Uusi viikko jälleen käsillä.... Mä en ole koskaan tietääkseni valittanut maanantaipäivistä. Kun on vuorotyössä, ei maanantailla ole sellaista merkitystä, mikä sillä on niille joilla on automaattisesti aina vapaa viikonloppu. Itsellä kun ne parin päivän vapaat voi osua mihin kohtaan tahansa ja välillä sitten taas vedetään päivätolkulla töitä putkeen.
Mutta tänään, tämä maanantai on ollut todellakin nimensä veroinen. olin viime yön töissä ja kun pääsin kotiin, alkoi sataa kuraa. Jouduin perumaan myös aamun pumpin, tunnin jonka olin itse tähän aamuun toivonut. Se veti mielen entistä matalammalle. Ajattelin, että kyllä se kirkastuu kun herään "yöunilta". Vaan eipä niitä unia näkynyt kuin parin tunnin verran. Sen jälkeen olenkin toivonut koko päivän, että tiistai koittaisi.
Aikaisempi pelko eilistä combattia kohtaan oli turha, polvissa ei tuntunut yhtään miltään. Tai no miltään on väärä sana, hyvältä se tuntui :D Ja hyppypolvet (edelleenkään en ole varma, siksikö niitä kutsutaan...) tuli hypättyä kahta lukuun ottamatta. Happy me :)
Viime viikolla tuli vedettyä melkein pohjat liikunnan suhteen. 14 tuntia ja päälle hyötyliikunta tietenkin. Piti katsella heiaheiasta tarkemmin, niin helmikuussa olen vetänyt yhden viikon aikana 16 tuntia, että vielä on "ennätykseen" vähän matkaa. Samalla jäin katselemaan heiaheian kuukausittaista tuntimäärää ja koin hetken verran pientä riemua omasta työstäni. Aikaisemmin sohvaperuna, joka saattoi kerran pari vuodessa käydä uimassa ja ehkä pari kertaa kesässä pyöräillä kaupaan, onkin innostunut liikkumaan. Joka kuukausi tuntimäärä on nousujohteinen. Tammikuun tunnit on aika matalat influenssan vuoksi, mutta sen jälkeisiä tilastoja on mukava katsoa. On osunut työvuorot sopivasti että on päässyt liikkumaan. Vastakohta näkyykin sitten tulevalla viikolla. Jos kolmena päivänä pääsen, on se jo saavutus...
Tänään kun heräsin ja tajusin ettei kello ole vielä mitään, suunnittelin kovasti taukopäivän pitoa. Suurin syy siihen oli vaa'an lukema. Eihän se paljon ole noussut, mutta se pari sataa grammaa ottaa päähän hikoiluviikon jälkeen. Lopulta päädyin kuitenkin crossaamaan iltatunneille ja huomaamatta se 1,5h menikin hikoillessa hyvän musiikin tahdissa. Onnea oli se, ettei polvet valittaneet yhtään ja selkäkin oli aika hiljaa. Viime aikoina cx-tunneilla ristiselkä on ollut hitsin kipeä. Mä tiedän, että teen useamman liikkeen väärin ja päästän selän tuen pois. Mutta ehkä se siitä jonain päivänä taas helpottuu ja korjaantuu... Harjoittelun puutetta.
Mutta tämä maanantai. Toivotaan että se äkkiä vaihtuu tiistaiksi ja vähän kirkastuu... Ja tarkemmin ajatellen, eihän tätä päivää ole jäljellä enää juuri mitään.
Toivottavasti huominen päivä alkaa vähän paremmin ja pääsen aamutunneille kuten suunnittelinkin... Ei elämä kaadu yhteen päivään eikä vielä kahteen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti