Puoli vuotta on mennyt edellisestä kirjoituksesta. Ja kuinka paljon mahtuukaan noihin kuukausiin!?
Mutta nyt olen taas tässä. Ja olen siitä itsekin niin valtavan onnellinen!
Alkuvuosi on mennyt täysin sumun peitossa, elämä ei todellakaan mene aina niin kuin haluaa ja unelmien lomamatka muuttui painajaiseksi. Antibiottihoitojen ja labrassa juoksemisen lisäksi ei ole paljon ollut energiaa eikä kyllä kiinnostustakaan tehdä yhtään mitään muuta. Omaa pahaaoloa ja vihaa on heitellyt syyttömien niskaan ja työntänyt ihmisiä pois elämästään. Ehkä suojellakseen itseään, ehkä heitä.
Viikko sitten lauantaina koin jonkin laisen herätyksen. Tajusin missä menen ja silmät aukesi näkemään asiat uudella tavalla. Enkä puhu nyt vain elämäntapamuutoksesta, vaan koko elämäntilanteesta ja olosuhteista. Tajusin, että se ruoska jolla olen ruoskinut itseäni, on aika jättää syrjään. En voi syyttää itseäni tapahtumista, joihin en ole syyllinen. En voi kantaa taakkaa mukanani. Tajusin, että se mitä tänään olen, se riittää. Ei tarvitse olla enempää. Ei millään elämän osa-alueella.
Koska kevät on vienyt voimat ja kiinnostuksen, on urheilu ollut lähes jäissä. Mulla on ollut ihana PT, jonka kanssa ollaan treffattu kerran viikossa kevään ajan. Se on pitänyt mut kiinni liikunnassa. Siitä olen niin onnellinen! En tiedä, olisiko liikunnan ilo ja riemu kadonnut kokonaan, jos tätä mahdollisuutta ei olisi ollut. Vaikka toisaalta, turha on kai jossitella....
Eilen fb:n muistojen seasta löytyi blogipäivitys kolmen vuoden takaa. Sitä lukiessa tajusin, mitä haluan. Muistin jälleen, mikä on se tavoite joka mulla oli. Mihin olin matkalla. Eilen ajattelin, että nyt oikeasti on aika laittaa elämän perusasiat kuntoon.
Niinpä tänään päädyin vaa'alle. Lukema ei miellyttänyt, mutta totesin että tämä on siis lähtötilanne nyt. Ok, hyväksyn sen ja jos luku ei miellytä, sille on tehtävä jotain. Täysin extempore ja jonkin laisessa "mä haluan aloittaa nyt heti täysillä" - fiiliksen vallassa päädyin lähtemään ohjatun liikunnan pariin. Ja ehei, ei vain yhtä tuntia. Vaan kaikki kolme. Hulluutta, mutta ah, niin ihanaa!
Combatissa huomasin, että keuhkot ei oikein tykkää ja sydän jyskyttää eikä henkikään kulje. Vaan se ryhmän imu, se vaan vei mennessään. Unohtamatta ihania vanhoja kunnon kappaleita, jotka saivat olkapäät huutamaan hoosiannaa. CX:ssä totesin, että kyllä on meikäläinen ottanut takapakkia ja melkoisella urakalla. Välillä olin sen kuminauhan kanssa melkein solmussa, kun ei tiennyt enää mistä se alkaa ja mihin se loppuu. CrossHiit oli mulle uusi tuttavuus ja myönnän, että puhti oli poissa. Ei pystynyt menemään 110 lasissa, hyvä kun välillä jaksoi pitää vaan jalat liikkeellä. Silti on aivan mahtavaa että lähdin.
Mutta se mikä oli ihana huomata, niin en missään vaiheessa alkanut soimaamaan itseäni. Aikaisemmin olisin motkottanut itselleni, että oliko pakko päästää itses taas tähän jamaan, oliko ihan pakko olla liikkumatta. ja niin edelleen. Kyllähän sä tiedät. Jokaisella meillä niitä kuuluisia iskulauseita on. Sen sijaan totesin itselleni, että ok, tää on nyt sun lähtötilantees. Se on parempi, mitä se oli silloin 3,5 vuotta sitten. Kaikkea ei ole menetetty ja huomaatkos kun vatsalihaksissa tuntuu. Kyllä sä osaat ja pystyt, sä tiedät kuinka tää homma hoidetaan kotiin. Olin niin ylpeä siitä että lähdin. Siitä, että tein sen minkä pystyin ja annoin kaikkeni. Enempää ei tarvitse. Onneksi!
Tiedän, mitä pitää tehdä. On rakennettava niitä lankkuja ja sivulankkuja uudelleen, on haettava hermotuksia uudelleen ja annettava lihasmuistille työtä.On rasitettava kehoa tasapainoisesti ja annettava sydämelle työtä, jotta se jaksaa vielä vuosia tehdä omaa työtään.
Nyt, useampi tunti triplan jälkeen, on olo edelleen mahtava! Sanoisin että endorfiinikänni hiipi ihan salakavalasti kylään. On meinaan melkoinen pössis!
Koskaan ei tiedä, mitkä vaikeudet kääntyvät voitoksi. Eikä sitä tiedä, milloin. Mutta sen tiedän, että mikään ei tapahdu ilman, että sillä on jokin merkitys meidän elämässä. Mä ehkä tarvitsin tuon sumuisen kevään, jotta löysin takaisin kotiin. Että sain rauhan itseni kanssa. Sanotaan, että myrskyn jälkeen paistaa aurinko ja talven jälkeen tulee aina uusi kevät. Näin se vain on. Sen olen saanut omassa elämässäni kokea.
Tänään, nyt ja tässä. On helppo hengittää ja hyvä olla. Olen rakastunut elämään, olen löytänyt rauhan ja tasapainon itseni kanssa. Sitä ei kilot eikä mittanauhat määrittele. Ja kuitenkin, työ jatkuu itseni kanssa kohti sitä päämäärää joka edelleen on olemassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CX. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CX. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
perjantai 2. lokakuuta 2015
uutta ja vanhaa
Viime sunnuntaina viimeinkin kokosin itseni ja suuntasin combat - tunnille. Myönnän, että lähteminen oli haastavaa eikä yhtään tehnyt mieli. Motivaatio on ollut kadoksissa. Lämmittelyn aikana mietin, että mikä tässä nyt oli niin ihmeellistä, miksi mä tästä niin kovasti oon tykännyt. Kun tokan biisin ensisävelet kajahtivat, se iski. Onnen tunne ja endorfiinien jylläys. Se meni jyrän lailla yli. Ei tarvinnut enää miettiä, miksi.
Sitä tunnetta on ollut ikävä. Vaikka elämää ei voi elää tunteiden mukaan ja niiden varassa, on monen asian tekeminen kiinni siitä miltä se itsestä tuntuu. Mä ainakin olen tullut siihen ikään, että jos tuntuu tyhmältä tai ei kiinnosta, niin herkästi jää tekemättä. Muistan hyvin miltä tuntui edellisillä kerroilla kun olin ohjatuilla tunneilla. Siis ennen kuin pidempi tauko astui kuvioihin. Kun ei tuntunut miltään. Sitä huitoi tai pumppasi, koska ohjaaja niin käski ja muutkin teki niin. Mutta se ei tuntunut miltään. Ei pahalta, muttei kyllä millään lailla hyvältäkään. Ja oli helppo valua pois tunneilta. Harventaa käyntejä ja jäädä kotiin. Valita tilalle jotain muuta.
Sunnuntain jälkeen olen saanut itseni jo kaksi kertaa salille tällä viikolla. Se on tuntunut hyvältä siellä ollessa ja jälkikäteen. Liikkeet on menneet perille ja fiilis treenin jälkeen on ollut loistava. Parasta on kuitenkin ollut se, että painojen määrä ei ole tippunut ihan niin alas, kuin kuvittelin. Muutamissa liikkeissä on ollut pakko tiputtaa pykälän verran pois, mutta enempää en ole suostunut tiputtamaan. Ja tänään nostelin asteikkoja takaisin sinne, mihin ne viimeksi jäi. Myönnän, siltä se kyllä tuntuukin...
Keskiviikon salitreeni keskittyi hyvin pitkälti keskivartaloon ja siinä itsekseen höyrytessä tuli sellainen olo, että pitäisi päästä taas CX:ään. Sivulankut on hajonneet viime kuukausina, joten sen rakentaminen ja harjoittelu on taas kerran edessä. Muistelen kaihoten niitä tuloksia, joita säännöllinen CX:n harjoittelu sai aikaan pari vuotta sitten.
Tänään sain myös ensikosketuksen käsitteeseen "pyramidi". En olisi uskonut, että 60kg voi vaihtua 100 kg:n, vaikka toistojen määrä ei vielä hirveän suuri ollutkaan. Jalat kiittää... Ne tärisee vieläkin ja kävely muistuttaa sellaista epämääräistä tärinää ja huojumista. En olisi uskaltanut yrittää tai kokeilla ilman ihmistä, joka uskoo muhun, uskoo että pystyn ja työntää sinne epämukavuusvyöhykkeelle kokeilemaan uusia asioita. Jälkikäteen olo on todellakin loistava! Mä pystyin ja kokeilin!
Vaikka salille lähteminen on vieläkin vähän haastavaa, olen kuitenkin päässyt sinne asti. Ei ole tullut sellaista ajatusta, että mitä siellä teen. Päin vastoin, on ollut ihana mennä. Nähdä tuttuja ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia, tuntea kuuluvansa taas johonkin. Olla osa jotakin. Muistaa ne omat tavotteet, se mistä on lähtenyt ja mihin on menossa. Muistaa ne syyt ja motiivit, jonka vuoksi aikanaan aloitti.
Parasta kuitenkin on ollut se, kun on nähnyt mittanauhan lukemien pienenevän sentti kerrallaan. Huomata se, kuinka lihas kyllä muistaa ja palautuu nopeasti tauonkin jälkeen. Tajuta se, että mä voin ja pystyn.
Vaikka intoa olisi nyt kuinka ja paljon, etenen maltilla. En halua uutta pitkää taukoa enkä kadottaa motivaatiota. Pidän kiinni lepopäivistä ja pahimpaan intoon lisään sitten sitä hyötyliikuntaa. Syksy on vasta alullaan, joten hyvin ehtii käymään töissä pyörällä (musta ei talvipyöräilijää tule...).
Semmoinen lokakuun alku. Hyvin menee, motivaatio on löytymässä ja fiilis on loistava näin aamutreenin jälkeen. Tästä on hyvä suunnata ajatus alkaviin yövuoroihin, joihin voisin mennä pyörällä. Harkitsemisen arvoinen ajatus...
Sitä tunnetta on ollut ikävä. Vaikka elämää ei voi elää tunteiden mukaan ja niiden varassa, on monen asian tekeminen kiinni siitä miltä se itsestä tuntuu. Mä ainakin olen tullut siihen ikään, että jos tuntuu tyhmältä tai ei kiinnosta, niin herkästi jää tekemättä. Muistan hyvin miltä tuntui edellisillä kerroilla kun olin ohjatuilla tunneilla. Siis ennen kuin pidempi tauko astui kuvioihin. Kun ei tuntunut miltään. Sitä huitoi tai pumppasi, koska ohjaaja niin käski ja muutkin teki niin. Mutta se ei tuntunut miltään. Ei pahalta, muttei kyllä millään lailla hyvältäkään. Ja oli helppo valua pois tunneilta. Harventaa käyntejä ja jäädä kotiin. Valita tilalle jotain muuta.
Sunnuntain jälkeen olen saanut itseni jo kaksi kertaa salille tällä viikolla. Se on tuntunut hyvältä siellä ollessa ja jälkikäteen. Liikkeet on menneet perille ja fiilis treenin jälkeen on ollut loistava. Parasta on kuitenkin ollut se, että painojen määrä ei ole tippunut ihan niin alas, kuin kuvittelin. Muutamissa liikkeissä on ollut pakko tiputtaa pykälän verran pois, mutta enempää en ole suostunut tiputtamaan. Ja tänään nostelin asteikkoja takaisin sinne, mihin ne viimeksi jäi. Myönnän, siltä se kyllä tuntuukin...
Keskiviikon salitreeni keskittyi hyvin pitkälti keskivartaloon ja siinä itsekseen höyrytessä tuli sellainen olo, että pitäisi päästä taas CX:ään. Sivulankut on hajonneet viime kuukausina, joten sen rakentaminen ja harjoittelu on taas kerran edessä. Muistelen kaihoten niitä tuloksia, joita säännöllinen CX:n harjoittelu sai aikaan pari vuotta sitten.
Tänään sain myös ensikosketuksen käsitteeseen "pyramidi". En olisi uskonut, että 60kg voi vaihtua 100 kg:n, vaikka toistojen määrä ei vielä hirveän suuri ollutkaan. Jalat kiittää... Ne tärisee vieläkin ja kävely muistuttaa sellaista epämääräistä tärinää ja huojumista. En olisi uskaltanut yrittää tai kokeilla ilman ihmistä, joka uskoo muhun, uskoo että pystyn ja työntää sinne epämukavuusvyöhykkeelle kokeilemaan uusia asioita. Jälkikäteen olo on todellakin loistava! Mä pystyin ja kokeilin!
Vaikka salille lähteminen on vieläkin vähän haastavaa, olen kuitenkin päässyt sinne asti. Ei ole tullut sellaista ajatusta, että mitä siellä teen. Päin vastoin, on ollut ihana mennä. Nähdä tuttuja ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia, tuntea kuuluvansa taas johonkin. Olla osa jotakin. Muistaa ne omat tavotteet, se mistä on lähtenyt ja mihin on menossa. Muistaa ne syyt ja motiivit, jonka vuoksi aikanaan aloitti.
Parasta kuitenkin on ollut se, kun on nähnyt mittanauhan lukemien pienenevän sentti kerrallaan. Huomata se, kuinka lihas kyllä muistaa ja palautuu nopeasti tauonkin jälkeen. Tajuta se, että mä voin ja pystyn.
Vaikka intoa olisi nyt kuinka ja paljon, etenen maltilla. En halua uutta pitkää taukoa enkä kadottaa motivaatiota. Pidän kiinni lepopäivistä ja pahimpaan intoon lisään sitten sitä hyötyliikuntaa. Syksy on vasta alullaan, joten hyvin ehtii käymään töissä pyörällä (musta ei talvipyöräilijää tule...).
Semmoinen lokakuun alku. Hyvin menee, motivaatio on löytymässä ja fiilis on loistava näin aamutreenin jälkeen. Tästä on hyvä suunnata ajatus alkaviin yövuoroihin, joihin voisin mennä pyörällä. Harkitsemisen arvoinen ajatus...
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Sunnuntain mietteitä
Jestas! Enpä muista, koska viimeksi olen ollut näin kipeänä liikunnasta! Lihaskipua on toki ollut sillä lailla sopivasti. Mutta nyt olen tainnut siirtyä jonkun rajan yli omissa liikuntasuorituksissa, kun saan itseni näin mielettömän kipeäksi. Vai onko sitä oppinut laittamaan peliin vielä vähän enemmän? Tajunnut ettei ne omat rajat ole todellakaan siellä, missä niiden luulee olevan?
Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.
Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.
Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.
Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....
Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?
Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!
sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?
Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....
Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.
Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.
Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?
Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.
Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.
Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.
Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.
Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....
Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?
Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!
sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?
Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....
Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.
Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.
Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?
Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.
Tunnisteet:
Bodycombat,
Crossing,
CX,
FitBall,
Hyötyliikunta,
Juoksu,
Keidas,
Kipu,
Kirmaus,
Lepopäivä,
Motivaatio,
omaohjaaja
perjantai 31. tammikuuta 2014
Viimeinen päivä
Tammikuun viimeinen päivä ja perjantai-ilta. Ja mä olen ihan sanaton. Tämä viikko on ollut melkoista myrskyä meikäläisen mielessä. Tämä viikko iski ilmat pihalle ja laittoi jälleen peilin eteen. Sitä monesti tuudittautuu siihen uskoon, että kaikki on hyvin ja sitten huomaatkin tekeväsi asiat juuri niin kuin ei pitäisi ja koko konsepti leviää käsiin. Mutta siitäkin voi nousta, voihan?
Sunnuntain tappotuntien jälkeen olin aivan kuollut. Kuten edellisessä postissa kirjoittelin, niin tunneilla annoin enemmän kuin ennen. Pidin kiinni siitä, mitä olin luvannut itselleni. Ja siitä olen edelleen ylpeä. Maanantaina olin suunnitellut illaksi combattia ja crossingia, mutta tarjous joka heitettiin mulle jo viime syksynä vanhan harrastuksen henkiin herättämisestä oli hautunut siihen pisteeseen että otin askeleen siihen suuntaan. Niinpä jatkossa ainakin tämän kevään ajan maanantait on pyhitetty musiikille. Paluu rakkaan musiikin pariin on siis alkanut. Ja pakko sanoa, että päätös tuntuu edelleen ihan hyvältä. Joka toinen päivä olen myymässä tota viulua ja laittamassa pianoa polttopuuksi, joka toinen päivä ne on rakkaimmat asiat joista en voisi kuvitellakaan luopuvani. Ota tästä nyt sitten selvää....
Tällä viikolla oon paljon miettinyt tätä blogia. Sitä, mitä tänne kirjoittaa ja miten asiat pitäisi sanoa. Kun puuttuu ne äänenpainot ja ilmeet, moni asia saattaa saada merkityksen jota sen ei pitäisi saada. Rivien välistä voi lukea asioita, joita siellä ei oikeasti lue. Ja sitä myöten väärin ymmärrykset lisääntyvät. Tämä on ollut asia, joka on kummitellut mielessä päivällä ja vaeltanut niihin uniin öisin. Sitä miettii, pitäisikö pistää blogi tauolle, pitäisikö tästä tehdä kuitenkin suljettu sivu ja kirjoittaa vain itselleen. Mutta sitten mieleen nousee ne kaikki positiiviset asiat ja kommentit, kiitokset ja kannustukset. Ilman monia kannustuksia ja tsemppiviestejä en olisi nyt tässä. Ja toisaalta kun luen niitä viestejä joita saan monilta ihan tuntemattomiltakin, kuinka he ovat saaneet jotain uutta itselleen tämän kautta, en haluaisi sulkea sivua.
Ehkäpä siis koitan vaan kirjoittaa varovaisemmin. Miettiä tarkemmin, miten sanansa asettaa. Ja myös sen, mistä uskaltaa kirjoittaa. Toisaalta mietin, että tämä on mun matka. Siihen liittyy paljon hyvää ja ihan varmana paljon huonoakin. Mutta matka ei saa kuitenkaan tapahtua kenenkään kustannuksella. En tiedä, osaanko nyt ilmaista oikein sitä, mitä ajan takaa.... vaikea muotoilla ymmärrettäväksi sitä, mitä mielessä on.
Alkuviikon episodi, jos sitä voi siksi kutsua, sai mut pysähtymään. Ja pitämään tauon ohjatusta liikunnasta. Sen sijaan olen joka päivä vetänyt ulkokamat niskaan ja kävellyt ja juossut. Juossut sitä omaa epätietoisuutta karkuun ja jollakin tasolla myös sitä omaa pahaa oloa karkuun. Pahaa oloa siitä, kun tajuat tehneesi / sanoneesi asioita joita et olisi koskaan kuvitellut tekeväsi / sanovasi. Ja kun se totuus aukeaa siihen silmien eteen etkä voi muuta kuin yrittää hengittää syvään ja päästä kärryille itsekin. Olipas taas hienosti selitetty :D Mutta ehkä tiedät omalta kohdalta sen tilanteen kun luulet tekeväsi jotain ja totuus onkin ihan kaikkea muuta ja kun se totuus sitten valkenee sinullekin, kuinka se salpaa hengen ja pysäyttää. Meikäläisen se todella pysäytti. Valvoin kaksi yötä käyden blogia läpi ja miettien. En ole poistanut mitään, minkä olen julkaissut ja toistaiseksi en näe syytä poistaa mitään, mutta miettinyt olen. Ihan liian paljon.
No se siitä. Joka tapauksessa tällä viikolla olen siis ulkoillut. Talvisää on pitänyt posket punaisena ja saanut silmät vuotamaan. Vaikka aurinkoa en ole nähnyt kuin työpaikan ikkunasta käsin, olen nauttinut ulkoilmasta enemmän kuin pitkään aikaan. Ja juokseminenkin on ihan kivaa, vaikka kyllä mä mietin että onko sitä pakko aloitella -15 pakkasessa? Talven ekan juoksulenkin jälkeen oli pakko ottaa buranat ja panadolit yöksi kun särki siihen tahtiin jalkoja että jotain oli tehty. Tällä massalla juokseminen ei ole ihan vieläkään se paras mahdollinen liikuntamuoto...
Tällä hetkellä teen jonkin sortin luopumistyötä autosta. Mä en oikeastaan tarvitsisi autoa enää, koska koiria ei ole ja metsään ei tarvitse päästä samalla tavalla (joo, selityksen makua.... mä en pärjää ilman autoa...). Olen siis lenkkeillyt paljon myös kodin ja keitaan väliä, miettinyt kuinka paljon kävely vie aikaa ja mihin tunneille on jatkossa mahdollisuus päästä, jos autoa ei ole. Jääkö aamusalit kokonaan pois, jos luovun autosta. Entäs uimiset ja kaikki muu oheistoiminta joka on tapahtunut muualla kuin tässä parin km:n säteellä. Matka keitaalle ei ole mahdoton, mutta aiheuttaa järjestelyjä. Lempitunnit jäävät pois ja käytännössä mahdollisuus on päästä vain töiden jälkeen oleville tunneille jos menen töistä suoraan. Jos tulen kotiin, tiedän etten täältä enää irtoa jumpalle. Elämä on hankalia päätöksiä täynnä.
Olin ilmottautunut tälle perjantaille pumppiin ja myönnän ettei motivaatiota ollut. Motivaatio on hiukan hukassa ohjatun liikunnan puolelle. Joskus kuitenkin pitää niellä se oma ylpeys ja kohdata asiat, joten menin tunnille ja palkaksi sain takareidet ihan solmuun. Kävely on kankeaa ja tietää tehneensä jotain. Mutta toisaalta sitähän sieltä lähdettiin hakemaan. Eli oikeastaan oli hyvä kun menin. Pumppi ei ole paras mahdollinen tunti mulle juuri nyt, mutta ei sieltä voi olla pois... Pakko päästä edes pari kertaa kuukaudessa ettei ihan tipu kärryiltä, missä mennään :)
Huomenna olisi edessä cx + crossing, ihan liian pitkästä aikaa tuo yhdistelmä :) Sunnuntaiksi olen jälleen varannut tappoyhdistelmän (combat + cx + fitball + balance) ja saa nähdä kuinka käy. Huomenna tekisi mieli mennä hiihtämään kun kerran on hankea ja jäätä ja ladutkin menee jo.... Mitä tästä elämästä tulee jos 5 päivänä et tee mitään ja sitten viikonloppuna koitat tehdä senkin edestä. Ei hyvää päivää...
Mutta huomenna on helmikuun ensimmäinen. Huomenna alkaa KIRmaus - joukkuekisa ja siihen sitten koitetaan kerryttää liikuntapisteitä oikein olan takaa koko helmikuun ajan. Monipuolista liikuntaa, se olisi tähtäyksessä. Totuus voi kuitenkin olla jälleen tarua ihmeellisempi ;)
Tammikuu on siis tässä. Se on paketissa. Tämän perjantain myötä se on historiaa johon ei ole paluuta. Mitä huominen tuo tullessaan, sen aika näyttää. Tänään on aika unohtaa se, mikä on ollut ja mihin ei voi enää vaikuttaa, olla kiitollinen siitä mitä vielä on olemassa ja katsoa eteenpäin mitä seuraavaksi on tulossa. Pää pystyyn ja katse eteenpäin.
Sunnuntain tappotuntien jälkeen olin aivan kuollut. Kuten edellisessä postissa kirjoittelin, niin tunneilla annoin enemmän kuin ennen. Pidin kiinni siitä, mitä olin luvannut itselleni. Ja siitä olen edelleen ylpeä. Maanantaina olin suunnitellut illaksi combattia ja crossingia, mutta tarjous joka heitettiin mulle jo viime syksynä vanhan harrastuksen henkiin herättämisestä oli hautunut siihen pisteeseen että otin askeleen siihen suuntaan. Niinpä jatkossa ainakin tämän kevään ajan maanantait on pyhitetty musiikille. Paluu rakkaan musiikin pariin on siis alkanut. Ja pakko sanoa, että päätös tuntuu edelleen ihan hyvältä. Joka toinen päivä olen myymässä tota viulua ja laittamassa pianoa polttopuuksi, joka toinen päivä ne on rakkaimmat asiat joista en voisi kuvitellakaan luopuvani. Ota tästä nyt sitten selvää....
Tällä viikolla oon paljon miettinyt tätä blogia. Sitä, mitä tänne kirjoittaa ja miten asiat pitäisi sanoa. Kun puuttuu ne äänenpainot ja ilmeet, moni asia saattaa saada merkityksen jota sen ei pitäisi saada. Rivien välistä voi lukea asioita, joita siellä ei oikeasti lue. Ja sitä myöten väärin ymmärrykset lisääntyvät. Tämä on ollut asia, joka on kummitellut mielessä päivällä ja vaeltanut niihin uniin öisin. Sitä miettii, pitäisikö pistää blogi tauolle, pitäisikö tästä tehdä kuitenkin suljettu sivu ja kirjoittaa vain itselleen. Mutta sitten mieleen nousee ne kaikki positiiviset asiat ja kommentit, kiitokset ja kannustukset. Ilman monia kannustuksia ja tsemppiviestejä en olisi nyt tässä. Ja toisaalta kun luen niitä viestejä joita saan monilta ihan tuntemattomiltakin, kuinka he ovat saaneet jotain uutta itselleen tämän kautta, en haluaisi sulkea sivua.
Ehkäpä siis koitan vaan kirjoittaa varovaisemmin. Miettiä tarkemmin, miten sanansa asettaa. Ja myös sen, mistä uskaltaa kirjoittaa. Toisaalta mietin, että tämä on mun matka. Siihen liittyy paljon hyvää ja ihan varmana paljon huonoakin. Mutta matka ei saa kuitenkaan tapahtua kenenkään kustannuksella. En tiedä, osaanko nyt ilmaista oikein sitä, mitä ajan takaa.... vaikea muotoilla ymmärrettäväksi sitä, mitä mielessä on.
Alkuviikon episodi, jos sitä voi siksi kutsua, sai mut pysähtymään. Ja pitämään tauon ohjatusta liikunnasta. Sen sijaan olen joka päivä vetänyt ulkokamat niskaan ja kävellyt ja juossut. Juossut sitä omaa epätietoisuutta karkuun ja jollakin tasolla myös sitä omaa pahaa oloa karkuun. Pahaa oloa siitä, kun tajuat tehneesi / sanoneesi asioita joita et olisi koskaan kuvitellut tekeväsi / sanovasi. Ja kun se totuus aukeaa siihen silmien eteen etkä voi muuta kuin yrittää hengittää syvään ja päästä kärryille itsekin. Olipas taas hienosti selitetty :D Mutta ehkä tiedät omalta kohdalta sen tilanteen kun luulet tekeväsi jotain ja totuus onkin ihan kaikkea muuta ja kun se totuus sitten valkenee sinullekin, kuinka se salpaa hengen ja pysäyttää. Meikäläisen se todella pysäytti. Valvoin kaksi yötä käyden blogia läpi ja miettien. En ole poistanut mitään, minkä olen julkaissut ja toistaiseksi en näe syytä poistaa mitään, mutta miettinyt olen. Ihan liian paljon.
No se siitä. Joka tapauksessa tällä viikolla olen siis ulkoillut. Talvisää on pitänyt posket punaisena ja saanut silmät vuotamaan. Vaikka aurinkoa en ole nähnyt kuin työpaikan ikkunasta käsin, olen nauttinut ulkoilmasta enemmän kuin pitkään aikaan. Ja juokseminenkin on ihan kivaa, vaikka kyllä mä mietin että onko sitä pakko aloitella -15 pakkasessa? Talven ekan juoksulenkin jälkeen oli pakko ottaa buranat ja panadolit yöksi kun särki siihen tahtiin jalkoja että jotain oli tehty. Tällä massalla juokseminen ei ole ihan vieläkään se paras mahdollinen liikuntamuoto...
Tällä hetkellä teen jonkin sortin luopumistyötä autosta. Mä en oikeastaan tarvitsisi autoa enää, koska koiria ei ole ja metsään ei tarvitse päästä samalla tavalla (joo, selityksen makua.... mä en pärjää ilman autoa...). Olen siis lenkkeillyt paljon myös kodin ja keitaan väliä, miettinyt kuinka paljon kävely vie aikaa ja mihin tunneille on jatkossa mahdollisuus päästä, jos autoa ei ole. Jääkö aamusalit kokonaan pois, jos luovun autosta. Entäs uimiset ja kaikki muu oheistoiminta joka on tapahtunut muualla kuin tässä parin km:n säteellä. Matka keitaalle ei ole mahdoton, mutta aiheuttaa järjestelyjä. Lempitunnit jäävät pois ja käytännössä mahdollisuus on päästä vain töiden jälkeen oleville tunneille jos menen töistä suoraan. Jos tulen kotiin, tiedän etten täältä enää irtoa jumpalle. Elämä on hankalia päätöksiä täynnä.
Olin ilmottautunut tälle perjantaille pumppiin ja myönnän ettei motivaatiota ollut. Motivaatio on hiukan hukassa ohjatun liikunnan puolelle. Joskus kuitenkin pitää niellä se oma ylpeys ja kohdata asiat, joten menin tunnille ja palkaksi sain takareidet ihan solmuun. Kävely on kankeaa ja tietää tehneensä jotain. Mutta toisaalta sitähän sieltä lähdettiin hakemaan. Eli oikeastaan oli hyvä kun menin. Pumppi ei ole paras mahdollinen tunti mulle juuri nyt, mutta ei sieltä voi olla pois... Pakko päästä edes pari kertaa kuukaudessa ettei ihan tipu kärryiltä, missä mennään :)
Huomenna olisi edessä cx + crossing, ihan liian pitkästä aikaa tuo yhdistelmä :) Sunnuntaiksi olen jälleen varannut tappoyhdistelmän (combat + cx + fitball + balance) ja saa nähdä kuinka käy. Huomenna tekisi mieli mennä hiihtämään kun kerran on hankea ja jäätä ja ladutkin menee jo.... Mitä tästä elämästä tulee jos 5 päivänä et tee mitään ja sitten viikonloppuna koitat tehdä senkin edestä. Ei hyvää päivää...
Mutta huomenna on helmikuun ensimmäinen. Huomenna alkaa KIRmaus - joukkuekisa ja siihen sitten koitetaan kerryttää liikuntapisteitä oikein olan takaa koko helmikuun ajan. Monipuolista liikuntaa, se olisi tähtäyksessä. Totuus voi kuitenkin olla jälleen tarua ihmeellisempi ;)
Tammikuu on siis tässä. Se on paketissa. Tämän perjantain myötä se on historiaa johon ei ole paluuta. Mitä huominen tuo tullessaan, sen aika näyttää. Tänään on aika unohtaa se, mikä on ollut ja mihin ei voi enää vaikuttaa, olla kiitollinen siitä mitä vielä on olemassa ja katsoa eteenpäin mitä seuraavaksi on tulossa. Pää pystyyn ja katse eteenpäin.
Tunnisteet:
Balance,
Blogi,
Bodycombat,
Bodypump,
Crossing,
CX,
FitBall,
Historiaa,
Kirmaus,
Kuntosali,
Lajit,
Motivaatio,
Takapakkia,
Tulevaisuus,
Uinti
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Hulluudella ei ole rajoja
Tänään se totesin ihan omakohtaisesti. Hulluudella, sillä ei ole minkään sortin rajoja. Tai sitten multa puuttuu itsesuojeluvaisto ja kaikki järki, kun kyse on liikunnasta ja lempitunneista....
Taisin luvata jotain sen suuntaista, että tänä sunnuntaina jätän cx:n välistä jotta jaksan fitballissa tehdä paremmin. Ja kuinkas sitten kävikään.... Menin katsomaan tuntivarauksia ennen kuin lähdin combattiin. Vielä perjantaina olin cx:ään varasijalla 15 (mulla oli sinne jo kerran paikka, mutta oon soutanut ja huovannut sen kanssa joka suuntaan ja päädyin varasijalle) ja peruin senkin. Päätin silloin että otan iisisti ja ei kaikkea herkkua kerralla. Kuinka ollakaan cx:ään oli tilaa!! Ja noin minuutin ajan mietin "varaan, en varaa, varaan...." ja lopulta varasin senkin. Olen myös ollut varasijalla balanceen, johon eilen illalla aukesi paikka. Tiedossa oli siis ihan tapporääkki ja järjetön ilta. Combat + cx + fitball + balance. Ei hyvää päivää...
Viime päivinä oon mietiskellyt paljon sitä, missä seison tällä hetkellä. Missä kohtaa mun juna menee ja olenko edes kyydissä. Paljon olen miettinyt sitä, mistä pyytää apua kun itse ei selviä liikuntaviidakon keskellä. Kuinka sitä pitäisi pyytää, vai mennäkö sen oman tiedon varassa (joka ei todellakaan näytä olevan hääppöistä kun katselee näitä yhdistelmiä). Vai päättääkö sitä vain pärjätä, nostaa päänsä pystyyn ja survoa menemään eteenpäin.
Mä olen aina ollut sellainen, etten halua tehdä itsestäni suurta numeroa. Jotenkin sitä on aina ajatellut että jos kerran pyydät jotain, se riittää. Ettei tarvitse asiasta puhua ja muistuttaa jatkuvasti. Tai ehkä mua vaan ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka jauhaa samaa levyä päivästä toiseen, muistuttelee samoista asioista yms. Mä muistan yleensä mitä olen luvannut ja hoidan sen, minkä lupaan. Ja kai sitä sitten olettaa muidenkin toimivan niin. Ja kun asiat venyy, ne mutkistuu ja monesti menee entistä enemmän solmuun. Ja huomaan että turhaudun. Varsinkin kun puhutaan liikunnasta. Ja kai siinä jollakin lailla sitten se motivaatiokin laskee, kun olet turhautunut itseesi ja siihen ettet saa irti sitä mitä haluat.
Näiden mietteiden jälkeen, olin päättänyt että tänään pistetään peliin enemmän kuin ennen. Ei ylimääräisiä lepotaukoja, jos mihinkään ei oikeasti satu. Siis sillä lailla satu, että pitää suojella jo kroppaansa. Niinpä combatissa vaihtoehtona ei ole enää kyykyt (no ei ne kyllä ole enää pitkään aikaan olleetkaan, onneksi) ja polvissa pitää edes yrittää saada se päkiä irtoamaan lattiasta. Mun ikuinen mysteeri on rainman, mun koordinaatio ei riitä siihen heilutukseen :D onkohan siinä mun seuraava tavoite combatin suhteen... ei käsitä, miten se tehdään. Ei sitten ollenkaan.
Cx:ssä olen iloinnut viime tuntien aikana siitä, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja ei tarvitse juuri ollenkaan. Vielä niitä muutama tulee, muttei enää niissä kohdissa joissa aikaisemmin on tarvinnut paljon taukoa. Suuri ilonaihe on ollut alavatsan lihakset ja lonkan koukistajat, ne on löytyneet ihan uudella tavalla ja liikkeet alkavat menemään niin kuin ohjeistus lavalta tulee. Polven kulmat on pysyneet paremmin kasassa ja liike on todellakin lähtenyt lonkasta. Ristiselkä ei vieläkään oikein tykkää koko cx:stä mutta sekin on kai turtunut valittamiseen, kun se ei enää niin paljon muistuta olemassaoloaan. Niin paljon kuin mä cx:ää inhoankin, en aio sitä jättää pois. Ja oikeastaan en mä sitä inhoa, se vaan saa aina vedet silmiin ja kropan huutamaan. Eli oikeastaan mulla on sellainen viha-rakkaus suhde siihen.
Fitball.... Huh hei ja sillä lailla :D Pallon päällä pomppiminen on kivaa, paitsi jos se liike pitää pysäyttää ja takapuoli pitää siinä pallossa kiinni.... Tasapaino löytyy kerta toisensa jälkeen paremmin. Minä joka oon aina kuvitellut olevani yhdestä puusta veistetty, taipumaton pölkky, alan löytämään jotain ihme liikettä lantiosta.... Se yllättää, vaikkei se liike silmiä kauheasti hivelekään. Hauska tapa harjoittaa lihaksia ja kyllä tuollakin todella voi saada kroppansa kipeäksi. Muutama extratauko oli pakko pitää, reidet on ihan hapoilla perjantaista ja jalat meinasi pettää alta :D On tää liikunta vaan kivaa....
Olen ollut viimeksi balancessa 28.4.13. Siis ihan hirveän kauan sitten. Muistan että jokaisen balancen jälkeen olen ajatellut että tätä pitäisi tehdä säännöllisesti. Ja sama ajatus tuli tänäänkin mieleen. Olin kuitenkin hurjan onnellinen siitä, että kroppa taipuu paremmin kuin ennen. Tärinä löytyi lihaksiin hyvin, joskin myös alla olevat tunnit vaikuttivat siihen varmaan myös... Ja kyllä mä tosta balancesta vaan tykkään. Aina yhtä paljon. Josko siitä nyt viimeinkin saisi sellaisen säännönmukaisen tunnin viikko-ohjelmaan, saisi kroppaa venymään vähän paremmin ja liikelaajuudetkin kasvaisi tässä pölkyssä....
Mutta kuten sanoin. Hulluudella ei ole rajaa. Ei tämä ole järkevää liikuntaa, että lähes koko viikko ollaan tekemättä mitään ja sitten viimeisenä päivänä vedetään kieli vyön alla kaikki herkut. Eikä tuo huominenkaan iltasessio näytä yhtään sen järkevämmältä, mutta jos tämä tuleva liikuntaviikko käynnistyisi vähän paremmin...
Vajaa neljätuntinen siis vietetty salissa tänään. Useamman kerran katse hakeutui peiliin ja meinasin kyllä tippua pallon päältä pari kertaa sen peilikuvan vuoksi. Mutta toisaalta, mitä sinne katsomaan. Loppujen lopuksi mulle on aivan sama miltä se näyttää, kun meikäläinen koittaa pysyä muiden mukana. Pääasia on että oon siellä salissa, annan kaikkeni ja vähän enemmän. Eihän se välttämättä ulospäin näy, että sisällä poltaa ja kirvelee ;) Tänään on rajoja kuitenkin ylitetty rytinällä. Annettu enemmän kuin uskoinkaan, vaikka olinkin päättänyt antaa paljon. En tiennyt että pystyn siihen myös käytännössä. Opin itsestänikin taas uutta.
Se unelma. Unelman katista. Se elää vieläkin, vaikka välillä mietinkin mihin soppaan olen pääni pistänyt. Pitkästä aikaa myös endorfiinejä on ollut ilmassa. Välillä tuntuu ettei pääse siihen pisteeseen tekemälläkään, mutta tänään sitä on vähän ilmassa. Ei kännejä sentään, mutta edes vähän jotain pientä.
Tästä siis jatketaan, kipu kuolee huutamalla.... Ja jos se kipu meinaa loppua (sieltä lihaksista) niin sitä saa lisää Keitaalta. Paikasta jota voin edelleen kutsua kodiksi <3
Taisin luvata jotain sen suuntaista, että tänä sunnuntaina jätän cx:n välistä jotta jaksan fitballissa tehdä paremmin. Ja kuinkas sitten kävikään.... Menin katsomaan tuntivarauksia ennen kuin lähdin combattiin. Vielä perjantaina olin cx:ään varasijalla 15 (mulla oli sinne jo kerran paikka, mutta oon soutanut ja huovannut sen kanssa joka suuntaan ja päädyin varasijalle) ja peruin senkin. Päätin silloin että otan iisisti ja ei kaikkea herkkua kerralla. Kuinka ollakaan cx:ään oli tilaa!! Ja noin minuutin ajan mietin "varaan, en varaa, varaan...." ja lopulta varasin senkin. Olen myös ollut varasijalla balanceen, johon eilen illalla aukesi paikka. Tiedossa oli siis ihan tapporääkki ja järjetön ilta. Combat + cx + fitball + balance. Ei hyvää päivää...
Viime päivinä oon mietiskellyt paljon sitä, missä seison tällä hetkellä. Missä kohtaa mun juna menee ja olenko edes kyydissä. Paljon olen miettinyt sitä, mistä pyytää apua kun itse ei selviä liikuntaviidakon keskellä. Kuinka sitä pitäisi pyytää, vai mennäkö sen oman tiedon varassa (joka ei todellakaan näytä olevan hääppöistä kun katselee näitä yhdistelmiä). Vai päättääkö sitä vain pärjätä, nostaa päänsä pystyyn ja survoa menemään eteenpäin.
Mä olen aina ollut sellainen, etten halua tehdä itsestäni suurta numeroa. Jotenkin sitä on aina ajatellut että jos kerran pyydät jotain, se riittää. Ettei tarvitse asiasta puhua ja muistuttaa jatkuvasti. Tai ehkä mua vaan ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka jauhaa samaa levyä päivästä toiseen, muistuttelee samoista asioista yms. Mä muistan yleensä mitä olen luvannut ja hoidan sen, minkä lupaan. Ja kai sitä sitten olettaa muidenkin toimivan niin. Ja kun asiat venyy, ne mutkistuu ja monesti menee entistä enemmän solmuun. Ja huomaan että turhaudun. Varsinkin kun puhutaan liikunnasta. Ja kai siinä jollakin lailla sitten se motivaatiokin laskee, kun olet turhautunut itseesi ja siihen ettet saa irti sitä mitä haluat.
Näiden mietteiden jälkeen, olin päättänyt että tänään pistetään peliin enemmän kuin ennen. Ei ylimääräisiä lepotaukoja, jos mihinkään ei oikeasti satu. Siis sillä lailla satu, että pitää suojella jo kroppaansa. Niinpä combatissa vaihtoehtona ei ole enää kyykyt (no ei ne kyllä ole enää pitkään aikaan olleetkaan, onneksi) ja polvissa pitää edes yrittää saada se päkiä irtoamaan lattiasta. Mun ikuinen mysteeri on rainman, mun koordinaatio ei riitä siihen heilutukseen :D onkohan siinä mun seuraava tavoite combatin suhteen... ei käsitä, miten se tehdään. Ei sitten ollenkaan.
Cx:ssä olen iloinnut viime tuntien aikana siitä, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja ei tarvitse juuri ollenkaan. Vielä niitä muutama tulee, muttei enää niissä kohdissa joissa aikaisemmin on tarvinnut paljon taukoa. Suuri ilonaihe on ollut alavatsan lihakset ja lonkan koukistajat, ne on löytyneet ihan uudella tavalla ja liikkeet alkavat menemään niin kuin ohjeistus lavalta tulee. Polven kulmat on pysyneet paremmin kasassa ja liike on todellakin lähtenyt lonkasta. Ristiselkä ei vieläkään oikein tykkää koko cx:stä mutta sekin on kai turtunut valittamiseen, kun se ei enää niin paljon muistuta olemassaoloaan. Niin paljon kuin mä cx:ää inhoankin, en aio sitä jättää pois. Ja oikeastaan en mä sitä inhoa, se vaan saa aina vedet silmiin ja kropan huutamaan. Eli oikeastaan mulla on sellainen viha-rakkaus suhde siihen.
Fitball.... Huh hei ja sillä lailla :D Pallon päällä pomppiminen on kivaa, paitsi jos se liike pitää pysäyttää ja takapuoli pitää siinä pallossa kiinni.... Tasapaino löytyy kerta toisensa jälkeen paremmin. Minä joka oon aina kuvitellut olevani yhdestä puusta veistetty, taipumaton pölkky, alan löytämään jotain ihme liikettä lantiosta.... Se yllättää, vaikkei se liike silmiä kauheasti hivelekään. Hauska tapa harjoittaa lihaksia ja kyllä tuollakin todella voi saada kroppansa kipeäksi. Muutama extratauko oli pakko pitää, reidet on ihan hapoilla perjantaista ja jalat meinasi pettää alta :D On tää liikunta vaan kivaa....
Olen ollut viimeksi balancessa 28.4.13. Siis ihan hirveän kauan sitten. Muistan että jokaisen balancen jälkeen olen ajatellut että tätä pitäisi tehdä säännöllisesti. Ja sama ajatus tuli tänäänkin mieleen. Olin kuitenkin hurjan onnellinen siitä, että kroppa taipuu paremmin kuin ennen. Tärinä löytyi lihaksiin hyvin, joskin myös alla olevat tunnit vaikuttivat siihen varmaan myös... Ja kyllä mä tosta balancesta vaan tykkään. Aina yhtä paljon. Josko siitä nyt viimeinkin saisi sellaisen säännönmukaisen tunnin viikko-ohjelmaan, saisi kroppaa venymään vähän paremmin ja liikelaajuudetkin kasvaisi tässä pölkyssä....
Mutta kuten sanoin. Hulluudella ei ole rajaa. Ei tämä ole järkevää liikuntaa, että lähes koko viikko ollaan tekemättä mitään ja sitten viimeisenä päivänä vedetään kieli vyön alla kaikki herkut. Eikä tuo huominenkaan iltasessio näytä yhtään sen järkevämmältä, mutta jos tämä tuleva liikuntaviikko käynnistyisi vähän paremmin...
Vajaa neljätuntinen siis vietetty salissa tänään. Useamman kerran katse hakeutui peiliin ja meinasin kyllä tippua pallon päältä pari kertaa sen peilikuvan vuoksi. Mutta toisaalta, mitä sinne katsomaan. Loppujen lopuksi mulle on aivan sama miltä se näyttää, kun meikäläinen koittaa pysyä muiden mukana. Pääasia on että oon siellä salissa, annan kaikkeni ja vähän enemmän. Eihän se välttämättä ulospäin näy, että sisällä poltaa ja kirvelee ;) Tänään on rajoja kuitenkin ylitetty rytinällä. Annettu enemmän kuin uskoinkaan, vaikka olinkin päättänyt antaa paljon. En tiennyt että pystyn siihen myös käytännössä. Opin itsestänikin taas uutta.
Se unelma. Unelman katista. Se elää vieläkin, vaikka välillä mietinkin mihin soppaan olen pääni pistänyt. Pitkästä aikaa myös endorfiinejä on ollut ilmassa. Välillä tuntuu ettei pääse siihen pisteeseen tekemälläkään, mutta tänään sitä on vähän ilmassa. Ei kännejä sentään, mutta edes vähän jotain pientä.
Tästä siis jatketaan, kipu kuolee huutamalla.... Ja jos se kipu meinaa loppua (sieltä lihaksista) niin sitä saa lisää Keitaalta. Paikasta jota voin edelleen kutsua kodiksi <3
Tunnisteet:
Balance,
Bodycombat,
CX,
Endorfiinikännit,
FitBall,
Fitnesskissa,
Lajit,
Unelmia
lauantai 25. tammikuuta 2014
Ajatuksen virtaa
Luulin että tämä viikko on helpompi ja kiireettömämpi. Väärässä olin. Viikko on mennyt niin kauhealla kyydillä, että välillä on ollut vaikeuksia pysyä kyydissä. Tuntuu että vasta oli maanantai ja koko viikko edessä. Ja sitten yhtäkkiä elettiinkin jo perjantaita. Ihan kuin olisi jäänyt pari päivää välistä... Tätä menoa mä pääsen eläkkeelle siis aika pian :D Jos tää aika juoksee näin nopeasti.
Viikon liikuntasuunnitelmat menivät aika totaalisesti uusiksi, mutta onneksi ihan ilman liikuntaa ei kuitenkaan ole oltu. Salille en ole päässyt tällä viikolla, ja ohjatuille tunneillekin huonosti. Kun viimein eilen pääsin tehomuokkaukseen ja steppiin, jouduin lähtemään tehomuokkauksen jälkeen kotiin migreenin vuoksi. Tiedä sitten onko tauti iskemässä, koska ilta meni niin voipuneena ja kuumemittarin lukemat oli nousujohteisia. Tänään olo kuitenkin parempi, eli olisikohan vain ollut stressin ja väsymyksen yhteissummaa tuo eilinen olo. Toivotaan niin! Tauti ei nyt sopisi kuvioihin ollenkaan.
Kuluneella viikolla liikunta on ollut kävelypainotteista ja vedessä puljaamista. Vaikka pakkasta on ollut turhan paljon lenkkeilyyn, on tehnyt hyvää hiippailla hitaasti talvisessa luonnossa. Ja toisaalta uiminen / vesijumppa / vesijuoksu on ollut ihanaa pitkästä aikaa. Vanhat lapsuuden maisemat on tulleet samalla tutuiksi jälleen. Muistoihin on hyvä palata joskus :) Olen myös päässyt opettelemaan uusia työmatkareittejä. Oli ihana huomata, että töistä pääsee bussilla suoraan keitaalle. Tämä pitää pitää mielessä, jos jonakin päivänä tuota autoa ei ole. Ettei jää liikkuminen sen vuoksi, ettei ehdi junalta kävelemään.
Ensi viikon liikunnasta en uskalla sanoa vielä mitään... Suunnitelmat on tehty, mutta niiden toteutuminen voi olla sitten ihan eri juttu... Ainoa varma asia on vesijuoksu jälleen :) Kerran viikossa on sovittu treffit halliin, joten siitä haluan pitää kiinni. Se on samalla sellaista ajatusten tuulettumista :)
Tuplatunnit on edelleen mulla hakusessa, samoin kuin koko liikuntaviikko. Koitan etsiä kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä, jotka jaksaisi tehdä täysillä ja kuitenkaan virta ei loppuisi ihan kesken. Huomenna on edessä combat+fitball, jätin tuosta yhdistelmästä pois cx:n ja kokeilen jos noin jaksaisi fitballissakin tehdä vähän paremmin ja korsetti ei leviäisi jo puolivälissä. Ehkä tämä on vain toiveajattelua.... :D Mutta erilaisia yhdistelmiä pitää vaan kokeilla. Vaikka mä tykkään cx:n aiheuttamasta poltteesta ja harmillisesti jätän sen nyt väliin. Combat on kuitenkin se mistä mä en luovu. Elämän muka niin vaikeita päätöksiä :D
Selasin ravintovalmennuksen papereita tässä päivänä eräänä ja löysin sieltä ihan ekan tapaamisen kyselykaavakkeen, jossa oli myös tavotteet tuleville kuukausille /vuosille. Tajusin että silloin asettamani lopullinen tavoite ja määräaika menee umpeen reilun kuukauden päästä. Muistan jo silloin sanoneeni että tavoite on epärealistinen. Toki silloin eri syistä, olin lähes varma etten onnistu tässä hommassa. Sitä ei silloin tajunnut ollenkaan, että kyse on oikeasti koko elämän muutoksista eikä dietistä tai lyhyestä projektista.
No tuo aika täyttyy ja tavoitteeseen on matkaa vielä niin paljon, ettei se kuukaudessa tapahdu. Toisaalta olen oppinut nauttimaan tästä matkasta. Helppoahan se ei ole ollut, joka päivä on joutunut päättämään että eteen päin mennään. Kuitenkin se on ollut sen arvoista. Ja lopulta sillä ei ole mitään väliä, täyttyykö tavoite maaliskuussa vai kesäkuussa. Pääasia on että olen onnistunut jo nyt. Ja matka on ollut elämäni parhainta aikaa!
Nyt siis katse eteenpäin ja yksi etappi kerrallaan tämä matka jatkuu. Määräaika saa tulla ja mennä, uusia tulee :) Se ei tarkoita etteikö homma jatkuisi, se tarkoittaa vain sitä että nyt haetaan niitä pysyviä muutoksia eikä vain nopeita ratkaisuja. Ja kai opin hiljalleen löytämään sen oikean rakenteen liikuntaviikolle. Kokeilemalla jos ei muutoin.
Tämä päivä on mennyt lähes levon kannalta. Eilinen tehomuokkaus tuntuu erittäin hyvin kropassa ja kävelylenkki kauppaan sai tuntuman entistä paremmaksi... Mutta on oikeasti ihanaa kun kropassa tuntuu ja sitä kautta tietää myös tehneensä jotain.
Viikon liikuntasuunnitelmat menivät aika totaalisesti uusiksi, mutta onneksi ihan ilman liikuntaa ei kuitenkaan ole oltu. Salille en ole päässyt tällä viikolla, ja ohjatuille tunneillekin huonosti. Kun viimein eilen pääsin tehomuokkaukseen ja steppiin, jouduin lähtemään tehomuokkauksen jälkeen kotiin migreenin vuoksi. Tiedä sitten onko tauti iskemässä, koska ilta meni niin voipuneena ja kuumemittarin lukemat oli nousujohteisia. Tänään olo kuitenkin parempi, eli olisikohan vain ollut stressin ja väsymyksen yhteissummaa tuo eilinen olo. Toivotaan niin! Tauti ei nyt sopisi kuvioihin ollenkaan.
Kuluneella viikolla liikunta on ollut kävelypainotteista ja vedessä puljaamista. Vaikka pakkasta on ollut turhan paljon lenkkeilyyn, on tehnyt hyvää hiippailla hitaasti talvisessa luonnossa. Ja toisaalta uiminen / vesijumppa / vesijuoksu on ollut ihanaa pitkästä aikaa. Vanhat lapsuuden maisemat on tulleet samalla tutuiksi jälleen. Muistoihin on hyvä palata joskus :) Olen myös päässyt opettelemaan uusia työmatkareittejä. Oli ihana huomata, että töistä pääsee bussilla suoraan keitaalle. Tämä pitää pitää mielessä, jos jonakin päivänä tuota autoa ei ole. Ettei jää liikkuminen sen vuoksi, ettei ehdi junalta kävelemään.
Ensi viikon liikunnasta en uskalla sanoa vielä mitään... Suunnitelmat on tehty, mutta niiden toteutuminen voi olla sitten ihan eri juttu... Ainoa varma asia on vesijuoksu jälleen :) Kerran viikossa on sovittu treffit halliin, joten siitä haluan pitää kiinni. Se on samalla sellaista ajatusten tuulettumista :)
Tuplatunnit on edelleen mulla hakusessa, samoin kuin koko liikuntaviikko. Koitan etsiä kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä, jotka jaksaisi tehdä täysillä ja kuitenkaan virta ei loppuisi ihan kesken. Huomenna on edessä combat+fitball, jätin tuosta yhdistelmästä pois cx:n ja kokeilen jos noin jaksaisi fitballissakin tehdä vähän paremmin ja korsetti ei leviäisi jo puolivälissä. Ehkä tämä on vain toiveajattelua.... :D Mutta erilaisia yhdistelmiä pitää vaan kokeilla. Vaikka mä tykkään cx:n aiheuttamasta poltteesta ja harmillisesti jätän sen nyt väliin. Combat on kuitenkin se mistä mä en luovu. Elämän muka niin vaikeita päätöksiä :D
Selasin ravintovalmennuksen papereita tässä päivänä eräänä ja löysin sieltä ihan ekan tapaamisen kyselykaavakkeen, jossa oli myös tavotteet tuleville kuukausille /vuosille. Tajusin että silloin asettamani lopullinen tavoite ja määräaika menee umpeen reilun kuukauden päästä. Muistan jo silloin sanoneeni että tavoite on epärealistinen. Toki silloin eri syistä, olin lähes varma etten onnistu tässä hommassa. Sitä ei silloin tajunnut ollenkaan, että kyse on oikeasti koko elämän muutoksista eikä dietistä tai lyhyestä projektista.
No tuo aika täyttyy ja tavoitteeseen on matkaa vielä niin paljon, ettei se kuukaudessa tapahdu. Toisaalta olen oppinut nauttimaan tästä matkasta. Helppoahan se ei ole ollut, joka päivä on joutunut päättämään että eteen päin mennään. Kuitenkin se on ollut sen arvoista. Ja lopulta sillä ei ole mitään väliä, täyttyykö tavoite maaliskuussa vai kesäkuussa. Pääasia on että olen onnistunut jo nyt. Ja matka on ollut elämäni parhainta aikaa!
Nyt siis katse eteenpäin ja yksi etappi kerrallaan tämä matka jatkuu. Määräaika saa tulla ja mennä, uusia tulee :) Se ei tarkoita etteikö homma jatkuisi, se tarkoittaa vain sitä että nyt haetaan niitä pysyviä muutoksia eikä vain nopeita ratkaisuja. Ja kai opin hiljalleen löytämään sen oikean rakenteen liikuntaviikolle. Kokeilemalla jos ei muutoin.
Tämä päivä on mennyt lähes levon kannalta. Eilinen tehomuokkaus tuntuu erittäin hyvin kropassa ja kävelylenkki kauppaan sai tuntuman entistä paremmaksi... Mutta on oikeasti ihanaa kun kropassa tuntuu ja sitä kautta tietää myös tehneensä jotain.
Tunnisteet:
Bodycombat,
CX,
Elämää,
FitBall,
Historiaa,
Kuntosali,
Lajit,
ravintovalmennus,
Step,
Tuplatunnit,
Uinti,
Vesijuoksu
maanantai 20. tammikuuta 2014
Tienristeys(kö?)
Okei. Eilinen tripla vei voiton musta 6-0. Combat+cx+fitball. Ja mä olin niin tasaraha, että hyytyi koneisto ihan täysin. Olisin voinut kontata salista ulos jo kesken fitballin, niin lujaa maitohapot jylläsi ja selkä oli tulessa. Ei vaan saanut sitä olematonta korsettia enää kursittua kasaan että olisi saanut selkänsä suojeltua. Höh ja pöh!
Tänään oli tarkoitus mennä viikon ensimmäiseen combattiin. No eilisen jäljiltä kroppa oli niin seis, että aamu alkoi venyttelyllä kotona jotta pääsi liikkeelle. Kyllä meinasi itku päästä kun koitti sängystä ylös :D Mutta toisaalta en valita tuosta lihaskivusta, se tulee nykyisin niin harvoin vieraaksi että jokaisesta kyläilystä on onnellinen.
Koska aamu alkoi ei-niin-valoisasti, lähti työpaikalle salikassin sijaan uimakassi. Vielä töistä lähtiessä mietin, että mennäkö kotiin vaiko uimaan. Päädyin kuitenkin hallille ja kyllä se uinti vaan teki hyvää :) Huomenna on vuorossa vesijuoksua ystävän kanssa, joten jotain liikuntaa heti alkuviikkoonkin tiedossa.
Tämän viikon liikunnat menee hiukan uusiksi edelliseen postaukseen nähden. Ja kaikki johtuu pitkälti siitä, että olen autoton loppuviikosta, joten joutuu oikeasti miettimään mihin ehtii kävellen. Aamusalien sovittaminen aikatauluun on suurin haaste, joten jos vain kykenen, kutsuu sali huomenna heti 05:30 takomaan rautaa. Keskiviikko ja torstai on pois laskuista, mutta jos auton saan takaisin nopeammin kuin alustava arvio oli, niin sitten perjantaina aamusalin kautta töihin.
Huomaan että heti kun saliin tulee pieni tauko, tuntuu kynnys taas korkeammalta lähteä. Mutta tiedän myös kuinka ihanan energialatauksen siitä saa työpäivään, joten koitan pitää niistä saleista kiinni. Annan toki itselleni armoa niiden suhteen, enkä koe huonoa omaatuntoa jos jonain viikkona ei kertakaikkiaan saa salia mahtumaan aikatauluun. Kuten viime viikolla. Tämä viikko on huomattavasti helpompi aikataulullisesti, ensi viikolla mennään taas erilaisella tahdilla...
Kaiken kaikkiaan tähän triplatuntien viidakkoon ja liikuntaviikkoon pitäisi saada jonkin sortin järki. Mutta kun oma ymmärrys ei riitä, eikä oikein tiedä keneltä kysyä neuvoa. Voisin oikeastaan sanoa, että on vähän sellainen tunne, että seisoskelen tienristeyksessä tämän mun liikuntani kanssa. Siis vaihtoehdot eivät ole liikkua tai lopettaa. Ei suinkaan. Mutta mutta.... Haluaisin päästä eteenpäin ja kuitenkaan en saa sitä ohjausta jota tarvitsisin. Ehkä mun pitää alkaa miettimään personal trainerin hommaamista. Mutta mistä, se onkin sitten ihan pimennossa. Aika näyttää. Mutta näissä yhdistelmissäkään ei ole mitään järkeä. Ei ole oikeasti järkeä käydä fiilistelemässä ja tekemässä vähän sinne päin 2-3 tuntia putkeen. Olisi paljon tehokkaampaa antaa se yksi tunti 120% ja vielä vähän enemmän. On tää vaan niin vaikeeta.... Toistaiseksi siis fiilistellään ja huidotaan vähän sinne ja tänne. Ja koitetaan itsekseen pähkäillä, mikä olisi järkevä kombinaatio jolla ei tuhoa niitä pieniä lihaksen alkuja ja samalla homma etenisi johonkin. Nyt junnataan täysin paikallaan (tai ehkä musta vain tuntuu siltä....).
Mihin tämä elämä siis vie. Olen koittanut pitää työasiat poissa tästä blogista, mutta nyt ne vaikuttavat paljon myös siihen omaan arkeen ja vapaa-aikaan. Ainakin ajatuksen tasolla. Mahdolliset muutokset tulevan vuoden aikana saattavat ajaa mut toteuttamaan unelmaa, jonka jätin toteuttamatta vuonna 2008. Silloin olin lähdössä ulkomaille ja sopimus oli allekirjoitusta vaille valmis. Silloinen elämäntilanne ei kuitenkaan sallinut lähtemistä. Mutta onko sen aika nyt? Aika näyttää. Hurjasti en sen eteen vielä tee töitä, mutta rekisteröinnin laitoin eteenpäin ja vähän olen heitellyt koukkuja veteen. Tämä ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen siitä, mitä mä haluan. Tässä on monen monta muutakin seikkaa, jotka tulevat vaikuttamaan päätöksiin. Molempiin suuntiin, lähteäkö vaiko jäädä. Ainoa mitä voin varmaksi sanoa, on se että elämäntilanne sallisi lähtemisen nyt.
Monessa mielessä siis tienristeys. Nyt kaipaisin sitä kristallipalloa, josta voisi edes vähän kurkistaa ja saada jotain suuntaa, mihin venettä luotsata. Aika näyttää. Mun motto on aina ollut, että koskaan ei tiedä mistä itsensä vuoden päästä löytää. Nyt se todellakin pitää paikkansa :D
Näillä mietteillä vaelletaan tätä viikkoa eteenpäin. Ja huomenna taivutetaan rautaa aamusta ja veivataan juosten vedessä illalla :) Ihanaa viikkoa juuri sinulle!
Tänään oli tarkoitus mennä viikon ensimmäiseen combattiin. No eilisen jäljiltä kroppa oli niin seis, että aamu alkoi venyttelyllä kotona jotta pääsi liikkeelle. Kyllä meinasi itku päästä kun koitti sängystä ylös :D Mutta toisaalta en valita tuosta lihaskivusta, se tulee nykyisin niin harvoin vieraaksi että jokaisesta kyläilystä on onnellinen.
Koska aamu alkoi ei-niin-valoisasti, lähti työpaikalle salikassin sijaan uimakassi. Vielä töistä lähtiessä mietin, että mennäkö kotiin vaiko uimaan. Päädyin kuitenkin hallille ja kyllä se uinti vaan teki hyvää :) Huomenna on vuorossa vesijuoksua ystävän kanssa, joten jotain liikuntaa heti alkuviikkoonkin tiedossa.
Tämän viikon liikunnat menee hiukan uusiksi edelliseen postaukseen nähden. Ja kaikki johtuu pitkälti siitä, että olen autoton loppuviikosta, joten joutuu oikeasti miettimään mihin ehtii kävellen. Aamusalien sovittaminen aikatauluun on suurin haaste, joten jos vain kykenen, kutsuu sali huomenna heti 05:30 takomaan rautaa. Keskiviikko ja torstai on pois laskuista, mutta jos auton saan takaisin nopeammin kuin alustava arvio oli, niin sitten perjantaina aamusalin kautta töihin.
Huomaan että heti kun saliin tulee pieni tauko, tuntuu kynnys taas korkeammalta lähteä. Mutta tiedän myös kuinka ihanan energialatauksen siitä saa työpäivään, joten koitan pitää niistä saleista kiinni. Annan toki itselleni armoa niiden suhteen, enkä koe huonoa omaatuntoa jos jonain viikkona ei kertakaikkiaan saa salia mahtumaan aikatauluun. Kuten viime viikolla. Tämä viikko on huomattavasti helpompi aikataulullisesti, ensi viikolla mennään taas erilaisella tahdilla...
Kaiken kaikkiaan tähän triplatuntien viidakkoon ja liikuntaviikkoon pitäisi saada jonkin sortin järki. Mutta kun oma ymmärrys ei riitä, eikä oikein tiedä keneltä kysyä neuvoa. Voisin oikeastaan sanoa, että on vähän sellainen tunne, että seisoskelen tienristeyksessä tämän mun liikuntani kanssa. Siis vaihtoehdot eivät ole liikkua tai lopettaa. Ei suinkaan. Mutta mutta.... Haluaisin päästä eteenpäin ja kuitenkaan en saa sitä ohjausta jota tarvitsisin. Ehkä mun pitää alkaa miettimään personal trainerin hommaamista. Mutta mistä, se onkin sitten ihan pimennossa. Aika näyttää. Mutta näissä yhdistelmissäkään ei ole mitään järkeä. Ei ole oikeasti järkeä käydä fiilistelemässä ja tekemässä vähän sinne päin 2-3 tuntia putkeen. Olisi paljon tehokkaampaa antaa se yksi tunti 120% ja vielä vähän enemmän. On tää vaan niin vaikeeta.... Toistaiseksi siis fiilistellään ja huidotaan vähän sinne ja tänne. Ja koitetaan itsekseen pähkäillä, mikä olisi järkevä kombinaatio jolla ei tuhoa niitä pieniä lihaksen alkuja ja samalla homma etenisi johonkin. Nyt junnataan täysin paikallaan (tai ehkä musta vain tuntuu siltä....).
Mihin tämä elämä siis vie. Olen koittanut pitää työasiat poissa tästä blogista, mutta nyt ne vaikuttavat paljon myös siihen omaan arkeen ja vapaa-aikaan. Ainakin ajatuksen tasolla. Mahdolliset muutokset tulevan vuoden aikana saattavat ajaa mut toteuttamaan unelmaa, jonka jätin toteuttamatta vuonna 2008. Silloin olin lähdössä ulkomaille ja sopimus oli allekirjoitusta vaille valmis. Silloinen elämäntilanne ei kuitenkaan sallinut lähtemistä. Mutta onko sen aika nyt? Aika näyttää. Hurjasti en sen eteen vielä tee töitä, mutta rekisteröinnin laitoin eteenpäin ja vähän olen heitellyt koukkuja veteen. Tämä ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen siitä, mitä mä haluan. Tässä on monen monta muutakin seikkaa, jotka tulevat vaikuttamaan päätöksiin. Molempiin suuntiin, lähteäkö vaiko jäädä. Ainoa mitä voin varmaksi sanoa, on se että elämäntilanne sallisi lähtemisen nyt.
Monessa mielessä siis tienristeys. Nyt kaipaisin sitä kristallipalloa, josta voisi edes vähän kurkistaa ja saada jotain suuntaa, mihin venettä luotsata. Aika näyttää. Mun motto on aina ollut, että koskaan ei tiedä mistä itsensä vuoden päästä löytää. Nyt se todellakin pitää paikkansa :D
Näillä mietteillä vaelletaan tätä viikkoa eteenpäin. Ja huomenna taivutetaan rautaa aamusta ja veivataan juosten vedessä illalla :) Ihanaa viikkoa juuri sinulle!
lauantai 18. tammikuuta 2014
Kirmaus läpi menneen viikon
Tapahtumarikas ja hyvin tiivis viikko takana päin. Tämän viikon urheilut ovat olleet mitättömän pieniä pyrähdyksiä, mutta toisaalta nythän vasta etsin sitä tasapainoa työn ja liikunnan välille. Aamusaleja oli suunnitteilla ne kaksi tällekin viikolle, mutta lopulta oli pakko antaa itselle aikaa nukkua se tunti enemmän niinäkin aamuina kuin salit oli alustavasti suunniteltu. Väsymyksen määrää oli torstaina vaikea kuvailla, mutta reilut 3h päikkärit töiden jälkeen ja kunnon 12h yöunet siihen perään teki ihmeitä. Taas jaksoi painaltaa.
keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran vesijuoksemassa ties kuinka pitkän ajan jälkeen. Taitaa olla vuosi (?) edellisestä kerrasta... Mutta se oli ihanaa, hauskaa ja toisaalta niin erilaista muihin liikuntamuotoihin nähden. Vesijuoksusta suoraan ystävän luo parantamaan maailmaa. Ja kuinka onnellinen voikaan ihminen olla niin pienestä asiasta kuin valmiiseen ruokapöytään käymisestä ja toisen tekemästä ruoasta. Se on niin harvinaista herkkua. Ja kaiken lisäksi se ruoka oli taivallisen hyvää!!! Pieni hengähdystauko arjen kiireen keskellä.
Töissä tuli sähköpostilla haaste KIRmaus - kamppanjaan viikko pari sitten. Keräsimme joukkueen meidän yksiköstä ja olemme mukana. Haaste kestää helmikuun ajan ja tarkoituksena on kerryttää liikuntapisteitä. Mukavaa touhua siis tiedossa ja erittäin liikunnallinen helmikuu ;)
Vaikka painossa ei ole tapahtunut jälleen mitään, on jotain kuitenkin taas kerran havaittavissa. Ostin uuden vuoden jälkeen uudet lasketteluhousut, koska tarve on olemassa ja kaapista ei jostain kumman syystä sellaisia enää löydy.... No nuo housut saapuivat (kiitos kaikkien nettikauppojen ;) ) ja totesin että ne ei mene kiinni ja reisistä ottaa tiukkaan kiinni. Jätin housut kaappiin ja kuluneella viikolla tuli äkillinen tarve saada lämmintä ylle -20 pakkasessa tehdylle lenkille, joten kokeilemaan housuja uudelleen. Nyt ne olivat juuri sopivat ja alle mahtui lämpökerrasto. Ja vaa'alla ei ole siis tapahtunut mitään. Eli jonkin sortin kiinteytymistä taas kerran havaittavissa!! Tästä oon niin iloinen! Mutta täytyy sanoa, ettei mikään voita sitä onnen tunnetta kun kävelet lenkkiä metsäss ystävän kanssa kovassa pakkasessa täysikuun loisteessa! Luksusta!
Haastoin itseni kokeilemaan uusia lajeja tänä vuonna. Nyt on jo muutama uusi kokeilukerta takana ja olen onnellinen. Rajoja on ylitetty ja rikottu urakalla! Sieltä mukavuusvyöhykkeeltä on lähdetty pois. Sain ystävältäni kokeiluviikon toiseen kuntokeskukseen, kuin missä nyt käyn. Käytän tuon viikon mielelläni, sillä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa. Ja tuolla valikoimassa on hiukan toisenlaiset tunnit kuin meillä. Niitä oikeastaan lähden hakemaan ja kokeilemaan :) Ja toisaalta vaihtoehtoja on hyvä katsella hyvissä ajoin, elokuu on pian ja silloin pitää miettiä, mihin päin matkani jatkuu nykyisestä keitaasta. Vai jatkuuko... Aika näyttää. Tällä hetkellä myönnän että saliohjelma korpeaa kovaa, teen edelleenkin kohta 8 kk vanhaa kesäohjelmaa. Mutta ehkä se istuu noihin lihaksiin kun sitä jyystää vuoden? Mutta katsotaan, käyn kokeilemassa ja sitten olen taas astetta viisaampi.
Eilen tapahtui harvinainen tilanne mulle. Bodystep ei ole koskaan ollut mun lempituntini koska minä ja lauta ei olla kauhean hyviä kavereita.... Extempore mut saatiin houkuteltua steppiin ja olin kyllä ihan onnessani! No ne kädet, ne voin unohtaa vieläkin.... heti kun koitin saada käsiä mukaan niin eikös se lauta alkanut temppuilemaan... Mutta muutoin tunti oli loistava, hyppyjä oli havaittavissa ja en joutunut katsomaan sitä lautaa ollenkaan siinä määrin kuin aiemmin! Ja meinasin vain kerran tippua laudalta ja pari kertaa kompastua siihen. Eli kehitys jatkuu, koordinaatio alkanee löytymään pikku hiljaa! Kaiken lisäksi huomasin nauttivani tunnista, mä kun olen luullut inhoavani steppiä :D En mä sitten näköjään inhoakaan. Ja olen ilmottautunut jo seuraavalle steppitunnille. Tästä ne uusien lajien valloitukset jatkuu!
Tänään olin kuuntelemassa Päivi Räsäsen puhetta "elä ja vaikuta rohkeasti". Vaikka aihe ei nyt liittynytkään elämäntaparemontin tekemiseen, niin sieltä sai paljon työkaluja myös tälle matkalle. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että aina kun elämään tulee jotain uutta, jää vanha elämä menneisyyteen. Ne vanhan elämän ystävät katoavat osittain tai kokonaan. Se vain on osa prosessia. Ja toisaalta on hyväkin että ne jotka eivät pysty käsittelemään muutosta, katoavat. Yleensä juuri nuo edellä mainitut toimivat jarruna niihin meidän muutoksiin. Mielelläni mäkin olisin pitänyt kaikki vanhat ystävät vierellä, mutta en ollut valmis maksamaan sitä hintaa mikä multa vaadittiin. Jos vaakakupissa on oma elämänlaatu ja sisältö vs. ystävyys, valitsen itseni ja oman elämäni toisen ihmisen sijaan. Päivi puhui paljon hyvää ja sain itselleni paljon uusia eväitä tulevien päivien varalle. Paljon pureskeltavaa, paljon ajateltavaa ja niitä työkaluja arjen keskelle. Ja myönnän, että mulla on ollut mielenkiintoinen kuva Räsäsestä ja ainakin osittain mun on muutettava sitä tämän päivän jälkeen. Positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan.
Ensi viikko siintää jo tuolla edessä päin. Ensi viikolla taas kerran tavoitteena se kaksi aamusalia, yksi vesijuoksu, 1-2 combattia, yksi steppi, yksi pumppi ja toivottavasti yksi crossing sekä 1-2 cx:ää. Lopputulos voi olla kaikkea muuta :D Paitsi vesijuoksu, sen tiedän että se on todellakin siellä. Se on aikataulutettu niin hyvin työn perään ystävän kanssa, että sitä laatuaikaa en anna pois mistään hinnasta!!
keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran vesijuoksemassa ties kuinka pitkän ajan jälkeen. Taitaa olla vuosi (?) edellisestä kerrasta... Mutta se oli ihanaa, hauskaa ja toisaalta niin erilaista muihin liikuntamuotoihin nähden. Vesijuoksusta suoraan ystävän luo parantamaan maailmaa. Ja kuinka onnellinen voikaan ihminen olla niin pienestä asiasta kuin valmiiseen ruokapöytään käymisestä ja toisen tekemästä ruoasta. Se on niin harvinaista herkkua. Ja kaiken lisäksi se ruoka oli taivallisen hyvää!!! Pieni hengähdystauko arjen kiireen keskellä.
Töissä tuli sähköpostilla haaste KIRmaus - kamppanjaan viikko pari sitten. Keräsimme joukkueen meidän yksiköstä ja olemme mukana. Haaste kestää helmikuun ajan ja tarkoituksena on kerryttää liikuntapisteitä. Mukavaa touhua siis tiedossa ja erittäin liikunnallinen helmikuu ;)
Vaikka painossa ei ole tapahtunut jälleen mitään, on jotain kuitenkin taas kerran havaittavissa. Ostin uuden vuoden jälkeen uudet lasketteluhousut, koska tarve on olemassa ja kaapista ei jostain kumman syystä sellaisia enää löydy.... No nuo housut saapuivat (kiitos kaikkien nettikauppojen ;) ) ja totesin että ne ei mene kiinni ja reisistä ottaa tiukkaan kiinni. Jätin housut kaappiin ja kuluneella viikolla tuli äkillinen tarve saada lämmintä ylle -20 pakkasessa tehdylle lenkille, joten kokeilemaan housuja uudelleen. Nyt ne olivat juuri sopivat ja alle mahtui lämpökerrasto. Ja vaa'alla ei ole siis tapahtunut mitään. Eli jonkin sortin kiinteytymistä taas kerran havaittavissa!! Tästä oon niin iloinen! Mutta täytyy sanoa, ettei mikään voita sitä onnen tunnetta kun kävelet lenkkiä metsäss ystävän kanssa kovassa pakkasessa täysikuun loisteessa! Luksusta!
Haastoin itseni kokeilemaan uusia lajeja tänä vuonna. Nyt on jo muutama uusi kokeilukerta takana ja olen onnellinen. Rajoja on ylitetty ja rikottu urakalla! Sieltä mukavuusvyöhykkeeltä on lähdetty pois. Sain ystävältäni kokeiluviikon toiseen kuntokeskukseen, kuin missä nyt käyn. Käytän tuon viikon mielelläni, sillä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa. Ja tuolla valikoimassa on hiukan toisenlaiset tunnit kuin meillä. Niitä oikeastaan lähden hakemaan ja kokeilemaan :) Ja toisaalta vaihtoehtoja on hyvä katsella hyvissä ajoin, elokuu on pian ja silloin pitää miettiä, mihin päin matkani jatkuu nykyisestä keitaasta. Vai jatkuuko... Aika näyttää. Tällä hetkellä myönnän että saliohjelma korpeaa kovaa, teen edelleenkin kohta 8 kk vanhaa kesäohjelmaa. Mutta ehkä se istuu noihin lihaksiin kun sitä jyystää vuoden? Mutta katsotaan, käyn kokeilemassa ja sitten olen taas astetta viisaampi.
Eilen tapahtui harvinainen tilanne mulle. Bodystep ei ole koskaan ollut mun lempituntini koska minä ja lauta ei olla kauhean hyviä kavereita.... Extempore mut saatiin houkuteltua steppiin ja olin kyllä ihan onnessani! No ne kädet, ne voin unohtaa vieläkin.... heti kun koitin saada käsiä mukaan niin eikös se lauta alkanut temppuilemaan... Mutta muutoin tunti oli loistava, hyppyjä oli havaittavissa ja en joutunut katsomaan sitä lautaa ollenkaan siinä määrin kuin aiemmin! Ja meinasin vain kerran tippua laudalta ja pari kertaa kompastua siihen. Eli kehitys jatkuu, koordinaatio alkanee löytymään pikku hiljaa! Kaiken lisäksi huomasin nauttivani tunnista, mä kun olen luullut inhoavani steppiä :D En mä sitten näköjään inhoakaan. Ja olen ilmottautunut jo seuraavalle steppitunnille. Tästä ne uusien lajien valloitukset jatkuu!
Tänään olin kuuntelemassa Päivi Räsäsen puhetta "elä ja vaikuta rohkeasti". Vaikka aihe ei nyt liittynytkään elämäntaparemontin tekemiseen, niin sieltä sai paljon työkaluja myös tälle matkalle. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että aina kun elämään tulee jotain uutta, jää vanha elämä menneisyyteen. Ne vanhan elämän ystävät katoavat osittain tai kokonaan. Se vain on osa prosessia. Ja toisaalta on hyväkin että ne jotka eivät pysty käsittelemään muutosta, katoavat. Yleensä juuri nuo edellä mainitut toimivat jarruna niihin meidän muutoksiin. Mielelläni mäkin olisin pitänyt kaikki vanhat ystävät vierellä, mutta en ollut valmis maksamaan sitä hintaa mikä multa vaadittiin. Jos vaakakupissa on oma elämänlaatu ja sisältö vs. ystävyys, valitsen itseni ja oman elämäni toisen ihmisen sijaan. Päivi puhui paljon hyvää ja sain itselleni paljon uusia eväitä tulevien päivien varalle. Paljon pureskeltavaa, paljon ajateltavaa ja niitä työkaluja arjen keskelle. Ja myönnän, että mulla on ollut mielenkiintoinen kuva Räsäsestä ja ainakin osittain mun on muutettava sitä tämän päivän jälkeen. Positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan.
Ensi viikko siintää jo tuolla edessä päin. Ensi viikolla taas kerran tavoitteena se kaksi aamusalia, yksi vesijuoksu, 1-2 combattia, yksi steppi, yksi pumppi ja toivottavasti yksi crossing sekä 1-2 cx:ää. Lopputulos voi olla kaikkea muuta :D Paitsi vesijuoksu, sen tiedän että se on todellakin siellä. Se on aikataulutettu niin hyvin työn perään ystävän kanssa, että sitä laatuaikaa en anna pois mistään hinnasta!!
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Jutta on the road
Kävin perjantaina kuuntelemassa Jutta on the road - luennon ja hakemassa uutta motivaatiobuustia tulevaan kevääseen. Oikeastaan voisin sanoa, etten saanut mitään uutta tietoa, mutta se vanha muistui mieleen jälleen ja sai uudet mittasuhteet. Päällimmäisenä mieleen jäi lepopäivien merkitys. Olenhan mä aina tiennyt että ne on tärkeitä ja niitä pitää olla, mutta vasta kun Bull kertoi esimerkin voimalla, miten lihakset katoaa jos ne ei saa lepoa, tajusin itsekin mitä olen tekemässä. Joskus se pitää vain vääntää rautalangasta.... Tässä joitakin juttuja tiivistetysti.
Tavoite. Aseta konkreettisia tavotteita. Ei mitään "haluan laihtua vähän" vaan selkeitä mitattavissa olevia tavotteita. Mulla on ollut omalla matkalla selkeä päämäärä, mihin suunnistan ja siinä välissä sitten niitä etappeja. Muutoin matka on liian rankka, jos mennään vain pelkän lopullisen päämäärän varassa ilman välipisteitä.
Alitajunta sai uuden merkityksen meikäläisen ajatusmaailmassa. Kuka tätä laivaa ohjaa? Alitajunta on se meidän laivan kapteeni, mitä sinne alitajuntaan sitten syötetään, minkälaisia koordinaatteja sille kapteenille annetaan. Se on meistä itsestämme kiinni.
Terveellinen ravinto, säännöllinen syöminen, riittävä juominen. Ne proteiinitankkaukset ennen nukkumaan menoa, hiilihydraattitietoinen ruokavalio (kiitos Tutta!!! ), elimistön riittävä polttoaine ympäri vuorokauden. Kaikki niin tuttua kauraa ja silti unohtunut ja hautautunut jonnekin mielen perälle. Jos tuntuu, että siellä kaapilla käy koko ajan, kannattaa miettiä miksi syö. Jutta puhui lyhenteestä H.A.L.T (Hungry, Angry, Lonely, Tired) ja se jäi mulle hyvin mieleen. Muutamaan kertaan olenkin miettinyt noita kohtia myös muissa tilanteissa kuin pelkästään ruoan parissa. Toimii moneen eri tilanteeseen ja pistää miettimään omia toimintatapojaan.
Vetovoimanlaki. Hyvä vetää puoleensa hyvää, paha vetää puoleensa pahaa. Jos ajattelet positiivisesti, imet puoleesi niitä hyviä juttuja. Jos taas aina ajattelet negatiivisesti, niin ihan varmana kuraa tulee ovista ja ikkunoista. Ja tämä kannattaa muistaa myös niiden ystävienkin kanssa. Mä olen heittänyt ystäväpiiristäni pois ne perusnegatiiviseti tyypit enkä aio katsoa sellaisia mun lähellä enää yhtään. Ikävä kyllä, en aio tartuttaa sitä itseeni enempää kuin on pakko. Mä en vain jaksa kuunnella sitä kun kaikki on aina huonosti ja elämässä ei ole ikinä koskaan mitään hyvää. *burb* ei kiitos.
Lisäravinteetkin pääsivät ihan uuteen valoon. Ei, en aio leikkiä hormonimömmöillä ;) eikä mun päivän ruoka-annokset koostu lisäravinteista. Mutta ne ovat oiva lisä, nimensä mukaisesti, monipuoliselle ruokavaliolle silloin kun tavoitteena on saada sitä lihas/rasva-massan suhdetta muutettua toiseen suuntaan. Ja niistä saa nopeasti sen, mitä tarvitsee. Mulla nämä on käytössä lähinnä palautusjuomina treenien jälkeen ja aamusalille myös valmistavana koska siihen aikaan en todella kykene syömään rahkaa ja banaania...
Kuntosalitreeni sai uuden merkityksen. Mä olen pitänyt kuntosalia vähän toisarvoisena juttuna, vaikka olen tiennyt sen merkityksen. Nyt se on ihan uudessa arvossaan ja toivon että motivaatio riittää pitämään kiinni aamusaleista :) Ja moni väittää ettei salilla tule hiki.... no ihan varmana tulee, jos tekee riittävillä painoilla, toistoilla ja kunnolla ne liikkeet ;)
Ja lopulta se on todellakin niin, että minä päätän! I love me! Siitä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kevättä, fitnesskissaa ja tähdätä korkealle! Tavoitteet pitää olla niin suuria, että ne vähän pelottaa. Ja ne välietapit siihen matkalle, niin tiedossa on loistava matka kohti tuntematonta!
Viikko on siis vierähtänyt viimeiseen iltaan. Olen ylpeä itsestäni, koska olen jo toisen viikon ajan saanut aamusalit ohjelmistoon. Herääminen on helpompaa joka kerralla ja himo päästä salin puolelle on ollut monena päivänä. Se on ollut uutta ja ihmeellistä, jotain ennen kokematonta. Tästä on hyvä jatkaa!
Tänään cx:ssä huomasin selkeän harppauksen omassa lihaskunnossa. Niitä extrataukoja ei tarvinnut niin montaa ja vaikka se sattui, pystyi puristamaan muutaman liikkeen enemmän kuin ennen. Ehkä se "en mä kuitenkaan pysty" - ajattelu alkaa vaipumaan taka-alalle. Askel kerrallaan! Mä olin päättänyt ennen tunnille menoa, että kun tulee se olo että tarvii tauon, niin siitä jatketaan ainakin pari toistoa eteenpäin. Eihän sitä kehitystä muuten tule, jos ei puske vähän pidemmälle. Ja nyt kyllä huomasi, että vatsalihasten veivaamisesta on ollut hyötyä, koska niitä taukoja ei todella tarvinnut ollenkaan sitä määrää mitä aiemmin.
Fitballin toinen tunti takana. Oli ihana huomata että tasapaino löytyy paremmin ja ne viime sunnuntaina törkeän kipeäksi tulleet lihakset sai jälleen töitä. Ehkä mä vielä kaivan sen oman pallon tuolta jostain kaappien uumenista ja alan katselemaan telkkaa sen päältä. Harjottaen samalla syviä lihaksia ja sitä tasapainoa.
Kaiken kaikkiaan aivan mahtava viikko takana! Toivotaan samanmoista myös tulevasta viikosta :)
ps. tulihan se talvi vihdoin!!! Ihana, ihana lumi :)
Tavoite. Aseta konkreettisia tavotteita. Ei mitään "haluan laihtua vähän" vaan selkeitä mitattavissa olevia tavotteita. Mulla on ollut omalla matkalla selkeä päämäärä, mihin suunnistan ja siinä välissä sitten niitä etappeja. Muutoin matka on liian rankka, jos mennään vain pelkän lopullisen päämäärän varassa ilman välipisteitä.
Alitajunta sai uuden merkityksen meikäläisen ajatusmaailmassa. Kuka tätä laivaa ohjaa? Alitajunta on se meidän laivan kapteeni, mitä sinne alitajuntaan sitten syötetään, minkälaisia koordinaatteja sille kapteenille annetaan. Se on meistä itsestämme kiinni.
Terveellinen ravinto, säännöllinen syöminen, riittävä juominen. Ne proteiinitankkaukset ennen nukkumaan menoa, hiilihydraattitietoinen ruokavalio (kiitos Tutta!!! ), elimistön riittävä polttoaine ympäri vuorokauden. Kaikki niin tuttua kauraa ja silti unohtunut ja hautautunut jonnekin mielen perälle. Jos tuntuu, että siellä kaapilla käy koko ajan, kannattaa miettiä miksi syö. Jutta puhui lyhenteestä H.A.L.T (Hungry, Angry, Lonely, Tired) ja se jäi mulle hyvin mieleen. Muutamaan kertaan olenkin miettinyt noita kohtia myös muissa tilanteissa kuin pelkästään ruoan parissa. Toimii moneen eri tilanteeseen ja pistää miettimään omia toimintatapojaan.
Vetovoimanlaki. Hyvä vetää puoleensa hyvää, paha vetää puoleensa pahaa. Jos ajattelet positiivisesti, imet puoleesi niitä hyviä juttuja. Jos taas aina ajattelet negatiivisesti, niin ihan varmana kuraa tulee ovista ja ikkunoista. Ja tämä kannattaa muistaa myös niiden ystävienkin kanssa. Mä olen heittänyt ystäväpiiristäni pois ne perusnegatiiviseti tyypit enkä aio katsoa sellaisia mun lähellä enää yhtään. Ikävä kyllä, en aio tartuttaa sitä itseeni enempää kuin on pakko. Mä en vain jaksa kuunnella sitä kun kaikki on aina huonosti ja elämässä ei ole ikinä koskaan mitään hyvää. *burb* ei kiitos.
Lisäravinteetkin pääsivät ihan uuteen valoon. Ei, en aio leikkiä hormonimömmöillä ;) eikä mun päivän ruoka-annokset koostu lisäravinteista. Mutta ne ovat oiva lisä, nimensä mukaisesti, monipuoliselle ruokavaliolle silloin kun tavoitteena on saada sitä lihas/rasva-massan suhdetta muutettua toiseen suuntaan. Ja niistä saa nopeasti sen, mitä tarvitsee. Mulla nämä on käytössä lähinnä palautusjuomina treenien jälkeen ja aamusalille myös valmistavana koska siihen aikaan en todella kykene syömään rahkaa ja banaania...
Kuntosalitreeni sai uuden merkityksen. Mä olen pitänyt kuntosalia vähän toisarvoisena juttuna, vaikka olen tiennyt sen merkityksen. Nyt se on ihan uudessa arvossaan ja toivon että motivaatio riittää pitämään kiinni aamusaleista :) Ja moni väittää ettei salilla tule hiki.... no ihan varmana tulee, jos tekee riittävillä painoilla, toistoilla ja kunnolla ne liikkeet ;)
Ja lopulta se on todellakin niin, että minä päätän! I love me! Siitä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kevättä, fitnesskissaa ja tähdätä korkealle! Tavoitteet pitää olla niin suuria, että ne vähän pelottaa. Ja ne välietapit siihen matkalle, niin tiedossa on loistava matka kohti tuntematonta!
Viikko on siis vierähtänyt viimeiseen iltaan. Olen ylpeä itsestäni, koska olen jo toisen viikon ajan saanut aamusalit ohjelmistoon. Herääminen on helpompaa joka kerralla ja himo päästä salin puolelle on ollut monena päivänä. Se on ollut uutta ja ihmeellistä, jotain ennen kokematonta. Tästä on hyvä jatkaa!
Tänään cx:ssä huomasin selkeän harppauksen omassa lihaskunnossa. Niitä extrataukoja ei tarvinnut niin montaa ja vaikka se sattui, pystyi puristamaan muutaman liikkeen enemmän kuin ennen. Ehkä se "en mä kuitenkaan pysty" - ajattelu alkaa vaipumaan taka-alalle. Askel kerrallaan! Mä olin päättänyt ennen tunnille menoa, että kun tulee se olo että tarvii tauon, niin siitä jatketaan ainakin pari toistoa eteenpäin. Eihän sitä kehitystä muuten tule, jos ei puske vähän pidemmälle. Ja nyt kyllä huomasi, että vatsalihasten veivaamisesta on ollut hyötyä, koska niitä taukoja ei todella tarvinnut ollenkaan sitä määrää mitä aiemmin.
Fitballin toinen tunti takana. Oli ihana huomata että tasapaino löytyy paremmin ja ne viime sunnuntaina törkeän kipeäksi tulleet lihakset sai jälleen töitä. Ehkä mä vielä kaivan sen oman pallon tuolta jostain kaappien uumenista ja alan katselemaan telkkaa sen päältä. Harjottaen samalla syviä lihaksia ja sitä tasapainoa.
Kaiken kaikkiaan aivan mahtava viikko takana! Toivotaan samanmoista myös tulevasta viikosta :)
ps. tulihan se talvi vihdoin!!! Ihana, ihana lumi :)
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Uusia ulottuvuuksia
No niin. Tavoitteet on siis asetettu ja niiden tavoitteleminen on aloitettu :) On hyvä aloittaa heti vuoden alusta, ettei käy niin että aika loppuu kesken ja lopulta joulukuussa vetää kaiken irti jotta pystyy vain osoittamaan itselleen, että tavotteet toteutuivat.
Tänään ensimmäisenä uutena tuntina oli FitBall. Ja en voi muuta kuin nauraa. Siis se oli hauskaa ja sain nauraa itselleni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Moni asia, joita olen luullut etten pysty tekemään, tuli jälleen murennetuksi. Kropasta löytyy ihan uusia liikkeitä ja mikä parasta, tuo pallon kanssa leikkiminen saa tasapainon kehittymään. Alkuun tuntui että tippuu, mutta tunnin edetessä alkoi tasapainokin vähän jo löytymään ja uskalsi jopa päästää väähän irti. Ja kaikista suurin ylläri oli se, että ihan eri lihakset sai kyytiä kuin olin aatellut!! Selkä olikin ihmeen jumissa, mutta noiden ketkutusten jälkeen tuntui verikin virtaavan paremmin :) Tätä pitää ehdottomasti saada lisää!
Combat, rakastamani combat! Ihanaa taistelua, potkuja ja iskuja. Parhautta!! Vaikka kuntosalia ei vielä ole paljon takana, niin jo nyt huomaan selkeää kehitystä lihaskunnossa myös combatin puolella. Ja siitä voi kiittää vain kuntosalia, sillä jos se olisi jollain muulla tullut, olisi se ilmestynyt jo aikaisemmin. Kuntosalia on siis ehdottomasti jatkettava, jos sillä on näin suotuisa vaikutus combattiinkin!
Cx:ssä puhti loppui ihan totaalisesti. ylimääräisiä lepotaukoja piti pitää ihan liikaa. Toisaalta haluan ajatella kuitenkin että on parempi mennä sinne tunnille ja pitää niitä taukoja kuin jättää se tunti kokonaan välistä. silloin ei tulisi edes yritettyä... Tänään huomasin ihan uudenlaista kehonhallintaa cx:n parissa, ristiselkä ei kipeydy niin paljon kuin vielä viikko sitten. Ja uskon että tästäkin voin kiittää kuntosalia... Vatsalihaksia olen rääkännyt nyt joka kerta kun salin puolella oon ollut. Ja rääkännyt ihan todella lähes veren maku suussa. Mutta se kantaa hedelmää nopeasti, koska oikeastaan ekan kerran musta tuntui nyt että liikkeet meni sinne mihin niiden pitikin mennä. Ja varmaan siksi se tuntuikin tänään erityisen raskaalta.
Tästä on hyvä jatkaa kinkun kidutusta ;)
Tänään opin taas jotain itsestäni. Triplatunnit, niin ihania kuin ne ovatkin, niin järki pitää olla mukana. Huomasin että fitball:n kanssa jotkut liikkeet oli sula mahdottomuus, kun alla oli jo combat ja cx. Toisaalta lihakset sai kyytiä, sehän on kaiken tarkoitus kuitenkin... Mutta ihan kaikkia mehuja ei ehkä ole tarve imeä pois?
Tällä hetkellä mulla on suuri vaikeus pitää maltti liikunnan kanssa. Haluaisin mennä aamusalille joka ikinen aamu. Mutta miten saada energiat riittämään myös iltatunneille, varsinkin jos on tupla- ja triplatunteja tiedossa? Toisaalta triploja ei ole kuin la-su ja tupliakaan ei ihan joka päivä.... Tämä tulee olemaan hankalaa, saada kaikki minkä haluaa ja silti pitää pää kylmänä ja antaa niitä lepopäiviä kropalle.... Apua...
kaiken kaikkiaan tämän päivän setti oli loistava. Mulla on kipeänä sellaisetkin paikat, joita en voinut edes kuvitella saavani kipeäksi. Endorfiinit jyllää ja jälkihiki puski pitkään kotiutumisenkin jälkeen. Elämä voi olla ihanaa, mutta miten mä olen selvinnyt niin monta pitkää vuotta ilman kuntoilun tuomaa onnentunnetta! Tämä on parhautta!
Tänään ensimmäisenä uutena tuntina oli FitBall. Ja en voi muuta kuin nauraa. Siis se oli hauskaa ja sain nauraa itselleni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Moni asia, joita olen luullut etten pysty tekemään, tuli jälleen murennetuksi. Kropasta löytyy ihan uusia liikkeitä ja mikä parasta, tuo pallon kanssa leikkiminen saa tasapainon kehittymään. Alkuun tuntui että tippuu, mutta tunnin edetessä alkoi tasapainokin vähän jo löytymään ja uskalsi jopa päästää väähän irti. Ja kaikista suurin ylläri oli se, että ihan eri lihakset sai kyytiä kuin olin aatellut!! Selkä olikin ihmeen jumissa, mutta noiden ketkutusten jälkeen tuntui verikin virtaavan paremmin :) Tätä pitää ehdottomasti saada lisää!
Combat, rakastamani combat! Ihanaa taistelua, potkuja ja iskuja. Parhautta!! Vaikka kuntosalia ei vielä ole paljon takana, niin jo nyt huomaan selkeää kehitystä lihaskunnossa myös combatin puolella. Ja siitä voi kiittää vain kuntosalia, sillä jos se olisi jollain muulla tullut, olisi se ilmestynyt jo aikaisemmin. Kuntosalia on siis ehdottomasti jatkettava, jos sillä on näin suotuisa vaikutus combattiinkin!
Cx:ssä puhti loppui ihan totaalisesti. ylimääräisiä lepotaukoja piti pitää ihan liikaa. Toisaalta haluan ajatella kuitenkin että on parempi mennä sinne tunnille ja pitää niitä taukoja kuin jättää se tunti kokonaan välistä. silloin ei tulisi edes yritettyä... Tänään huomasin ihan uudenlaista kehonhallintaa cx:n parissa, ristiselkä ei kipeydy niin paljon kuin vielä viikko sitten. Ja uskon että tästäkin voin kiittää kuntosalia... Vatsalihaksia olen rääkännyt nyt joka kerta kun salin puolella oon ollut. Ja rääkännyt ihan todella lähes veren maku suussa. Mutta se kantaa hedelmää nopeasti, koska oikeastaan ekan kerran musta tuntui nyt että liikkeet meni sinne mihin niiden pitikin mennä. Ja varmaan siksi se tuntuikin tänään erityisen raskaalta.
Tästä on hyvä jatkaa kinkun kidutusta ;)
Tänään opin taas jotain itsestäni. Triplatunnit, niin ihania kuin ne ovatkin, niin järki pitää olla mukana. Huomasin että fitball:n kanssa jotkut liikkeet oli sula mahdottomuus, kun alla oli jo combat ja cx. Toisaalta lihakset sai kyytiä, sehän on kaiken tarkoitus kuitenkin... Mutta ihan kaikkia mehuja ei ehkä ole tarve imeä pois?
Tällä hetkellä mulla on suuri vaikeus pitää maltti liikunnan kanssa. Haluaisin mennä aamusalille joka ikinen aamu. Mutta miten saada energiat riittämään myös iltatunneille, varsinkin jos on tupla- ja triplatunteja tiedossa? Toisaalta triploja ei ole kuin la-su ja tupliakaan ei ihan joka päivä.... Tämä tulee olemaan hankalaa, saada kaikki minkä haluaa ja silti pitää pää kylmänä ja antaa niitä lepopäiviä kropalle.... Apua...
kaiken kaikkiaan tämän päivän setti oli loistava. Mulla on kipeänä sellaisetkin paikat, joita en voinut edes kuvitella saavani kipeäksi. Endorfiinit jyllää ja jälkihiki puski pitkään kotiutumisenkin jälkeen. Elämä voi olla ihanaa, mutta miten mä olen selvinnyt niin monta pitkää vuotta ilman kuntoilun tuomaa onnentunnetta! Tämä on parhautta!
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Tasan 300
Tulipa se hetki. Yksi etappi jälleen tällä tiellä. 300. kirjautuminen Keitaalle :)
Muistan kun keväällä eräänä torstaiaamuna tuli se 150. kirjautuminen. Sen jälkeen on ollut tuskaa ja taukoa, pakkolepoa ja väliviikkoja. Ajattelin ettei tuo lukema koskaan tuosta lisäänny, mutta ehtihän se tämän vuoden puolelle. Ihan yrittämättäkin :)
Viimeiset neljä päivää on olleet liikuntaa. Koko kroppa on käyty läpi tehokkaasti. On ollut lihaskuntoa ja aerobista. Ja vatsalihaksia on rääkätty joka päivä. Mä olen päättänyt että toi "viidennellä kuulla raskaana" - maha katoaa tosta just nyt ja heti. Okei, se vaatii työtä. Sitä itseään ja kunnolla... Ja sitä se on todellakin saanut osakseen. Rääkkiä toinen toisensa perään. Alkaa hiukan jo ideat loppua vatsalihasliikkeiden kanssa... Onneksi on siis CXworks jossa tuo keskipilari saa kyytiä koko rahan edestä.
Usko on meinannut loppua moneen kertaan. Välillä se on loppunutkin. Ja silti on jatkettu. Tahti on ehkä hidastunut mutta eteenpäin on kuitenkin taivallettu. Ja tästä jatketaan huomennakin. Periksi ei anneta, se ei ole enää vaihtoehto.
Edellisten kolmen päivän treenit niin kuntosalin, crossingin kuin jumppasalin puolella on saaneet kropan todellakin kipeäksi. Hyvällä tavalla kipeäksi, sillä tätä kipua olen kaivannut koko syksyn. Se kertoo että jotain on mennyt perille ja elimistössä on hälytystila päällä. Shokkihoidolla eteenpäin joten tänään oli suuntana rakastamani combat ja cx (joista jälkimmäistä en kyllä voi sanoa rakastavani mitenkään päin :D ).
Eilinen vatsarääkki tuntui kehossa alusta asti ja muay thai jäi vajaaksi koska sain vatsalihakset niin kramppiin ettei tiennyt miten se helpottaa.... Oon siis viimeinkin oppinut miten liike menee oikeaan paikkaan. Jesh!! jossain jo alkupuolella tuntia iski hillitön hyvänolontunne ja endorfiinikänni, en tuntenut enää jalkojakaan kunnolla ja välillä oli ihan sellainen olo että leijuu puoli metriä lattian yläpuolella. En muista koska olisin saanut itsestäni irti samanmoista jalkatyötä ja kunnon lantionkierrot iskuihin! Whoop whoop! Tämä onnentunne, se lähtee pienistä asioista! Eilen hinkkasin myös sivulankkua ja oon niin onnellinen että pystyin tekemään sen ilman kevennystä ja asentokin pysyi yli 30 sekuntia (ihan hirveellä tärinällä) molempiin suuntiin! mä kesytän sen vielä, vaikka siihen menis loppuelämä!!
Näiden parin päivän aikana, kun liikunta on taas vienyt mennessään, olen uskaltanut päästää ajatuksiini takaisin sen yhden kauan sitten haudatun unelman. Ehkäpä jonain päivänä se on kuitenkin totta... Pitää ottaa puheeksi joku kerta ja vähän kysellä neuvoa, sitten sen voi kertoa julkisestikin :)
Liikunnan lisääntyminen on tuonut suotuisan korjausliikkeen myös jääkaapin sisältöön, ateriarytmiin ja valmistavaan/palauttavaan liikuntasuoritusten kohdalla. Ja tuntuu että ajatuskin juoksee taas vähän kirkkaammin kun syö säännöllisesti, vähän paremmin kuin viime viikkoina ja pitää huolen riittävästä ravinnon saannista. Tällä lomalla, joululla, elämänmuutoksella ja arjen muuttuneella sisällöllä on ollut lopulta erittäin hyvä vaikutus elämään :)
Nyt on aika venytellä. Ja tehdä se hyvin, että huomenna on taas iskussa. Combatissa, tietenkin :)
Ja niin. Se katti elää ja voi hyvin, ei sitä vielä fitnesskissaksi voi kutsua, mutta päivä päivältä lähempänä tavoitetta :)
Muistan kun keväällä eräänä torstaiaamuna tuli se 150. kirjautuminen. Sen jälkeen on ollut tuskaa ja taukoa, pakkolepoa ja väliviikkoja. Ajattelin ettei tuo lukema koskaan tuosta lisäänny, mutta ehtihän se tämän vuoden puolelle. Ihan yrittämättäkin :)
Viimeiset neljä päivää on olleet liikuntaa. Koko kroppa on käyty läpi tehokkaasti. On ollut lihaskuntoa ja aerobista. Ja vatsalihaksia on rääkätty joka päivä. Mä olen päättänyt että toi "viidennellä kuulla raskaana" - maha katoaa tosta just nyt ja heti. Okei, se vaatii työtä. Sitä itseään ja kunnolla... Ja sitä se on todellakin saanut osakseen. Rääkkiä toinen toisensa perään. Alkaa hiukan jo ideat loppua vatsalihasliikkeiden kanssa... Onneksi on siis CXworks jossa tuo keskipilari saa kyytiä koko rahan edestä.
Usko on meinannut loppua moneen kertaan. Välillä se on loppunutkin. Ja silti on jatkettu. Tahti on ehkä hidastunut mutta eteenpäin on kuitenkin taivallettu. Ja tästä jatketaan huomennakin. Periksi ei anneta, se ei ole enää vaihtoehto.
Edellisten kolmen päivän treenit niin kuntosalin, crossingin kuin jumppasalin puolella on saaneet kropan todellakin kipeäksi. Hyvällä tavalla kipeäksi, sillä tätä kipua olen kaivannut koko syksyn. Se kertoo että jotain on mennyt perille ja elimistössä on hälytystila päällä. Shokkihoidolla eteenpäin joten tänään oli suuntana rakastamani combat ja cx (joista jälkimmäistä en kyllä voi sanoa rakastavani mitenkään päin :D ).
Eilinen vatsarääkki tuntui kehossa alusta asti ja muay thai jäi vajaaksi koska sain vatsalihakset niin kramppiin ettei tiennyt miten se helpottaa.... Oon siis viimeinkin oppinut miten liike menee oikeaan paikkaan. Jesh!! jossain jo alkupuolella tuntia iski hillitön hyvänolontunne ja endorfiinikänni, en tuntenut enää jalkojakaan kunnolla ja välillä oli ihan sellainen olo että leijuu puoli metriä lattian yläpuolella. En muista koska olisin saanut itsestäni irti samanmoista jalkatyötä ja kunnon lantionkierrot iskuihin! Whoop whoop! Tämä onnentunne, se lähtee pienistä asioista! Eilen hinkkasin myös sivulankkua ja oon niin onnellinen että pystyin tekemään sen ilman kevennystä ja asentokin pysyi yli 30 sekuntia (ihan hirveellä tärinällä) molempiin suuntiin! mä kesytän sen vielä, vaikka siihen menis loppuelämä!!
Näiden parin päivän aikana, kun liikunta on taas vienyt mennessään, olen uskaltanut päästää ajatuksiini takaisin sen yhden kauan sitten haudatun unelman. Ehkäpä jonain päivänä se on kuitenkin totta... Pitää ottaa puheeksi joku kerta ja vähän kysellä neuvoa, sitten sen voi kertoa julkisestikin :)
Liikunnan lisääntyminen on tuonut suotuisan korjausliikkeen myös jääkaapin sisältöön, ateriarytmiin ja valmistavaan/palauttavaan liikuntasuoritusten kohdalla. Ja tuntuu että ajatuskin juoksee taas vähän kirkkaammin kun syö säännöllisesti, vähän paremmin kuin viime viikkoina ja pitää huolen riittävästä ravinnon saannista. Tällä lomalla, joululla, elämänmuutoksella ja arjen muuttuneella sisällöllä on ollut lopulta erittäin hyvä vaikutus elämään :)
Nyt on aika venytellä. Ja tehdä se hyvin, että huomenna on taas iskussa. Combatissa, tietenkin :)
Ja niin. Se katti elää ja voi hyvin, ei sitä vielä fitnesskissaksi voi kutsua, mutta päivä päivältä lähempänä tavoitetta :)
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Pieniä etappeja
Ehdin pitämään vajaan kahden viikon tauon liikunnasta ennen viime perjantaita. Työt on vienyt ajan niin hyvin, että aika ei oikeasti ole vain riittänyt. Ja sitten on koittanut kompensoida liikunnan puutetta pitkillä lenkeillä koiran kanssa.
Vaa'alla käymisessäkin on ollut tovin tauko. Oikeastaan ehti jo pieni paniikki iskeä, sillä syömiset ei ole olleet ollenkaan sitä, mitä olisi toivonut.... kakkua, piparia, pullaa, juustoja ja suolakeksejä, ihan kaikkea mahdollista mikä ei siihen ruokavalioon normaalisti kuulu. Kuitenkin positiivista on se, että kohtuus kaikessa on todella löytynyt. Eilen hyppäsin vaa'alle ja olin kyllä onnesta soikeana, koska lukema oli laskenut pikkaisen. Suunta elämäntapojen muutoksessa on edelleen siis oikea.
Perjantaina oli tarjolla pitkästä aikaa mun lempi tuplatunti. Ensin bodypump ja perään bodycombat. Voin vannoa, että tiukkaa teki! Jossain vaiheessa combatin aikana mietin oikeasti, miten vuosi sitten pystyin vetämään nuo molemmat tunnit ihan kivuttomasti läpi. Mutta tekniikka ei ollut sillon ihan sitä, mitä se nyt on. Enkä osannut laittaa peliin kaikkea silloin, nyt panos on paljon korkeampi ja tuskan hiki valuu pelkästä ajatuksesta. Nämä on niitä arjen pieniä muistutuksia siitä, mihin on päästy. Myöskin ne miestenpunnerrukset... Vaikka ne onkin vielä vain niitä puolikkaita, niin nyt meni jo vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. Pikkuhiljaa!!
Talvi tekee tuloaan ja on ollut jälleen aika käydä vaatekaappia läpi. Löysin vanhan jemman liian pieniä vaatteita, jotka aikanaan olen saanut. Nyt kokeilin niitä läpi ja kauhukseni huomasin, että suurin osa oli liian isoja! Ihanaa!!! Voin laittaa nekin kiertoon :) Varsinkin eräs yöpuku, jonka olen saanut joululahjaksi vuonna keppi ja kivi, joka on aina roikkunut siististi hengarissa odottamassa sitä päivää, että se olisi sopiva. Nyt se on kuin teltta :) Ihanaa, ihanaa!! En ole edes lappuja siitä ehtinyt poistaa ja aikaa on oikeasti kulunut 4-5 vuotta ainakin....
pari päivää on veto ollut niin poissa kuin olla voi, perjantaina jumppien jälkeen palelin ja totesin ettei se ole ihan normaalia lihastärinää. Kuumemittari antoikin bingolukemat joten päätin rauhoittaa viikonlopun ihan vain itselle. En tiedä, oliko kyse vain univelasta ja väsymyksestä, huonosta tankkauksesta ja tuplatuntien aiheuttamasta elimistön vastareaktiosta. Lauantaina kuume ei enää noussut, mutta vietin koko päivän sohvalla leviten joka suuntaan. Tänään olo on ollut normaali ja energiaa on taas kuin pienessä kylässä.
Tänään on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Varsinkin sisäreidet. Kiitos perjantain tuplatuntien. Ihana polte kun tietää että sen on ihan itse saanut aikaan! Koska energiaa on, päätin uskaltautua tämän illan tuplatunnille, combat + cx odottaa hikoilijaansa. Ehkä otan vähän kevyemmin (niin varmaan ja seli seli....) ettei kuume nouse uudelleen :) Mutta kun on ihan pakko päästä, niin minkäs teet :) Ja toisaalta myös se sivulankku, mä niin inhoan sitä ja kuitenkin mä haluan voittaa sen :D Sitä pääsen tänään taas harjottelemaan ihan urakalla.
Tästä siis katse kohti uutta viikkoa. Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta on aika alkaa miettimään joulua. Perjantaina 20.12 mä aloitan ruhtinaalisen 4 viikon "kesäloman" koska en ehtinyt kesällä lomaa pitämään. Aika luksusta ja ajankohta on mitä parhain! Tammikuussa sitten hetkeksi afrikan auringon alle, sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa :)
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!
Vaa'alla käymisessäkin on ollut tovin tauko. Oikeastaan ehti jo pieni paniikki iskeä, sillä syömiset ei ole olleet ollenkaan sitä, mitä olisi toivonut.... kakkua, piparia, pullaa, juustoja ja suolakeksejä, ihan kaikkea mahdollista mikä ei siihen ruokavalioon normaalisti kuulu. Kuitenkin positiivista on se, että kohtuus kaikessa on todella löytynyt. Eilen hyppäsin vaa'alle ja olin kyllä onnesta soikeana, koska lukema oli laskenut pikkaisen. Suunta elämäntapojen muutoksessa on edelleen siis oikea.
Perjantaina oli tarjolla pitkästä aikaa mun lempi tuplatunti. Ensin bodypump ja perään bodycombat. Voin vannoa, että tiukkaa teki! Jossain vaiheessa combatin aikana mietin oikeasti, miten vuosi sitten pystyin vetämään nuo molemmat tunnit ihan kivuttomasti läpi. Mutta tekniikka ei ollut sillon ihan sitä, mitä se nyt on. Enkä osannut laittaa peliin kaikkea silloin, nyt panos on paljon korkeampi ja tuskan hiki valuu pelkästä ajatuksesta. Nämä on niitä arjen pieniä muistutuksia siitä, mihin on päästy. Myöskin ne miestenpunnerrukset... Vaikka ne onkin vielä vain niitä puolikkaita, niin nyt meni jo vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. Pikkuhiljaa!!
Talvi tekee tuloaan ja on ollut jälleen aika käydä vaatekaappia läpi. Löysin vanhan jemman liian pieniä vaatteita, jotka aikanaan olen saanut. Nyt kokeilin niitä läpi ja kauhukseni huomasin, että suurin osa oli liian isoja! Ihanaa!!! Voin laittaa nekin kiertoon :) Varsinkin eräs yöpuku, jonka olen saanut joululahjaksi vuonna keppi ja kivi, joka on aina roikkunut siististi hengarissa odottamassa sitä päivää, että se olisi sopiva. Nyt se on kuin teltta :) Ihanaa, ihanaa!! En ole edes lappuja siitä ehtinyt poistaa ja aikaa on oikeasti kulunut 4-5 vuotta ainakin....
pari päivää on veto ollut niin poissa kuin olla voi, perjantaina jumppien jälkeen palelin ja totesin ettei se ole ihan normaalia lihastärinää. Kuumemittari antoikin bingolukemat joten päätin rauhoittaa viikonlopun ihan vain itselle. En tiedä, oliko kyse vain univelasta ja väsymyksestä, huonosta tankkauksesta ja tuplatuntien aiheuttamasta elimistön vastareaktiosta. Lauantaina kuume ei enää noussut, mutta vietin koko päivän sohvalla leviten joka suuntaan. Tänään olo on ollut normaali ja energiaa on taas kuin pienessä kylässä.
Tänään on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Varsinkin sisäreidet. Kiitos perjantain tuplatuntien. Ihana polte kun tietää että sen on ihan itse saanut aikaan! Koska energiaa on, päätin uskaltautua tämän illan tuplatunnille, combat + cx odottaa hikoilijaansa. Ehkä otan vähän kevyemmin (niin varmaan ja seli seli....) ettei kuume nouse uudelleen :) Mutta kun on ihan pakko päästä, niin minkäs teet :) Ja toisaalta myös se sivulankku, mä niin inhoan sitä ja kuitenkin mä haluan voittaa sen :D Sitä pääsen tänään taas harjottelemaan ihan urakalla.
Tästä siis katse kohti uutta viikkoa. Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta on aika alkaa miettimään joulua. Perjantaina 20.12 mä aloitan ruhtinaalisen 4 viikon "kesäloman" koska en ehtinyt kesällä lomaa pitämään. Aika luksusta ja ajankohta on mitä parhain! Tammikuussa sitten hetkeksi afrikan auringon alle, sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa :)
Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!
Tunnisteet:
Bodycombat,
Bodypump,
CX,
Elämää,
Loma,
Punnerrus,
Sivulankku
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Rakkaudesta vatsalihaksiin
"Huuda, huuda ilosta. Huuda, huuda vapaudesta ja huuda, huuda onnesta...." Voisinko lisätä tuohon vielä, että huuda endorfiinikännin riemusta :)
Tänään combatissa koettua. Mahtava fiilis, endorfiinit jyräsi. Keuhkoihin sattui niin maan perusteellisesti, jalat huusi hoosiannaa ja hiki virtasi ensimmäisen kerran lätäköksi asti lattialle. Ja kuitenkin, vaikka jossain vaiheessa tuli sellainen olo ettei voi enää yhtään enempää laittaa peliin, niin silti sitä sai vähän lisää tehoa ja vauhtia. Ihan mahti fiilis!! Jos koskaan ei työnnä itseään rajojensa yli, ei voi kehittyä... Tänään mentiin kohinalla taas rajoja rikkoen :) Moni liike kaipaa hiomista, edelleenkin. Karaten nopeat iskut takaa ei iske mun koordinaatioon ollenkaan ja toinen käsi tekee aina jotain ihan muuta. Mutta se on harjottelun puutetta, ei mitään muuta! Hiukan jäin harmittelemaan thunderkickin puutetta, mutta en usko että olisin selvinnyt sitä... Niin täydellisesti oli mehut poissa, joten sen opettelu jääköön ensi kertaan. Combatissa on vatsalihaksissa vähän punnerruksia tässä ohjelmassa. Potkunyrkkeilyssä oli pakko punnertaa miesten punnerruksia ja asento etsittiin eri tavalla kuin mihin olin tottunut. Mutta sieltä opitulla miesten punnerrukset alkavat sujumaan puolikkaina. Joo, ne on vaan puolikkaita, mutta silti. Jotain pienen pientä kehitystä edes nähtävissä ;) eikä noi miesten punnerrukset satu olkapäihin / ranteisiin kun haen asennon toisella tavalla alhaalta lähtien. Jos etsin sitä ns. yläasennosta (kontaltaan) jää kädet ihan liian eteen enkä jotenkin "pääse" tarpeeksi käsien päälle.... Hiomista, hiomista... Sitähän tämä on. Jatkuvaa hiomista :)
Cx combatin perään. Tänään se tuntui niin tuskalta, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja oli ihan pakko pitää. Harmitti niin vietävästi se, että ne olemattomat vatsalihakset on surkastuneet kokonaan pois ja joutuu taas alottamaan ihan alusta. Tai no, tuskin ihan alusta sentään.... Mutta aika lailla on joutunut palaamaan takaisin päin. Toisaalta se kehitys ja jonkin tietyn harjoitteen puute. Sen näkee heti tällaisissa asioissa. Ja se hiivatin sivulankku!! Vasemmalle asento löytyy, se pysyy kasassa asteen paremmin. Mutta oikealle se on ihan hukassa. Täydellisesti hukassa. Olkapäähän sattuu, pohkeet kramppaa ja olo on kuin solmuun vedetyllä mustekalalla... Asento ei siis ole niin kuin sen pitäisi olla. Peilin eteen joutaa harjoittelemaan, ei siinä muu auta. Mä olen saanut loistavan opastuksen asennon etsimiseen, joten kyse on vain harjoituksen puutteesta. Tärinän saan aikaiseksi kahdessa sekunnissa, eli johonkin se kai menee niin kuin pitää?
Tämän viikon hiljaa mielessä lausuttu tavoite on täyttynyt. Kolme kertaa pitäisi päästä cx:ään. Ensi viikolle on uudet tavoitteet ja ensimmäistä kertaa mun alkaa tekemään mieli päästä kokeilemaan grittiä. Oon suorastaan kauhuissani, koska se on tunti jossa mä tulen saletisti kuolemaan :D Mutta mieli tekis mennä jo kokeilemaan... On sovittu treenikamun kanssa, että korkataan tuo tunti 28.11 mutta entäs jos... Jos kuitenkin menisi aiemmin? Pitänee suunnitella asiaa vähän tarkemmin :) Se, että himoitsen ko. tunnille pääsyä pelottaa ja ihastuttaa yhtä aikaa. Tarkoittaako tämä että oma käsitys itsestä ja niistä omista rajoista on muuttunut taas kerran? Se entinen "enhän mä voi..." on muuttunut siihen suuntaan, ettei mikään ole mahdotonta. Ja kuitenkin, jokaisella tunnilla voi himmata jos tuntuu kuolema kolkuttelevan... Eli rohkeasti mukaan vain!
Mitä jäi käteen tästä päivästä. Hmm. Isäinpäivä, mulle vuoden turhin päivä... Mahtava endorfiinihumala ja mieletön tunne! mä olen elossa, pystyn ja kykenen, I can do it! Pieni kolaus itsetunnolle sivulankkujen suhteen, mutta siitäkin mennään yli. Taistelijan esimerkki. Arvostan ja kunnioitan suunnattomasti tuota Taitselijaa. Tästä päivästä jäi käteen siis paljon. Paljon hymyjä, hyvää mieltä, ylitettyjä rajoja, hikoiltuja lammikoita, kipeitä vatsalihaksia ja paljon paljon muuta. Tämä päivä oli rakkautta vatsalihaksia kohtaan <3
Katse kohti uutta viikkoa, uusia haasteita ja ennen kaikkea uusia ihania tunteja :)
Tänään combatissa koettua. Mahtava fiilis, endorfiinit jyräsi. Keuhkoihin sattui niin maan perusteellisesti, jalat huusi hoosiannaa ja hiki virtasi ensimmäisen kerran lätäköksi asti lattialle. Ja kuitenkin, vaikka jossain vaiheessa tuli sellainen olo ettei voi enää yhtään enempää laittaa peliin, niin silti sitä sai vähän lisää tehoa ja vauhtia. Ihan mahti fiilis!! Jos koskaan ei työnnä itseään rajojensa yli, ei voi kehittyä... Tänään mentiin kohinalla taas rajoja rikkoen :) Moni liike kaipaa hiomista, edelleenkin. Karaten nopeat iskut takaa ei iske mun koordinaatioon ollenkaan ja toinen käsi tekee aina jotain ihan muuta. Mutta se on harjottelun puutetta, ei mitään muuta! Hiukan jäin harmittelemaan thunderkickin puutetta, mutta en usko että olisin selvinnyt sitä... Niin täydellisesti oli mehut poissa, joten sen opettelu jääköön ensi kertaan. Combatissa on vatsalihaksissa vähän punnerruksia tässä ohjelmassa. Potkunyrkkeilyssä oli pakko punnertaa miesten punnerruksia ja asento etsittiin eri tavalla kuin mihin olin tottunut. Mutta sieltä opitulla miesten punnerrukset alkavat sujumaan puolikkaina. Joo, ne on vaan puolikkaita, mutta silti. Jotain pienen pientä kehitystä edes nähtävissä ;) eikä noi miesten punnerrukset satu olkapäihin / ranteisiin kun haen asennon toisella tavalla alhaalta lähtien. Jos etsin sitä ns. yläasennosta (kontaltaan) jää kädet ihan liian eteen enkä jotenkin "pääse" tarpeeksi käsien päälle.... Hiomista, hiomista... Sitähän tämä on. Jatkuvaa hiomista :)
Cx combatin perään. Tänään se tuntui niin tuskalta, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja oli ihan pakko pitää. Harmitti niin vietävästi se, että ne olemattomat vatsalihakset on surkastuneet kokonaan pois ja joutuu taas alottamaan ihan alusta. Tai no, tuskin ihan alusta sentään.... Mutta aika lailla on joutunut palaamaan takaisin päin. Toisaalta se kehitys ja jonkin tietyn harjoitteen puute. Sen näkee heti tällaisissa asioissa. Ja se hiivatin sivulankku!! Vasemmalle asento löytyy, se pysyy kasassa asteen paremmin. Mutta oikealle se on ihan hukassa. Täydellisesti hukassa. Olkapäähän sattuu, pohkeet kramppaa ja olo on kuin solmuun vedetyllä mustekalalla... Asento ei siis ole niin kuin sen pitäisi olla. Peilin eteen joutaa harjoittelemaan, ei siinä muu auta. Mä olen saanut loistavan opastuksen asennon etsimiseen, joten kyse on vain harjoituksen puutteesta. Tärinän saan aikaiseksi kahdessa sekunnissa, eli johonkin se kai menee niin kuin pitää?
Tämän viikon hiljaa mielessä lausuttu tavoite on täyttynyt. Kolme kertaa pitäisi päästä cx:ään. Ensi viikolle on uudet tavoitteet ja ensimmäistä kertaa mun alkaa tekemään mieli päästä kokeilemaan grittiä. Oon suorastaan kauhuissani, koska se on tunti jossa mä tulen saletisti kuolemaan :D Mutta mieli tekis mennä jo kokeilemaan... On sovittu treenikamun kanssa, että korkataan tuo tunti 28.11 mutta entäs jos... Jos kuitenkin menisi aiemmin? Pitänee suunnitella asiaa vähän tarkemmin :) Se, että himoitsen ko. tunnille pääsyä pelottaa ja ihastuttaa yhtä aikaa. Tarkoittaako tämä että oma käsitys itsestä ja niistä omista rajoista on muuttunut taas kerran? Se entinen "enhän mä voi..." on muuttunut siihen suuntaan, ettei mikään ole mahdotonta. Ja kuitenkin, jokaisella tunnilla voi himmata jos tuntuu kuolema kolkuttelevan... Eli rohkeasti mukaan vain!
Mitä jäi käteen tästä päivästä. Hmm. Isäinpäivä, mulle vuoden turhin päivä... Mahtava endorfiinihumala ja mieletön tunne! mä olen elossa, pystyn ja kykenen, I can do it! Pieni kolaus itsetunnolle sivulankkujen suhteen, mutta siitäkin mennään yli. Taistelijan esimerkki. Arvostan ja kunnioitan suunnattomasti tuota Taitselijaa. Tästä päivästä jäi käteen siis paljon. Paljon hymyjä, hyvää mieltä, ylitettyjä rajoja, hikoiltuja lammikoita, kipeitä vatsalihaksia ja paljon paljon muuta. Tämä päivä oli rakkautta vatsalihaksia kohtaan <3
Katse kohti uutta viikkoa, uusia haasteita ja ennen kaikkea uusia ihania tunteja :)
lauantai 9. marraskuuta 2013
Edistystä...
Jos omaa edistymistä ei muutoin huomaa, kannattaa leikkiä valokuvien kanssa.... Oon kyllä melko järkyttynyt kun katselen vanhoja kuvia. Mutta toisaalta pysyy motivaatio yllä ;)
Lauantai-illan ratoksi heitän kauhugalleriaan yhden kuvan lisää ;)
Tuossa kuvassa vasemman puoleinen kuva on vuodelta 2011, keskimmäinen 2009 tai 2010 ja oikean puoleinen tämän vuoden kesältä. Pitäis hommata kunnon kuvankäsittelyohjelma, jotta sais tehtyä ihan kunnollisia kollaaseja. mutta pääsee tuostakin jo vähän kärryille :)
Näillä mennään :)
Vatsalihakset kipeänä tämän aamun cx:stä ja crossingista, mutta fiilis on ihan loistava! tunnit oli mahtavat, jälleen kerran ja crossing feverissä tuntui jalat lähtevän irti! Siis ihan loistavalla tempolla tuli tunti poljettua :) omat mukavuusrajat ylitetty jälleen. Ja se sivulankku.... kyllä se tuntuu ihan kauhealta ja silti niin ihanalta...
Lauantai-illan ratoksi heitän kauhugalleriaan yhden kuvan lisää ;)
Näillä mennään :)
Vatsalihakset kipeänä tämän aamun cx:stä ja crossingista, mutta fiilis on ihan loistava! tunnit oli mahtavat, jälleen kerran ja crossing feverissä tuntui jalat lähtevän irti! Siis ihan loistavalla tempolla tuli tunti poljettua :) omat mukavuusrajat ylitetty jälleen. Ja se sivulankku.... kyllä se tuntuu ihan kauhealta ja silti niin ihanalta...
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Tuplatunnin parhautta
Wuhuu!!! Endorfiinikänni on saapunut, leijun 7. taivaassa ja kaikki vain siksi että "selvisin hengissä" cx:n ja pumpin :) Tuplatunnit on jälleen korkattu ja ne saavat jäädä nyt ohjelmistoon. Ihan liian pitkän tauon jälkeen.
Kaksi kuukautta olen joutunut pitämään cx:stä taukoa erinäisistä syistä ja kesällä tauko johtui kädestä. Treenikiellon alkaessa kävin yrittämässä pari kertaa cx:ää mutta totesin ettei se ollut hyvä juttu. Niinpä uskoin ja pidin taukoa kunnes kroppa olisi taas juonessa mukana.
Nyt heltisi viimein lupa kunnon harjotteluun ja tietenkin piti päästä kokeilemaan miten cx taipuu. Pakko sanoa että tunneskaala oli melkoinen tuon puolituntisen aikana. Ensimmäisten tahtien aikana mieleen vyöryi se tunnetila, joka oli silloinkin kun ihan ensimmäisen kerran menin ko. tunnille. Ja kun silloin vuosi sitten tajusin että mun kunto ei vain riitä. Tuo tunne katosi nopeasti ja tilalle tuli epäusko siitä, että ne lihakset, ne olemattomat pienet vatsalihaksen alut oli kadonneet johonkin. Ihan kauheaa!
Liikkuvalankku. Sitä on pakko alkaa taas harjottelemaan salaa kotona. Ja sivulankku, tuo monesta aiemmastakin kirjoituksesta tuttu harmin aiheuttaja... Sitäkin siis harjoitusohjelmaan lisää... Sivulankussa asento löytyy yllättävän hyvin, en ole siis ihan kaikkea vieläkään unohtanut. Mutta asento pettää kyllä ihan liian pian... harjoituksen puutetta :D
Mutta nuo tunteet, ne tulee ja menee. On oikeasti hyvä kun ne ilmestyy ihan tyhjästä, sillä oli toisaalta ihana huomata itsessä kehitystä jälleen. Monta kertaa teki mieli ottaa ylimääräisiä lepotaukoja paljon aikaisemmin kuin mitä lopulta otti. Ja se tärinä ja vatsakipu... Oi se teki niin hyvää!!
Muistan kun aloin käymään cx:ssä useammin silloin joskus viime vuoden vaihteessa. Alkuun tein kuolemaa joka tunnilla, mutta pikku hiljaa aloin itsekin näkemään kehitystä. Ja muistan niin hyvin sen, mikä merkitys sillä oli mittanauhassa... Voin väittää että suuri tekijä kiinteytymisen kohdalla oli juuri cx. Niinpä siis tälläkin kertaa. Vaikka nyt tarvitsee niitä taukoja enemmän kuin ne jumppakamut, en jätä leikkiä kesken. Tiedän että tämä tulee helpommaksi ja lihakset tottuu / kehittyy. Ei siis huolta siitä ettei se nyt suju niin kuin toivoisi. Sinnikkäästi eteenpäin ja uudestaan tunnille. Siitä se taas lähtee sujumaan :)
Kieltämättä bodypump cx:n perään teki häijyä. Mutta hyvällä tavalla :) jokainen lihas oli valmiiksi möyhennetty ja tuntuma löytyi ihan toisella tavalla joka puolelta. Enpä muista, koska olisi olkapääbiisin liikkeet tuntuneet alaselässä ja vatsalihaksissa. Ihan parhautta tähän puoliväliviikkoon! Tuplatunnit ei ole siis aina paha asia. Mä olen niistä tykännyt aina mutta unohtanut vain välillä, miten hyvää ne tekee koko kropalle.
On ollut jännä ja toisaalta ajatuksia herättävää lueskella muiden blogeja, jotka koskettavat samaa aihetta. Elämäntapojen muutosta. Juuri tänään luin yhtä blogia, jossa tekstin kautta huomasin itse ajattelevani että olen käynyt tuon vaiheen jo läpi. Tuli pieni voittajafiilis, tajuta se että on oikeasti edistynyt omalla matkallaan.
Nyt siis tankkausta, venyttelyä ja lepoa. Mulla on joka ikinen lihas kipeä, siis ainoa mihin ei satu, on silmät :D Mutta tämä tunne, tämä tärinä ja lihaskrampit. Ne on todellakin hunajaa näiden menneiden treenittömien viikkojen jälkeen.
Fitnesskissa, se on elossa ja jatkaa matkaansa. Se ei ole antanut periksi, se on päättänyt että elämä jatkuu ja unelmat on tehty voitettavaksi! Ja katti jatkaa niiden kadotettujen pienten vatsalihasten metsästystä :)
Kaksi kuukautta olen joutunut pitämään cx:stä taukoa erinäisistä syistä ja kesällä tauko johtui kädestä. Treenikiellon alkaessa kävin yrittämässä pari kertaa cx:ää mutta totesin ettei se ollut hyvä juttu. Niinpä uskoin ja pidin taukoa kunnes kroppa olisi taas juonessa mukana.
Nyt heltisi viimein lupa kunnon harjotteluun ja tietenkin piti päästä kokeilemaan miten cx taipuu. Pakko sanoa että tunneskaala oli melkoinen tuon puolituntisen aikana. Ensimmäisten tahtien aikana mieleen vyöryi se tunnetila, joka oli silloinkin kun ihan ensimmäisen kerran menin ko. tunnille. Ja kun silloin vuosi sitten tajusin että mun kunto ei vain riitä. Tuo tunne katosi nopeasti ja tilalle tuli epäusko siitä, että ne lihakset, ne olemattomat pienet vatsalihaksen alut oli kadonneet johonkin. Ihan kauheaa!
Liikkuvalankku. Sitä on pakko alkaa taas harjottelemaan salaa kotona. Ja sivulankku, tuo monesta aiemmastakin kirjoituksesta tuttu harmin aiheuttaja... Sitäkin siis harjoitusohjelmaan lisää... Sivulankussa asento löytyy yllättävän hyvin, en ole siis ihan kaikkea vieläkään unohtanut. Mutta asento pettää kyllä ihan liian pian... harjoituksen puutetta :D
Mutta nuo tunteet, ne tulee ja menee. On oikeasti hyvä kun ne ilmestyy ihan tyhjästä, sillä oli toisaalta ihana huomata itsessä kehitystä jälleen. Monta kertaa teki mieli ottaa ylimääräisiä lepotaukoja paljon aikaisemmin kuin mitä lopulta otti. Ja se tärinä ja vatsakipu... Oi se teki niin hyvää!!
Muistan kun aloin käymään cx:ssä useammin silloin joskus viime vuoden vaihteessa. Alkuun tein kuolemaa joka tunnilla, mutta pikku hiljaa aloin itsekin näkemään kehitystä. Ja muistan niin hyvin sen, mikä merkitys sillä oli mittanauhassa... Voin väittää että suuri tekijä kiinteytymisen kohdalla oli juuri cx. Niinpä siis tälläkin kertaa. Vaikka nyt tarvitsee niitä taukoja enemmän kuin ne jumppakamut, en jätä leikkiä kesken. Tiedän että tämä tulee helpommaksi ja lihakset tottuu / kehittyy. Ei siis huolta siitä ettei se nyt suju niin kuin toivoisi. Sinnikkäästi eteenpäin ja uudestaan tunnille. Siitä se taas lähtee sujumaan :)
Kieltämättä bodypump cx:n perään teki häijyä. Mutta hyvällä tavalla :) jokainen lihas oli valmiiksi möyhennetty ja tuntuma löytyi ihan toisella tavalla joka puolelta. Enpä muista, koska olisi olkapääbiisin liikkeet tuntuneet alaselässä ja vatsalihaksissa. Ihan parhautta tähän puoliväliviikkoon! Tuplatunnit ei ole siis aina paha asia. Mä olen niistä tykännyt aina mutta unohtanut vain välillä, miten hyvää ne tekee koko kropalle.
On ollut jännä ja toisaalta ajatuksia herättävää lueskella muiden blogeja, jotka koskettavat samaa aihetta. Elämäntapojen muutosta. Juuri tänään luin yhtä blogia, jossa tekstin kautta huomasin itse ajattelevani että olen käynyt tuon vaiheen jo läpi. Tuli pieni voittajafiilis, tajuta se että on oikeasti edistynyt omalla matkallaan.
Nyt siis tankkausta, venyttelyä ja lepoa. Mulla on joka ikinen lihas kipeä, siis ainoa mihin ei satu, on silmät :D Mutta tämä tunne, tämä tärinä ja lihaskrampit. Ne on todellakin hunajaa näiden menneiden treenittömien viikkojen jälkeen.
Fitnesskissa, se on elossa ja jatkaa matkaansa. Se ei ole antanut periksi, se on päättänyt että elämä jatkuu ja unelmat on tehty voitettavaksi! Ja katti jatkaa niiden kadotettujen pienten vatsalihasten metsästystä :)
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Lihaksia, mulla on lihaksia!!!
En voi uskoa tätä todeksi, mutta totta se on :) Mä löysin pari päivää sitten ensimmäisen näkyvän lihaksen. Siis sellaisen, että siitä voi sanoa että se on oikeasti muokkautumassa joksikin mitä sen kuuluukin olla. Ihan käsittämätöntä :) Sieltä niitä alkaa viimein pulpahdella, kovan työn tuloksena, mutta sieltä ne tulee :) Kuin suppilovahverot, joita kävin juuri keräämässä.
Suppiksia oli metsässä mutta ne oli niin kamalan pieniä, että jätin ne vielä kasvamaan. Jotenkin siellä kyykkiessä tuli juuri sellainen olo, että täähän on kuin mun lihakset. Siellä ne on, ne suppikset. Sammalen alla ja sitten ne alkaa viimein tulemaan näkyviin. Ensin ihan vähän ja vaikeasti havaittavissa olevina, mutta hiljalleen ne sieltä kasvaa. Ihan varmasti kasvaa kun saavat oikean laista ravintoa. Ja kohta niitä on joka paikassa ja ne kukoistaa :)
Sama se on meikäläisen lihasten kanssa. Siellä ne on, hiljalleen ne kehittyy tuolla jossain kaiken alla. Ja kun aika on oikea, ne alkaa näkymään. Ensin ihan vain vähän, mutta sitten hiljalleen enemmän ja näkyvämpinä. Vielä en uskalla ajatella että ne kukoistaisi jonain päivänä, mutta kyllä ne sieltä tulee. Ihan varmana tulee!
Ei näitä lihaksia vielä pääse esittelemään julkisesti, ei pelkoa siis että alkaisin pullistelemaan hauista jota en omista ;) mutta pienet asiat saavat aikaan ison ilon :) Tässä taannoin ihmettelin kovaa kohtaa vatsassa ja mietin jo, mikä se on, ennen kuin tajusin että sielläkin vatsamakkaran alla on lihas joka on jo palpoitavissa. whuup whuup! Siihen, että toi vatsalihas johonkin näkyisi, on vielä ihan tajuttoman pitkä matka, mutta siellä sekin kehittyy ;) että en mä ihan heti vielä heitä paitaa pois ja esittele sikspäkkiä ;) sitäkin joutuu tovin odottamaan.
Olin tänään CX:ssä ihan liian pitkästä aikaa ja jälleen sain kokea sen, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Elokuussa kävin pari kertaa kokeilemassa, mutta kättä joutui varomaan vielä niin paljon ettei kunnolla päässyt tekemisen makuun. Eli oikeastaan keväällä viimeksi kävin säännöllisesti cx:ssä. Ja mikä onkaan ollut se ajatus, johon olen tuudittautunut... Tänään sai kyllä todella todistaa itselleen, että joka ikisen gramman eteen on tehtävä töitä vaikka se sattuisi kuinka paljon tahansa. Ja kyllähän se sattui. Siis sillä hyvällä tavalla... Toisaalta tuli sellainen turhautunut fiilis, että onko kesän ja sairasloman aikana kadonnut kaikki se, minkä keväällä saavutti. Toisaalta lihasmuisti palautuu kyllä, kun säännöllisesti jatkaa harjottelua.
Sivulankku, tuo murheenkryyni. Se ei sujunut jälleen, ei sitten mitenkään päin. Tärisytti, sattui, oli pakko vaihtaa kevyempään ja silti 5 sekuntia tais olla ennätys... jep jep. Mitä teen jälleen kuntosalin puolella? Harjoittelen sivulankkua :D Mä olen viime viikot keskittynyt ranteen kuntoutumiseen ja tavalliseen lankkuun polvet ilmassa sekä punnerruksiin, että koko sivulankku on jäänyt ihan unholaan. Mutta tästä voi jälleen oppia. Kehosta pitää pitää huolta ja sitä täytyy kuormittaa sopivasti ja monipuolisesti. Eli ei pelkkää nyrkkeilyä tai combattia, ei pelkkää crossingia. Kuntosalia ja rautaa, vatsalihastreeniä core-harjoittelua. Joskus tämä tuntuu sellaiselta sillisalaatilta jossa ei ole mitään tolkkua... ehkä mä vielä jonain päivänä osaan yhdistellä sopivasti monipuolisen harjoitusohjelman itselleni :D
Cx:n perään pumppiin ja lihasrääkkäys jatkukoon. Maanantain kuntosaleilu tuntuu vieläkin kropassa ihanasti ja lähdin hakemaan siihen lisää tuntumaa. Ja sitä myös sain. Muutamassa kappaleessa teki mieli vähentää painot lähes olemattomiksi, mutta pidin pintani enkä luovuttanut. Uuden pumpin selkäbiisi on mulle jotenkin haaste. Siinä tempo on ehkä asteen liian nopea mulle, joten siihen vähensin painoja suosiolla normaalista. Edellisellä kerralla ei tuntunut hyvältä kun liike meni pieleen ja painot oli normaalit, joten nyt sitten keskittymään siihen tekniikkaan. Yksi kappale on mulle ns. kompastuskivi ohjelmasta toiseen. On ollut aina ja edelleenkin on. Nimittäin olkapäät. vaikka mä tekisin pelkällä tangolla ilman painoja, voimat loppuu ihan täysillä kesken ja saan toisen olkapään pirun kipeäksi. Ja se ei ole sitä mukavaa kipua. Joskus sitä miettii, että pitäskö sitä näyttää jollekin, mutta mitä se asiaa muuttaa? jokaiseltahan löytyy jotain "korjattavaa" mitä enemmän tutkitaan. Ja paljolti uskon johtuvan ihan siitä, että siellä ne lihakset on ihan olemattomat ja tarvitsevat sitä kuntosalitreeniä... Jos sieltä hakisin nyt kuitenkin sen avun ensin.
Mutta niin. Lihaksia alkaa viimein löytymään :) Se on kuulkaas aika mahtifiilis, kun tajuat ettei työ ole mennyt hukkaan vaikka siellä metsässä onkin oltu ihan kunnolla ;) ja jotain on kuitenkin kropassa tapahtunut, koska treenivaatteet jotka keväällä ostin, tippuu nyt päältä ja kuukausi sitten ostetut treenivaatteet alkaa tuntumaan löysiltä ;)
ps. syömiset on ruodussa paremmin ja sen tuntee olossakin heti, että nyt ollaan oikealla tiellä. Painohan otti rivakan nousun kunnon syömisistä, mutta tiedän sen laskevan ja tasoittuvan kunhan ravintoa tulee tasaisesti päivän aikana joka päivä...
Näiden kuvien myötä toivotan tsemppiä juuri sinun viikkoosi! Usko itseesi, sillä kaikki on mahdollista ja muista että moni asia on oikeasti vain sinusta itsestäsi kiinni :)
Suppiksia oli metsässä mutta ne oli niin kamalan pieniä, että jätin ne vielä kasvamaan. Jotenkin siellä kyykkiessä tuli juuri sellainen olo, että täähän on kuin mun lihakset. Siellä ne on, ne suppikset. Sammalen alla ja sitten ne alkaa viimein tulemaan näkyviin. Ensin ihan vähän ja vaikeasti havaittavissa olevina, mutta hiljalleen ne sieltä kasvaa. Ihan varmasti kasvaa kun saavat oikean laista ravintoa. Ja kohta niitä on joka paikassa ja ne kukoistaa :)
Sama se on meikäläisen lihasten kanssa. Siellä ne on, hiljalleen ne kehittyy tuolla jossain kaiken alla. Ja kun aika on oikea, ne alkaa näkymään. Ensin ihan vain vähän, mutta sitten hiljalleen enemmän ja näkyvämpinä. Vielä en uskalla ajatella että ne kukoistaisi jonain päivänä, mutta kyllä ne sieltä tulee. Ihan varmana tulee!
Ei näitä lihaksia vielä pääse esittelemään julkisesti, ei pelkoa siis että alkaisin pullistelemaan hauista jota en omista ;) mutta pienet asiat saavat aikaan ison ilon :) Tässä taannoin ihmettelin kovaa kohtaa vatsassa ja mietin jo, mikä se on, ennen kuin tajusin että sielläkin vatsamakkaran alla on lihas joka on jo palpoitavissa. whuup whuup! Siihen, että toi vatsalihas johonkin näkyisi, on vielä ihan tajuttoman pitkä matka, mutta siellä sekin kehittyy ;) että en mä ihan heti vielä heitä paitaa pois ja esittele sikspäkkiä ;) sitäkin joutuu tovin odottamaan.
Olin tänään CX:ssä ihan liian pitkästä aikaa ja jälleen sain kokea sen, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Elokuussa kävin pari kertaa kokeilemassa, mutta kättä joutui varomaan vielä niin paljon ettei kunnolla päässyt tekemisen makuun. Eli oikeastaan keväällä viimeksi kävin säännöllisesti cx:ssä. Ja mikä onkaan ollut se ajatus, johon olen tuudittautunut... Tänään sai kyllä todella todistaa itselleen, että joka ikisen gramman eteen on tehtävä töitä vaikka se sattuisi kuinka paljon tahansa. Ja kyllähän se sattui. Siis sillä hyvällä tavalla... Toisaalta tuli sellainen turhautunut fiilis, että onko kesän ja sairasloman aikana kadonnut kaikki se, minkä keväällä saavutti. Toisaalta lihasmuisti palautuu kyllä, kun säännöllisesti jatkaa harjottelua.
Sivulankku, tuo murheenkryyni. Se ei sujunut jälleen, ei sitten mitenkään päin. Tärisytti, sattui, oli pakko vaihtaa kevyempään ja silti 5 sekuntia tais olla ennätys... jep jep. Mitä teen jälleen kuntosalin puolella? Harjoittelen sivulankkua :D Mä olen viime viikot keskittynyt ranteen kuntoutumiseen ja tavalliseen lankkuun polvet ilmassa sekä punnerruksiin, että koko sivulankku on jäänyt ihan unholaan. Mutta tästä voi jälleen oppia. Kehosta pitää pitää huolta ja sitä täytyy kuormittaa sopivasti ja monipuolisesti. Eli ei pelkkää nyrkkeilyä tai combattia, ei pelkkää crossingia. Kuntosalia ja rautaa, vatsalihastreeniä core-harjoittelua. Joskus tämä tuntuu sellaiselta sillisalaatilta jossa ei ole mitään tolkkua... ehkä mä vielä jonain päivänä osaan yhdistellä sopivasti monipuolisen harjoitusohjelman itselleni :D
Cx:n perään pumppiin ja lihasrääkkäys jatkukoon. Maanantain kuntosaleilu tuntuu vieläkin kropassa ihanasti ja lähdin hakemaan siihen lisää tuntumaa. Ja sitä myös sain. Muutamassa kappaleessa teki mieli vähentää painot lähes olemattomiksi, mutta pidin pintani enkä luovuttanut. Uuden pumpin selkäbiisi on mulle jotenkin haaste. Siinä tempo on ehkä asteen liian nopea mulle, joten siihen vähensin painoja suosiolla normaalista. Edellisellä kerralla ei tuntunut hyvältä kun liike meni pieleen ja painot oli normaalit, joten nyt sitten keskittymään siihen tekniikkaan. Yksi kappale on mulle ns. kompastuskivi ohjelmasta toiseen. On ollut aina ja edelleenkin on. Nimittäin olkapäät. vaikka mä tekisin pelkällä tangolla ilman painoja, voimat loppuu ihan täysillä kesken ja saan toisen olkapään pirun kipeäksi. Ja se ei ole sitä mukavaa kipua. Joskus sitä miettii, että pitäskö sitä näyttää jollekin, mutta mitä se asiaa muuttaa? jokaiseltahan löytyy jotain "korjattavaa" mitä enemmän tutkitaan. Ja paljolti uskon johtuvan ihan siitä, että siellä ne lihakset on ihan olemattomat ja tarvitsevat sitä kuntosalitreeniä... Jos sieltä hakisin nyt kuitenkin sen avun ensin.
Mutta niin. Lihaksia alkaa viimein löytymään :) Se on kuulkaas aika mahtifiilis, kun tajuat ettei työ ole mennyt hukkaan vaikka siellä metsässä onkin oltu ihan kunnolla ;) ja jotain on kuitenkin kropassa tapahtunut, koska treenivaatteet jotka keväällä ostin, tippuu nyt päältä ja kuukausi sitten ostetut treenivaatteet alkaa tuntumaan löysiltä ;)
ps. syömiset on ruodussa paremmin ja sen tuntee olossakin heti, että nyt ollaan oikealla tiellä. Painohan otti rivakan nousun kunnon syömisistä, mutta tiedän sen laskevan ja tasoittuvan kunhan ravintoa tulee tasaisesti päivän aikana joka päivä...
Näiden kuvien myötä toivotan tsemppiä juuri sinun viikkoosi! Usko itseesi, sillä kaikki on mahdollista ja muista että moni asia on oikeasti vain sinusta itsestäsi kiinni :)
Tunnisteet:
Bodypump,
CX,
Kuntosali,
Lajit,
Sivulankku,
Treenikamat,
Unelmia,
Vatsalihaksia
maanantai 5. elokuuta 2013
Ahaa - elämyksiä
Vähän pelottaa tämä pilvissä liitely... sillä jossain kohtaahan sieltä on tapana rysähtää alas. Niin ei onneksi käynyt vaikka vähän pelkäsinkin. Eilen menin combattiin ja päätin että kokeilen myös cx:ää pitkästä aikaa. No eihän se mennyt ollenkaan niin kuin suunnitteli... Combat kyllä, voi sitä taistelun riemua ja endorfiinien makua. Mutta cx:ssä sain todeta heti että ei toimi käsi eikä liikkeet käy ollenkaan. Viisas ihminen olisi jättänyt tunnin kesken, mutta jos on yhtä tyhmä kuin minä, sitä vetää loppuun saakka vaikka sisulla ja hammasta purren :D
Tänään on sitten nuoltu haavoja ja palauteltu kuntosalin puolella mieleen nykyistä ohjelmaa myös käsien osalta ja korkattu viimein crossailukin.
Olen tässä viime päivien aikana saanut kymmeniä ahaa-elämyksiä. Yksi iso sellainen tuli juurikin eilen cx:ssä kun tajusin, kuinka tarpeeseen nuo sairaslomaviikot tuli koska oli pakko pitää enemmän lepoa kuntoilusta. Sitä on jotenkin alkanut tajuamaan pidempienkin taukojen merkityksen kropalle. Ja on ollut ihana huomata ettei kroppa olekaan taantunut kuukausien takaiselle tasolle vaan päin vastoin. Melkein voisin väittää että kunto on kasvanut lepäilystä huolimatta.
Paljon on siis tapahtunut sellaista, minkä tajuaminen vie aikansa ja varmasti tässä lähi viikkoina tulee paljon näitä ahaa-elämyksiä lisää. Tervetuloa vain :)
Meillä on tuolla keitaalla ihan mahtavat ohjaajat, siitä ei pääse mihinkään! mutta erityisesti yksi on kuukausi tolkulla jaksanut toitottaa mulle (ja muillekin ;) ) että katso sinne peiliin, se näyttää hyvältä! mutta jostain syystä se peiliin katsominen on vain niin kauheaa. Tänään jouduin vahingossa eturiviin crossingissa ja peilihän se siellä oli. Pitkän aikaa katselin muualle, mutta jossain kohtaa katse harhautui peiliin ja se näky kyllä pysäytti. Positiivisesti. Ja nyt voin kyllä itsekin myöntää, että se taisi näyttää ihan siedettävältä, melkein jopa hyvältä ;) en mä edelleenkään lupaa tuijotella sinne peiliin, mutta enää ei tarvitse ehkä niin kovin säikähtää jos katse sinne osuu. Ja viimeinkin sain crossingissa myös vatsalihakset kipeäksi! whoohoo! Mä olen niin odottanut tätä hetkeä :)
Viime päivät olen täyttänyt jälleen ruokapäiväkirjaa. Ihan siksi, että olen halunnut nähdä missä mennään ja kuinka hyvin mun luulot päivän syömisistä kohtaa todellisuuden. Ja pakko kyllä taputella itseään olkapäälle, sillä ei ne ole niin retuperällä kuin luulin. Kyllä, ne oli todella hukassa tässä kesän ja loman mittaan, mutta heti kun liikunta lisääntyi, napsahti syömisetkin paremmin kohdalleen. Ja ihmettelen eniten sitä että niin pienillä kaloreilla saan kaikki proteiinit, rasvat, kuidut ja hiilarit niin nappiin! Ja siis pienet kalorit ei tarkoita että vajetta jätettäisiin. Ei, kaloritkin on tulleet täyteen juuri sopivassa määrin. Hitsiläinen, en mä vissiin olekaan ihan niin hukassa kuin luulin :)
Voittajan on helppo hymyillä ja sitä se todella on! kohta tulee täyteen vuosi keitaan jäsenenä enkä antaisi päivääkään pois! Niin paljon olen saanut sieltä hyvää elämääni ja kuten monesti olen todennut, siellä tehdään uusia ihmisiä. Kirjaimellisesti!
Tänään on sitten nuoltu haavoja ja palauteltu kuntosalin puolella mieleen nykyistä ohjelmaa myös käsien osalta ja korkattu viimein crossailukin.
Olen tässä viime päivien aikana saanut kymmeniä ahaa-elämyksiä. Yksi iso sellainen tuli juurikin eilen cx:ssä kun tajusin, kuinka tarpeeseen nuo sairaslomaviikot tuli koska oli pakko pitää enemmän lepoa kuntoilusta. Sitä on jotenkin alkanut tajuamaan pidempienkin taukojen merkityksen kropalle. Ja on ollut ihana huomata ettei kroppa olekaan taantunut kuukausien takaiselle tasolle vaan päin vastoin. Melkein voisin väittää että kunto on kasvanut lepäilystä huolimatta.
Paljon on siis tapahtunut sellaista, minkä tajuaminen vie aikansa ja varmasti tässä lähi viikkoina tulee paljon näitä ahaa-elämyksiä lisää. Tervetuloa vain :)
Meillä on tuolla keitaalla ihan mahtavat ohjaajat, siitä ei pääse mihinkään! mutta erityisesti yksi on kuukausi tolkulla jaksanut toitottaa mulle (ja muillekin ;) ) että katso sinne peiliin, se näyttää hyvältä! mutta jostain syystä se peiliin katsominen on vain niin kauheaa. Tänään jouduin vahingossa eturiviin crossingissa ja peilihän se siellä oli. Pitkän aikaa katselin muualle, mutta jossain kohtaa katse harhautui peiliin ja se näky kyllä pysäytti. Positiivisesti. Ja nyt voin kyllä itsekin myöntää, että se taisi näyttää ihan siedettävältä, melkein jopa hyvältä ;) en mä edelleenkään lupaa tuijotella sinne peiliin, mutta enää ei tarvitse ehkä niin kovin säikähtää jos katse sinne osuu. Ja viimeinkin sain crossingissa myös vatsalihakset kipeäksi! whoohoo! Mä olen niin odottanut tätä hetkeä :)
Viime päivät olen täyttänyt jälleen ruokapäiväkirjaa. Ihan siksi, että olen halunnut nähdä missä mennään ja kuinka hyvin mun luulot päivän syömisistä kohtaa todellisuuden. Ja pakko kyllä taputella itseään olkapäälle, sillä ei ne ole niin retuperällä kuin luulin. Kyllä, ne oli todella hukassa tässä kesän ja loman mittaan, mutta heti kun liikunta lisääntyi, napsahti syömisetkin paremmin kohdalleen. Ja ihmettelen eniten sitä että niin pienillä kaloreilla saan kaikki proteiinit, rasvat, kuidut ja hiilarit niin nappiin! Ja siis pienet kalorit ei tarkoita että vajetta jätettäisiin. Ei, kaloritkin on tulleet täyteen juuri sopivassa määrin. Hitsiläinen, en mä vissiin olekaan ihan niin hukassa kuin luulin :)
Voittajan on helppo hymyillä ja sitä se todella on! kohta tulee täyteen vuosi keitaan jäsenenä enkä antaisi päivääkään pois! Niin paljon olen saanut sieltä hyvää elämääni ja kuten monesti olen todennut, siellä tehdään uusia ihmisiä. Kirjaimellisesti!
torstai 6. kesäkuuta 2013
Kuntosali kutsuu
Fysiikan lakien mukaan kaikille voimille on olemassa vastavoima. Niin on myös pilvessä liitelyllekin olemassa vastavoima, joka rysäyttää takaisin todellisuuteen. Olenkin odotellut jo, koska tämä 7. taivaassa liitely loppuu. Pari viikkoa meni lähes euforiassa, mutta tänään se todellisuus sitten rysähti. Tai ei, ei se rysähtänyt :) mutta sitä taas tajusi jälleen, kuinka pitkä matka on vielä kuljettavana. Ehkä se jonkin lainen kuherruskuukausi liikunnan suhteen alkaa viimein taittumaan normaaliin arkeen. Kauan sitä onkin kestänyt, enkä usko että se ihan kokonaan on vieläkään ohi.
Tänään oli vuorossa ns. kesäohjelman teko salille. Mä en koskaan ole rakastanut salilla käymistä, sen sijaan olen kyllä liidellyt ryhmäliikuntatunnilta toiselle ja painanut samalla salilla käymisen jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tänään tajusin, että sen on oltava numero ykkönen. Ja ryhmäliikunnan vasta kakkosena. Kiitos ihanan omaohjaajani :) Mun vanhalla salilla omaohjaajani huusi naama punaisena, että "et sä pysty kuitenkaan" ja "miksi sä käyt jos et saa mitään aikaiseksi". No jokainen varmaan arvaa, ettei se paljon motivaatiota kasvata.
Mutta nykyinen omaohjaajani tuolla keitaalla. Se sanoo rehellisesti asiat, mutta osaa sanoa ne niin että motivaatio kasvaa eikä kuole. Ja kuitenkin niin, että tajuat itse missä mennään ja että jotain on nyt tehtävä. Niin paljon kuin salia inhoan, on se oikeasti laitettava vain etusijalle. Aika ei riitä kaikkeen, joten jostain muusta on luovuttava. Combatista, tuosta taistelujen taistelusta, siitä mä en luovu. Enkä crossingista tai cx:stä. Jäljelle jää vain pump, joten ehkä mä käyn vain aika ajoin fiilistelemässä siellä. Mutta se saa väistyä vakituisesta liikuntaohjelmistosta mun kohdallani ainakin kesäksi. Syksy on sitten eri asia, aika näyttää mitä silloin pystyy ja kykenee ja mihin kaikkeen on mahdollisuudet revetä.
Näillä mennään siis eteenpäin. Joskus on vain katsottava sinne peiliin ja kuunneltava mitä toiset sanoo. Varsinkin ne ammattilaiset, jotka näkevät asiat vähän eri vinkkelistä kuin itse. Toisaalta olen hurjan iloinen siitä, että mulla on loistava omaohjaaja joka pitää mun jalat sopivasti maassa, vaikka pää liitelisi pilvissä. Ja kuitenkin osaa ylläpitää motivaatiota.
Vaikka itselle ehkä hetkellisesti tulikin sellainen olo, että hitto enhän mä ole kehittynyt mihinkään, niin niin ei suinkaan ole. Moni asia on kehittynyt kuukausien mittaan hurjan pajon, mutta nyt on pari lihasryhmää pahasti muita jäljessä. Niihin on keskityttävä ihan kunnolla. Ei se fitnesskissa kuoriudu ilman raakaa työtä ;)
Tässä kohtaa on pakko huokaista raskaasti :D Mutta toisaalta, mitään ei saa jos jostain ei luovu ja omalta mukavuusalueelta on pakko lähteä pois jos haluaa kehittyä. Siksipä otan neuvoista vaarin ja keskityn lisäämään kuntosalin puolta. Pitäkää varanne raudat ja tangot, mä olen kohta tulossa taivuttamaan teitä ;) Onneksi on Helmiä jotka pitää huolta ettei tämän laivan kurssi muutu sivuun alkuperäisestä! Onneksi on Keidas!
Tänään oli vuorossa ns. kesäohjelman teko salille. Mä en koskaan ole rakastanut salilla käymistä, sen sijaan olen kyllä liidellyt ryhmäliikuntatunnilta toiselle ja painanut samalla salilla käymisen jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tänään tajusin, että sen on oltava numero ykkönen. Ja ryhmäliikunnan vasta kakkosena. Kiitos ihanan omaohjaajani :) Mun vanhalla salilla omaohjaajani huusi naama punaisena, että "et sä pysty kuitenkaan" ja "miksi sä käyt jos et saa mitään aikaiseksi". No jokainen varmaan arvaa, ettei se paljon motivaatiota kasvata.
Mutta nykyinen omaohjaajani tuolla keitaalla. Se sanoo rehellisesti asiat, mutta osaa sanoa ne niin että motivaatio kasvaa eikä kuole. Ja kuitenkin niin, että tajuat itse missä mennään ja että jotain on nyt tehtävä. Niin paljon kuin salia inhoan, on se oikeasti laitettava vain etusijalle. Aika ei riitä kaikkeen, joten jostain muusta on luovuttava. Combatista, tuosta taistelujen taistelusta, siitä mä en luovu. Enkä crossingista tai cx:stä. Jäljelle jää vain pump, joten ehkä mä käyn vain aika ajoin fiilistelemässä siellä. Mutta se saa väistyä vakituisesta liikuntaohjelmistosta mun kohdallani ainakin kesäksi. Syksy on sitten eri asia, aika näyttää mitä silloin pystyy ja kykenee ja mihin kaikkeen on mahdollisuudet revetä.
Näillä mennään siis eteenpäin. Joskus on vain katsottava sinne peiliin ja kuunneltava mitä toiset sanoo. Varsinkin ne ammattilaiset, jotka näkevät asiat vähän eri vinkkelistä kuin itse. Toisaalta olen hurjan iloinen siitä, että mulla on loistava omaohjaaja joka pitää mun jalat sopivasti maassa, vaikka pää liitelisi pilvissä. Ja kuitenkin osaa ylläpitää motivaatiota.
Vaikka itselle ehkä hetkellisesti tulikin sellainen olo, että hitto enhän mä ole kehittynyt mihinkään, niin niin ei suinkaan ole. Moni asia on kehittynyt kuukausien mittaan hurjan pajon, mutta nyt on pari lihasryhmää pahasti muita jäljessä. Niihin on keskityttävä ihan kunnolla. Ei se fitnesskissa kuoriudu ilman raakaa työtä ;)
Tässä kohtaa on pakko huokaista raskaasti :D Mutta toisaalta, mitään ei saa jos jostain ei luovu ja omalta mukavuusalueelta on pakko lähteä pois jos haluaa kehittyä. Siksipä otan neuvoista vaarin ja keskityn lisäämään kuntosalin puolta. Pitäkää varanne raudat ja tangot, mä olen kohta tulossa taivuttamaan teitä ;) Onneksi on Helmiä jotka pitää huolta ettei tämän laivan kurssi muutu sivuun alkuperäisestä! Onneksi on Keidas!
Tunnisteet:
Bodycombat,
Bodypump,
Crossing,
CX,
Fitnesskissa,
omaohjaaja
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Himmailua
Ihanaa kun kesä on saapunut, mutta enpä muistanut miten kuuma voi olla kun ulkona on +24 ja sisällä pari kymmentä hikoilijaa. Vaikka tuulettimet yms. helpotushärpäkkeet oli päällä, niin en ole ikinä "vuotanut" hikeä siinä määrin kuin tänään combatissa. Huhhei! Toisaalta edellisestä helletreenauksesta on aikaa kymmenisen vuotta, joten kyllähän aika kultaa ne muistot...
Liikunnassa on ollut hiljaiseloa, mutta mistään tauosta ei ole kyse. Aika ei vain ole riittänyt ja on pitänyt opetella siihen, että arkea on kahdenlaista. Sitä johon kuuluu liikunta ja sitä, johon se ei kertakaikkiaan vain mahdu. Yövuorot aiheuttaa mulla sen aikataulupulman ettei ehdi tekemään mitään muuta. Tai voisin mä mennä yövuoron perään suoraan pumppiin / combattiin, mutta tiedän että rytmihäiriöt pukkaa päälle ja kroppa ei kestä.
Tänään combattiin meno oli vaakalaudalla pitkään. Ensi viikolla on edessä uuden nurmikon teko joten tänään shoppailin "muutaman" sata litraa multaa, kalkkia, siemeniä yms. tarvikkeita. Kun nainen menee yksin multakauppaan, se päättää olla taloudellinen ja ostaa tietenkin isoimpia yksiköitä koska ne tulee halvimmaksi. Jep jep. Eipä käynyt mielessä siinä kohtaa että ne pitää ensin nostaa lavakärryyn, kärrystä autoon ja autosta kantaa vielä kotiin.
Ekaa kalkkisäkkiä nostaessa en tajunnut kuinka paljon se painaa (vaikka siinä kyllä luki...). Joten kepeästi yhdellä kädellä puoli huolimattomasti kiinni säkin kulmasta ja *ruts*. Säkki tippui siihen ja hetken ehdin tuijottamaan kättä. Sormet ei osoittanut ollenkaan sinne, mihin piti... Ranne luksaatio. Eipä siinä ihminen järkevästi mieti, kämmenestä kunnon ote ja veto. Oliko fiksua, en tiedä mutta paikallaan se taas on. Ja pirun kipeä. Siinä sitten toiskätisenä nostelin niitä multasäkkejä ja muita ja koitin saada kärrynkin jotenkin kassalle asti. Kyllä mä reissusta selvisin, mutta olipahan taas fiksua lähteä yksin.
Näin kotipihaan ajaessa pari naapurin miestä, jotka odotteli matsin alkua ja ensin aattelin tarjota ukoille kylmät juotavat jos kantavat tavarat takapihalle. Mutta joku piru iski meikäläiseen, ehkä näyttämisen halu tjtn. koska päätin että mähän en apua tarvii ja näytän teille mistä kana pissii :D Ja kyllä ne säkit päätyi takapihalle suunnitellusti.
Mutta combattiin meno näytti kyllä aika turhalta tuon käden kanssa. Päädyin kyllä lopulta takariviin himmailemaan, koska muuhun en olisi pystynyt. Jokainen isku, vaikkakin ilmaan, täräytti kivat kipinät ja punnertamista koitin ensin käsi nyrkissä (siis rystysillä, ranne pysyy suorana) mutta ei siitä tullut mitään. Vuorikiipeilijää tais mennä 15 sekuntia ja sitten oli pakko luovuttaa. Hitsit että harmittaa, mutta ei vain voi mitään. Harmitti myös että oli pakko jättää cx välistä, mutta siinä on niin paljon käsien varassa tekemistä niin se olisi kyllä ollut ihan yhtä tyhjän kanssa. Kun ei voi edes tuubista pitää kiinni. Toivottavasti tästä ei nyt mennä takapakkia ja tule liikuntataukoa pakotetusti.
Jouduin himmailemaan myös hypyissä. Alkuun hypyt kulki, mutta jossain kohtaa tuli sellainen olo että yksikin hyppy vielä niin taju lähtee. Niinpä tänään oli vain pakko antaa periksi ja kyykätä. Se siitä päätöksestä että mähän en enää kyykkää ja käytä kevennettyjä versioita...
Jouduin himmailemaan myös hypyissä. Alkuun hypyt kulki, mutta jossain kohtaa tuli sellainen olo että yksikin hyppy vielä niin taju lähtee. Niinpä tänään oli vain pakko antaa periksi ja kyykätä. Se siitä päätöksestä että mähän en enää kyykkää ja käytä kevennettyjä versioita...
Ajatukset suuntaan kohti uutta viikkoa, ehkä pitäis käydä kuvauttamassa tuo käsi ettei siellä ole mitään irtopaloja tms. mutta kun ei ehdi :D Huomenna on tiedossa koulutusta ja hektistä menoa vapaapäivän kunniaksi ja sitten työt taas kutsuu. Toivotaan ettei aamulla ole ihan tukiksi turvonnut, silloin on pakko lähteä näytille sen kanssa.
Keskiviikkona on edessä inbody, kauhunsekaisin tuntein sitä odotan. Kyllähän mä lukemat tiedän kutakuinkin, mutta silti... Samalla myös ravintovalmennuksen tapaaminen, josta en itseasiassa ole ihan varma, että onko se viimeinen jo. Kohta se kuitenkin loppuu, halusin tai en.
Onneksi ulkona on lämmin, nyt taidan ottaa iltajumpaksi kalkin levityksen ja toivoa sitä sadetta yöksi ;)
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Pienet asiat merkitsevät paljon
Tämä viikonloppu on opettanut mulle paljon. Se on näyttänyt monista ihmisitä niitä todellisia puolia, osoittanut ketkä seisovat vierellä ja kannustavat hymyilemään. Ketkä jaksavat tsempata ja uskoa sinusta jotain sellaista, mitä vielä ei voi nähdä. Se on myös opettanut, että elämä todella voi heittää kaiken ympäri hetkessä. Ja siitäkin on vain jatkettava ja nostettava päätä pystympään. Se on myös opettanut, ettei elämä kaadu jos sen ei anna kaatua (vaikka se välillä todella tuntuu siltä).
Tänä aamuna olin jostain syystä sammuttanut puhelimen kun se soi ja siispä nukuin pommiin. Ja siitähän se sitten lähtikin... Kiireellä suihkuun ja puoli unisena räpelsin metallisen kulmikkaan shampoo pullon telineestä alas. Ja mun tuurilla tietenkin se kulma edellä suoraan keskelle jalkapöytää. Muutama uusi sana taisi tulla keksityksi siinä tohinassa, niin mukavasti se mäjähti. Yhdellä jalalla hypellen lenkki koirien kanssa ja töihin. Sinipunainen turvonnut kinttu ei tykkää kävelystä, joten töissä teippaamaan se kunnolla ja avot, johan pelitti!
Olin ilmottautunut illan tuplatunnille, mutta jo aamupäivän aikana peruin tunnit. Osittain jalan vuoksi, mutta osittain niiden kaapista kurkkivien kummitusten. Lopulta päätin jättää tunnit varaamatta ja totesin, että jos ne on täynnä kun salin ovista menen sisälle, jään salille. Pääsin kuitenkin tunnille.
Vaikka ihmisillä ei saisi olla suurta merkitystä meidän elämässä, siis meidän onnellisuus ei saisi olla toisesta ihmisestä riippuvaista, niin joskus ne toiset ihmiset saa aikaan ihmeitä. Niin kävi tänäänkin. Vaikka lähes itkua nieleskellen menin salin ovista sisään, ne pienet sanat merkitsee paljon. Silti silloin kun olet heikoimmillasi, imet jokaisen mukavan sanan itseesi sienen lailla.
Lopputuloksena arki unohtui 1,5 tunniksi täysin ja sain sen kaipaamani hengitysraon ja ajatusten nollauksen. Jossain vaiheessa huomasin itsekin jälleen sen, kuinka hyvä mun on olla näiden ihanien ihmisten keskellä. Kuinka sitä kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Ja sen, että hymy ja nauru lähti jostain syvältä pakottamatta. Toiset ihmiset vain osavaat karsimallaan, hymyllään ja olemassa olollaan kaivaa sinusta sen hyvän esille. Silloinkin kun itse et koe pystyväsi siihen.
Ja kai sillä kannustuksella ja ryhmähengellä on jonkin sortin vaikutus, sillä tänään voin vetää sen punaisen ruksin seinään :D Mä meinaan lankutin cx:n "haastebiisin" kaikki lankut just niinko piti. Ei mitään kevennettyjä versioita. Kyllä, meinas usko jo loppua siihen, että se joskus loppuu, se kappale meinaan :D mutta tärinällä kohti hyvää oloa ;)
Ja kai joku iskukin meni combatissa vähän paremmin tai joku potku eri tavalla, koska kankut on kipeät ja selkä huutaa hoosiannaa lapaluiden luota, kylkiä unohtamatta... Vatsa on kipeä jokaisella syvään hengityksellä, eli jotain on tapahtunut. Ihan varmasti on!
Ne on ne pienet asiat, joilla on suuri merkitys. Joskus elämä heittää kohdalle ihania ihmisiä, olemaan esimerkkinä, vierellä kulkijana tai rinnalla seisojana. Joskus potkimaan sinua eteenpäin ja joskus taas näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.
Mä olen iloinen tänään pienen pienistä asioista, kuten lankusta. Hyvästä taistelusta. Ihanista Taistelutovereista. Mahtavasta ja ammattitaitoisesta ohjaajaporukasta, joka meidän salilla on. Ja esikuvista sekä tsemppareista. Silloin kun itse ei näe metsää puilta, joku vähän ravistelee ja saa taas mittasuhteet kohdalleen.
Tästä jatketaan, kohti uutta viikkoa. Olkoon huominen vaa'an lukema ihan mitä tahansa, niin eespäin mennään :)
Tänä aamuna olin jostain syystä sammuttanut puhelimen kun se soi ja siispä nukuin pommiin. Ja siitähän se sitten lähtikin... Kiireellä suihkuun ja puoli unisena räpelsin metallisen kulmikkaan shampoo pullon telineestä alas. Ja mun tuurilla tietenkin se kulma edellä suoraan keskelle jalkapöytää. Muutama uusi sana taisi tulla keksityksi siinä tohinassa, niin mukavasti se mäjähti. Yhdellä jalalla hypellen lenkki koirien kanssa ja töihin. Sinipunainen turvonnut kinttu ei tykkää kävelystä, joten töissä teippaamaan se kunnolla ja avot, johan pelitti!
Olin ilmottautunut illan tuplatunnille, mutta jo aamupäivän aikana peruin tunnit. Osittain jalan vuoksi, mutta osittain niiden kaapista kurkkivien kummitusten. Lopulta päätin jättää tunnit varaamatta ja totesin, että jos ne on täynnä kun salin ovista menen sisälle, jään salille. Pääsin kuitenkin tunnille.
Vaikka ihmisillä ei saisi olla suurta merkitystä meidän elämässä, siis meidän onnellisuus ei saisi olla toisesta ihmisestä riippuvaista, niin joskus ne toiset ihmiset saa aikaan ihmeitä. Niin kävi tänäänkin. Vaikka lähes itkua nieleskellen menin salin ovista sisään, ne pienet sanat merkitsee paljon. Silti silloin kun olet heikoimmillasi, imet jokaisen mukavan sanan itseesi sienen lailla.
Lopputuloksena arki unohtui 1,5 tunniksi täysin ja sain sen kaipaamani hengitysraon ja ajatusten nollauksen. Jossain vaiheessa huomasin itsekin jälleen sen, kuinka hyvä mun on olla näiden ihanien ihmisten keskellä. Kuinka sitä kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Ja sen, että hymy ja nauru lähti jostain syvältä pakottamatta. Toiset ihmiset vain osavaat karsimallaan, hymyllään ja olemassa olollaan kaivaa sinusta sen hyvän esille. Silloinkin kun itse et koe pystyväsi siihen.
Ja kai sillä kannustuksella ja ryhmähengellä on jonkin sortin vaikutus, sillä tänään voin vetää sen punaisen ruksin seinään :D Mä meinaan lankutin cx:n "haastebiisin" kaikki lankut just niinko piti. Ei mitään kevennettyjä versioita. Kyllä, meinas usko jo loppua siihen, että se joskus loppuu, se kappale meinaan :D mutta tärinällä kohti hyvää oloa ;)
Ja kai joku iskukin meni combatissa vähän paremmin tai joku potku eri tavalla, koska kankut on kipeät ja selkä huutaa hoosiannaa lapaluiden luota, kylkiä unohtamatta... Vatsa on kipeä jokaisella syvään hengityksellä, eli jotain on tapahtunut. Ihan varmasti on!
Ne on ne pienet asiat, joilla on suuri merkitys. Joskus elämä heittää kohdalle ihania ihmisiä, olemaan esimerkkinä, vierellä kulkijana tai rinnalla seisojana. Joskus potkimaan sinua eteenpäin ja joskus taas näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.
Mä olen iloinen tänään pienen pienistä asioista, kuten lankusta. Hyvästä taistelusta. Ihanista Taistelutovereista. Mahtavasta ja ammattitaitoisesta ohjaajaporukasta, joka meidän salilla on. Ja esikuvista sekä tsemppareista. Silloin kun itse ei näe metsää puilta, joku vähän ravistelee ja saa taas mittasuhteet kohdalleen.
Tästä jatketaan, kohti uutta viikkoa. Olkoon huominen vaa'an lukema ihan mitä tahansa, niin eespäin mennään :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



