Uusia lajeja ja haasteita

Kokosin eilen rohkeuteni ja menin uuden ohjaajan tunnille. Tunti oli hyvä, tietenkin. Mutta ne omat ennakkoluulot ja pelot, ne kummittelee siellä takaraivolla varmasti vielä pitkään. Olen kuitenkin iloinen että ohjaajavalikoimassa on nyt uusi ohjaaja lisää, helpottaa tuntien valintaa kummasti ;)

Tänään mulla oli omaohjaajan kanssa aika kuntosalille. Tehtiin 4 lyhyttä täsmäohjelmaa aina yhdelle lihasryhmälle. Josko nuo ohjelmat helpottaisivat sitä raudan pureskelua, kun nuo ehtii tekemään hyvin 15-20 minuutissa ennen tai jälkeen ryhmäliikunnan. Siellä ähkiessä raudan kanssa mietin jälleen, mikä siinä on niin kauhean vaikeaa mennä vain salille. Kun se on kuitenkin ihan kivaa. Jälleen on paikat kipeänä ihan uudella tavalla ja toisaalta oli hienoa itselle huomatta että aloituspainot oli suuremmat kuin viimeksi. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut.

Ylitin myös itseni tänään. Mä, joka pelkään hyppyjä monesta syystä (massaa on paljon ja nivelet ei kestä ja sitten ihan oikeasti se koordinaatio ei ole paras mahdollinen) jouduin ohjaajani pienellä painostuksella ylittämään pelkoni ja hyppimään steppilaudalle. Olin kyllä niin iloinen tuosta onnistumisesta! Ja siis lauta oli korkeimmalla tasolla, ei matalimmalla (seisot haara-asennossa, lauta jalkojen välissä ja hyppäät laudalle ja taas lattialle takaisin niin että jalat menee laudan eri puolille). Tänään on ollut syytä leveään hymyyn!

Maanantaiksi tämä ei ole suinkaan ollut huono päivä. Sen lisäksi että eilinen tripla painoi kropassa ja aamun 1,5h sessio kuntosalin puolella väsytti entisestään, tyrkkäsin itseni ihan uudelle tunnille. Ohjaaja oli onneksi tuttu, mutta tunti taas jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Hyppyjä sielläkin, kai mun tarvii vaan alkaa tottumaan niihin ;) ja onhan kroppa jo vähän eri kuosissa kuin viime vuonna, joten uusia haasteita pitää ottaa vastaan. Mä en ole kovin tanssillinen ihminen, joten tämä uusi tunti oli mulle hivenen haastava. Oli vähän sellainen olo, että mä menen aina erisuuntaan kuin muut... Mutta huono maku siitä ei kuitenkaan jäänyt, päin vastoin menen uudelleenkin kokeilemaan.

Perjantain pilatestunti taitaa jäädä tältä erää mun ainoaksi tunniksi ko. lajia. Jostain syystä se on liian hidastempoinen mulle. Mutta ehkä mä kokeilen joogaa tms. joku kerta. Ja kunhan tämä keho vielä vähän pienenee ja tulee parempaan hallintaan, niin kokeilen jotain tanssituntiakin. Mitä tahansa paitsi zumbaa :D siitäkin riitti yksi kerta kertomaan, ettei ole mun juttu...

paljon hyvää siis alkaneeseen viikkoon! Kevättä odotellaan kovasti, kävin kaupassa ihastelemassa uusia kevättakkeja ja se tunne kun normimalliston takki olikin sopiva, eikä edes tarvinnut sitä isointa kokoa ;) Jätin takit vielä kauppaan, mutta kohta mun on pakko kyllä ostaa uusia takkejakin... Alkaa nuo teltat olemaan yhtä tyhjän kanssa kun ei ne lämmitä edes :D

Eräs viisas, viisas nainen sanoi viime perjantaina jotain, joka jäi soimaan mun korvissani. Hän kertoi, miten on viime aikoina treffaillut itseään, tutustunut taas itseensä uudelleen. Tajusin että mä aina ajattelen, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä vaikkapa leffaan tai syömään jne. Mutta miksen ole tajunnut että voin viedä itseni ulos? Pukeutua ja pistää väriä naamaan ihan itseni takia. Pitääkö aina olla se joku toinen, jonka vuoksi näkee vaivaa itsensä eteen? Ei todellakaan pidä. Siksi ajattelin huomenna pitää taukopäivän jumpista, viedä itseni ulos syömään ja elokuviin. illalla sitten uimaan ihan seurassa.

Suosittelen kokeilemaan ja viemään itsesi treffeille :) saatat vaikka rakastua itseesi ;) Aurinkoa maaliskuiseen viikkoosi!!

Kevätaurinko

Lisääntyvä auringon valo on saanut kevätsiivousvimman päälle. Vaatekaappeja on siivottu pitkin talvea, mutta nyt edessä on kunnon projekti. Kaikki ulos kaapeista ja kirppikselle joka ikinen vaate, joka ei ole enää sopiva. Paluuta vanhaan ei ole, sillä tapahtuneet muutokset on tarkoitus pitää pysyvinä.

Samalla kun vaatekaappeja on tuulettanut, on tullut siivottua myös niitä luurankoja sieltä kaappien perältä. Aina se ei ole niin kivaa, mutta selvästi se on ollut tarpeellista. Silloin tällöin on hyvä tuulettaa myös nuo elämän kaapit ja antaa ilman virrata kunnolla. se virkistää mieltä ja saa näkemään asioita ihan uudella tavalla. ja usko pois, munkin elämässäni on niitä luurankoja ;) Ei se niin täydellinen ole ollut, mitä moni uskoisi ja kuvittelee...

Liikunta on asettunut taas normaaliin rytmiin ja se tuottaa hivenen enemmän iloa ja hyvää mieltä, kuin viikko sitten. Ainoastaan kuntosalin puoli ei houkuta, ei sitten yhtään. Siksipä omaohjaajan kanssa katsellaan lyhyitä lihasryhmätreenejä ensi viikolla, jotka voi yhdistää ryhmäliikuntatunnin perään taikka ennen tuntia. Mä kun olen yleensä aina liian ajoissa menossa tunneille, joten siinä jää hyvää aikaa 15-20 minuuttia käydä joku yksi ryhmä läpi. Onneksi on nuo ohjaajat :) Myös lepopäivien ja treenipäivien rytmi on ollut mahtava, vaikka välillä tekisi mieli mennä lepopäivänäkin ahertamaan. Onneksi järki sanoo ettei kannata, sillä keho tarvitsee sitä lepoa!

Eilen uskaltauduin yrittämään uutta lajia, Pilatesta. Ekan kerran perusteella en uskalla sanoa mitään. Kyllä mulla tuli sellainen olo jossain vaiheessa, että olen ihan väärällä tunnilla ja tää ei etene ollenkaan. Aina hengitin väärään suuntaan ja joutui keskittymään paljon tekemiseensä. Mutta ei se huonokaan tunti ollut, vaikka pari kertaa kysyinkin ohjaajalta että pitäisikö ko. asennossa pystyä hengittämäänkin :D Tänään kuitenkin lihakset kertovat, että jotain on tehty ja paljon on tapahtunut. Ei se siis huono tunti ollut, ei ollenkaan. Kokeilen varmasti uudelleen, joskus....

Viikolla pumpissa kuulin ohjaajalta että askelkyykyt on syventyneet. Siitä tuli sellainen "jesh jesh" - olo, että olen tsempannut entistä enemmän jalkatyöskentelyyn ryhmätunneilla. Huomasin kauhukseni tässä eräällä tunnilla että kyykystä ilmaan hyppiminen, joka on mulla pysähtynyt aina varpaille nousemiseen, jatkuikin ilmaan asti. Siis varpaatkin irtosi maasta. Se on tällä massalla aika hyvä saavutus, josta iloitsen. Melkein säikähdin kun ekan kerran jalat irtosi maasta ja liike jatkui, mutta siitä innostuneena olen tavoitellut seuraavilla tunneilla että joka toinen hyppy irtoaisi ilmaan asti. Aika hyvin olen siihen nyt päässyt. Samoin olen koittanut kyykkybiiseissä syventää peruskyykkyä edes sentin verran ja mikäli peiliin on uskominen, niin on siinäkin tapahtunut jotain. Loistavaa!

mä olen ollut aika varovainen pumpissa painojen lisäämisessä, tai ehkä se on enemmän ollut sitä että odottaa uupuvansa kesken kappaleen. Nyt on kuitenkin painoja lisätty parin kuukauden takaiseen aikaan verrattuna joihinkin liikkeisiin tuplat, johinkin triplat. Kädet on selkeästi mun heikko kohta, tai lähinnä rinta ja ojentajat. Hauikseen uskalsin lisätä kunnon isommat painot ja nyt se todella tuntuu hauiksessa. Kuntosalin puolta siis todella tarvitsee, että saa ojentajiin ja rintalihakseen voimaa...

Uusi combat tulee olemaan mulle haaste, mikäli päätelmiä voi tehdä yhden kerran perusteella... Kuvittelenko mä, vai onko siinä enemmän jalkatyötä kuin ennen? Ihan kuin se olisi liikkuvampi kuin vanha ohjelma? Itse sarjat on helppoja eikä pitkiä comboja rakenneta niin kuin joissakin vanhemmissa. Mutta tuo paikallaan juokseminen ja haara- ja saksihyppyjen määrä... Apua. Haastetta siis tulee olemaan seuraavat 3 kuukautta, koska combatista mä en vain voi luopua :D

Olen edelleen ihan koukussa Raxun kirjaan. Siitä on tullut illan viimeinen opus, joka on pakko vielä avata ja lukea edes yksi luku ajatuksella. Joka kerta saan siitä paljon uutta ja se myös motivoi itseäni jatkamaan ja jaksamaan silloin kun remppa ei tunnu kivalta. Elämähän ei aina voi olla kivaa. Suosittelen lukemaan, jos motivaatio on hukassa :) Ja muutenkin, se on loistava kirja!

Eilen tunnilla ohjaaja jutteli niitä näitä mukavia, niin kuin aina :) Mutta sieltä iski lujaa mun tajuntaan yksi asia erityisesti. Käy treffeillä itsesi kanssa. Vie itsesi syömään tai leffaan tai johonkin, mitä et ihan joka päivä tee. Tutustu itseesi ja ihastu itseesi. Viime ajat mun on ollut pakko tyytyä itseni seuraan, mutta jos muuttaisi ajatustapaa ja alkaisi oikeasti nauttimaan omasta seurastaan ja veisi itseään ulos. Se kannattaa pidemmän päälle :)

Aurinkoista viikonloppua sinulle, Rakasta itseäsi ja nauti omasta seurastasi :)

Aallokko tasaantuu

Uusi viikko lähti käyntiin paremmissa merkeissä kuin pari edeltäjäänsä. Maanantaina sain jälleen itseni lähes pakottamatta aamutunnille, jossa sain taas niin ihanaa ja rohkaisevaa palautetta omasta kehittymisestä :) Se kantaa pitkälle, kun motivaatio on hukassa.

Tunnin jälkeen rohkaisin mieleni ja pyysin audienssia ohjaajalta. Vaikka toisaalta oli vaikea eritellä asioita motivaation puutteen takana, niin tuo keskustelu oli hyvä ja poiki paljon uusia näkökulmia asioihin. Paljon varmaan myös sitäkin, että joku kuulee ja kuuntelee. Nämä asiat kun kuitenkin kulkevat käsikädessä toistensa kanssa. Kuntoilua ei voi irrottaa ravinnosta, ulkonäön muuttuminen nostaa paljon tunteita pintaan ja myös niitä vanhoja asioita uudelleen käsiteltäväksi. Sen kanssa on elettävä ja opittava näkemään uusia puolia vanhoissa asioissa. 

Jälleen kerran salilta kotiin päin ajellessa mietin sitä, miten onnistuinkaan löytämään tieni tuollaiseen taivaaseen! Onko se sitten johdatusta, tuuria, hyvää karmaa tai mitä ikinä, pääasia että viimein löysin tuon keitaan!

Maanantaiaamun pumpissa uskalsin jälleen nostaa muutamassa kappaleessa painojen määrää, nyt ei enää ole kuin ojentajat jotka menee ihan liian pienillä painoilla (ja himmailuviikolla myös rinta sekä hauis)... Kehitystä on kuitenkin havaittavissa. Nuo iänikuiset sivulankut, meidän viha-rakkaussuhde jatkuu. Tällä kertaa ne taas onnistui vähän paremmin, kuten muuten sunnuntainakin. Mutta mikä oli ihana kuulla, niin yhdenjalan kyykyt on syventyneet. Itse en ole edes huomannut kiinnittää asiaan mitään huomiota. Palautetta ei koskaan saa liikaa, joten kyllähän se tuntui mukavalta kuulla :)

Viimeinkin rohkaisin mieleni ja otin käyttöön uuden treenipaidan. Se on ehtinyt viikon verran vanheta kaapissa, kun en ole ollut ihan varma jos se onkin liian makkarankuori... Mutta nyt se pääsi koekäyttöön ja ainakin se oli mukava päällä. Ja iloitsen siitä, että se on ihan normimallistosta eikä mikään plus-koon teltta.

Viikonloppuna otettu time out teki tehtävänsä. Oli hyvä pysähtyä miettimään asioita, nollaamaan tilannetta ja myös muistutella mieleen sitä, miksi tässä tahkotaan eteenpäin. Ja pienen aikalisän jälkeen huomaa että itsekin virkistyy ja jaksaa keskittyä paremmin siihen, minkä eteen tekee töitä.

Vaikka pidinkin tuon "aikalisän", ei se tarkoittanut syömättömyyttä tai mättämistä. Päin vastoin oli ihana huomata, että monen kuukauden jälkeen oikean laiset ruokailutottumukset alkavat olemaan osa arkea. Huomasin miettiväni aterian sisältöä, proteiinien ja hiilareiden määrää aterioilla ja sitä, olisiko välipalan vai oikean aterian aika. Elimistö vaatii aika hyvin 4-5 tunnin välein ruokaa ja välipalat alkavat löytämään tiensä siihen väliin. Joten tuo tauko tuli todellakin hyvään hetkeen. En olisi tajunnut tuotakaan vielä moneen kuukauteen :)

Maanantaina palasin kuitenkin suunnitellusti takaisin ruotuun. Vaikka niitä taukoja tulee, on hyvä myös pitää kiinni suunnitelmista jatkon suhteen. Tauot kannattaa suunnitella eikä vain heittää hanskoja tiskiin kun ei jaksa enää. Tauoista saa enemmän irti, kun niillä on selkeä alku ja selkeä loppu. Ainakin mulla se näyttää toimivan hyvin :)

Ravintovalmennuksessa mennään siis eteenpäin ihanan valmentajan johdolla. Välillä harmittaa, mitä kaikkea hän joutuu viikkoraporteista lukemaan, mutta ihana kannustus tulee aina takaisin päin :) Mistä näitä ihania ihmisiä oikein tulee!!

Tästä siis jatketaan kohti uutta päivää ja treeniviikkoa. Mä iloitsen mun "keitaasta" jonka kautta olen saanut elämääni uusia ihmisiä ja ihania ystäviä. Jotka jaksavat tukea kun ei mene ihan niin hyvin ja kannustavat jatkamaan, kestävät ne huonot päivät ja iloitsevat aidosti niistä hyvistä hetkistä :) On paljon asioita, joita en ole saanut elämältä, mutta olen silti saanut paljon! En ehkä saanut sitä perhettä, josta unelmoin. Mutta sain perheen josta olen onnellinen!

Olet itse oman elämäsi sankari!

Eilen tuli kuluneeksi 7 kuukautta siitä, kun käänsin uuden lehden elämässä. Voisin sanoa aloittaneeni kokonaan uuden elämän. Siltä se näin jälkikäteen tuntuu. Sain lahjaksi Raxun remppa, rapakunnosta hyvään oloon - kirjan, jota olen himoinnut siitä lähtien kun kuulin sen olevan tulossa markkinoille.

Niinpä illalla käperryin sohvan nurkkaan ja avasin tuon aarteen. Kuin huomaamatta kului tunti, kului toinenkin. Ahmin itseeni tietoa ja kokemuksia, välillä pysähdyin miettimään asioita omassa elämässä ja taas jatkoin kirjan ahmimista. Eihän sitä voinut laskea käsistä ennen kuin se oli luettu kannesta kanteen.

Lukemisen keskellä oman mielen valtasi huojennus ja helpotus. En olekaan yksin näiden ajatusten kanssa ja olenkin normaali, kun välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoutua irti itselle antamista lupauksista.

Voin täysillä yhtyä niihin ajatuksiin, joista Raxu kirjan alussa kertoo. Kuinka vaikeaa on lähteä liikkumaan kun peruskuntoa ei ole, kuinka paljon se vaatii itsensä tsemppaamista, että saat itsesi ryhmäliikuntatunnille mukaan. Kukaan, jolla ei ole oikeasti ollut yli 40kg ylipainoa, ei tiedä mitä se on.

Itse olen tahkonnut viimeiset pari viikkoa oudoissa tunneviidakoissa. Väsyttää pelkkä ajatus kuntoilusta, mikään tunti ei anna hyvää oloa ja koko homma tuntuu pakkopullalta. Tunnit yrittää vetää vähän sinne päin ja tsempata itseään, ettei lähtisi kesken pois. Vaikka mieli taistelee vastaan ja haluaa kotiin. Tunnilla hymyn sijaan yrität olla itkemättä ja kun viimein yrität hymyillä, on lopputuloksena irvistys. Motivaatio on nolla, eikä edes kiinnosta oma kehitys. Ja kun saavutat jotain, jota olet yrittänyt harjoittelemalla harjoitella, ei siitäkään pysty iloitsemaan. Välillä kysynkin itseltäni, onko ihan pakko mennä, jos se on noin vaikeaa. Mutta se toinen puoli. Pelko siitä, että se loppuu kokonaan. Se asuu syvällä ajatusten pohjalla, ei halua heittää hukkaan jo tehtyä työtä.

Vaikka oma elämäntaparemontti sujuu pääsääntöisesti hyvin, niin tuo henkinen väsymys tähän kaikkeen on ollut sitä luokkaa, että päätin pari päivää sitten antaa itselleni luvan kanssa aikalisän. Yhden viikonlopun ilman ruokapäiväkirjaa ja miettimistä. syön tai olen syömättä, en mieti asiaa vielä tänäänkään. Eilen teki mieli vähän jumpille, mutta kirjaimellisesti kielsin itseäni menemästä. Monesta syystä, mutta suurimpana syynä juurikin se, ettei motivaatio kuitenkaan olisi ihan kohdallaan. Ja myös siksi, että olin luvannut itselleni juhlapäivän kunniaksi triplatunnin tänään, joten päätin kasvattaa motivaatiota hiukan lisää yön aikana.

Kaikkihan sen tietää, ettei motivaatio yhdessä yössä kasva, jos se on kokonaan hukkunut. Mutta ehkä se himo päästä liikkumaan, se saattaa lisääntyä yön aikana. Ja mun onnekseni niin on päässyt käymään. Tänään siis suuntaan illalla triplatunnille, purkamaan kiukkua combattiin, rääkkäämään vatsalihaksia cx:n parissa ja vielä etsimällä niitä omia rajoja tunnin crossingilla.

Mutta palatakseni takaisin kirjan antiin. Se punainen lanka, joka minulle sieltä nousi luku toisensa perään. Olet itse oman elämäsi sankari. Jos voit huonosti, tee asialle jotain. Älä tyydy vähempään, mitä oikeasti ansaitset. Mukavuusvyöhykkeeltä pitää lähteä pois, jos haluaa saavuttaa jotain uutta. Ja jostain vanhasta pitää luopua, että uutta voi saada tilalle. Niin se vain menee.

Aamutunnit kutsuvat

Mä en ole koskaan ollut aamuihminen. Toki oon noussut kepeästi ylös viiden jälkeen aamuvuoropäivinä, mutten todellakaan ole  siitä nauttinut. Siksi aamutunnit on ollut mun suuri kompastuskiveni. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen laittanut kellon soimaan puoli seitsemältä ja silmät kierossa käynyt perumassa aamun tunnit, jotta oon saanut jatkaa nukkumista.

Silloin tällöin oon saanut raahattua itseni aamutunnille ja ollut iloinen siitä, miten erilaisen lähdön se antaa päivään.

Tänään olen jälleen ihmeissäni siitä, että 05:10 meikäläisen unet loppuu. ne vain loppuu. Vaikka miten koitan selittää kropalle, että come on, vielä vähän niin ei armoa. Koirat on olleet ihan ihmeissään kun tämä talo herääkin jo lähes keskellä yötä.

No hyvä puoli sinänsä, tänäänkin ehdin siis aamutunneille. Loistavaa! Muuten tulisi taukopäivä, koska iltavuoro kutsuu tekijäänsä. Mutta se, että aamutunti kutsuu jo toisena peräkkäisenä päivänä, se on ihme! Toisaalta oon iloinen, koska tykkään kyllä noista aamun tunneista, mutta se lähteminen on aina ollut tahmeaa ja hankalaa. Voi mahdoton sitä tekosyiden määrää, minkä ihminen keksii :D Olen mä kerran ottanut viikon karenssin tuntivarauksiinkin juuri aamutunnin takia, ei vain ehtinyt perumaan ajoissa ja eihän siellä salilla kukaan puhelimitse peruutuksia ota vastaan aamutuimaan. Oma tyhmyys ja siitä otin opiksi :)

Sunnuntain cx:ssä sivulankut ei onnistunut, ei sitten ollenkaan. Ja eilen sama juttu. Eilen kyllä huomasin, että vatsalihakset (heh, multa löytyi sellaiset) oli hitsin kipeät, joten jotain oli tapahtunut. Mutta mun murheenkryynit, sivulankut. Kerran ne on onnistunut ja iloitsin siitä niin kovin! Mutta ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa... Tänään siis uudella energialla treenaamaan niitä. Tiedän, ettei ne luonnistu kuin tekemällä ja harjoittelemalla, mutta kyllä se silti korpeaa...

Periksi ei anneta, uutta päivää kohti mennään :) Aamun taistelun ja cx:n kautta kohti iltavuoroa. Ehkä koiratkin on iloisia kun saavat levätä illan, kun keskellä yötä kiskotaan liikkeelle :)

Aurinkoa päivääsi!

Uusi viikko

Uusi viikko jälleen edessä. Edellinen meni aikamoisen matalapaineen alla, osittain yövuorojen vuoksi ja osittain muiden asioiden vuoksi. Se on jännä, miten yksi pieni ele tai sana voi nostaa sut pilviin, mutta myös syöstä suohon.

Mutta nyt on uusi viikko, mennyt on mennyttä ja katse kohti uusia tavotteita :)

Liikunnasta ehti tulemaan lähes 1,5 viikon tauko ja se alkoi jo tuntumaan kropassa ja näkymään käytöksessä. on se jännä, miten säännöllinen liikunta pitää virkeänä ja samalla asiat saa ihan erilaiset mittasuhteet. Ja kun tuo liikunta puuttuu, tuntuu että näkemys kaventuu ja elämänrytmi muuttuu laiskaksi. Sitä kaipaa säännöllistä kropan kuormitusta mutta ennen kaikkea muuta ajateltavaa normaalin arjen keskelle.

Kun tätä muutosta tekee tietyllä tapaa yksin, oma näkemys hämärtyy jo saavutetuista tuloksista. Samoin sitä kuvittelee olevansa lähes lähtöpisteessä, vaikka näkee vaatteiden suurenevan päällä ja tuntee olonsa koko ajan paremmaksi.

Viime päivät on siis menty aika matalissa vesissä. Jos osaisin sanoa yhden syyn, kertoisin sen. Mutta se on niin monen asian summa. Sitä vaatii itseltään paljon ja kun ei saavuta vaatimuksiaan siinä ajassa kuin toivoisi, niin sitä pettyy itseensä. Mutta hei, maailma ei lopu tähän ja huomenna on uusi päivä :)

Tänään olin menossa ravintovalmennukseen ja törmäsin parkkipaikalla omaohjaajaani. Ei olla nähty pitkään aikaan joten muutama sana ehdittiin vaihtamaan. Se on jännä, miten joskus ihmiset tietämättään sanoo niitä oikeita asioita. Sain uutta ajateltavaa ja vastauksia kysymyksiin joita en ole tajunnut kysyä. En itseltäni, enkä keneltäkään toiseltakaan. Tuo muutaman minuutin ajatusten vaihto sai aikaan paljon. Herätti uusia kysymyksiä, mutta vastasi moneen itselle hämäränpeitossa olleeseen asiaan.

Ravintovalmennus etenee, uusia ajatuksia on pääkoppa täynnä. Pikkuhiljaa olen alkanut sisäistämään sen, mitä olen ääneen moneen kertaan sanonut. Tämä ei ole projekti vaan elämäntapojen muutos. Tästä ei voi sanoutua irti, koska kyse on loppuelämästä. Ei vain tästä viikosta, kuukaudesta tai 10 kilosta. Ei, vaan nyt rakennetaan sitä parempaa ja terveempää huomista.

Eespäin mennään, välillä vähän matalimmissa vesissä, välillä sitten taas liidellään pilvissä. Mutta pääasia on, että mennään eteenpäin :)

Tekosyitä

Yövuoroputki lähenee loppumistaan. Vielä olisi edessä yksi yö ja sitten se olisi siinä. Olen vuorotyöihminen, siitä ei pääse mihinkään. Mutta nämä yöt ovat olleet jotenkin eritavalla raskaat kuin ennen.

Onko se ikäkriisi iskemässä vai muuten vain aallokon pohja, mikä mustensi mielen yöputken alussa. Paha sanoa, ehkä molempia ja jotain muutakin jota en osaa eritellä. Mieli onneksi kirkastui pian, ne hyvin nukutut yöunet keskellä ihanan aurinkoista päivää teki tehtävänsä.

Liikunnasta on ollut nyt viikon tauko. Siis koirien kanssa on menty, ilman muuta. Mutta tuosta ihanasta ja koukuttavasta liikunnasta, siihen on tullut liian pitkä tauko. Ja se mustentaa mielen aika ajoin. Kroppa ja mieli kaipaa rasitusta, mutta aikataulu ei vain riitä ja rassaa.

Myönnän että toinen syy on myös tuntien vetäjissä. Siis heissä ei ole mitään vikaa :) Mutta kuten aiemmassa postissa mainitsin, olen liian "sidoksissa" tiettyjen vetäjien tunteihin ja toisten tunneille en vain saa itseäni lähtemään. En ymmärrä miksi, koska tiedän heidät aivan ihaniksi vetäjiksi. Ja silti kynnys nousee heti kun puhelin piippaa jonkin tunnin ohjaajan vaihdoksesta.

Tekosyitä, joiden varjolla voi jäädä kotiin... Ainoa todellinen este on aika. Sitä ei yövuorojen välissä jää välttämättä edes 4 tuntia, ennen kuin on taas riennettävä töihin. Enkä halua siitä vähästä ajasta koirien kanssa antaa pois. On siis aivan oma vika, että kroppa huutaa ja mielen aallokko vie, jos vain raahaisi itsensä salin ovista sisälle, niin mielikin virkistyisi. se on fakta homma! Mutta mistä saisi yövuorojen väliin lisää tunteja...

Oikeastaan mun pitäis kunnostautua ja ryhdistäytyä kuntosalin puolella. Lähteä taistelemaan raudan kanssa ja tekemään niitä kyykkyjä kahvakuulat käsissä. Ihan aikuisten oikeesti, jos haluan niitä tuloksia, on tehtävä myös oikeita töitä. Eikä vain liideltävä fiiliksissä ryhmäliikuntatunnista toiseen. On niistäkin hyötyä, en sitä sano. Mutta oikeasti kyllä ne lihakset syntyy siellä salin puolella. Ja siellä se kroppa muokataan.

Mietin ilmottautuessani tulevan sunnuntain iltatunneille, että kuinkahan mun käy. Mielessä on edelleen tuo kerta kun piti keskeyttää ja lähteä kotiin. Entä jos niin käy nytkin kun takana on paljon taukopäiviä. Onko ihan fiksua lähteä yrittämään moista settiä... Vai onko se vain sisäisen masokistin tyydyttämistä ja vaientamista hetkeksi.

Pahimmassa tapauksessa perun kaikki tunnit vielä sunnuntailtakin, jolloin olen todellakin vapaapäivällä. Tekosyiden keksimisessä olen mestari :D