Kun positiivinen todellisuus iskee

Mä olen ihan onnesta sekaisin ja sanaton. Toisaalta kauhuissani ja silti niin super iloinen. Tiedätkö sen tunteen, kun olet aina, koko ikäsi halunnut jotain joka on ollut saavuttamattomissa? Josta ihmiset toinen toisensa perään sanoo, että älä unelmoi, se on mahdotonta? Ja kuitenkin salaa haaveilet siitä ja toivot että jonain päivänä... Että jonain päivänä se voisi olla totta. Voisit näyttää itsellesi ja samalla ehkä vähän muillekin, että pystyt mahdottomiin (tai ainakin sellaiseen, jonka joku toinen väittää olevan mahdotonta). Että kaikki on mahdollista kun teet työtä unelmasi eteen.

Tänään oli ravintovalmennuksen treffit. Periaatteessa viimeiset jos mukaan ei lasketa seurantatapaamista heinäkuussa. Edellisestä tapaamisesta on pari viikkoa aikaa ja olin henkisesti niin valmistautunut sihen, että mitään ei ole tapahtunut. Varsinkin kun takana on pari viikkoa liikuntaa minimillä. Vaikka tiedän, että liikunta tukee painonpudotusta ja tulokset tehdään siellä keittiössä, on sen sisäistäminen ollut kuitenkin oma haasteensa. Hiljalleen mun tajuntaan alkaa iskea se totuus, että näin todella on. Ihan oikeasti.

Kuitenkin kahdessa viikossa on vyötäröstä lähtenyt 6cm. Siis 6cm !?!?! Ja mä en ole mielestäni tehnyt mitään! Mutta jotain mä olen tehnyt oikein. Nimittäin syönyt. Pitänyt kiinni siitä että kalorit tulee täyteen, että proteiinit, hiilarit, kuitu ja se tärkein rasvat, tulee joka päivä syötyä. Mennyt orjallisesti annettujen ohjeiden mukaan, vaikkakin jättänyt päiväkirjan pidon pois. Mä olen todella oppinut jotain :)

Tämä juna on mennyt todella lujaa vauhtia, että ajoittain on tuntunut vaikealta pysyä matkassa mukana. Kroppa menee ihan omia raiteitaan ja pääkoppa seuraa jossain sivuraiteella perässä. Matka on kestänyt jo reilut 9 kk ja nyt vasta oma ajatusmaailma alkaa olemaan tahdissa mukana.

Tänään kävin InBodyssa ja kun vertasin lappuja toisiinsa, joiden välillä on 3kk aikaa, aloin viimein tajuta tilanteen. Mä olen saavuttanut paljon. En ilman apua, ehei! Mutta oikeasti, saavuttanut jotain josta mulle on sanottu aina että se ei ole mahdollista. Kun vaa'an lukemat valuvat yksi toisensa jälkeen alaspäin ja mittanauhasta roikkuu enemmän vapaana kuin meikäläisen ympärillä. Sitä ei vain sisäistä ihan heti.

Mutta tänään se jotenkin jysähti. Melkein 37kg ja vyötäröltä on nyt lähtenyt 41cm. Se on melkein puoli metriä. Ihan oikeesti! Vaikka voisin hyppiä ilosta ja riemusta, vetää nuo lukemat hiljaiseksi. Ne helpotuksen kyyneleet, kun viimeinkin pystyt siihen mihin kukaan ei uskonut sun pystyvän. Kun tajuaa, että ovet on oikeasti auki ja voit tehdä ihan mitä tahansa. Ja tajuaa sen, että ns. normaalipaino on ihan kohta oven takana. Ja kuitenkaan sitä ei oikeasti pysty vielä käsittämään kunnolla.

Todellisuus on viimein iskenyt. Positiivisesti. Olen onnellinen siitä, että olin valmis ottamaan kaiken avun vastaan, mitä tarjolla on. Ilman mun superihanaa ravintovalmentajaa tämä ei olisi onnistunut! Kyllä, mä tein työn itse, mutta jos ohjeet olisi olleet väärät tai niitä ei olisi ollut, tulos olisi jotain toisenlaista.

Viimeinkin voin todella alkaa uskomaan ravintovalmentajani sanoja "sä osaat tämän". Näyttää siltä, että oikeasti osaan, kun vain uskallan myöntää sen itselleni :) Se Fitnesskissa, se on heräämässä eloon :)

Ja ne unelmat, niitä ei pidä koskaan haudata vaikka ihmiset sanoisivat mitä tahansa!