sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jutta on the road

Kävin perjantaina kuuntelemassa Jutta on the road - luennon ja hakemassa uutta motivaatiobuustia tulevaan kevääseen. Oikeastaan voisin sanoa, etten saanut mitään uutta tietoa, mutta se vanha muistui mieleen jälleen ja sai uudet mittasuhteet. Päällimmäisenä mieleen jäi lepopäivien merkitys. Olenhan mä aina tiennyt että ne on tärkeitä ja niitä pitää olla, mutta vasta kun Bull kertoi esimerkin voimalla, miten lihakset katoaa jos ne ei saa lepoa, tajusin itsekin mitä olen tekemässä. Joskus se pitää vain vääntää rautalangasta.... Tässä joitakin juttuja tiivistetysti.

Tavoite. Aseta konkreettisia tavotteita. Ei mitään "haluan laihtua vähän" vaan selkeitä mitattavissa olevia tavotteita. Mulla on ollut omalla matkalla selkeä päämäärä, mihin suunnistan ja siinä välissä sitten niitä etappeja. Muutoin matka on liian rankka, jos mennään vain pelkän lopullisen päämäärän varassa ilman välipisteitä.

Alitajunta sai uuden merkityksen meikäläisen ajatusmaailmassa. Kuka tätä laivaa ohjaa? Alitajunta on se meidän laivan kapteeni, mitä sinne alitajuntaan sitten syötetään, minkälaisia koordinaatteja sille kapteenille annetaan. Se on meistä itsestämme kiinni.

Terveellinen ravinto, säännöllinen syöminen, riittävä juominen. Ne proteiinitankkaukset ennen nukkumaan menoa, hiilihydraattitietoinen ruokavalio (kiitos Tutta!!! ), elimistön riittävä polttoaine ympäri vuorokauden. Kaikki niin tuttua kauraa ja silti unohtunut ja hautautunut jonnekin mielen perälle. Jos tuntuu, että siellä kaapilla käy koko ajan, kannattaa miettiä miksi syö. Jutta puhui lyhenteestä H.A.L.T (Hungry, Angry, Lonely, Tired) ja se jäi mulle hyvin mieleen. Muutamaan kertaan olenkin miettinyt noita kohtia myös muissa tilanteissa kuin pelkästään ruoan parissa. Toimii moneen eri tilanteeseen ja pistää miettimään omia toimintatapojaan.

Vetovoimanlaki. Hyvä vetää puoleensa hyvää, paha vetää puoleensa pahaa. Jos ajattelet positiivisesti, imet puoleesi niitä hyviä juttuja. Jos taas aina ajattelet negatiivisesti, niin ihan varmana kuraa tulee ovista ja ikkunoista. Ja tämä kannattaa muistaa myös niiden ystävienkin kanssa. Mä olen heittänyt ystäväpiiristäni pois ne perusnegatiiviseti tyypit enkä aio katsoa sellaisia mun lähellä enää yhtään. Ikävä kyllä, en aio tartuttaa sitä itseeni enempää kuin on pakko. Mä en vain jaksa kuunnella sitä kun kaikki on aina huonosti ja elämässä ei ole ikinä koskaan mitään hyvää. *burb* ei kiitos.

Lisäravinteetkin pääsivät ihan uuteen valoon. Ei, en aio leikkiä hormonimömmöillä ;) eikä mun päivän ruoka-annokset koostu lisäravinteista. Mutta ne ovat oiva lisä, nimensä mukaisesti, monipuoliselle ruokavaliolle silloin kun tavoitteena on saada sitä lihas/rasva-massan suhdetta muutettua toiseen suuntaan. Ja niistä saa nopeasti sen, mitä tarvitsee. Mulla nämä on käytössä lähinnä palautusjuomina treenien jälkeen  ja aamusalille myös valmistavana koska siihen aikaan en todella kykene syömään rahkaa ja banaania...

Kuntosalitreeni sai uuden merkityksen. Mä olen pitänyt kuntosalia vähän toisarvoisena juttuna, vaikka olen tiennyt sen merkityksen. Nyt se on ihan uudessa arvossaan ja toivon että motivaatio riittää pitämään kiinni aamusaleista :) Ja moni väittää ettei salilla tule hiki.... no ihan varmana tulee, jos tekee riittävillä painoilla, toistoilla ja kunnolla ne liikkeet ;)

Ja lopulta se on todellakin niin, että minä päätän! I love me! Siitä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kevättä, fitnesskissaa ja tähdätä korkealle! Tavoitteet pitää olla niin suuria, että ne vähän pelottaa. Ja ne välietapit siihen matkalle, niin tiedossa on loistava matka kohti tuntematonta!

Viikko on siis vierähtänyt viimeiseen iltaan. Olen ylpeä itsestäni, koska olen jo toisen viikon ajan saanut aamusalit ohjelmistoon. Herääminen on helpompaa joka kerralla ja himo päästä salin puolelle on ollut monena päivänä. Se on ollut uutta ja ihmeellistä, jotain ennen kokematonta. Tästä on hyvä jatkaa!

Tänään cx:ssä huomasin selkeän harppauksen omassa lihaskunnossa. Niitä extrataukoja ei tarvinnut niin montaa ja vaikka se sattui, pystyi puristamaan muutaman liikkeen enemmän kuin ennen. Ehkä se "en mä kuitenkaan pysty" - ajattelu alkaa vaipumaan taka-alalle. Askel kerrallaan!  Mä olin päättänyt ennen tunnille menoa, että kun tulee se olo että tarvii tauon, niin siitä jatketaan ainakin pari toistoa eteenpäin. Eihän sitä kehitystä muuten tule, jos ei puske vähän pidemmälle. Ja nyt kyllä huomasi, että vatsalihasten veivaamisesta on ollut hyötyä, koska niitä taukoja ei todella tarvinnut ollenkaan sitä määrää mitä aiemmin.

Fitballin toinen tunti takana. Oli ihana huomata että tasapaino löytyy paremmin ja ne viime sunnuntaina törkeän kipeäksi tulleet lihakset sai jälleen töitä. Ehkä mä vielä kaivan sen oman pallon tuolta jostain kaappien uumenista ja alan katselemaan telkkaa sen päältä. Harjottaen samalla syviä lihaksia ja sitä tasapainoa.

Kaiken kaikkiaan aivan mahtava viikko takana! Toivotaan samanmoista myös tulevasta viikosta :)

ps. tulihan se talvi vihdoin!!! Ihana, ihana lumi :)

4 kommenttia:

  1. Hurraaaa!!! Sä oot mun idoli!!!

    Ihan mieletön sun energia!

    VastaaPoista
  2. Mahottoman positiivinen ja energinen postaus, tästä sai itsekin paljon uutta ajattelemisen aihetta, kiitos tästä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Namu ja Tintti :) Kiva kuulla, jos tekstin kautta voi saada virtaa muihinkin :) ja hei kuulkaas, se oli kevätaurinko jonka mä näin tänään! Sieltä se tulee!

    VastaaPoista