Tänään se sitten iski. kroppa sanoi seis eikä siinä auttanut itku, keskeytettävä oli. Rytmihäiriöt sai silmissä sumentumaan ja vatsan kääntymään ylösalaisin. Ei auttanut. Ei vaikka mitä olisi tehnyt. Pois oli lähdettävä.
Vanha vaiva, joka ei ole ilmoittanut olemassa olostaan vuosiin. Olisiko siitä ehkä 4-5 vuotta ainakin, kun viimeksi on moisia tuntemuksia ollut ja silloinkin ne ilmestyi yövuoroissa aamuyön pikkutunneilla. Mutta nyt, kun kroppaa on jo rasitettu kunnolla kuukausia, mistä ne nyt keksi ilmestyä?
Myönnän, että eilinen triplatunti illalla painoi kropassa mutta jätin suosiolla tämän aamun tuplatunnin pois, koska halusin antaa lepoa lihaksille (ja nukkua pitkään, loma loppuu juuri). Mutta ajattelin, että kyllähän sitä jo tänään illalla vedetään neljä ohjattua tuntia perätysten. Ennen kuin kahvit menee väärään kurkkuun, niin tunneista kolme oli 30min sessioita ja vain yksi 60min. Eli ajallisesti ei mitään sellaista, mitä en olisi tehnyt aiemminkin.
Cx meni hyvin, iloitsin itsekseni takarivissä sivulankusta ja lankusta. combatissa huomasin että meno hyytyy ja olo on nihkeä, ajoittain silmissä sumeni, mutta ajattelin sen olevan nesteen puutetta. Combatin jälkeen 10min tauko, jolloin puoli litraa vettä ja proteiinijuoma, jotta jaksaisi 1,5h crossingin. Mutta toisin kävi. Crossingissa ensimmäiset 10 minuuttia oli tuskaa, huimaa ja heikottaa eikä katsetta pysty kohdistamaan. Hittolainen, sieltä se sitten tuli. ja rytmit meni sekaisin, kirjaimellisesti.
Pakko oli siis luovuttaa. ei todellakaan ole voittajafiilis tänään. Itku pitkästä ilosta, sanotaan. Tänään se pitää paikkansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti