Tässä menneinä päivinä olen jälleen kokenut useita ahaa-elämyksiä. Oon saanut ihanaa palautetta töihin paluun jälkeen työkavereilta ja kolleegoilta, nuo ihanat kannustavat sanat auttavat jaksamaan tällä tiellä. Ehkä ensimmäisen kerran elämäni aikana alan ymmärtämään että mä pystyn ja voin. Ei oikeasti ole paljon niitä asioita joita en voisi tehdä esim. ylipainon vuoksi. Tai siksi etten jaksa. Ja sen tajuaminen on ollut vapauttavaa!
Olen vieläkin vähän ihmeissäni ettei kunto ole loppunut kesken potkunyrkkeilyssä, päin vastoin olen mm. joutunut tekemään sellaisia vatsalihasliikkeitä joita en ole kuuna päivänä ajatellutkaan pystyväni. Saati kuullut niistä. Tai jaksanut juosta porukan mukana siinä missä muutkin. Ja ehkä se suurin ihmetys on ollut, että pakon edessä ne miesten punnerruksetkin onnistuu :D
Tänään ja huomenna olisi Helsinki Workout johon olin ilmottautunut ja lippukin on olemassa. Kuitenkin viikko on ollut rankka henkisesti ja fyysisestikin ja ensi viikolla alkaa uusi työ, joten päädyin jäämään kotiin. Toisaalta harmittaa että rahat menee hukkaan, mutta tapahtumia tulee vielä. Joskus pitää laittaa itsensä etusijalle. Me ollaan nyt juniorin kanssa opeteltu elämää kahdestaan kun vanhus on poissa. Sekin on tärkeää, niin mun stressaamisen kannalta kuin naapureidenkin vuoksi.
Mä olen tehnyt itseni kanssa nyt sopimuksen. Koska ranne alkaa viimein kestämään vähän jo jotain, on aika lisätä haastetta myös koko keholle. Niinpä himmailut ja muu "vähän sinne päin" - tekeminen saa jäädä ja nyt laitetaan kaikki peliin. Siis ihan kaikki. Pumpissa olenkin alkanut lisäämään joka biisissä painoja vähintään ne kilon kiekot lisää joka kappaleessa ja esim kyykkyjä ei enää tehdä alle 10kg painoilla. Eräs ohjaaja onkin monta kertaa sanonut että ne pienet painot on pahimmat koska siinä ehtii keskittymään lihaskipuun mutta isommilla painoilla kaikki keskittyminen menee tekniikkaan eikä kipua huomaa. Ja sen sain todeta tänään kyllä täysin todeksi. Oli kroppa ihan hapoilla kappaleen jälkeen, mutta kipu iski vasta kun lopetti. Se ihana kipu :) Samoin crossingissa, joka kerran kun käsky käy lisätä vastusta, sitä lisätään. Vaikka vain se pari milliä, mutta sitä lisätään. Sitä vartenhan sinne on menty, että kunto kasvaa ja tapahtuu edistymistä!
Mä olen aikaisemmassa elämässä ollut irtokarkkien orja ja suurkuluttaja. Lupasin täksi perjantaiksi itselleni herkkupäivän ja kaupasta mukaan tarttui lemppari irtokarkkeja, sipsejä ja dippiä. Karkeista söin puolet (ehkä noin 120gr) ja sipseistä pari kourallista. Dippi on koskematta, koska noi ei maistu millekään. Tai ei ainakaan hyvälle. Niin se makuaisti muuttuu, kun et jotain syö vuoteen :D
Tutkailin tässä viikolla tämän vuoden liikuntamäärää ja oli itselle kyllä positiivinen yllätys, että 8 kuukauden aikana on kertynyt 226 tuntia liikuntaa. Entiselle sohvaperunalle se on paljon ja iso muutos edelliseen. Kun kuitenkin niitä taukoja on ollut about 8 viikon verran. Ja vieläkään mulle ei ole tullut sitä tunnetta, että mun olisi pakko mennä jollekin tunnille. Ei, aina lähden sinne omasta vapaasta tahdosta. Joskus vähän yllytettynä tai väsyneenä, mutten koskaan ole joutunut väkipakolla menemään. Eikä vieläkään ole hiipinyt sitä ajatusta että taas tänään on pakko mennä kun kerran siitä maksaa joka kuukausi. Into ei ole siis laantunut, vieläkään.
Syksyksi on heitetty haaste. Mä olen kertänyt bootcampin ja gritin aika kaukaa koska en koe että mun kunto riittäisi sinne. Mutta nyt mut on epävirallisen virallisesti haastettu molempiin ennen joulua. Eikä auttanut vaikka koitin, jos ei määriteltäis sitä vuotta vielä ;) Kyllä se kuulemma tänä syksynä tapahtuu :D siitä on siis hyvä lähteä tavoittelemaan uusia rajoja joita voi rikkoa... Apua :D
Mutta hei, jos sen fitnesskissan haluaa vapauttaa, on sen eteen tehtävä myös töitä ja kokeiltava uusia juttuja :) Eikös vain :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti