Eilinen uutinen ystävästäni sai mut muistelemaan porukoita joissa olen pyörinyt nuoruusvuosina. Ihmisiä, joiden kohdalla luulin ystävyyden kestävän ikuisesti. Kuinka nuo ihmiset tänä päivänä ovat kateellisia toisten saavutuksista ja elämästä, eivätkä osaa arvostaa sitä, mitä heillä on. Voisin olla monelle heistä kateellinen, jos haluaisin. mutta en näe siinä mitään järkeä. Eräs näistä entisistä ystävistäni laittoi mulle fb:n kautta viestin, että on kuullut mun elämäntaparemontista ja hänen mielestään on väärin että onnistun. Anteeksi, mun on pakko kertoa että mä nauroin vedet silmissä sille viestille. Ehei, se ei kaatanut mun maailmaa eikä saanut mua lopettamaan. Päin vastoin, entistä enemmän tuli sellainen "mä näytän vielä" - olo. Joidenkin on vain vaikea iloita toisten onnistumisista ;)
Se mikä tässä kaikessa surullisessa pohdinnassa on hyvää, niin olen saanut todella tajuta sen, että olen vapaa. Vapaa ihmisten pillin mukaan tanssimisesta. Vapaa tekemään niin kuin itselleni on hyväksi. Monta vuotta laiminlöin itseäni ja pistin ystävät aina kaiken edelle. Nyt nautin siitä, että mä olen oman elämäni ykkönen ja voin tehdä mitä ikinä tahdon.
Ja hei, vaikka mä olen menettänyt ystäviä. Vaikka välillä olen ollut todella yksin. Niin tänä päivänä mulla on entistä ihanampia ja parempia aarteita elämässäni! Ihmisiä, joille riittää se mitä olen.
Elämä ei siis ollenkaan ole niin huonoa. Moni ihminen tulee elämään vain hetkeksi ja uskon että silläkin on tarkoituksensa. Mä olen hengissä, mä olen tässä. Katse kohti uutta kevättä ja uusia haasteita.
Haluan tähän loppuun jakaa Jonne Aaronin ihanan uuden kappaleen "Taivas itkee hiljaa". Meikäläisellä iski syvälle sydämeen.
Millainen puolimieli töräyttää suoraan, että hänestä on väärin, kun onnistut? Kuinka tyhmä ihminen voi olla? :D Ei sattunut osumaan siihen jonoon, jossa järkeä jaettiin?
VastaaPoistaEi osunut oikeaan jonoon, ei ;) Mutta meitä on moneen junaan ja osa jää vielä laiturillekin, joten omaan arvoonsa voipi jättää mokomat jästit.
VastaaPoista