Pitkästä aikaa taas täällä. Kevät on mennyt johonkin, en oikein itsekään tajua, mihin se meni. Vasta odotin talvilomaa, nyt on jo pääsiäinen ohi ja vappu ovella. Ihan käsittämätöntä mihin aika vain juoksee.
Viime viikkoina on tuntunut, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Ja väsymys on ollut sen mukainen. Yöunet ovat onneksi palanneet melkein normaaleiksi, joten siitä olen erittäin iloinen. Johan tässä ehdittiin reilu vuosi nukkumaan huonosti tai erittäin huonosti.
PT-sessio lähestyy loppuaan, vielä olisi yksi tapaaminen edessä. En ehkä päässyt niihin tavotteisiin, joita olin ajatellut, mutta hukkaan tämä aika ei ole mennyt! Päin vastoin olen saanut niin paljon uutta, hirmuisen määrän erilaisia tapoja ja ideoita liikkumiseen, uusia näkökulmia ja paljon paljon muuta!
Välillä syömiset ovat olleet todella hukassa, mutta nyt nekin ovat rytmittyneet pelottavan hyvin kohdalleen. Toivottavasti tää ei ole ohi menevä vaihe.
Ryhmäliikunta on ollut suorastaan jäissä mun kohdalla. Aika, energia ja motivaatio on ollut kortilla, joten on ollut helppoa jäädä pois. Välillä mietin, että pitäisi vain lähteä, mutta totesin ettei se pakottamalla ainakaan hauskaa ole. Joten olen antanut aikaa.
Eilen viimein lähdin ihan extempore army-tunnille. Tiesin, mihin olen menossa ja mietin kyllä pitkään, kuinka hyvin kunto kestää. Ja eihän se kestänyt. Harmitti ihan vietävästi tajuta, miten aika on tehnyt tehtävänsä myös lihaskunnon kohdalla. Mutta toisaalta tästä ei voi kuin nousta jälleen. Ryhmän imu saa antamaan enemmän kuin yksinään kuntosalin puolella. Ja kyllä tänään kropassa tuntuu, että jotain on tullut tehtyä. Tunnilla hikoillessa mietin peruskysymyksiä itsekseni. Mietin, mitä haluan ja mitä olen valmis "maksamaan" saavuttaakseni unelmani. Vastaus oli oikeastaan hyvinkin helppo ja yksinkertainen. Jos haluan saada sen, mitä unelmoin, on tehtävä töitä takapuoli ruvella. On mentävä mukavuusvyöhykkeeltä ulos, laitettava itsensä peliin ja tehtävä se pari toistoa vielä sen jälkeen kun aivot huutaa ettei jaksa enempää. Oli kauheaa tajuta, että vuosi sitten jaksoin painaltaa ihan eritavalla tunneillakin. Ja nyt hypyt ja nopeat vaihdokset olivat ihan hirveitä. Mutta siitä se lähtee taas kehittymään, siihen haluan uskoa ja luottaa!
Viimeiset pari viikkoa on huimaus ollut taas kaverina. Mutta verenpaineet on kunnossa, joten siitä se ei johdu. Niskat on niin jumissa, ettei happi enää kierrä ja saa silmissä sumentumaan. Eilisen tunnin jälkeen huomasin että jumit olivat vähentyneet ja olo oli parempi. Kroppa kaipaa siis liikuntaa pysyäkseen terveenä ja pärjätäkseen arjen keskellä. Ongelmat vähenee, kun pitää kropasta hyvää huolta!
Täällä siis tarvotaan eteenpäin. Välillä suossa ja välillä sitten vähän kantavammalla maaperällä. Koitan muistuttaa itselleni, että jos istun sohvalla ja jään kotiin, ei kunto kasva ja on turha itkeä kun hengästyttää. Mutta jos lähden liikkeelle, lisään perusliikuntaa ja hyötyliikuntaa, osallistun tunneille ja käyn salin puolella, on unelmat helpompi toteuttaa.
Tuumasta siis toimeen, työmatkapyöräily odottaa ottajaa :) Ekat ajot tältä keväältä on jo takana, joten nyt vain satulaan ja menoksi!