Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punnerrus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punnerrus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. elokuuta 2016

uuden salin sisäänajo alkakoon

Uuden salin sisäänajo on alkanut. Siis omalla kohdallani uuden, vaikka onhan tuo tuolla jo jonkin vuoden ollut. Nelisen kuukautta olen ollut siellä jäsenenä, mutta lähteminen on ollut haastavaa. Siis tekosyitä on löytynyt.

Eilisen "tilinpäätöksen" jälkeen, oli tänään helppo lähteä tunnille. Kotoa lähtiessä ko. tunti näytti vielä varattua, joten päätin että menen tyrkylle ja jos tunnille ei mahdu, niin jään salille. Ja kappas, ehdin sekä salin että tuon kahvakuulatunninkin, koska sinnehän vapautui mulle sopivasti paikka!

Ihan turhaan sitä miettii etukäteen, millainen tunti on ja pärjääkö siellä ja millainen ohjaaja on jne. Paljon sitä ehtii miettimään, kaikki ihan turhaan.

Tunti ja ohjaaja olivat hyvät, meen uudelleenkin :)

Mutta kaikista mukavinta oli huomata, että vaikka taukoa säännöllisestä liikunnasta on ollut jo melkoinen tovi, ei lihakset ole kaikkea unohtaneet. Punnerrukset sujui siinä missä muillakin ja kuulat heilui rivakkaa tahtia. Enkä edes valinnut niitä kevyimpiä ja silti olisin voinut ottaa vielä asteen verran painavamman. Toisaalta ehkä oli ihan hyvä palautella mieliin liikkeitä ja liikeratoja vähän kevyemmän kuulan kanssa :) Moneen kertaan mietin tunnilla sitä, että onneksi sain Ainolta ja Caritalta hyvät opin kahvakuulan saloihin aikanaan. Liikeradat löytyi helposti ja mikään paikka ei tullut väärällä tavalla kipeäksi. Jonkin lainen keskivartalon tukikin löytyi (siis se on vielä olemassa, se keskivartalo).

Nyt kun naaman punoitus alkaa hiljalleen tasaantua, on kropassa mukava tunne. Se tunne, jota niin usein on kaivannut. Uusia lihaksia, vanhojen aktivoimista ja mieli on virkeämpi. Siis kaiken kaikkiaan ihan hyvä maanantai! Ihan endorfiineihin en vielä päässyt käsiksi, mutta ehkä sekin sieltä alkaa löytymään taas.

Minä ja mun kaksi vasenta jalkaa meinasi jäädä zumbaankin, mutta sen aika ei ole vielä. Kerran elämässäni oon ollut zumbassa ja sen muistan vieläkin. Enkä suinkaan lämmöllä :D joten hiukan saa aikaa kulua ennen kuin sieltä itseni löydän...

Keskiviikkona on tiedossa seuraava ohjattu tunti, sitä ennen luulen vieväni itseni palauttelevalle salikäynnille. Hikeä, ilman muuta, mutta ei maksimipainoja. Takareisissä on niin mukava tunne nyt, että ehkä myös kyykyt jää huomenna välistä :p

Hyvä alku siis viikolle. Hyvä alku uudelle vanhalle elämälle :) 

torstai 9. tammikuuta 2014

Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja, julkinen sellainen. Vuosi sitten alkoi yhteinen taipaleemme tämän yhden aiheen ympärillä. Elämäntaparemontti, pysyvän muutoksen etsiminen ja siihen liittyvät ylä-ja alamäet. Aika juoksee ihan kauheaa kyytiä. En voi uskoa, että siitä on jovuosi kun aloitin tämän blogin pitämisen. Uskomatonta, kun tuntuu että se oli ihan vasta... Vaikka kuitenkin hirveästi on ehtinyt tapahtumaan. Blogissakin.

Viikon liikunnat ovat olleet vähän maltillisempia viime viikkoon nähden ja niitä lepopäiviä on ollut tasaisesti. Eilen olin aamusalilla (JESH!!!!) ja illalla palauttelevaksi otin pitkän kävelylenkin ystävän seurassa. Pitää hyödyntää tuo ihana lenkkeilymaasto ennen kuin se lumi tulee ja hiihtäjät valtaavat sen itselleen pitkäksi aikaa. Sikäli kun sitä lunta tulee ja hiihtäjät pääsevät sivakoimaan...

Tänään heräsin aamusalia varten, mutta suunnitelmissa oli myös illan combat joten jätin salin väliin. Lopulta myös combat jäi väliin koska tämä viime kesänä leikattu käsi reistailee nyt pahemman kerran ja käsikirurgi kutsuu parin viikon päästä ylimääräiselle käynnille. Sen ei anneta kuiitenkaan hidastaa enempää kuin on pakko. Eikös vaan :)

Viulunsoitto on jäissä nyt totaalisesti. Pelkkä viulun pitely (ja sehän ei edes paina mitään) sattuu ja käden liikeradat on huonontuneet. Vai johtuuko puutteelliset liikkeet kivusta, paha sanoa. Onhan se ollut kipeä koko ajan. Sattunut ihan oikeasti ja lujaa, mutta ei se valittamalla siitä mihinkään muutu. Joten hammasta purren kuntoutetaan se niin hyväksi kuin on mahdollista saada. Kahvakuulaan ei ole myöskään mitään asiaa, koska tunnottomuus vaivaa eikä oikein saa otetta siitä kuulasta. Potkunyrkkeily alkaisi viikon päästä, mutta sinnekään ei ole asiaa. Sen on nämä viime päivät osoittaneet. Käsi ei kestä ja nyt ei ole aika hakea käden kohdalla niitä rajoja. Mutta se, että muutama "laji" jää pois, ei sulje muita pois. Onneksi. Ja onneksi sitä valinnanvaraa on mielettömästi!

Liikkuminen jatkuu siis normaalisti. Kaikkea teen edelleen, jatkan tätä muutosta niin kuin ennenkin. Vähän varovaisempi joudun olemaan punnerrusten kanssa, ettei kohta ole nenä poskella siksi että käsi ei kantanutkaan... Se olis aika nolo selitys kertoa töissä, miksi naama on kuin nyrkkeilyottelun jäljiltä... ei ehkä menisi läpi :D

Huomenna menen kuuntelemaan Jutta Gustafsbergiä Espooseen, joten aamusali kutsuu. Huomiseksi ei ole suunnitteilla taukopäivää, joten liikunta otetaan siis aamuun. Viikonloppu meneekin tiiviisti liikkuessa :) Toivotaan että Jutalla olisi jotain vinkkejä, joista saisi erilaista motivaatiota ja intoa myös omaan liikuntaviikon rakennukseen. Ja siihen ruokavalioonkin.

Ei se liikkuminen ja oikein syöminen ihan turhaa ole ollut, koska jouluna kerrytetyt kilot on nyt poissa ja nyt virallisesti jatkan matkaa siitä mihin ennen joulua jäin. Paljon hyviä asioita tähänkin päivään, kädestä huolimatta.

Kiitos sinulle lukija tsempeistä tämän blogi-vuoden aikana ja tästähän me vain jatkamme matkaa :) Katti porskuttaa edelleen, se löytää uusia lihaksia kropastaan ja aikoo vielä lunastaa lupauksensa ;)

lauantai 4. tammikuuta 2014

Aamusali

Aamusali. Pari kertaa takana ja olen ylpeä itsestäni. Olen saanut itseni ajoissa hereille. Ajoissa salille, syömään valmistavat / palauttavat treenin yhteydessä. Ja ehtinyt myös ajoissa töihin.

Ensimmäinen aamusali ei alkanut hyvin. Suunnitelmissa se meni täydellisesti. Kamat ja eväät oli pakattuna hyvissä ajoin, kello soimassa niin kuin pitääkin. Nukkumaan mennessä kellon soittoon oli aikaa lähes 9 tuntia. Siis ruhtinaalisesti unta. Niin, jos se nukkumatti olisi vain saapunut kuten kutsuin. Toisin kävi ja lopulta unta kertyi vajaa 3 h. Silti selvisin salille, jollain ihmeellisellä energialla vedin reilun tunnin treenin ja pääsin töihinkin.

Veden juominen, joka on ollut mulle usein haaste, ei ole näinä päivinä ollut ongelma. Päin vastoin vettä on kulunut litra tolkulla. Se on ihana tunne, kun haluaa vain vettä ja se vesi myös vie janon mennessään.

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ladattuna aamusalilla ja vähillä yöunilla, se vei mehut meikäläisestä täysin. Mutta yllättävän hyvin kestin hereillä iltaan asti ettei rytmit lähteneet sekoilemaan päiväunien johdosta. Mä kun en tunnetusti osaa nukkua 30 min päiväunia, ne on aina 2-3 tuntia :D Joten mun ei niitä kannata hirveesti harrastaa....

Ensimmäisen aamusalin lopetin miestenpunnerrukseen. Tähän asti ne on siis menneet puolikkaina ja niitä on mennyt ehkä 5-6. Sitten oon luovuttanut kun "muka sattuu". Mutta tällä kertaa katsoin sinne peiliin, halusin nähdä, onko asento sellainen kuin pitäisi (tai edes sinne päin) ja muutenkin hahmottaa missä mennään. Olin yllättynyt, koska eihän se jääkään puoliväliin, se menee ehkä 3/4 alas asti, vielä voisi mennä alemmas. Ja mä tein niitä 2 x 15. Putkeen. Happy me!! Kyllä, sattui ihan oikeasti. Mutta hyvällä tavalla ja hammasta purren eteenpäin. Rajojen ylitystä, puskemista yli sen tutun ja turvallisen.

Treenimusiikilla ei ole koskaan ollut mulle merkitystä. Tai paremminkin en ole tajunnut mikä merkitys sillä on. Nyt veivasin spotifystä itselleni kaikki combattien lempibiisit, ne parhaimmat ja tietenkin hyvällä rytmillä ja jumputuksella. Kokeilin ja rakastuin. Se antaa ihan toisenlaista virtaa ja menoa omaan tekemiseen! En taida luopua siitä ihan heti... Ainoa huono puoli on tuo runsauden pula. Latasin ensin kaikki lempibiisit, joita olikin sitten yhteensä 3,5 tunnin verran. Piti tehdä uusi lista, jossa musiikkia on nyt sitten vajaa 1,5 tuntia. Voi olla sieltä listalta tippuu vielä jokunen kappale pois, jos niihin kyllästyy kun kuuntelee aina salilla ollessa.

Toinen työpäivä ja aamusali sujui paremmin. Unta takana enemmän ja kellon soidessa ennen viittä, olin virkeänä pystyssä. Hyvä treeni hyvillä painoilla. Ihmetys oli illalla kuitenkin kova, koska ihan eri lihakset on kipeänä kuin ne joita koitin rääkätä. Toisaalta hyvä että edes jossain tuntuu, on mennyt sitten johonkin se liike perille. Toisen aamusalin lopetin myös miestenpunnerruksiin. Niistä on nyt tullut mulle sivulankun kaltainen "pakkomielle". Sivulankkua harjoittelen joka kerta kun salin puolella olen, sitä aitoa versiota eikä kevennettyä.

Olkapää valittaa monista nykyisen ohjelman liikkeistä ja korvaavia joutuu miettimään. Hiukan myönnän että mielenkiinto ohjelmaan ei ole kohdallaan, mutta salin puolelle kyllä. Sen verran on onneksi noita erilaisia tunteja jo takana, että niistä saa loistavia variaatioita mm. vatsalihaksille. Mä oikeastaan haluaisin jonkun ihan kauhean tappo-ohjelman vatsalihaksille, sellaisen rääkin että oksettaa :D Ehkä mä kehtaan joku päivä pyytää sellaisen ;) Nyt oon tehnyt pitkälti cx:n, combatin ja pumpin vatsoja. Joo, niillä saa hyvin kyllä kipeäksi paikat...

Ensi viikon liikuntalukkari alkaa olemaan valmis. Siis se oma suunnitelma. Vielä en vain ole päättänyt mitkä on ne aamut jolloin aamusali kutsuu. Lähinnä siksi, että joka päivä on myös iltatunteina sellaisia joille haluaisin mennä. Ja niitä lepopäiviäkin pitäisi olla... Eli suunnitelmat vaatii pientä hiomista vielä. Mutta tästä se lähtee. Kaksi aamusalia takana... Ja olen niistä himputin ylpeä!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Tasan 300

Tulipa se hetki. Yksi etappi jälleen tällä tiellä. 300. kirjautuminen Keitaalle :)

Muistan kun keväällä eräänä torstaiaamuna tuli se 150. kirjautuminen. Sen jälkeen on ollut tuskaa ja taukoa, pakkolepoa ja väliviikkoja. Ajattelin ettei tuo lukema koskaan tuosta lisäänny, mutta ehtihän se tämän vuoden puolelle. Ihan yrittämättäkin :)

Viimeiset neljä päivää on olleet liikuntaa. Koko kroppa on käyty läpi tehokkaasti. On ollut lihaskuntoa ja aerobista. Ja vatsalihaksia on rääkätty joka päivä. Mä olen päättänyt että toi "viidennellä kuulla raskaana" - maha katoaa tosta just nyt ja heti. Okei, se vaatii työtä. Sitä itseään ja kunnolla... Ja sitä se on todellakin saanut osakseen. Rääkkiä toinen toisensa perään. Alkaa hiukan jo ideat loppua vatsalihasliikkeiden kanssa... Onneksi on siis CXworks jossa tuo keskipilari saa kyytiä koko rahan edestä.

Usko on meinannut loppua moneen kertaan. Välillä se on loppunutkin. Ja silti on jatkettu. Tahti on ehkä hidastunut mutta eteenpäin on kuitenkin taivallettu. Ja tästä jatketaan huomennakin. Periksi ei anneta, se ei ole enää vaihtoehto.

Edellisten kolmen päivän treenit niin kuntosalin, crossingin kuin jumppasalin puolella on saaneet kropan todellakin kipeäksi. Hyvällä tavalla kipeäksi, sillä tätä kipua olen kaivannut koko syksyn. Se kertoo että jotain on mennyt perille ja elimistössä on hälytystila päällä. Shokkihoidolla eteenpäin joten tänään oli suuntana rakastamani combat ja cx (joista jälkimmäistä en kyllä voi sanoa rakastavani mitenkään päin :D ).

Eilinen vatsarääkki tuntui kehossa alusta asti ja muay thai jäi vajaaksi koska sain vatsalihakset niin kramppiin ettei tiennyt miten se helpottaa.... Oon siis viimeinkin oppinut miten liike menee oikeaan paikkaan. Jesh!! jossain jo alkupuolella tuntia iski hillitön hyvänolontunne ja endorfiinikänni, en tuntenut enää jalkojakaan kunnolla ja välillä oli ihan sellainen olo että leijuu puoli metriä lattian yläpuolella. En muista koska olisin saanut itsestäni irti samanmoista jalkatyötä ja kunnon lantionkierrot iskuihin! Whoop whoop! Tämä onnentunne, se lähtee pienistä asioista! Eilen hinkkasin myös sivulankkua ja oon niin onnellinen että pystyin tekemään sen ilman kevennystä ja asentokin pysyi yli 30 sekuntia (ihan hirveellä tärinällä) molempiin suuntiin! mä kesytän sen vielä, vaikka siihen menis loppuelämä!!

Näiden parin päivän aikana, kun liikunta on taas vienyt mennessään, olen uskaltanut päästää ajatuksiini takaisin sen yhden kauan sitten haudatun unelman. Ehkäpä jonain päivänä se on kuitenkin totta... Pitää ottaa puheeksi joku kerta ja vähän kysellä neuvoa, sitten sen voi kertoa julkisestikin :)

Liikunnan lisääntyminen on tuonut suotuisan korjausliikkeen myös jääkaapin sisältöön, ateriarytmiin ja valmistavaan/palauttavaan liikuntasuoritusten kohdalla. Ja tuntuu että ajatuskin juoksee taas vähän kirkkaammin kun syö säännöllisesti, vähän paremmin kuin viime viikkoina ja pitää huolen riittävästä ravinnon saannista. Tällä lomalla, joululla, elämänmuutoksella ja arjen muuttuneella sisällöllä on ollut lopulta erittäin hyvä vaikutus elämään :)

Nyt on aika venytellä. Ja tehdä se hyvin, että huomenna on taas iskussa. Combatissa, tietenkin :)

Ja niin. Se katti elää ja voi hyvin, ei sitä vielä fitnesskissaksi voi kutsua, mutta päivä päivältä lähempänä tavoitetta :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Askel askeleelta

Mä olen haikaillut koko syksyn perjantai-illan steppiin. Kun tajusin jokin viikko sitten, että ihana ohjaajamme perjantai-illasta siirtyy vuoden vaihteessa muualle, iski pieni paniikki. Olen ollut tasan kerran stepissä, se oli huhtikuussa ja muistan sen tunteen kun tasapaino ei ollut ihan kohdallaan ja kuolema todellakin meinasi korjata mennen, tullen ja palatessa.

Päätin jo pari viikkoa sitten, että tähän vuoden viimeiseen perjantai-iltaan kuuluu steppi ja pumppi. Tuplatunti ihanan ohjaajan vetämänä. Rikkoen omia rajoja. Kieltämättä olisi tehnyt mieli keksiä jotain todella hyviä tekosyitä, miksi ei tänään voi mennä tuolle tunnille. Ja kaikki vain siksi, että muistikuvat laudasta ja omasta koordinaatiokyvystä on erittäin tuoreessa muistissa, hyvin säilyneinä...

Halusin kuitenkin mennä kokeilemaan tuota yhdistelmää, monen monen kuukauden jälkeen. Ja voin sanoa että olen onnellinen että jälleen tyrkkäsin itseni yli oman mukavuusvyöhykkeen! Ilman apuja ja kannustusta se ei tapahtunut. Siksi olenkin joka päivä niin iloinen Keitaan hyvistä ohjuksista. Tyrkkivät eteenpäin ja pudottelevat pois pilvilinnoista. Mutta kannustamalla, ei lannistamalla. Siinä on iso ero!

Jokaisen kappaleen aikana ajattelin sitä, ettei se lauta tunnukaan niin kamalalta kuin viimeksi. Koordinaatio ei ollut ihan niin hataraa kuin ennen. Vaikka todellakaan kädet ei menneet sinne, mihin olisi pitänyt :D En muista koska olen viimeksi hihitellyt itselleni siihen tahtiin mitä tänään nauroin. Itselleen on hyvä nauraa, se tekee liikunnastakin paljon hauskempaa :) Odotin jokaisen kappaleen kohdalla sitä "kuolema korjaa just nyt" - oloa, mutta se ei tullut. Päin vastoin se onnistumisen riemu ja endorfiinimyrsky saapui kyllä. Kappale kappaleen myötä, yhä enemmän :) On aika ihana tunne, kun tajuat oman kehittymisesi pienissäkin asioissa. Vaikka ei tämä ehkä ollut se ihan pienin asia.

Ensi kosketus nykyiseen pumpin ohjelmaan ja olen jälleen koukussa jalkakyykkyihin. Myöskin rintabiisi pysyy lempparina tämänkin ohjelman ajan. Selkäkappale oli loistava ja naureskelin itselleni, että olkapääbiisi tuntui eniten vatsalihaksissa ja selässä... ei se voi olla huono merkki :) Pumppi sujui hyvin, joskin olkapää valitteli ja koko kroppa oli pienoisessa hapen puutteessa eilisestä. Mutta hyvä valmistautuminen tunteihin antoi energiaa jaksaa molemmat.

Vuoden viimeinen perjantai. Se ei olisi voinut sujua paremmin! Omien rajojen ylitystä, sen tajuamista ettei peli ole menetetty, uusien mahdollisuuksien oivaltamista ja oman kunnon kohenemisen tajuamista. Ehkäpä jonakin päivänä mä onnistun yhdistämään myös kädet tuohon steppiin mukaan. Oli se sen verran kivaa, että sitä pitää päästä tekemään uudelleenkin. Ei ehkä joka perjantai, mutta silloin tällöin. Tästä voisi saada yhden tavoitteen ensi vuodelle. Tänään oikeasti tajusin stepin koukeroita miettiessä että takaisin lähtötilanteeseen on hitsin pitkä matka. Liian pitkä. Sinne ei ole mitään asiaa enää, ei mielikuvissa eikä oikeassa elämässäkään. Tässä ja nyt, tästä mennään eteenpäin. Ei taaksepäin. Ehkä joskus vähän sivuluisua mutta katse eteenpäin suunnattuna. Aika mahtavaa tajuta hiljalleen, mistä on lähdetty ja mihin on jo nyt päästy.

Eilinen kinkunsulattelu crossing+sali tuntuu edelleen koko kropassa. Se ihana tunne kun tiedät tehneesi jotain ja ansainneesi sen lihaskivun. Mutta sillähän se lähtee, millä on tullutkin joten toivotaan ettei huomenna ole ihan jyrän alle jäänyt olo... Tiedä vaikka innostuisi salille huomennakin :D vaikka toisaalta, onhan se toinen koti ja olohuone, jossa on hyvä viettää aikaa tehokkaasti ja hyödyllisesti.

ps. suuri ilo syntyi myös miestenpunnerruksista, jotka onnistui (kylläkin puolikkaina) lautaa vasten! Iso iso ilo niinkin mitättömästä asiasta! Mutta kehitystä siis havaittavissa :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Kinkun sulattelua

Joulunpyhät ovat sisältäneen paljon pieniä ja suuria iloja. Tänään päädyin tapaninpäivän kunniaksi crossaamaan ja sulattelemaan kinkkua salille. Sali tuntui pitkästä aikaa hyvältä, kunhan muisti jättää olkapään rauhaan. Kiitettävä kuhina kävi salilla, moni muukin oli todennut kinkun kaipaavan vähän extraliikettä ;)

Edellisestä crossingista on aikaa kauan ja välillä tuntui puolituntisen aikana happi loppuvan ja henki salpautuvan. Ihan viimeisin kiihdytys jäi tekemättä, mutta hikivana oli kyllä sitäkin hienompi :D Tuli niin elävästi mieleen Sami Hedbergin "pumppipamppipumppipumppi" ja hihittelin itsekseni siellä takarivissä. Sali oli niin täynnä kuin olla ja saattaa, että ohjuskin luopui pyörästään kinkunsulattelijan vuoksi. Mitäpä ei meidän ohjukset tekisi, että asiakkaat ovat tyytyväisiä :) Ihana, ihana Keidas!!

Kotiin palasin siis vaihtovaatteetkin litimärkänä, ihana jälkihiki pukkasi kotimatkalla... Suihkun virvoittamana ja proteiinitankkauksen jälkeen päädyin vaatekaapille. Edellisestä kaapin siivouksesta on kulunut tovi. Tai onhan se ihan siisti (harvinaista kyllä...) mutta siellä on jälleen paljon liian isoja vaatteita. Taas on yksi säkillinen vaatetta vailla uutta kotia... Sain kesällä ystävältäni kassillisen hänelle isoja vaatteita, jotka oli mulle silloin aivan liian pieniä. Mutta jätin ne tavoitevaatteiksi itselleni. Tuossa kassissa oli myös ihana perustakki, joka ei silloin mennyt päälle mitenkään päin. Nyt tuo koon 38 takki menee päälle ja kiinnikin! uskomatonta, mutta totta! Ei se päällä vielä ihmistenilmoille mennä, mutta pieniä etappeja tämän pitkän urakan varrella. Nähdä, kuinka vaatteet eivät ensin mene päälle mitenkään päin ja sitten yhtäkkiä ne alkaakin lähestymään käyttöönottoa. Ihan mahtava tunne!

Nyt on kaapista siivottu pois (taas kerran) kaikki liian isot vaatteet. Ja taas mahtuu kaappiin vaikka mitä :) Hihittelin vanhoille housuille, jotka löysin kaapin perältä. Ne ei suinkaan ole lähtötilanteen housut mutta hyvin hukun niihinkin.... Ehkäpä saan jonkin sortin vertailukuvaa lisättyä tänne myöhemmin niistä ;)

Näinä joulunpyhinä on ajatukset palanneet tuon tuostakin vuoden takaiseen. Viime jouluna en syönyt suklaan suklaata, en torttua, piparia enkä kinkkua tai laatikoita. Tänä vuonna on ollut toisin. Olen viimein oppinut että sinne arjen keskelle mahtuu sitä juhlaakin. Suklaata ei ole mennyt laatikkotolkulla, ja muunkin herkun määrä on pysynyt kohtuullisena. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, koska tiedän että se näyttää enemmän kuin viimeksi. Mutta se luku ei määrittele sitä, missä kohtaa matka on menossa. Hiljaa hyvä tulee.

Tänään mietin jälleen, miksi inhoan kuntosalia niin paljon. Kuitenkin se ihana lihastutina ja tärinä syntyy siellä niin helposti. Ja mieli virkistyy kummasti. Eihän se liikunta aina voi olla sitä hypetystä ja ryhmän imussa menoa? Joitakin liikkeitä en ole tehnyt kuukausiin ja oli toisaalta ihana huomata, ettei ko. liikkeen teko tuntunut enää niin vaikealta. Ja samalla herättelin jälleen vatsalihaksia lankun, miestenpunnerrusten ja sivulankun kautta. Tuo sivulankku on ja pysyy vissiinkin meikäläisellä sellaisena kompastuskivenä, mutta toisaalta muistan että sen kanssa meni helpommin kun sitä harjoitteli säännöllisesti... Tänään asento löytyi heti, tärinä ilmestyi kuin tyhjästä ja mikä ihaninta, olkapäähän ei sattunut kertaakaan! Ei se asento siis ihan pielessä ole ollut, pikkaisen vain metsän puolella silloin tällöin...

Tämän loman ja pyhien aikana on ajatukset juosseet niin menneessä kuin tulevassakin vuodessa. tuntuu että ensimmäisen kerran koko syksynä olen pysähtynyt ja antanut itselle tilaa hengittää. Univelat on kuitattu ja mieli on huomattavasti virkeämpi kunnon yöunien jälkeen. Samalla olen hahmotellut ensi vuodelle tavotteita, haasteita ja ehkä myös vähän niitä unelmiakin miettinyt, mitä uskaltaa lähteä toteuttamaan ja minkä aika ei ole vielä.

Nyt kuitenkin nautitaan vielä joulusta, lomasta, omasta ajasta ja kiireettömyydestä. Työt kutsuvat vasta viikon päästä, joten nyt on hyvä hetki olla ja antaa asioiden edetä omalla painollaan :)

Ja tähän loppuun on ihan pakko laittaa tuo Sami Hedbergin pätkä, josta aiemmin mainitsin. Vatsalihakset on muutenkin hellänä päivän urakasta, mutta tämän tahdissa ne ei lepoa saa *wirn*


Ps. Jouluillan ihana ylläri oli kun avasin blogin ja huomasin lukijamäärän pyörähtävän seuraavalle tuhannelle :) kiitos jokaiselle lukijalle tsemppiviesteistä niin täällä vieraskirjassa, sähköpostitse kuin fb:ssäkin. Olette kultaakin kalliimpia ja jokainen kannustus on tullut tarpeeseen! Kiitos.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pieniä etappeja

Ehdin pitämään vajaan kahden viikon tauon liikunnasta ennen viime perjantaita. Työt on vienyt ajan niin hyvin, että aika ei oikeasti ole vain riittänyt. Ja sitten on koittanut kompensoida liikunnan puutetta pitkillä lenkeillä koiran kanssa.

Vaa'alla käymisessäkin on ollut tovin tauko. Oikeastaan ehti jo pieni paniikki iskeä, sillä syömiset ei ole olleet ollenkaan sitä, mitä olisi toivonut.... kakkua, piparia, pullaa, juustoja ja suolakeksejä, ihan kaikkea mahdollista mikä ei siihen ruokavalioon normaalisti kuulu. Kuitenkin positiivista on se, että kohtuus kaikessa on todella löytynyt. Eilen hyppäsin vaa'alle ja olin kyllä onnesta soikeana, koska lukema oli laskenut pikkaisen. Suunta elämäntapojen muutoksessa on edelleen siis oikea.

Perjantaina oli tarjolla pitkästä aikaa mun lempi tuplatunti. Ensin bodypump ja perään bodycombat. Voin vannoa, että tiukkaa teki! Jossain vaiheessa combatin aikana mietin oikeasti, miten vuosi sitten pystyin vetämään nuo molemmat tunnit ihan kivuttomasti läpi. Mutta tekniikka ei ollut sillon ihan sitä, mitä se nyt on. Enkä osannut laittaa peliin kaikkea silloin, nyt panos on paljon korkeampi ja tuskan hiki valuu pelkästä ajatuksesta. Nämä on niitä arjen pieniä muistutuksia siitä, mihin on päästy. Myöskin ne miestenpunnerrukset... Vaikka ne onkin vielä vain niitä puolikkaita, niin nyt meni jo vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. Pikkuhiljaa!!

Talvi tekee tuloaan ja on ollut jälleen aika käydä vaatekaappia läpi. Löysin vanhan jemman liian pieniä vaatteita, jotka aikanaan olen saanut. Nyt kokeilin niitä läpi ja kauhukseni huomasin, että suurin osa oli liian isoja! Ihanaa!!! Voin laittaa nekin kiertoon :) Varsinkin eräs yöpuku, jonka olen saanut joululahjaksi vuonna keppi ja kivi, joka on aina roikkunut siististi hengarissa odottamassa sitä päivää, että se olisi sopiva. Nyt se on kuin teltta :) Ihanaa, ihanaa!! En ole edes lappuja siitä ehtinyt poistaa ja aikaa on oikeasti kulunut 4-5 vuotta ainakin....

pari päivää on veto ollut niin poissa kuin olla voi, perjantaina jumppien jälkeen palelin ja totesin ettei se ole ihan normaalia lihastärinää. Kuumemittari antoikin bingolukemat joten päätin rauhoittaa viikonlopun ihan vain itselle. En tiedä, oliko kyse vain univelasta ja väsymyksestä, huonosta tankkauksesta ja tuplatuntien aiheuttamasta elimistön vastareaktiosta. Lauantaina kuume ei enää noussut, mutta vietin koko päivän sohvalla leviten joka suuntaan. Tänään olo on ollut normaali ja energiaa on taas kuin pienessä kylässä.

Tänään on jalat olleet ihan kamalan kipeät. Varsinkin sisäreidet. Kiitos perjantain tuplatuntien. Ihana polte kun tietää että sen on ihan itse saanut aikaan! Koska energiaa on, päätin uskaltautua tämän illan tuplatunnille, combat + cx odottaa hikoilijaansa. Ehkä otan vähän kevyemmin (niin varmaan ja seli seli....) ettei kuume nouse uudelleen :) Mutta kun on ihan pakko päästä, niin minkäs teet :) Ja toisaalta myös se sivulankku, mä niin inhoan sitä ja kuitenkin mä haluan voittaa sen :D Sitä pääsen tänään taas harjottelemaan ihan urakalla.

Tästä siis katse kohti uutta viikkoa. Marraskuu lähenee loppuaan ja kohta on aika alkaa miettimään joulua. Perjantaina 20.12 mä aloitan ruhtinaalisen 4 viikon "kesäloman" koska en ehtinyt kesällä lomaa pitämään. Aika luksusta ja ajankohta on mitä parhain! Tammikuussa sitten hetkeksi afrikan auringon alle, sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa :)

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Rakkaudesta vatsalihaksiin

"Huuda, huuda ilosta. Huuda, huuda vapaudesta ja huuda, huuda onnesta...." Voisinko lisätä tuohon vielä, että huuda endorfiinikännin riemusta :)

Tänään combatissa koettua. Mahtava fiilis, endorfiinit jyräsi. Keuhkoihin sattui niin maan perusteellisesti, jalat huusi hoosiannaa ja hiki virtasi ensimmäisen kerran lätäköksi asti lattialle. Ja kuitenkin, vaikka jossain vaiheessa tuli sellainen olo ettei voi enää yhtään enempää laittaa peliin, niin silti sitä sai vähän lisää tehoa ja vauhtia. Ihan mahti fiilis!! Jos koskaan ei työnnä itseään rajojensa yli, ei voi kehittyä... Tänään mentiin kohinalla taas rajoja rikkoen :) Moni liike kaipaa hiomista, edelleenkin. Karaten nopeat iskut takaa ei iske mun koordinaatioon ollenkaan ja toinen käsi tekee aina jotain ihan muuta. Mutta se on harjottelun puutetta, ei mitään muuta! Hiukan jäin harmittelemaan thunderkickin puutetta, mutta en usko että olisin selvinnyt sitä... Niin täydellisesti oli mehut poissa, joten sen opettelu jääköön ensi kertaan. Combatissa on vatsalihaksissa vähän punnerruksia tässä ohjelmassa. Potkunyrkkeilyssä oli pakko punnertaa miesten punnerruksia ja asento etsittiin eri tavalla kuin mihin olin tottunut. Mutta sieltä opitulla miesten punnerrukset alkavat sujumaan puolikkaina. Joo, ne on vaan puolikkaita, mutta silti. Jotain pienen pientä kehitystä edes nähtävissä ;) eikä noi miesten punnerrukset satu olkapäihin / ranteisiin kun haen asennon toisella tavalla alhaalta lähtien. Jos etsin sitä ns. yläasennosta (kontaltaan) jää kädet ihan liian eteen enkä jotenkin "pääse" tarpeeksi käsien päälle.... Hiomista, hiomista... Sitähän tämä on. Jatkuvaa hiomista :)

Cx combatin perään. Tänään se tuntui niin tuskalta, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja oli ihan pakko pitää. Harmitti niin vietävästi se, että ne olemattomat vatsalihakset on surkastuneet kokonaan pois ja joutuu taas alottamaan ihan alusta. Tai no, tuskin ihan alusta sentään.... Mutta aika lailla on joutunut palaamaan takaisin päin. Toisaalta se kehitys ja jonkin tietyn harjoitteen puute. Sen näkee heti tällaisissa asioissa. Ja se hiivatin sivulankku!! Vasemmalle asento löytyy, se pysyy kasassa asteen paremmin. Mutta oikealle se on ihan hukassa. Täydellisesti hukassa. Olkapäähän sattuu, pohkeet kramppaa ja olo on kuin solmuun vedetyllä mustekalalla... Asento ei siis ole niin kuin sen pitäisi olla. Peilin eteen joutaa harjoittelemaan, ei siinä muu auta. Mä olen saanut loistavan opastuksen asennon etsimiseen, joten kyse on vain harjoituksen puutteesta. Tärinän saan aikaiseksi kahdessa sekunnissa, eli johonkin se kai menee niin kuin pitää?

Tämän viikon hiljaa mielessä lausuttu tavoite on täyttynyt. Kolme kertaa pitäisi päästä cx:ään. Ensi viikolle on uudet tavoitteet ja ensimmäistä kertaa mun alkaa tekemään mieli päästä kokeilemaan grittiä. Oon suorastaan kauhuissani, koska se on tunti jossa mä tulen saletisti kuolemaan :D Mutta mieli tekis mennä jo kokeilemaan... On sovittu treenikamun kanssa, että korkataan tuo tunti 28.11 mutta entäs jos... Jos kuitenkin menisi aiemmin? Pitänee suunnitella asiaa vähän tarkemmin :) Se, että himoitsen ko. tunnille pääsyä pelottaa ja ihastuttaa yhtä aikaa. Tarkoittaako tämä että oma käsitys itsestä ja niistä omista rajoista on muuttunut taas kerran? Se entinen "enhän mä voi..." on muuttunut siihen suuntaan, ettei mikään ole mahdotonta. Ja kuitenkin, jokaisella tunnilla voi himmata jos tuntuu kuolema kolkuttelevan... Eli rohkeasti mukaan vain!

Mitä jäi käteen tästä päivästä. Hmm. Isäinpäivä, mulle vuoden turhin päivä... Mahtava endorfiinihumala ja mieletön tunne! mä olen elossa, pystyn ja kykenen, I can do it! Pieni kolaus itsetunnolle sivulankkujen suhteen, mutta siitäkin mennään yli. Taistelijan esimerkki. Arvostan ja kunnioitan suunnattomasti tuota Taitselijaa. Tästä päivästä jäi käteen siis paljon. Paljon hymyjä, hyvää mieltä, ylitettyjä rajoja, hikoiltuja lammikoita, kipeitä vatsalihaksia ja paljon paljon muuta. Tämä päivä oli rakkautta vatsalihaksia kohtaan <3

Katse kohti uutta viikkoa, uusia haasteita ja ennen kaikkea uusia ihania tunteja :)