, vaikkakin jättänyt päiväkirjan pidon pois. Mä olen todella oppinut jotain :)

Tämä juna on mennyt todella lujaa vauhtia, että ajoittain on tuntunut vaikealta pysyä matkassa mukana. Kroppa menee ihan omia raiteitaan ja pääkoppa seuraa jossain sivuraiteella perässä. Matka on kestänyt jo reilut 9 kk ja nyt vasta oma ajatusmaailma alkaa olemaan tahdissa mukana.

Tänään kävin InBodyssa ja kun vertasin lappuja toisiinsa, joiden välillä on 3kk aikaa, aloin viimein tajuta tilanteen. Mä olen saavuttanut paljon. En ilman apua, ehei! Mutta oikeasti, saavuttanut jotain josta mulle on sanottu aina että se ei ole mahdollista. Kun vaa'an lukemat valuvat yksi toisensa jälkeen alaspäin ja mittanauhasta roikkuu enemmän vapaana kuin meikäläisen ympärillä. Sitä ei vain sisäistä ihan heti.

Mutta tänään se jotenkin jysähti. Melkein 37kg ja vyötäröltä on nyt lähtenyt 41cm. Se on melkein puoli metriä. Ihan oikeesti! Vaikka voisin hyppiä ilosta ja riemusta, vetää nuo lukemat hiljaiseksi. Ne helpotuksen kyyneleet, kun viimeinkin pystyt siihen mihin kukaan ei uskonut sun pystyvän. Kun tajuaa, että ovet on oikeasti auki ja voit tehdä ihan mitä tahansa. Ja tajuaa sen, että ns. normaalipaino on ihan kohta oven takana. Ja kuitenkaan sitä ei oikeasti pysty vielä käsittämään kunnolla.

Todellisuus on viimein iskenyt. Positiivisesti. Olen onnellinen siitä, että olin valmis ottamaan kaiken avun vastaan, mitä tarjolla on. Ilman mun superihanaa ravintovalmentajaa tämä ei olisi onnistunut! Kyllä, mä tein työn itse, mutta jos ohjeet olisi olleet väärät tai niitä ei olisi ollut, tulos olisi jotain toisenlaista.

Viimeinkin voin todella alkaa uskomaan ravintovalmentajani sanoja "sä osaat tämän". Näyttää siltä, että oikeasti osaan, kun vain uskallan myöntää sen itselleni :) Se Fitnesskissa, se on heräämässä eloon :)

Ja ne unelmat, niitä ei pidä koskaan haudata vaikka ihmiset sanoisivat mitä tahansa!

Muistikuvia menneisyydestä

Tänään se viimein tapahtui! Uusi nurmikko on tehty ja kylvetty :)

Mulla oli viime vuonna vielä nurmikko. Ei se mikään loistava ollut, huonovointinen ja harva. Mutta vihreä kuitenkin. Kun tänä keväänä lumet suli pois, ei nurmikosta ollut tietoakaan. Pari hassua tupsua ja miljoona voikukkaa. Kun kaivoin voikukat pois, jäi jäljelle savinen, kuoppainen pelto. Sitä peltoa oon katsellut viikko tolkulla ja odottanut uuden laittoa.

Tänäaamuna se sitten tuli. Maksettu mies ;) kuulostaa pahalta, mutta se tuli jyrsimen kanssa, käänsi pellon perusteellisesti ja tasoitti. Näin oli sovittu, siitä jatkoin itse. Yksikätisenä homma oli mielenkiintoista, mutta tulipahan tehtyä. Nyt on kalkittu, lannoitettu, levitetty 500 litraa multaa, kylvetty siemenet ja haravoitu pinta. Huh! Onneksi taivas hoitelee kastelun, ettei tarvii vielä kantaa vettäkin :D On mennyt jumpasta tämä aamu, tehokasta hyötyliikuntaa! Mutta tulipahan tehtyä :)

Kädessä on viimein elämänmerkkejä. Eilen sormiin palasi tunto ja ranne liikkui vähän paremmin. Sain jopa kahvikupin nostettua (tyhjänä tosin) kun oikein keskityin. Tänään tilanne on parempi jälleen, yhtään painoa tai painetta ei käsi kestä mutta liikeradat on paremmat ja ihan kaikki liike ei enää satu. Jesh! Tästä voi todellakin selvitä säikähdyksellä! Kova hinku olisi päästä töihin, sillä kotona ei ole mitään tekemistä... Mutta eipä meillä oikein yksikätisenä pärjää.

Nyt kun on ollut vain aikaa, on tullut maattua sohvalla ja katsottua telkasta kaikki mahdollinen roska, sekin mitä en ikinä ole katsonut :D Maanantaina kanavasurffailun lomassa käänsin Avalle, josta tulee suurin pudottaja - ohjelma uusintana. Nuo samat jaksot katsoin viime kesänä.

Kuin taikaiskusta palautui jakson myötä viime kesän ajatukset ja tuntemukset mieleen. Muistan, että katsoin noita jaksoja viime kesänä joka päivä, nauhoitin ne jotta näin ne siitäkin huolimatta että olin töissä. Katsoin ja mietin. Imin itseeni Bobin ja Jillianin sanoja kilpailijoille. Tässä menneiden kuukausien mittaan oon välillä miettinyt, mikä sai sen lopullisen sysäyksen liikkeelle viime kesänä. Ja nyt se alullepanija muistui mielee.

Tiistaina muistin, että todellakin suurin pudottaja tulee tänäänkin. Joten kuudelta linnottauduin telkkarin ääreen katsomaan. Yksi noista kilpailijoista oli sellainen, johon mun oli hirveän helppo samaistua. Se, mistä hän puhui ja ne asiat joita hän koki, oli niin tuttuja. Liian tuttuja. Kun tuon kauden aikana näin, mihin hän pystyi, muistan että viime kesänä itselläkin alkoi herätä se ajatus että olisiko tuo sittenkin mahdollista. Jos nuo pystyy, niin pystyisinkö minäkin.

Mä muistan, kuinka noiden valmentajien sanat "sä sabotoit itseäsi" ja "sun on opittava rakastamaan ja arvostamaan itseäsi" kolahti. Niin totta myös omalla kohdallani.

En paljon perusta tuon tyyppisestä laihduttamisesta, sillä monet ovat ohjelman jälkeen keränneet painonsa takaisin. Mutta on tuossa ohjelmassa paljon hyvääkin. Ei tarvitse kilpailuja ja isoja rahapalkintoja porkkanaksi, jos ajankohta muutokselle on otollinen. Tiedän monia, jotka ovat saaneet kipinän yrittämiselle tuon ohjelman kautta, itse lukeudun myöskin heihin. Vaikka itsellä ei paino olekaan pudonnut 50kg parissa kuukaudessa, olen ylpeä siitä mihin olen päässyt. Ja tarkoitushan on saada pysyviä muutoksia aikaiseksi, ei mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Tästä on hyvä jatkaa. Pitää tavoite kirkkaana mielessä. Onneksi tuo ohjelma tulee jälleen kesällä, jos ei muuta niin pitää meikäläisen ruodussa ja mielessä kirkkaana sen ajatuksen "haluanko palata takaisin ja aloittaa alusta". En todellakaan halua.

Tänään on edessä Inbody-mittaus ja vähän kauhun sekaisin tuntein odottelen, mitä tulokset näyttävät. Vaa'an lukeman kutakuinkin tiedän, mutta kaikki se muu...

maanantai 20. toukokuuta 2013

Pakkolepoa

Voi kirosanojen tulva. Muuta en nyt kykene sanomaan.

Kävin lääkärissä näyttämässä kättä, rtg-kuvat kertoi ettei murtumaa ole, mutta jotain on pahasti pielessä kun käsi ei toimi ollenkaan. Pari päivää lepuutellaan täyslevossa ja jos liikettä ei ilmesty torstaihin mennessä, niin lähete käsikirurgille lähtee.

Korpeaa kuin pientä sikaa. Ensin ehdin ajattelemaan, että no mikäs siinä mähän voin vetää saliohjelmia ihan rauhassa. No nii-in, jokainen salilla käyvä tietää että ne laitteet joissa ei käsiä tarvitse, on aika vähissä. Kutakuinkin askelkyykkyjä ja normi kyykkyjä ruhon painolla saa tehdä, ehkä joitakin reisiharjotteitakin. Mutta siinäpä ne on. Äkkiseltään muistelen, että ainakin yksi rintalihaslaite on, jossa käsi liikkuu kyllä, mutta ranne pysyy suorana. Sitä voisi kokeilla loppuviikosta.

Voi että! En olisi tätä halunnut tähän kohtaan mitenkään päin! Nyt sitten pakkolevossa kotona. Harmituksen määrää ei pysty sanoin kuvailemaan :(

Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Vaaka humpsahti 1,3kg alaspäin viime viikosta. Taas tuli todistettua se, että kuntoilu tukee painonpudotusta, mutta tulokset tehdään siellä keittiössä.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Himmailua

Ihanaa kun kesä on saapunut, mutta enpä muistanut miten kuuma voi olla kun ulkona on +24 ja sisällä pari kymmentä hikoilijaa. Vaikka tuulettimet yms. helpotushärpäkkeet oli päällä, niin en ole ikinä "vuotanut" hikeä siinä määrin kuin tänään combatissa. Huhhei! Toisaalta edellisestä helletreenauksesta on aikaa kymmenisen vuotta, joten kyllähän aika kultaa ne muistot...

Liikunnassa on ollut hiljaiseloa, mutta mistään tauosta ei ole kyse. Aika ei vain ole riittänyt ja on pitänyt opetella siihen, että arkea on kahdenlaista. Sitä johon kuuluu liikunta ja sitä, johon se ei kertakaikkiaan vain mahdu. Yövuorot aiheuttaa mulla sen aikataulupulman ettei ehdi tekemään mitään muuta. Tai voisin mä mennä yövuoron perään suoraan pumppiin / combattiin, mutta tiedän että rytmihäiriöt pukkaa päälle ja kroppa ei kestä. 

Tänään combattiin meno oli vaakalaudalla pitkään. Ensi viikolla on edessä uuden nurmikon teko joten tänään shoppailin "muutaman" sata litraa multaa, kalkkia, siemeniä yms. tarvikkeita. Kun nainen menee yksin multakauppaan, se päättää olla taloudellinen ja ostaa tietenkin isoimpia yksiköitä koska ne tulee halvimmaksi. Jep jep. Eipä käynyt mielessä siinä kohtaa että ne pitää ensin nostaa lavakärryyn, kärrystä autoon ja autosta kantaa vielä kotiin. 

Ekaa kalkkisäkkiä nostaessa en tajunnut kuinka paljon se painaa (vaikka siinä kyllä luki...). Joten kepeästi yhdellä kädellä puoli huolimattomasti kiinni säkin kulmasta ja *ruts*. Säkki tippui siihen ja hetken ehdin tuijottamaan kättä. Sormet ei osoittanut ollenkaan sinne, mihin piti... Ranne luksaatio. Eipä siinä ihminen järkevästi mieti, kämmenestä kunnon ote ja veto. Oliko fiksua, en tiedä mutta paikallaan se taas on. Ja pirun kipeä. Siinä sitten toiskätisenä nostelin niitä multasäkkejä ja muita ja koitin saada kärrynkin jotenkin kassalle asti. Kyllä mä reissusta selvisin, mutta olipahan taas fiksua lähteä yksin.

Näin kotipihaan ajaessa pari naapurin miestä, jotka odotteli matsin alkua ja ensin aattelin tarjota ukoille kylmät juotavat jos kantavat tavarat takapihalle. Mutta joku piru iski meikäläiseen, ehkä näyttämisen halu tjtn. koska päätin että mähän en apua tarvii ja näytän teille mistä kana pissii :D Ja kyllä ne säkit päätyi takapihalle suunnitellusti.

Mutta combattiin meno näytti kyllä aika turhalta tuon käden kanssa. Päädyin kyllä lopulta takariviin himmailemaan, koska muuhun en olisi pystynyt. Jokainen isku, vaikkakin ilmaan, täräytti kivat kipinät ja punnertamista koitin ensin käsi nyrkissä (siis rystysillä, ranne pysyy suorana) mutta ei siitä tullut mitään. Vuorikiipeilijää tais mennä 15 sekuntia ja sitten oli pakko luovuttaa. Hitsit että harmittaa, mutta ei vain voi mitään. Harmitti myös että oli pakko jättää cx välistä, mutta siinä on niin paljon käsien varassa tekemistä niin se olisi kyllä ollut ihan yhtä tyhjän kanssa. Kun ei voi edes tuubista pitää kiinni. Toivottavasti tästä ei nyt mennä takapakkia ja tule liikuntataukoa pakotetusti.

Jouduin himmailemaan myös hypyissä. Alkuun hypyt kulki, mutta jossain kohtaa tuli sellainen olo että yksikin hyppy vielä niin taju lähtee. Niinpä tänään oli vain pakko antaa periksi ja kyykätä. Se siitä päätöksestä että mähän en enää kyykkää ja käytä kevennettyjä versioita...

Ajatukset suuntaan kohti uutta viikkoa, ehkä pitäis käydä kuvauttamassa tuo käsi ettei siellä ole mitään irtopaloja tms. mutta kun ei ehdi :D Huomenna on tiedossa koulutusta ja hektistä menoa vapaapäivän kunniaksi ja sitten työt taas kutsuu. Toivotaan ettei aamulla ole ihan tukiksi turvonnut, silloin on pakko lähteä näytille sen kanssa.

Keskiviikkona on edessä inbody, kauhunsekaisin tuntein sitä odotan. Kyllähän mä lukemat tiedän kutakuinkin, mutta silti... Samalla myös ravintovalmennuksen tapaaminen, josta en itseasiassa ole ihan varma, että onko se viimeinen jo. Kohta se kuitenkin loppuu, halusin tai en.

Onneksi ulkona on lämmin, nyt taidan ottaa iltajumpaksi kalkin levityksen ja toivoa sitä sadetta yöksi ;)

perjantai 17. toukokuuta 2013

Syksyn suunnitelmia

Ihana, ihana kesä! Tuo auringon lämmittävä vaikutus ja virkistävä valo!

Viime päivät olen nauttinut mullan pyörittämisestä pihalla, kaivamisesta ja paakkujen kuskaamisesta lavalle. Pihalle onkin muodostunut "muutama" kuoppa kun karvakorvat ovat tietenkin auttaneet sen minkä ovat kerenneet... Ja nehän on kerenneet turhan paljon :D

Kesä lähestyy, kohta uskaltaa alkaa laskemaan viikkoja / päiviä kesäloman alkuun. Mutta sitä ennen nautin kesän saapumisesta, puiden vihreydestä ja luonnon heräämisestä kukkaan :) Elämä on aika ihanaa ja arki on hyvin!

Vaikka kesä vasta on tuloillaan, kesälomat edessäpäin ja juhannukseen tuntuu olevan paljon matkaa, on syksyn suunnitelmat jo pitkällä. Tuleva syksy ja ensi vuosi on meikäläiselle, kolmivuorotyön iloiselle tekijälle, mullistava monin eri tavoin. Elämään ja arkeen tulee ns. normaali rytmi ja voin useaksi kuukaudeksi heittää hyvästit aamutunneille. Mutta omasta vapaasta tahdostani :) Syksy mullistaa harjoittelun uudelle tasolle, sillä odotan potkunyrkkeilyn alkua kuin kuuta nousevaa. Sitä ennen toivottavasti ehdin iskemään säkkiä muutaman kerran omalla salilla, ennen kuin tuo ryhmä starttaa ja edessä onkin erilaiset haasteet.

Elokuussa on kaapelitehtaalla Helsinki Workout tapahtuma johon ostin oman kahdenpäivän lipun ja varasin samalla molempien päivien tunnit. Edessä on rankka setti, perjantai menee vanhasta tottumuksesta mutta lauantaina on edessä tupla bodypump, attack, vähän tanssia ja tietenkin combat. Sitä ennen pitää siis kohennella kuntoa vielä jokunen tovi, että selviää tuosta hengissä :) Mutta haasteita pitää olla! Sinne vain mukaan kaikki kynnelle kykenevät ja vähänkään asiasta kiinnostuneet lajien uudet harrastajat! Suosittelen, luvassa on takuuvarma hiki ja paljon hymyä sekä endorfiinikännit ;)

Tämä viikko on todellakin menty hiljaiseloa kaiken harjoittelun ja kuntoilun saralla. Ainoastaan maanantaina ehdin äkkilähdöllä crossaamaan, muutoin on liikunta ollut puhdas nolla. Siis tuo ohjattu / kuntosali, koirien kanssa mennään joka päivä kolmesti ja tietenkin pihalla olen kaivellut niitä kuoppia.

Tästä on hyvä kuitenkin kohdistaa katseet tulevaan viikonloppuun ja vapaa päiviin. Sunnuntaina onneksi pääsen combattiin , ettei ihan kaikki liikkuminen jää.

Aurinkoista viikonloppua!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

välikuvia

Joku tuossa taannoin kyseli uusia valokuvia, joten aikani kuluksi tein taas vertailukuvat.

Vasemman puoleinen kuva on otettu 21.3. ja oikean puoleinen 4.5. Eli kuvien välillä on 6 viikkoa aikaa (ja about 4kg). Jotain on ehtinyt tapahtumaan noissakin viikoissa :) Oikean puoleisessa kuvassa jalassa nuo paljon puhutut tavoiteshortsit jotka ei nousseet kuin polvien yläpuolelle viime elokuussa :)

Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin. Kunhan pääsen kampaajalle asti ja saan naamavärkin jotenkin aisoihin niin lupaan kokokuvankin tässä kesän kuluessa ;)


maanantai 13. toukokuuta 2013

Maanantain mietteitä

Miten musta tuntuu että aina on maanantai? Tämä  vuosi on hujahtanut jonnekin ihan hirveää vauhtia, kun maanantaipäivillä on ollut erilainen merkitys. Jotenkin se vain aina on siinä. se maanantai. Ei niissä mitään pahaa ole, päin vastoin. Mutta aika juoksee ihan eritavalla kun jotain selkeästi odottaa :)

Viime päivät on menneet vähemmällä liikunnalla. Koko viikonloppu on ollut yhtä juhlaa ja vähän työntekoakin. olo alkaa viimein korjaantumaan lauantain jäljiltä, mutta vieläkin tuntuu siltä että kroppa on turvoksissa kaikesta syömisestä (ja siitä juomisestakin...). ei vanhan pitäisi enää ;)

Toisaalta viikonloppuna oli ilo huomata, että syömisissä on tapahtunut radikaali muutos. Vielä viime kesänä grilli-illassa saattoi kivutta vetäistä 4-5 makkaraa ja kaikki muut sälät päälle. Nyt yksi makkara ja kaikkea muuta kohtuudella ja olo on silti niin kuin olisi syönyt hevosen. Vaa'alla ei tänäaamuna suurta pudotusta ollut näkyvissä, mutta ei nousuakaan. Siis mahtavaa! mä olen oikeasti oppinut jotain!

Vaikka kuntoilu salin ja ohjatun liikunnan puolella on ollut heikkoa viime päivinä, on sitä ollut senkin edestä omalla pihalla. Ja siis selvennykseksi, mun piha on pienen pieni rivarin pläntti, eli lääniä ei todellakaan ole paljon mitään. Silti siinä on riittänyt hommaa! Ensi viikolla tehdään uusi nurmikko ja jotenkin mä innostuin lauantain auringonpaisteessa taistelemaan voikukkia vastaan. Piha on lähes kokonaan käännetty lapion ja naisvoiman avulla, sen kyllä on selässään tuntenut. Kädet on ihan hapoilla vieläkin, kun tänään urakkaa jatkoin. Toisaalta se on ollut terapeuttista, olla kyynärpäitä myöten mullan alla :)

Tämä asunto on alun alkaen ollut väliaikainen ratkaisu. Vuoden sisällä kolme eri osoitetta oli liian paljon. Siksi otin tämän hengitystauoksi ja päätin jäädä rauhassa katselemaan, mistä se omakoti oikeasti löytyy. Ja nyt se on löytynyt! En vain ole ihan varma, onko pankintäti mun kanssa samaa mieltä :D Toivotaan ja pidetään peukkuja. Se on kyllä sellainen unelmakoti, että se menee nopeasti kaupaksi, joten toivon onnen olevan myötä myös siinä suhteessa, että aikataulut menisi nappiin :) Toisaalta, vaikka tuo olisi se unelmien koti, niin jos se nyt jollekin toiselle menee, niin uusia tulee koko ajan myyntiin. Kyllä se oma jostain vielä löytyy :)

Tänään peruin illan kaikki tunnit, koska pihahommat kutsui tekijäänsä. Kuitenkin kuuden jälkeen tajusin että ehdin seitsemältä alkavalle tunnille. Se oli oikea äkkilähtö, mutta kannatti! Tunnin crossailu saa kädet jälleen huutamaan ja jalat oli aivan hapoilla. Mutta se tunne, mieletöntä!

Nyt siis nokka kohti uutta viikkoa ja syömisten kanssa takaisin ruotuun. Myönnän, söin tänään pitsaa ja jäätelön, mutta siinäpä ne päivän syömiset melkein onkin olleet. Ei hyvä, mutta onpa ainakin mistä parantaa ja toisaalta hyvä merkki on se että itse tajuaa missä mennään. Ja missä pitäisi niitä muutoksia tehdä!

Myönnän että hivenen pelottaa tuleva kesä ja viikot kun ravintovalmennus loppuu. Onneksi siihen pääsee aina takaisin jos tuntuu että homma pissii alleen. Mutta monta kummitusta on jo valmiiksi mielessä. Eniten se syömättömyys, ettei siihen vahingossa vain palaa. Että muistaa jatkaa annetuilla ohjeilla ja syödä tarpeeksi... Vielä on hetki aikaa mennä ohjaajan turvallisessa opastuksessa, mutta sitten on kokeiltava itse ja pärjättävä. apuva.

Tulevalla viikolla liikunta on valmiiksi suunniteltu aika minimiin. Öitä on tiedossa ja silloin ei muuta elämää olekaan. Mä kun en kykene yövuoron perään tunnin ohjattuun liikuntaan aamusta ja illalla aikaa on vähän, mitä kotona ehtii hereillä olemaan. Mutta näillä mennään, kohti uutta ihanaa keväistä viikkoa :)

torstai 9. toukokuuta 2013

9 kuukautta

Yhdeksän kuukautta. Siinä ajassa rakentuu uusi ihminen, jos biologian mukaan mennään. Mutta jos mennään elämäntaparemontin mukaan, siinä ajassa todellakin rakentuu uusi ihminen :) Niin ainakin itse koen.

Paljon on tapahtunut ja paljon pitää vielä tapahtua. Vaikka välillä tuntuu ettei homma etene, ei sitten mihinkään, niin silti jotain tapahtuu tuolla kuoren alla.

Vaaka napsahti tänä aamuna -36.1kg lukemiin, joista iloitsen ihan hirmuisen paljon! Tahti on rauhoittunut ja tasaantunut, välillä tulee niitä suvantoja ettei mikään liiku ja sitten taas mennään. Seuraava tasakymmen rikottavaksi on todella lähellä :) Ei puutu paljon!

Tuo kyseinen kymmenluku on ollut yksi välitavoitteista ja siihen olin aikatauluksi laittanut 1.6.13. Nyt se voi todellakin olla mahdollista, vaikka välillä meinasin jo ettei se tule toteutumaan ja että tavoitteet on vähän epärealistiset. Kuitenkin kaikki on mahdollista.

Vaatekoko on pienentynyt hirveästi. Nyt kun kesäiset ilmat on saapuneet, olen ihan paniikissa koska mulla ei ole mitään päälle pantavaa. Ja tällä kertaa se ei ole naisten yleisin voivottelunaihe, vaan ihan totinen tosi. Mulla kaappi huutaa tyhjyyttä kesävaatteiden kohdalla. Jotain tarvii tehdä :D Toisaalta se on ihanaa. Pelkkä ajatuskin siitä, että voit ostaa 6-7 vaatekokoa pienempiä vaatteita tänä kesänä, se laittaa hiljaiseksi mutta saa mielen todella iloiseksi! Happy happy me!

Ja kuten lupasin viime postauksessa, niin väliaikatietoja mitoista tulee tässä :)

Mittoja: (suluissa muutos 1,5kk takaiseen)
Rinta -25cm (+/-0)
Vyötärö -35cm (+/-0)
Lantio -26cm (-4cm)
Reisi -20cm (-3cm)
Allit -13cm (-0.5cm)

Selkeästi näkee, että on ollut alakropan vuoro luovuttaa ekstraa pois. Ja näinhän se menee. Vuoroin vieraissa :D Vaikka musta on hassua että alakropasta on lähtenyt enemmän kun tuntuu että kuitenkin ylävartalotreeniä oon tehnyt paljon enemmän :D Noh, pääasia että jostain lähtee jotain pois. ihan sama, mistä.

Näillä siis mennään. Uusi kuukausi edessä, uudet haasteet ja tietenkin ihana kesä. Kohta menee rikki 200 käyntiä/tuntia Keitaalla, siitä sitten tavoittelemaan seuraavaa viittäkymmentä. Yksi käynti kerrallaan :)

Aurinkoista ja ihanaa helatorstaita sinulle!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Onnen murusia

Treeni Tiistai. Siis aivan ihana päivä :) mä olen vieläkin pienessä endorfiini-onnellisuus-kännissä :) Ensin aattelin, että en tänään päivittele tänne mitään, mutta pakkohan mun on johonkin hehkuttaa onnellisuuttani :D

Aamu alkoi Taistelulla. Siis BodyCombatilla. Viime sunnuntaina combatissa kai tein jotain eri tavalla kuin ennen tai sitten liikkeet on vähän jo kehittyneet, koska sain yläselän kipeäksi. Hyvällä tavalla siis. Eilinen pyörälenkki vetreytti sopivasti ja tänään taas ahertamaan. Iskuja ja potkuja. Voi että kun oli vain 45 ohjelma, eikä täyttä tuntia. Mä niin rakastan tuota tuntia, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Mä voisin elää vain pelkän combatin voimalla :)

combatin perään oli ravintovalmennus ja siitä syystä cx jäi välistä. Normaalisti ne kulkee melkein käsikädessä, siis cx ja joku muu liikuntatunti. Ravintovalmennuksessa olin iloinen. Ja onnellinen. Paino on viimein kääntynyt laskuun ja saan hetken hengittää. Tämä onnistuu kuitenkin, pienin askelin kohti päämäärää. Palkinto on kirkkaana mielessä. Mittanauha kertoi mukavia uutisia, mutta kaivan mitat kuukausipäivityksen yhteyteen, nyt en lähde niitä autosta hakemaan.

Olin niin onnellinen kun ajelin salilta kotiin, että haukkasin välipalan ja käytin koirat ulkona, pakkasin puhtaat treenikamat kassiin ja suuntasin takaisin salille. Tuntui että jotain jäi puuttumaan kun cx:ssä ei ollut, joten kävin tekemässä yläkroppatreenin ja vatsoja kahvakuulalla. Nyt on selkä niitattu kunnolla, mutta voitko uskoa mikä onnellinen tunne on, kun tunnet pitkät selkälihakset! Siis ihan mieletön fiilis, siitä ei pääse mihinkään! Ja tämä on sitä positiivista kipua, jota olen hakenut useita viikkoja tuloksetta. Kunnes pari viikkoa sitten tehomuokkauksessa sain paikat kipeäksi ja sen jälkeen on tuntuma lihaksiin ollut toisen lainen.

Mä olen alkanut viimeikin katsomaan peiliin kun teen jotain. Combatissa en uskalla paljon vielä katsella, mutta saatan joskus vähän jopa vilkaista peiliä päin. Enkä säikähdä enää sitä ihmistä joka sieltä katsoo takaisin. Älä ymmärrä mua väärin, itserakasta musta ei saa tekemälläkään. Mutta olen hiljalleen alkanut tuijottamaan peiliin kunnolla, kuten esim tänään kun tein käsipainoilla erilaisia vipunostoja joka suuntaan. Ja olin aika iloinen siitä peilikuvasta. Paljon tarvitsee toki vieläkin tapahtua, matka on edelleen pitkä ja pelastusrengas turhan iso. Mutta pientä ylpeyttä tunnen itsestäni ja siitä mihin suuntaan kroppa on menossa. Olen siitä onnellinen!

Tuosta onnesta olin vissiin aika sekaisin, koska vapaaehtoisesti päätin vielä treenin lopuksi (lihakset tärisi ihan mukavasti jo siinä kohtaa) harjoitella lankkuja ja sivulankkuja. Viime sunnuntain cx:ssä ekan kerran pystyin pitämään oikean lankun yhdessä kappaleessa kaikki kolme kierrosta ja tunsin siitä hienoista voitonriemua. Sitähän ei siis sovi jättää siihen, joten harjoittelemaan vaan lisää. Niinpä sitten lankkuja useammassa erässä 30s kerrallaan. Sivulankkujen kohdalla aloitin kevennetystä versiosta, koska muutahan mä en ole osannut. Siinä kun sitten vaihdoin kyljeltä toiselle kolmatta tai neljättä kertaa, jostain sain päähänpiston kokeilla rankempaa versiota jalat suorana. Härregyyd kun se teki hyvää!! Ja se tunne, kun tajusin peilistä katsoen että hitto se asento on ihan mielettömän hyvä :D Siis vasta-alkajalle ainakin!

Se mikä on ollut mielenkiintoista huomata tuolla salin puolella, niin jotain on meikäläinenkin oppinut. Mulla on hyvät saliohjelmat ja saan tärinän aikaiseksi niillä loistavasti ja hiki valuu todella vuolaana. Mutta joskus huomaan että haluan tehdä enemmän käsiä tai enemmän jalkoja tai mitä milloinkin. Nyt on huomannut sen, että enää ei tarvitse kävellä katsomaan ohjelmasta mallia, vaan löytää vaihtoehtoja ilman ohjekirjaa. Osa liikkeistä tulee selkeästi pumpin puolelta, mutta oon ladannut sitten isompia painoja jotta lyhyemmät sarjat on riittänyt. Hyvin on siis ohjattu laitteiden käyttöön ja annettu vaihtoehtoja :) Iloitsin joissakin liikkeissä myös siitä, että pari kk sitten laitetut painot sai tuplata tai ainakin reilusti lisätä (hauiskäännössä sain triplata painot Whooo whoooop !!! ).

Mä olen niin onnellinen näistä pienistä onnenmurusista tänään :) Siitä että lihakset alkaa löytymään, siitä että peilikuva ei ole ihan niin paha mitä on kuvitellut, siitä että kehityksen huomaa jo itsekin, siitä että liikkeet löytyy paremmin ja ihan kaikkeen ei tarvitse kysellä neuvoja. Ja ennen kaikkea siitä, että mulla on ihan mahtavia ihmisiä tyrkkimässä eteenpäin!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Palauttelevaa pyöräilyä

Takalisto on saanut toipua hetken verran viime viikon pyöräilyistä, joten tänään päätin jättää salit ja jumpat pois ja ottaa palauttavana iltalenkin pyörällä. Harmittaa kun sportstracker ei toimi kunnolla (ei löydä signaalia ennen kuin joskus...) joten en ihan tarkkaa matkaa tiedä, mutta onneksi vanhastaan on samoja polkuja tullut käveltyä ja ajeltua joten kilometrit sain about talteen.

Olin yllättynyt että koko matka meni ajaen, mäki kerrallaan :) Se on iso harppaus eteenpäin koska viime kesänä vielä jouduin taluttamaan kaikki ylämäet, ne pienet ja loivatkin olivat haasteellisia. Nyt ei mitään ongelmaa.

Toinen ihana ylläri oli se, ettei hengitys missään vaiheessa tiltannut eikä oikeastaan voi sanoa että olisin edes hengästynyt kunnolla. Jossain kohtaa kyllä jaloissa vähän tuntui, mutta ei mitenkään pahasti että olisi pitänyt harkita polkemisen keskeyttämistä.

erittäin ylpeä olen siitä että 13km lenkki meni aikaan 43 minuuttia!! Whoop whoop!! Viime kesänä 5km matkaan meni lähes 30minuuttia! Happy, happy me :)

Tämän aamun vaa'an lukema sai hieromaan silmiä. Ajattelin että eilinen oli jotenkin virhe tai oli huonosti syönyt tms. Mutta kyllä vain, tänä aamuna se vaaka napsahti taas alempiin lukemiin ja 1.9kg miinusta viime viikosta!! Ihanaa!!

Voitte uskoa, että linnunlaulu, pörriäisten lentely ja tuo auringonpaiste on saanut meikäläisen iloiseksi tänään :) Ihana kesä tulossa!

Nyt tähtäykseksi työmatkapyöräily, seuraava etappi!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Pienet asiat merkitsevät paljon

Tämä viikonloppu on opettanut mulle paljon. Se on näyttänyt monista ihmisitä niitä todellisia puolia, osoittanut ketkä seisovat vierellä ja kannustavat hymyilemään. Ketkä jaksavat tsempata ja uskoa sinusta jotain sellaista, mitä vielä ei voi nähdä. Se on myös opettanut, että elämä todella voi heittää kaiken ympäri hetkessä. Ja siitäkin on vain jatkettava ja nostettava päätä pystympään. Se on myös opettanut, ettei elämä kaadu jos sen ei anna kaatua (vaikka se välillä todella tuntuu siltä).

Tänä aamuna olin jostain syystä sammuttanut puhelimen kun se soi ja siispä nukuin pommiin. Ja siitähän se sitten lähtikin... Kiireellä suihkuun ja puoli unisena räpelsin metallisen kulmikkaan shampoo pullon telineestä alas. Ja mun tuurilla tietenkin se kulma edellä suoraan keskelle jalkapöytää. Muutama uusi sana taisi tulla keksityksi siinä tohinassa, niin mukavasti se mäjähti. Yhdellä jalalla hypellen lenkki koirien kanssa ja töihin. Sinipunainen turvonnut kinttu ei tykkää kävelystä, joten töissä teippaamaan se kunnolla ja avot, johan pelitti!

Olin ilmottautunut illan tuplatunnille, mutta jo aamupäivän aikana peruin tunnit. Osittain jalan vuoksi, mutta osittain niiden kaapista kurkkivien kummitusten. Lopulta päätin jättää tunnit varaamatta ja totesin, että jos ne on täynnä kun salin ovista menen sisälle, jään salille. Pääsin kuitenkin tunnille.

Vaikka ihmisillä ei saisi olla suurta merkitystä meidän elämässä, siis meidän onnellisuus ei saisi olla toisesta ihmisestä riippuvaista, niin joskus ne toiset ihmiset saa aikaan ihmeitä. Niin kävi tänäänkin. Vaikka lähes itkua nieleskellen menin salin ovista sisään, ne pienet sanat merkitsee paljon. Silti silloin kun olet heikoimmillasi, imet jokaisen mukavan sanan itseesi sienen lailla.

Lopputuloksena arki unohtui 1,5 tunniksi täysin ja sain sen kaipaamani hengitysraon ja ajatusten nollauksen. Jossain vaiheessa huomasin itsekin jälleen sen, kuinka hyvä mun on olla näiden ihanien ihmisten keskellä. Kuinka sitä kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Ja sen, että hymy ja nauru lähti jostain syvältä pakottamatta. Toiset ihmiset vain osavaat karsimallaan, hymyllään ja olemassa olollaan kaivaa sinusta sen hyvän esille. Silloinkin kun itse et koe pystyväsi siihen.

Ja kai sillä kannustuksella ja ryhmähengellä on jonkin sortin vaikutus, sillä tänään voin vetää sen punaisen ruksin seinään :D Mä meinaan lankutin cx:n "haastebiisin" kaikki lankut just niinko piti. Ei mitään kevennettyjä versioita. Kyllä, meinas usko jo loppua siihen, että se joskus loppuu, se kappale meinaan :D mutta tärinällä kohti hyvää oloa ;)

Ja kai joku iskukin meni combatissa vähän paremmin tai joku potku eri tavalla, koska kankut on kipeät ja selkä huutaa hoosiannaa lapaluiden luota, kylkiä unohtamatta... Vatsa on kipeä jokaisella syvään hengityksellä, eli jotain on tapahtunut. Ihan varmasti on!

Ne on ne pienet asiat, joilla on suuri merkitys. Joskus elämä heittää kohdalle ihania ihmisiä, olemaan esimerkkinä, vierellä kulkijana tai rinnalla seisojana. Joskus potkimaan sinua eteenpäin ja joskus taas näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.

Mä olen iloinen tänään pienen pienistä asioista, kuten lankusta. Hyvästä taistelusta. Ihanista Taistelutovereista. Mahtavasta ja ammattitaitoisesta ohjaajaporukasta, joka meidän salilla on. Ja esikuvista sekä tsemppareista. Silloin kun itse ei näe metsää puilta, joku vähän ravistelee ja saa taas mittasuhteet kohdalleen.

Tästä jatketaan, kohti uutta viikkoa. Olkoon huominen vaa'an lukema ihan mitä tahansa, niin eespäin mennään :)

lauantai 4. toukokuuta 2013

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle

Elämä heittelee joskus niillä kylmillä ja kuumilla kivillä. Mutta elämä jatkuu silti. Välillä sitä kyllä miettii, että juuri kun kaikki on superhyvin, niin eikös jostain lennä lava-autollinen kiviä... No siinähän siis lentää, mähän en suostu antamaan periksi. Vaikka kyllä se salpaa hengityksen kun vähän väliä joudut aloittamaan puhtaalta pöydältä alusta.

Eilen olisi ollut potkunyrkkeilyn esittelytunti. Olin ilmottautunut ja menossa, kunnes tyhmä minä hain postin heti töiden jälkeen. Liian paksu kirjekuori joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkärankaa. Pakko se oli avata heti ja vaikka sitä kuinka luki edes ja takas, ei siitä tajunnut tuon taivaallista. Se iski ilmat pihalle tehokkaasti ja ajatukset tilttiin. Peruin tunnin, ei musta olisi ollut menijäksi. Ei, vaikka kuinka harmitti. Ja se pieni paholainen olkapäällä löysi kaikki ne sanat joita en halunnut kuulla. "ei susta ole siihen", "luovuta hyvän sään aikana ennen kuin menetät loputkin", "uskoisit jo että yrittäminen on turhaa", "et kai oikeasti luule osaavasi jotain" ja niin edelleen. Vain mielikuvitus on rajana...

Pakkasin karvakorvat autoon ja ajoin metsään. Toista tuntia kävelin ympyrää, selvittelin ajatuksia ja mietin miten tästä taas noustaan ja jatketaan. Mä tiedän, että on ihmisiä jotka oikeasti odottavat kieli pitkänä että sanon lopettavani. Antavani periksi. Ja sitä riemua mä en heille suo. Sorry kaiffarit jotka sitä odotatte, ette ole mun prioriteeteissä ykkösenä ;)

Linnunlaulu, tuulen humina ja se metsän hiljaisuus. Se saa aikaan ihmeitä. Taistelutahtoa on jäljellä, vaikka viime vuosi siitä veikin ison osan. Suunnittelin kovasti, että tänään menen heti aamusta salille korvaamaan eilisen treenin, mutta muistin onneksi että siellä on crossing-maraton ja väkeä normaalia enemmän, joten enpäs sitten mennytkään. Vielä tänään en jaksa hymyillä ja olla iloinen kun sisällä huutaa. Huomiseen on aikaa vielä tovi. Eikä aina tarvitsekaan jaksaa hymyillä, onneksi.

No niin. Nyt sitten se joukko joka kieli pitkänä odotti sitä, että joko se viimeinkin luovutti ja antoi periksi, voi vetää kielen suuhunsa takaisin. Sillä ei vieläkään. En ole antamassa periksi. Korkeintaan vauhti vähän hidastui mutta silti eteenpäin mennään. Sen tajuaminen, että homma ei vain etene samaa tahtia enää kuin syksyllä, kestää aikansa. Ja lähinnä se sopeutuminen siihen vie oman hetkensä. Musta on tuntunut viime viikot siltä, ettei oikeasti tapahdu yhtään mitään. Että kroppa ei suostu luovuttamaan enää yhtään senttiä, vaikka sillä todellakin on mistä antaa. Niinpä päätin tänään ihan vain ärsytyksen voimalla kokeilla tavoiteshortseja jalkaan ja olin sanalla sanoen järkyttynyt.

Nuo shortsit sain kaverilta viime kesänä kun sain paljon muutakin (silloin liian pientä) vaatetta kaappiini majailemaan. Muistan kun kokeilin niitä silloin viime heinäkuussa ja ne nousi hätäisesti polvien yläpuolelle (siis se vyötärönauha jämähti reisiin :D ). Silloin meinasin heittää ne pois, mutta aattelin että antaa olla kaapissa, ne on niin pienetkin ettei ne tilaa vie. Alkuvuodesta kokeilin niitä uudelleen ja järkytyin kun ne nousikin tahmaisesti ylös saakka, vaikka ei ne kiinni menneet. Ei lähellekään. Mutta iloitsin kun ne nousi oikeasti ihan ylös asti. Silloin aattelin että vuoden päästä kesällä ne on sopivat.

No tänään vedin nuo shortsit uudelleen jalkaan. Nousivat kepeästi ylös ja menivät kiinni !! Ihan järkyttävää! Siis oikeesti, mähän saatan voida (ja ehkä jopa kehdata) käyttää niitä tulevana kesänä! Ihan kamalaa ja silti niin ihanaa :) Vielä kun tämä pelastusrengas alkaisi tästä pienentymään, niin olisin tooooodella tyytyväinen!

Mä olen pitänyt pari päivää taukoa vaa'alla hyppäämisessä. Ihan siksi, että ei se siellä hyppiminen mitään muuta kun samoja lukemia seilataan ja mitään ei tapahdu. Tänään kuitenkin vanhasta tottumuksesta kävin ja vähän aikaa piti tuijotella numeroita. Maanantaina vasta on virallinen punnituspäivä, joten sitä ennen ei voi sanoa mitään, mitä oikeasti on tapahtunut. Mutta lukema sai hieraisemaan silmiä. Joko viimeinkin taas tapahtuu jotain?

Mutta palatakseni alkuun. Elämä ei ole kenelläkään helppoa ja se vain pitää ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee. Kriisejä, niitä tulee ja menee eikä kaikesta tarvitse tehdä kriisiä. Jos tänään ei naurata, niin huomenna on uusi päivä. Sen sijaan että painat leuan rintaan ja käyt kohti uusia vastoinkäymisiä, nosta pääsi pystyyn ja hymyile. Ajattele että jos elämä potkii koko ajan, sinun täytyy olla jotain todella erikoista että sinua koitetaan nujertaa jatkuvasti ;) Think positive! Mä kerään kappaleet ja nousen entistä vahvempana ;)

Joskus on hyvä mennä vähän kauemmas nähdäkseen lähelle. Mulle riittää tuo metsä ja sen suoma hiljaisuus, vähän välimatkaa asioihin ja mittasuhteet kuntoon. Lopulta se on kuitenkin ne omat ajatukset, jotka meitä jarruttaa.



Kuva Les Mills:n sivuilta.

torstai 2. toukokuuta 2013

Postia ja v-käyrää

Tänään ne saapui :) uudet herkut Fitness Gurulta ja ihanan nopeasti ne tulikin! olen seurannut lähetyksen etenemistä kieli pitkällä, jos ei olisi vappu ollut välissä, niin ne olisi olleet mulla jo tiistaina... No, hyvää kannattaa odottaa!


Nyt tuli siis kahta eri makua proteiinipirtelöä ja yksi palautusjuomajauhe, lisäksi otin kokeeksi noita fitnessnuudeleita, niistä kun oon kuullut paljon suuntaan jos toiseen.

Nuudelit on koekäytetty. Ei mikään erityinen makunautinto, mutta hyvin maustettuna ne meni kyllä ja vatsa täyttyi hyvin. Ihan kuin olisi paremminkin syönyt :D Vähän ehkä kumisia ovat, mutta elämä on... Enhän mä aluksi tykännyt Reco2 maustakaan, mutta nyt se uppoaa kuin suurempikin herkku.

En tiedä, ootko törmännyt tähän blogiin mutta suosittelen lukemaan. Suoraa tekstiä ja paljon asiaa. Mä allekirjoitan kyllä nuo painonhallinnan sudenkuopat omalla kohdallani. Ihan itsehän olen itseni tähän tilaan saattanut, turha sitä on itkeä ja syödä lisää. Tai syyttää isoja luita, vuorotyötä, yksinäisyyttä tai milloin mitäkin.  Syitähän me jokainen osataan keksiä, minä ainakin olen loistava tekosyiden keksijä. Niitä löytyy kyllä joka lähtöön.

Uusi kuukausi on vaihtunut ja liikuntakin taas maistuu. Tämä painon junnaaminen ottaa päähän, se todella ottaa päähän ja rankasti. Pääsin alle ensimmäisen tavoitteen hienosti ja siihen se sitten tyssäsi. Mä olen koittanut syödä enemmän, syödä vähemmän, lisätä proteiineja ja vähentää hiilareita. Liikkua ja olla liikkumatta. Käyttää valmistavaa / palauttavaa ateriointia ja ollut ilman. Eikä mitään. Ei helvata yhtään mitään!

Mä tiedän, että stressi voi myös aiheuttaa sen, että paino junnaa. Ja kyllä, mä stressaan todella sitä, että homma jää tähän. Siis elämäntavat ei muutu takaisin vanhaan, sitä en tarkoita. Mutta se että paino jämähtää näihin lukemiin. Sitä stressaan oikeasti.

Tänään on liikuttu taas takalisto verillä. Eilisen pyöräilyn jälkeen oli mielenkiintoista istua satulaan tänään. Kyllä tunsi, että on uusia lihaksia ärsytetty. Mutta sisulla ja hammasta purren pidin kiinni lupauksestani mennä aamutunneille pyörällä. Vähän meinasi hyytyä kotimatkalla... Kroppa on nyt niin kipeä ettei ollut mitään toivoa mennä iltatunnille vaikka mieli tekikin. Joten sallin itselleni vapaan illan.

Tänään on v-käyrä ollut jostain syystä todella herkässä. Pienikin rivien välistä luettu poikkipuolinen äänenpaino on saanut mut niin pahalle tuulelle, että oksat pois. Mielenkiintoista. Enkä voi syyttää edes "niitä päiviä". Ehkä tämä tasoittuu. Ei pitäisi avata naamakirjoja ja muita foorumeita tällaisina päivinä. Varsinkaan, jos hyvää tarkoittaviin viesteihin tulee ei ehkä ihan toivottuja vastauksia. No viesti on tullut perille ja asia ymmärretty. Jälleen on aika opetella sulkemaan suunsa (tai näppäimistönsä) ennen kuin sammakot juoksee...

Huomenna olisi ensimmäinen potkunyrkkeilyn esittelytunti, se on rantautumassa meidän salille ainakin jonkin laisella konseptilla. Oon ilmottautunut, tunti on ollut täynnä jo pitkään ja silti mä mietin että onko se mun paikka.

Se mörkö omasta itsestä ja riittämättömyydestä kummittelee sitkeästi. Mieli tekee kovasti, mutta silti. Entä jos siellä ei pärjääkään ja viekin joltain toiselta paikan joka pärjäisi siellä. Joo, tiedän ettei tarttis miettiä nyt muita. Mutta kyllä sitä silti vaan miettii. En tiedä. Tämä on vain niitä päiviä, että tekisi mieli avautua oikein kunnolla mutta kun tietää että avautuminen menisi myös perille oikeaan osoitteeseen eikä halua aiheuttaa mielipahaa, joten on parempi vain olla hiljaa.

Simmoista. Että jos tämä olisi helppoa, tämä olisi tehty jo. Ja joka sanoo tämän olevan helppoa, niin teepä itse ja tule vuoden päästä kertomaan kuinka helppoa se oli.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pyöräilykausi korkattu

Nonnih. Nyt se on sitten korkattu, se pyöräilykausi.

Oon aika iloinen siitä, että nopeus on vähän kasvanut viime kesästä. Viime vuonna keskinopeus oli 6-7km tunnissa ja pakko sanoa että hiukan ahdisti polkeminen. Nyt kattelin keskinopeutta niin se oli 13,5km/h. Happy me :)

Tänään löysin itsestäni myös uuden puolen. En ole koskaan pitänyt itseäni kilpailuhenkisenä, mutta näköjään olenkin... Päätin tyrkätä itseni mukaan kilometrikisaan ja nyt on kauheet suunnitelmat kilometrien kerryttämiseksi. Toisaalta se on hyvä juttu, pääasiahan on että liikkuu ja hyötyliikuntakin on tosi hyvä juttu. Niinpä siis tänään hyötyliikunnan nimissä poljin kuntosalille ja takaisin, tein myös yksijakoisen ohjelman kokonaan sekä lisänä rinta- ja haustreenin. Huomenna onkin pitkästä aikaa combatin vuoro, joten jalat saa kyytiä. Goooood :)

Nyt takapuoli on hivenen hellänä polkemisesta, mutta jos se ei huuda aamulla hoosiannaa niin tarkoitus olisi taas polkea salille. Illan jumpalle menen kyllä suosiolla autolla... Mikäli kykenen edes illan jumppaan :D

Tavoitteena on siis päästä polkemaan töihin ja takaisin edes muutamat kerrat tänä kesänä. Matka olisi ihan loistava, noin 18km yhteensä. Mutta en lupaa taikka vanno yhtään mitään... Katsotaan kuinka käy.

Pieni toive on myös siinä, että hyötyliikunnan lisääminen saisi painon taas laskemaan. Vappusyömiset ja juhlat sai aikaiseksi oikein pohjanoteerauksen syömisissä. Huomenna on aika taas palata ruotuun... *huokaus*

Mutta kyllä se tästä, elämästä pitää nauttia vaikka se nauttiminen ei saa olla syömisestä kiinni. Onhan elämässä paljon muutakin hyvää kuin ruoka ja kyllä mä haluan että se elämänilo on lähtöisin jostain muusta kuin herkuista...

Huomiseen siis henkisesti varautumassa, kamat pakattu ja kypärä odottaa. Jesh!!

Kesäkauden avaus!

Toukokuu ja kesä :) Se on täällä, luvatkoon säätiedotus mitä tahansa :)

Viimesen vuoden aikana oon innostunut vanhoista lajeista uudelleen, kuten talvella hiihtämisestä ja viime kesänä pyöräilystä. Viime kesänä pyörällä ajaminen jäi vähäiseksi, mutta sen verran kuitenkin että olihan se ihan kivaa.

Nyt on pyörä haettu jälleen varastosta, kypäräkin kaivettu esille ja edessä on vain kumien täyttö ja kauden korkkaus. Mitään tavoitetta ajamiselle en uskalla laittaa, mutta jos silloin tällöin ajelisi töihin niin siinä olisi jo ihan hyvä lähtötavoite.

Terassille on kannettu varjo ja kalusteet putsattu, vappupäivän kunniaksi nautiskeltu kahvia ja Fit-lehden antimista varjon alla. Elämä on hyvin ja aika mukavaa, kaikesta huolimatta!

Tänään ajattelin korkata pyöräilykauden ja ajaa salille tekemään perusohjelman läpi. Nauttia ihanasta auringonpaisteesta samalla.

Tästä se kesä siis alkaa!

Aurinkoista vappua!