"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin....". Se alkoi vihdoin. Loma. Ja olen todellakin tämän tarpeessa!
Lupasin, että kirjoittelen paremmin kun olen nukkunut kunnon yöunet. Viime yönä vetäsin viimeinkin 9h unet! Ja olo on sen mukainen. Levännyt, virkeä ja iloinen. Edelliset kaksi yötä nukuin 4-5.5h useammalla heräämisellä. Viime yönä heräsin vain kaksi kertaa. Ihan loistavaa!! Ehkä mä alan vain tulemaan vanhaksi, kun yöuni ei ole yhtenäistä. Mutta ei se haittaa menoa, jos saa nukuttua sen perään kuitenkin taas.
Viimeiset kolme viikkoa on mennyt melkoisessa koomassa ja mitään en ole tehnyt itseni eteen. En siis kertakaikkiaan mitään. Kevätauringon valossa olen vain uupuneena katsonut nurkissa pyöriviä pölyjä ja tekemättömiä töitä. Ja todennut, että en jaksa. Pidetään verhot kiinni, niin ei tarvitse katsella niin tarkkaan.
Eilen lomani alkajaisiksi hain rakkaan karvaisen ystävän viikoksi kylään "kotiin". Se on kotiutunut hyvin uuteen kotiin ja en olisi parempaa kotia voinut sille löytää. Mutta koiran kanssa aina eläneenä, huomasin itsekin virkistyväni koiraseurasta. Oma allergia ei hyvää tykkää, joten koiraelämä ei tule alkamaan uudelleen, mutta näitä lyhyitä jaksoja otan mielelläni junioria hoitoon.
osittain siis koiran läsnäolosta ja osittain lomasta johtuen viime yö meni niin loistavasti. Hyvin levänneenä virtaa on taas riittänyt eritavalla tänään. Aamu alkoi ennen seitsemää pitkällä lenkillä lintujen laulua kuunnellessa ja ihastellessa keväistä metsää joka on heräämässä uuteen loistoon. Nautin jokaisesta askeleesta, hiljaisuudesta ja tuoksuista jotka huumaavat meikäläisen joka vuosi uudelleen ja uudelleen!
Jotenkin energiaa on riittänyt tälle aamulle, joten pistin heti tuulemaan. Matot ulos, imurointi, lattioiden pesu, pölyjen pyyhkimistä. Verhotkin kaipasivat pesua, joten viimeiset pyörivät jo koneessa, meninpä samalla vaihtamaan järjestystäkin kun siirtelin sohvaa ja hyllyjä imurin tieltä. Jouluvalotkin sain viimein otettua pois tuolta ulkoa.... Hyvin ehdin ennen juhannusta :D Vielä ajattelin pestä ikkunat ja saunan tänään. Sitten voinkin ihmetellä, mitä seuraavaksi tekisin :D Ehkä mä käyn noita kaappeja taas läpi tai siivoan kellarinkin... Hihittelen itsekseni täällä, että onko mulla vihdoin lääkitys kohdallaan :D
Aloitin eilen viimeinkin sen kipulääkityksen jonka tohtori ehdotti aloitettavaksi kuukausi sitten. Ja pakko sanoa, että noin pienellä annoksella on jo iso vaikutus, sillä käsi on ollut selkeästi parempi tänään. Ehkä sekin on vaikuttanut siihen, että on saanut tehtyä enemmän kuin normaalisti täällä kotonakin.
Ensi viikolla on suunnitteilla liikuntaa sopivassa määrin. Aamu ja iltatunteja, kuntosalia ja jälleen kerran sitä juoksua. Unohtamatta pyöräilyä, jonka aloitin varovasti jo tässä kuluneella viikolla... Eilen kävin totuttelemassa itseäni juoksun saloihin puolen tunnin intervallijuoksulla koiran kanssa. Se teki kyllä hyvää!!
Tästä tämä loma siis käynnistyy, tehokkaasti kotia puunaten ja liikkuen. Ja nauttien sitä ettei ole kiire mihinkään! Aurinkoa keväiseen lauantaihin juuri sinulle!!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juoksu. Näytä kaikki tekstit
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Loma!
Tunnisteet:
Aamutunnit,
Elämää,
Hyötyliikunta,
Juoksu,
Kipu
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Haastetta koko kropalle
Puoliväliviikko ja mä olen jo loman tarpeessa. Tai ainakin viikonlopun. Edes yhden yön, että saisi nukkua kunnolla. Elämä heittelee hiukan kapuloita rattaisiin, mutta niin se tekee muillakin :) ihan varmasti. Eli ees päin!
Tällä viikolla liikuntakerrat on jaksottuneet vähän paremmin ja tasaisemmin. Suuri huoli on ollut siitä, että viikonloppuina mennään kieli vyön alla ja sitten viikolla taas levätään. Nyt kuitenkin jotain pientä tasoittumista ilmassa ja se kyllä tuntuukin ihan hyvältä.
Tänään oli uuden kuntosaliohjelman teko. Omaohjaajan kanssa päivitettiin muutenkin tilannetta ja oikeastaan tuntui ihan hyvältä puhua ääneen sitä omaa tyhmyyttä ja järjettömyyttä liikuntakertojen suhteen. Ja ehkä vähän sitä omaa turhautumistakin siihen, ettei homma vaan etene. Nyt olen ehkä astetta viisaampi ja uskoisin että tiedän vähän miten jatkossa teen. Tai periaatteessa ainakin tiedän, mihin suuntaan liikuntaviikkoa rakennan. Monesti niitä asioita pyörittelee omassa mielessä, eikä ehkä uskalla kysellä neuvoja vain yhteen asiaan. Kokonaisuus voi olla paljon ongelmallisempi joten oli hyvä istua alas ja puhua. Samalla sitä itsekin tajusi monia ongelmakohtia joita ei ole huomannut kun on pyöritellyt asioita vain oman päänsä sisällä joka suuntaan.
Uusi ohjelma on jälleen loistava. Sain sitä mitä halusin :) ja jos vedän ton ohjelman täysillä, teen liikkeet hyvin ja loppuun asti, enkä huijaa toistojen määrässä, niin lopputulemana pitäisi olla lähes fyysinen pahoinvointi :D kuulostaa pahalta, mutta siis tarkoitushan ei ole oksentaa kun pääsee kotiin (eikä ennen sitäkään). Vaan se, että mä halusin kunnon rääkin ja sain sitä mitä tilasin :) Halusin lihaskipua, haastetta, poistumista mukavuusvyöhykkeeltä ja työntää niitä rajoja kauemmas. Nyt vain odotan että pääsen tekemään ohjelmaa. Vatsalihakset tulevat tykkäämään tuosta ja jos mitään ei tapahdu kropassa, niin peiliin saa katsoa. Ohjelmassa ei ainakaan vikaa ole. Muistan hyvin sen ajan, jolloin en olisi uskonut että pystyisin tekemään tuollaista ohjelmaa. Nyt sanoisin että pystyn ja kykenen, mutta haastetta siitä ei puutu. Uusia liikkeitä ja termejäkin opin ;) On tämä vaan ihmeellinen maailma, ihan omanlaisensa.
Suunnitelmissa olisi mennä huomenna töihin vähän myöhemmin ja aloittaa aamu salilta. Käydä liikkeet läpi heti kun ne vielä on tuoreessa muistissa ja haastaa se oma keho menemään mukavuusvyöhykkeeltä pois. Sain rakentavaa palautetta omasta tilanteesta ja se tuli tarpeeseen. Sitä sokeutuu omalle prosessilleen eikä kehitystä tule, jos ei saa kehityskohteistaan mitään palautetta. Tämä päivä oli siis loistava kuntoilun saralla :)
Muutoinkin kuntoilu sujuu kohtalaisen hyvin. Ainakin kun katson kirmauksen pistesaldoa. Kirmausta on takana nyt 5 päivää. Siinä ajassa oon ehtinyt liikkumaan noin 15 tuntia. Ihan mukavasti siis etenee omalla kohdallani :)
Koska elämä on tällä hetkellä liian hektistä siihen, että menisin kuntoilemaan sen mukaan kuin tuntuu, taidan ottaa käyttöön aikatauluttamisen. Tiedän sen sudenkuopat ja koitan pitää mielessä sen, ettei liikunnasta saa tulla sitä pakkoa joka suoritetaan koska se on kalenteriin kirjattu. Mutta muutoin tähän ei taida rytmiä löytyä (eikä sitä järkeäkään) jos en kirjoittele niitä ylös ihan kalenteriin. Ei siis mitään viikkosuunnitelmaa koko kevääksi, vaan viikko kerrallaan. Pari kuntosalia (aamu tai ilta, ihan sama) liikkuvaa, aerobista, lihaskuntoa ja sitten sitä kestävyyttä. Siihen päälle hyötyliikunta ja kävely / juoksu.
Tästä tämä helmikuu etenee, päivä kerrallaan :) Kohti kevättä mennään ja ehkäpä jo ensi juhannuksena tilanne on sellainen, josta nyt vain uskallan unelmoida.
Tällä viikolla liikuntakerrat on jaksottuneet vähän paremmin ja tasaisemmin. Suuri huoli on ollut siitä, että viikonloppuina mennään kieli vyön alla ja sitten viikolla taas levätään. Nyt kuitenkin jotain pientä tasoittumista ilmassa ja se kyllä tuntuukin ihan hyvältä.
Tänään oli uuden kuntosaliohjelman teko. Omaohjaajan kanssa päivitettiin muutenkin tilannetta ja oikeastaan tuntui ihan hyvältä puhua ääneen sitä omaa tyhmyyttä ja järjettömyyttä liikuntakertojen suhteen. Ja ehkä vähän sitä omaa turhautumistakin siihen, ettei homma vaan etene. Nyt olen ehkä astetta viisaampi ja uskoisin että tiedän vähän miten jatkossa teen. Tai periaatteessa ainakin tiedän, mihin suuntaan liikuntaviikkoa rakennan. Monesti niitä asioita pyörittelee omassa mielessä, eikä ehkä uskalla kysellä neuvoja vain yhteen asiaan. Kokonaisuus voi olla paljon ongelmallisempi joten oli hyvä istua alas ja puhua. Samalla sitä itsekin tajusi monia ongelmakohtia joita ei ole huomannut kun on pyöritellyt asioita vain oman päänsä sisällä joka suuntaan.
Uusi ohjelma on jälleen loistava. Sain sitä mitä halusin :) ja jos vedän ton ohjelman täysillä, teen liikkeet hyvin ja loppuun asti, enkä huijaa toistojen määrässä, niin lopputulemana pitäisi olla lähes fyysinen pahoinvointi :D kuulostaa pahalta, mutta siis tarkoitushan ei ole oksentaa kun pääsee kotiin (eikä ennen sitäkään). Vaan se, että mä halusin kunnon rääkin ja sain sitä mitä tilasin :) Halusin lihaskipua, haastetta, poistumista mukavuusvyöhykkeeltä ja työntää niitä rajoja kauemmas. Nyt vain odotan että pääsen tekemään ohjelmaa. Vatsalihakset tulevat tykkäämään tuosta ja jos mitään ei tapahdu kropassa, niin peiliin saa katsoa. Ohjelmassa ei ainakaan vikaa ole. Muistan hyvin sen ajan, jolloin en olisi uskonut että pystyisin tekemään tuollaista ohjelmaa. Nyt sanoisin että pystyn ja kykenen, mutta haastetta siitä ei puutu. Uusia liikkeitä ja termejäkin opin ;) On tämä vaan ihmeellinen maailma, ihan omanlaisensa.
Suunnitelmissa olisi mennä huomenna töihin vähän myöhemmin ja aloittaa aamu salilta. Käydä liikkeet läpi heti kun ne vielä on tuoreessa muistissa ja haastaa se oma keho menemään mukavuusvyöhykkeeltä pois. Sain rakentavaa palautetta omasta tilanteesta ja se tuli tarpeeseen. Sitä sokeutuu omalle prosessilleen eikä kehitystä tule, jos ei saa kehityskohteistaan mitään palautetta. Tämä päivä oli siis loistava kuntoilun saralla :)
Muutoinkin kuntoilu sujuu kohtalaisen hyvin. Ainakin kun katson kirmauksen pistesaldoa. Kirmausta on takana nyt 5 päivää. Siinä ajassa oon ehtinyt liikkumaan noin 15 tuntia. Ihan mukavasti siis etenee omalla kohdallani :)
Koska elämä on tällä hetkellä liian hektistä siihen, että menisin kuntoilemaan sen mukaan kuin tuntuu, taidan ottaa käyttöön aikatauluttamisen. Tiedän sen sudenkuopat ja koitan pitää mielessä sen, ettei liikunnasta saa tulla sitä pakkoa joka suoritetaan koska se on kalenteriin kirjattu. Mutta muutoin tähän ei taida rytmiä löytyä (eikä sitä järkeäkään) jos en kirjoittele niitä ylös ihan kalenteriin. Ei siis mitään viikkosuunnitelmaa koko kevääksi, vaan viikko kerrallaan. Pari kuntosalia (aamu tai ilta, ihan sama) liikkuvaa, aerobista, lihaskuntoa ja sitten sitä kestävyyttä. Siihen päälle hyötyliikunta ja kävely / juoksu.
Tästä tämä helmikuu etenee, päivä kerrallaan :) Kohti kevättä mennään ja ehkäpä jo ensi juhannuksena tilanne on sellainen, josta nyt vain uskallan unelmoida.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Sunnuntain mietteitä
Jestas! Enpä muista, koska viimeksi olen ollut näin kipeänä liikunnasta! Lihaskipua on toki ollut sillä lailla sopivasti. Mutta nyt olen tainnut siirtyä jonkun rajan yli omissa liikuntasuorituksissa, kun saan itseni näin mielettömän kipeäksi. Vai onko sitä oppinut laittamaan peliin vielä vähän enemmän? Tajunnut ettei ne omat rajat ole todellakaan siellä, missä niiden luulee olevan?
Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.
Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.
Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.
Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....
Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?
Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!
sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?
Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....
Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.
Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.
Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?
Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.
Tämä viikonloppu on sisältänyt liikuntaa. Paljon liikuntaa. Ohjattua sopivasti, mutta siihen päälle sitten hyötyliikuntaa ja lenkkeilyä. Hyötyliikunta on ollut pääosin lumitöitä. Niin omia, naapurin kuin ystävänkin. Mä oikeasti rakastan lunta ja lumitöitä :) Niin hassua kuin se onkin. Eilen vietin yhteensä reilun kolmituntisen lapion ja kolan kanssa. Mukavaa hommaa, siitä ei pääse mihinkään! Ja myös aika tehokastakin.
Pitkästä aikaa pääsin eilen lauantaiaamun cx:ään ja crossingiin. Mä tykkään tuosta setistä, mutta monesti se jää välistä siksi että lauantai on viikon ainoa päivä kun saan nukkua pitkään. Kyllä, hyvin itsekkäistä syistä se on siis jäänyt välistä.... Tämä virka-aika on opettanut arvostamaan entistä enemmän niitä aamuja kun saa nukkua ilman kellonsoiton pelkoa. Eilen kuitenkin menin tuolle tuplatunnille ja oli ihan todella mahtava tunti! Oli jännä huomata, miten cx:ssä liikkeet tuntuvat niin erilaisilta kun teetkin ne painoilla etkä tuubilla. Pitää varmaan kokeilla uudelleenkin painoja tuubin tilalle. Pienillä muutoksilla voi näköjään saada ison eron treeniin. Ja tuo lauantaiaamun crossing.... Jösses!! Se on aina ollut hyvä, mutta nyt se ohjelma on ihan tappavan hyvä! Niittaa todella ketoon, halusi tai ei. Lauantai siis sujui palautellessa kroppaa aamun urheilusta lumitöitä tehden.
Fb:ssä moni sadatteli eilen lumen määrää. Minä joka todella rakastan niitä lumitöitä, oon tarjoutunut tekemään niitä. Siitä sitten lähti käyntiin extempore kyläilyreissu, joka kantaa jälleen pitkälle arjen keskellä. En voi sanoa muuta kuin että ystävät ovat henkireikä ja saavat näkemään asioita ihan uudelta kantilta. Ja toisaalta sitä oppii arvostamaan itsessäänkin ihan uusia piirteitä, niitäkin joita on ehkä inhonnut aiemmin.
Tänään annoin itselleni luvan levätä. Nukkua univelkaa pois. Kuluneen viikon valvotut yöt ja stressi, ajatusten myllerrys ja uudet elämäntavat ovat saaneet rytmit sekaisin. Siis oikeasti tuon sydämen rytmin. Mulla on joskus aikanaan ollut pahoja rytmihäiriöitä yövuoroista johtuen, mutta nyt vuosiin niitä ei ole näkynyt. Kuluneella viikolla niitä on kuitenkin ollut säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä vain muljuu vähän, välillä sitten senkin edestä. Viime yönä meni vähän hurjempaa tahtia nuo rytmit, joten aamun suunnitelmat laitoin uusiksi ja lepäsin. Tai niinhän mä kuvittelin....
Oikeastaan tuo aamun lepo oli vain pientä tekohengitystä, koska tiesin että illalla on edessä taas kunnon tunnit. Ne lempitunnit! Neljän tunnin putkesta tiputin yhden pois, mutta kolme ohjattua on paljon. Aamun ihana auringonpaiste houkutteli ulos ja kävin kävelyllä. Tai niin mä olin päättänyt, mutta kyllä siellä muutamia pätkiä tuli taas juostua... Välillä mä kyllä oikeasti mietin, että mä vien itseltäni hengen jos jatkan tätä rataa tämän liikkumisen kanssa. Toisaalta kun intoa ja motivaatiota on, niin onhan se hyvä mennä ja tehdä. Mutta miksei sitä voisi itselleen suoda sellaista kultaista keskitietä. Miksi pitää vetää laidasta laitaan?
Lenkin päätteksi hyvä tankkaus, kamojen vaihto ja taas liikenteeseen. Combat, tuo niin rakas tunti! Ihan loistavaa tänäänkin! Johtuiko näyttämisen halusta itselleni, pettymyksistä vaiko mistä, mutta lempikappaleet vei mennessään! Mä niin tykkään kun ohjelmaa aletaan miksaamaan ja ne omat ihan lempparibiisit löytävät takaisin tunnin ohjelmistoon :) Eräs kaveri olikin ehtinyt pyytämään Drummer boyn (ihan best of the best) ja lenkillä ollessani tänään harmittelin itsekseni etten tajunnut pyytää Jackia (The black pearl) yhdeksi biisiksi. Mutta hyvin nuo meidän ohjaajat tuntee meidät tai sitten ohjuksella on kristallipallo, koska tuokin lemppari oli mukana tänään. Ihan paras tunti aikoihin! Vaikka combatit on aina lähellä mun sydäntä, niin jotkut niistä vain menee toisten ohi :) Ja tämän päivän tunti oli juurikin sitä parhautta!
sunnuntaitriplan keskimmäisenä jälleen cx. Eilisen jälkeen liikkeet tuntui pahalta. Korsetissa ei ollut mitään hallintaa ja taukoja tuli niin paljon että turhautti. Joskus sitä miettii, että pitäisi vain poistua tunnilta jos ei pysty tekemään kunnolla. Mutta sitten sitä miettii, että onko kuitenkin parempi yrittää edes vähän kuin luovuttaa ja lähteä pois. Koska itseni tuntien se kynnys seuraavalle samanlaiselle tunnille kasvaa. Tai sitten ko. tunti jää pois valikoimista juurikin sen ajatuksen vuoksi, ettei pysty tekemään. Toistaiseksi siis pysyn tunnilla ja yritän edes vähän. Eihän se ihan turhaa voi kuitenkaan olla?
Triplan viimeinen tunti piti olla fitball. Tuo tunti on edelleenkin todella täynnä ja mun kävi ohrasesti. Joku pölli mun pallon. Niinpä sitten pikamuutos suunnitelmiin, onneksi crossingissa oli tilaa. Sain siis loistavan sunnuntaitriplan vaikka suunnitelmat vähän muuttuikin matkalla :) Ei ollenkaan paha muutos :) Olisin toki päässyt palloilemaan jos olisin halunnut, mutta tämä meni ihan hyvin näin. Ja tuo crossing oli aivan mielettömän hyvä! En voi sanoa, että lihaskipu lähtee sillä millä se tulikin. Koska se ei kadonnut tämän päivän cx:n ja crossingin jälkeen :D päin vastoin, sattuu entistä enemmän....
Huomenna on siis ansaitusti lepopäivä ja musiikille pyhitettyä aikaa.
Kaiken kaikkiaan olen tänä vkl:na miettinyt ettei tässä oikeasti ole mitään järkeä. Olen 4-5 päivää tekemättä lähes mitään ja sitten viikonloppuun vedän 9-10 tuntia liikuntaa. Vaikkei se kaikki olekaan ohjattua, vaan mukana on myös ns. leppoista kävelyä niin ei se ole viisasta. On turha itkeä että kroppa on kipeä tai että rytmit on pielessä ja joudut tasoittelemaan niitä päivystyksessä. Onneksi ensi viikolla on omaohjaajan aika, jos samalla saisin jotain tolkkua tähän epätoivoiseen viikkoon. Ja saisin rakennettua hyvän kokonaisuuden tästä liikkumisesta. Siinäpä haastetta minulle.
Tämä viikko on siis ollut melkoinen. Ja myös mielenkiintoinen. Myllerrystä omassa mielessä, asioiden pyörittelyä ja pähkäilyä. Tällä viikolla olen miettinyt kuntoilua paljon ja myös paikan merkitystä kuntoilulle. Olen miettinyt sitä, olenko valmis luopumaan keitaastani, tuosta henkireiästä jossa koen olevani kotona. Mutta sillä paikalla, niillä ihmisillä ja ohjaajilla, sillä kaikella on suuri merkitys. Vaikka tämä matka onkin minun, teen työni itse tai olen tekemättä. Kukaan ei voi pakottaa syömään oikein tai liikkumaan tarpeeksi. Mutta jos ympärillä on oikeanlaisia tsemppareita, ihmisiä joiden seuraan lähdet mielelläsi, on sillä iso merkitys myös mun matkalle. Niin monta kertaa aiemmin olen koittanut päästä alkuun tämän matkan kanssa mutta aina se on kaatunut siihen, etten ole viihtynyt valitsemassani kuntokeskuksessa. Ja nyt tilanne on toisin. En siis ole valmis luopumaan keitaasta vielä. Elokuu on pian, silloin pitää tehdä päätöksiä. Mutta jos nyt tarvitsee päättää, ei kuntokeskus ole vaihtumassa toiseen. Ja miksi ihmisen pitäisi vaihtaa, jos kerran viihtyy?
Helmikuu on siis alkanut, kevät on ihan kohta oven takana ja aurinkoiset päivät lupailevat jo varovasti lähestyvää juhannusta. Ihan oikeasti, se on kohta :) Kirmaus - joukkuekisa on myös lähtenyt käyntiin ja olen ylpeä itsestäni että kahdessa päivässä olen saanut syöttää ohjelmaan yli 9 tuntia liikuntaa. Hetken verran kyllä mietin, että olenko mä sittenkin hiukan kilpailuhenkinen... Ei saa kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa... 2 päivää takana, 26 edessä :) Mutta pakko se on hiukan rintaa röyhistää, TOP-listalla henkilöittäin meitsi vetäs suoraan kärkeen :D ja on meidän joukkuekin jo 12. sijalla! Ja mä tiedän ettei siellä ole vielä muiden kirjauksia kuin mun, joten tilanne kohenee heti kun muut lataavat omansa järjestelmään ;) eli joo, taidan mä olla kilpailuhenkinen.
Tunnisteet:
Bodycombat,
Crossing,
CX,
FitBall,
Hyötyliikunta,
Juoksu,
Keidas,
Kipu,
Kirmaus,
Lepopäivä,
Motivaatio,
omaohjaaja
maanantai 27. toukokuuta 2013
Mahtava maanantai!
Niin loistava viikon aloitus!! Endorfiinikänni jatkuu, taitaa olla joku kestopuudute päällä, kun hymyilyttää vain koko ajan :D
Tänään tapasin uuden tulevan esimieheni ja työtovereita myös. Työtoverit ovat tuttuja, mutta esimies on ihan uusi tuttavuus. Oli mukava aamupäivä heidän kanssaan, on ihana aloittaa syksyllä uusien haasteiden keskellä joukossa, joka kyselee jo nyt, koska mä tulen :) Ihania ihmisiä! Nyt kun nimet ovat papereissa, voi asiasta enemmän jo puhua. eihän se mikään salaisuus sikäli ole. En ole vaihtamassa työpaikkaa lopullisesti mutta lähden vuodeksi toiseen yksikköön töihin. Se tuo omat uudet haasteet niin arkeen kuin työhönkin. Suurin muutos on päivätyö. Nykyisin teen vuorotyötä joten arkivapaiden puuttumiseen on vain totutteleminen. Odotan innolla sinne pääsyä, sillä työ on sellaista josta todella pidän.
Tuon tapaamisen jälkeen ajoin aivan fiiliksissä salille ja päätin heti kokeilla juoksumattoa. Mulla on nyt pari päivää ollut ihan mieletön halu juosta, joten ei muuta kuin askel rullaamaan ja lähes 10 minuuttia hölkkäsin. Olin iloinen, että jaksoin ja polvet ei valittaneet yhtään. Tuon "lämmittelyn" perään sain vedettyä melkein kokonaan saliohjelman läpi, ainoastaan käsien kanssa piti olla varovainen, koska toi ranne ei vieläkään tykkää toimia kunnolla. koska kaikki liikkeet ei sopineet, kokeilin ihan uusia laitetuttavuuksia ja löysin uuden lempilaitteen joka kohdistuu selän lihaksiin. Sain mä sillä tuntuman hyvin myös hauikseenkin, mutta ekan kerran voin sanoa että selkälihakset on kipeät kunnolla.
Mun liikunnan piti olla siinä tältä päivältä, mutta fiilis oli niin loistava että päädyin illalla crossailemaan 90 minuutin setin. Ja se oli kuulkaas niin loistava setti, että oksat pois! En malta odottaa seuraavaa yhdistelmää! Ennen crossingia lämmittelin jälleen juoksumatolla ja otin uudelleen vajaa 10 minuutin juoksusetin. Endorfiineistä johtuen, kenties, kotiin päästyäni totesin että mun on päästävä juoksemaan. Siis ihan oikeasti ulos ja antaa tien viedä. Oli meidän karvakorvilla ihmeteltävää, kun ne joutui narunperässä juoksemaan. Mutta niin uskomatonta kuin se onkin, niin mä juoksin!!! 33minuuttia ja 2.7km! Vain muutaman tolpan pätkän kävelin alussa, about puolivälissä ja lopussa. Edes aikanaan armeijassa en suostunut juoksemaan, vaikka sinne muuten vapaaehtoisesti meninkin. Ja nyt mä juoksin ihan omasta vapaasta tahdostani!
Voit kuvitella, että tunnelma on katossa, jos asuisin kerrostalossa niin se olis jo yläkerrassa asti! niin iloinen mä olen :)
Ja ei se riemu siihenkään vielä loppunut, tämän päivän kruunasi 200. kirjautumiskerta salin järjestelmään. En voi uskoa, että mä olen todella päässyt näin pitkälle. Liikkunut yli 200 kertaa alle 10 kuukauden aikana. Juossut elämäni ensimmäisen lenkin. Ja paljon paljon muuta!
Oikeasti, se missä päätät onnistua, siinä onnistut! Mä olen ainakin omalla kohdallani saanut todeta, että se pitää paikkansa. Pitää uskaltaa unelmoida suuria, sillä ne unelmat kyllä toteutuu! Mun unelmani siitä Fitnesskissasta on taas askelta lähempänä!
Tänään tapasin uuden tulevan esimieheni ja työtovereita myös. Työtoverit ovat tuttuja, mutta esimies on ihan uusi tuttavuus. Oli mukava aamupäivä heidän kanssaan, on ihana aloittaa syksyllä uusien haasteiden keskellä joukossa, joka kyselee jo nyt, koska mä tulen :) Ihania ihmisiä! Nyt kun nimet ovat papereissa, voi asiasta enemmän jo puhua. eihän se mikään salaisuus sikäli ole. En ole vaihtamassa työpaikkaa lopullisesti mutta lähden vuodeksi toiseen yksikköön töihin. Se tuo omat uudet haasteet niin arkeen kuin työhönkin. Suurin muutos on päivätyö. Nykyisin teen vuorotyötä joten arkivapaiden puuttumiseen on vain totutteleminen. Odotan innolla sinne pääsyä, sillä työ on sellaista josta todella pidän.
Tuon tapaamisen jälkeen ajoin aivan fiiliksissä salille ja päätin heti kokeilla juoksumattoa. Mulla on nyt pari päivää ollut ihan mieletön halu juosta, joten ei muuta kuin askel rullaamaan ja lähes 10 minuuttia hölkkäsin. Olin iloinen, että jaksoin ja polvet ei valittaneet yhtään. Tuon "lämmittelyn" perään sain vedettyä melkein kokonaan saliohjelman läpi, ainoastaan käsien kanssa piti olla varovainen, koska toi ranne ei vieläkään tykkää toimia kunnolla. koska kaikki liikkeet ei sopineet, kokeilin ihan uusia laitetuttavuuksia ja löysin uuden lempilaitteen joka kohdistuu selän lihaksiin. Sain mä sillä tuntuman hyvin myös hauikseenkin, mutta ekan kerran voin sanoa että selkälihakset on kipeät kunnolla.
Mun liikunnan piti olla siinä tältä päivältä, mutta fiilis oli niin loistava että päädyin illalla crossailemaan 90 minuutin setin. Ja se oli kuulkaas niin loistava setti, että oksat pois! En malta odottaa seuraavaa yhdistelmää! Ennen crossingia lämmittelin jälleen juoksumatolla ja otin uudelleen vajaa 10 minuutin juoksusetin. Endorfiineistä johtuen, kenties, kotiin päästyäni totesin että mun on päästävä juoksemaan. Siis ihan oikeasti ulos ja antaa tien viedä. Oli meidän karvakorvilla ihmeteltävää, kun ne joutui narunperässä juoksemaan. Mutta niin uskomatonta kuin se onkin, niin mä juoksin!!! 33minuuttia ja 2.7km! Vain muutaman tolpan pätkän kävelin alussa, about puolivälissä ja lopussa. Edes aikanaan armeijassa en suostunut juoksemaan, vaikka sinne muuten vapaaehtoisesti meninkin. Ja nyt mä juoksin ihan omasta vapaasta tahdostani!
Voit kuvitella, että tunnelma on katossa, jos asuisin kerrostalossa niin se olis jo yläkerrassa asti! niin iloinen mä olen :)
Ja ei se riemu siihenkään vielä loppunut, tämän päivän kruunasi 200. kirjautumiskerta salin järjestelmään. En voi uskoa, että mä olen todella päässyt näin pitkälle. Liikkunut yli 200 kertaa alle 10 kuukauden aikana. Juossut elämäni ensimmäisen lenkin. Ja paljon paljon muuta!
Oikeasti, se missä päätät onnistua, siinä onnistut! Mä olen ainakin omalla kohdallani saanut todeta, että se pitää paikkansa. Pitää uskaltaa unelmoida suuria, sillä ne unelmat kyllä toteutuu! Mun unelmani siitä Fitnesskissasta on taas askelta lähempänä!
lauantai 25. toukokuuta 2013
7. taivas
Elämä on mennyt kuin 7. taivaassa viimeiset pari päivää. Olo on uskomaton, mieli iloinen ja tuntuu ettei mikään voi ryövätä tätä fiilistä :)
Nämä viime päivät olen ihmetellyt, ihastellut ja hämmästellyt asioita ja elämää. Joka päivä tuntuu tulevan uusia asioita tajuntaan, jotka konkretisoituu ihan uudella tasolla. Jotenkin olen alkanut näkemään itseäni ihan uudella tavalla sekä peilistä että muutenkin. Moni asia alkaa tuntumaan mahdolliselta ja tuntuu että ovet ovat auki joka suuntaan.
Eilen iltalenkillä olin yhtä aikaa kauhistunut ja innostunut, kun ensimmäisen kerran elämässäni tuli himo lähteä juoksmaan. Siis minä, joka en ikimaailmassa ole tykännyt juosta, saati jaksanut. Nyt hinku olisi kova. Harmittelin lenkin aikana, että tulin lähteneeksi farkuissa ja crocseissa ulos, ei niillä paljon juosta. Mutta täytynee käydä kokeilemassa joku ilta, miltä se tuntuu. Juokseminen. En oikeasti vielä pysty näkemään itseäni juoksemassa, mutta onhan tässä menneinä kuukausina ollut paljon muutakin, jota en ole pystynyt kuvittelemaan ja silti olen kyennyt sen tekemään. Jostain se pitää aloittaa, kyllä se pääkoppa seuraa perässä ja tottuu ajatukseen.
Vaikka olo on tällä hetkellä mitä mahtavin, tuntuu että elän monta päivää kestävässä endorfiinikännissä, niin silti tunnen itseni hyvin. En voi luvata, etten koskaan enää heitä kirvestä kaivoon, mutta lupaan käydä hakemassa sen sieltä kaivosta takaisin kun se päivä koittaa.
Ravintovalmennuksen loppuminen aiheutti jännän ajatusreaktion. Huomasin, että ajatuksiin tulvi vanhoja toimintamalleja ja huomasin jossain vaiheessa ajattelevani että eihän se nyt ole enää niin väliä, kun ei tarvitse raportoida kenellekään eikä kukaan seuraa syömisiä. Onneksi havahduin noihin ajatuksiin, sillä niinhän asia ei ole. Uudet toimintatavat ja mallit on nyt opeteltu ja nyt se vaikea osuus alkaa. Omillaan pärjääminen siitäkin huolimatta, ettei kukaan katso perään. Sitä varten on nyt opeteltu kuukausi toisensa perään ja haettu uusia tapoja ja ajattelumalleja. Toisaalta oli hienoa huomata omat ajatukset ja tunnistaa niitä sudenkuoppia.
Pari päivää sitten tapahtui myös se, mitä en olisi koskaan uskonut. Erään ystäväni kanssa ei olla nähty marraskuun jälkeen, vaikka yhteyksissä toki ollaan oltu. Törmättiin sattumalta kaupassa ja hän ei tunnistanut mua. Ensin aattelin, ettei hän nähnyt mua, mutta kun moikkasin niin hän oli ihan äimänä. Totesi siinä sitten, että ei tajunnut kuka olin. Jotain muutosta on siis tapahtunut :)
Pieniä asioita joista tulee iso ilo :) Pelkästään niillä monilla ihanilla sanoilla ja palautteilla, joita oon viime päivinä saanut, jaksan taas monta viikkoa eteenpäin. Mulla on ihanat tsempparit ja tukijoukot, jotka kannustaa jaksamaan ja jatkamaan :)
Tänään en mieti liikuntaa enkä syömisiä. Tänään on juhlapäivä ilman erityistä juhlan syytä. Minä aion juhlia itseäni, elämää, ystäviäni, onnellisuutta ja sitä että tänään elämä on ihanaa! Olen viimein oppinut, että minä olen sen arvoinen!
Nämä viime päivät olen ihmetellyt, ihastellut ja hämmästellyt asioita ja elämää. Joka päivä tuntuu tulevan uusia asioita tajuntaan, jotka konkretisoituu ihan uudella tasolla. Jotenkin olen alkanut näkemään itseäni ihan uudella tavalla sekä peilistä että muutenkin. Moni asia alkaa tuntumaan mahdolliselta ja tuntuu että ovet ovat auki joka suuntaan.
Eilen iltalenkillä olin yhtä aikaa kauhistunut ja innostunut, kun ensimmäisen kerran elämässäni tuli himo lähteä juoksmaan. Siis minä, joka en ikimaailmassa ole tykännyt juosta, saati jaksanut. Nyt hinku olisi kova. Harmittelin lenkin aikana, että tulin lähteneeksi farkuissa ja crocseissa ulos, ei niillä paljon juosta. Mutta täytynee käydä kokeilemassa joku ilta, miltä se tuntuu. Juokseminen. En oikeasti vielä pysty näkemään itseäni juoksemassa, mutta onhan tässä menneinä kuukausina ollut paljon muutakin, jota en ole pystynyt kuvittelemaan ja silti olen kyennyt sen tekemään. Jostain se pitää aloittaa, kyllä se pääkoppa seuraa perässä ja tottuu ajatukseen.
Vaikka olo on tällä hetkellä mitä mahtavin, tuntuu että elän monta päivää kestävässä endorfiinikännissä, niin silti tunnen itseni hyvin. En voi luvata, etten koskaan enää heitä kirvestä kaivoon, mutta lupaan käydä hakemassa sen sieltä kaivosta takaisin kun se päivä koittaa.
Ravintovalmennuksen loppuminen aiheutti jännän ajatusreaktion. Huomasin, että ajatuksiin tulvi vanhoja toimintamalleja ja huomasin jossain vaiheessa ajattelevani että eihän se nyt ole enää niin väliä, kun ei tarvitse raportoida kenellekään eikä kukaan seuraa syömisiä. Onneksi havahduin noihin ajatuksiin, sillä niinhän asia ei ole. Uudet toimintatavat ja mallit on nyt opeteltu ja nyt se vaikea osuus alkaa. Omillaan pärjääminen siitäkin huolimatta, ettei kukaan katso perään. Sitä varten on nyt opeteltu kuukausi toisensa perään ja haettu uusia tapoja ja ajattelumalleja. Toisaalta oli hienoa huomata omat ajatukset ja tunnistaa niitä sudenkuoppia.
Pari päivää sitten tapahtui myös se, mitä en olisi koskaan uskonut. Erään ystäväni kanssa ei olla nähty marraskuun jälkeen, vaikka yhteyksissä toki ollaan oltu. Törmättiin sattumalta kaupassa ja hän ei tunnistanut mua. Ensin aattelin, ettei hän nähnyt mua, mutta kun moikkasin niin hän oli ihan äimänä. Totesi siinä sitten, että ei tajunnut kuka olin. Jotain muutosta on siis tapahtunut :)
Pieniä asioita joista tulee iso ilo :) Pelkästään niillä monilla ihanilla sanoilla ja palautteilla, joita oon viime päivinä saanut, jaksan taas monta viikkoa eteenpäin. Mulla on ihanat tsempparit ja tukijoukot, jotka kannustaa jaksamaan ja jatkamaan :)
Tänään en mieti liikuntaa enkä syömisiä. Tänään on juhlapäivä ilman erityistä juhlan syytä. Minä aion juhlia itseäni, elämää, ystäviäni, onnellisuutta ja sitä että tänään elämä on ihanaa! Olen viimein oppinut, että minä olen sen arvoinen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)