keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Puoliväliviikko

Huih! Mihin tää aika meni? Ei voi käsittää että edellisestä päivityksestä on vierähtänyt aikaa näin paljon! Ihan kuin olisi pieni musta-aukko menneissä päivissä...

Viime viikko meni ilman liikuntaa, äksöniä riitti omasta takaa ja suunnitellut tavotteet jäi toteutumatta koska ohjaaja oli sairaana ja viikon ainoa ko. lajia oleva tunti peruuntui. Toisaalta olin hiukan onnellinen kyllä, koska vähän on epäilys oman kunnon riittämisestä... Huomenna olisi tuo tunti taas tarjolla, mutta en ole ihan varma antaako aikataulu myöten.

Viime viikkoon tai ehkä näihin menneisiin päiviin on sisältynyt paljon itsensä tutkimista ja matkaa minuuteen. Eräs ystävä on herätellyt uusia näkökulmia, antamatta vastauksia. Paljon olen miettinyt myös sitä, mitä on olla liian kiltti. Mitä tarkoittaa kun laitat kaikki muut aina edelle ja omat tarpeet peitetään ja omat ajatukset sammutetaan. Ei hyvä, ei ollenkaan. Mutta matkana tämä on ollut hyvä. On päässyt pohtimaan taas asioita joita ei ole tajunnut olevan olemassakaan. Ja kaikki tämä on sitä matkaa minuun, uuteen elämään ja siihen fitnesskatin löytymiseen.

Painorintamalla ei ole uutta. Tai no sikäli uutta, että paino on pysynyt samoissa lukemissa. Siitä olen iloinen. Toki se vaihtelee, mutta puhutaan kilosta tai puolestatoista. Ei kymmenestä tai pelkästä noususuhdanteesta. Oon oppinut siis todella pitämään jo saavutetut mitat ;) Vaikka vielä on matkaa siihen tavotteeseen. Kuitenkin on ihan hyvä, että pystyn pitämään painon tässä. Ettei se lähde heti nousemaan. Toisaalta hiukan harmittaa se, että syömiset on olleet vähän sitä sun tätä. Niillä murkinoilla ei voi olettaa kauheaa pudotusta. Mutta oon onnellinen siitä, että en ota enää paniikkia vaakalukemista ja elämä ei romahda siihen että paino junnaa. Tässä mennään ja tästä jatketaan :) Koko elämä on aikaa :) Motivaatio on siis tallella, mutta lepopäivien määrä on nyt vähän venähtänyt siitä, mikä oli tarkoitus.

Sellaista näin pikaisesti puoliväliviikon kunniaksi. Nämä pari seuraavaa viikkoa tulee olemaan aika hektiset, joten liikunta saattaa jäädä vähälle. Mutta oon koittanut kompensoida pidemmillä kävelylenkeillä, hyötyliikunnalla ja sillä että ne kahvipullat ja kakut jää toisten riesaksi :)

Mukavaa viikonlopun odotusta ja kohtahan se on taas joulu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti