Tämä viikonloppu on opettanut mulle paljon. Se on näyttänyt monista ihmisitä niitä todellisia puolia, osoittanut ketkä seisovat vierellä ja kannustavat hymyilemään. Ketkä jaksavat tsempata ja uskoa sinusta jotain sellaista, mitä vielä ei voi nähdä. Se on myös opettanut, että elämä todella voi heittää kaiken ympäri hetkessä. Ja siitäkin on vain jatkettava ja nostettava päätä pystympään. Se on myös opettanut, ettei elämä kaadu jos sen ei anna kaatua (vaikka se välillä todella tuntuu siltä).
Tänä aamuna olin jostain syystä sammuttanut puhelimen kun se soi ja siispä nukuin pommiin. Ja siitähän se sitten lähtikin... Kiireellä suihkuun ja puoli unisena räpelsin metallisen kulmikkaan shampoo pullon telineestä alas. Ja mun tuurilla tietenkin se kulma edellä suoraan keskelle jalkapöytää. Muutama uusi sana taisi tulla keksityksi siinä tohinassa, niin mukavasti se mäjähti. Yhdellä jalalla hypellen lenkki koirien kanssa ja töihin. Sinipunainen turvonnut kinttu ei tykkää kävelystä, joten töissä teippaamaan se kunnolla ja avot, johan pelitti!
Olin ilmottautunut illan tuplatunnille, mutta jo aamupäivän aikana peruin tunnit. Osittain jalan vuoksi, mutta osittain niiden kaapista kurkkivien kummitusten. Lopulta päätin jättää tunnit varaamatta ja totesin, että jos ne on täynnä kun salin ovista menen sisälle, jään salille. Pääsin kuitenkin tunnille.
Vaikka ihmisillä ei saisi olla suurta merkitystä meidän elämässä, siis meidän onnellisuus ei saisi olla toisesta ihmisestä riippuvaista, niin joskus ne toiset ihmiset saa aikaan ihmeitä. Niin kävi tänäänkin. Vaikka lähes itkua nieleskellen menin salin ovista sisään, ne pienet sanat merkitsee paljon. Silti silloin kun olet heikoimmillasi, imet jokaisen mukavan sanan itseesi sienen lailla.
Lopputuloksena arki unohtui 1,5 tunniksi täysin ja sain sen kaipaamani hengitysraon ja ajatusten nollauksen. Jossain vaiheessa huomasin itsekin jälleen sen, kuinka hyvä mun on olla näiden ihanien ihmisten keskellä. Kuinka sitä kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Ja sen, että hymy ja nauru lähti jostain syvältä pakottamatta. Toiset ihmiset vain osavaat karsimallaan, hymyllään ja olemassa olollaan kaivaa sinusta sen hyvän esille. Silloinkin kun itse et koe pystyväsi siihen.
Ja kai sillä kannustuksella ja ryhmähengellä on jonkin sortin vaikutus, sillä tänään voin vetää sen punaisen ruksin seinään :D Mä meinaan lankutin cx:n "haastebiisin" kaikki lankut just niinko piti. Ei mitään kevennettyjä versioita. Kyllä, meinas usko jo loppua siihen, että se joskus loppuu, se kappale meinaan :D mutta tärinällä kohti hyvää oloa ;)
Ja kai joku iskukin meni combatissa vähän paremmin tai joku potku eri tavalla, koska kankut on kipeät ja selkä huutaa hoosiannaa lapaluiden luota, kylkiä unohtamatta... Vatsa on kipeä jokaisella syvään hengityksellä, eli jotain on tapahtunut. Ihan varmasti on!
Ne on ne pienet asiat, joilla on suuri merkitys. Joskus elämä heittää kohdalle ihania ihmisiä, olemaan esimerkkinä, vierellä kulkijana tai rinnalla seisojana. Joskus potkimaan sinua eteenpäin ja joskus taas näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.
Mä olen iloinen tänään pienen pienistä asioista, kuten lankusta. Hyvästä taistelusta. Ihanista Taistelutovereista. Mahtavasta ja ammattitaitoisesta ohjaajaporukasta, joka meidän salilla on. Ja esikuvista sekä tsemppareista. Silloin kun itse ei näe metsää puilta, joku vähän ravistelee ja saa taas mittasuhteet kohdalleen.
Tästä jatketaan, kohti uutta viikkoa. Olkoon huominen vaa'an lukema ihan mitä tahansa, niin eespäin mennään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti