Pakko laihtua

Kun on pakko laihtua. Vielä yksi kilo. Vielä muutama sentti. Vielä ainakin yksi vaatekoko. Vielä vähän.... On pakko. Pakko olla pienempi.

Mistä se pakko tulee? Kuka sen määrittelee? Miksi on pakko olla pienempi tai mahtua siihen vähän pienempään puseroon / housuihin? Miksi on pakko laihtua?

Nämä kysymykset on olleet mielessä viime päivinä päällimmäisenä. Miksi mun on pakko laihtua, kuka määrittelee sen pakon? Onko tämä prosessi itseäni varten, vai haluanko olla jotain mitä en ole? Luulenko olevani jotain muuta jos olen sen 5kg kevyempi tai mahdun kokoa pienempiin vaatteisiin?

Ravintovalmennuksessa mietittiin miksi paino ei laske. Olenko stressaantunut työstä tai ruoan miettimisestä. Jäin pohtimaan stressiä ja tajusin että olen stressaantunut. Mutten arjesta tai työstä. Vaan siitä että takaraivolla on tuo ajatus koko ajan. Pakko laihtua.

Kun ei ehdi tekemään kaikkea sitä, mitä pitäisi jotta laihtuu, stressitaso nousee. Ei ehdi salille, ei ehdi jumppaan ei ehdi.... Ja kuitenkin mulla on ihan yhtä paljon tunteja vuorokaudessa kuin aiemminkin, miksi nyt yhtäkkiä en enää ehdi? Motivaatio ei ole kadonnut mihinkään, sitä on kyllä.

Kun edellinen ravintovalmennus loppui syksyllä, loin itselleni stressin siitä että nyt on pakko onnistua yksin. Pakko jatkaa samaa tahtia. Pakko päästä siihen tavoitteeseen nopeasti. Enkä edes tiedostanut sitä, se vain tuli itsekseen ja hiipi salaa takaraivolle. Mun on pakko onnistua.

Nyt mietin, miksi mun on pakko. Kyllä, elimistö voi paremmin ja nivelet tykkää kun on vähemmän kuormaa mukana. Mutta mikään pakko mun ei ole. Se, että saan kiloja pois, ei muuta sitä mitä mä olen. Kyllä se muuttaa ulkokuorta, tottakai, mutta ei sitä mikä siellä sisällä on.

Kukaan ei ole vaatinut mua muuttumaan. Kukaan ei vaadi mua olemaan 10kg kevyempi. Ei mun ole pakko. Nyt siis olen jälleen niiden peruskysmysten äärellä. Ties kuinka monennen kerran. Miksi lähdin tähän prosessiin, ketä varten teen tätä. Miksi haluan olla pienempi ja mitä sitten tapahtuu kun saavutan sen tavotteen? Teenkö itseäni varten, ehkä terveempää tulevaisuutta ajatellen ja siksi että mun olisi parempi olla. Vai siksi, että voin sanoa laihtuneeni XX määrän ja ylpeillä lukemilla? Siksi, että pystyn näyttämään muille (kenelle??) että mä pystyn tähän, kykenen muuttumaan.

Ei mulla ole vastauksia. Tällä hetkellä mulla on vain satoja kysymyksiä ilman vastauksia. Ne selviää kyllä, mutta olen onnellinen siitä, että mulla on edes nyt ne kysymykset joihin voin etsiä itsestäni vastauksia. Miettiä syitä ja seurauksia.

On siis se hetki, että on annettava aikaa. Unohtaa se pakko. Olla itselleen armollinen ja unohtaa stressi siitä että tänäänkään en ehdi salille. Huomenna on uusi päivä ja jos huomennakaan en ehdi, niin mitä sitten? Enkä tarkoita nyt välinpitämättömyyttä kuntoilua kohtaan, vaan sitä että asiasta ei pidä tehdä suurempaa numeroa kuin se on. Se on yksi osa elämää, välillä ehtii enemmän ja välillä vähemmän. Mutta jos ei ehdi, ei siitä saa tulla paniikinomainen asia joka on pakko suorittaa.