sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ihana elämä :)

Ihana viikko takana! Sikäli ihana, että tämä oli nyt viimeinen kokonainen viikko käsi paketissa ja samalla myöskin the viikko, jolloin pääsin takaisin rakastamani liikunnan pariin!

Torstaina kävin todella aamulla combatissa ja olin niin virtaa täynnä koko päivän, että menin iltatunnillekin. Kyllä, hullua ja myönnän sen rehellisesti. mutta se tunne! oi, sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla! Todellakin voi sanoa, että ilma kirkastui ja oli heti raikkaampaa hengittää :)

Olisin mennyt tänäänkin combattiin, mutta tunti peruuntui joten tuli välipäivä. Toisaalta se on ihan hyvä, ettei ihan lähde heti rehkimään kovaa ja korkealta nimittäin perjantaina kun pistin uuden paketin käteen, huomasin upeat mustelmat ranteessa. Jotain edellisen päivän tunneista oli saanut aikaiseksi kun niin mojovat jäljet oli ranteesta kämmenselkään saakka. Onneksi ei kipua kuitenkaan ;)

Ensi viikosta tulee hyvä viikko, mä olen päättänyt niin! edelleen odottelen koska se 40kg menee rikki, se on niin lähellä ja silti tuntuu että se on valovuoden päässä :D Sen lisäksi combattia tiedossa joka päivä kun sitä on tarjolla. Meinaan myös uskaltautua perjantaina steppiin, joskin aion keskittyä jalkatyöhön enemmän...

Vielä siis pari yötä kädettömänä ja sitten saa alkaa tekemään varovasti punnerruksia... odotan kuin kuuta nousevaa!!

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa, elokuu alkaa ja syksy lähestyy :)

ps. kyykkyhaaste jatkuu parin taukopäivän jälkeen. olin niin kipeä perjantaina että kykenin kyykkäämään 40 ja sitten ei kerta kaikkiaan onnistunut :D mutta toisaalta torstain kaksi tuntia combattia potkuineen ehkä korvasi muutaman kymmentä puuttuvaa kyykkyä ;)

4 kommenttia:

  1. Eikö ookkin mahtava fiilis päästä liikkumaan? :)
    Mulla oli kanssa tuossa kesäheinäkuun taitteessa pakkolepoa 2 vkoa ja tuntu niiiin tolkuttoman pitkältä ajalta. Kyllä se liikunta vaan on se voimaa antava juttu ehdottomasti :)

    Peukut pystyssä tsemppailen sulle, että menee 40 kg rikki! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tunne on jotain sanoin kuvaamattoman ihanaa! mulla taukoa tuli 4 viikkoa kokonaisuudessaan, välillä kävin jalkaohjelman tekemässä mutta ei se tuntunut samalta.mutta nyt kun saa muutakin ohjelmaan mukaan, niin tuntuu että virtaa riittää kuin pienessä kylässä :D tää on ihanaa!
      Kiitos tsempityksestä, kyllä se kohta menee rikki! jos ei tällä viikolla niin ensi viikolla sitten ;)

      Poista
  2. Onko sulla jotain sähköpostia, johon voisin laittaa tarkempia kysymyksiä tuosta kuntosalistasi? En viitsi tähän niitä kaikkia kirjoitella :) Osoitteen voi toki laittaa myös mun blogissa olevaan s-postiosoitteeseen ellet halua sitä tähän kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Manna, mä laitoin sulle päin sähköpostia :)

      Poista