7. taivas

Elämä on mennyt kuin 7. taivaassa viimeiset pari päivää. Olo on uskomaton, mieli iloinen ja tuntuu ettei mikään voi ryövätä tätä fiilistä :)

Nämä viime päivät olen ihmetellyt, ihastellut ja hämmästellyt asioita ja elämää. Joka päivä tuntuu tulevan uusia asioita tajuntaan, jotka konkretisoituu ihan uudella tasolla. Jotenkin olen alkanut näkemään itseäni ihan uudella tavalla sekä peilistä että muutenkin. Moni asia alkaa tuntumaan mahdolliselta ja tuntuu että ovet ovat auki joka suuntaan.

Eilen iltalenkillä olin yhtä aikaa kauhistunut ja innostunut, kun ensimmäisen kerran elämässäni tuli himo lähteä juoksmaan. Siis minä, joka en ikimaailmassa ole tykännyt juosta, saati jaksanut. Nyt hinku olisi kova. Harmittelin lenkin aikana, että tulin lähteneeksi farkuissa ja crocseissa ulos, ei niillä paljon juosta. Mutta täytynee käydä kokeilemassa joku ilta, miltä se tuntuu. Juokseminen. En oikeasti vielä pysty näkemään itseäni juoksemassa, mutta onhan tässä menneinä kuukausina ollut paljon muutakin, jota en ole pystynyt kuvittelemaan ja silti olen kyennyt sen tekemään. Jostain se pitää aloittaa, kyllä se pääkoppa seuraa perässä ja tottuu ajatukseen.

Vaikka olo on tällä hetkellä mitä mahtavin, tuntuu että elän monta päivää kestävässä endorfiinikännissä, niin silti tunnen itseni hyvin. En voi luvata, etten koskaan enää heitä kirvestä kaivoon, mutta lupaan käydä hakemassa sen sieltä kaivosta takaisin kun se päivä koittaa.

Ravintovalmennuksen loppuminen aiheutti jännän ajatusreaktion. Huomasin, että ajatuksiin tulvi vanhoja toimintamalleja ja huomasin jossain vaiheessa ajattelevani että eihän se nyt ole enää niin väliä, kun ei tarvitse raportoida kenellekään eikä kukaan seuraa syömisiä. Onneksi havahduin noihin ajatuksiin, sillä niinhän asia ei ole. Uudet toimintatavat ja mallit on nyt opeteltu ja nyt se vaikea osuus alkaa. Omillaan pärjääminen siitäkin huolimatta, ettei kukaan katso perään. Sitä varten on nyt opeteltu kuukausi toisensa perään ja haettu uusia tapoja ja ajattelumalleja. Toisaalta oli hienoa huomata omat ajatukset ja tunnistaa niitä sudenkuoppia.

Pari päivää sitten tapahtui myös se, mitä en olisi koskaan uskonut. Erään ystäväni kanssa ei olla nähty marraskuun jälkeen, vaikka yhteyksissä toki ollaan oltu. Törmättiin sattumalta kaupassa ja hän ei tunnistanut mua. Ensin aattelin, ettei hän nähnyt mua, mutta kun moikkasin niin hän oli ihan äimänä. Totesi siinä sitten, että ei tajunnut kuka olin. Jotain muutosta on siis tapahtunut :)

Pieniä asioita joista tulee iso ilo :) Pelkästään niillä monilla ihanilla sanoilla ja palautteilla, joita oon viime päivinä saanut, jaksan taas monta viikkoa eteenpäin. Mulla on ihanat tsempparit ja tukijoukot, jotka kannustaa jaksamaan ja jatkamaan :)

Tänään en mieti liikuntaa enkä syömisiä. Tänään on juhlapäivä ilman erityistä juhlan syytä. Minä aion juhlia itseäni, elämää, ystäviäni, onnellisuutta ja sitä että tänään elämä on ihanaa! Olen viimein oppinut, että minä olen sen arvoinen!