sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Haasteita

Pääsiäisen myötä on tullut liikuntaan automaattisesti pientä taukoa. Olen koittanut kovasti etsiä motivaatiota salille, mutta se on ollut tyystin hukassa. Niinpä olen antanut kropan levätä, vieläkin pieniä tuntemuksia on torstain pumpista, joka iski ihan uusiin lihaksiin.

Olin ilmottautunut normi sunnuntain tuplatunnille, niin kuin aina kun se on mahdollista. Kuitenkin päivällä huomasin että ohjaaja oli vaihtunut mulle täysin tuntemattomaan ja kävin kovaa kamppailua siitä, uskaltaudunko hänen tunnilleen vai jäänkö combatista pois. Pitkän itseni ripityksen jälkeen päädyin kuitenkin lähtemään, koska en halua välipäiviä liikaa ettei ne jää päälle.

Ja jälleen voin sanoa että kannatti mennä. Uusi combat kokonaisuudessaan vedetty nyt läpi ja voi hyvää päivää, mikä ohjelma... Ainahan se uusi tuntuu erilaiselta, mutta tässä on niin miljoona hyppyä että polvet tulee olemaan koetuksella. Hammasta purren päätin jo lämmittelyn aikana, että kevennetyt versiot ei ole tänään mun vaihtoehto, vaan joka ikinen hyppy hypitään ja jos se on vain mahdollista. Oikeasti saan olla aika ylpeä itsestäni että jaksoin kaikki haara- saksi yms. hypyt. Huomasin myös että jotkut potkut nousee yllättävän korkealle. Se, onko tekniikka oikea, siitä en uskalla sanoa mitään :D mutta ainakin jalka on alkanut nousemaan ;)

Cx:ssä oli myös uusi ohjelma ja se haastaa taas kroppaa eri tavalla. Osa liikkeistä yllätti mut, että pystyin tekemään, mutta osassa ristiselkä oli niin tulessa että tekniikka petti heti alkuunsa. Harjoituksella siitä pääsee eteenpäin. Tekemällä oppii, toivottavasti ;)

Ainoa pieni pettymys näiden kahden uuden ohjelman kohdalla on se, ettei niissä ole sivulankkuja :D Joo, niistä on tullut mulle pakkomielle ;) Voinhan mä harjoitella niitä ihan itsekseni, ei siinä mitään. Mutta kun sinne salille meno on muutenkin haasteellista, niin tuleeko mun oikeasti tehtyä niitä lankkujakaan.... Epäilen suuresti.

Tästä siis kohti uutta kuukautta. Maaliskuu on eletty ja uudet haasteet odottavat oven takana. Yhden kerran perusteella en Combattia lopeta, mutta voi olla että se vähenee seuraavien kuukausien aikana. Aika näyttää miten polvet kestää hyppelyn ;) Mutta cx, niin ihanan kamala laji, joka on koukuttanut mut täysin... Se pysyy ohjelmistossa jatkossakin!

Niin ja mun on pakko tähän loppuun kertoa vielä sekin, että mä olen alkanut himoitsemaan nyrkkeilyä :D ihan kauheeta :D Mutta joka päivä mulla käy mielessä, että se vois olla kivaa... siis ihan oikeasti iskeä säkkiä. Oon jo koittanut vähän ottaa selvää, missä vois päästä perehtymään asiaan enemmän. Mitähän seuraavaksi? Sitä tankotanssiako?

Aurinkoista viikkoa sinulle!

menneisyyden haamuja

Pääsiäiseen on mahtunut paljon hyvää ja paljon ajatukset pysäyttäviä uutisia. Kolme ystävääni on menettänyt isänsä viikon sisällä ja eilen illalla sain viestin, että eräs ystäväni on myös poissa. Sitä pysähtyy itse miettimään, eikö nähnyt merkkejä ja olisiko voinut tehdä jotain. Sitä tuntee itsensä aika pieneksi kun ei nähnyt toisen hätää. Tällaisten uutisten kohdalla myös omat kummitukset menneisyydestä nousevat pintaan. Mutta ne tunteet on vain opittava käsittelemään, eikä aina painaa jonnekin syvälle piiloon.

Eilinen uutinen ystävästäni sai mut muistelemaan porukoita joissa olen pyörinyt nuoruusvuosina. Ihmisiä, joiden kohdalla luulin ystävyyden kestävän ikuisesti. Kuinka nuo ihmiset tänä päivänä ovat kateellisia toisten saavutuksista ja elämästä, eivätkä osaa arvostaa sitä, mitä heillä on. Voisin olla monelle heistä kateellinen, jos haluaisin. mutta en näe siinä mitään järkeä. Eräs näistä entisistä ystävistäni laittoi mulle fb:n kautta viestin, että on kuullut mun elämäntaparemontista ja hänen mielestään on väärin että onnistun. Anteeksi, mun on pakko kertoa että mä nauroin vedet silmissä sille viestille. Ehei, se ei kaatanut mun maailmaa eikä saanut mua lopettamaan. Päin vastoin, entistä enemmän tuli sellainen "mä näytän vielä" - olo. Joidenkin on vain vaikea iloita toisten onnistumisista ;)

Se mikä tässä kaikessa surullisessa pohdinnassa on hyvää, niin olen saanut todella tajuta sen, että olen vapaa. Vapaa ihmisten pillin mukaan tanssimisesta. Vapaa tekemään niin kuin itselleni on hyväksi. Monta vuotta laiminlöin itseäni ja pistin ystävät aina kaiken edelle. Nyt nautin siitä, että mä olen oman elämäni ykkönen ja voin tehdä mitä ikinä tahdon.

Ja hei, vaikka mä olen menettänyt ystäviä. Vaikka välillä olen ollut todella yksin. Niin tänä päivänä mulla on entistä ihanampia ja parempia aarteita elämässäni! Ihmisiä, joille riittää se mitä olen.

Elämä ei siis ollenkaan ole niin huonoa. Moni ihminen tulee elämään vain hetkeksi ja uskon että silläkin on tarkoituksensa. Mä olen hengissä, mä olen tässä. Katse kohti uutta kevättä ja uusia haasteita.

Haluan tähän loppuun jakaa Jonne Aaronin ihanan uuden kappaleen "Taivas itkee hiljaa". Meikäläisellä iski syvälle sydämeen.


torstai 28. maaliskuuta 2013

150. kerta toden sanoo

Muistan elokuussa kun aloitin urakan ja mietin, että jos joskus voin katsoa salin kirjautumisjärjestelmästä käyneeni 50 kertaa. Se tuli täyteen. Sitten ajattelin, että jos 100 kertaa. Sekin tuli täyteen. Ja tänään olen onnellinen tuosta 150. käynnistä :) Eikä se olisi tullut täyteen ilman ihania jumppatovereita ja kannustavia ohjaajia, joiden vuoksi jaksaa ja haluaa yrittää itsensä ylittämistä päivästä toiseen.

Aika juoksee, minä sen mukana. Olen herännyt henkiin viimeisten kuukausien aikana ja nyt ihmetellyt huuli pyöreänä mutta onnellisena sitä, mitä elämä on antanut. Moni asia on hyvin. Moni asia voisi olla toki paremminkin, mutta vielä enemmän viimeisten kuukausien aikana olen oppinut elämään ja nauttimaan tästä hetkestä. On turha murehtia huomista, koska tämä päivä jää elämättä jos ajatukset ovat vain tulevassa. Toki siihen tulevaan pitää varautua, mutta ei saa unohtaa elämistä.

Tässä ja nyt. Mun on hyvä olla. Olen onnellinen :)

En voi lopettaa ihmettelyä siitä, miten ihania ihmisiä olen saanut vierelle. Monesta olen joutunut luopumaan, mutta tilalle olen saanut mahtavia tyyppejä, persoonia ja aivan ihania ystäviä! En osannut kuvitella, mitä kuntosalin oven avaaminen tarkoitti mun elämässä. En tajunnut, kuinka monta muutakin ovea se avaa samalla.

Ihmettely jatkuu, mutta nyt aion nauttia tästä onnellisesta olotilasta ja ihanista ihmisistä, joiden ajattelu saa hymyn huulille :) Nautin kahvit terassilla auringon lämmittäessä ja sulattaessa lumia, kevät tuoksuu jo jos oikein keskittyy. Se tulee ihan varmasti, niin kuin ne 50 käyntiä lisää, mikä on matkana seuraavaan tavoitteeseen!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mieliteot kasvaa

Tänään on vatsalihakset huutaneet kivusta. Positiivisesta sellaisesta. Kyljet on kipeät ja reidet mustelmilla. Mutta fiilis on katossa!

Viikon tauko cx:n parissa ja sitten peräkkäisinä päivinä yrittämään taas. Tuloksena kipeä kroppa, mutta iloinen mieli. Sivulankut, mun murheen kryynit, ne onnistui taas paremmin ja pysyi pidempään. Yleensä mun on ollut vaikeampi tehdä oikealle puolelle, mutta nyt oikea puoli pysyi "kasassa" huomattavasti kauemmin kuin vasen. Vasemman kanssa joutui hakemaan asentoa useasti. Mutta iloitsen niin kovin siitä, että ne onnistuu jo paremmin! Ei ole turhaan menneet nekään tuskan vuoksi vuodatetut hikipisarat.

maanantain ja tiistain combat+cx yhdistelmä on siis saanut kropan kipeäksi... Mutta mä olen nyt luvannut itselleni että kerran viikossa käyn salin puolella. Tekemässä edes yhden 15 min ohjelman läpi. Joten tänään menin pitkin hampain taistelemaan raudan kanssa. Pitkä tauko joidenkin laitteiden kohdalla herätti taas todellisuuteen, jotain on kropassa tapahtunut! Aloituspainot on nousseet paljon kuukausien aikana reilusti ja joihinkin laitteisiin mahtuu paremmin :) Pieniä, mutta niin isoja iloja :)

7 kuukauden totaalisen herkkukiellon jälkeen oon antanut pikkusormen makealle ja luvannut itselleni yhden herkkupäivän viikkoon. Tai no tuosta totaalisesta voi olla montaa mieltä, taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun jotain "herkkua" on suustaan alas laittanut ;) Mutta aika hyvin kuitenkin.... Vasta kaksi ns. herkkupäiväviikkoa takana ja nyt jo tuntuu että mielitekoja on enemmän kuin ennen. Onko se sitten sitä, että kroppa muistelee menneitä ja alkaa kaipaamaan vanhaa "ravintoa" vaiko sitä, että tietää herkkupäivän lähestyvän. Toistaiseksi olen pitänyt pääni ja kaupasta ei tule mukaan mitään herkuksi laskettavaa, mutta myönnän että liian useana päivänä pakastimesta on löytynyt ensi hätään jäätelöä... Nyt ei sitäkään sinne tarvitse siis ostaa. Jos nämä mieliteot lisääntyy ja irtokarkkihylly alkaa kutsumaan, on paluu takaisin vanhaan, eli herkkupäivät pois. Annan itselleni vielä tovin aikaa ennen kuin teen päätöksiä suuntaan taikka toiseen.

Kohti pääsiäistä siis mennään, lumet sulaa ja aurinko lämmittää. Tältä illalta pumppi+cx jää välistä, mutta huomenna aamusta sali+pumppi korvaa tämän päiväisen. Tästä on hyvä jatkaa :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

kevätaurinko

Uusi ihana aurinkoinen viikko edessä! olen nauttinut enemmän kuin laki sallii pidentyneestä päivästä ja lisääntyneestä auringon valosta. se on jotain, josta vain saa itselleen niin paljon virtaa! Vaikka kyllä se samalla armotta näyttää kaikki pölyt kirjahyllyn reunalla ja likaiset ikkunat... Kuitenkin kevääseen liittyy niin paljon ihania asioita, luonto heräilee hiljalleen ja lumet sulaa. Se on uuden alku.

Itselleni se on sitä ihan kirjaimellisesti. Monella eri tasolla. Tietenkin vaatetus on käynyt läpi mullistuksen ja hiljalleen alan myös näkemään peilikuvassa niitä muutoksia. Se onkin jännää, miten silmät näkee aina vain sen saman peilikuvan, vaikka paljon on muuttunut siitä mitä luulee näkevänsä. Hiljalleen tuo kevätaurinko siis kirkastaa myös näköä ja herättelee ajattelemaan ihan uudella tavalla. Ja oikeastaan voin sanoa, että koko elämä on mennyt uusiksi, tämä on siis uuden elämäni ensimmäinen kevät!

Voisin sanoa, että oma remonttiprojekti tai miksi sitä haluaakin kutsua, on kokonaisuudessaan ollut yllättävän helppoa tähän asti. Sanon yllättävän, koska olin varautunut johonkin paljon pahempaan. Toisaalta matkalla olleet mutkat ja karikot, ne ovat olleet jotain ihan muuta kuin oli odottanut ja osa sellaisia, jotka ovat todellakin päässeet yllättämään. Mutta niistä on menty yli ja juna on jatkanut matkaansa. En voi kuitenkaan sanoa, että tämä kävisi leikiten, sillä se on vain ikävä tosiasia että joka päivä on päätettävä että tänäänkin haluan jatkaa. Tai ehkäpä ei enää ihan joka päivä, jos tarkemmin ajattelen. Ennen se oli joka päiväistä, jopa useasti päivän aikana. Nykyisin huomaan tuon ajatuksen hiipivän tajuntaan harvemmin, hyvä jos kerran viikkoonkaan. Se kertoo että paljon on tapahtunut. Alkuun uudet ja vaikeatkin käyttäytymismallit ovat alkaneet istumaan osaksi arkea. Alitajunta tekee työtään koko ajan.

Itselle ehkä niitä vaikeimpia asioita on ollut sen hyväksyminen, että kropassa tapahtuu paljon vaikka se ei näy missään ja pahimmassa tapauksessa vaaka näyttää enemmän. Mutta kun vain muistaa katsella sitä kokonaisuutta, ei vain yhden viikon lukemia. Suunta on edelleen oikea ja matka etenee tasaisesti.

On myös ollut ihana saada monilta tsemppipalautetta ja kuulla kuinka itse on voinut kannustaa muita jaksamaan omaa taivallustaan ja remonttiaan. Vaikka jokainen tekeekin projektejaan ihan vain itsensä takia, niin se kummasti motivoi myös itseä jatkamaan kun kuulee motivoivansa jotakuta toista. On se vain kummallista, miten hyvä olo tarttuu kanssa ihmisiin ja leviää kulovalkean tavoin.

Mutkista, mäistä ja karikoista huolimatta voin sanoa yhden asian täydestä sydämestäni. Olen onnellinen! Nyt vasta pystyn myöntämään itselleni, etten ole ollut onnellinen viimeisten vuosien aikana. Monista syistä ja tapahtumista johtuen, mutta jostain syystä sitä vain on aina työntänyt taka-alalle sen oman hyvinvoinnin. Tajuamatta sitä, miten moneen se vaikuttaa.

Ihanan kevätauringon mukana luonto heräilee kohti uutta kesää. Tuon saman auringon mukana minä heräilen kohti uutta ja erilaista kesää, uudenlaista "minua". Paljon on muuttunut ja toisaalta olen kuitenkin se sama kuin ennenkin. Kasvanut vahvemmaksi, taipuisammaksi ja juurtunut uuteen elämään syvemmälle. Välillä saatan jopa tuntea fitnesskissan kehräävän jossain syvällä sisimmässä. Siellä se on, se heräilee hiljalleen kohti uutta kevättä :)

Näillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa ja uutta kesää. Ihanaa sellaista!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kevätsiivousta ja kuntosaliharjoittelua

Jälleen takana useamman päivän liikuntatauko. Vastustuskyky on kokenut kolauksen viime kuukausina ja pienikin flunssa iskee voimalla päälle. Niinpä tohtoritädin käskystä on lepuuteltu kotona ja kasvatettu motivaatiota kuntosalia kohtaan.

Eilen suunnittelin kovasti vkl:n ryhmäliikuntatunteja, mille tyrkkäisin itseni mukaan. Eipä suunnittelun keskellä käynyt mielessäkään että vkl:na on myös yövuorot, jotka hiukan hidastaa osallistumista, suorastaan vähän haittaa...

Tänä aamuna heräsin ennen seitsemää virkeänä kuin mikä, tarkoituksena suunnata pumppiin ja cx:ään. Koirien kanssa käytiin lenkillä ja ihastelin jo puiden tasalle noussutta aurinkoa, kevät on jo ovella! Mutta tuo lenkki muistutti mieleen edessä olevat yövuorot, joten kipitin reipasta tahtia kotiin perumaan aamun jumpat. Aamukahvi sai siirtyä reippaasti puolen päivän tienoille, nukkumatin matkaan oli suunnattava ensin. Pitäisi opetella nuo päiväunien nukkumiset taas uudelleen, helpottaisi elämää ja varsinkin yövuorojen aloituspäiviä... Mutta tänään ei ollut vielä sen aika.

Kun viimein ryystin aamukahvia auringon lämmöstä nauttien, lähes säikähdin kun huomasin hinkuvani kuntosalille. Siis tuon raudan pariin, jota olen inhonnut ja välttänyt kaikin tavoin :D Niin se mieli muuttuu.

Kävin siis taistelemassa raudan kanssa lähes pari tuntisen. noh, aikaa meni kauan jo siksi että tavasin uusia ohjelmiani ja mietin, mitkä liikkeet teen ja mitkä jätän pois. Mulla on siis nyt uusi nelijakoinen ohjelma, aina yhtä lihasryhmää kohden. Tutut liikkeet jätin pois ja nuo uudet laitteet ja vähän vieraammat liikkeet kävin ajatuksen kera läpi. Ja loppuvenyttelyjen perään ihastuin uuteen laitteeseen, sitä pitää kokeilla uudelleen. Eikä mulla ole haisuakaan, mikä sen nimi on *wirn* mutta sivukankku sai kyytiä sen matkassa ;)

Ravintovalmennuksessa siirryttiin siis oikein kunnolla valmistavaan ja palauttavaan ateriointiin treenien kanssa. Tänään otin siis jauheet shakerissä mukaan ja join proteiini juomat ennen ja jälkeen treenin. Kieltämättä olo ei ole niin vetämätön, mitä se on ollut aikaisemmin. Ennen salitreenin jälkeen on ollut vetämätön fiilis, vaikka mieli onkin virkeä. Nyt tuntuu jotenkin erilaiselta.... Menin vain valitsemaan sitten mulle huonon maun palautusjuomasta, meinasi pyrkiä pois :D mutta ehkä siihen makuun tottuu tässä viikkojen varrella ;)

Tässä kun olen nyt pari päivää lepuutellut kotona, on ollut hyvää aikaa hiljalleen käydä läpi vaatekaappia ja siivota sieltä pois ne loputkin ylisuuret vaatteet. Mä olen aina valittanut ettei mulla ole mitään vaatteita, mutta 6 jätesäkillistä lähti kirppikselle ja kaappeissa kaikuu tyhjyyttään :D Että kai mulla jotain olikin... Auton takaboxi on vieläkin täynnä, koska perkasin kellarinkin saman tien, mutta ihan kaikkea ei voi kerralla viedä kirppikselle. Onneksi otin pöydän piiiiitkäksi aikaa ;)

koska kaapeissa on nyt taas tilaa reilusti, rohkaisin mieleni myös kevätvaatteiden suhteen ja ostin himoitsemani Torstain ulkoilutakin. Hypin tasajalkaa riemusta kun ei tarvinnut valita sitä isointa eikä D-mallistoa eikä mitään erityisjuttuja. Ihan tavallisesta rekistä sai valita ihan just sen, mikä silmää miellytti! arjen pieniä ja silti niin isoja iloja!! Se on jännä, miten paljon se vaikuttaa omaan olemukseen kun vedät päällesi pienemmät vaatteet. vaikka kanssaeläjät ei sitä tiedäkään, niin se huokuu itsestä läpi että on hyvä olla :) kai sitä jotenkin hymyilee enemmän ja kulkee vähän paremmassa ryhdissä ;)

Ja pakko mainita tähän loppuun vielä sekin, että järkytys oli suuri tänä aamuna vaa'alla, kun tiistaista on tipahtanut 1,2kg. ensimmäiseksi piti käydä läpi ruokapäiväkirjat ja syömiset... Noh, tuo noussee tuosta jonkin verran yövuorojen turvotusten myötä, mutta silti! Hitsin pimpulat, tää homma vaan toimii!!!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Nyt saa tuulettaa!!

Ravintovalmennuksen tapaaminen tänään sai tuon kevätauringon paistamaan entistä kirkkaammin! Monta tahmaista viikkoa takana, jolloin on vain sinnikkäästi hammasta purren koittanut luovia eteenpäin. Ja tänään sen näki, kuinka se oikeasti kannattaa!

Kun tavoite on mielessä kirkkaana, niin ne pienet suot, joita matkan varrelle osuu, eivät ole niin upottavia. Ja hyvällä ohjauksella, valmennuksella ja tuella niistäkin pääsee yli.

Mulla on ollut vähän hukassa tuo valmistautuminen pidempikestoiseen harjoitukseen ja samoin myös harjoituksista palauttelu. niinpä siitä tuli uusi aihe valmennuksen sisälle ja nyt olen aivan pääpyörällä proteiineja ja hiilihydraatteja. Valmennuksen jälkeen suuntasin kohti lähimarketin lisäravinnehyllyä, joka on tavalliseksi ruokakaupaksi aivan loistava, ja lueskelin pussien ja purnukoiden sisältöä. Mä en ole missään vaiheessa ajatellut siirtyä lisäravinteisiin, mutta treeniin valmistavan ja palauttavan "välipalan" otan mielelläni lisäravinteista jos tiedän saavani sitä kautta kaiken tarpeellisen helposti ja hyvässä paketissa. Kotiin tarttui mukaan kolmea eri valmistetta, jotka otan koekäyttöön heti seuraavan kunnon treenin kohdalla. On se vaan aikamoinen viidakko, kaikkea on tarjolla mutta mikä niistä on oikea... Onneksi ohjausta saa ettei tarvitse yksin pähkäillä. Muuten tulisi varmaan valittua vain se purkki, joka sattuu olemaan kauneimman värinen ;)

Se on jännää tässä itsensä kuntoon laittamisessa, että asiat tapahtuu kropassa niin eri tahtiin. Tähän asti musta tuntuu, että muutoksia on tapahtunut paljon rinta / lantioseudulla, mutta nyt kun katson mittoja, on vyötärö kärsinyt kovan menetyksen. siis tietenkin toivotun sellaisen. Paljolti on varmaan runsaan keskivartaloharjoitteen ansiota, että vyötärö kapenee. En siis turhaan käy hikoilemassa CX:ssä ja rutistelemassa vatsoja ja lankkuja :) niistä on oikeasti hyötyä! Yhteenvetona voisin sanoa, että vaaka näyttää noin 1kg vähemmän/viikko ja vyötäröltä on lähtenyt 1cm/viikko. Aika loistava tahti! Sitähän on kohta rantakunnossa oikeasti :D

Mittoja (suluissa muutos kuukauden takaisiin mittoihin):
Rinta - 25cm (-5cm)
vyötärö -35cm  (-9cm)
lantio -22cm (-1cm)
Reisi - 17cm (-3cm)
Hauis/allit -12,5cm (-2,5cm)


Tänään on siis syytä hymyillä. Se fitnesskissa, se kuoriutuu vielä :) Se ottaa aikaa ja mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla. Mutta kaikki työ on sen arvoista! Ihan varmasti :) Ja lainatakseni ihanaa ravintovalmentajaani, niin se lihas, mikä tässä eniten kehittyy, sitä kutsutaan kärsivällisyydeksi ;)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Uusia lajeja ja haasteita

Kokosin eilen rohkeuteni ja menin uuden ohjaajan tunnille. Tunti oli hyvä, tietenkin. Mutta ne omat ennakkoluulot ja pelot, ne kummittelee siellä takaraivolla varmasti vielä pitkään. Olen kuitenkin iloinen että ohjaajavalikoimassa on nyt uusi ohjaaja lisää, helpottaa tuntien valintaa kummasti ;)

Tänään mulla oli omaohjaajan kanssa aika kuntosalille. Tehtiin 4 lyhyttä täsmäohjelmaa aina yhdelle lihasryhmälle. Josko nuo ohjelmat helpottaisivat sitä raudan pureskelua, kun nuo ehtii tekemään hyvin 15-20 minuutissa ennen tai jälkeen ryhmäliikunnan. Siellä ähkiessä raudan kanssa mietin jälleen, mikä siinä on niin kauhean vaikeaa mennä vain salille. Kun se on kuitenkin ihan kivaa. Jälleen on paikat kipeänä ihan uudella tavalla ja toisaalta oli hienoa itselle huomatta että aloituspainot oli suuremmat kuin viimeksi. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut.

Ylitin myös itseni tänään. Mä, joka pelkään hyppyjä monesta syystä (massaa on paljon ja nivelet ei kestä ja sitten ihan oikeasti se koordinaatio ei ole paras mahdollinen) jouduin ohjaajani pienellä painostuksella ylittämään pelkoni ja hyppimään steppilaudalle. Olin kyllä niin iloinen tuosta onnistumisesta! Ja siis lauta oli korkeimmalla tasolla, ei matalimmalla (seisot haara-asennossa, lauta jalkojen välissä ja hyppäät laudalle ja taas lattialle takaisin niin että jalat menee laudan eri puolille). Tänään on ollut syytä leveään hymyyn!

Maanantaiksi tämä ei ole suinkaan ollut huono päivä. Sen lisäksi että eilinen tripla painoi kropassa ja aamun 1,5h sessio kuntosalin puolella väsytti entisestään, tyrkkäsin itseni ihan uudelle tunnille. Ohjaaja oli onneksi tuttu, mutta tunti taas jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Hyppyjä sielläkin, kai mun tarvii vaan alkaa tottumaan niihin ;) ja onhan kroppa jo vähän eri kuosissa kuin viime vuonna, joten uusia haasteita pitää ottaa vastaan. Mä en ole kovin tanssillinen ihminen, joten tämä uusi tunti oli mulle hivenen haastava. Oli vähän sellainen olo, että mä menen aina erisuuntaan kuin muut... Mutta huono maku siitä ei kuitenkaan jäänyt, päin vastoin menen uudelleenkin kokeilemaan.

Perjantain pilatestunti taitaa jäädä tältä erää mun ainoaksi tunniksi ko. lajia. Jostain syystä se on liian hidastempoinen mulle. Mutta ehkä mä kokeilen joogaa tms. joku kerta. Ja kunhan tämä keho vielä vähän pienenee ja tulee parempaan hallintaan, niin kokeilen jotain tanssituntiakin. Mitä tahansa paitsi zumbaa :D siitäkin riitti yksi kerta kertomaan, ettei ole mun juttu...

paljon hyvää siis alkaneeseen viikkoon! Kevättä odotellaan kovasti, kävin kaupassa ihastelemassa uusia kevättakkeja ja se tunne kun normimalliston takki olikin sopiva, eikä edes tarvinnut sitä isointa kokoa ;) Jätin takit vielä kauppaan, mutta kohta mun on pakko kyllä ostaa uusia takkejakin... Alkaa nuo teltat olemaan yhtä tyhjän kanssa kun ei ne lämmitä edes :D

Eräs viisas, viisas nainen sanoi viime perjantaina jotain, joka jäi soimaan mun korvissani. Hän kertoi, miten on viime aikoina treffaillut itseään, tutustunut taas itseensä uudelleen. Tajusin että mä aina ajattelen, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä vaikkapa leffaan tai syömään jne. Mutta miksen ole tajunnut että voin viedä itseni ulos? Pukeutua ja pistää väriä naamaan ihan itseni takia. Pitääkö aina olla se joku toinen, jonka vuoksi näkee vaivaa itsensä eteen? Ei todellakaan pidä. Siksi ajattelin huomenna pitää taukopäivän jumpista, viedä itseni ulos syömään ja elokuviin. illalla sitten uimaan ihan seurassa.

Suosittelen kokeilemaan ja viemään itsesi treffeille :) saatat vaikka rakastua itseesi ;) Aurinkoa maaliskuiseen viikkoosi!!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kevätaurinko

Lisääntyvä auringon valo on saanut kevätsiivousvimman päälle. Vaatekaappeja on siivottu pitkin talvea, mutta nyt edessä on kunnon projekti. Kaikki ulos kaapeista ja kirppikselle joka ikinen vaate, joka ei ole enää sopiva. Paluuta vanhaan ei ole, sillä tapahtuneet muutokset on tarkoitus pitää pysyvinä.

Samalla kun vaatekaappeja on tuulettanut, on tullut siivottua myös niitä luurankoja sieltä kaappien perältä. Aina se ei ole niin kivaa, mutta selvästi se on ollut tarpeellista. Silloin tällöin on hyvä tuulettaa myös nuo elämän kaapit ja antaa ilman virrata kunnolla. se virkistää mieltä ja saa näkemään asioita ihan uudella tavalla. ja usko pois, munkin elämässäni on niitä luurankoja ;) Ei se niin täydellinen ole ollut, mitä moni uskoisi ja kuvittelee...

Liikunta on asettunut taas normaaliin rytmiin ja se tuottaa hivenen enemmän iloa ja hyvää mieltä, kuin viikko sitten. Ainoastaan kuntosalin puoli ei houkuta, ei sitten yhtään. Siksipä omaohjaajan kanssa katsellaan lyhyitä lihasryhmätreenejä ensi viikolla, jotka voi yhdistää ryhmäliikuntatunnin perään taikka ennen tuntia. Mä kun olen yleensä aina liian ajoissa menossa tunneille, joten siinä jää hyvää aikaa 15-20 minuuttia käydä joku yksi ryhmä läpi. Onneksi on nuo ohjaajat :) Myös lepopäivien ja treenipäivien rytmi on ollut mahtava, vaikka välillä tekisi mieli mennä lepopäivänäkin ahertamaan. Onneksi järki sanoo ettei kannata, sillä keho tarvitsee sitä lepoa!

Eilen uskaltauduin yrittämään uutta lajia, Pilatesta. Ekan kerran perusteella en uskalla sanoa mitään. Kyllä mulla tuli sellainen olo jossain vaiheessa, että olen ihan väärällä tunnilla ja tää ei etene ollenkaan. Aina hengitin väärään suuntaan ja joutui keskittymään paljon tekemiseensä. Mutta ei se huonokaan tunti ollut, vaikka pari kertaa kysyinkin ohjaajalta että pitäisikö ko. asennossa pystyä hengittämäänkin :D Tänään kuitenkin lihakset kertovat, että jotain on tehty ja paljon on tapahtunut. Ei se siis huono tunti ollut, ei ollenkaan. Kokeilen varmasti uudelleen, joskus....

Viikolla pumpissa kuulin ohjaajalta että askelkyykyt on syventyneet. Siitä tuli sellainen "jesh jesh" - olo, että olen tsempannut entistä enemmän jalkatyöskentelyyn ryhmätunneilla. Huomasin kauhukseni tässä eräällä tunnilla että kyykystä ilmaan hyppiminen, joka on mulla pysähtynyt aina varpaille nousemiseen, jatkuikin ilmaan asti. Siis varpaatkin irtosi maasta. Se on tällä massalla aika hyvä saavutus, josta iloitsen. Melkein säikähdin kun ekan kerran jalat irtosi maasta ja liike jatkui, mutta siitä innostuneena olen tavoitellut seuraavilla tunneilla että joka toinen hyppy irtoaisi ilmaan asti. Aika hyvin olen siihen nyt päässyt. Samoin olen koittanut kyykkybiiseissä syventää peruskyykkyä edes sentin verran ja mikäli peiliin on uskominen, niin on siinäkin tapahtunut jotain. Loistavaa!

mä olen ollut aika varovainen pumpissa painojen lisäämisessä, tai ehkä se on enemmän ollut sitä että odottaa uupuvansa kesken kappaleen. Nyt on kuitenkin painoja lisätty parin kuukauden takaiseen aikaan verrattuna joihinkin liikkeisiin tuplat, johinkin triplat. Kädet on selkeästi mun heikko kohta, tai lähinnä rinta ja ojentajat. Hauikseen uskalsin lisätä kunnon isommat painot ja nyt se todella tuntuu hauiksessa. Kuntosalin puolta siis todella tarvitsee, että saa ojentajiin ja rintalihakseen voimaa...

Uusi combat tulee olemaan mulle haaste, mikäli päätelmiä voi tehdä yhden kerran perusteella... Kuvittelenko mä, vai onko siinä enemmän jalkatyötä kuin ennen? Ihan kuin se olisi liikkuvampi kuin vanha ohjelma? Itse sarjat on helppoja eikä pitkiä comboja rakenneta niin kuin joissakin vanhemmissa. Mutta tuo paikallaan juokseminen ja haara- ja saksihyppyjen määrä... Apua. Haastetta siis tulee olemaan seuraavat 3 kuukautta, koska combatista mä en vain voi luopua :D

Olen edelleen ihan koukussa Raxun kirjaan. Siitä on tullut illan viimeinen opus, joka on pakko vielä avata ja lukea edes yksi luku ajatuksella. Joka kerta saan siitä paljon uutta ja se myös motivoi itseäni jatkamaan ja jaksamaan silloin kun remppa ei tunnu kivalta. Elämähän ei aina voi olla kivaa. Suosittelen lukemaan, jos motivaatio on hukassa :) Ja muutenkin, se on loistava kirja!

Eilen tunnilla ohjaaja jutteli niitä näitä mukavia, niin kuin aina :) Mutta sieltä iski lujaa mun tajuntaan yksi asia erityisesti. Käy treffeillä itsesi kanssa. Vie itsesi syömään tai leffaan tai johonkin, mitä et ihan joka päivä tee. Tutustu itseesi ja ihastu itseesi. Viime ajat mun on ollut pakko tyytyä itseni seuraan, mutta jos muuttaisi ajatustapaa ja alkaisi oikeasti nauttimaan omasta seurastaan ja veisi itseään ulos. Se kannattaa pidemmän päälle :)

Aurinkoista viikonloppua sinulle, Rakasta itseäsi ja nauti omasta seurastasi :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Aallokko tasaantuu

Uusi viikko lähti käyntiin paremmissa merkeissä kuin pari edeltäjäänsä. Maanantaina sain jälleen itseni lähes pakottamatta aamutunnille, jossa sain taas niin ihanaa ja rohkaisevaa palautetta omasta kehittymisestä :) Se kantaa pitkälle, kun motivaatio on hukassa.

Tunnin jälkeen rohkaisin mieleni ja pyysin audienssia ohjaajalta. Vaikka toisaalta oli vaikea eritellä asioita motivaation puutteen takana, niin tuo keskustelu oli hyvä ja poiki paljon uusia näkökulmia asioihin. Paljon varmaan myös sitäkin, että joku kuulee ja kuuntelee. Nämä asiat kun kuitenkin kulkevat käsikädessä toistensa kanssa. Kuntoilua ei voi irrottaa ravinnosta, ulkonäön muuttuminen nostaa paljon tunteita pintaan ja myös niitä vanhoja asioita uudelleen käsiteltäväksi. Sen kanssa on elettävä ja opittava näkemään uusia puolia vanhoissa asioissa. 

Jälleen kerran salilta kotiin päin ajellessa mietin sitä, miten onnistuinkaan löytämään tieni tuollaiseen taivaaseen! Onko se sitten johdatusta, tuuria, hyvää karmaa tai mitä ikinä, pääasia että viimein löysin tuon keitaan!

Maanantaiaamun pumpissa uskalsin jälleen nostaa muutamassa kappaleessa painojen määrää, nyt ei enää ole kuin ojentajat jotka menee ihan liian pienillä painoilla (ja himmailuviikolla myös rinta sekä hauis)... Kehitystä on kuitenkin havaittavissa. Nuo iänikuiset sivulankut, meidän viha-rakkaussuhde jatkuu. Tällä kertaa ne taas onnistui vähän paremmin, kuten muuten sunnuntainakin. Mutta mikä oli ihana kuulla, niin yhdenjalan kyykyt on syventyneet. Itse en ole edes huomannut kiinnittää asiaan mitään huomiota. Palautetta ei koskaan saa liikaa, joten kyllähän se tuntui mukavalta kuulla :)

Viimeinkin rohkaisin mieleni ja otin käyttöön uuden treenipaidan. Se on ehtinyt viikon verran vanheta kaapissa, kun en ole ollut ihan varma jos se onkin liian makkarankuori... Mutta nyt se pääsi koekäyttöön ja ainakin se oli mukava päällä. Ja iloitsen siitä, että se on ihan normimallistosta eikä mikään plus-koon teltta.

Viikonloppuna otettu time out teki tehtävänsä. Oli hyvä pysähtyä miettimään asioita, nollaamaan tilannetta ja myös muistutella mieleen sitä, miksi tässä tahkotaan eteenpäin. Ja pienen aikalisän jälkeen huomaa että itsekin virkistyy ja jaksaa keskittyä paremmin siihen, minkä eteen tekee töitä.

Vaikka pidinkin tuon "aikalisän", ei se tarkoittanut syömättömyyttä tai mättämistä. Päin vastoin oli ihana huomata, että monen kuukauden jälkeen oikean laiset ruokailutottumukset alkavat olemaan osa arkea. Huomasin miettiväni aterian sisältöä, proteiinien ja hiilareiden määrää aterioilla ja sitä, olisiko välipalan vai oikean aterian aika. Elimistö vaatii aika hyvin 4-5 tunnin välein ruokaa ja välipalat alkavat löytämään tiensä siihen väliin. Joten tuo tauko tuli todellakin hyvään hetkeen. En olisi tajunnut tuotakaan vielä moneen kuukauteen :)

Maanantaina palasin kuitenkin suunnitellusti takaisin ruotuun. Vaikka niitä taukoja tulee, on hyvä myös pitää kiinni suunnitelmista jatkon suhteen. Tauot kannattaa suunnitella eikä vain heittää hanskoja tiskiin kun ei jaksa enää. Tauoista saa enemmän irti, kun niillä on selkeä alku ja selkeä loppu. Ainakin mulla se näyttää toimivan hyvin :)

Ravintovalmennuksessa mennään siis eteenpäin ihanan valmentajan johdolla. Välillä harmittaa, mitä kaikkea hän joutuu viikkoraporteista lukemaan, mutta ihana kannustus tulee aina takaisin päin :) Mistä näitä ihania ihmisiä oikein tulee!!

Tästä siis jatketaan kohti uutta päivää ja treeniviikkoa. Mä iloitsen mun "keitaasta" jonka kautta olen saanut elämääni uusia ihmisiä ja ihania ystäviä. Jotka jaksavat tukea kun ei mene ihan niin hyvin ja kannustavat jatkamaan, kestävät ne huonot päivät ja iloitsevat aidosti niistä hyvistä hetkistä :) On paljon asioita, joita en ole saanut elämältä, mutta olen silti saanut paljon! En ehkä saanut sitä perhettä, josta unelmoin. Mutta sain perheen josta olen onnellinen!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Olet itse oman elämäsi sankari!

Eilen tuli kuluneeksi 7 kuukautta siitä, kun käänsin uuden lehden elämässä. Voisin sanoa aloittaneeni kokonaan uuden elämän. Siltä se näin jälkikäteen tuntuu. Sain lahjaksi Raxun remppa, rapakunnosta hyvään oloon - kirjan, jota olen himoinnut siitä lähtien kun kuulin sen olevan tulossa markkinoille.

Niinpä illalla käperryin sohvan nurkkaan ja avasin tuon aarteen. Kuin huomaamatta kului tunti, kului toinenkin. Ahmin itseeni tietoa ja kokemuksia, välillä pysähdyin miettimään asioita omassa elämässä ja taas jatkoin kirjan ahmimista. Eihän sitä voinut laskea käsistä ennen kuin se oli luettu kannesta kanteen.

Lukemisen keskellä oman mielen valtasi huojennus ja helpotus. En olekaan yksin näiden ajatusten kanssa ja olenkin normaali, kun välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoutua irti itselle antamista lupauksista.

Voin täysillä yhtyä niihin ajatuksiin, joista Raxu kirjan alussa kertoo. Kuinka vaikeaa on lähteä liikkumaan kun peruskuntoa ei ole, kuinka paljon se vaatii itsensä tsemppaamista, että saat itsesi ryhmäliikuntatunnille mukaan. Kukaan, jolla ei ole oikeasti ollut yli 40kg ylipainoa, ei tiedä mitä se on.

Itse olen tahkonnut viimeiset pari viikkoa oudoissa tunneviidakoissa. Väsyttää pelkkä ajatus kuntoilusta, mikään tunti ei anna hyvää oloa ja koko homma tuntuu pakkopullalta. Tunnit yrittää vetää vähän sinne päin ja tsempata itseään, ettei lähtisi kesken pois. Vaikka mieli taistelee vastaan ja haluaa kotiin. Tunnilla hymyn sijaan yrität olla itkemättä ja kun viimein yrität hymyillä, on lopputuloksena irvistys. Motivaatio on nolla, eikä edes kiinnosta oma kehitys. Ja kun saavutat jotain, jota olet yrittänyt harjoittelemalla harjoitella, ei siitäkään pysty iloitsemaan. Välillä kysynkin itseltäni, onko ihan pakko mennä, jos se on noin vaikeaa. Mutta se toinen puoli. Pelko siitä, että se loppuu kokonaan. Se asuu syvällä ajatusten pohjalla, ei halua heittää hukkaan jo tehtyä työtä.

Vaikka oma elämäntaparemontti sujuu pääsääntöisesti hyvin, niin tuo henkinen väsymys tähän kaikkeen on ollut sitä luokkaa, että päätin pari päivää sitten antaa itselleni luvan kanssa aikalisän. Yhden viikonlopun ilman ruokapäiväkirjaa ja miettimistä. syön tai olen syömättä, en mieti asiaa vielä tänäänkään. Eilen teki mieli vähän jumpille, mutta kirjaimellisesti kielsin itseäni menemästä. Monesta syystä, mutta suurimpana syynä juurikin se, ettei motivaatio kuitenkaan olisi ihan kohdallaan. Ja myös siksi, että olin luvannut itselleni juhlapäivän kunniaksi triplatunnin tänään, joten päätin kasvattaa motivaatiota hiukan lisää yön aikana.

Kaikkihan sen tietää, ettei motivaatio yhdessä yössä kasva, jos se on kokonaan hukkunut. Mutta ehkä se himo päästä liikkumaan, se saattaa lisääntyä yön aikana. Ja mun onnekseni niin on päässyt käymään. Tänään siis suuntaan illalla triplatunnille, purkamaan kiukkua combattiin, rääkkäämään vatsalihaksia cx:n parissa ja vielä etsimällä niitä omia rajoja tunnin crossingilla.

Mutta palatakseni takaisin kirjan antiin. Se punainen lanka, joka minulle sieltä nousi luku toisensa perään. Olet itse oman elämäsi sankari. Jos voit huonosti, tee asialle jotain. Älä tyydy vähempään, mitä oikeasti ansaitset. Mukavuusvyöhykkeeltä pitää lähteä pois, jos haluaa saavuttaa jotain uutta. Ja jostain vanhasta pitää luopua, että uutta voi saada tilalle. Niin se vain menee.



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Aamutunnit kutsuvat

Mä en ole koskaan ollut aamuihminen. Toki oon noussut kepeästi ylös viiden jälkeen aamuvuoropäivinä, mutten todellakaan ole  siitä nauttinut. Siksi aamutunnit on ollut mun suuri kompastuskiveni. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen laittanut kellon soimaan puoli seitsemältä ja silmät kierossa käynyt perumassa aamun tunnit, jotta oon saanut jatkaa nukkumista.

Silloin tällöin oon saanut raahattua itseni aamutunnille ja ollut iloinen siitä, miten erilaisen lähdön se antaa päivään.

Tänään olen jälleen ihmeissäni siitä, että 05:10 meikäläisen unet loppuu. ne vain loppuu. Vaikka miten koitan selittää kropalle, että come on, vielä vähän niin ei armoa. Koirat on olleet ihan ihmeissään kun tämä talo herääkin jo lähes keskellä yötä.

No hyvä puoli sinänsä, tänäänkin ehdin siis aamutunneille. Loistavaa! Muuten tulisi taukopäivä, koska iltavuoro kutsuu tekijäänsä. Mutta se, että aamutunti kutsuu jo toisena peräkkäisenä päivänä, se on ihme! Toisaalta oon iloinen, koska tykkään kyllä noista aamun tunneista, mutta se lähteminen on aina ollut tahmeaa ja hankalaa. Voi mahdoton sitä tekosyiden määrää, minkä ihminen keksii :D Olen mä kerran ottanut viikon karenssin tuntivarauksiinkin juuri aamutunnin takia, ei vain ehtinyt perumaan ajoissa ja eihän siellä salilla kukaan puhelimitse peruutuksia ota vastaan aamutuimaan. Oma tyhmyys ja siitä otin opiksi :)

Sunnuntain cx:ssä sivulankut ei onnistunut, ei sitten ollenkaan. Ja eilen sama juttu. Eilen kyllä huomasin, että vatsalihakset (heh, multa löytyi sellaiset) oli hitsin kipeät, joten jotain oli tapahtunut. Mutta mun murheenkryynit, sivulankut. Kerran ne on onnistunut ja iloitsin siitä niin kovin! Mutta ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa... Tänään siis uudella energialla treenaamaan niitä. Tiedän, ettei ne luonnistu kuin tekemällä ja harjoittelemalla, mutta kyllä se silti korpeaa...

Periksi ei anneta, uutta päivää kohti mennään :) Aamun taistelun ja cx:n kautta kohti iltavuoroa. Ehkä koiratkin on iloisia kun saavat levätä illan, kun keskellä yötä kiskotaan liikkeelle :)

Aurinkoa päivääsi!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Uusi viikko

Uusi viikko jälleen edessä. Edellinen meni aikamoisen matalapaineen alla, osittain yövuorojen vuoksi ja osittain muiden asioiden vuoksi. Se on jännä, miten yksi pieni ele tai sana voi nostaa sut pilviin, mutta myös syöstä suohon.

Mutta nyt on uusi viikko, mennyt on mennyttä ja katse kohti uusia tavotteita :)

Liikunnasta ehti tulemaan lähes 1,5 viikon tauko ja se alkoi jo tuntumaan kropassa ja näkymään käytöksessä. on se jännä, miten säännöllinen liikunta pitää virkeänä ja samalla asiat saa ihan erilaiset mittasuhteet. Ja kun tuo liikunta puuttuu, tuntuu että näkemys kaventuu ja elämänrytmi muuttuu laiskaksi. Sitä kaipaa säännöllistä kropan kuormitusta mutta ennen kaikkea muuta ajateltavaa normaalin arjen keskelle.

Kun tätä muutosta tekee tietyllä tapaa yksin, oma näkemys hämärtyy jo saavutetuista tuloksista. Samoin sitä kuvittelee olevansa lähes lähtöpisteessä, vaikka näkee vaatteiden suurenevan päällä ja tuntee olonsa koko ajan paremmaksi.

Viime päivät on siis menty aika matalissa vesissä. Jos osaisin sanoa yhden syyn, kertoisin sen. Mutta se on niin monen asian summa. Sitä vaatii itseltään paljon ja kun ei saavuta vaatimuksiaan siinä ajassa kuin toivoisi, niin sitä pettyy itseensä. Mutta hei, maailma ei lopu tähän ja huomenna on uusi päivä :)

Tänään olin menossa ravintovalmennukseen ja törmäsin parkkipaikalla omaohjaajaani. Ei olla nähty pitkään aikaan joten muutama sana ehdittiin vaihtamaan. Se on jännä, miten joskus ihmiset tietämättään sanoo niitä oikeita asioita. Sain uutta ajateltavaa ja vastauksia kysymyksiin joita en ole tajunnut kysyä. En itseltäni, enkä keneltäkään toiseltakaan. Tuo muutaman minuutin ajatusten vaihto sai aikaan paljon. Herätti uusia kysymyksiä, mutta vastasi moneen itselle hämäränpeitossa olleeseen asiaan.

Ravintovalmennus etenee, uusia ajatuksia on pääkoppa täynnä. Pikkuhiljaa olen alkanut sisäistämään sen, mitä olen ääneen moneen kertaan sanonut. Tämä ei ole projekti vaan elämäntapojen muutos. Tästä ei voi sanoutua irti, koska kyse on loppuelämästä. Ei vain tästä viikosta, kuukaudesta tai 10 kilosta. Ei, vaan nyt rakennetaan sitä parempaa ja terveempää huomista.

Eespäin mennään, välillä vähän matalimmissa vesissä, välillä sitten taas liidellään pilvissä. Mutta pääasia on, että mennään eteenpäin :)

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tekosyitä

Yövuoroputki lähenee loppumistaan. Vielä olisi edessä yksi yö ja sitten se olisi siinä. Olen vuorotyöihminen, siitä ei pääse mihinkään. Mutta nämä yöt ovat olleet jotenkin eritavalla raskaat kuin ennen.

Onko se ikäkriisi iskemässä vai muuten vain aallokon pohja, mikä mustensi mielen yöputken alussa. Paha sanoa, ehkä molempia ja jotain muutakin jota en osaa eritellä. Mieli onneksi kirkastui pian, ne hyvin nukutut yöunet keskellä ihanan aurinkoista päivää teki tehtävänsä.

Liikunnasta on ollut nyt viikon tauko. Siis koirien kanssa on menty, ilman muuta. Mutta tuosta ihanasta ja koukuttavasta liikunnasta, siihen on tullut liian pitkä tauko. Ja se mustentaa mielen aika ajoin. Kroppa ja mieli kaipaa rasitusta, mutta aikataulu ei vain riitä ja rassaa.

Myönnän että toinen syy on myös tuntien vetäjissä. Siis heissä ei ole mitään vikaa :) Mutta kuten aiemmassa postissa mainitsin, olen liian "sidoksissa" tiettyjen vetäjien tunteihin ja toisten tunneille en vain saa itseäni lähtemään. En ymmärrä miksi, koska tiedän heidät aivan ihaniksi vetäjiksi. Ja silti kynnys nousee heti kun puhelin piippaa jonkin tunnin ohjaajan vaihdoksesta.

Tekosyitä, joiden varjolla voi jäädä kotiin... Ainoa todellinen este on aika. Sitä ei yövuorojen välissä jää välttämättä edes 4 tuntia, ennen kuin on taas riennettävä töihin. Enkä halua siitä vähästä ajasta koirien kanssa antaa pois. On siis aivan oma vika, että kroppa huutaa ja mielen aallokko vie, jos vain raahaisi itsensä salin ovista sisälle, niin mielikin virkistyisi. se on fakta homma! Mutta mistä saisi yövuorojen väliin lisää tunteja...

Oikeastaan mun pitäis kunnostautua ja ryhdistäytyä kuntosalin puolella. Lähteä taistelemaan raudan kanssa ja tekemään niitä kyykkyjä kahvakuulat käsissä. Ihan aikuisten oikeesti, jos haluan niitä tuloksia, on tehtävä myös oikeita töitä. Eikä vain liideltävä fiiliksissä ryhmäliikuntatunnista toiseen. On niistäkin hyötyä, en sitä sano. Mutta oikeasti kyllä ne lihakset syntyy siellä salin puolella. Ja siellä se kroppa muokataan.

Mietin ilmottautuessani tulevan sunnuntain iltatunneille, että kuinkahan mun käy. Mielessä on edelleen tuo kerta kun piti keskeyttää ja lähteä kotiin. Entä jos niin käy nytkin kun takana on paljon taukopäiviä. Onko ihan fiksua lähteä yrittämään moista settiä... Vai onko se vain sisäisen masokistin tyydyttämistä ja vaientamista hetkeksi.

Pahimmassa tapauksessa perun kaikki tunnit vielä sunnuntailtakin, jolloin olen todellakin vapaapäivällä. Tekosyiden keksimisessä olen mestari :D