Uskoin monta vuotta siihen, että näin nämä kortit on vain jaettu ja siihen on tyytyminen. Ettei yrittäminen kannata, koska muutosta ei voi saada aikaiseksi. Ja ne ihmeet... No ajattelin että tarvitaan iso ihme, että meikäläiselle tapahtuu yhtään mitään. Ja niin, eihän niitä ihmeitä tapahdu.
Kuitenkin tapahtui ihme tai herääminen, tai miksi sitä voisi sanoa. Jotain suurta kuitenkin, koska se sai aikaan ison muutoksen ja paljon hyvää!
Vuosi sitten en voinut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella tätä tilannetta jossa nyt olen. Voin rehellisesti sanoa, että elämä on muuttunut 110% parempaan suuntaan. Välillä pelkään että tämä on vain unta, josta herään ja huomaan olevani viime kesän tilanteessa. Ja sitten tajuan jälleen, että hei tää on totta!
Vuosi sitten torstaina 9.8 (päivämäärällisesti siis huomenna ;) ) kävelin sisään Feeniksin ovista. Tarkoitus oli mennä vain katsomaan paikkaa ja vähän kuulostelemaan sopimuksia. Mutta muuta ei tarvittu kuin ovien avaaminen. Heti ensimmäisestä hetkestä alkaen koin olevani tervetullut porukkaan juuri sellaisena kuin olin. Koin heti tulleeni kotiin. Siispä nimi paperiin ja avainlätkän kanssa kohti ensimmäistä tuntia.
Ensimmäisestä päivästä lähtien jaksoin ihmetellä sitä, miten ihmiset otetaan Feeniksillä vastaan. Olin mykistynyt siitä, että jokainen ohjaaja tiesi kuka olin, mun nimi opeteltiin ja aina kun oven avasi, vastassa oli iloinen tervehdys. En ollut kokenut sitä koskaan edellisillä saleilla. Kaikkien ohjaajien tapa kannustaa oli myös mulle uutta. Aikaisemmin olin kuullut vain "et sä tätäkään osaa", "miten sä nyt noin teet" ja "anna mä näytän niin kuin sun pitää se tehdä" - tyyppisiä lauseita. Mutta Feeniksillä en koskaan. Liikunnasta tehtiin alusta asti iloinen asia ja kun korjattavaa tuli (ja sitähän on sitten riittänyt....), kannustettiin hakemaan oikeita liikeratoja tms. Ei koskaan negatiivisen kautta. Ja kun jossain kehityit, sait siitä heti palautetta. Se oli uskomatonta. Ja on edelleen :)
Aluksihan mun ei pitänyt muuttaa mitään. Mun piti vain koukuttaa itseni takaisin combatin saloihin, jota olin rakastanut vuosia sitten. Kuitenkin muutaman viikon kuluessa huomasin että paino lähti laskemaan hurjaa vauhtia ja oma jaksaminen koheni. Syksyn edetessä tajuntaan alkoi mahtua muutakin kuin keskittyminen joukon mukana pysymiseen ja oikean lainen ravitsemus kummitteli mielessä jokaisen tunnin jälkeen.
Ravintovalmennus alkoi tuntumaan entistä enemmän oikealta ratkaisulta kun kuuntelin puheita tankkaamisesta ja syömisestä treenin jälkeen. En ymmärtänyt siitä yhtään mitään, joten päätin ottaa hypyn tuntemattomaan ja katsoa mihin se johtaa.
Ja sillä tiellä olen vieläkin. En voi uskoa, mitä on vuodessa tapahtunut. Mittanauhasta ja vaa'asta on tullut lempikavereita, ne näyttävät päivä päivältä mukavempia lukuja. On vaikea tajuta että vaatekoko on pienentynyt 7-8 kokoa.
Matkalle on jäänyt paljon, mitä en halua takaisin.
Kuten 41kg kadotettua kiloa, tai senttejä seuraavasti
Rinta -26cm
Vyötärö -46cm (oikeesti!!! Melkein puoli metriä!?!)
Lantio -27cm
Reisi -20cm
Hauis -14cm
Ilmaiseksi tämä ei ole tullut, vaan se on vaatinut työtä. Silkkaa työtä. Sitä tämä on ollut. Niin fyysistä kuin sitä henkistäkin työtä. Monet itkupotkuraivarit on saanut huutaa ja paljon epäonnistumistakin on mahtunut matkalle. Mutta ne on olleet osa elämää joiden vuoksi matka ei saa jäädä kesken. Monta kertaa se on ollut lähellä, mutta onneksi vain ajatuksen tasolla eikä ole päässyt konkretisoitumaan. Siitä on kiittäminen mun ihanaa ja mahtavaa tukijoukkoa! En olisi päässyt tänne asti ilman hyvää tukiverkostoa, ihania ystäviä, Feeniksiä ja sen rakkaita jumppakamuja ja ennen kaikkea kolmea ihmistä jotka ovat tehneet tästä matkasta mahdollisen.
Nuo kolme ihanaa ohjaajaa on opettaneet mulle paljon, työntäneet yli mukavuusrajojen, tsempanneet kokeilemaan uutta. Moni asia on valjennut vuoden aikana ihan uudella tavalla ja paljon on saanut oppia itsestään ja liikunnan ihmeellisestä maailmasta. Olisin ollut pulassa ilman heitä, he ovat saaneet tämän valtamerilaivan kääntymään ympäri ja seilaamaan kohti uusia ulottuvuuksia. En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen siitä työstä mitä he ovat tehneet. Harva osaa tehdä työtään koko sydämellään, mutta he osaavat.
Rakkaat jumppakamut Feeniksillä! Te ootte rautaa ja teidän kanssa on ilo ja etuoikeus liikkua! Monta ihanaa uutta ystävää olen saanut viimeisen vuoden aikana teistä. Mä olen rikas, koska mulla on teidät :) Jos koskaan tulee tunne ettei haluaisi lähteä ja ei jaksaisi tulla, niin se tunne haihtuu kun ovista kävelee sisälle. Ja siitä kiitos kuuluu teille jokaiselle!
Niin. Pieni ihminen miettii onnellisena, miten on löytänyt tällaisen paikan. Oikean helmen, jota voi kodiksikin kutsua! Yhtäkään päivää en antaisi pois vaan jokaisesta olen kiitollinen! Takana on 235 kirjautumista järjestelmään ja tästä lähtee käyntiin uusi vuosi. Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea se tuo tullessaan!
Tiedän että itse se työ täytyy tehdä, mutta ilman oikeanlaista opastusta ja hyvää porukkaa ei tästä matkasta olisi tullut mitään. Mä olen saanut paljon, olen saanut etuoikeuden kuulua Feeniks-perheeseen! Ja kiitos Feeniks-perheen, olen saanut elämäni takaisin!
Tämän juhlapäivän aloitan ja lopetan rakastamallani Combatilla ja siinä välissä huudan ilosta! Elämän ilosta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti