Ihana, ihana kesä! Tuo auringon lämmittävä vaikutus ja virkistävä valo!
Viime päivät olen nauttinut mullan pyörittämisestä pihalla, kaivamisesta ja paakkujen kuskaamisesta lavalle. Pihalle onkin muodostunut "muutama" kuoppa kun karvakorvat ovat tietenkin auttaneet sen minkä ovat kerenneet... Ja nehän on kerenneet turhan paljon :D
Kesä lähestyy, kohta uskaltaa alkaa laskemaan viikkoja / päiviä kesäloman alkuun. Mutta sitä ennen nautin kesän saapumisesta, puiden vihreydestä ja luonnon heräämisestä kukkaan :) Elämä on aika ihanaa ja arki on hyvin!
Vaikka kesä vasta on tuloillaan, kesälomat edessäpäin ja juhannukseen tuntuu olevan paljon matkaa, on syksyn suunnitelmat jo pitkällä. Tuleva syksy ja ensi vuosi on meikäläiselle, kolmivuorotyön iloiselle tekijälle, mullistava monin eri tavoin. Elämään ja arkeen tulee ns. normaali rytmi ja voin useaksi kuukaudeksi heittää hyvästit aamutunneille. Mutta omasta vapaasta tahdostani :) Syksy mullistaa harjoittelun uudelle tasolle, sillä odotan potkunyrkkeilyn alkua kuin kuuta nousevaa. Sitä ennen toivottavasti ehdin iskemään säkkiä muutaman kerran omalla salilla, ennen kuin tuo ryhmä starttaa ja edessä onkin erilaiset haasteet.
Elokuussa on kaapelitehtaalla Helsinki Workout tapahtuma johon ostin oman kahdenpäivän lipun ja varasin samalla molempien päivien tunnit. Edessä on rankka setti, perjantai menee vanhasta tottumuksesta mutta lauantaina on edessä tupla bodypump, attack, vähän tanssia ja tietenkin combat. Sitä ennen pitää siis kohennella kuntoa vielä jokunen tovi, että selviää tuosta hengissä :) Mutta haasteita pitää olla! Sinne vain mukaan kaikki kynnelle kykenevät ja vähänkään asiasta kiinnostuneet lajien uudet harrastajat! Suosittelen, luvassa on takuuvarma hiki ja paljon hymyä sekä endorfiinikännit ;)
Tämä viikko on todellakin menty hiljaiseloa kaiken harjoittelun ja kuntoilun saralla. Ainoastaan maanantaina ehdin äkkilähdöllä crossaamaan, muutoin on liikunta ollut puhdas nolla. Siis tuo ohjattu / kuntosali, koirien kanssa mennään joka päivä kolmesti ja tietenkin pihalla olen kaivellut niitä kuoppia.
Tästä on hyvä kuitenkin kohdistaa katseet tulevaan viikonloppuun ja vapaa päiviin. Sunnuntaina onneksi pääsen combattiin , ettei ihan kaikki liikkuminen jää.
Aurinkoista viikonloppua!
perjantai 17. toukokuuta 2013
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
välikuvia
Joku tuossa taannoin kyseli uusia valokuvia, joten aikani kuluksi tein taas vertailukuvat.
Vasemman puoleinen kuva on otettu 21.3. ja oikean puoleinen 4.5. Eli kuvien välillä on 6 viikkoa aikaa (ja about 4kg). Jotain on ehtinyt tapahtumaan noissakin viikoissa :) Oikean puoleisessa kuvassa jalassa nuo paljon puhutut tavoiteshortsit jotka ei nousseet kuin polvien yläpuolelle viime elokuussa :)
Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin. Kunhan pääsen kampaajalle asti ja saan naamavärkin jotenkin aisoihin niin lupaan kokokuvankin tässä kesän kuluessa ;)
Vasemman puoleinen kuva on otettu 21.3. ja oikean puoleinen 4.5. Eli kuvien välillä on 6 viikkoa aikaa (ja about 4kg). Jotain on ehtinyt tapahtumaan noissakin viikoissa :) Oikean puoleisessa kuvassa jalassa nuo paljon puhutut tavoiteshortsit jotka ei nousseet kuin polvien yläpuolelle viime elokuussa :)
Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin. Kunhan pääsen kampaajalle asti ja saan naamavärkin jotenkin aisoihin niin lupaan kokokuvankin tässä kesän kuluessa ;)
maanantai 13. toukokuuta 2013
Maanantain mietteitä
Miten musta tuntuu että aina on maanantai? Tämä vuosi on hujahtanut jonnekin ihan hirveää vauhtia, kun maanantaipäivillä on ollut erilainen merkitys. Jotenkin se vain aina on siinä. se maanantai. Ei niissä mitään pahaa ole, päin vastoin. Mutta aika juoksee ihan eritavalla kun jotain selkeästi odottaa :)
Viime päivät on menneet vähemmällä liikunnalla. Koko viikonloppu on ollut yhtä juhlaa ja vähän työntekoakin. olo alkaa viimein korjaantumaan lauantain jäljiltä, mutta vieläkin tuntuu siltä että kroppa on turvoksissa kaikesta syömisestä (ja siitä juomisestakin...). ei vanhan pitäisi enää ;)
Toisaalta viikonloppuna oli ilo huomata, että syömisissä on tapahtunut radikaali muutos. Vielä viime kesänä grilli-illassa saattoi kivutta vetäistä 4-5 makkaraa ja kaikki muut sälät päälle. Nyt yksi makkara ja kaikkea muuta kohtuudella ja olo on silti niin kuin olisi syönyt hevosen. Vaa'alla ei tänäaamuna suurta pudotusta ollut näkyvissä, mutta ei nousuakaan. Siis mahtavaa! mä olen oikeasti oppinut jotain!
Vaikka kuntoilu salin ja ohjatun liikunnan puolella on ollut heikkoa viime päivinä, on sitä ollut senkin edestä omalla pihalla. Ja siis selvennykseksi, mun piha on pienen pieni rivarin pläntti, eli lääniä ei todellakaan ole paljon mitään. Silti siinä on riittänyt hommaa! Ensi viikolla tehdään uusi nurmikko ja jotenkin mä innostuin lauantain auringonpaisteessa taistelemaan voikukkia vastaan. Piha on lähes kokonaan käännetty lapion ja naisvoiman avulla, sen kyllä on selässään tuntenut. Kädet on ihan hapoilla vieläkin, kun tänään urakkaa jatkoin. Toisaalta se on ollut terapeuttista, olla kyynärpäitä myöten mullan alla :)
Tämä asunto on alun alkaen ollut väliaikainen ratkaisu. Vuoden sisällä kolme eri osoitetta oli liian paljon. Siksi otin tämän hengitystauoksi ja päätin jäädä rauhassa katselemaan, mistä se omakoti oikeasti löytyy. Ja nyt se on löytynyt! En vain ole ihan varma, onko pankintäti mun kanssa samaa mieltä :D Toivotaan ja pidetään peukkuja. Se on kyllä sellainen unelmakoti, että se menee nopeasti kaupaksi, joten toivon onnen olevan myötä myös siinä suhteessa, että aikataulut menisi nappiin :) Toisaalta, vaikka tuo olisi se unelmien koti, niin jos se nyt jollekin toiselle menee, niin uusia tulee koko ajan myyntiin. Kyllä se oma jostain vielä löytyy :)
Tänään peruin illan kaikki tunnit, koska pihahommat kutsui tekijäänsä. Kuitenkin kuuden jälkeen tajusin että ehdin seitsemältä alkavalle tunnille. Se oli oikea äkkilähtö, mutta kannatti! Tunnin crossailu saa kädet jälleen huutamaan ja jalat oli aivan hapoilla. Mutta se tunne, mieletöntä!
Nyt siis nokka kohti uutta viikkoa ja syömisten kanssa takaisin ruotuun. Myönnän, söin tänään pitsaa ja jäätelön, mutta siinäpä ne päivän syömiset melkein onkin olleet. Ei hyvä, mutta onpa ainakin mistä parantaa ja toisaalta hyvä merkki on se että itse tajuaa missä mennään. Ja missä pitäisi niitä muutoksia tehdä!
Myönnän että hivenen pelottaa tuleva kesä ja viikot kun ravintovalmennus loppuu. Onneksi siihen pääsee aina takaisin jos tuntuu että homma pissii alleen. Mutta monta kummitusta on jo valmiiksi mielessä. Eniten se syömättömyys, ettei siihen vahingossa vain palaa. Että muistaa jatkaa annetuilla ohjeilla ja syödä tarpeeksi... Vielä on hetki aikaa mennä ohjaajan turvallisessa opastuksessa, mutta sitten on kokeiltava itse ja pärjättävä. apuva.
Tulevalla viikolla liikunta on valmiiksi suunniteltu aika minimiin. Öitä on tiedossa ja silloin ei muuta elämää olekaan. Mä kun en kykene yövuoron perään tunnin ohjattuun liikuntaan aamusta ja illalla aikaa on vähän, mitä kotona ehtii hereillä olemaan. Mutta näillä mennään, kohti uutta ihanaa keväistä viikkoa :)
Viime päivät on menneet vähemmällä liikunnalla. Koko viikonloppu on ollut yhtä juhlaa ja vähän työntekoakin. olo alkaa viimein korjaantumaan lauantain jäljiltä, mutta vieläkin tuntuu siltä että kroppa on turvoksissa kaikesta syömisestä (ja siitä juomisestakin...). ei vanhan pitäisi enää ;)
Toisaalta viikonloppuna oli ilo huomata, että syömisissä on tapahtunut radikaali muutos. Vielä viime kesänä grilli-illassa saattoi kivutta vetäistä 4-5 makkaraa ja kaikki muut sälät päälle. Nyt yksi makkara ja kaikkea muuta kohtuudella ja olo on silti niin kuin olisi syönyt hevosen. Vaa'alla ei tänäaamuna suurta pudotusta ollut näkyvissä, mutta ei nousuakaan. Siis mahtavaa! mä olen oikeasti oppinut jotain!
Vaikka kuntoilu salin ja ohjatun liikunnan puolella on ollut heikkoa viime päivinä, on sitä ollut senkin edestä omalla pihalla. Ja siis selvennykseksi, mun piha on pienen pieni rivarin pläntti, eli lääniä ei todellakaan ole paljon mitään. Silti siinä on riittänyt hommaa! Ensi viikolla tehdään uusi nurmikko ja jotenkin mä innostuin lauantain auringonpaisteessa taistelemaan voikukkia vastaan. Piha on lähes kokonaan käännetty lapion ja naisvoiman avulla, sen kyllä on selässään tuntenut. Kädet on ihan hapoilla vieläkin, kun tänään urakkaa jatkoin. Toisaalta se on ollut terapeuttista, olla kyynärpäitä myöten mullan alla :)
Tämä asunto on alun alkaen ollut väliaikainen ratkaisu. Vuoden sisällä kolme eri osoitetta oli liian paljon. Siksi otin tämän hengitystauoksi ja päätin jäädä rauhassa katselemaan, mistä se omakoti oikeasti löytyy. Ja nyt se on löytynyt! En vain ole ihan varma, onko pankintäti mun kanssa samaa mieltä :D Toivotaan ja pidetään peukkuja. Se on kyllä sellainen unelmakoti, että se menee nopeasti kaupaksi, joten toivon onnen olevan myötä myös siinä suhteessa, että aikataulut menisi nappiin :) Toisaalta, vaikka tuo olisi se unelmien koti, niin jos se nyt jollekin toiselle menee, niin uusia tulee koko ajan myyntiin. Kyllä se oma jostain vielä löytyy :)
Tänään peruin illan kaikki tunnit, koska pihahommat kutsui tekijäänsä. Kuitenkin kuuden jälkeen tajusin että ehdin seitsemältä alkavalle tunnille. Se oli oikea äkkilähtö, mutta kannatti! Tunnin crossailu saa kädet jälleen huutamaan ja jalat oli aivan hapoilla. Mutta se tunne, mieletöntä!
Nyt siis nokka kohti uutta viikkoa ja syömisten kanssa takaisin ruotuun. Myönnän, söin tänään pitsaa ja jäätelön, mutta siinäpä ne päivän syömiset melkein onkin olleet. Ei hyvä, mutta onpa ainakin mistä parantaa ja toisaalta hyvä merkki on se että itse tajuaa missä mennään. Ja missä pitäisi niitä muutoksia tehdä!
Myönnän että hivenen pelottaa tuleva kesä ja viikot kun ravintovalmennus loppuu. Onneksi siihen pääsee aina takaisin jos tuntuu että homma pissii alleen. Mutta monta kummitusta on jo valmiiksi mielessä. Eniten se syömättömyys, ettei siihen vahingossa vain palaa. Että muistaa jatkaa annetuilla ohjeilla ja syödä tarpeeksi... Vielä on hetki aikaa mennä ohjaajan turvallisessa opastuksessa, mutta sitten on kokeiltava itse ja pärjättävä. apuva.
Tulevalla viikolla liikunta on valmiiksi suunniteltu aika minimiin. Öitä on tiedossa ja silloin ei muuta elämää olekaan. Mä kun en kykene yövuoron perään tunnin ohjattuun liikuntaan aamusta ja illalla aikaa on vähän, mitä kotona ehtii hereillä olemaan. Mutta näillä mennään, kohti uutta ihanaa keväistä viikkoa :)
torstai 9. toukokuuta 2013
9 kuukautta
Yhdeksän kuukautta. Siinä ajassa rakentuu uusi ihminen, jos biologian mukaan mennään. Mutta jos mennään elämäntaparemontin mukaan, siinä ajassa todellakin rakentuu uusi ihminen :) Niin ainakin itse koen.
Paljon on tapahtunut ja paljon pitää vielä tapahtua. Vaikka välillä tuntuu ettei homma etene, ei sitten mihinkään, niin silti jotain tapahtuu tuolla kuoren alla.
Vaaka napsahti tänä aamuna -36.1kg lukemiin, joista iloitsen ihan hirmuisen paljon! Tahti on rauhoittunut ja tasaantunut, välillä tulee niitä suvantoja ettei mikään liiku ja sitten taas mennään. Seuraava tasakymmen rikottavaksi on todella lähellä :) Ei puutu paljon!
Tuo kyseinen kymmenluku on ollut yksi välitavoitteista ja siihen olin aikatauluksi laittanut 1.6.13. Nyt se voi todellakin olla mahdollista, vaikka välillä meinasin jo ettei se tule toteutumaan ja että tavoitteet on vähän epärealistiset. Kuitenkin kaikki on mahdollista.
Vaatekoko on pienentynyt hirveästi. Nyt kun kesäiset ilmat on saapuneet, olen ihan paniikissa koska mulla ei ole mitään päälle pantavaa. Ja tällä kertaa se ei ole naisten yleisin voivottelunaihe, vaan ihan totinen tosi. Mulla kaappi huutaa tyhjyyttä kesävaatteiden kohdalla. Jotain tarvii tehdä :D Toisaalta se on ihanaa. Pelkkä ajatuskin siitä, että voit ostaa 6-7 vaatekokoa pienempiä vaatteita tänä kesänä, se laittaa hiljaiseksi mutta saa mielen todella iloiseksi! Happy happy me!
Ja kuten lupasin viime postauksessa, niin väliaikatietoja mitoista tulee tässä :)
Mittoja: (suluissa muutos 1,5kk takaiseen)
Rinta -25cm (+/-0)
Vyötärö -35cm (+/-0)
Lantio -26cm (-4cm)
Reisi -20cm (-3cm)
Allit -13cm (-0.5cm)
Selkeästi näkee, että on ollut alakropan vuoro luovuttaa ekstraa pois. Ja näinhän se menee. Vuoroin vieraissa :D Vaikka musta on hassua että alakropasta on lähtenyt enemmän kun tuntuu että kuitenkin ylävartalotreeniä oon tehnyt paljon enemmän :D Noh, pääasia että jostain lähtee jotain pois. ihan sama, mistä.
Näillä siis mennään. Uusi kuukausi edessä, uudet haasteet ja tietenkin ihana kesä. Kohta menee rikki 200 käyntiä/tuntia Keitaalla, siitä sitten tavoittelemaan seuraavaa viittäkymmentä. Yksi käynti kerrallaan :)
Aurinkoista ja ihanaa helatorstaita sinulle!
Paljon on tapahtunut ja paljon pitää vielä tapahtua. Vaikka välillä tuntuu ettei homma etene, ei sitten mihinkään, niin silti jotain tapahtuu tuolla kuoren alla.
Vaaka napsahti tänä aamuna -36.1kg lukemiin, joista iloitsen ihan hirmuisen paljon! Tahti on rauhoittunut ja tasaantunut, välillä tulee niitä suvantoja ettei mikään liiku ja sitten taas mennään. Seuraava tasakymmen rikottavaksi on todella lähellä :) Ei puutu paljon!
Tuo kyseinen kymmenluku on ollut yksi välitavoitteista ja siihen olin aikatauluksi laittanut 1.6.13. Nyt se voi todellakin olla mahdollista, vaikka välillä meinasin jo ettei se tule toteutumaan ja että tavoitteet on vähän epärealistiset. Kuitenkin kaikki on mahdollista.
Vaatekoko on pienentynyt hirveästi. Nyt kun kesäiset ilmat on saapuneet, olen ihan paniikissa koska mulla ei ole mitään päälle pantavaa. Ja tällä kertaa se ei ole naisten yleisin voivottelunaihe, vaan ihan totinen tosi. Mulla kaappi huutaa tyhjyyttä kesävaatteiden kohdalla. Jotain tarvii tehdä :D Toisaalta se on ihanaa. Pelkkä ajatuskin siitä, että voit ostaa 6-7 vaatekokoa pienempiä vaatteita tänä kesänä, se laittaa hiljaiseksi mutta saa mielen todella iloiseksi! Happy happy me!
Ja kuten lupasin viime postauksessa, niin väliaikatietoja mitoista tulee tässä :)
Mittoja: (suluissa muutos 1,5kk takaiseen)
Rinta -25cm (+/-0)
Vyötärö -35cm (+/-0)
Lantio -26cm (-4cm)
Reisi -20cm (-3cm)
Allit -13cm (-0.5cm)
Selkeästi näkee, että on ollut alakropan vuoro luovuttaa ekstraa pois. Ja näinhän se menee. Vuoroin vieraissa :D Vaikka musta on hassua että alakropasta on lähtenyt enemmän kun tuntuu että kuitenkin ylävartalotreeniä oon tehnyt paljon enemmän :D Noh, pääasia että jostain lähtee jotain pois. ihan sama, mistä.
Näillä siis mennään. Uusi kuukausi edessä, uudet haasteet ja tietenkin ihana kesä. Kohta menee rikki 200 käyntiä/tuntia Keitaalla, siitä sitten tavoittelemaan seuraavaa viittäkymmentä. Yksi käynti kerrallaan :)
Aurinkoista ja ihanaa helatorstaita sinulle!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Onnen murusia
Treeni Tiistai. Siis aivan ihana päivä :) mä olen vieläkin pienessä endorfiini-onnellisuus-kännissä :) Ensin aattelin, että en tänään päivittele tänne mitään, mutta pakkohan mun on johonkin hehkuttaa onnellisuuttani :D
Aamu alkoi Taistelulla. Siis BodyCombatilla. Viime sunnuntaina combatissa kai tein jotain eri tavalla kuin ennen tai sitten liikkeet on vähän jo kehittyneet, koska sain yläselän kipeäksi. Hyvällä tavalla siis. Eilinen pyörälenkki vetreytti sopivasti ja tänään taas ahertamaan. Iskuja ja potkuja. Voi että kun oli vain 45 ohjelma, eikä täyttä tuntia. Mä niin rakastan tuota tuntia, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Mä voisin elää vain pelkän combatin voimalla :)
combatin perään oli ravintovalmennus ja siitä syystä cx jäi välistä. Normaalisti ne kulkee melkein käsikädessä, siis cx ja joku muu liikuntatunti. Ravintovalmennuksessa olin iloinen. Ja onnellinen. Paino on viimein kääntynyt laskuun ja saan hetken hengittää. Tämä onnistuu kuitenkin, pienin askelin kohti päämäärää. Palkinto on kirkkaana mielessä. Mittanauha kertoi mukavia uutisia, mutta kaivan mitat kuukausipäivityksen yhteyteen, nyt en lähde niitä autosta hakemaan.
Olin niin onnellinen kun ajelin salilta kotiin, että haukkasin välipalan ja käytin koirat ulkona, pakkasin puhtaat treenikamat kassiin ja suuntasin takaisin salille. Tuntui että jotain jäi puuttumaan kun cx:ssä ei ollut, joten kävin tekemässä yläkroppatreenin ja vatsoja kahvakuulalla. Nyt on selkä niitattu kunnolla, mutta voitko uskoa mikä onnellinen tunne on, kun tunnet pitkät selkälihakset! Siis ihan mieletön fiilis, siitä ei pääse mihinkään! Ja tämä on sitä positiivista kipua, jota olen hakenut useita viikkoja tuloksetta. Kunnes pari viikkoa sitten tehomuokkauksessa sain paikat kipeäksi ja sen jälkeen on tuntuma lihaksiin ollut toisen lainen.
Mä olen alkanut viimeikin katsomaan peiliin kun teen jotain. Combatissa en uskalla paljon vielä katsella, mutta saatan joskus vähän jopa vilkaista peiliä päin. Enkä säikähdä enää sitä ihmistä joka sieltä katsoo takaisin. Älä ymmärrä mua väärin, itserakasta musta ei saa tekemälläkään. Mutta olen hiljalleen alkanut tuijottamaan peiliin kunnolla, kuten esim tänään kun tein käsipainoilla erilaisia vipunostoja joka suuntaan. Ja olin aika iloinen siitä peilikuvasta. Paljon tarvitsee toki vieläkin tapahtua, matka on edelleen pitkä ja pelastusrengas turhan iso. Mutta pientä ylpeyttä tunnen itsestäni ja siitä mihin suuntaan kroppa on menossa. Olen siitä onnellinen!
Tuosta onnesta olin vissiin aika sekaisin, koska vapaaehtoisesti päätin vielä treenin lopuksi (lihakset tärisi ihan mukavasti jo siinä kohtaa) harjoitella lankkuja ja sivulankkuja. Viime sunnuntain cx:ssä ekan kerran pystyin pitämään oikean lankun yhdessä kappaleessa kaikki kolme kierrosta ja tunsin siitä hienoista voitonriemua. Sitähän ei siis sovi jättää siihen, joten harjoittelemaan vaan lisää. Niinpä sitten lankkuja useammassa erässä 30s kerrallaan. Sivulankkujen kohdalla aloitin kevennetystä versiosta, koska muutahan mä en ole osannut. Siinä kun sitten vaihdoin kyljeltä toiselle kolmatta tai neljättä kertaa, jostain sain päähänpiston kokeilla rankempaa versiota jalat suorana. Härregyyd kun se teki hyvää!! Ja se tunne, kun tajusin peilistä katsoen että hitto se asento on ihan mielettömän hyvä :D Siis vasta-alkajalle ainakin!
Se mikä on ollut mielenkiintoista huomata tuolla salin puolella, niin jotain on meikäläinenkin oppinut. Mulla on hyvät saliohjelmat ja saan tärinän aikaiseksi niillä loistavasti ja hiki valuu todella vuolaana. Mutta joskus huomaan että haluan tehdä enemmän käsiä tai enemmän jalkoja tai mitä milloinkin. Nyt on huomannut sen, että enää ei tarvitse kävellä katsomaan ohjelmasta mallia, vaan löytää vaihtoehtoja ilman ohjekirjaa. Osa liikkeistä tulee selkeästi pumpin puolelta, mutta oon ladannut sitten isompia painoja jotta lyhyemmät sarjat on riittänyt. Hyvin on siis ohjattu laitteiden käyttöön ja annettu vaihtoehtoja :) Iloitsin joissakin liikkeissä myös siitä, että pari kk sitten laitetut painot sai tuplata tai ainakin reilusti lisätä (hauiskäännössä sain triplata painot Whooo whoooop !!! ).
Mä olen niin onnellinen näistä pienistä onnenmurusista tänään :) Siitä että lihakset alkaa löytymään, siitä että peilikuva ei ole ihan niin paha mitä on kuvitellut, siitä että kehityksen huomaa jo itsekin, siitä että liikkeet löytyy paremmin ja ihan kaikkeen ei tarvitse kysellä neuvoja. Ja ennen kaikkea siitä, että mulla on ihan mahtavia ihmisiä tyrkkimässä eteenpäin!
Aamu alkoi Taistelulla. Siis BodyCombatilla. Viime sunnuntaina combatissa kai tein jotain eri tavalla kuin ennen tai sitten liikkeet on vähän jo kehittyneet, koska sain yläselän kipeäksi. Hyvällä tavalla siis. Eilinen pyörälenkki vetreytti sopivasti ja tänään taas ahertamaan. Iskuja ja potkuja. Voi että kun oli vain 45 ohjelma, eikä täyttä tuntia. Mä niin rakastan tuota tuntia, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Mä voisin elää vain pelkän combatin voimalla :)
combatin perään oli ravintovalmennus ja siitä syystä cx jäi välistä. Normaalisti ne kulkee melkein käsikädessä, siis cx ja joku muu liikuntatunti. Ravintovalmennuksessa olin iloinen. Ja onnellinen. Paino on viimein kääntynyt laskuun ja saan hetken hengittää. Tämä onnistuu kuitenkin, pienin askelin kohti päämäärää. Palkinto on kirkkaana mielessä. Mittanauha kertoi mukavia uutisia, mutta kaivan mitat kuukausipäivityksen yhteyteen, nyt en lähde niitä autosta hakemaan.
Olin niin onnellinen kun ajelin salilta kotiin, että haukkasin välipalan ja käytin koirat ulkona, pakkasin puhtaat treenikamat kassiin ja suuntasin takaisin salille. Tuntui että jotain jäi puuttumaan kun cx:ssä ei ollut, joten kävin tekemässä yläkroppatreenin ja vatsoja kahvakuulalla. Nyt on selkä niitattu kunnolla, mutta voitko uskoa mikä onnellinen tunne on, kun tunnet pitkät selkälihakset! Siis ihan mieletön fiilis, siitä ei pääse mihinkään! Ja tämä on sitä positiivista kipua, jota olen hakenut useita viikkoja tuloksetta. Kunnes pari viikkoa sitten tehomuokkauksessa sain paikat kipeäksi ja sen jälkeen on tuntuma lihaksiin ollut toisen lainen.
Mä olen alkanut viimeikin katsomaan peiliin kun teen jotain. Combatissa en uskalla paljon vielä katsella, mutta saatan joskus vähän jopa vilkaista peiliä päin. Enkä säikähdä enää sitä ihmistä joka sieltä katsoo takaisin. Älä ymmärrä mua väärin, itserakasta musta ei saa tekemälläkään. Mutta olen hiljalleen alkanut tuijottamaan peiliin kunnolla, kuten esim tänään kun tein käsipainoilla erilaisia vipunostoja joka suuntaan. Ja olin aika iloinen siitä peilikuvasta. Paljon tarvitsee toki vieläkin tapahtua, matka on edelleen pitkä ja pelastusrengas turhan iso. Mutta pientä ylpeyttä tunnen itsestäni ja siitä mihin suuntaan kroppa on menossa. Olen siitä onnellinen!
Tuosta onnesta olin vissiin aika sekaisin, koska vapaaehtoisesti päätin vielä treenin lopuksi (lihakset tärisi ihan mukavasti jo siinä kohtaa) harjoitella lankkuja ja sivulankkuja. Viime sunnuntain cx:ssä ekan kerran pystyin pitämään oikean lankun yhdessä kappaleessa kaikki kolme kierrosta ja tunsin siitä hienoista voitonriemua. Sitähän ei siis sovi jättää siihen, joten harjoittelemaan vaan lisää. Niinpä sitten lankkuja useammassa erässä 30s kerrallaan. Sivulankkujen kohdalla aloitin kevennetystä versiosta, koska muutahan mä en ole osannut. Siinä kun sitten vaihdoin kyljeltä toiselle kolmatta tai neljättä kertaa, jostain sain päähänpiston kokeilla rankempaa versiota jalat suorana. Härregyyd kun se teki hyvää!! Ja se tunne, kun tajusin peilistä katsoen että hitto se asento on ihan mielettömän hyvä :D Siis vasta-alkajalle ainakin!
Se mikä on ollut mielenkiintoista huomata tuolla salin puolella, niin jotain on meikäläinenkin oppinut. Mulla on hyvät saliohjelmat ja saan tärinän aikaiseksi niillä loistavasti ja hiki valuu todella vuolaana. Mutta joskus huomaan että haluan tehdä enemmän käsiä tai enemmän jalkoja tai mitä milloinkin. Nyt on huomannut sen, että enää ei tarvitse kävellä katsomaan ohjelmasta mallia, vaan löytää vaihtoehtoja ilman ohjekirjaa. Osa liikkeistä tulee selkeästi pumpin puolelta, mutta oon ladannut sitten isompia painoja jotta lyhyemmät sarjat on riittänyt. Hyvin on siis ohjattu laitteiden käyttöön ja annettu vaihtoehtoja :) Iloitsin joissakin liikkeissä myös siitä, että pari kk sitten laitetut painot sai tuplata tai ainakin reilusti lisätä (hauiskäännössä sain triplata painot Whooo whoooop !!! ).
Mä olen niin onnellinen näistä pienistä onnenmurusista tänään :) Siitä että lihakset alkaa löytymään, siitä että peilikuva ei ole ihan niin paha mitä on kuvitellut, siitä että kehityksen huomaa jo itsekin, siitä että liikkeet löytyy paremmin ja ihan kaikkeen ei tarvitse kysellä neuvoja. Ja ennen kaikkea siitä, että mulla on ihan mahtavia ihmisiä tyrkkimässä eteenpäin!
maanantai 6. toukokuuta 2013
Palauttelevaa pyöräilyä
Takalisto on saanut toipua hetken verran viime viikon pyöräilyistä, joten tänään päätin jättää salit ja jumpat pois ja ottaa palauttavana iltalenkin pyörällä. Harmittaa kun sportstracker ei toimi kunnolla (ei löydä signaalia ennen kuin joskus...) joten en ihan tarkkaa matkaa tiedä, mutta onneksi vanhastaan on samoja polkuja tullut käveltyä ja ajeltua joten kilometrit sain about talteen.
Olin yllättynyt että koko matka meni ajaen, mäki kerrallaan :) Se on iso harppaus eteenpäin koska viime kesänä vielä jouduin taluttamaan kaikki ylämäet, ne pienet ja loivatkin olivat haasteellisia. Nyt ei mitään ongelmaa.
Toinen ihana ylläri oli se, ettei hengitys missään vaiheessa tiltannut eikä oikeastaan voi sanoa että olisin edes hengästynyt kunnolla. Jossain kohtaa kyllä jaloissa vähän tuntui, mutta ei mitenkään pahasti että olisi pitänyt harkita polkemisen keskeyttämistä.
erittäin ylpeä olen siitä että 13km lenkki meni aikaan 43 minuuttia!! Whoop whoop!! Viime kesänä 5km matkaan meni lähes 30minuuttia! Happy, happy me :)
Tämän aamun vaa'an lukema sai hieromaan silmiä. Ajattelin että eilinen oli jotenkin virhe tai oli huonosti syönyt tms. Mutta kyllä vain, tänä aamuna se vaaka napsahti taas alempiin lukemiin ja 1.9kg miinusta viime viikosta!! Ihanaa!!
Voitte uskoa, että linnunlaulu, pörriäisten lentely ja tuo auringonpaiste on saanut meikäläisen iloiseksi tänään :) Ihana kesä tulossa!
Nyt tähtäykseksi työmatkapyöräily, seuraava etappi!
Olin yllättynyt että koko matka meni ajaen, mäki kerrallaan :) Se on iso harppaus eteenpäin koska viime kesänä vielä jouduin taluttamaan kaikki ylämäet, ne pienet ja loivatkin olivat haasteellisia. Nyt ei mitään ongelmaa.
Toinen ihana ylläri oli se, ettei hengitys missään vaiheessa tiltannut eikä oikeastaan voi sanoa että olisin edes hengästynyt kunnolla. Jossain kohtaa kyllä jaloissa vähän tuntui, mutta ei mitenkään pahasti että olisi pitänyt harkita polkemisen keskeyttämistä.
erittäin ylpeä olen siitä että 13km lenkki meni aikaan 43 minuuttia!! Whoop whoop!! Viime kesänä 5km matkaan meni lähes 30minuuttia! Happy, happy me :)
Tämän aamun vaa'an lukema sai hieromaan silmiä. Ajattelin että eilinen oli jotenkin virhe tai oli huonosti syönyt tms. Mutta kyllä vain, tänä aamuna se vaaka napsahti taas alempiin lukemiin ja 1.9kg miinusta viime viikosta!! Ihanaa!!
Voitte uskoa, että linnunlaulu, pörriäisten lentely ja tuo auringonpaiste on saanut meikäläisen iloiseksi tänään :) Ihana kesä tulossa!
Nyt tähtäykseksi työmatkapyöräily, seuraava etappi!
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Pienet asiat merkitsevät paljon
Tämä viikonloppu on opettanut mulle paljon. Se on näyttänyt monista ihmisitä niitä todellisia puolia, osoittanut ketkä seisovat vierellä ja kannustavat hymyilemään. Ketkä jaksavat tsempata ja uskoa sinusta jotain sellaista, mitä vielä ei voi nähdä. Se on myös opettanut, että elämä todella voi heittää kaiken ympäri hetkessä. Ja siitäkin on vain jatkettava ja nostettava päätä pystympään. Se on myös opettanut, ettei elämä kaadu jos sen ei anna kaatua (vaikka se välillä todella tuntuu siltä).
Tänä aamuna olin jostain syystä sammuttanut puhelimen kun se soi ja siispä nukuin pommiin. Ja siitähän se sitten lähtikin... Kiireellä suihkuun ja puoli unisena räpelsin metallisen kulmikkaan shampoo pullon telineestä alas. Ja mun tuurilla tietenkin se kulma edellä suoraan keskelle jalkapöytää. Muutama uusi sana taisi tulla keksityksi siinä tohinassa, niin mukavasti se mäjähti. Yhdellä jalalla hypellen lenkki koirien kanssa ja töihin. Sinipunainen turvonnut kinttu ei tykkää kävelystä, joten töissä teippaamaan se kunnolla ja avot, johan pelitti!
Olin ilmottautunut illan tuplatunnille, mutta jo aamupäivän aikana peruin tunnit. Osittain jalan vuoksi, mutta osittain niiden kaapista kurkkivien kummitusten. Lopulta päätin jättää tunnit varaamatta ja totesin, että jos ne on täynnä kun salin ovista menen sisälle, jään salille. Pääsin kuitenkin tunnille.
Vaikka ihmisillä ei saisi olla suurta merkitystä meidän elämässä, siis meidän onnellisuus ei saisi olla toisesta ihmisestä riippuvaista, niin joskus ne toiset ihmiset saa aikaan ihmeitä. Niin kävi tänäänkin. Vaikka lähes itkua nieleskellen menin salin ovista sisään, ne pienet sanat merkitsee paljon. Silti silloin kun olet heikoimmillasi, imet jokaisen mukavan sanan itseesi sienen lailla.
Lopputuloksena arki unohtui 1,5 tunniksi täysin ja sain sen kaipaamani hengitysraon ja ajatusten nollauksen. Jossain vaiheessa huomasin itsekin jälleen sen, kuinka hyvä mun on olla näiden ihanien ihmisten keskellä. Kuinka sitä kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Ja sen, että hymy ja nauru lähti jostain syvältä pakottamatta. Toiset ihmiset vain osavaat karsimallaan, hymyllään ja olemassa olollaan kaivaa sinusta sen hyvän esille. Silloinkin kun itse et koe pystyväsi siihen.
Ja kai sillä kannustuksella ja ryhmähengellä on jonkin sortin vaikutus, sillä tänään voin vetää sen punaisen ruksin seinään :D Mä meinaan lankutin cx:n "haastebiisin" kaikki lankut just niinko piti. Ei mitään kevennettyjä versioita. Kyllä, meinas usko jo loppua siihen, että se joskus loppuu, se kappale meinaan :D mutta tärinällä kohti hyvää oloa ;)
Ja kai joku iskukin meni combatissa vähän paremmin tai joku potku eri tavalla, koska kankut on kipeät ja selkä huutaa hoosiannaa lapaluiden luota, kylkiä unohtamatta... Vatsa on kipeä jokaisella syvään hengityksellä, eli jotain on tapahtunut. Ihan varmasti on!
Ne on ne pienet asiat, joilla on suuri merkitys. Joskus elämä heittää kohdalle ihania ihmisiä, olemaan esimerkkinä, vierellä kulkijana tai rinnalla seisojana. Joskus potkimaan sinua eteenpäin ja joskus taas näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.
Mä olen iloinen tänään pienen pienistä asioista, kuten lankusta. Hyvästä taistelusta. Ihanista Taistelutovereista. Mahtavasta ja ammattitaitoisesta ohjaajaporukasta, joka meidän salilla on. Ja esikuvista sekä tsemppareista. Silloin kun itse ei näe metsää puilta, joku vähän ravistelee ja saa taas mittasuhteet kohdalleen.
Tästä jatketaan, kohti uutta viikkoa. Olkoon huominen vaa'an lukema ihan mitä tahansa, niin eespäin mennään :)
Tänä aamuna olin jostain syystä sammuttanut puhelimen kun se soi ja siispä nukuin pommiin. Ja siitähän se sitten lähtikin... Kiireellä suihkuun ja puoli unisena räpelsin metallisen kulmikkaan shampoo pullon telineestä alas. Ja mun tuurilla tietenkin se kulma edellä suoraan keskelle jalkapöytää. Muutama uusi sana taisi tulla keksityksi siinä tohinassa, niin mukavasti se mäjähti. Yhdellä jalalla hypellen lenkki koirien kanssa ja töihin. Sinipunainen turvonnut kinttu ei tykkää kävelystä, joten töissä teippaamaan se kunnolla ja avot, johan pelitti!
Olin ilmottautunut illan tuplatunnille, mutta jo aamupäivän aikana peruin tunnit. Osittain jalan vuoksi, mutta osittain niiden kaapista kurkkivien kummitusten. Lopulta päätin jättää tunnit varaamatta ja totesin, että jos ne on täynnä kun salin ovista menen sisälle, jään salille. Pääsin kuitenkin tunnille.
Vaikka ihmisillä ei saisi olla suurta merkitystä meidän elämässä, siis meidän onnellisuus ei saisi olla toisesta ihmisestä riippuvaista, niin joskus ne toiset ihmiset saa aikaan ihmeitä. Niin kävi tänäänkin. Vaikka lähes itkua nieleskellen menin salin ovista sisään, ne pienet sanat merkitsee paljon. Silti silloin kun olet heikoimmillasi, imet jokaisen mukavan sanan itseesi sienen lailla.
Lopputuloksena arki unohtui 1,5 tunniksi täysin ja sain sen kaipaamani hengitysraon ja ajatusten nollauksen. Jossain vaiheessa huomasin itsekin jälleen sen, kuinka hyvä mun on olla näiden ihanien ihmisten keskellä. Kuinka sitä kokee olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on. Ja sen, että hymy ja nauru lähti jostain syvältä pakottamatta. Toiset ihmiset vain osavaat karsimallaan, hymyllään ja olemassa olollaan kaivaa sinusta sen hyvän esille. Silloinkin kun itse et koe pystyväsi siihen.
Ja kai sillä kannustuksella ja ryhmähengellä on jonkin sortin vaikutus, sillä tänään voin vetää sen punaisen ruksin seinään :D Mä meinaan lankutin cx:n "haastebiisin" kaikki lankut just niinko piti. Ei mitään kevennettyjä versioita. Kyllä, meinas usko jo loppua siihen, että se joskus loppuu, se kappale meinaan :D mutta tärinällä kohti hyvää oloa ;)
Ja kai joku iskukin meni combatissa vähän paremmin tai joku potku eri tavalla, koska kankut on kipeät ja selkä huutaa hoosiannaa lapaluiden luota, kylkiä unohtamatta... Vatsa on kipeä jokaisella syvään hengityksellä, eli jotain on tapahtunut. Ihan varmasti on!
Ne on ne pienet asiat, joilla on suuri merkitys. Joskus elämä heittää kohdalle ihania ihmisiä, olemaan esimerkkinä, vierellä kulkijana tai rinnalla seisojana. Joskus potkimaan sinua eteenpäin ja joskus taas näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa.
Mä olen iloinen tänään pienen pienistä asioista, kuten lankusta. Hyvästä taistelusta. Ihanista Taistelutovereista. Mahtavasta ja ammattitaitoisesta ohjaajaporukasta, joka meidän salilla on. Ja esikuvista sekä tsemppareista. Silloin kun itse ei näe metsää puilta, joku vähän ravistelee ja saa taas mittasuhteet kohdalleen.
Tästä jatketaan, kohti uutta viikkoa. Olkoon huominen vaa'an lukema ihan mitä tahansa, niin eespäin mennään :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)