tiistai 17. toukokuuta 2016

uuden edessä

Siinä se sitten oli. 465 kirjautumista entisen keitaan järjestelmään. Avainlätkä palautettu ja jäsenyys loppuu parin viikon päästä. Mieli oli haikea kun tänään astelin salille, ajatuksena tehdä joku lempiohjelmista. Eipä sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan ja poistuin lähes raamit kaulassa vihasta kihisten. Se oli siinä sitten. Aika kullatkoon muistot.

Koska ärsytys lisäsi adrenaliinin määrää ja salille olin suunnitellut pääseväni, suuntasin toiselle puolelle kaupunkia ja pääsin purkamaan pahinta ärsytystä raudan pariin. Ihan uppo-oudot laitteet, tuntemattomat ihmiset ja erilainen sali, ei ehkä ihan pääse sanomaan että mieli olisi levännyt. Aika näyttää mistä itseni vielä löydän.

Elämä kuitenkin jatkuu ja joskus pitää vain kääntää uusi sivu. Jos ei mistään luovu, ei voi saada uutta tilalle. Omalta mukavuusalueelta pitää lähteä pois, jos haluaa saada kehitystä aikaan. Se onkin sitten toinen kysymys, saanko.

Tottakai mieli on haikeana kun tutusta ja turvallisesta lähtee pois. Mutta myönnän myös, että päällimmäisenä on edelleen iso harmi tämän päivän käynnistä. Se laantuu kyllä. Aikanaan. Ehkä. Sen kuitenkin tiedän, ettei paluuta enää ole. Ei entiselle keitaalle. Siellä vaihtuu omistaja kesän jälkeen, joten muutoksen tuulet puhaltavat sielläkin. Mutta lukipa oven yläpuolella mitä tahansa, Feeniks on aina Feeniks. Sieltä kaikki alkoi. Kyllä mä sitä silti lämmöllä muistan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti