perjantai 31. tammikuuta 2014

Viimeinen päivä

Tammikuun viimeinen päivä ja perjantai-ilta. Ja mä olen ihan sanaton. Tämä viikko on ollut melkoista myrskyä meikäläisen mielessä. Tämä viikko iski ilmat pihalle ja laittoi jälleen peilin eteen. Sitä monesti tuudittautuu siihen uskoon, että kaikki on hyvin ja sitten huomaatkin tekeväsi asiat juuri niin kuin ei pitäisi ja koko konsepti leviää käsiin. Mutta siitäkin voi nousta, voihan?

Sunnuntain tappotuntien jälkeen olin aivan kuollut. Kuten edellisessä postissa kirjoittelin, niin tunneilla annoin enemmän kuin ennen. Pidin kiinni siitä, mitä olin luvannut itselleni. Ja siitä olen edelleen ylpeä. Maanantaina olin suunnitellut illaksi combattia ja crossingia, mutta tarjous joka heitettiin mulle jo viime syksynä vanhan harrastuksen henkiin herättämisestä oli hautunut siihen pisteeseen että otin askeleen siihen suuntaan. Niinpä jatkossa ainakin tämän kevään ajan maanantait on pyhitetty musiikille. Paluu rakkaan musiikin pariin on siis alkanut. Ja pakko sanoa, että päätös tuntuu edelleen ihan hyvältä. Joka toinen päivä olen myymässä tota viulua ja laittamassa pianoa polttopuuksi, joka toinen päivä ne on rakkaimmat asiat joista en voisi kuvitellakaan luopuvani. Ota tästä nyt sitten selvää....

Tällä viikolla oon paljon miettinyt tätä blogia. Sitä, mitä tänne kirjoittaa ja miten asiat pitäisi sanoa. Kun puuttuu ne äänenpainot ja ilmeet, moni asia saattaa saada merkityksen jota sen ei pitäisi saada. Rivien välistä voi lukea asioita, joita siellä ei oikeasti lue. Ja sitä myöten väärin ymmärrykset lisääntyvät. Tämä on ollut asia, joka on kummitellut mielessä päivällä ja vaeltanut niihin uniin öisin. Sitä miettii, pitäisikö pistää blogi tauolle, pitäisikö tästä tehdä kuitenkin suljettu sivu ja kirjoittaa vain itselleen. Mutta sitten mieleen nousee ne kaikki positiiviset asiat ja kommentit, kiitokset ja kannustukset. Ilman monia kannustuksia ja tsemppiviestejä en olisi nyt tässä. Ja toisaalta kun luen niitä viestejä joita saan monilta ihan tuntemattomiltakin, kuinka he ovat saaneet jotain uutta itselleen tämän kautta, en haluaisi sulkea sivua.

Ehkäpä siis koitan vaan kirjoittaa varovaisemmin. Miettiä tarkemmin, miten sanansa asettaa. Ja myös sen, mistä uskaltaa kirjoittaa. Toisaalta mietin, että tämä on mun matka. Siihen liittyy paljon hyvää ja ihan varmana paljon huonoakin. Mutta matka ei saa kuitenkaan tapahtua kenenkään kustannuksella. En tiedä, osaanko nyt ilmaista oikein sitä, mitä ajan takaa.... vaikea muotoilla ymmärrettäväksi sitä, mitä mielessä on.

Alkuviikon episodi, jos sitä voi siksi kutsua, sai mut pysähtymään. Ja pitämään tauon ohjatusta liikunnasta. Sen sijaan olen joka päivä vetänyt ulkokamat niskaan ja kävellyt ja juossut. Juossut sitä omaa epätietoisuutta karkuun ja jollakin tasolla myös sitä omaa pahaa oloa karkuun. Pahaa oloa siitä, kun tajuat tehneesi / sanoneesi asioita joita et olisi koskaan kuvitellut tekeväsi / sanovasi. Ja kun se totuus aukeaa siihen silmien eteen etkä voi muuta kuin yrittää hengittää syvään ja päästä kärryille itsekin. Olipas taas hienosti selitetty :D Mutta ehkä tiedät omalta kohdalta sen tilanteen kun luulet tekeväsi jotain ja totuus onkin ihan kaikkea muuta ja kun se totuus sitten valkenee sinullekin, kuinka se salpaa hengen ja pysäyttää. Meikäläisen se todella pysäytti. Valvoin kaksi yötä käyden blogia läpi ja miettien. En ole poistanut mitään, minkä olen julkaissut ja toistaiseksi en näe syytä poistaa mitään, mutta miettinyt olen. Ihan liian paljon.

No se siitä. Joka tapauksessa tällä viikolla olen siis ulkoillut. Talvisää on pitänyt posket punaisena ja saanut silmät vuotamaan. Vaikka aurinkoa en ole nähnyt kuin työpaikan ikkunasta käsin, olen nauttinut ulkoilmasta enemmän kuin pitkään aikaan. Ja juokseminenkin on ihan kivaa, vaikka  kyllä mä mietin että onko sitä pakko aloitella -15 pakkasessa? Talven ekan juoksulenkin jälkeen oli pakko ottaa buranat ja panadolit yöksi kun särki siihen tahtiin jalkoja että jotain oli tehty. Tällä massalla juokseminen ei ole ihan vieläkään se paras mahdollinen liikuntamuoto...

Tällä hetkellä teen jonkin sortin luopumistyötä autosta. Mä en oikeastaan tarvitsisi autoa enää, koska koiria ei ole ja metsään ei tarvitse päästä samalla tavalla (joo, selityksen makua.... mä en pärjää ilman autoa...). Olen siis lenkkeillyt paljon myös kodin ja keitaan väliä, miettinyt kuinka paljon kävely vie aikaa ja mihin tunneille on jatkossa mahdollisuus päästä, jos autoa ei ole. Jääkö aamusalit kokonaan pois, jos luovun autosta. Entäs uimiset ja kaikki muu oheistoiminta joka on tapahtunut muualla kuin tässä parin km:n säteellä. Matka keitaalle ei ole mahdoton, mutta aiheuttaa järjestelyjä. Lempitunnit jäävät pois ja käytännössä mahdollisuus on päästä vain töiden jälkeen oleville tunneille jos menen töistä suoraan. Jos tulen kotiin, tiedän etten täältä enää irtoa jumpalle. Elämä on hankalia päätöksiä täynnä.

Olin ilmottautunut tälle perjantaille pumppiin ja myönnän ettei motivaatiota ollut. Motivaatio on hiukan hukassa ohjatun liikunnan puolelle. Joskus kuitenkin pitää niellä se oma ylpeys ja kohdata asiat, joten menin tunnille ja palkaksi sain takareidet ihan solmuun. Kävely on kankeaa ja tietää tehneensä jotain. Mutta toisaalta sitähän sieltä lähdettiin hakemaan. Eli oikeastaan oli hyvä kun menin. Pumppi ei ole paras mahdollinen tunti mulle juuri nyt, mutta ei sieltä voi olla pois... Pakko päästä edes pari kertaa kuukaudessa ettei ihan tipu kärryiltä, missä mennään :)

Huomenna olisi edessä cx + crossing, ihan liian pitkästä aikaa tuo yhdistelmä :) Sunnuntaiksi olen jälleen varannut tappoyhdistelmän (combat + cx + fitball + balance) ja saa nähdä kuinka käy. Huomenna tekisi mieli mennä hiihtämään kun kerran on hankea ja jäätä ja ladutkin menee jo.... Mitä tästä elämästä tulee jos 5 päivänä et tee mitään ja sitten viikonloppuna koitat tehdä senkin edestä. Ei hyvää päivää...

Mutta huomenna on helmikuun ensimmäinen. Huomenna alkaa KIRmaus - joukkuekisa ja siihen sitten koitetaan kerryttää liikuntapisteitä oikein olan takaa koko helmikuun ajan. Monipuolista liikuntaa, se olisi tähtäyksessä. Totuus voi kuitenkin olla jälleen tarua ihmeellisempi ;)

Tammikuu on siis tässä. Se on paketissa. Tämän perjantain myötä se on historiaa johon ei ole paluuta. Mitä huominen tuo tullessaan, sen aika näyttää. Tänään on aika unohtaa se, mikä on ollut ja mihin ei voi enää vaikuttaa, olla kiitollinen siitä mitä vielä on olemassa ja katsoa eteenpäin mitä seuraavaksi on tulossa. Pää pystyyn ja katse eteenpäin.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hulluudella ei ole rajoja

Tänään se totesin ihan omakohtaisesti. Hulluudella, sillä ei ole minkään sortin rajoja. Tai sitten multa puuttuu itsesuojeluvaisto ja kaikki järki, kun kyse on liikunnasta ja lempitunneista....

Taisin luvata jotain sen suuntaista, että tänä sunnuntaina jätän cx:n välistä jotta jaksan fitballissa tehdä paremmin. Ja kuinkas sitten kävikään.... Menin katsomaan tuntivarauksia ennen kuin lähdin combattiin. Vielä perjantaina olin cx:ään varasijalla 15 (mulla oli sinne jo kerran paikka, mutta oon soutanut ja huovannut sen kanssa joka suuntaan ja päädyin varasijalle) ja peruin senkin. Päätin silloin että otan iisisti ja ei kaikkea herkkua kerralla. Kuinka ollakaan cx:ään oli tilaa!! Ja noin minuutin ajan mietin "varaan, en varaa, varaan...." ja lopulta varasin senkin. Olen myös ollut varasijalla balanceen, johon eilen illalla aukesi paikka. Tiedossa oli siis ihan tapporääkki ja järjetön ilta. Combat + cx + fitball + balance. Ei hyvää päivää...

Viime päivinä oon mietiskellyt paljon sitä, missä seison tällä hetkellä. Missä kohtaa mun juna menee ja olenko edes kyydissä. Paljon olen miettinyt sitä, mistä pyytää apua kun itse ei selviä liikuntaviidakon keskellä. Kuinka sitä pitäisi pyytää, vai mennäkö sen oman tiedon varassa (joka ei todellakaan näytä olevan hääppöistä kun katselee näitä yhdistelmiä). Vai päättääkö sitä vain pärjätä, nostaa päänsä pystyyn ja survoa menemään eteenpäin.

Mä olen aina ollut sellainen, etten halua tehdä itsestäni suurta numeroa. Jotenkin sitä on aina ajatellut että jos kerran pyydät jotain, se riittää. Ettei tarvitse asiasta puhua ja muistuttaa jatkuvasti. Tai ehkä mua vaan ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka jauhaa samaa levyä päivästä toiseen, muistuttelee samoista asioista yms. Mä muistan yleensä mitä olen luvannut ja hoidan sen, minkä lupaan. Ja kai sitä sitten olettaa muidenkin toimivan niin. Ja kun asiat venyy, ne mutkistuu ja monesti menee entistä enemmän solmuun. Ja huomaan että turhaudun. Varsinkin kun puhutaan liikunnasta. Ja kai siinä jollakin lailla sitten se motivaatiokin laskee, kun olet turhautunut itseesi ja siihen ettet saa irti sitä mitä haluat.

Näiden mietteiden jälkeen, olin päättänyt että tänään pistetään peliin enemmän kuin ennen. Ei ylimääräisiä lepotaukoja, jos mihinkään ei oikeasti satu. Siis sillä lailla satu, että pitää suojella jo kroppaansa. Niinpä combatissa vaihtoehtona ei ole enää kyykyt (no ei ne kyllä ole enää pitkään aikaan olleetkaan, onneksi) ja polvissa pitää edes yrittää saada se päkiä irtoamaan lattiasta. Mun ikuinen mysteeri on rainman, mun koordinaatio ei riitä siihen heilutukseen :D onkohan siinä mun seuraava tavoite combatin suhteen... ei käsitä, miten se tehdään. Ei sitten ollenkaan.

Cx:ssä olen iloinnut viime tuntien aikana siitä, että niitä ylimääräisiä lepotaukoja ei tarvitse juuri ollenkaan. Vielä niitä muutama tulee, muttei enää niissä kohdissa joissa aikaisemmin on tarvinnut paljon taukoa. Suuri ilonaihe on ollut alavatsan lihakset ja lonkan koukistajat, ne on löytyneet ihan uudella tavalla ja liikkeet alkavat menemään niin kuin ohjeistus lavalta tulee. Polven kulmat on pysyneet paremmin kasassa ja liike on todellakin lähtenyt lonkasta. Ristiselkä ei vieläkään oikein tykkää koko cx:stä mutta sekin on kai turtunut valittamiseen, kun se ei enää niin paljon muistuta olemassaoloaan. Niin paljon kuin mä cx:ää inhoankin, en aio sitä jättää pois. Ja oikeastaan en mä sitä inhoa, se vaan saa aina vedet silmiin ja kropan huutamaan. Eli oikeastaan mulla on sellainen viha-rakkaus suhde siihen.

Fitball.... Huh hei ja sillä lailla :D Pallon päällä pomppiminen on kivaa, paitsi jos se liike pitää pysäyttää ja takapuoli pitää siinä pallossa kiinni.... Tasapaino löytyy kerta toisensa jälkeen paremmin. Minä joka oon aina kuvitellut olevani yhdestä puusta veistetty, taipumaton pölkky, alan löytämään jotain ihme liikettä lantiosta.... Se yllättää, vaikkei se liike silmiä kauheasti hivelekään. Hauska tapa harjoittaa lihaksia ja kyllä tuollakin todella voi saada kroppansa kipeäksi. Muutama extratauko oli pakko pitää, reidet on ihan hapoilla perjantaista ja jalat meinasi pettää alta :D On tää liikunta vaan kivaa....

Olen ollut viimeksi balancessa 28.4.13. Siis ihan hirveän kauan sitten. Muistan että jokaisen balancen jälkeen olen ajatellut että tätä pitäisi tehdä säännöllisesti. Ja sama ajatus tuli tänäänkin mieleen. Olin kuitenkin hurjan onnellinen siitä, että kroppa taipuu paremmin kuin ennen. Tärinä löytyi lihaksiin hyvin, joskin myös alla olevat tunnit vaikuttivat siihen varmaan myös... Ja kyllä mä tosta balancesta vaan tykkään. Aina yhtä paljon. Josko siitä nyt viimeinkin saisi sellaisen säännönmukaisen tunnin viikko-ohjelmaan, saisi kroppaa venymään vähän paremmin ja liikelaajuudetkin kasvaisi tässä pölkyssä....

Mutta kuten sanoin. Hulluudella ei ole rajaa. Ei tämä ole järkevää liikuntaa, että lähes koko viikko ollaan tekemättä mitään ja sitten viimeisenä päivänä vedetään kieli vyön alla kaikki herkut. Eikä tuo huominenkaan iltasessio näytä yhtään sen järkevämmältä, mutta jos tämä tuleva liikuntaviikko käynnistyisi vähän paremmin...

Vajaa neljätuntinen siis vietetty salissa tänään. Useamman kerran katse hakeutui peiliin ja meinasin kyllä tippua pallon päältä pari kertaa sen peilikuvan vuoksi. Mutta toisaalta, mitä sinne katsomaan. Loppujen lopuksi mulle on aivan sama miltä se näyttää, kun meikäläinen koittaa pysyä muiden mukana. Pääasia on että oon siellä salissa, annan kaikkeni ja vähän enemmän. Eihän se välttämättä ulospäin näy, että sisällä poltaa ja kirvelee ;) Tänään on rajoja kuitenkin ylitetty rytinällä. Annettu enemmän kuin uskoinkaan, vaikka olinkin päättänyt antaa paljon. En tiennyt että pystyn siihen myös käytännössä. Opin itsestänikin taas uutta.

Se unelma. Unelman katista. Se elää vieläkin, vaikka välillä mietinkin mihin soppaan olen pääni pistänyt. Pitkästä aikaa myös endorfiinejä on ollut ilmassa. Välillä tuntuu ettei pääse siihen pisteeseen tekemälläkään, mutta tänään sitä on vähän ilmassa. Ei kännejä sentään, mutta edes vähän jotain pientä.

Tästä siis jatketaan, kipu kuolee huutamalla.... Ja jos se kipu meinaa loppua (sieltä lihaksista) niin sitä saa lisää Keitaalta. Paikasta jota voin edelleen kutsua kodiksi <3

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ajatuksen virtaa

Luulin että tämä viikko on helpompi ja kiireettömämpi. Väärässä olin. Viikko on mennyt niin kauhealla kyydillä, että välillä on ollut vaikeuksia pysyä kyydissä. Tuntuu että vasta oli maanantai ja koko viikko edessä. Ja sitten yhtäkkiä elettiinkin jo perjantaita. Ihan kuin olisi jäänyt pari päivää välistä... Tätä menoa mä pääsen eläkkeelle siis aika pian :D Jos tää aika juoksee näin nopeasti.

Viikon liikuntasuunnitelmat menivät aika totaalisesti uusiksi, mutta onneksi ihan ilman liikuntaa ei kuitenkaan ole oltu. Salille en ole päässyt tällä viikolla, ja ohjatuille tunneillekin huonosti. Kun viimein eilen pääsin tehomuokkaukseen ja steppiin, jouduin lähtemään tehomuokkauksen jälkeen kotiin migreenin vuoksi. Tiedä sitten onko tauti iskemässä, koska ilta meni niin voipuneena ja kuumemittarin lukemat oli nousujohteisia. Tänään olo kuitenkin parempi, eli olisikohan vain ollut stressin ja väsymyksen yhteissummaa tuo eilinen olo. Toivotaan niin! Tauti ei nyt sopisi kuvioihin ollenkaan.

Kuluneella viikolla liikunta on ollut kävelypainotteista ja vedessä puljaamista. Vaikka pakkasta on ollut turhan paljon lenkkeilyyn, on tehnyt hyvää hiippailla hitaasti talvisessa luonnossa. Ja toisaalta uiminen / vesijumppa / vesijuoksu on ollut ihanaa pitkästä aikaa. Vanhat lapsuuden maisemat on tulleet samalla tutuiksi jälleen. Muistoihin on hyvä palata joskus :) Olen myös päässyt opettelemaan uusia työmatkareittejä. Oli ihana huomata, että töistä pääsee bussilla suoraan keitaalle. Tämä pitää pitää mielessä, jos jonakin päivänä tuota autoa ei ole. Ettei jää liikkuminen sen vuoksi, ettei ehdi junalta kävelemään.

Ensi viikon liikunnasta en uskalla sanoa vielä mitään... Suunnitelmat on tehty, mutta niiden toteutuminen voi olla sitten ihan eri juttu... Ainoa varma asia on vesijuoksu jälleen :) Kerran viikossa on sovittu treffit halliin, joten siitä haluan pitää kiinni. Se on samalla sellaista ajatusten tuulettumista :)

Tuplatunnit on edelleen mulla hakusessa, samoin kuin koko liikuntaviikko. Koitan etsiä kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä, jotka jaksaisi tehdä täysillä ja kuitenkaan virta ei loppuisi ihan kesken. Huomenna on edessä combat+fitball, jätin tuosta yhdistelmästä pois cx:n ja kokeilen jos noin jaksaisi fitballissakin tehdä vähän paremmin ja korsetti ei leviäisi jo puolivälissä. Ehkä tämä on vain toiveajattelua.... :D Mutta erilaisia yhdistelmiä pitää vaan kokeilla. Vaikka mä tykkään cx:n aiheuttamasta poltteesta ja harmillisesti jätän sen nyt väliin. Combat on kuitenkin se mistä mä en luovu. Elämän muka niin vaikeita päätöksiä :D

Selasin ravintovalmennuksen papereita tässä päivänä eräänä ja löysin sieltä ihan ekan tapaamisen kyselykaavakkeen, jossa oli myös tavotteet tuleville kuukausille /vuosille. Tajusin että silloin asettamani lopullinen tavoite ja määräaika menee umpeen reilun kuukauden päästä. Muistan jo silloin sanoneeni että tavoite on epärealistinen. Toki silloin eri syistä, olin lähes varma etten onnistu tässä hommassa. Sitä ei silloin tajunnut ollenkaan, että kyse on oikeasti koko elämän muutoksista eikä dietistä tai lyhyestä projektista.

No tuo aika täyttyy ja tavoitteeseen on matkaa vielä niin paljon, ettei se kuukaudessa tapahdu. Toisaalta olen oppinut nauttimaan tästä matkasta. Helppoahan se ei ole ollut, joka päivä on joutunut päättämään että eteen päin mennään. Kuitenkin se on ollut sen arvoista. Ja lopulta sillä ei ole mitään väliä, täyttyykö tavoite maaliskuussa vai kesäkuussa. Pääasia on että olen onnistunut jo nyt. Ja matka on ollut elämäni parhainta aikaa!

Nyt siis katse eteenpäin ja yksi etappi kerrallaan tämä matka jatkuu. Määräaika saa tulla ja mennä, uusia tulee :) Se ei tarkoita etteikö homma jatkuisi, se tarkoittaa vain sitä että nyt haetaan niitä pysyviä muutoksia eikä vain nopeita ratkaisuja. Ja kai opin hiljalleen löytämään sen oikean rakenteen liikuntaviikolle. Kokeilemalla jos ei muutoin.

Tämä päivä on mennyt lähes levon kannalta. Eilinen tehomuokkaus tuntuu erittäin hyvin kropassa ja kävelylenkki kauppaan sai tuntuman entistä paremmaksi... Mutta on oikeasti ihanaa kun kropassa tuntuu ja sitä kautta tietää myös tehneensä jotain.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Tienristeys(kö?)

Okei. Eilinen tripla vei voiton musta 6-0. Combat+cx+fitball. Ja mä olin niin tasaraha, että hyytyi koneisto ihan täysin. Olisin voinut kontata salista ulos jo kesken fitballin, niin lujaa maitohapot jylläsi ja selkä oli tulessa. Ei vaan saanut sitä olematonta korsettia enää kursittua kasaan että olisi saanut selkänsä suojeltua. Höh ja pöh!

Tänään oli tarkoitus mennä viikon ensimmäiseen combattiin. No eilisen jäljiltä kroppa oli niin seis, että aamu alkoi venyttelyllä kotona jotta pääsi liikkeelle. Kyllä meinasi itku päästä kun koitti sängystä ylös :D Mutta toisaalta en valita tuosta lihaskivusta, se tulee nykyisin niin harvoin vieraaksi että jokaisesta kyläilystä on onnellinen.

Koska aamu alkoi ei-niin-valoisasti, lähti työpaikalle salikassin sijaan uimakassi. Vielä töistä lähtiessä mietin, että mennäkö kotiin vaiko uimaan. Päädyin kuitenkin hallille ja kyllä se uinti vaan teki hyvää :) Huomenna on vuorossa vesijuoksua ystävän kanssa, joten jotain liikuntaa heti alkuviikkoonkin tiedossa.

Tämän viikon liikunnat menee hiukan uusiksi edelliseen postaukseen nähden. Ja kaikki johtuu pitkälti siitä, että olen autoton loppuviikosta, joten joutuu oikeasti miettimään mihin ehtii kävellen. Aamusalien sovittaminen aikatauluun on suurin haaste, joten jos vain kykenen, kutsuu sali huomenna heti 05:30 takomaan rautaa. Keskiviikko ja torstai on pois laskuista, mutta jos auton saan takaisin nopeammin kuin alustava arvio oli, niin sitten perjantaina aamusalin kautta töihin.

Huomaan että heti kun saliin tulee pieni tauko, tuntuu kynnys taas korkeammalta lähteä. Mutta tiedän myös kuinka ihanan energialatauksen siitä saa työpäivään, joten koitan pitää niistä saleista kiinni. Annan toki itselleni armoa niiden suhteen, enkä koe huonoa omaatuntoa jos jonain viikkona ei kertakaikkiaan saa salia mahtumaan aikatauluun. Kuten viime viikolla. Tämä viikko on huomattavasti helpompi aikataulullisesti, ensi viikolla mennään taas erilaisella tahdilla...

Kaiken kaikkiaan tähän triplatuntien viidakkoon ja liikuntaviikkoon pitäisi saada jonkin sortin järki. Mutta kun oma ymmärrys ei riitä, eikä oikein tiedä keneltä kysyä neuvoa. Voisin oikeastaan sanoa, että on vähän sellainen tunne, että seisoskelen tienristeyksessä tämän mun liikuntani kanssa. Siis vaihtoehdot eivät ole liikkua tai lopettaa. Ei suinkaan. Mutta mutta.... Haluaisin päästä eteenpäin ja kuitenkaan en saa sitä ohjausta jota tarvitsisin. Ehkä mun pitää alkaa miettimään personal trainerin hommaamista. Mutta mistä, se onkin sitten ihan pimennossa. Aika näyttää. Mutta näissä yhdistelmissäkään ei ole mitään järkeä. Ei ole oikeasti järkeä käydä fiilistelemässä ja tekemässä vähän sinne päin 2-3 tuntia putkeen. Olisi paljon tehokkaampaa antaa se yksi tunti 120% ja vielä vähän enemmän. On tää vaan niin vaikeeta.... Toistaiseksi siis fiilistellään ja huidotaan vähän sinne ja tänne. Ja koitetaan itsekseen pähkäillä, mikä olisi järkevä kombinaatio jolla ei tuhoa niitä pieniä lihaksen alkuja ja samalla homma etenisi johonkin. Nyt junnataan täysin paikallaan (tai ehkä musta vain tuntuu siltä....).

Mihin tämä elämä siis vie. Olen koittanut pitää työasiat poissa tästä blogista, mutta nyt ne vaikuttavat paljon myös siihen omaan arkeen ja vapaa-aikaan. Ainakin ajatuksen tasolla. Mahdolliset muutokset tulevan vuoden aikana saattavat ajaa mut toteuttamaan unelmaa, jonka jätin toteuttamatta vuonna 2008. Silloin olin lähdössä ulkomaille ja sopimus oli allekirjoitusta vaille valmis. Silloinen elämäntilanne ei kuitenkaan sallinut lähtemistä. Mutta onko sen aika nyt? Aika näyttää. Hurjasti en sen eteen vielä tee töitä, mutta rekisteröinnin laitoin eteenpäin ja vähän olen heitellyt koukkuja veteen. Tämä ei kuitenkaan ole täysin riippuvainen siitä, mitä mä haluan. Tässä on monen monta muutakin seikkaa, jotka tulevat vaikuttamaan päätöksiin. Molempiin suuntiin, lähteäkö vaiko jäädä. Ainoa mitä voin varmaksi sanoa, on se että elämäntilanne sallisi lähtemisen nyt.

Monessa mielessä siis tienristeys. Nyt kaipaisin sitä kristallipalloa, josta voisi edes vähän kurkistaa ja saada jotain suuntaa, mihin venettä luotsata. Aika näyttää. Mun motto on aina ollut, että koskaan ei tiedä mistä itsensä vuoden päästä löytää. Nyt se todellakin pitää paikkansa :D

Näillä mietteillä vaelletaan tätä viikkoa eteenpäin. Ja huomenna taivutetaan rautaa aamusta ja veivataan juosten vedessä illalla :)  Ihanaa viikkoa juuri sinulle!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Kirmaus läpi menneen viikon

Tapahtumarikas ja hyvin tiivis viikko takana päin. Tämän viikon urheilut ovat olleet mitättömän pieniä pyrähdyksiä, mutta toisaalta nythän vasta etsin sitä tasapainoa työn ja liikunnan välille. Aamusaleja oli suunnitteilla ne kaksi tällekin viikolle, mutta lopulta oli pakko antaa itselle aikaa nukkua se tunti enemmän niinäkin aamuina kuin salit oli alustavasti suunniteltu. Väsymyksen määrää oli torstaina vaikea kuvailla, mutta reilut 3h päikkärit töiden jälkeen ja  kunnon 12h yöunet siihen perään teki ihmeitä. Taas jaksoi painaltaa.

keskiviikkona kävin ensimmäisen kerran vesijuoksemassa ties kuinka pitkän ajan jälkeen. Taitaa olla vuosi (?) edellisestä kerrasta... Mutta se oli ihanaa, hauskaa ja toisaalta niin erilaista muihin liikuntamuotoihin nähden. Vesijuoksusta suoraan ystävän luo parantamaan maailmaa. Ja kuinka onnellinen voikaan ihminen olla niin pienestä asiasta kuin valmiiseen ruokapöytään käymisestä ja toisen tekemästä ruoasta. Se on niin harvinaista herkkua. Ja kaiken lisäksi se ruoka oli taivallisen hyvää!!! Pieni hengähdystauko arjen kiireen keskellä.

Töissä tuli sähköpostilla haaste KIRmaus - kamppanjaan viikko pari sitten. Keräsimme joukkueen meidän yksiköstä ja olemme mukana. Haaste kestää helmikuun ajan ja tarkoituksena on kerryttää liikuntapisteitä. Mukavaa touhua siis tiedossa ja erittäin liikunnallinen helmikuu ;)

Vaikka painossa ei ole tapahtunut jälleen mitään, on jotain kuitenkin taas kerran havaittavissa. Ostin uuden vuoden jälkeen uudet lasketteluhousut, koska tarve on olemassa ja kaapista ei jostain kumman syystä sellaisia enää löydy.... No nuo housut saapuivat (kiitos kaikkien nettikauppojen ;) ) ja totesin että ne ei mene kiinni ja reisistä ottaa tiukkaan kiinni. Jätin housut kaappiin ja kuluneella viikolla tuli äkillinen tarve saada lämmintä ylle -20 pakkasessa tehdylle lenkille, joten kokeilemaan housuja uudelleen. Nyt ne olivat juuri sopivat ja alle mahtui lämpökerrasto. Ja vaa'alla ei ole siis tapahtunut mitään. Eli jonkin sortin kiinteytymistä taas kerran havaittavissa!! Tästä oon niin iloinen! Mutta täytyy sanoa, ettei mikään voita sitä onnen tunnetta kun kävelet lenkkiä metsäss ystävän kanssa kovassa pakkasessa täysikuun loisteessa! Luksusta!

Haastoin itseni kokeilemaan uusia lajeja tänä vuonna. Nyt on jo muutama uusi kokeilukerta takana ja olen onnellinen. Rajoja on ylitetty ja rikottu urakalla! Sieltä mukavuusvyöhykkeeltä on lähdetty pois. Sain ystävältäni kokeiluviikon toiseen kuntokeskukseen, kuin missä nyt käyn. Käytän tuon viikon mielelläni, sillä vaihtoehtoja ei ole koskaan liikaa. Ja tuolla valikoimassa on hiukan toisenlaiset tunnit kuin meillä. Niitä oikeastaan lähden hakemaan ja kokeilemaan :) Ja toisaalta vaihtoehtoja on hyvä katsella hyvissä ajoin, elokuu on pian ja silloin pitää miettiä, mihin päin matkani jatkuu nykyisestä keitaasta. Vai jatkuuko... Aika näyttää. Tällä hetkellä myönnän että saliohjelma korpeaa kovaa, teen edelleenkin kohta 8 kk vanhaa kesäohjelmaa. Mutta ehkä se istuu noihin lihaksiin kun sitä jyystää vuoden? Mutta katsotaan, käyn kokeilemassa ja sitten olen taas astetta viisaampi.

Eilen tapahtui harvinainen tilanne mulle. Bodystep ei ole koskaan ollut mun lempituntini koska minä ja lauta ei olla kauhean hyviä kavereita.... Extempore mut saatiin houkuteltua steppiin ja olin kyllä ihan onnessani! No ne kädet, ne voin unohtaa vieläkin.... heti kun koitin saada käsiä mukaan niin eikös se lauta alkanut temppuilemaan... Mutta muutoin tunti oli loistava, hyppyjä oli havaittavissa ja en joutunut katsomaan sitä lautaa ollenkaan siinä määrin kuin aiemmin! Ja meinasin vain kerran tippua laudalta ja pari kertaa kompastua siihen. Eli kehitys jatkuu, koordinaatio alkanee löytymään pikku hiljaa! Kaiken lisäksi huomasin nauttivani tunnista, mä kun olen luullut inhoavani steppiä :D En mä sitten näköjään inhoakaan. Ja olen ilmottautunut jo seuraavalle steppitunnille. Tästä ne uusien lajien valloitukset jatkuu!

Tänään olin kuuntelemassa Päivi Räsäsen puhetta "elä ja vaikuta rohkeasti". Vaikka aihe ei nyt liittynytkään elämäntaparemontin tekemiseen, niin sieltä sai paljon työkaluja myös tälle matkalle. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että aina kun elämään tulee jotain uutta, jää vanha elämä menneisyyteen. Ne vanhan elämän ystävät katoavat osittain tai kokonaan. Se vain on osa prosessia. Ja toisaalta on hyväkin että ne jotka eivät pysty käsittelemään muutosta, katoavat. Yleensä juuri nuo edellä mainitut toimivat jarruna niihin meidän muutoksiin. Mielelläni mäkin olisin pitänyt kaikki vanhat ystävät vierellä, mutta en ollut valmis maksamaan sitä hintaa mikä multa vaadittiin. Jos vaakakupissa on oma elämänlaatu ja sisältö vs. ystävyys, valitsen itseni ja oman elämäni toisen ihmisen sijaan. Päivi puhui paljon hyvää ja sain itselleni paljon uusia eväitä tulevien päivien varalle. Paljon pureskeltavaa, paljon ajateltavaa ja niitä työkaluja arjen keskelle. Ja myönnän, että mulla on ollut mielenkiintoinen kuva Räsäsestä ja ainakin osittain mun on muutettava sitä tämän päivän jälkeen. Positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan.

Ensi viikko siintää jo tuolla edessä päin. Ensi viikolla taas kerran tavoitteena se kaksi aamusalia, yksi vesijuoksu, 1-2 combattia, yksi steppi, yksi pumppi ja toivottavasti yksi crossing sekä 1-2 cx:ää. Lopputulos voi olla kaikkea muuta :D Paitsi vesijuoksu, sen tiedän että se on todellakin siellä. Se on aikataulutettu niin hyvin työn perään ystävän kanssa, että sitä laatuaikaa en anna pois mistään hinnasta!!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jutta on the road

Kävin perjantaina kuuntelemassa Jutta on the road - luennon ja hakemassa uutta motivaatiobuustia tulevaan kevääseen. Oikeastaan voisin sanoa, etten saanut mitään uutta tietoa, mutta se vanha muistui mieleen jälleen ja sai uudet mittasuhteet. Päällimmäisenä mieleen jäi lepopäivien merkitys. Olenhan mä aina tiennyt että ne on tärkeitä ja niitä pitää olla, mutta vasta kun Bull kertoi esimerkin voimalla, miten lihakset katoaa jos ne ei saa lepoa, tajusin itsekin mitä olen tekemässä. Joskus se pitää vain vääntää rautalangasta.... Tässä joitakin juttuja tiivistetysti.

Tavoite. Aseta konkreettisia tavotteita. Ei mitään "haluan laihtua vähän" vaan selkeitä mitattavissa olevia tavotteita. Mulla on ollut omalla matkalla selkeä päämäärä, mihin suunnistan ja siinä välissä sitten niitä etappeja. Muutoin matka on liian rankka, jos mennään vain pelkän lopullisen päämäärän varassa ilman välipisteitä.

Alitajunta sai uuden merkityksen meikäläisen ajatusmaailmassa. Kuka tätä laivaa ohjaa? Alitajunta on se meidän laivan kapteeni, mitä sinne alitajuntaan sitten syötetään, minkälaisia koordinaatteja sille kapteenille annetaan. Se on meistä itsestämme kiinni.

Terveellinen ravinto, säännöllinen syöminen, riittävä juominen. Ne proteiinitankkaukset ennen nukkumaan menoa, hiilihydraattitietoinen ruokavalio (kiitos Tutta!!! ), elimistön riittävä polttoaine ympäri vuorokauden. Kaikki niin tuttua kauraa ja silti unohtunut ja hautautunut jonnekin mielen perälle. Jos tuntuu, että siellä kaapilla käy koko ajan, kannattaa miettiä miksi syö. Jutta puhui lyhenteestä H.A.L.T (Hungry, Angry, Lonely, Tired) ja se jäi mulle hyvin mieleen. Muutamaan kertaan olenkin miettinyt noita kohtia myös muissa tilanteissa kuin pelkästään ruoan parissa. Toimii moneen eri tilanteeseen ja pistää miettimään omia toimintatapojaan.

Vetovoimanlaki. Hyvä vetää puoleensa hyvää, paha vetää puoleensa pahaa. Jos ajattelet positiivisesti, imet puoleesi niitä hyviä juttuja. Jos taas aina ajattelet negatiivisesti, niin ihan varmana kuraa tulee ovista ja ikkunoista. Ja tämä kannattaa muistaa myös niiden ystävienkin kanssa. Mä olen heittänyt ystäväpiiristäni pois ne perusnegatiiviseti tyypit enkä aio katsoa sellaisia mun lähellä enää yhtään. Ikävä kyllä, en aio tartuttaa sitä itseeni enempää kuin on pakko. Mä en vain jaksa kuunnella sitä kun kaikki on aina huonosti ja elämässä ei ole ikinä koskaan mitään hyvää. *burb* ei kiitos.

Lisäravinteetkin pääsivät ihan uuteen valoon. Ei, en aio leikkiä hormonimömmöillä ;) eikä mun päivän ruoka-annokset koostu lisäravinteista. Mutta ne ovat oiva lisä, nimensä mukaisesti, monipuoliselle ruokavaliolle silloin kun tavoitteena on saada sitä lihas/rasva-massan suhdetta muutettua toiseen suuntaan. Ja niistä saa nopeasti sen, mitä tarvitsee. Mulla nämä on käytössä lähinnä palautusjuomina treenien jälkeen  ja aamusalille myös valmistavana koska siihen aikaan en todella kykene syömään rahkaa ja banaania...

Kuntosalitreeni sai uuden merkityksen. Mä olen pitänyt kuntosalia vähän toisarvoisena juttuna, vaikka olen tiennyt sen merkityksen. Nyt se on ihan uudessa arvossaan ja toivon että motivaatio riittää pitämään kiinni aamusaleista :) Ja moni väittää ettei salilla tule hiki.... no ihan varmana tulee, jos tekee riittävillä painoilla, toistoilla ja kunnolla ne liikkeet ;)

Ja lopulta se on todellakin niin, että minä päätän! I love me! Siitä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kevättä, fitnesskissaa ja tähdätä korkealle! Tavoitteet pitää olla niin suuria, että ne vähän pelottaa. Ja ne välietapit siihen matkalle, niin tiedossa on loistava matka kohti tuntematonta!

Viikko on siis vierähtänyt viimeiseen iltaan. Olen ylpeä itsestäni, koska olen jo toisen viikon ajan saanut aamusalit ohjelmistoon. Herääminen on helpompaa joka kerralla ja himo päästä salin puolelle on ollut monena päivänä. Se on ollut uutta ja ihmeellistä, jotain ennen kokematonta. Tästä on hyvä jatkaa!

Tänään cx:ssä huomasin selkeän harppauksen omassa lihaskunnossa. Niitä extrataukoja ei tarvinnut niin montaa ja vaikka se sattui, pystyi puristamaan muutaman liikkeen enemmän kuin ennen. Ehkä se "en mä kuitenkaan pysty" - ajattelu alkaa vaipumaan taka-alalle. Askel kerrallaan!  Mä olin päättänyt ennen tunnille menoa, että kun tulee se olo että tarvii tauon, niin siitä jatketaan ainakin pari toistoa eteenpäin. Eihän sitä kehitystä muuten tule, jos ei puske vähän pidemmälle. Ja nyt kyllä huomasi, että vatsalihasten veivaamisesta on ollut hyötyä, koska niitä taukoja ei todella tarvinnut ollenkaan sitä määrää mitä aiemmin.

Fitballin toinen tunti takana. Oli ihana huomata että tasapaino löytyy paremmin ja ne viime sunnuntaina törkeän kipeäksi tulleet lihakset sai jälleen töitä. Ehkä mä vielä kaivan sen oman pallon tuolta jostain kaappien uumenista ja alan katselemaan telkkaa sen päältä. Harjottaen samalla syviä lihaksia ja sitä tasapainoa.

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava viikko takana! Toivotaan samanmoista myös tulevasta viikosta :)

ps. tulihan se talvi vihdoin!!! Ihana, ihana lumi :)

torstai 9. tammikuuta 2014

Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja, julkinen sellainen. Vuosi sitten alkoi yhteinen taipaleemme tämän yhden aiheen ympärillä. Elämäntaparemontti, pysyvän muutoksen etsiminen ja siihen liittyvät ylä-ja alamäet. Aika juoksee ihan kauheaa kyytiä. En voi uskoa, että siitä on jovuosi kun aloitin tämän blogin pitämisen. Uskomatonta, kun tuntuu että se oli ihan vasta... Vaikka kuitenkin hirveästi on ehtinyt tapahtumaan. Blogissakin.

Viikon liikunnat ovat olleet vähän maltillisempia viime viikkoon nähden ja niitä lepopäiviä on ollut tasaisesti. Eilen olin aamusalilla (JESH!!!!) ja illalla palauttelevaksi otin pitkän kävelylenkin ystävän seurassa. Pitää hyödyntää tuo ihana lenkkeilymaasto ennen kuin se lumi tulee ja hiihtäjät valtaavat sen itselleen pitkäksi aikaa. Sikäli kun sitä lunta tulee ja hiihtäjät pääsevät sivakoimaan...

Tänään heräsin aamusalia varten, mutta suunnitelmissa oli myös illan combat joten jätin salin väliin. Lopulta myös combat jäi väliin koska tämä viime kesänä leikattu käsi reistailee nyt pahemman kerran ja käsikirurgi kutsuu parin viikon päästä ylimääräiselle käynnille. Sen ei anneta kuiitenkaan hidastaa enempää kuin on pakko. Eikös vaan :)

Viulunsoitto on jäissä nyt totaalisesti. Pelkkä viulun pitely (ja sehän ei edes paina mitään) sattuu ja käden liikeradat on huonontuneet. Vai johtuuko puutteelliset liikkeet kivusta, paha sanoa. Onhan se ollut kipeä koko ajan. Sattunut ihan oikeasti ja lujaa, mutta ei se valittamalla siitä mihinkään muutu. Joten hammasta purren kuntoutetaan se niin hyväksi kuin on mahdollista saada. Kahvakuulaan ei ole myöskään mitään asiaa, koska tunnottomuus vaivaa eikä oikein saa otetta siitä kuulasta. Potkunyrkkeily alkaisi viikon päästä, mutta sinnekään ei ole asiaa. Sen on nämä viime päivät osoittaneet. Käsi ei kestä ja nyt ei ole aika hakea käden kohdalla niitä rajoja. Mutta se, että muutama "laji" jää pois, ei sulje muita pois. Onneksi. Ja onneksi sitä valinnanvaraa on mielettömästi!

Liikkuminen jatkuu siis normaalisti. Kaikkea teen edelleen, jatkan tätä muutosta niin kuin ennenkin. Vähän varovaisempi joudun olemaan punnerrusten kanssa, ettei kohta ole nenä poskella siksi että käsi ei kantanutkaan... Se olis aika nolo selitys kertoa töissä, miksi naama on kuin nyrkkeilyottelun jäljiltä... ei ehkä menisi läpi :D

Huomenna menen kuuntelemaan Jutta Gustafsbergiä Espooseen, joten aamusali kutsuu. Huomiseksi ei ole suunnitteilla taukopäivää, joten liikunta otetaan siis aamuun. Viikonloppu meneekin tiiviisti liikkuessa :) Toivotaan että Jutalla olisi jotain vinkkejä, joista saisi erilaista motivaatiota ja intoa myös omaan liikuntaviikon rakennukseen. Ja siihen ruokavalioonkin.

Ei se liikkuminen ja oikein syöminen ihan turhaa ole ollut, koska jouluna kerrytetyt kilot on nyt poissa ja nyt virallisesti jatkan matkaa siitä mihin ennen joulua jäin. Paljon hyviä asioita tähänkin päivään, kädestä huolimatta.

Kiitos sinulle lukija tsempeistä tämän blogi-vuoden aikana ja tästähän me vain jatkamme matkaa :) Katti porskuttaa edelleen, se löytää uusia lihaksia kropastaan ja aikoo vielä lunastaa lupauksensa ;)

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kipu kuolee huutamalla...

....Tai sitten ei....

Päivän tunnuslaulu on ollut "kipu kuolee huutamalla". Sillä tänään on todellakin tehnyt mieli huutaa ja kovaa. Töissä se ei vain oikein onnistu ja pitää koittaa hymyillä asiakkaille ja toimia kuten missään ei ole mitään tuntemuksia. Irvistää voi sitten sen jälkeen kun asiakas on poistunut näköpiiristä ja tuskasta voi ehkä ähistä kun se asiakas ei ole enää kuulemassa.

Silti olen onnellinen. Onnellinen tästä kivusta!

Jotain on todellakin kai napsahtanut kohdalleen meikäläisen pääkopassa ja tässä koko kropassa. Olin eilen crossing + pumpissa, yhdistelmätunnilla jossa hikilammikko on taattua, lihaskipua unohtamatta. Edellisestä samanlaisesta yhdistelmästä on tovi aikaa ja jo crossingissa vastus taisi kääntyä liian kovalle. Ainakin jos sitä mittaa hengästymisen ja hikoilun mukaan. Koska takana oli aika monta päivää erinäistä liikuntaa, olin jo päättänyt himmata painoja alemmas pumpissa. Muuten ihan hyvä valinta, mutta nuo valitutkin painot oli ihan liian isoja :D

Pitkästä aikaa voin sanoa, että liikkeet tuntui siellä mihin ne oli tarkoituskin mennä. Ja polte oli ihan hirveä ja samalla niin taivaallisen ihana. Jokaisen biisin aikana jollakin tavalla tajusin, että oman kehon hallinta on kehittynyt viime viikkoina hurjasti. Syksyn pitkät taukoviikot ja himmailu on tehnyt tehtävänsä, kroppa on saanut levätä ja toipua, kerätä voimia tulevia viikkoja varten. Ja nyt on aika lunastaa se lepopäivien aikana kerätty voima. Joko annetut ohjeet ovat viimeinkin iskeneet tajuntaan tai sitten todellakin on oppinut eristämään liikkeen oikein. Jo tunnilla ryhmän imu vei mennessään, vaikka lihakset rukoili armoa. Muutama ylimääräinen lepotauko oli pakko pitää, mutta se tärinä, joka kehossa oli vielä pitkälle alkuyöhön, se oli jotain uskomatonta. Alan myös ymmärtämään, miksi useammat ohjaajat sanovat että pumpissa ei kannata tehdä niillä kaikista pienimmillä painoilla. Koska todellakin sen kivun ehtii tuntemaan paljon paremmin kuin niiden astetta isompien painojen kanssa. Mitä tästä siis opin.... Painoja lisää tankoon!!

Selkeästi vatsalihaksia on tullut rääkättyä nyt enemmän kuin koskaan ennen. Pelkästään pumpin vatsabiisi saa melkein oksentamaan, niin mojovasti se tuntuu siellä missä pitikin. Ja uskokaa tai älkää, tuolla maggaroiden alla jossain on vatsalihaksia koska mä tunnen ne jo ;) Ei ne vaan vielä näy... Jonain päivänä ehkä vähän paremmin :)

Selkeä tavoite tuleville kuukausille on tuo selkä/vatsa osion lihaskunnon kohentaminen. Ne on olleet niin pitkään hunningolla, että ne on ihan ykköskohteet seuraavien viikkojen aikana. Joten pahoittelut jos tulen puhumaan vain ja ainoastaan vatsalihaksista enemmän kuin muusta ;)

Olin suunnitellut että tänään koittaa jälleen arki ja samalla myös aamusali. Kello herätti 04:40, eikä siinä mitään. Virkeänä pomppasin ylös ja epämääräinen mölähdys pääsi suusta. Ensimmäisenä ajatuksiin iski kysymys "mitä ihmettä mulle on tapahtunut yöllä??". Unenhäivenet katosi nopeasti, sillä se kipu joka yöllä oli hiipinyt kaveriksi oli jotain uudenlaista. Osa varmasti vielä sunnuntain triplasta johtuvaa, osa eilisestä yhdistelmästä ja pitkästä lenkistä. Ei auttanut kuin uskoa suosiolla, ettei aamusalille ole asiaa.

Illaksi olin suunnitellut palauttavaa crossingia ja venyttelyn, mutta niin ne suunnitelmat päivän aikana muuttui. Ei olisi tästä mimmistä ollut crossarin selkään vielä tänään, tuskin vielä huomennakaan. Kaikella rakkaudella olen muistanut eilistä ohjaajaa tänään moneen kertaan :D Mitä ihmettä siellä tunnilla oikein tapahtui???? Vai vedinkö tosiaan sen crossarin vastuksen aavistuksen liian lujalle ja laitoin kehon tekemään töitä mukavuusalueen ulkopuolella...

Vaikka päivä onkin ollut kipua täynnä (sanan jokaisessa merkityksessä), on se ollut silti positiivista kipua. Tätähän mä pyysin, tätähän mä olen hakenut. Niitä rajoja, sitä tuntumaa omaan kehoon ja sitä tunnetta kun tiedät todellakin tehneesi jotain sen kivun eteen ja ansainneesi jokaisen tuntemuksen.

Mukavuusalue. Sieltä on todellakin mentävä pois. Se elämä alkaa sen oman pikkuympyrän ulkopuolelta. Sen olen todennut monta kertaa ja totean jälleen kerran. Ihan loistavaa!!

Uusi päivä ja uudet suunnitelmat, sitä on huomenna tiedossa. Jos suunnitelmat menevät paremmin kuin tänään, alkaa päivä sieltä aamusalilta. Yksi lepopäivä tähän väliin ei prosessia kaada, sillä keho tarvitsee sitä lepoakin. Jos vain itse malttaa kuunnella sitä kehoaan...

Tästä jatketaan, huomenna ei satu enää yhtään niin paljon kuin tänään ;)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Treenimusaa

Fb:ssä on käyty viime päivinä paljon keskustelua sopivasta treenimusiikista, mikä toimii kellekin ja mitä ihmiset kuuntelee. Ja kai tämä uusi vuosi tuo tullessaan myös niitä uudistumistoiveita soittolistalle. Kuten aikaisemmin sanoin, en ole tajunnut mikä merkitys sillä musiikilla on siihen omaan tekemiseen.

Mun listalla on pääsääntöisesti vain combateista tuttuja, miksattuja biisejä. Alkuun lista oli pitkä, mutta nyt tällä hetkellä mennään tällä listalla, jolla on pituutta 1h 7min. Se on mulle just sopiva :)



Mä tykkään että musiikki vie mennessään ja mielellään tuo niitä ihania muistoja mieleen, jotka saa hymyilemään. Ja ehkä vähän irvistämäänkin siitä kivusta, joka nousee mieleen joltakin menneeltä tunnilta. Kaksi aamutreeniä on tämän tahdissa tehty ja ne on kyllä olleet tämän vuoden lähes parhaimmat treenit... Toki seuraava voi olla taas parempi kuin edellinen ;) Treeni siis :)

Oli jännä huomata, miten tuo musiikki vie niin täysin siihen omaan maailmaansa, sulkee kaiken muun ulkopuolelle ja keskittyminen pysyy täysin omassa tekemisessään. Ekalla aamusalilla kun olin, säikähdin toista treenaajaa, jonka tiesin olevan siellä, kun en ollut huomannut että molemmat oltiin samassa salissa :D Niinkin voi siis käydä :) 

Tämän listan voimin siis taivutetaan rautaa ja etsitään kadonnutta vyötäröä (sekä niitä vatsalihaksia) ainakin muutaman kerran. Muutama kappale on sellainen, että tiedän jo nyt kyllästyväni niihin nopeasti, mutta listaahan on helppo päivittää. Muutama kappale taas ei tule varmaan ihan hevillä poistumaan tuosta soittolistasta, päin vastoin saatan heittää sen tuplana sinne uusintakierrokselle. You never know ;) 

Tästä siis kohti uutta viikkoa, uusia haasteita ja uusia tunteja :)

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusia ulottuvuuksia

No niin. Tavoitteet on siis asetettu ja niiden tavoitteleminen on aloitettu :) On hyvä aloittaa heti vuoden alusta, ettei käy niin että aika loppuu kesken ja lopulta joulukuussa vetää kaiken irti jotta pystyy vain osoittamaan itselleen, että tavotteet toteutuivat.

Tänään ensimmäisenä uutena tuntina oli FitBall. Ja en voi muuta kuin nauraa. Siis se oli hauskaa ja sain nauraa itselleni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Moni asia, joita olen luullut etten pysty tekemään, tuli jälleen murennetuksi. Kropasta löytyy ihan uusia liikkeitä ja mikä parasta, tuo pallon kanssa leikkiminen saa tasapainon kehittymään. Alkuun tuntui että tippuu, mutta tunnin edetessä alkoi tasapainokin vähän jo löytymään ja uskalsi jopa päästää väähän irti. Ja kaikista suurin ylläri oli se, että ihan eri lihakset sai kyytiä kuin olin aatellut!! Selkä olikin ihmeen jumissa, mutta noiden ketkutusten jälkeen tuntui verikin virtaavan paremmin :) Tätä pitää ehdottomasti saada lisää!

Combat, rakastamani combat! Ihanaa taistelua, potkuja ja iskuja. Parhautta!! Vaikka kuntosalia ei vielä ole paljon takana, niin jo nyt huomaan selkeää kehitystä lihaskunnossa myös combatin puolella. Ja siitä voi kiittää vain kuntosalia, sillä jos se olisi jollain muulla tullut, olisi se ilmestynyt jo aikaisemmin. Kuntosalia on siis ehdottomasti jatkettava, jos sillä on näin suotuisa vaikutus combattiinkin!

Cx:ssä puhti loppui ihan totaalisesti. ylimääräisiä lepotaukoja piti pitää ihan liikaa. Toisaalta haluan ajatella kuitenkin että on parempi mennä sinne tunnille ja pitää niitä taukoja kuin jättää se tunti kokonaan välistä. silloin ei tulisi edes yritettyä... Tänään huomasin ihan uudenlaista kehonhallintaa cx:n parissa, ristiselkä ei kipeydy niin paljon kuin vielä viikko sitten. Ja uskon että tästäkin voin kiittää kuntosalia... Vatsalihaksia olen rääkännyt nyt joka kerta kun salin puolella oon ollut. Ja rääkännyt ihan todella lähes veren maku suussa. Mutta se kantaa hedelmää nopeasti, koska oikeastaan ekan kerran musta tuntui nyt että liikkeet meni sinne mihin niiden pitikin mennä. Ja varmaan siksi se tuntuikin tänään erityisen raskaalta.

Tästä on hyvä jatkaa kinkun kidutusta ;)

Tänään opin taas jotain itsestäni. Triplatunnit, niin ihania kuin ne ovatkin, niin järki pitää olla mukana. Huomasin että fitball:n kanssa jotkut liikkeet oli sula mahdottomuus, kun alla oli jo combat ja cx. Toisaalta lihakset sai kyytiä, sehän on kaiken tarkoitus kuitenkin... Mutta ihan kaikkia mehuja ei ehkä ole tarve imeä pois?

Tällä hetkellä mulla on suuri vaikeus pitää maltti liikunnan kanssa. Haluaisin mennä aamusalille joka ikinen aamu. Mutta miten saada energiat riittämään myös iltatunneille, varsinkin jos on tupla- ja triplatunteja tiedossa? Toisaalta triploja ei ole kuin la-su ja tupliakaan ei ihan joka päivä.... Tämä tulee olemaan hankalaa, saada kaikki minkä haluaa ja silti pitää pää kylmänä ja antaa niitä lepopäiviä kropalle.... Apua...

kaiken kaikkiaan tämän päivän setti oli loistava. Mulla on kipeänä sellaisetkin paikat, joita en voinut edes kuvitella saavani kipeäksi. Endorfiinit jyllää ja jälkihiki puski pitkään kotiutumisenkin jälkeen. Elämä voi olla ihanaa, mutta miten mä olen selvinnyt niin monta pitkää vuotta ilman kuntoilun tuomaa onnentunnetta! Tämä on parhautta!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Aamusali

Aamusali. Pari kertaa takana ja olen ylpeä itsestäni. Olen saanut itseni ajoissa hereille. Ajoissa salille, syömään valmistavat / palauttavat treenin yhteydessä. Ja ehtinyt myös ajoissa töihin.

Ensimmäinen aamusali ei alkanut hyvin. Suunnitelmissa se meni täydellisesti. Kamat ja eväät oli pakattuna hyvissä ajoin, kello soimassa niin kuin pitääkin. Nukkumaan mennessä kellon soittoon oli aikaa lähes 9 tuntia. Siis ruhtinaalisesti unta. Niin, jos se nukkumatti olisi vain saapunut kuten kutsuin. Toisin kävi ja lopulta unta kertyi vajaa 3 h. Silti selvisin salille, jollain ihmeellisellä energialla vedin reilun tunnin treenin ja pääsin töihinkin.

Veden juominen, joka on ollut mulle usein haaste, ei ole näinä päivinä ollut ongelma. Päin vastoin vettä on kulunut litra tolkulla. Se on ihana tunne, kun haluaa vain vettä ja se vesi myös vie janon mennessään.

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ladattuna aamusalilla ja vähillä yöunilla, se vei mehut meikäläisestä täysin. Mutta yllättävän hyvin kestin hereillä iltaan asti ettei rytmit lähteneet sekoilemaan päiväunien johdosta. Mä kun en tunnetusti osaa nukkua 30 min päiväunia, ne on aina 2-3 tuntia :D Joten mun ei niitä kannata hirveesti harrastaa....

Ensimmäisen aamusalin lopetin miestenpunnerrukseen. Tähän asti ne on siis menneet puolikkaina ja niitä on mennyt ehkä 5-6. Sitten oon luovuttanut kun "muka sattuu". Mutta tällä kertaa katsoin sinne peiliin, halusin nähdä, onko asento sellainen kuin pitäisi (tai edes sinne päin) ja muutenkin hahmottaa missä mennään. Olin yllättynyt, koska eihän se jääkään puoliväliin, se menee ehkä 3/4 alas asti, vielä voisi mennä alemmas. Ja mä tein niitä 2 x 15. Putkeen. Happy me!! Kyllä, sattui ihan oikeasti. Mutta hyvällä tavalla ja hammasta purren eteenpäin. Rajojen ylitystä, puskemista yli sen tutun ja turvallisen.

Treenimusiikilla ei ole koskaan ollut mulle merkitystä. Tai paremminkin en ole tajunnut mikä merkitys sillä on. Nyt veivasin spotifystä itselleni kaikki combattien lempibiisit, ne parhaimmat ja tietenkin hyvällä rytmillä ja jumputuksella. Kokeilin ja rakastuin. Se antaa ihan toisenlaista virtaa ja menoa omaan tekemiseen! En taida luopua siitä ihan heti... Ainoa huono puoli on tuo runsauden pula. Latasin ensin kaikki lempibiisit, joita olikin sitten yhteensä 3,5 tunnin verran. Piti tehdä uusi lista, jossa musiikkia on nyt sitten vajaa 1,5 tuntia. Voi olla sieltä listalta tippuu vielä jokunen kappale pois, jos niihin kyllästyy kun kuuntelee aina salilla ollessa.

Toinen työpäivä ja aamusali sujui paremmin. Unta takana enemmän ja kellon soidessa ennen viittä, olin virkeänä pystyssä. Hyvä treeni hyvillä painoilla. Ihmetys oli illalla kuitenkin kova, koska ihan eri lihakset on kipeänä kuin ne joita koitin rääkätä. Toisaalta hyvä että edes jossain tuntuu, on mennyt sitten johonkin se liike perille. Toisen aamusalin lopetin myös miestenpunnerruksiin. Niistä on nyt tullut mulle sivulankun kaltainen "pakkomielle". Sivulankkua harjoittelen joka kerta kun salin puolella olen, sitä aitoa versiota eikä kevennettyä.

Olkapää valittaa monista nykyisen ohjelman liikkeistä ja korvaavia joutuu miettimään. Hiukan myönnän että mielenkiinto ohjelmaan ei ole kohdallaan, mutta salin puolelle kyllä. Sen verran on onneksi noita erilaisia tunteja jo takana, että niistä saa loistavia variaatioita mm. vatsalihaksille. Mä oikeastaan haluaisin jonkun ihan kauhean tappo-ohjelman vatsalihaksille, sellaisen rääkin että oksettaa :D Ehkä mä kehtaan joku päivä pyytää sellaisen ;) Nyt oon tehnyt pitkälti cx:n, combatin ja pumpin vatsoja. Joo, niillä saa hyvin kyllä kipeäksi paikat...

Ensi viikon liikuntalukkari alkaa olemaan valmis. Siis se oma suunnitelma. Vielä en vain ole päättänyt mitkä on ne aamut jolloin aamusali kutsuu. Lähinnä siksi, että joka päivä on myös iltatunteina sellaisia joille haluaisin mennä. Ja niitä lepopäiviäkin pitäisi olla... Eli suunnitelmat vaatii pientä hiomista vielä. Mutta tästä se lähtee. Kaksi aamusalia takana... Ja olen niistä himputin ylpeä!

torstai 2. tammikuuta 2014

ryhtiä ruokavalioon

Joululoman aikana tein selkeitä suunnitelmia ruokavalion suhteen. Se on viime syksyn aikana ollut enemmän kuin pielessä. Mä olen aina ollut huono ottamaan pakkasesta ruokaa (miksi se on muka niin vaikeeta... ottaa sieltä ja heittää mikroon?) ja loppu vuoden aikana harjoittelin siitä uutta tapaa. Hiljalleen se alkaa istumaan osaksi hyväksi havaittua toimintamallia, mikä tietenkin helpottaa eväiden suunnitellua töihin.

Mä olen aikaisemmin miettinyt eväät vasta aamulla töihin lähtiessä, silloin ei paljon tehdä mitään ihmeellistä, jos valmista ei kaapista löydy. Nyt siihen on tulossa hiljalleen muutos. Joululoman aikana oon keitellyt kastikkeita ja soosseja, tehnyt laatikoita (siis muitakin kuin lanttu ;) ) ja muita helppoja ruokia ja pakastanut ne valmiina annoksina.

Aikaisemmin olen vain luskoinut ruoan kuppiin ja laittanut pakkaseen. Nyt haluan tietää, että annoksessa on tarpeeksi muttei liikaa. Eli ei mitään 3dl riisiä ja 40gr proteiinia. Kaikki annokset on siis säntillisesti punnittu ennen pakkaseen menoa. En mä jälkikäteen muista mitä ne sisältää, mutta suuntaa-antavat lukemat on mielessä. Ne kun on joka päivä samat.

Tämä uusi elämä ja uusi arki. Se ottaa oman aikansa, mutta valmistautumisen puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Hiljalleen koitan ottaa myös tavaksi katsoa edellisenä päivänä seuraavan päivän "ruokalistan" valmiiksi. Eli siis kaivella aamupalatarpeet ja välipalat esille. Ja jos aamu alkaa salin kautta, niin myös se valmistava ja palauttava laitetaan valmiiksi. Ettei käy niin että energia loppuu, iskee väsymys tai mielenkiinto lopahtaa siksi että ei saa tarpeeksi ravintoa.

Tää voi jonkun mielestä kuulostaa hankalalta, mutta mun on tehtävä selkeitä muutoksia entiseen. Ja jatkossa alan jälleen käyttää sitä kännykkää hälytyksenä, kun ruoka-aika lähestyy. Toki nykyisessä työssä on helppoa pitää kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista ja välipalat istuu kuvioon paremmin. Se on sikäli helpottanut syömisiä työpäivän aikana.

Tästä lähdetään hakemaan muutosta painoon, muutosta arkeen ja muutosta ennen kaikkea siihen elämäntapaan. Muutosta niihin vanhoihin huonoiksi havaittuihin toimintamalleihin. Ne vanhat toimintamallit, ne on hiipineet hiljalleen takaisin syksyn aikana. Ravintovalmennuksen aikana pääsin niistä jo hyvin eroon, mutta salakavalasti ne kuitenkin koittaa valua takaisin.

Onneksi siis tajusin ajoissa, vielä ehtii tekemään sen tarvittavan korjausliikkeen ja katsoa suuntaa uudelleen. Tarkistaa että laiva seilaa oikeassa kurssissa :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet haasteet

Uusi vuosi, uudet haasteet. 365 päivää aikaa tehdä unelmista totta.

Katselin eilen heiaheiasta vuoden koostetta. Liikuntaa on ollut viime vuonna enemmän kuin koko mun elämässä yhteensä. Ja ihan mukava lisäys kun katsoo vuoden 2012 syksyyn. Nousujohteista on :)



Molemmista vuosista puuttuu lähes kaikki koiran kanssa tehdyt lenkit. Lasken ne hyötyliikunnaksi... joka ikinen päivä vähintään 3 lenkkiä, se on monta tuntia viikossa. Siitäkin huolimatta että viime vuonna (2013) oli yhteensä noin 14 viikkoa taukoviikkoja, on liikunnan määrä päätä huimaava minulle. Ihmiselle joka ei entisessä elämässä liikkunut kuin sohvan ja jääkaapin väliä koiralenkkien lisäksi. Uskomaton määrä kokeiltuja lajeja, varsinkin kun vertaan entiseen elämääni :)

Mutta uusi vuosi on siis edessä. Sitä myöten uudet haasteet. En lupaa tehdä erityisesti mitään, koska en usko uuden vuoden lupauksiin. Mutta asetan tavoitteeksi itselleni:

1. Kokeilla Keitaan lukkarista jokaista tuntia kerran (mitkä on työn puolesta järjestettävissä)
2. Kokeilla vähintään 10 uutta lajia tänä vuonna (joko täysin uutta tai sitten sellaista, joita en ole tämän uuden elämän aikana kokeillut)
3. Lisätä sitä kuntosalin puolta treeniohjelmaan (otetaan alkuun tavoitteeksi 70 kuntosalikäyntiä. Se ei ole paljon, eihän?)
4. Astua pois siltä mukavuusalueelta ja mennä uusien ohjaajien tunneille (kompastuskivi nro 1)
5. Uskaltautua kokeilemaan tanssillisia tunteja (liittyy osittain kohtaan 1.)

ja se tärkein
6. Alkaa tekemään oikeasti töitä unelman eteen bodycombatin suhteen ;)

Kaikki em. tavoitteet on selkeästi mitattavissa. Lisäksi toki toivon, että löydän sitä armollisuutta itselle, treenin, työn ja vapaa-ajan sopivan balanssin ja ruokavalion kanssa "rauhan". Mutta niitä ei voi mitenkään mitata, joten niitä en laita edes tavoitteeksi. Ne kuitenkin on olemassa koko ajan. Toki toivon, että arjen nyt tasoittuessa ja treenimäärien lisääntyessä myös paino lähtisi jälleen putoamaan. Mutta en ota senkään kanssa mitään stressiä. Jos vielä elokuussa mennään samoissa lukemissa, käännyn rakkaan ravintovalmentajan puoleen jälleen kerran. Silloin mä teen jotain pahasti väärin, jos näillä nykyisillä ohjeilla ei homma pelitä ;)

Tästä on siis hyvä lähteä rakentamaan uutta vuotta ja uusia treenejä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä vuosi tuo tullessaan.

Fitnesskissa kehrää tyytyväisenä ja odottelee talviunen loppumista ;)