Tekosyitä

Yövuoroputki lähenee loppumistaan. Vielä olisi edessä yksi yö ja sitten se olisi siinä. Olen vuorotyöihminen, siitä ei pääse mihinkään. Mutta nämä yöt ovat olleet jotenkin eritavalla raskaat kuin ennen.

Onko se ikäkriisi iskemässä vai muuten vain aallokon pohja, mikä mustensi mielen yöputken alussa. Paha sanoa, ehkä molempia ja jotain muutakin jota en osaa eritellä. Mieli onneksi kirkastui pian, ne hyvin nukutut yöunet keskellä ihanan aurinkoista päivää teki tehtävänsä.

Liikunnasta on ollut nyt viikon tauko. Siis koirien kanssa on menty, ilman muuta. Mutta tuosta ihanasta ja koukuttavasta liikunnasta, siihen on tullut liian pitkä tauko. Ja se mustentaa mielen aika ajoin. Kroppa ja mieli kaipaa rasitusta, mutta aikataulu ei vain riitä ja rassaa.

Myönnän että toinen syy on myös tuntien vetäjissä. Siis heissä ei ole mitään vikaa :) Mutta kuten aiemmassa postissa mainitsin, olen liian "sidoksissa" tiettyjen vetäjien tunteihin ja toisten tunneille en vain saa itseäni lähtemään. En ymmärrä miksi, koska tiedän heidät aivan ihaniksi vetäjiksi. Ja silti kynnys nousee heti kun puhelin piippaa jonkin tunnin ohjaajan vaihdoksesta.

Tekosyitä, joiden varjolla voi jäädä kotiin... Ainoa todellinen este on aika. Sitä ei yövuorojen välissä jää välttämättä edes 4 tuntia, ennen kuin on taas riennettävä töihin. Enkä halua siitä vähästä ajasta koirien kanssa antaa pois. On siis aivan oma vika, että kroppa huutaa ja mielen aallokko vie, jos vain raahaisi itsensä salin ovista sisälle, niin mielikin virkistyisi. se on fakta homma! Mutta mistä saisi yövuorojen väliin lisää tunteja...

Oikeastaan mun pitäis kunnostautua ja ryhdistäytyä kuntosalin puolella. Lähteä taistelemaan raudan kanssa ja tekemään niitä kyykkyjä kahvakuulat käsissä. Ihan aikuisten oikeesti, jos haluan niitä tuloksia, on tehtävä myös oikeita töitä. Eikä vain liideltävä fiiliksissä ryhmäliikuntatunnista toiseen. On niistäkin hyötyä, en sitä sano. Mutta oikeasti kyllä ne lihakset syntyy siellä salin puolella. Ja siellä se kroppa muokataan.

Mietin ilmottautuessani tulevan sunnuntain iltatunneille, että kuinkahan mun käy. Mielessä on edelleen tuo kerta kun piti keskeyttää ja lähteä kotiin. Entä jos niin käy nytkin kun takana on paljon taukopäiviä. Onko ihan fiksua lähteä yrittämään moista settiä... Vai onko se vain sisäisen masokistin tyydyttämistä ja vaientamista hetkeksi.

Pahimmassa tapauksessa perun kaikki tunnit vielä sunnuntailtakin, jolloin olen todellakin vapaapäivällä. Tekosyiden keksimisessä olen mestari :D